Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti että käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin silloin vaatteet.
Nyt jollain nuorella rouvalla taas historia pettää. aikajanalla liian kauas. Olen 76, nykymummoista vanhempaa ikäluokkaa.
Kyllä jo 60 - luvulla ainakin kaupungeissa käytiin joka päivä suihkussa, vaihdettiin alusvaatteet, käytiin kodin ulkopuolella siistinä töissä.Herää kysymys, jos vauva/ lapset koetaan kovin vaivalloisena miksi niitä edes hankitaan jos se mieskin lähtee heti livohkaan?
Kyllä itse ainakin kerrostaloasunnossa olen vaivatta pystynyt lapset valvomaan vaikkei " isoa tupaa, jossa tehtiin kaikki" ollutkaan.
Varmaan ikäisiäni mummoja on maalaistalojen emännissäkin mutta uskon niissäkin 70- luvulla jo peseydyttyä useammin kuin lauantaina saunassa.
Tuo on ollut näköjään perhekohtaista.
Olen syntynyt 60-luvun alussa ja vanhempani 30-luvulla. Asuimme pääkaupunkiseudulla. Kävimme saunassa kerran viikossa ja isän mielestä sen piti riittää. Jouduin riitoihin hänen kanssaan, kun mielestäni tarvitsin kokopesua useammin. Isän mielestä tuhlasin vettä ja olin jotenkin sairas. Äiti ei juuri ottanut lantaa tuohon peseytymisasiaan. Myös puhtaiden vaatteiden vaihto kerran viikossa olisi pitänyt riittää isän mielestä.
Teininä 70-luvulla aloin kuitenkin vaihtaa vaatteita ja käydä suihkussa ensin kaksi kertaa viikossa, myöhemmin useamminkin.
Sisaruksia ei minulla ollut.
Olimme nähdäkseni kuitenkin ihan tavallisen hyvä perhe, äiti ja isä kävivät töissä ja olivat muutoin tarkkoja ulkonäöstään ja siitä, että näytimme siisteiltä. Aineellista puutetta ei ollut.
Olen syntynyt 70-luvulla ja meillä käytiin kaksi kertaa viikossa saunassa. Suihkussa käyminen siinä välillä olisi ollut todella omituista. Samaa tahtia vaihdettiin vaatteet. Lakanat pari kertaa kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.
Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin.
Vierailija kirjoitti:
Piti ihan käydä lukemassa aloitus uudelleen, kun kaikki mummot täällä kilvan kitisee, että heidän hauraat luunsa ei enää kestä lastenhoitoa. Ap ei todellakaan pyytänyt lastenhoitoa vaan tukea ja ymmärrystä. Hän kaipasi tunnetta siitä, että äiti edes välittää hänestä.
Ymmärrän tuon tunteen tosi hyvin ja itsellä nipisti heti rinnasta ja tuli pala kurkkuun, kun muistelin miten itsestä tuntui ihan samalta oman äitini kanssa. Kukaan ei ole minulle sanonut pahimpinakaan aikoina, että kyllä asiat järjestyy ja antanut oikein isoa halausta. Tunnen nytkin itseni tosi ontoksi kun edes ajattelen sitä. Se, että oma äiti olisi halannut ja lohduttanut ja antanut vaikka itkeä kainalossa muutaman minuutin, olisi auttanut ihan todella paljon.
Kysyn teiltä ketjun mummot ihan vilpittömästi, kun en omalta äidiltäni voi, että miksi te ette suo sitä tyttärillenne? Miksi?
Siksi, että he eivät osaa! Eivät ole kokeneet sitä itse tai edes nähneet sitä missään. Sellasta se vaan on ollut tässä kylmässä luterilaisessa kulttuurissa.
Voit aina lohduttautua, että olisi varmaan halunnut halata mutta ei uskaltanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Meidän boometeiden lapsilta on kyllä jo parhaat synnytysajat ohi. Suurten ikäluokkien lapsilta, kun lastenlapsetkin jo monella nuoria aikuisia.
Puhut ehkä edellisten sukupolvien, 30-luvulla syntyneiden lapsista jotka ovat syntyneet 60- luvun kieppeillä ja joiden lapset nyt on synnytysiässä?
Boomereita on 1946-64-syntyneet. Suomessa jakso katsotaan joskus loppuneen aiemmin, mutta tämä on vakiintunut nykyään yleiseen keskusteluun.
Olen X-sukupolven viimeisinä vuosina syntynyt, vanhempani ovat boomereita, joille olin iltatähti. Omat lapseni on aikuistumassa.
Siihen boomereiden ryhmään sopii siis sekä äitini että isoäitini ja appivanhempani. Isoäitini sai ensimmäisen lapsensa 18 vuotiaana, äitini 19-vuotiaana. Appivanhemmat saivat ensimmäisen lapsensa 35-vuotiaina.
Me saimme lapsemme myös 35-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin.
"Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.
Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat.
Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym.
Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat.
Totta, sillä ennen isommat lapset hoiti pienempiään ja leikittivät heitä. Oli isot tuvat/keittiöt, jossa kaikki kotityöt tehtiin ja siinä samassa tilassa lapset leikkivät. Koko perhe oli siis ns. koossa.
Kiva tarina tuo mutta missä vaiheessa tuo äiti vietti aikaa lastensa kanssa kun töissäkin oli ja ompeli iltaisin vaatteita koko kylälle ja passasi naapureitaan joka ilta, jne jne. Nykyään ei edes saa esim puhelinta vilkaista niin joku on heti haukkumassa kun ei silmät ole kiinni lapsessa 24h. Samalla pitää kaiken maailman sovelluksia asentaa puhelimeen ihan vaan hoitaakseen lapsen asioita. Ennen äiti sai olla äiti, ei ollut jatkuvasti joku taho valvomassa ja haukkumassa.
Totta, ajattelin samaa. Naapurissani oli yksi tällainen perhe ja olin kateellinen heille, koska koko perhe jutteli koko ajan ja heillä oli silminnähden hyvä olla. Tämä äiti ei käynyt töissä. Lapsia oli paljon mutta tietääkseni he ovat hyvin menestyneitä ilman oppikoulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti ihan käydä lukemassa aloitus uudelleen, kun kaikki mummot täällä kilvan kitisee, että heidän hauraat luunsa ei enää kestä lastenhoitoa. Ap ei todellakaan pyytänyt lastenhoitoa vaan tukea ja ymmärrystä. Hän kaipasi tunnetta siitä, että äiti edes välittää hänestä.
Ymmärrän tuon tunteen tosi hyvin ja itsellä nipisti heti rinnasta ja tuli pala kurkkuun, kun muistelin miten itsestä tuntui ihan samalta oman äitini kanssa. Kukaan ei ole minulle sanonut pahimpinakaan aikoina, että kyllä asiat järjestyy ja antanut oikein isoa halausta. Tunnen nytkin itseni tosi ontoksi kun edes ajattelen sitä. Se, että oma äiti olisi halannut ja lohduttanut ja antanut vaikka itkeä kainalossa muutaman minuutin, olisi auttanut ihan todella paljon.
Kysyn teiltä ketjun mummot ihan vilpittömästi, kun en omalta äidiltäni voi, että miksi te ette suo sitä tyttärillenne? Miksi?
Siksi, että he eivät osaa! Eivät ole kokeneet sitä itse tai edes nähneet sitä missään. Sellasta se vaan on ollut tässä kylmässä luterilaisessa kulttuurissa.
Voit aina lohduttautua, että olisi varmaan halunnut halata mutta ei uskaltanut.
Ei ennen vanhaan juuri tunteita osoitettu. Ei halattu, ei pidetty sylissä kuin aivan pienenä.
Olemme muistelleet entisaikojen kasvatusta kerhoissa. Kaikilla samanmoiset muistot. Tunteet olivat jossain kaukana...kaikki. Vanhempien aika kului tarkkaan työnteossa, lepoa ei ollut kuin hetki sunnuntaisin. Koulussa olimme myös lauantaisin.
Äiti eli liki satavuotiaaksi ja oppi myös halaamisen lastensa ja lastenlastensa myötä. Oppi myös pyytämään anteeksi jos koko tehneensä väärin.
Kaikesta yksinkertaisesta lapsuudesta huolimatta, lapsuus oli onnellista tavallaan " rikasta " siinä yksinkertaisuudessaan verrattuna nykyaikaan, kun kaikkea on yllinkyllin ja liikaa ja silti mikään ei ole " hyvin". Valittamista kuulee kaikesta. ( boomer)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti että käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin silloin vaatteet.
Nyt jollain nuorella rouvalla taas historia pettää. aikajanalla liian kauas. Olen 76, nykymummoista vanhempaa ikäluokkaa.
Kyllä jo 60 - luvulla ainakin kaupungeissa käytiin joka päivä suihkussa, vaihdettiin alusvaatteet, käytiin kodin ulkopuolella siistinä töissä.Herää kysymys, jos vauva/ lapset koetaan kovin vaivalloisena miksi niitä edes hankitaan jos se mieskin lähtee heti livohkaan?
Kyllä itse ainakin kerrostaloasunnossa olen vaivatta pystynyt lapset valvomaan vaikkei " isoa tupaa, jossa tehtiin kaikki" ollutkaan.
Varmaan ikäisiäni mummoja on maalaistalojen emännissäkin mutta uskon niissäkin 70- luvulla jo peseydyttyä useammin kuin lauantaina saunassa.
Tuo on ollut näköjään perhekohtaista.
Olen syntynyt 60-luvun alussa ja vanhempani 30-luvulla. Asuimme pääkaupunkiseudulla. Kävimme saunassa kerran viikossa ja isän mielestä sen piti riittää. Jouduin riitoihin hänen kanssaan, kun mielestäni tarvitsin kokopesua useammin. Isän mielestä tuhlasin vettä ja olin jotenkin sairas. Äiti ei juuri ottanut lantaa tuohon peseytymisasiaan. Myös puhtaiden vaatteiden vaihto kerran viikossa olisi pitänyt riittää isän mielestä.
Teininä 70-luvulla aloin kuitenkin vaihtaa vaatteita ja käydä suihkussa ensin kaksi kertaa viikossa, myöhemmin useamminkin.
Sisaruksia ei minulla ollut.
Olimme nähdäkseni kuitenkin ihan tavallisen hyvä perhe, äiti ja isä kävivät töissä ja olivat muutoin tarkkoja ulkonäöstään ja siitä, että näytimme siisteiltä. Aineellista puutetta ei ollut.Olen syntynyt 70-luvulla ja meillä käytiin kaksi kertaa viikossa saunassa. Suihkussa käyminen siinä välillä olisi ollut todella omituista. Samaa tahtia vaihdettiin vaatteet. Lakanat pari kertaa kuussa.
Hups sentään. Kyllä meillä 70- luvulla käytiin päivittäin suihkussa. Ihan jo 60- luvulla. Itse vaihdoin alusvaatteet joka päivä, mieskin ainakin useammin kun 2xviikko. Hän kävi joskus työpaikalla saunassa ja suihkussa, etenkin aamuvuoron jälkeen.
Minulla on lyhyt , kihartuva tukka, sen pesin joka aamu että se yön jälkeen taas kihartui luonnolliseen oloonsa.
Poika lähti joka päivä puhtaissa sisävaatteissa hoitoon, ei eilisillä.
Siisteyskäsitykset näköjään vaihdelleet paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.[/quo
Niinhän elämän pitää mennä. Lapsille annetaan ne eväät mitä kussakin kodissa on antaa ja todetaan että nyt sulla on yhtä suuret silmät kuin mullakin, aika irtaantua emosta.Ikäluokistani monet lähtivät nuorena maalta kun silmät ei vielä niin suuret olleet, teininä yksin pärjäämään. Mutta itsenäistyttiin.
Tuntuu että pitkät opiskelut kun vanhempien tukea tarvitaan, hidastaa sitä itsenäistymistä vai mikä se on jos aviossakin äiti on läheisempi kuin puoliso.
Vanhemmuuden tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, olen joskus lukenut sellaisenkin mielipiteen takavuosien perhejutuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.[/quo
Niinhän elämän pitää mennä. Lapsille annetaan ne eväät mitä kussakin kodissa on antaa ja todetaan että nyt sulla on yhtä suuret silmät kuin mullakin, aika irtaantua emosta.Ikäluokistani monet lähtivät nuorena maalta kun silmät ei vielä niin suuret olleet, teininä yksin pärjäämään. Mutta itsenäistyttiin.
Tuntuu että pitkät opiskelut kun vanhempien tukea tarvitaan, hidastaa sitä itsenäistymistä vai mikä se on jos aviossakin äiti on läheisempi kuin puoliso.
Vanhemmuuden tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, olen joskus lukenut sellaisenkin mielipiteen takavuosien perhejutuista.
Tässä nyt näkyy edellisen kommentti oudosti, ei tummennettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei auttanut minunkaan äitini lapseni kanssa. Lapsen isä kuoli niin ei edes vointia kysellyt.
Perse akka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.[/quo
Niinhän elämän pitää mennä. Lapsille annetaan ne eväät mitä kussakin kodissa on antaa ja todetaan että nyt sulla on yhtä suuret silmät kuin mullakin, aika irtaantua emosta.Ikäluokistani monet lähtivät nuorena maalta kun silmät ei vielä niin suuret olleet, teininä yksin pärjäämään. Mutta itsenäistyttiin.
Tuntuu että pitkät opiskelut kun vanhempien tukea tarvitaan, hidastaa sitä itsenäistymistä vai mikä se on jos aviossakin äiti on läheisempi kuin puoliso.
Vanhemmuuden tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, olen joskus lukenut sellaisenkin mielipiteen takavuosien perhejutuista.
Toiset eivät auta missään asiassa, mutta eivät myöskään helpolla päästä irti aikuisesta lapsestaan, pitävät tätä jonain puolison korvikkeena, näitä on kyllä nähty ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!
Äitimme ilmoitti aikanaan, että hän hoiti omat lapsensa ja meidän on hoidettava omamme. Niinpä me neljä lasta emme koskaan vienet lapsiamme äidillemme hoitoon. Mieheni oli matkahommissa ja joskus oli aika rankkaa, kun olin itse kuumeessa, eikä apua saanut mistään nopeasti kahden pienen lapsen kanssa. Mutta tässä vielä pärjäillään, lapset jo keski-iässä ja minä kohta kasikymppinen. Nykyisin uupuvat yhden lapsen kanssa ja valitetaan, kun vanhemmat eivät auta. Ei isovanhempien velvollisuus ole auttaa, elleivät itse halua.
moi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!
Kerro ihmeessä mitä nämä rohdot on? voi terveydenhuollon henkilökunta aina lääkäriin asti hyötyä sitten suuresta viisaudestasi. Ihan vaan nöyränå välikommenttina Teidän Suuruudellenne, että ainut suositeltu hoito tässä puolen vuoden sisään on mahdollisesti hieman helpottavat tipat, jotka on pitkään olleet loppu koko maasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!
.
Mummo voi auttaa tukemalla äitiä jotta äiti jaksaa paremmin. Itse jaksan paremmin kun on ihmisiä ympärillä jotka välittävät minusta, ei tarvitse tehdä mitään ihmeellisempää esim voi juoda pullakahvit yhdessä jolloin voi jutella mukavia, miettiä välillä muutakin kuin vauvaa.
Kaverit toivat esim ruokaa ja söimme yhdessä. Se jo auttoi kun joku tuli pitämään vauvaa hetken ja hellästi sanoi itkevälle vauvalle "onpas sulla paljon asiaa". Heti oli kevyempi olo ja tunne siitä et kyl tää tästä, ei tilanne ole niin paha kuin miltä se tuntuu.
Ehkä asian ohi. Sukulaisperheen vauva oksenteli ja itki. Vanhemmilla oli vakuutus joten veivät sitten neuvolan ohjeiden jälkeen lastenlääkärille. ( Vakuutus tietysti sivuasia mutta teki tutkimukset edullisiksi)
Lapsella oli maitoallegia, siis rintamaitoakin kohtaan.. he saivat reseptillä apteekista kelakorvattavaa maidotonta äidinmaidonvastiketta. Korvauksen jälkeenkin oli muistaakseni n. 60 euroa purkki. En muista kertoivatko korvasiko vakuutus sen.
Joka tapauksessa kivut ja oksentelu loppuivat ja paino alkoi kohota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Meidän boometeiden lapsilta on kyllä jo parhaat synnytysajat ohi. Suurten ikäluokkien lapsilta, kun lastenlapsetkin jo monella nuoria aikuisia.
Puhut ehkä edellisten sukupolvien, 30-luvulla syntyneiden lapsista jotka ovat syntyneet 60- luvun kieppeillä ja joiden lapset nyt on synnytysiässä?
Boomereita on 1946-64-syntyneet. Suomessa jakso katsotaan joskus loppuneen aiemmin, mutta tämä on vakiintunut nykyään yleiseen keskusteluun.
Olen X-sukupolven viimeisinä vuosina syntynyt, vanhempani ovat boomereita, joille olin iltatähti. Omat lapseni on aikuistumassa.
Ok Boomer.
Alue: Aihe vapaa
Boomereita on 1946-64-syntyneet. Suomessa jakso katsotaan joskus loppuneen aiemmin, mutta tämä on vakiintunut nykyään yleiseen keskusteluun.
Olen X-sukupolven viimeisinä vuosina syntynyt, vanhempani ovat boomereita, joille olin iltatähti. Omat lapseni on aikuistumassa.