Kaupungissa asuva autoton perhe ja kasvio - kesä pilalla
Että rentoa kesälomaa vaan :( En edes tunnista kuin kaksi kasvia koko tytön listalta
Kommentit (100)
olet aivan oikeassa, kaikki kasvilistan kasvit eivät kuki samaan aikaan eivä kaikkien kasvupaikka ole sama.
Tästä syystä kasvion keräämisestä kerrotaan koulussa jo ajoissa ja muistutetaan moneen kertaan, että keräämisen voi aloittaa jo toukokuussa.
Poikani aloitti kasvien keräämisen kesäkuussa ja suurin osa on jo prässääntymässä, pari elokuussa kukkivaa jäi vielä kerättäväksi. Suurin osa luokkakavereistaan ei ole vielä edes aloittanut keräämistä.
Poikani on tykännyt kerätä kasveja ja niitä on helppo löytää, osan on kerännyt yksin, osan isoäidin kanssa ja osan meidän vanhempien kanssa. Prässäämisessä autoimme (talouspaperi, sanolehteä ja painot päälle), varsinaisen kasvion tietoineen kasaa poika itse. Kasvikirjoja on käyttänyt tunnistamisen apuna.
Asumme Saloa paljon isommassa kaupungissa ja hyvin ovat kasvit löytyneet, julkisilla pääsisi kaikki hakemaan. Ihme laiskuutta ap, ettekö käy kesäisin ulkona?
joo meneehän tuosta jo koko kesä pilalle. Tai ehkä koko elämä.
Keräätte ne mitä löytyy ja se siitä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 00:04"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"]
Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu?
[/quote]
shanghai? pekingi? hong kong?
[/quote]
Hong Kong on hyvin vihreä kaupunki. Kyllä sieltä kasveja löytyy.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 19:18"][quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 00:04"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"]
Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu?
[/quote]
shanghai? pekingi? hong kong?
[/quote]
Hong Kong on hyvin vihreä kaupunki. Kyllä sieltä kasveja löytyy.
[/quote]
Mutta ap asuukin Salon betoniviidakossa, jossa ei ulos uskalla mennä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 19:22"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 19:18"][quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 00:04"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"] Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu? [/quote] shanghai? pekingi? hong kong? [/quote] Hong Kong on hyvin vihreä kaupunki. Kyllä sieltä kasveja löytyy. [/quote] Mutta ap asuukin Salon betoniviidakossa, jossa ei ulos uskalla mennä.
[/quote]Ulkona tuulee tai siellä voi olla hyttysiä :(
Meillä piti olla muistaakseni 25 tai 30, löytyivät noin 10 metrin säteeltä taloyhtiön piha-alueelta. Kirjastosta lainaksi pari-kolme kasvikirjaa ja thats it. Kymppi tuli hienosta kasviosta. Kaikki ei tietenkään ole kukassa koko ajan, mutta kirjan avulla ne oli helppo tunnistaa, tuli itse asiassa runsaudenpula.
Meillä kyllä lapsi keräsi ja hoiti asian ihan itse ja itsenäisesti. Ei ollut mikään koko perheen projekti.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 19:37"]
Meillä piti olla muistaakseni 25 tai 30, löytyivät noin 10 metrin säteeltä taloyhtiön piha-alueelta. Kirjastosta lainaksi pari-kolme kasvikirjaa ja thats it. Kymppi tuli hienosta kasviosta. Kaikki ei tietenkään ole kukassa koko ajan, mutta kirjan avulla ne oli helppo tunnistaa, tuli itse asiassa runsaudenpula.
[/quote]
Siis Helsingin lähiöstä. Keskustasta löytyy varmasti lähes joka pikku puistikosta lähemmäs sata, pienellä nurmiläntillä taitaa olla jo yli kymmenen eri kasvia.
Minä epäilen, että ap asuu Porvoossa. Kasvien keräily on mukavaa kesälomahommaa. On hyvä syy kulkea ulkona tutkimassa kasveja. Tehtiin tuo muutama vuosi sitten oman lapsen kanssa ja yhdessä
Helsingin lähiössä. Jos ei tykkää selata kasvikirjaa, niin Googlesta kasvien kuvat löytyvät helposti ja niiden perusteella voi sitten etsiä samat kasvit luonnosta.
Mitenkäs AP:llä menee kasvion kanssa?
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:42"]
katto vittu guuklesta. Salo on niin pieni tuppukylä, että kasveja on ihan joka paikassa. Kävelymatkan päästä löytyy varmasti valtaosa noista ja jos kerran kesässä fillaroi Vuohensaareen, niin sieltä loputkin. Vai eikö sieltä Ollikkalan betonibunkkereista saa poistua pihaa pidemmälle?
[/quote]
Kaikilla ei ole polkupyörää ja kaikkia ei vain kiinnosta mennä ulos hyttysten ja tuulen sekaan. Mutta teidän mielestänne kaikkien pitää olla samasta muotista. Tämän sanoi AP ja kirjoitti nyt viimeisen viestinsä tähän keskusteluun, koska täällä näköjään saa vaan v*ttuilua osakseen
[/quote]
Tämähän alkaa olla jo lasun paikka.
Ap ei ole edes käynyt stadis jos luuleet et siel ei oo kasveja..
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"]
Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu?
[/quote]
Heko heko. Salossa asutaan, mutta tiedätkö, ei noita kasveja samasta paikasta löydä kaikkia, saati että kukkisivat samaan aikaan
[/quote]
No kuule, ei ole tarkotuskaan että ne otetaan yhdellä kerralla yhdestä paikasta! Kyllä siinä tehtiin virhe, kun aikanaan luovuttiin kasvienkeräilystä, jopa tunnistamisesta.
Ap yrittää tässä keksiä tekosyytä sille, että lapsi saisi pysyä sohvalla koko kesän. Tiedätkö, että jopa koulumatkalla olisi voinut löytää monta kasvia. Joku kukkii vielä syksylläkin.
Kaikilla koululaisilla ei muuten ole vielä tänäkään päivänä puhelinta, jossa on edes kamera, saati sitten netti. Ei nimittäin kuulu tavanomaiseen maksuttomaan peruskoulukalustoon.
Laitapa lista kerättävistä kasveista, niin autamme! Älkääkä naurako, jos joku ei muka tunnista edes voikukkaa. Minä en tunnistanut, kauppayrttineuvojan tentissä. Taisi olla muuten ainoa kasvi, joka meni väärin.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"]
Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu?
[/quote]
Heko heko. Salossa asutaan, mutta tiedätkö, ei noita kasveja samasta paikasta löydä kaikkia, saati että kukkisivat samaan aikaan
[/quote]
Ei hyvää päivää. Mä keräsin pari vuotta sitten Salosta 60 kasvin kasvion. Oli hauskaa. Millaiseksi oikein opetat lapsesi, laiskaksi ja luonnosta vieraantuneeksi :(
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:17"]
Missä ihmeen metropolissa aloittaja oikein asuu?
[/quote]
shanghai? pekingi? hong kong?
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 23:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 22:42"]
[/quote]
Kaikilla ei ole polkupyörää ja kaikkia ei vain kiinnosta mennä ulos hyttysten ja tuulen sekaan.
[/quote]
Kyllä on vaikeeta.
Miksi turhaan stressata tuosta? ei sillä kasviolla ole lopulta mitään väliä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 00:11"]
Miksi turhaan stressata tuosta? ei sillä kasviolla ole lopulta mitään väliä.
[/quote]
No ei varmasti tuolla AP:n asenteella olekaan. Tuon kun siirtää lapsiin, niin syrjäytyminen on 100% varmaan. Kaikki on vaikeaa ja mitään ei huvita tehdä. Sellaisessa maailmassa ei läksyjen ja tehtävien tekemättä jättäminen enää pahemmin vaikuta. Asennevamma estää kuitenkin kaiken edistyksen elämässä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 19:00"]
Mitä ap teidän perhe tekee kesäisin, jos ulos ei voi mennä, kun siellä on hyttysiä ja tuulee? Istutte sisällä? Eikö lapset ulkoile ollenkaan? Vaikuttaa huolestuttavalta. Noita kasvejahan lapsi pystyy keräämään ihan normaalin ulkoilun puitteissa.
Veikkaan, että jos teidän lähiössänne on jotain muuta kuin betonia ja asvalttia, niin ihan vaikka siitä talon nurkalta löytyy ensimmäiset kasvit...
[/quote]Kyllä betoni- ja asvalttilähiöstäkin löytyy monenlaista kasvia. 100 metrin säteellä ulko-ovesta löytyy takuuvarmasti ainakin voikukka, maitohorsma, leskenlehti ja nokkonen. 500 metrin säteellä löytyykin jo sitten vaikka mitä!