Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta vanhaa ketjua ruoditte..
Mutta aina ajankohtainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja taas yksi hyvä syy olla hankkimatta lapsia. Äitisi tunnekylmyys ei toivottavasti jatku sinussa. Ole itsellesi armollinen, pyydä apua ja elä omaa elämääsi. Älä turhaan märehdi äitisi tekemisiä äläkä tekemättä jättämisiä. Toinen tunnekylmän äidin lapsi..
Ja taas yksi hyvä syy olla hankkimatta lapsia. Äitisi tunnekylmyys ei toivottavasti jatku sinussa. Ole itsellesi armollinen, pyydä apua ja elä omaa elämääsi. Älä turhaan märehdi äitisi tekemisiä äläkä tekemättä jättämisiä. Toinen tunnekylmän äidin lapsi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaisiko joku ohi aiheen, eli auttamisesta, paasaavista ja omaa sairaskertomusta vuodattavista mummoista vihdoin tähän AP pointtiin: mikä niissä muutamassa sanassa "ymmärrän että on raskasta," maksaa? Kiitos.
Surullista kun omat lapset on koston eikä rakkauden kohteita syntymästään asti.
Minä voin osaltani vastata. Poikani lapsi on koliikkivauva, kuten oli poikanikin. Kun sanoin, että ymmärrän, raskasta on, niin miniäni tokaisi, että v*ttu tässä ei ymmärtämiset nyt auta. Yritin sanoa, että etsitään apua jostain, tai voisiko poikani ottaa vaikka palkatonta edes viikon, että miniä saisi nukuttua. Miniä karjaisi, että saat ana millä me sitten eletään.
Me veimme aikoinaan pojan koliikin takia lääkäriin ja viisas lääkäri antoi minulle miedon unilääkkeen, että en herännyt lapsen joka ininään, ja sain voimaa kestää sen 13 kuukautta minkä homma kesti. Mieheni ja isovanhemmat olivat töissä, kuten minäkin olen.Minunkin miniäni kiroilee ja juuri tuota v-sanaa käyttää lastenkin kuullen, voi että se on rumaa. En tahdo millään jaksaa olka siellä kun en itse ole koskaan lapsilleni kiroillut.
Poikasi on itse herranenkeli eikä kiroile?
Ensimmäiseen kommenttiin tässä lainauksessa. Äidit ovat itse hoitaneet vauvoja, tunteneet monia äitejä, jokainen tietää että joskus vauva väsyttää kun tulee unenpuute ja taaperon vahtiminen voi väsyttää.
Voi ola etteivät tosiaan pidä uutisena tyttärenkään väsymystä mikäli se ei nyt ole mikään synnytyspsykoosi. Sehän on luonnollista, väsymys ja uuden tilanteen jännitys. Jopa boomeri-isät osallistuivat, nyt mangutaan äidiltä voivottelua. Eikö nämä nykymiehet muka hoida vauvaa?
Pojalla on vuoden vanha, kyllä hän hoitaa, viihdyttää, vaihtaa vaipat, laskee vauvan äidin asioille ja lenkille yksinkin virkistymään.
Olisi outoa jos liki 40- vuotiaat esikoisen vanhemmat eivät pärjäisi ilman omia äitejään ja äidin säälittelyä, kyllä teillä on kovaa.
Jokaiselle se oma lapsi on ihme ja suuri vaiva, muille se on taas sukupolvien ketju, ainahan vauvat on hoidettu .
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."
Miksi ylipäänsä hankkia lapsia ja perhettä, jos perheenjäsenten välinen auttaminen, kiinnostuksen ja myötätunnon osoittaminen tuntuvat itselle vierailta asioilta? Tämäntyyppiset vastaukset kuvaavat mielestäni sitä, miksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on Suomessa niin yleinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."Miksi ylipäänsä hankkia lapsia ja perhettä, jos perheenjäsenten välinen auttaminen, kiinnostuksen ja myötätunnon osoittaminen tuntuvat itselle vierailta asioilta? Tämäntyyppiset vastaukset kuvaavat mielestäni sitä, miksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on Suomessa niin yleinen.
Miksi sen äitimamman pitäisi luonnollisesta asiasta, vauva- ajan väsymyksestä tehdä joku säälittelynäytös ikäänkuin kuin oma tytär olisi ainoa synnyttänyt nainen maailmassa ?
Eikö tytär ole lähtenyt kotoa, avioitunut, itsenäistynyt, lapsella on isä js äidin pitäisi olla sitten nyyhkimässä mukana.
Eikö terveempää olisi kannustaa, kaikki äidit ovat väsyneitä, pahin vauva- aika on lyhyt, vuosisatoja, tuhansia, naiset ovat lapsensa hoitaneet.
Ja jos on selkeästi äiti niin pahassa kunnossa että vauva, isä ja läheiset ovat vaarassa, äiti suljetulle lepäämään. Eiköhän apua löydy jos sitä hakee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."Miksi ylipäänsä hankkia lapsia ja perhettä, jos perheenjäsenten välinen auttaminen, kiinnostuksen ja myötätunnon osoittaminen tuntuvat itselle vierailta asioilta? Tämäntyyppiset vastaukset kuvaavat mielestäni sitä, miksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on Suomessa niin yleinen.
TÄMÄ. Helppo sanoa ketkä täällä kirjoittelemassa, osuu ja uppoaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."Miksi ylipäänsä hankkia lapsia ja perhettä, jos perheenjäsenten välinen auttaminen, kiinnostuksen ja myötätunnon osoittaminen tuntuvat itselle vierailta asioilta? Tämäntyyppiset vastaukset kuvaavat mielestäni sitä, miksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on Suomessa niin yleinen.
Draamamummit, se todellinen minä-minå-porukka
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Itse ainakin kuuntelen mielelläni, kun tytär kertoo lapsistaan, ja neuvon, jos osaan, jos on jotain ongelmaa. Lapsella on takertumisvaihe tms. Pohdimme yhdessä keskustellen asioita. Se on kiinnostavaa.
Ja mitä tyttären "hoitamiseen" tulee, hemmottelen häntä silloin tällöin ihan mielelläni. Sitä sanotaan rakkaudeksi. Muistan, miten ihanaa oli aikuisena äitinä itse päästä oman äidin luo valmiiseen ruokapöytään ja nukkua esimerkiksi päiväunet tai aamulla pidempään, kun hän oli lasten kanssa. Tätä samaa hyvää olen halunnut jakaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."Miksi ylipäänsä hankkia lapsia ja perhettä, jos perheenjäsenten välinen auttaminen, kiinnostuksen ja myötätunnon osoittaminen tuntuvat itselle vierailta asioilta? Tämäntyyppiset vastaukset kuvaavat mielestäni sitä, miksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on Suomessa niin yleinen.
Draamamummit, se todellinen minä-minå-porukka
Lajin paras tuntomerkki on huolellinen vuodatus omista kunniamerkin arvoisista kärsimyksistä ja uroteoista sekä kyvyttömyys empatiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Itse ainakin kuuntelen mielelläni, kun tytär kertoo lapsistaan, ja neuvon, jos osaan, jos on jotain ongelmaa. Lapsella on takertumisvaihe tms. Pohdimme yhdessä keskustellen asioita. Se on kiinnostavaa.
Ja mitä tyttären "hoitamiseen" tulee, hemmottelen häntä silloin tällöin ihan mielelläni. Sitä sanotaan rakkaudeksi. Muistan, miten ihanaa oli aikuisena äitinä itse päästä oman äidin luo valmiiseen ruokapöytään ja nukkua esimerkiksi päiväunet tai aamulla pidempään, kun hän oli lasten kanssa. Tätä samaa hyvää olen halunnut jakaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."
Jotenkin kovaa ja tylyä tekstiä! Juolahtaako mieleesi, että tilanteet voi muuttua, esim psyyke voi oirehtia vasta pitkän stressin seurauksena.
Toisekseen tunne-elämän kylmyydet saattavat paljastua vasta kun itse olet äiti. Omat lapsuutesi ajan traumat nousevat pintaan, etkä osaa käsitellä niitä vaan uuvut.
Mielestäni nuoria äitejä pitäisi helliä, kannustaa ja rohkaista.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Se työssäkäyntikin voi kuormittaa ihmistä. Lisäksi voi olla sairauksia, joista ei kerro lapsilleen. Voi olla ongelmia ihmissuhteissa (ehkä ystävän kanssa), voi olla että joku läheinen sairastunut vakavasti, voi olla että pakotteiden vuoksi talous tiukalla (sähkölasku moninkertaistuu tms).
Voisko isältä kysyä joskus ihan itsenäisesti myös vauvanhoitoapua? Voisi yllättyä iloisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen velvollisuus äidillä on hoitaa aikuista lastaan?!
Sitten kun äiti on vanha ja vaivainen ja avun tarpeessa hän voinee odottaa samantyyppistä kommenttia aikuiselta tyttäreltään. Tuskin tytärkään on kovin myötätuntoinen ja välittävä, koska ei ole saanut tällaista kohtelua osakseen.
Vauvan saaminen ja vanhuus ovat luonnollisia sukupolvittain toistuvia asioita. Miksi pitäis kumpaakaan äidin taikka tyttären voihkia ja säälitellä?
Lapsen voi kättää tekemättä jos psyyke ei kestä. Ei sinakaan enää kakkoskappaletta sitten.
Muiden myötätunnon varaan on turha leikkiä "isoa tyttöä ja rouvaa."Jotenkin kovaa ja tylyä tekstiä! Juolahtaako mieleesi, että tilanteet voi muuttua, esim psyyke voi oirehtia vasta pitkän stressin seurauksena.
Toisekseen tunne-elämän kylmyydet saattavat paljastua vasta kun itse olet äiti. Omat lapsuutesi ajan traumat nousevat pintaan, etkä osaa käsitellä niitä vaan uuvut.Mielestäni nuoria äitejä pitäisi helliä, kannustaa ja rohkaista.
Kyllähän synnytysmasennus- ja psykoosi jo tunnetaan ja silloin tarvitaan siihen apua.
Aloittaja kai toivoo äidiltään jotain erityistä myötätuntoa asiaan joka on luonnollista eli itkevään vauvaan. Jos ei äiti sita, on sitren kysyttövä muuta apua.
Aina on ollut koliikkivauvoja, ei liene erityista kylmyyttä todeta tosiasiaa. Aina siitä ovat äidit selvinneet että sikäli näyttää monen äidillä olleen ihan normi kannustava asenne: kyllä se siitä ja senmosta se synnytyksen jälkeinen aika on.
En ole tarkkaan lukenut mutta jos aloittaja on tarkoituksella synnyttänyt isättömän lapsen oisko kannattanut harkitessaan raskautta kannattanut jo kysyä äidiltään, rupeetko lapsen isäksi eli osallistut vauvan hoitoon aktiivisesti.
Tavallisesti täällä toivotetaan äidit ja anopit huut helkattiin lapsiperheiden kodeista.
Vanhuus, olen hyvin vanha, on yhtä luonnollinen asia kuin syntymä ja vauvojen itkut. En tarvitse mitään myötätuntoa enkä säälimistä asian johdosta, tyttäriltä, pojilta, miniöiltä. Se ei minua nuorenna.
Kun täällä vanhuuskin on sotkettu äitien osaan huolehtia vauvansa.
Eikö anoppi, lapsen toinen isoäiti auta?
Itse olet vastuussa tuotoksestasi, eikä kukaan muu.
Olisi kannattanut miettiä ennen paljaalla lykkimistä.
Poikasi on itse herranenkeli eikä kiroile?