Kertokaa nyt miten pystyn olemaan antamatta rahaa täysikäselle lapselle
Joka sitten vetääkin huumeita niillä antamillani rahoilla!?
Olin halunnut uskoa, että hän on kuivilla kun oli ollut päihdehoidossakin. Pyysi rahaa, ja minä annoin, kun tiedän että voi olla nuorilla tiukkaa. Sinne meni yli 100€ hups vaan, huumeisiin.
Sentään itse sen minulle kertoi ja pahotteli asiaa että oli valehdellut.
Mutta kun muutama päivä on mennyt ja hänestä ei ole kuulunut mitään vaikka oon viestiä laitellut, niin sitten yhtäkkiä tulee taas pyyntö että muutama euro ruokaan.
Laitoin muutaman euron, koska en halua olla sellainen pihi vanhempi, joka ei lastansa auta kun ruokaan tarvii.
Mutta ottaa päähän. Tulee hyväkskäytetty olo ja tarviin tietenkin niitä rahoja omaankin elämiseen. Sata euroa oli iso summa itsellekkin ja kun kertoi mihin ne meni, niin alan olla aika kypsä tähän touhuun.
Olen todellakin tehnyt kaikkeni että lapsi pääsisi päihteistä eroon, mutta enempää en pysty. Nyt olen vielä lisåksi muuttamassa kauas hänestä, hän jää ihan yksin pieneen kaupunkiin, jossa hänellä ei ole ketään läheistä. Ei ketään.
En voi edes viedä ruokakasseja, kun matka on niin pitkä.
Pitääkö mun nyt ruveta julmaksi ja olla vastaamatta hänen pyyntöihinsä? Se ei ole helppoa kun kyse on omasta lapsesta.
Kommentit (32)
Pitää, sun pitää nyt pysyä kovana ja lopettaa rahan antaminen, kokonaan.
Tiedät tämän itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Wolttaat sille ruokakassin kotiovelle. Ei voi palauttaa ja saada rahoja kun ne tulis sulle, ehkä voi myydä ruokia mutta tuskin jaksaa kun on sekaisin.
ja jotain sellaista ruokaa woltista mitä ei voi myydä, et osta juustoa etkä mitään leikkkeleitä etkä lihaa. Jos lapsella on nälkä niin makaroni sipuli ja soijarouhe tomaattikastikkeella on tosi hyvää.
Se että annat rahaa mahdollistat hänen huumeidenkäyttönsä. Ja se käyttö jatkuu kunnes hän itse oikeasti haluaa niistä irti. Aina kun tulee siis pyyntö anna rahaa niin vastaus on "ei".
Yksi mahdollisuus on että teet jonkun järjestelyn jossa maksat luotetulle henkilölle joka käy hakemassa ruokaa kaupasta ja lapsi saa vain ruokaa, tämä tosin mahdollistaa että lapsi käyttää kaikki omat rahat huumeisiin, tosin niin käy todennäköisesti muutenkin.
Unohda hyväksikäyttö sana. Ruokaan ja ostoksiin saa kaupasta lahjakortteja. Mitä aineita käyttää. Lääkärin ohjeita yksityiseltä vieroitukseen?
avaat ylimääräisen pankkitilin, jonne siirrät kaiken ylimääräisen rahan ja tälle tilille tiukat käyttörajoitukset tyyliin saa nostaa vain 50 euroa kuukaudessa. Tai otat määräaikaistalletustilin, jolta ei saa ostaa rahaa. Sitten vanhaa tiliäsi käytät käyttötilinä ja sinne vain erittäin vähäinen määrä rahaa, sellainen mitä tarvitset kuukausiostoksiin. Sitä ennen täydennät kodin ruokakaapit noin 2 kuukaudeksi. Kun mieron tiellä oleva perillinen alkaa kysellä vippiä ja rahaa, niin sanot tyynen rauhallisesti, että ei ole ja näytät vaikka todisteeksi käyttötilisi tiliotetta.
Niin voin tietysti tilata hälle ruokaa kotiinsa.
On tää vaikeeta, vaikka tiedän, että päihteiden käyttäjät eivät välitä läheisistään vaan käyttävät ihan vaan hyväkseen. Ei heitä kiinnosta muiden tunteet ja toiveet.
Tätä on jatkunut monta vuotta, ja välillä hän oli kuukausia selvänä kun asui luonani. Mutta nyt hänellä on taas oma asunto ja sen verran kaukana, ettei hän minun luokse nyt voi tulla. Hänen pitäisi oppia elämään yksin ja pitämään huolen raha-asioistaan.
Aloittaja hoi! Hakeudu Irti Huumeista Ry:n Läheisten ryhmään. Netistä löydät paikkakunnat ja ajat. Sieltä saat neuvoja ja vertaistukea ongelmaasi. Noin et voi jatkaa elämääsi mahdollistamalla päihteiden käyttöä ja kantamalla siitä syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Unohda hyväksikäyttö sana. Ruokaan ja ostoksiin saa kaupasta lahjakortteja. Mitä aineita käyttää. Lääkärin ohjeita yksityiseltä vieroitukseen?
Netin kautta lahjakortti ruokaan? En oo aiemmin netistä sellaista ostanut, meneekö se esim sähköpostilla?
Sanot hänelle että mee hoitoon ja älä anna mitään sille enää.

Siis ajattelin saako netin kautta ostettua lahjakortteja ruokaostoksiin?
Sanot juuri niin kuin asia on: että et anna rahaa, koska se menee päihteisiin, etkä halua rahoittaa päihteiden käyttöä.
Ihan sama, vaikka pyytäisi ruokaan, koska silloin hän käyttää ensin omat rahansa päihteisiin ja pyytää sen jälkeen sinulta rahaa ruokaan. Voit sanoa myös, että jos hän haluaa apua vierottautumiseen, niin autat mielelläsi hakeutumaan vieroitukseen ja olet tukena. Mutta rahaa ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Sanot hänelle että mee hoitoon ja älä anna mitään sille enää.
Hän oli juuri hoidossa. Hän olisi halunnut jatkaa siellä olemista mutta hälle ei myönnetty jatkoa. Niinpä joutui omaan asuntoon ja kaikki alkoi taas.

Älä osta mitään lahjakortteja. Huumeiden käyttäjä myy kaikki lahjakortit eteenpäin ja ostaa rahoilla huumeita.

Mun tarvii kovettaa itseni että pystyn sanomaan.

No totta.
Mutta en voi antaa hälle mitään lahjakortteja, edes kaupasta ostettua. Nehän menisi myyntiin kaikki. Ja asun sen verran kaukana, että en voisi hälle toimittaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot hänelle että mee hoitoon ja älä anna mitään sille enää.
Hän oli juuri hoidossa. Hän olisi halunnut jatkaa siellä olemista mutta hälle ei myönnetty jatkoa. Niinpä joutui omaan asuntoon ja kaikki alkoi taas.
Siihen varmasti on syynsä, miksi ei myönnetty jatkoa. Voit sitä häneltä kysyä, mutta valitettavasti et voi luottaa siihen mitä hän kertoo. Narkomaani valehtelee aina. Raskasta varmasti kun kyse omasta lapsesta. Voimia sinulle. Hae vertaistukea itsellesi.
Kerrot suoraan, kuinka pettynyt olet lapsesi huumeidenkäyttöön ja rahan tuhlaamiseen. Ilmoitat samalla, että sinulta on turha enää pyytää lanttiakaan. Mikäli ruoka on loppu, voit Woltata ruokakassin, muuten on tultava toimeen itsenäisesti. Sano reilusti, ettet ole mikään sossun kassa, etkä hyväntekeväisyystoimisto. Myöhemmin voit aina vedota tähän, että asiasta on jo keskusteltu, eikä tähän palata, ennen kuin lapsesi tekee elämässään (todistettavasti) korjausliikkeen. Valehtelua ei hyväksytä!
Lopeta auttaminen. Se ei kohda mihinkään niin kauan kunnes toiselta tulee halu auttaa itseään. Väkisin avun tuputtaminen on tuhon tie. 5v vuoden kokemuksesta puhun. Vaikka se sattuu itseen niin se on silti parempi kuin hajottaa itteään pikkuhiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hyväksikäyttö sana. Ruokaan ja ostoksiin saa kaupasta lahjakortteja. Mitä aineita käyttää. Lääkärin ohjeita yksityiseltä vieroitukseen?
Netin kautta lahjakortti ruokaan? En oo aiemmin netistä sellaista ostanut, meneekö se esim sähköpostilla?
Ei mitään ruokatilauksia tai lahjakortteja ruokaan. Nekin voi myydä tai vaihtaa huumeisiin.
Wolttaat sille ruokakassin kotiovelle. Ei voi palauttaa ja saada rahoja kun ne tulis sulle, ehkä voi myydä ruokia mutta tuskin jaksaa kun on sekaisin.