Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että niin moni tässä keskustelussa on sitä mieltä, että äidin moraalinen velvollisuus on auttaa lapsensa lapsenhoidossa.

Muutamassa muussa keskustelussa suurin osa (mahdollisesti samoista tai samanikäisistä aikuisista?) näyttää peukuttavan mielipiteitä, joiden mukaan vanhuksia eli esim. omia vanhempia ei ole mitään syytä auttaa, jos ei itseä huvita.

Mielenkiintoista, miten tässä ketjussa mummoikäiset ei ole ymmärtäneet ap:n tarvitsevan henkistä tukea, hän ei lastenhoidosta aloituksessa edes puhunut. Minusta on todella outoa, siis oikeasti järisyttävän kummallista, että ikääntyvät äidit ei ketjun perusteella ihan yleisesti ole valmiita henkisesti tukemaan tyttäriään rankassa elämänvaiheessa. Olen aidosti todella yllättynyt.

Tässä puhutaan teidän aikuisista lapsistanne. Ettekö te rakasta heitä? Minulla on aikuistuvia lapsia, ei vielä lapsenlapsia, enkä voisi ikipäivänä kuvitella puhuvani heistä niin kuin te omistanne ja muista nuorista äideistä. Tuen heitä aina kun tarvitaan ja koitan tasapainoilla sen suhteen, että en liikaa puuttuisi mutta olisin saatavilla. Minusta minulla on vastuu heistä koko loppuelämäni ja haluan sen vastuun kantaa. Aikuisen kohdalla se tarkoittaa nimenomaan henkisen tuen ja rakkauden osoittamista. Sitä että heillä on aina turvallinen syli odottamassa, jos sitä tarvitsevat. Toki autan mielelläni muutenkin, jos tarvetta on.

Ikävä kyllä oma äitini on vähän samanlainen kuin te, eikä osannut tukea minua vaikka pikkulapsiaika oli todella raskasta ja jäin yksinhuoltajaksi pienten kanssa melko aikaisin. Tähän asti olen kuvitellut, että hän sentään rakastaa minua, ei vain osannut oman sukupolvensa kasvattina osoittaa henkistä tukea. Nyt mietin, että ehkä häntäkään ei todella edes kiinnostanut. Se saakin miettimään, osaako teidän sukupolvenne rakastaa ollenkaan.

Lukutaitoa ei ole kaikille suotu, vaikka omista mahtiäitisuorituksista osataan jankata päivätolkulla :) Ihan hupaisaa kuin monta sivua täällä on draamamummien päiväkoti jaksanut suoltaa tuota pelkkää nykyäitien haukkumista asiasta, josta aloituksessa ei ollut edes kyse. Noh, johinkin se paha olo ja katkeruus on purettava ja kun ei oman ikäisilleen kehtaa. Kyllä se tunnekylmyys vielä kalahtaa omaan nilkkaan, muistakaa se sitten niiissä vaipoissanne yksin maatessa.

Vastasitko väärään kommenttiin vai etkö lukenut sitä?

Vastaus toiselle jolla samanlaiset havainnot näistä tunnekylmistä draamamummoista, siis rautalangasta väännettynä vastaus jonka sinäkin ehkä ymmärrät: en vastannut ja luin.

Piti ihan käydä lukemassa aloitus uudelleen, kun kaikki mummot täällä kilvan kitisee, että heidän hauraat luunsa ei enää kestä lastenhoitoa. Ap ei todellakaan pyytänyt lastenhoitoa vaan tukea ja ymmärrystä. Hän kaipasi tunnetta siitä, että äiti edes välittää hänestä.

Ymmärrän tuon tunteen tosi hyvin ja itsellä nipisti heti rinnasta ja tuli pala kurkkuun, kun muistelin miten itsestä tuntui ihan samalta oman äitini kanssa. Kukaan ei ole minulle sanonut pahimpinakaan aikoina, että kyllä asiat järjestyy ja antanut oikein isoa halausta. Tunnen nytkin itseni tosi ontoksi kun edes ajattelen sitä. Se, että oma äiti olisi halannut ja lohduttanut ja antanut vaikka itkeä kainalossa muutaman minuutin, olisi auttanut ihan todella paljon.

Kysyn teiltä ketjun mummot ihan vilpittömästi, kun en omalta äidiltäni voi, että miksi te ette suo sitä tyttärillenne? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Kuulehan, elämän malli oli ihan erilainen sinun/minun aikana. Lapset juoksenteli keskenään pitkin pihoja eikä heitä kukaan katsonut perään. Vaatehuolto oli mitä oli ja saunassa käytiin 1x viikossa, harvalla oli edes suihkua. Kerran viikossa vaihdettiin puhtaat vaatteet ja lakanat 2x kk.

Ruoka oli yksinkertaista ja pullaa leivottiin lauantaisin. Nykyään opastetaan vastaamaan vauvan itkuun mutta ennen se muka vahvisti keuhkoja eikä kellään ollut kiire vauvan luo.

Vaa-ti-mus-ta-so joka asiassa on ihan jotain muuta nykyään kuin silloin. Ja jos suoraan sanon, niin lasten tarpeita ei kovin hyvin osattu huomioida.

Näin oli. Muistan kun äidit jossain vaiheessa huusi parvekkeelta lapsia ruokailemaan tai sitten kyseli jos se heidän Simopetteriä on näkynyt, et pitäisi tulla kotiin nyt nukkumaan.

Ajat muuttuvat ja tavat. Neuvoloiden ohjeet. Tiedän ihan itse kun kuopus syntyi 80- luvun lopulla.

Mutta ei se lapsentahtinen syöttökään ole 24 h vaan vauva nukkuu. Jos on isompi, monihan pitää päiväkodissa. Ennen se ei ollut mahdollista kun ei ollut riittävästi työssäkäyvillekään.

Tietysti joku kodinhoitosysteemi olis hyvä, että sais lakkailla niitä kynsiä kun täti tekisi kotityöt.

Mutta missä ovat isät, miehet, äitiä tukemasta ja vauvaa hoitamasta ?

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.

Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat. 

Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym. 

Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat. 

Totta, sillä ennen isommat lapset hoiti pienempiään ja leikittivät heitä. Oli isot tuvat/keittiöt, jossa kaikki kotityöt tehtiin ja siinä samassa tilassa lapset leikkivät. Koko perhe oli siis ns. koossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Kuulehan, elämän malli oli ihan erilainen sinun/minun aikana. Lapset juoksenteli keskenään pitkin pihoja eikä heitä kukaan katsonut perään. Vaatehuolto oli mitä oli ja saunassa käytiin 1x viikossa, harvalla oli edes suihkua. Kerran viikossa vaihdettiin puhtaat vaatteet ja lakanat 2x kk.

Ruoka oli yksinkertaista ja pullaa leivottiin lauantaisin. Nykyään opastetaan vastaamaan vauvan itkuun mutta ennen se muka vahvisti keuhkoja eikä kellään ollut kiire vauvan luo.

Vaa-ti-mus-ta-so joka asiassa on ihan jotain muuta nykyään kuin silloin. Ja jos suoraan sanon, niin lasten tarpeita ei kovin hyvin osattu huomioida.

Näin oli. Muistan kun äidit jossain vaiheessa huusi parvekkeelta lapsia ruokailemaan tai sitten kyseli jos se heidän Simopetteriä on näkynyt, et pitäisi tulla kotiin nyt nukkumaan.

Ajat muuttuvat ja tavat. Neuvoloiden ohjeet. Tiedän ihan itse kun kuopus syntyi 80- luvun lopulla.

Mutta ei se lapsentahtinen syöttökään ole 24 h vaan vauva nukkuu. Jos on isompi, monihan pitää päiväkodissa. Ennen se ei ollut mahdollista kun ei ollut riittävästi työssäkäyvillekään.

Tietysti joku kodinhoitosysteemi olis hyvä, että sais lakkailla niitä kynsiä kun täti tekisi kotityöt.

Mutta missä ovat isät, miehet, äitiä tukemasta ja vauvaa hoitamasta ?

Sanomalehden takana!!

Vierailija kirjoitti:

Piti ihan käydä lukemassa aloitus uudelleen, kun kaikki mummot täällä kilvan kitisee, että heidän hauraat luunsa ei enää kestä lastenhoitoa. Ap ei todellakaan pyytänyt lastenhoitoa vaan tukea ja ymmärrystä. Hän kaipasi tunnetta siitä, että äiti edes välittää hänestä.

Ymmärrän tuon tunteen tosi hyvin ja itsellä nipisti heti rinnasta ja tuli pala kurkkuun, kun muistelin miten itsestä tuntui ihan samalta oman äitini kanssa. Kukaan ei ole minulle sanonut pahimpinakaan aikoina, että kyllä asiat järjestyy ja antanut oikein isoa halausta. Tunnen nytkin itseni tosi ontoksi kun edes ajattelen sitä. Se, että oma äiti olisi halannut ja lohduttanut ja antanut vaikka itkeä kainalossa muutaman minuutin, olisi auttanut ihan todella paljon.

Kysyn teiltä ketjun mummot ihan vilpittömästi, kun en omalta äidiltäni voi, että miksi te ette suo sitä tyttärillenne? Miksi?

Ehkä paras vastaus lukemillani sivuilla tässä keskustelussa :) halaus ja "kaikki järjestyy" ja taas jaksaisi paremmin. Ylivoimainen vaade kuitenkin tälle päiväkotiporukalle, joka taitaa jatkaa ohi aiheen haukkumista hautaansa asti.

Vierailija kirjoitti:

Piti ihan käydä lukemassa aloitus uudelleen, kun kaikki mummot täällä kilvan kitisee, että heidän hauraat luunsa ei enää kestä lastenhoitoa. Ap ei todellakaan pyytänyt lastenhoitoa vaan tukea ja ymmärrystä. Hän kaipasi tunnetta siitä, että äiti edes välittää hänestä.

Ymmärrän tuon tunteen tosi hyvin ja itsellä nipisti heti rinnasta ja tuli pala kurkkuun, kun muistelin miten itsestä tuntui ihan samalta oman äitini kanssa. Kukaan ei ole minulle sanonut pahimpinakaan aikoina, että kyllä asiat järjestyy ja antanut oikein isoa halausta. Tunnen nytkin itseni tosi ontoksi kun edes ajattelen sitä. Se, että oma äiti olisi halannut ja lohduttanut ja antanut vaikka itkeä kainalossa muutaman minuutin, olisi auttanut ihan todella paljon.

Kysyn teiltä ketjun mummot ihan vilpittömästi, kun en omalta äidiltäni voi, että miksi te ette suo sitä tyttärillenne? Miksi?

Höpsistä ihan varmaan tuin niin tytärtä kuin miniääkin kun kumpikin on syövän sairastanut. Asuin heillä, hoidin lapset ja kotia. Tosin en silloin ollut 75.

Mutta kummallakin on mies joka on heitä tukenut , osallistunut vauvojen hoitoon ja liitot on kestäneet.

Joku vauva-ajan väsymys on luonnollinen asia, se ei tarvitse mummijen itkukuoroa, kuinka on kamalaa.

Pitäisi harkita ainakin useamman hankkimista jos luonnollista vauvaväsymystä ei kestä. Jos vauva ja äiti ovat terveet.

Missä on isät?

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.

Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.

Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.

Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.

Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.

Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Kuulehan, elämän malli oli ihan erilainen sinun/minun aikana. Lapset juoksenteli keskenään pitkin pihoja eikä heitä kukaan katsonut perään. Vaatehuolto oli mitä oli ja saunassa käytiin 1x viikossa, harvalla oli edes suihkua. Kerran viikossa vaihdettiin puhtaat vaatteet ja lakanat 2x kk.

Ruoka oli yksinkertaista ja pullaa leivottiin lauantaisin. Nykyään opastetaan vastaamaan vauvan itkuun mutta ennen se muka vahvisti keuhkoja eikä kellään ollut kiire vauvan luo.

Vaa-ti-mus-ta-so joka asiassa on ihan jotain muuta nykyään kuin silloin. Ja jos suoraan sanon, niin lasten tarpeita ei kovin hyvin osattu huomioida.

Näin oli. Muistan kun äidit jossain vaiheessa huusi parvekkeelta lapsia ruokailemaan tai sitten kyseli jos se heidän Simopetteriä on näkynyt, et pitäisi tulla kotiin nyt nukkumaan.

Ajat muuttuvat ja tavat. Neuvoloiden ohjeet. Tiedän ihan itse kun kuopus syntyi 80- luvun lopulla.

Mutta ei se lapsentahtinen syöttökään ole 24 h vaan vauva nukkuu. Jos on isompi, monihan pitää päiväkodissa. Ennen se ei ollut mahdollista kun ei ollut riittävästi työssäkäyvillekään.

Tietysti joku kodinhoitosysteemi olis hyvä, että sais lakkailla niitä kynsiä kun täti tekisi kotityöt.

Mutta missä ovat isät, miehet, äitiä tukemasta ja vauvaa hoitamasta ?

Sanomalehden takana!!

Tai tienaamassa palkkaansa.

Joku kirjoitti että käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin silloin vaatteet.

Nyt jollain nuorella rouvalla taas historia pettää. aikajanalla liian kauas. Olen 76, nykymummoista vanhempaa ikäluokkaa.

Kyllä jo 60 - luvulla ainakin kaupungeissa käytiin joka päivä suihkussa, vaihdettiin alusvaatteet, käytiin kodin ulkopuolella siistinä töissä.

Herää kysymys, jos vauva/ lapset koetaan kovin vaivalloisena miksi niitä edes hankitaan jos se mieskin lähtee heti livohkaan?

Kyllä itse ainakin kerrostaloasunnossa olen vaivatta pystynyt lapset valvomaan vaikkei " isoa tupaa, jossa tehtiin kaikki" ollutkaan.

Varmaan ikäisiäni mummoja on maalaistalojen emännissäkin mutta uskon niissäkin 70- luvulla jo peseydyttyä useammin kuin lauantaina saunassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikilla ihan mitättömät miehet jotka kaipaavat sitä äitiään hössöttämään? Isän pitäisi olla se vaimon tuki.

Kiitos, olen vanhus, pärjään hyvin jos en, menen hoitopaikkaan. Lapsiin on hyvät välit mutta heillä on oma elämänsä.

Lällläää, ei tarvitse uhkailla minua, nuoret rouvat.

Että ihan lällättämään aloit... No, käytöstapansa kullakin.

Oma äitini käyttää tuota samaa fraasia "jokainen elää omaa elämäänsä" ja se tarkoittaa nimenomaan sitä, että häneltä on turha pyytää apua yhtään mihinkään. Se on hänen tapansa irtisanoutua kaikesta. Nyt kun hän on vanha eikä oikein pärjää enää omillaan, siihen on tullut uusi sävy, että älkää puuttuko minun asioihini. No, ei puututa. Hän on puolisokea, asuu yksin maalla, lähimpään naapuriin on kymmenen kilometrin matka. "Voidaanko käydä hakkamassa sulle halkoja ja katsomassa, että lämmitys varmasti toimii ennen pakkasia?" Kahvilla saadaan käydä, mutta ei muuta. Edes omiin entisiin huoneisiimme emme me lapset saa enää mennä, koska ne kuuluvat nyt hänen ja vain hänen elämänpiiriinsä.

Varsinkin nyt, kun me kaikki lapset tietenkin ollaan huolissamme äidistä, on alkanut ihmetyttää, miten vähän hän on koskaan ollut huolissaan meistä.

Antakaa sen mummon elää elämäänsä kuten tekin muissa keskusteluissa vaaditte mummoja pysymään kaukana huushollestanne.

Voisitte uskoa oikeasti että me täyspäiset vanhukset emme vaadi teiltä mitään "velkojen takaisinmaksua" vaan ihan aikuisten kohtaamista.

Kai olette kaikki kuulleet" sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi " jne.

Lapsuudenkodin tarkoitus on kasvattaa lapsista pärjääviä, aikuisia, itsenäisiä ihmisiä.

Ei äidin helmassa roikkujia.

Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti että käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin silloin vaatteet.

Nyt jollain nuorella rouvalla taas historia pettää. aikajanalla liian kauas. Olen 76, nykymummoista vanhempaa ikäluokkaa.

Kyllä jo 60 - luvulla ainakin kaupungeissa käytiin joka päivä suihkussa, vaihdettiin alusvaatteet, käytiin kodin ulkopuolella siistinä töissä.

Herää kysymys, jos vauva/ lapset koetaan kovin vaivalloisena miksi niitä edes hankitaan jos se mieskin lähtee heti livohkaan?

Kyllä itse ainakin kerrostaloasunnossa olen vaivatta pystynyt lapset valvomaan vaikkei " isoa tupaa, jossa tehtiin kaikki" ollutkaan.

Varmaan ikäisiäni mummoja on maalaistalojen emännissäkin mutta uskon niissäkin 70- luvulla jo peseydyttyä useammin kuin lauantaina saunassa.

Tuo on ollut näköjään perhekohtaista.

Olen syntynyt 60-luvun alussa ja vanhempani 30-luvulla. Asuimme pääkaupunkiseudulla. Kävimme saunassa kerran viikossa ja isän mielestä sen piti riittää. Jouduin riitoihin hänen kanssaan, kun mielestäni tarvitsin kokopesua useammin. Isän mielestä tuhlasin vettä ja olin jotenkin sairas. Äiti ei juuri ottanut lantaa tuohon peseytymisasiaan. Myös puhtaiden vaatteiden vaihto kerran viikossa olisi pitänyt riittää isän mielestä.

Teininä 70-luvulla aloin kuitenkin vaihtaa vaatteita ja käydä suihkussa ensin kaksi kertaa viikossa, myöhemmin useamminkin.

Sisaruksia ei minulla ollut.

Olimme nähdäkseni kuitenkin ihan tavallisen hyvä perhe, äiti ja isä kävivät töissä ja olivat muutoin tarkkoja ulkonäöstään ja siitä, että näytimme siisteiltä. Aineellista puutetta ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti että käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin silloin vaatteet.

Nyt jollain nuorella rouvalla taas historia pettää. aikajanalla liian kauas. Olen 76, nykymummoista vanhempaa ikäluokkaa.

Kyllä jo 60 - luvulla ainakin kaupungeissa käytiin joka päivä suihkussa, vaihdettiin alusvaatteet, käytiin kodin ulkopuolella siistinä töissä.

Herää kysymys, jos vauva/ lapset koetaan kovin vaivalloisena miksi niitä edes hankitaan jos se mieskin lähtee heti livohkaan?

Kyllä itse ainakin kerrostaloasunnossa olen vaivatta pystynyt lapset valvomaan vaikkei " isoa tupaa, jossa tehtiin kaikki" ollutkaan.

Varmaan ikäisiäni mummoja on maalaistalojen emännissäkin mutta uskon niissäkin 70- luvulla jo peseydyttyä useammin kuin lauantaina saunassa.

Tuo on ollut näköjään perhekohtaista.

Olen syntynyt 60-luvun alussa ja vanhempani 30-luvulla. Asuimme pääkaupunkiseudulla. Kävimme saunassa kerran viikossa ja isän mielestä sen piti riittää. Jouduin riitoihin hänen kanssaan, kun mielestäni tarvitsin kokopesua useammin. Isän mielestä tuhlasin vettä ja olin jotenkin sairas. Äiti ei juuri ottanut lantaa tuohon peseytymisasiaan. Myös puhtaiden vaatteiden vaihto kerran viikossa olisi pitänyt riittää isän mielestä.

Teininä 70-luvulla aloin kuitenkin vaihtaa vaatteita ja käydä suihkussa ensin kaksi kertaa viikossa, myöhemmin useamminkin.

Sisaruksia ei minulla ollut.

Olimme nähdäkseni kuitenkin ihan tavallisen hyvä perhe, äiti ja isä kävivät töissä ja olivat muutoin tarkkoja ulkonäöstään ja siitä, että näytimme siisteiltä. Aineellista puutetta ei ollut.

"ottanut lantaa" = ottanut kantaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Kuulehan, elämän malli oli ihan erilainen sinun/minun aikana. Lapset juoksenteli keskenään pitkin pihoja eikä heitä kukaan katsonut perään. Vaatehuolto oli mitä oli ja saunassa käytiin 1x viikossa, harvalla oli edes suihkua. Kerran viikossa vaihdettiin puhtaat vaatteet ja lakanat 2x kk.

Ruoka oli yksinkertaista ja pullaa leivottiin lauantaisin. Nykyään opastetaan vastaamaan vauvan itkuun mutta ennen se muka vahvisti keuhkoja eikä kellään ollut kiire vauvan luo.

Vaa-ti-mus-ta-so joka asiassa on ihan jotain muuta nykyään kuin silloin. Ja jos suoraan sanon, niin lasten tarpeita ei kovin hyvin osattu huomioida.

Näin oli. Muistan kun äidit jossain vaiheessa huusi parvekkeelta lapsia ruokailemaan tai sitten kyseli jos se heidän Simopetteriä on näkynyt, et pitäisi tulla kotiin nyt nukkumaan.

Ajat muuttuvat ja tavat. Neuvoloiden ohjeet. Tiedän ihan itse kun kuopus syntyi 80- luvun lopulla.

Mutta ei se lapsentahtinen syöttökään ole 24 h vaan vauva nukkuu. Jos on isompi, monihan pitää päiväkodissa. Ennen se ei ollut mahdollista kun ei ollut riittävästi työssäkäyvillekään.

Tietysti joku kodinhoitosysteemi olis hyvä, että sais lakkailla niitä kynsiä kun täti tekisi kotityöt.

Mutta missä ovat isät, miehet, äitiä tukemasta ja vauvaa hoitamasta ?

Sanomalehden takana!!

Meillä mies nukkuu yöllä ja on päivät töissä, illalla hoitaa taaperoa -vauva jää mulle.

Vierailija kirjoitti:

Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.

Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.

Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.

Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.

Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?

Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.

Me jos ketkä emme ole avuttomia.

Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.

Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat. 

Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym. 

Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat. 

Totta, sillä ennen isommat lapset hoiti pienempiään ja leikittivät heitä. Oli isot tuvat/keittiöt, jossa kaikki kotityöt tehtiin ja siinä samassa tilassa lapset leikkivät. Koko perhe oli siis ns. koossa.

Kiva tarina tuo mutta missä vaiheessa tuo äiti vietti aikaa lastensa kanssa kun töissäkin oli ja ompeli iltaisin vaatteita koko kylälle ja passasi naapureitaan joka ilta, jne jne. Nykyään ei edes saa esim puhelinta vilkaista niin joku on heti haukkumassa kun ei silmät ole kiinni lapsessa 24h. Samalla pitää kaiken maailman sovelluksia asentaa puhelimeen ihan vaan hoitaakseen lapsen asioita. Ennen äiti sai olla äiti, ei ollut jatkuvasti joku taho valvomassa ja haukkumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.

Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat. 

Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym. 

Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat. 

Totta, sillä ennen isommat lapset hoiti pienempiään ja leikittivät heitä. Oli isot tuvat/keittiöt, jossa kaikki kotityöt tehtiin ja siinä samassa tilassa lapset leikkivät. Koko perhe oli siis ns. koossa.

Kiva tarina tuo mutta missä vaiheessa tuo äiti vietti aikaa lastensa kanssa kun töissäkin oli ja ompeli iltaisin vaatteita koko kylälle ja passasi naapureitaan joka ilta, jne jne. Nykyään ei edes saa esim puhelinta vilkaista niin joku on heti haukkumassa kun ei silmät ole kiinni lapsessa 24h. Samalla pitää kaiken maailman sovelluksia asentaa puhelimeen ihan vaan hoitaakseen lapsen asioita. Ennen äiti sai olla äiti, ei ollut jatkuvasti joku taho valvomassa ja haukkumassa.

Toit ilmi ehkä kaikista olennaisimman eron, minkä kanssa nuoret äidit nykyään joutuu kamppailemaan. Lapsen kehitys ja tarpeet ymmärretään nykyään huomattavasti paremmin, joten lapsia ei voi kipata milloin minnekin tai jättää keskenään vanhimpien tytärten vastuulle ja toivoa parasta. Huomautanpa vielä, että samalla lasten kuolleisuus ja tapaturmat on vähentyneet huomattavasti. Mielelläni itsekin ompelisin vaatteita, tykkään siitä, mutta vielä mieluummin oikeasti vietän aikaa lasten kanssa. Ommellessa ei pysty keskittymään kahteen asiaan sitäkään vähää kuin kännykkään tuijottaessaan.

Nykyään äitejä myös vahditaan ihan koko ajan. Jokaisella on oikeus tulla huomauttamaan milloin mistäkin ja niitä huomautteluja tulee pahimmassa tapauksessa vastaan jossain kaupunginosan Facebook-ryhmässä. Äidit on vapaata riistaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ei mikään ihme, että myös henkistä tukea tarvitaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiheuttaako dementia tai vanheneminen yleisesti tunnekylmyyttä, vai onko tämä tosiaan vain boomereiden sukupolviominaisuus? Omat mummoni oli tosi kultaisia ja ihania elämänsä loppuun asti. Äitini ja tätini on boomereita ja samanlaisia kuin tämän ketjun naiset. Mutta tämä ketju on osannut kyllä silti yllättää. En tajunnut ollenkaan, että vanhat naiset suhtautuu noin vihamielisesti omiin lapsiinsa tai naisiin yleensä.

Onko vihamielistä olettaa että nainen, se oma tytärkin, selviää synnytyksestä, vauva- ajasta, lapsista, kodistaan ihan niinkuin naiset ovat aina tehneet. Jos on terve.

Mikä virhe on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kasvatuksessa jos mielestään äitiyteen pystyvät naiset ovat vielä lapsuudenkodistsan riippuvaisia? Eivät ole itsenäistyneet? Ja isät eivät pysty perheestään vastaamaan ja tukemaan?

Jos kasvatusta haluat syyttää, niin silloinhan syy on teissä itsessänne. Boomereiden lapsena kyllä tiedän, että me jouduttiin itsenäistymään todella aikaisin, koska vanhemmat ei oikein jaksaneet huolehtia. Niin, juuri te, jotka nyt huudatte suureen äänen, että miksei nykynaiset kestä äitiyttä. Tehän sitä ette kestäneet. Meitä on kokonainen X-sukupolvi, joka on aika pitkälti hoitanut itse itsensä aikuiseksi. Meidän sukupolvikokemuksemme on se, että jouduimme kantamaan itse vastuun itsestämme liian aikaisin, eikä meistä välitetty.

Me jos ketkä emme ole avuttomia.

Jotenkin surkuhupaisaa, että te mummot ohitatte kaikki ne viestit, joissa on päästy tämän ongelman ytimeen. Siihen, että ei ole kyse lastenhoitoavusta tai avuttomuudesta, vaan lohduttamisesta, tuesta ja rakkaudesta.

Meidän boometeiden lapsilta on kyllä jo parhaat synnytysajat ohi. Suurten ikäluokkien lapsilta, kun lastenlapsetkin jo monella nuoria aikuisia.

Puhut ehkä edellisten sukupolvien, 30-luvulla syntyneiden lapsista jotka ovat syntyneet 60- luvun kieppeillä ja joiden lapset nyt on synnytysiässä?