Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Vierailija kirjoitti:

Te ootte vaan niin uus avuttomia nykyään. Somessa 2-3h / päivä niin jäähän siinä vähän kotihommia tekemättä ja sitten pitää äitiä huutaa apuun.

...nytkin kun siivoisitte, pesisitte pyykkiä ja imuroisitte, niin huomenna olisi parempi. Mutta tänne on aikaa kirjoitella pitkin iltaa. Itse nukutin lapsen, tiskasin, pyykkäsin ja tein muuta 21-24 välillä ja myös päiväunien aikaan. Ei ollut äiti auttamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

"Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset."

Luojan kiitos nykyään ei enää kasvateta lapsia häpeällä niin kuin sinun sukupolvesi. Olen oppinut myös sen, että teidän sukupolven anekdootit ei vastaa mitään yleistä tilaa, vaan ne voi olla teidän elämänne ainoita kokemuksia jostain asiasta, jota sitten hellitään ja muistellaan vuosikymmeniä. Niin kuin tuo miehesi mielipide. Ja sinun sukupolvesi miehet nyt ei tiedä lasten hoitamisesta yhtään mitään. Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa. Sinun sukupolvesi aika harvassa tapauksessa joutui kaivolta vesiä hakemaan, sen tiedän varmaksi. Oma äitisi ehkä hakikin. Te saitte töitä jos vain menitte niitä kysymään. Me ei. Te saitte - todellakin - apua sukulaisilta ja naapureilta. Me ei. Edes omilta äideiltämme, vaan he suhtautuvat kuten sinä: "Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset." Teidän sukupolvenne äitejä ei kytätty läheskään siinä määrin kuin meitä. Te voitte jättää lapsenne koko päiväksi pihalle ja sitä pidettiin normaalina. Jos joku kohteli lapsiaan kaltoin, lapset (me) kärsimme hiljaa ja ympärillä olevat vaikeni juuri tuon sinun asenteesi takia: "Jokainen hoitakoon itse mukulansa". Ja se loputon häpeä, mitä te meihin iskostitte jokaisesta asiasta, ajatuksesta, tunteesta, mieliteosta.

Nykymaailma on erilainen ja aikuiset lapset tietävät, millaisia äitien pitäisi olla. Millaisia teidän olisi pitänyt olla. Ja kyllä, se henkinen tuki kuuluu jokaiselle lapselle niin kauan kuin vanhemmissa henki pihisee. Jos et sen vertaa pysty antamaan, niin silloin sinun ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Juu, näitä "maailman ensimmäisiä synnyttäjiä" on nykyään ihan älyttömästi. Tälläinen kun tulee paikalle niin kaikkien muiden tulee mukautua heidän rutiineihinsa. Yksi kaveri jopa käveli teiden yli rattaineen edes päätään kääntämättä, koska muiden pitää väistää häntä, koska hänellä on rattaat. Omasta mielestäni tuo oli hulluutta ja lapsen hengen vaarantamista.

Kantoliina on kyllä hyvä ja rauhoittava vauvalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ootte vaan niin uus avuttomia nykyään. Somessa 2-3h / päivä niin jäähän siinä vähän kotihommia tekemättä ja sitten pitää äitiä huutaa apuun.

...nytkin kun siivoisitte, pesisitte pyykkiä ja imuroisitte, niin huomenna olisi parempi. Mutta tänne on aikaa kirjoitella pitkin iltaa. Itse nukutin lapsen, tiskasin, pyykkäsin ja tein muuta 21-24 välillä ja myös päiväunien aikaan. Ei ollut äiti auttamassa.

Ja mitä lapsesi ajattelevat sinusta nyt, kun puhut heistäkin varmasti tuohon samaan sävyyn? Voin vastata puolestasi: he eivät tule sinua hoivaamaan, kun et enää omillasi pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

"Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset."

Luojan kiitos nykyään ei enää kasvateta lapsia häpeällä niin kuin sinun sukupolvesi. Olen oppinut myös sen, että teidän sukupolven anekdootit ei vastaa mitään yleistä tilaa, vaan ne voi olla teidän elämänne ainoita kokemuksia jostain asiasta, jota sitten hellitään ja muistellaan vuosikymmeniä. Niin kuin tuo miehesi mielipide. Ja sinun sukupolvesi miehet nyt ei tiedä lasten hoitamisesta yhtään mitään. Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa. Sinun sukupolvesi aika harvassa tapauksessa joutui kaivolta vesiä hakemaan, sen tiedän varmaksi. Oma äitisi ehkä hakikin. Te saitte töitä jos vain menitte niitä kysymään. Me ei. Te saitte - todellakin - apua sukulaisilta ja naapureilta. Me ei. Edes omilta äideiltämme, vaan he suhtautuvat kuten sinä: "Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset." Teidän sukupolvenne äitejä ei kytätty läheskään siinä määrin kuin meitä. Te voitte jättää lapsenne koko päiväksi pihalle ja sitä pidettiin normaalina. Jos joku kohteli lapsiaan kaltoin, lapset (me) kärsimme hiljaa ja ympärillä olevat vaikeni juuri tuon sinun asenteesi takia: "Jokainen hoitakoon itse mukulansa". Ja se loputon häpeä, mitä te meihin iskostitte jokaisesta asiasta, ajatuksesta, tunteesta, mieliteosta.

Nykymaailma on erilainen ja aikuiset lapset tietävät, millaisia äitien pitäisi olla. Millaisia teidän olisi pitänyt olla. Ja kyllä, se henkinen tuki kuuluu jokaiselle lapselle niin kauan kuin vanhemmissa henki pihisee. Jos et sen vertaa pysty antamaan, niin silloin sinun ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia.

Boomerimieheni oli vauvojen kanssa hyvä ja kantoi vastuunsa, ei tyrkännyt minua raskaaksi ja häipynyt.

Raamatussakun sanotaan että kun mies avioituu, hän jättää lapsuusperheensä ja sitoutuu vaimoonsa. Samaa kai voisi odottaa naisiltakin, aikuistutaan ( jos) , jätetään lapsuuskoti ja otetaan vastuu niistä omista jälkeläisistään. Niin elämän kiertokulku menee. Joku jää tietysti siihen äidin nurkan taa oottamaan ikuista henkistä tukea kykenemättä äitiään huomioimaan mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Juu, näitä "maailman ensimmäisiä synnyttäjiä" on nykyään ihan älyttömästi. Tälläinen kun tulee paikalle niin kaikkien muiden tulee mukautua heidän rutiineihinsa. Yksi kaveri jopa käveli teiden yli rattaineen edes päätään kääntämättä, koska muiden pitää väistää häntä, koska hänellä on rattaat. Omasta mielestäni tuo oli hulluutta ja lapsen hengen vaarantamista.

Ihanko tosissaan menee mistä vaan valtatieltä yli päätään kääntämättä? Oletko nyt ihan varma? Vai keksitkö päästäsi mielestäsi hyvän jutun, että sait taas vähän potkittua nuoria naisia? Taisi tuntua kivalta nostaa vähän itseään muiden kustannuksella.

Jokainen äiti kokee äitiyden ensimmäistä kertaa. Jokainen. Siihen voi suhtautua ymmärtäväisyydellä ja tukea uudessa elämäntilanteessa. Tai voi olla niin kuin sinä, ja potkia herkässä elämänvaiheessa olevaa, koska itseltä ne vuodet on jo aikaa sitten unohtuneet.

Pidä tuo asenne mielessä, kun olet siinä kunnossa että tarvitset apua näiltä maailman ensimmäisiltä synnyttäjiltä. Tehän niin pidätte sananlaskuista, niin toistele sitten vaikka mielessäsi tätä: "Niin makaa kuin petaa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

"Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset."

Luojan kiitos nykyään ei enää kasvateta lapsia häpeällä niin kuin sinun sukupolvesi. Olen oppinut myös sen, että teidän sukupolven anekdootit ei vastaa mitään yleistä tilaa, vaan ne voi olla teidän elämänne ainoita kokemuksia jostain asiasta, jota sitten hellitään ja muistellaan vuosikymmeniä. Niin kuin tuo miehesi mielipide. Ja sinun sukupolvesi miehet nyt ei tiedä lasten hoitamisesta yhtään mitään. Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa. Sinun sukupolvesi aika harvassa tapauksessa joutui kaivolta vesiä hakemaan, sen tiedän varmaksi. Oma äitisi ehkä hakikin. Te saitte töitä jos vain menitte niitä kysymään. Me ei. Te saitte - todellakin - apua sukulaisilta ja naapureilta. Me ei. Edes omilta äideiltämme, vaan he suhtautuvat kuten sinä: "Kitinää, pitäisi hävetä, joku tolkku aikuiset naiset." Teidän sukupolvenne äitejä ei kytätty läheskään siinä määrin kuin meitä. Te voitte jättää lapsenne koko päiväksi pihalle ja sitä pidettiin normaalina. Jos joku kohteli lapsiaan kaltoin, lapset (me) kärsimme hiljaa ja ympärillä olevat vaikeni juuri tuon sinun asenteesi takia: "Jokainen hoitakoon itse mukulansa". Ja se loputon häpeä, mitä te meihin iskostitte jokaisesta asiasta, ajatuksesta, tunteesta, mieliteosta.

Nykymaailma on erilainen ja aikuiset lapset tietävät, millaisia äitien pitäisi olla. Millaisia teidän olisi pitänyt olla. Ja kyllä, se henkinen tuki kuuluu jokaiselle lapselle niin kauan kuin vanhemmissa henki pihisee. Jos et sen vertaa pysty antamaan, niin silloin sinun ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia.

Boomerimieheni oli vauvojen kanssa hyvä ja kantoi vastuunsa, ei tyrkännyt minua raskaaksi ja häipynyt.

Raamatussakun sanotaan että kun mies avioituu, hän jättää lapsuusperheensä ja sitoutuu vaimoonsa. Samaa kai voisi odottaa naisiltakin, aikuistutaan ( jos) , jätetään lapsuuskoti ja otetaan vastuu niistä omista jälkeläisistään. Niin elämän kiertokulku menee. Joku jää tietysti siihen äidin nurkan taa oottamaan ikuista henkistä tukea kykenemättä äitiään huomioimaan mitenkään.

Niinpä tietenkin, sinä käytät iltasi netissä haukkumassa itseäsi nuorempien sukupolvien naisia, etkä kykene tukemaan henkisesti edes omia lapsiasi, mutta odotat, että he huomioivat sinua loputtomasti. 😂😂😂 Olet kyllä niin tyypillinen sukupolvesi edustaja että ei voi kuin nauraa. No, se todellisuus tulee sinullekin vastaan, kun et enää pärjää omillasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Aina joku näköjään vetoaa tähän, että kun ennenkin jaksettiin, niin miksei nyt.

Ennen oli moni muukin asia eri tavalla. Ei leikkaukseen menevällekään sanota, että kun ennenkään ei ollut anestesiaa eikä antibiootteja, niin kumma, kun sinä niitä toivot tässä. Että kun olet muuten noin terve ja sinulla muuten on niin helppo elämä ja joku köyhä jossain muussa maassa tyytyy osaansa.

Varmaan yksi syy on se, että kun tulee enemmän ikää, ei muista niin hyvin niitä huonoja ja vaikeita asioita.

"Aika kultaa muistot" - sekin on sananlasku, ja olen huomannut sen pitävän paikkansa.

Isoäidit eivät enää yleensä muista, millaista oli olla nuori äiti.

Moni näyttää ajattelevan, ettei uusi äiti saisi valittaa, kun saa olla kahdestaan sen ihanan vauvan kanssa, ja että väsymys vaan kuuluu asiaan. Hänhän kuitenkin elää elämänsä "parasta aikaa".

Mielenkiintoista, että niin moni tässä keskustelussa on sitä mieltä, että äidin moraalinen velvollisuus on auttaa lapsensa lapsenhoidossa.

Muutamassa muussa keskustelussa suurin osa (mahdollisesti samoista tai samanikäisistä aikuisista?) näyttää peukuttavan mielipiteitä, joiden mukaan vanhuksia eli esim. omia vanhempia ei ole mitään syytä auttaa, jos ei itseä huvita.

Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.

Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat. 

Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym. 

Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat. 

Oli minunkin lapsella koliikki, ja sen lisäksi oli vielä toinen taapero hoidettavana. Unet jäi 4 kk aikana todella vähiin enkä saanut apua mistään, vähiten omalta äidiltäni, joka oli vielä täydellä teholla työelämässä. Ei tullut mieleenkään alkaa vinkumaan miksei äiti riennä auttamaan. En muista että 20 vuotta sitten olisi edes ollut tällaista trendiä velvoittaa äitiä hoitamaan omaa lasta. Ainakin minun tuntemani vanhemmat pärjäili ihan itsekseen, monet vielä suuremmankin lapsilauman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivän äideillä on niin vaikeaa? Oma äitini sai kuusi lasta, joista neljä lasta syntyi viiden vuoden sisällä. Ei mitään koneita, vaan käsin pestiin pyykit ja astiat. Ainoa paikka peseytyä oli ulkosauna, minne kannettiin vedet ja padassa lämmitettiin vesi.

Äiti kävi myös töissä, ja sinä aikana olimme naapurin tädillä hoidossa. Äiti myös kävi joka päivä auttamassa omia vanhempiaan, siivosi ja teki ruokaa heille. Töiden jälkeen äiti ompeli meille vaatteet, ja ompeli myös tilauksesta muillekin vaatteita. Naapurit tulivat lähes joka ilta viettämään meille aikaa. Äiti passasi heidät, ja muutenkin leipoi leivät ja pullat. Äiti myös säilöi hillot ja keräsi marjat. 

Isä kävi töissä, ja hänen vapaa-aikansa kului puiden sahaamiseen ja hakkaamiseen, remontointiin ym. 

Milloinkaan en kuullut hänen valittavan että on raskasta. Ennemmin hän taisi saada voimaa työnteosta. Henkisesti hänen piti olla äärimmäisen luja, kun roolit olivat niin ankarat. 

Vanhanajan naiset olivat henkisesti vahvoja. Ajatellaan vaikka äitiäni, ystävällinen tuike silmissä aina, 85- vuotiaaksi , jolloin soitti illalla taksin itselleen päivystykseen ja kuoli yöllä.

Sähkötön, vedetön, puilla lämmitettävä pientila syrjässä. Omavaraistalous, siis pieni karja, lampaat, hevonen, sika, kanoja.

Ompeli lasten vaatteet, kutoi kangaspuissa liinavaatteet ja matot.

10 lasta.

Naisten piti osata "kaikki", samoin miesten.

Äiti kyllä luki kirjoja salaa joitain hetkiä huilatessaan. Isä piti sitä vähän ajanhukkana

Tuntuu käsittämättömältä jos jossain kaksiossa kotityöt kaikkien vempeleiden kanssa uuvuttaa. No ei kai sitä äitini ikäluokka jäänyt kolmikymppisenä mt- eläkkeelle eli henkinen vahvuus oli suurta. Eikä vielä omanikaan niin usein.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan yksi syy on se, että kun tulee enemmän ikää, ei muista niin hyvin niitä huonoja ja vaikeita asioita.

"Aika kultaa muistot" - sekin on sananlasku, ja olen huomannut sen pitävän paikkansa.

Isoäidit eivät enää yleensä muista, millaista oli olla nuori äiti.

Moni näyttää ajattelevan, ettei uusi äiti saisi valittaa, kun saa olla kahdestaan sen ihanan vauvan kanssa, ja että väsymys vaan kuuluu asiaan. Hänhän kuitenkin elää elämänsä "parasta aikaa".

Kelpaanko isoäiti-ikäiseksi, olen 76.

Muistan ihan hyvin kun tuotiin vauva kotiin, en juuri ollut vauvoja hoitanut. Kylvetys pelotti, boomerimieheni hoiti sen ja myös kanteli vauvaa joka iltaöistä tuppasi itkemään. Sitä koliikkia.

Ei meillä ollut astianpesukonetta, pyykkikone taloyhtiön pesulassa, vaatimaton kaksio. Sideharsovaippoja ja sitten oli suorakaidevaippoja jotka muoviliinalla sidottiin.

Mutta ei tullut mieleen soittaa äidille 400 kilometrin päähän, tuu äitykkä apuun. Tässä äitiyslomalla pää hajoaa. Heh sentään!

Eikä ollut anoppiakaan vaikka meidän boomereiden lapset kuulemma hoisi mummut ja sukulaisnaiset . Mulla on ihan kirkas muisti, ihan rahalla maksoin hoidosta. Tosin oli ihan ihana päivähoitaja, samassa rapussa n. 55- vuotias leski, jolla vielä teini- ikäinen kotona, maalta muuttanut viiden lapsen topakka äiti. Poika oli viisi vuotta hänellä, sitten muutimme muualle miehen työn perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli vuosia aivan äärirajoilla neljän pienen lapsen kanssa, joista nuorimmat oli kaksoset. Miehellään oli tosi pitkä työmatka ja kotiin päästyään oli aina ihan poikki, teki tietysti jonkin verran kotona silti. Autoin siskoani aina kun voin, mutta asutaan eri kaupungeissa, niin se oli aika rajallista. Äiti sen sijaan asuu ihan lähellä siskoani, muttei ikinä tarjoutunut auttamaan. Sanoin hänelle monta kertaa, että mene nyt apuun vaikka edes puoleksi tunniksi, että sisko saa vähän hengähtää, mutta ei. Äiti sanoo aina kaikista nuorista äideistä, että kyllä se jaksaa, se on sinnikäs. Siis hän oli vielä tosi ylpeä siitä, että siskoni jaksoi neljän pikkulapsen kanssa käytännössä melkein yksin, ja paasasi siitä kaikille kavereilleen. En tajua.

Totta kai jokaisen on pakko vaan sinnitellä, mutta mitä järkeä siinä on?? Lapset ei taatusti saa parasta mahdollista lapsuutta, jos vanhemmat on aivan jaksamisen äärirajoilla koko ajan. En käsitä tätä kulttuuria, missä äidit venytetään katkeamispisteeseen ja apua ei saa mistään.

Tsemppiä ap:lle, tiedän hyvin miltä se tuntuu. Kun omat lapset oli pieniä, äiti ja sisko molemmat asui kaukana ja jäin yh:ksi aika pian. Se on rankkaa!!

Ei luulis nykyaikana vahingossa syntyvän neljää lasta, joiden kanssa ei sitten pärjää?

Täällä on haukuttu boomereita, meillä ei ollut mummoja lähellä, oli pärjättävä ihan itse, ehkä ne lapsetkin kulki avain kaulassa kun ei ollut ip-kerhoja ja yhteiskunta antanut edes päiväkotia jos oli vähänkin paremmat tulot kuin yksinhuoltajilla. Kerran vuodessa oli hakuaika. Toisaalta asuntovelat huomioitiin eli asuntovelkainen sai kunnallisen hoidon, ei vuokralla asuva vähänkin enemmän hankkiva.

Entä jos inkin lapsi uskaltanut nykyisinkin lähteä pois kotikylästä, miten kaukaa srn äidin on tultava antamaan henkistä tukea, aikuiselle naiselke joka omasta päätöksestään on lapsen synnyttänyt?

Miksi olet niin kylmä muita naisia kohtaan? Voisit valita myös toisin.

Olen sen verran vanha että olen nähnyt vanhan kansan naisten ja äitien jaksamisen

Nyt on äideillä mukavat asunnot, äitiyslomat, pesukoneet, vaipat ostetaan kaupasta, eikä sitä yhtä ainokaista jakseta hoitaa ilman kitinää. Nuorten äitien pitäisi hävetä juttujaan kun lapset kai aika tietoisesti hankitaan nykyisin. Jokaiselle on se minä itse tärkein ikäänkuin olisi maailman ainoa vauva. Mieheni ihmetteli joskus kun muuan äiti tärkeenä vähän pilasikin yhden iäkkäämmän sukulaisen juhlat , ei ennen ole tommosta kultamunaa nähnyt että juhlaväen käsketään olla hiljaa.

Olen ihan lapsirakas, lapsiani auttanut tarpeen mukaan mutta joku tolkku nyt, aikuiset naiset, äitienne haukkumisessa.

Ajatelkaa, nykypäivinäkin joku, joka ei ole voinut valita lastensa määrää, kietaisee vauvan kantoliinaan ja hakee veden matkojen päästä.

Jos ei jaksa, apua pitää hakea., Kai neuvolat neuvoo ja psykiatrit auttaa.

Lapsia on kuitenkin vuostuhansia synnytetty ja hoidettu ilman nykyajan mukavuuksia, koneita, itkuhälyttimiä, tuttipullon lämmittäjiä jne.

Aina joku näköjään vetoaa tähän, että kun ennenkin jaksettiin, niin miksei nyt.

Ennen oli moni muukin asia eri tavalla. Ei leikkaukseen menevällekään sanota, että kun ennenkään ei ollut anestesiaa eikä antibiootteja, niin kumma, kun sinä niitä toivot tässä. Että kun olet muuten noin terve ja sinulla muuten on niin helppo elämä ja joku köyhä jossain muussa maassa tyytyy osaansa.

No miksi ne äidit kaipaa sitä äitiään kotiavuksi vaikka heillä on kaikki hyvin?

Tämä hyvinvointi kai heikentää ihmisten taitoja, jaksamista? Että henkisesti sorrutaan jos minä, minä, minä sijasta pitääkin vastata oman, innolla odotetun vauvan tarpeista? Sekö on liikaa? Ja minne ne miehet häviävät?

Onko niin ettei kodeissa opita enää käytännön hommia, tyttäret hengailee kavereineen, kuka mitäkin, äiti tekee kaiken. Niinpä äiti apuun kun se rakkauspaketti itkeekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oikea äiti kirjoitti:

Ei äitisi sinua tarvitse enää paapoa. Laita miehesi auttamaan, kun on sinut paksuksi aikoinaan pannut. Olisit ajatellut asioita ennen naintia. Osta lapsenhoitopalveluja. Älä rasita enää vanhaa äitiäsi. Ole aikuinen äläkä valita. 

"Ole aikuinen äläkä valita." :D Pahimmat tuntemani valittajat ovat lähinnä vain keski-ikäisiä tai eläkeläisiä. Saanko sanoa heille aina tästä lähtien "Ole aikuinen äläkä valita"? - eri

Pahimmat tuntemani valittajat ovat nykynuoret. Joka muuta väittää on ääliö.

Vanhat ovat hoitaneet, työnsä, perheensä ja rakentaneet tämän maan.

Nuoret ei kestä yhden lapsen kanssa vaikka koneet tekee työt, äitiysvapaan on pitkät, on lapsilisät jne.

Totta kai ennen vanhemmuus oli paljon helpompaa, koska vauvaa tarvitsi hoitaa vain 3 kuukautta ja sitten sai palata työelämään. 5v sisarukset hoiti nuoremmat sisarukset ja heidät sai keskenään päästää pihalle leikkimään.

90-luvun tavallinen lapsuus on 2020-luvun välitön huostaanotto.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat ovat läsnä lastensa elämässä enemmän kuin koskaan historian aikana. Ja siihen päälle lamat, työttömyys, koronat, jne. Ei olla helpolla päästy...

Sinä et tiedä työttömyydestä mitään, nykyään työtönkin saa rahaa, on sossut ja muut. Eipä ollut ennen.

Nykyvanhemmat ovat läsnä kännyköilleen ei lapsilleen, mene vaikka mihin; leikkipuistoon, kauppaan, tilaisuuteen, vanhemmilla on kännykät kädessä jopa kun kylään menevät.

Voisiko johtua siitä, että kaikki on mobilisoitu. Siellä on lapsen tarhakuulumiset, pankkiasiat, säätiedotukset, bussireitit ja liput ja pääsykoodit. Mietin, että valtaosa ajastani puhelimella menee siihen, että yritän saada apit pelaamaan ja arjen rullaamaan. En edes muista, koska viimeksi olen jaksanut päivittää instagramin.