Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Millä tavoin itse auttaisit jos/kun ongelmana on koliikkivauva? Ja äiti uupunut? Valista meitä jotka emme tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä.""Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.
Höpsis, ei hän sieltä monen sadan kilometrin päästä tullut hempeilemään. Täällähän vaaditaan tyttären halailua, rakkauden vakuutuksia ja säälittelyä.
Aloittajan äiti käy jopa kylässä, mutta se ei aloittajalle riitä, vauvan ihastelu.
Kyllä mies on luvannut rakastaa jos on vihillä oikeesti käyty. Ja miksi lapsia tehdään väliaikaisiin suhteisiin jos ei sitouduta yhteen?
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.
Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!Kerro ihmeessä mitä nämä rohdot on? voi terveydenhuollon henkilökunta aina lääkäriin asti hyötyä sitten suuresta viisaudestasi. Ihan vaan nöyränå välikommenttina Teidän Suuruudellenne, että ainut suositeltu hoito tässä puolen vuoden sisään on mahdollisesti hieman helpottavat tipat, jotka on pitkään olleet loppu koko maasta.
Nykyaikana löytyy monenlaista tietoa netistä myös koliikkiin. Luulisi, että hyvänä vertaistukena on äidit, jotka käyvät vauvojensa kanssa jossain vauvaryhmässä saavat toisiltaan "vinkkejä" miten ovat saaneet koliikki oireet pois.
Ns lääkehoitoa ei juuri ole, mutta kaikki koliikin kanssa painineet tuntevat cuplaton-tipat, ja Rela Drops maitohappobakteerit.
Koska koliikin syy voi olla monimutkainen ( tuntematon) sitä on vaikeaa hoitaa lääkinnällisesti. Sanotaan, että myös äidin ruokavalio voi vaikuttaa ( taitaa olla väitöskin asiasta) eli äidin pitää välttää ruokia, jotka voivat aiheuttaa vauva suoliston kaasunlisimistä ,niin kauan kun imettää.
Perinteinen "röyhtäisy" ruokailun jälkeen on peruskeino. Joillekin auttaa vyöhyketerapia, vauvahieronta. Syynä saattaa olla myös maitoallergia ja se selviää tarkemmissa tutkimuksissa. Maitoallergia alkaa yleensä n 3-6 kk iässä. Onneksi koliikki väistyy kun ikää tulee.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/illat-yhta-itkua-naista…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä.""Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.
Höpsis, ei hän sieltä monen sadan kilometrin päästä tullut hempeilemään. Täällähän vaaditaan tyttären halailua, rakkauden vakuutuksia ja säälittelyä.
Aloittajan äiti käy jopa kylässä, mutta se ei aloittajalle riitä, vauvan ihastelu.Kyllä mies on luvannut rakastaa jos on vihillä oikeesti käyty. Ja miksi lapsia tehdään väliaikaisiin suhteisiin jos ei sitouduta yhteen?
Huomaa ettet tiedä mitä rakkaus on. Meni mun pointti kyllä täysin ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä.""Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.
Höpsis, ei hän sieltä monen sadan kilometrin päästä tullut hempeilemään. Täällähän vaaditaan tyttären halailua, rakkauden vakuutuksia ja säälittelyä.
Aloittajan äiti käy jopa kylässä, mutta se ei aloittajalle riitä, vauvan ihastelu.Kyllä mies on luvannut rakastaa jos on vihillä oikeesti käyty. Ja miksi lapsia tehdään väliaikaisiin suhteisiin jos ei sitouduta yhteen?
Huomaa ettet tiedä mitä rakkaus on. Meni mun pointti kyllä täysin ohi.
No sinä varmaan kaikessa äiti-vihassasi varmaan tunnet rakkauden ytimen.
Joku täällä kertoi sen jo aittaneen kun tutut ottivat lapsen syliin.
Aloittajan äiti ( lue aloitus) käy kuitenkin sylittelemässä lasta ja ihastelemassa mutta väärin tehty? Äidin pitäisi sääliä tytärtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!Kerro ihmeessä mitä nämä rohdot on? voi terveydenhuollon henkilökunta aina lääkäriin asti hyötyä sitten suuresta viisaudestasi. Ihan vaan nöyränå välikommenttina Teidän Suuruudellenne, että ainut suositeltu hoito tässä puolen vuoden sisään on mahdollisesti hieman helpottavat tipat, jotka on pitkään olleet loppu koko maasta.
Nykyaikana löytyy monenlaista tietoa netistä myös koliikkiin. Luulisi, että hyvänä vertaistukena on äidit, jotka käyvät vauvojensa kanssa jossain vauvaryhmässä saavat toisiltaan "vinkkejä" miten ovat saaneet koliikki oireet pois.
Ns lääkehoitoa ei juuri ole, mutta kaikki koliikin kanssa painineet tuntevat cuplaton-tipat, ja Rela Drops maitohappobakteerit.
Koska koliikin syy voi olla monimutkainen ( tuntematon) sitä on vaikeaa hoitaa lääkinnällisesti. Sanotaan, että myös äidin ruokavalio voi vaikuttaa ( taitaa olla väitöskin asiasta) eli äidin pitää välttää ruokia, jotka voivat aiheuttaa vauva suoliston kaasunlisimistä ,niin kauan kun imettää.
Perinteinen "röyhtäisy" ruokailun jälkeen on peruskeino. Joillekin auttaa vyöhyketerapia, vauvahieronta. Syynä saattaa olla myös maitoallergia ja se selviää tarkemmissa tutkimuksissa. Maitoallergia alkaa yleensä n 3-6 kk iässä. Onneksi koliikki väistyy kun ikää tulee.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/illat-yhta-itkua-naista…
No kun koliikkia ei saa "pois", se menee ohi kun vauva kasvaa, omalla ajallaan. Sillä välin vanhempien pitää huolehtia myös omasta jaksamisestaan ihan vauvankin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Alapeukuttajat siis kertovat että vauvan kivuista viis. Äiti on se pääasia, äidin huomiontarve.
Ja sitten vanhempana on kuitenkin vaatimassa apua, kun sitä tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Alapeukuttajat siis kertovat että vauvan kivuista viis. Äiti on se pääasia, äidin huomiontarve.
No ei ollut kyse vauvan kivuista ja etteikö äiti tekisi niiden eteen mitään. Oli kyse siitä, että äiti ei välttämättä jaksa auttaa vauvaansa tarpeeksi, jos ei itse saa mitään apua.
Miksi täällä pitää aina väkisin kääntää asiat ihan väärin päin? Luetaan rivien välistä jotain, mitä siellä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä.""Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.
Höpsis, ei hän sieltä monen sadan kilometrin päästä tullut hempeilemään. Täällähän vaaditaan tyttären halailua, rakkauden vakuutuksia ja säälittelyä.
Aloittajan äiti käy jopa kylässä, mutta se ei aloittajalle riitä, vauvan ihastelu.Kyllä mies on luvannut rakastaa jos on vihillä oikeesti käyty. Ja miksi lapsia tehdään väliaikaisiin suhteisiin jos ei sitouduta yhteen?
Huomaa ettet tiedä mitä rakkaus on. Meni mun pointti kyllä täysin ohi.
No sinä varmaan kaikessa äiti-vihassasi varmaan tunnet rakkauden ytimen.
Joku täällä kertoi sen jo aittaneen kun tutut ottivat lapsen syliin.
Aloittajan äiti ( lue aloitus) käy kuitenkin sylittelemässä lasta ja ihastelemassa mutta väärin tehty? Äidin pitäisi sääliä tytärtään.
Äiti-vihassani? Hassua että käänsit sen noinkin päin kun itse väitit että oma äitisi tapa osoittaa rakkautta ei sitä ollutkaan. Sehän rakkautta juurikin oli kun toi lahjoja ja oli hyväntuulinen mummo. Sitten pilkkaat sellaisia jolle se halaus on rakkauden osoitus. Apn kokemus oli ettei äitinsä välittänyt hänestä, ei vissiin osoittanut minkäänlaista välittämistä häntä kohtaan, halusi vain kuvia someen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma koko ikänsä ns. kotirouvana ollut äitini (sittemmin varakkaan isäni leski) näki ensimmäisen lapsenlapsensa meillä ekan kerran ristiäisissä ja seuraavan kerran, kun tämä oli 3-vuotias. Kävin itse kyllä hänen luonaan, mutta huomasin pian, että vierailumme olivat pelkkä rasite. Piti aina päästä sinne ja tänne esimerkiksi tanssimaan ja matkailemaan. Tuolloin välimatkaa oli reilut sata kilometriä ja hän ajotaitoinen, itse kuljin julkisilla.
Sitten muutimme kauemmas ja seuraavan kerran äitini kävi meillä, kun oli lapsen rippijuhlat. Yo-juhlissa pistäytyi taas, sittemmin ei ole näkynyt. Matka on kuulemma liian pitkä, mutta ei kuitenkaan liian pitkä autottomalle tyttärelle. Tyttäreni ei lähde mukaan vierailulle, kun ei tätä isoäitiään kunnolla edes tunne.
En todellakaan ajatellut ennen lapsen syntymää, että äitini tätä hoitaisi yksin yhtäkään päivää. Hyvä jos tunnin jaksaisi. Hänen mottonsa oli, että jokainen hoitaa omat kakaransa itse.
Se nyt vaan kummeksuttaa, kun häntä pitäisi nyt hoivata, kun on vanha ja sairas. Pitäisi peräti muuttaa naapuriin. Olen ajatellut vastata vierailua (lue. suursiivouspalveluita) koskeviin tiedusteluihin, että on toi yhden hyvän bändin keikka silloin ja silloin ja Mimmun kanssa ollaan ajateltu lähteä seuraavaksi Italiaan. Sitten onkin työreissu Saksaan. Että sori, en ehdi. Ehkä ensi vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!Kerro ihmeessä mitä nämä rohdot on? voi terveydenhuollon henkilökunta aina lääkäriin asti hyötyä sitten suuresta viisaudestasi. Ihan vaan nöyränå välikommenttina Teidän Suuruudellenne, että ainut suositeltu hoito tässä puolen vuoden sisään on mahdollisesti hieman helpottavat tipat, jotka on pitkään olleet loppu koko maasta.
Nykyaikana löytyy monenlaista tietoa netistä myös koliikkiin. Luulisi, että hyvänä vertaistukena on äidit, jotka käyvät vauvojensa kanssa jossain vauvaryhmässä saavat toisiltaan "vinkkejä" miten ovat saaneet koliikki oireet pois.
Ns lääkehoitoa ei juuri ole, mutta kaikki koliikin kanssa painineet tuntevat cuplaton-tipat, ja Rela Drops maitohappobakteerit.
Koska koliikin syy voi olla monimutkainen ( tuntematon) sitä on vaikeaa hoitaa lääkinnällisesti. Sanotaan, että myös äidin ruokavalio voi vaikuttaa ( taitaa olla väitöskin asiasta) eli äidin pitää välttää ruokia, jotka voivat aiheuttaa vauva suoliston kaasunlisimistä ,niin kauan kun imettää.
Perinteinen "röyhtäisy" ruokailun jälkeen on peruskeino. Joillekin auttaa vyöhyketerapia, vauvahieronta. Syynä saattaa olla myös maitoallergia ja se selviää tarkemmissa tutkimuksissa. Maitoallergia alkaa yleensä n 3-6 kk iässä. Onneksi koliikki väistyy kun ikää tulee.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/illat-yhta-itkua-naista…
Ikävä pilata loiston hetkesi, mutta jos nuo ensimmäisenä kaikille annettavat neuvot toimisi, luuletko että joku joutuisi vielä koliikista kärsimään. Voi yksinkertaisuus x'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!.
Mummo voi auttaa tukemalla äitiä jotta äiti jaksaa paremmin. Itse jaksan paremmin kun on ihmisiä ympärillä jotka välittävät minusta, ei tarvitse tehdä mitään ihmeellisempää esim voi juoda pullakahvit yhdessä jolloin voi jutella mukavia, miettiä välillä muutakin kuin vauvaa.
Kaverit toivat esim ruokaa ja söimme yhdessä. Se jo auttoi kun joku tuli pitämään vauvaa hetken ja hellästi sanoi itkevälle vauvalle "onpas sulla paljon asiaa". Heti oli kevyempi olo ja tunne siitä et kyl tää tästä, ei tilanne ole niin paha kuin miltä se tuntuu.
Nää boomerimummit kerkee kuukahtaa ennenkuin tajuavat, vaikka laitoit hyvän rautalankaversion :)
Vierailija kirjoitti:
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Se on kyllä toisin päin. Alkaa jo synnäriltä. Äidillä ei ole mitään väliä, tärkeintä on vauvan vointi. Kyllä se tuntui todella kamalalta olla juuri synnyttänyt, kipeä ja väsynyt ja sairaalan henkilökunta ei osoita mitään empatiaa tai tukea. Itse olisi pitänyt osata siinä kipu-, väsymys- ja hormonipökkyrässä tehdä kaikki ja tajuta asioita ilman neuvomista.
Se on vauvalle kurjaa, että pitää sietää kipua. Monesti siihen kipuun ei vain ole mitään lääkettä. Neuvolasta harvoin ohjataan mihinkään. Jos vauvalla on koliikki niin sitten on ja kyllä se ajan myötä loppuu asenteella mennään. Miten sitä juuri äidiksi tullut voi tajuta, että saattaa olla kyse allergiasta jos neuvolan täti vaan hymistelee, että vauvan itku kuuluu asiaan ja se menee kyllä ohi parissa kuukaudessa? Tällaisia kokemuksia olen paljon lukenut.
Ja kyllä ihan terve vauvakin saattaa huutaa ja valvottaa äitiä ja se saattaa aiheuttaa väsymystä äidille ja tunteen, että olisi kiva jos saisi jostain apua ja ymmärrystä. Suomessa on kurja asenne, että äidin pitää vaan sietää ja kestää. Ei saa häiritä ketään vaan yksin pitää vauvan kanssa pärjätä. Pahimmillaan tällaisia kommentteja, jossa aletaan syyllistää äitiä siitä, että hän ei välittäisi vauvastaan siksi, koska tuntee olonsa väsyneeksi ja valittaa siitä ja hakee vertaistukea netistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.
Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.
Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?
Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.
Me jos ketkä emme ole avuttomia.
Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.
Se on edelleen se vauvan isä, aviomies, jonka tehtävä on rakastaa ja tukea ja tehdä kotitöitä. Niin teki boomer- mieheni.
Ei olisi tullut mieleen vinkua äidille että kyllä nyt tuli virhe tehtyä, mää en jaksa tota vauvaa.
Äitini ei hempeillyt, oli kyllä hyväntuulinenen mummo. Hän osoitti huolenpitoaan arjen asioissa. Kun kävimme harvakseltaan, kun saimme ensimmäisen auton useammin, hänellä oli ostettuna joku hyvä kattila, pussilakanat tai pojalle joku pikkuauto tms. "Ajattelin että nuori perhe tarvitsee näitä.""Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.
Höpsis, ei hän sieltä monen sadan kilometrin päästä tullut hempeilemään. Täällähän vaaditaan tyttären halailua, rakkauden vakuutuksia ja säälittelyä.
Aloittajan äiti käy jopa kylässä, mutta se ei aloittajalle riitä, vauvan ihastelu.Kyllä mies on luvannut rakastaa jos on vihillä oikeesti käyty. Ja miksi lapsia tehdään väliaikaisiin suhteisiin jos ei sitouduta yhteen?
Huomaa ettet tiedä mitä rakkaus on. Meni mun pointti kyllä täysin ohi.
No sinä varmaan kaikessa äiti-vihassasi varmaan tunnet rakkauden ytimen.
Joku täällä kertoi sen jo aittaneen kun tutut ottivat lapsen syliin.
Aloittajan äiti ( lue aloitus) käy kuitenkin sylittelemässä lasta ja ihastelemassa mutta väärin tehty? Äidin pitäisi sääliä tytärtään.Äiti-vihassani? Hassua että käänsit sen noinkin päin kun itse väitit että oma äitisi tapa osoittaa rakkautta ei sitä ollutkaan. Sehän rakkautta juurikin oli kun toi lahjoja ja oli hyväntuulinen mummo. Sitten pilkkaat sellaisia jolle se halaus on rakkauden osoitus. Apn kokemus oli ettei äitinsä välittänyt hänestä, ei vissiin osoittanut minkäänlaista välittämistä häntä kohtaan, halusi vain kuvia someen.
70 v äitini ei tuonut lahjoja koska hän ei käynyt meillä kuin esikoisen ristiäisissä ja yhden kerran myöhemmin. Nuorempien lasten ristiäisissä kävi päiväseltään jonkun kyydissä. Matkaa oli noin 300 km.
Me siis kävimme hänellä, hänekllä oli tapana ostaa kun kävi sielläpäin asuvan veljen kyydissä kaupungissA kaappiin tavaroita joita sitten antoi lahjoiksi. Ei hän nyt 10 lasta usein lahjonut, kattila oli jo iso lahja.
Totta , se oli rakkautta ja huolenpitoa. Niin tekee aloittajan äitikin, käy kylässö, sylittää vauvaa, ihastelee ja ottaa kuvia. Lapsen äiti kokee jääneenaä toiseksi kun äiti mummottaa eikä sääli ja surkuttele tytärtään ja vie ehkä ikävää ja rasittavaa vauvaa jonnekin pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Se on kyllä toisin päin. Alkaa jo synnäriltä. Äidillä ei ole mitään väliä, tärkeintä on vauvan vointi. Kyllä se tuntui todella kamalalta olla juuri synnyttänyt, kipeä ja väsynyt ja sairaalan henkilökunta ei osoita mitään empatiaa tai tukea. Itse olisi pitänyt osata siinä kipu-, väsymys- ja hormonipökkyrässä tehdä kaikki ja tajuta asioita ilman neuvomista.
Se on vauvalle kurjaa, että pitää sietää kipua. Monesti siihen kipuun ei vain ole mitään lääkettä. Neuvolasta harvoin ohjataan mihinkään. Jos vauvalla on koliikki niin sitten on ja kyllä se ajan myötä loppuu asenteella mennään. Miten sitä juuri äidiksi tullut voi tajuta, että saattaa olla kyse allergiasta jos neuvolan täti vaan hymistelee, että vauvan itku kuuluu asiaan ja se menee kyllä ohi parissa kuukaudessa? Tällaisia kokemuksia olen paljon lukenut.
Ja kyllä ihan terve vauvakin saattaa huutaa ja valvottaa äitiä ja se saattaa aiheuttaa väsymystä äidille ja tunteen, että olisi kiva jos saisi jostain apua ja ymmärrystä. Suomessa on kurja asenne, että äidin pitää vaan sietää ja kestää. Ei saa häiritä ketään vaan yksin pitää vauvan kanssa pärjätä. Pahimmillaan tällaisia kommentteja, jossa aletaan syyllistää äitiä siitä, että hän ei välittäisi vauvastaan siksi, koska tuntee olonsa väsyneeksi ja valittaa siitä ja hakee vertaistukea netistä.
Mulla on ollut 3 vauvaa. En nyt ihan noin kurjana ole äitiyttä kokenut, tosin on ollut helpot synnytyksetkin.
Tässä huomaa koulutuksen edut. Tuo nuoripari, vaikka vauva oli ensimmäinen, oli pitkälle koulutettu, huolestunut vauvasta ja oksentelusta, ei tyytynyt neuvolan tädin koliikkiin, kävivät jollain vauvahierojallakin joka kyllä oli myös kannustanut parempiin tutkimuksiin oireita kuultuaan.
Syynä oli siis maitoallergia ja apteekista reseptillä saatava äidimmaidonvastike toi helpotuksen ja vauvan paino nousi käyrille.
Sarkasmia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.
Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.
Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.k
Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.
Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.
Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.
Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.
Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.
Ei äidin helmassa roikkujia.Hyvin oivallettu ja kiteytetty. Mikä olisi tarpeeksi ap: lle, on tullut mieleen.
Riittääkö pelkkä empatia vai miten pitäs ymmärtää? Hän ei koskaan soita, eikä tarjoa apuaan, ap sanoo.
Eli ilmiselvästi empatia ja ymmärrys ei riitä vaan pitäs konkreettisesti tulla hoitamaan tai viedä lapsi hänelle.
Monenmoista neuvoakin täällä o ehdotettu, mikään ei taida sopia.
Kun on jaksamisen rajalla voi tehdä itse lasun. Se on ihan hyvä eikä ole häpeän aihe. Siitä ne asiat lähtevät rullaamaan.
Pitää muistaa sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa. Jotkut luonteenpiirteet vain vahvistuvat kun ikäännymme. Meillä jokaisella on omat ristimme, joista vaikeneminen usein, mutta jokaisessa löytyy aina jotain hyvääkin."Eikä tarjoa apuaan", missä lukee että lapsi pitäisi hoitaa? Voi auttaa muullakin tavoin.
Rivien välistä sen tajuaa ja ap: n toinen viesti kertookin , ettei äidillä ole muita" velvollisuuksia " kuin työssäkäynti eli ei ole kuormittunut ap: n mielestä.
Sangen naiivi oletus. Miten mummo voi auttaa vauvan koliikissa?
Kipinkapin neuvolaan ongelmien kanssa. Koliikkiin on erilaisia neuvoja ja rohtoakin. Kaikkea pitää kokeilla ja onneksi koliikkivaihe menee yleensä piankin ohi. Neuvolan ohjeet käyttöön!Kerro ihmeessä mitä nämä rohdot on? voi terveydenhuollon henkilökunta aina lääkäriin asti hyötyä sitten suuresta viisaudestasi. Ihan vaan nöyränå välikommenttina Teidän Suuruudellenne, että ainut suositeltu hoito tässä puolen vuoden sisään on mahdollisesti hieman helpottavat tipat, jotka on pitkään olleet loppu koko maasta.
Nykyaikana löytyy monenlaista tietoa netistä myös koliikkiin. Luulisi, että hyvänä vertaistukena on äidit, jotka käyvät vauvojensa kanssa jossain vauvaryhmässä saavat toisiltaan "vinkkejä" miten ovat saaneet koliikki oireet pois.
Ns lääkehoitoa ei juuri ole, mutta kaikki koliikin kanssa painineet tuntevat cuplaton-tipat, ja Rela Drops maitohappobakteerit.
Koska koliikin syy voi olla monimutkainen ( tuntematon) sitä on vaikeaa hoitaa lääkinnällisesti. Sanotaan, että myös äidin ruokavalio voi vaikuttaa ( taitaa olla väitöskin asiasta) eli äidin pitää välttää ruokia, jotka voivat aiheuttaa vauva suoliston kaasunlisimistä ,niin kauan kun imettää.
Perinteinen "röyhtäisy" ruokailun jälkeen on peruskeino. Joillekin auttaa vyöhyketerapia, vauvahieronta. Syynä saattaa olla myös maitoallergia ja se selviää tarkemmissa tutkimuksissa. Maitoallergia alkaa yleensä n 3-6 kk iässä. Onneksi koliikki väistyy kun ikää tulee.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/vanhemmuus/illat-yhta-itkua-naista…
Ikävä pilata loiston hetkesi, mutta jos nuo ensimmäisenä kaikille annettavat neuvot toimisi, luuletko että joku joutuisi vielä koliikista kärsimään. Voi yksinkertaisuus x'D
Tajunnet, ettei noi neuvot ole minun keksimiä, joten suotta syytät. Kaikki neuvot löytyvät netistä ja neuvolasta ja omista kokemuksista kenellä niitä on. Tuo äidin ruokavalio voi hyvinkin olla yksi syy ja siitä on vähän puhuttu, samoin allergia.
Tiedän kyllä tutun kautta, että eräs äiti lääkäriltä liuosmaista rauhoittavaa vauvalle ( resepti kauan sitten).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaako tämä jotenkin tätä aikaa? Kaikki ovat huolissaan äidistä, ketään ei sureta itkevä vauva ja mikä hänen terveydessään on.
Äiti on se pääasia. No, tietysti äidin jaksaminen on tärkeää sekin.Kerroin tuosta maitoallergiasta , siitä on jo 20 vuotta. Se nuoripari ei jäänyt surkuttelemaan omaa väsymystään vaan ili huolissaan vauvan kivuista ja tahtoivat sen tutkituttaa taitavilla lastenlääkäreillä jotka ohjasivat lastenklinikalle.
Kai sen pienen avuttoman terveys ja huono olo on se säälin aihe, ei nuoren terveen äidin jaksaminen.
Alapeukuttajat siis kertovat että vauvan kivuista viis. Äiti on se pääasia, äidin huomiontarve.
Kyllä tietenkin vauvalla on väliä. Kuten myös äidillä on väliä. Molemmilla on väliä, vedetään tämä rautalangasta sitten.
Äiti ansaitsee ja tarvitsee huomiota, rakkautta ja tukea. Kurjaa, kun monet äidit jäävät ilman ja hammasta purren vaan selvitään kun selvitä pitää ja valittaa ei saa, koska valitus tarkoittaa jotenkin ihmeellisesti sitä, että ei välittäisi vauvastaan tai että vauvalla ei ole mitään väliä? Ihan kamalaa ja olen kokenut tämän asenteen itsekin neuvolan taholta.
Jos valitin jostain, siitä vedettiin ihmeellisiä johtopäätöksiä siitä, että koska minulla on kertomani yksi asia huonosti niin se tarkoittaa sitä, että minulla on varmaan muitakin asioita huonosti, mutta en kerro niistä. Nopeasti opin, että neuvolassa pitää vaan kaikkiin kysymyksiin vastata että joo hyvin menee :) tai muuten alettiin epäilemään ties mitä.
Kiintymyssuhdetta aletaan mittaamaan jo raskaana olevilta kysymyksillä mielikuva vauvasta. On ihan normaalia, että ei välttämättä ole mitään erityisiä tunteita lastaan kohtaan raskaana tai edes synnytyksen jälkeen. Ainakin minulla tunteet heräsi siinä parin ensimmäisen kuukauden aikana pikkuhiljaa. Mutta piti valehdella neuvolan tädille, että joo tunteita on, koska tuntui, että niihin kysymyksiin pitää vastata tietyllä tavalla tai muuten tehdään lastensuojeluilmoitus ja minulla alkaa käymään tätejä arvioimassa, että rakastanhan varmasti vauvaani.
Alue: Aihe vapaa
"Se on miehen tehtävä rakastaa..." velvollisuudestako vain rakastetaan? Heti sen jälkeen kirjoitat miten oma äitisi osoitti huolenpitoa (rakkautta) ja tuki teitä.