Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä AP! Koliikki ei onneksi kestä kovin kauaa, vaikka päivät kuluvatkin nyt hitaasti.
Itselläni oli myös koliikkivauva. Lapsen isä ei kestänyt koliikki-itkua ollenkaan, ei pystynyt edes kuulosuojaimet päässä olemaan samassa huoneessa huutavan vauvan kanssa. Se oli raskasta, koska kaikki vastuu kaatui omaan niskaani (koliikin päätyttyä miehestä on onneksi ollut isäksi).
Miehen vanhemmat asuvat toisessa maassa eivätkä tavanneet lasta kuin vasta vuosia myöhemmin. Omat vanhempani asuvat toisella paikkakunnalla, tulivat kyllä katsomaan vauvaa kun kotiuduimme synnäriltä, mutta silloinkin oli turha odottaa edes rotinoita saati muuta apua, istuivat passattavina ja odottivat notkuvaa kahvipöytää. Ilmoittivat myöhemmin, että ottavat lapsen hoitoon sitten kun koliikki on ohi eikä vaippoja enää tarvitse vaihtaa.No, lapsi on nyt 8 v. ja välit molempiin isovanhempiin ovat kohteliaan etäiset. Ei ole koskaan ollut mummolassa yökylässä/yksin ilman meitä vanhempia eikä sitä myöskään kaipaa (emmekä me vanhemmatkaan, olemme hyväksyneet sen että turvaverkkoja ei ole eli ei myöskään parisuhteen hoitoa/treffi-iltoja, näillä mennään tämä vaihe). Vanhempani jaksavat kyllä valittaa, kun lapsi esim. kutsuu heitä etunimillä. Mieheni vanhemmat jakavat someen paljon juttuja lapsesta tuttavilleen, mutta kun matkustamme heidän luokseen, eivät hoida, tuskin edes noteeraavat lasta. Eli poimivat rusinat pullasta.
En itse henkilökohtaisesti pysty kuvittelemaan, että kohtelisin omaa lapsenlastani näin, mutta jokainen tekee omat valintansa ja seuraukset ovat sitten mitä ovat.
AP, ymmärrän pettymyksesi valtavan hyvin. Sinä kuitenkin pärjäät, usko pois.
Kiinnostaisi tietää, että vaikuttiko se, ettei lapsen isä kyennyt olemaan edes samassa tilassa itkevän lapsensa kanssa (siis tilanne oli ilmeisesti hänelle, aikuiselle ihmiselle niin ikävä, hellanlettas sentään) mitenkä teidän väleihinne? Siis siihen miten sinä sun miehesi näet? Koska mun on vaikea kuvitella miten voisin olla jollain tasolla halveksimatta miestä tuollaisen jälkeen.
Minulla on lapsena ollut niin paha hinkuyskäkohtaus, ettei yksi veljistäni pysty olemaan tilassa, missä lapsi itkee. Hän juoksee heti ovesta ulos.
Joo no sun veljesi ei ole sinun isäsi ja voin jotenkin ymmärtää tämän reaktion nuorelle ihmiselle, mutta kun kyseessä on lapsen vanhempi joka ei saa otettua itseään niskasta kiinni huolehtiakseen jälkikasvustaan kun sen itku ei kuulosta kivalle, niin se on mielestäni eri asia.
Veljeni täyttää tänä vuonna 72 ja on isä, mutta on 9v säikähtänyt niin pahoin, ettei pysty hoitamaan itkevää lasta. Kertomusten mukaan olen jo muuttunut siniseksi kasvoiltani ja valahtanut veltoksi yskänkohtauksessa ja siitä on jäänyt niin paha trauma.
Veljesi varmaan kuitenkaan (toivottavasti) ole lapsesi isä?
Tuolla joku kysyi, miten se , että sinun MIEHESI (siis lapsesi isä) ei kestänyt kuunnella koliikkilapsen itkua, tai edes pystynyt kuulosuojaimet päässä olemaan samassa huoneessa , vaikutti teidän väleihinne? Tai vaikuttiko se mitenkään. Voisi kuvitella, että parisuhde ei tuollaisesta oikein lujittuisi, että toinen luistaa juuri silloin, kun pitäisi tukea ja jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teet lapsia, ne ovat sinun ja lastesi isän, eivät sinun eivätkä lastesi isän vanhempien tekemiä. Kanna vastuusi, itsehän niitä olit tekemässä.
yli kuusikymppisillä "iso-äideillä" on nykyään usein omat iäkkäät vanhemmat hoivattavanaan, kun hoivakoteihn ei enää millään pääse ennenkuin molemmat jalat ovat suurinpiirtein haudassa. "Pahimmillaan" meidän kuusikymppisten pariskuntien molemmat vanhemmat ovat vielä elossa ja huonokuntoisia (sekä appivanhemmat että omat), siinä kun huolehtii neljän vanhuksen asioista , kaupassa käynnit , lääkäriin kuskaamiset, kauppa-asiat yms monta kertaa viikossa, ym omien töiden ja kremppojen lisäksi, ei valitettavasti enää riitä virtaa ja aikaa 6 lapsenlapsen huolehtimiseen. Näillä on nuoreet terveet vanhemmat, jotka ovat lapsensa halunneet, ,koska nykypäivänä on ehkäisyt sun muut asiat kyllä tiedossa. Omat lapset on tämän onneksi ymmärtäneet että ei meidänkään aika joka paikkaan riitä. Ystäväpiirissä on näitä joiden lapset ovat vieläpä työttömiä tai kotiäiteinä, ja silti pitäisi näiden lapsia vielä ottaa yökylään kun nuoret ei jaksa. .edes omia lapsiaan. no huh.
Hyvä ohje.
Vanha ja kaavoihinsa kangistunut ihminen kuten isovanhempi ei muutu. Hänellä ei ole joko halua tai kykyä tai kumpaakaan muuttaa itseään ja omaa käyttäytymistään.
Jollakin meistä on aikuisena huonot välit äitiin, isään tai sisarukseen. Jollakin toisella on huonot välit anoppiin, appiukkoon tai puolison sisarukseen. Joku meistä on voinut kokea omassa perheessä tai läheisissä ihmissuhteissa suuria vaikeuksia tai jopa välirikkoja.
Jos ei ole kokenut vaikeita ihmissuhteita suvussa, voi olla mahdotonta ymmärtää, että meille kaikille suku ei ole mikään tuki ja turva. Omat turvaverkot on luotava itse. Sukulaisilta - joko omilta tai puolison suvulta - on turha odottaa mitään apua, tukea tai ymmärrystä lapsiperheen asioihin. Sukulaisilta tulee vain arvostelua, kateutta, haukkumista, paheksuntaa ja vihaa. Pahimmat puukot lentävät selkään usein sukulaisilta.
Hae apua muualta. Äidin huoli vauvan voinnista ja omasta jaksamisesta pitää ottaa vakavasti. Veisin vauvan ensin lastenneuvolan kautta lastenlääkärille koliikkitutkimuksiin. Omaa univelkaa pitää saada levättyä ja nukuttua pois. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saa tilapäisen lastenhoitajan kotiin.
Onko Sinulla ystäviä, kavereita tai tuttavia? Onko paikkakunnallasi perhekerhoja tai äitien vertaistukiryhmiä? Yritä tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin. Pidä tervettä välimatkaa omaan äitiisi äläkä odota äidiltäsi mitään. Tilanne voi jossain vaiheessa muuttua tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Älä odota häneltä mitään, niin et pety. Jaa huolesi ja murheesi ihmisten kanssa, joilta löytyy myötätuntoa. Älä tuhlaa energiaa sellaiseen, jota et voi muuttaa.
Taitaa olla aika harvinaista. On paljon suhteellisen nuoria ja terveitä isovanhempia, joilla on eläkkeellä runsaasti aikaa iselle ja omille harrastuksille. Vaikka aikaa on 24/7, he eivät auta tai hoida omia vanhempiaan, appivanhempiaan eivätkä auta mitenkään lastenlasten kanssa.
Moni on laittanut omat vanhempansa laitokseen asumaan eivätkä käy edes katsomassa vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
yli kuusikymppisillä "iso-äideillä" on nykyään usein omat iäkkäät vanhemmat hoivattavanaan, kun hoivakoteihn ei enää millään pääse ennenkuin molemmat jalat ovat suurinpiirtein haudassa. "Pahimmillaan" meidän kuusikymppisten pariskuntien molemmat vanhemmat ovat vielä elossa ja huonokuntoisia (sekä appivanhemmat että omat), siinä kun huolehtii neljän vanhuksen asioista , kaupassa käynnit , lääkäriin kuskaamiset, kauppa-asiat yms monta kertaa viikossa, ym omien töiden ja kremppojen lisäksi, ei valitettavasti enää riitä virtaa ja aikaa 6 lapsenlapsen huolehtimiseen. Näillä on nuoreet terveet vanhemmat, jotka ovat lapsensa halunneet, ,koska nykypäivänä on ehkäisyt sun muut asiat kyllä tiedossa. Omat lapset on tämän onneksi ymmärtäneet että ei meidänkään aika joka paikkaan riitä. Ystäväpiirissä on näitä joiden lapset ovat vieläpä työttömiä tai kotiäiteinä, ja silti pitäisi näiden lapsia vielä ottaa yökylään kun nuoret ei jaksa. .edes omia lapsiaan. no huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä sen sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä semmoistan sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Lapsen tulevaisuus siis näyttää vakaalta, ei vakavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi välittäisi? Olet aikuinen ihminen ja vastuussa itsestäsi ja lapsestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne suuret eläkkeet kaikille tule. Töitä olen tehnyt ja kolme lasta siinä sivussa ilman äitiyslomia. Ei ollut ketään auttamassa kun äiti ja koko suku hylänneet. Minun ikäluokkani miehet eivät lapsia juuri hoitaneet. Selvinnyt olen ja nut saan suuren 1100 euron eläkkeen josta maksan vuokrani, lääkkeeni + kaikki muut kulut. Yksin ollut jo 15 vuotta. Ei kannata kadehtia.
Sinua ei kukaan auttanut, joten ihan piruuttasi et itsekään auta ketään? Hohhoijaa...
Olen kirjoittanut aiemmin ketjuun, että en saanut vanhemmiltani mitään lastenhoitoapua, mutta kyllä todellakin autan muita aina kun voin (omat lapset eivät vielä ole lapsentekoiässä, mutta aivan varmasti autan heitäkin kun aika tulee). Siitä saa hyvän mielen, ja se auttaa osaltaan työstämään sitä omaa hylätyksi tulemisen traumaa. Suosittelen sinullekin.
Näet vasta sitten kun tilanne on ajankohtaista omien lapsiesi aikuistuttua. Kuvioihin tulee myös mahdolliset miniät ja vävyt. Kemiat ei ehkä kohtaa. Mutta varmaan jos olet mukautuvainen ihminen ja toimit tulevien vanhempien ehdoilla eli omaksut heidän kasvatus tapansa, etkä tuputa omia mielipiteitäsi olet varmaan unelmamummo. Muuten henkilö jolle ikävästi vastasit ei missään vaiheessa sanonut onko itse auttanut lapsiaan vai ei. Surullista, että hänen elämänsä on ollut niin kovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä sen sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Monen yli viisikymppisen naisen uupumisen taustalla on uupuminen jo silloin kun omat lapset ovat olleet pieniä. Vieläkään siitä ei ole kunnolla toivuttu, joten voi tuntua raskaalta ajatukselta että joutuisi sitten hoitamaan omia lapsenlapsia sekä omia vanhempia. Onneksi nykypäivänä on hyväksytympää äitien hakea apua uupumukseensa, ja sitä tarjotaan julkiselta puolelta. Eli kaikkea vastuuta ei tarvitse sälyttää isovanhemmille. Tsemppiä sinullekin toipumiseen, muista että näistä on hyvä puhua suoraan omien lastenkin kanssa, jotta ymmärtävät sitten paremmin sinua.
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
Hoitaa ainakin meillä.
Mukava huomata, kuinka tämänkin palstan nuorista äideistä tulee sitten vanhempana auttamaan omien lastenlasten hoidossa ja ovat virkeitä kuusikymppisiä ja jättävät omat harrastukset ja siinä sivussa hoitavat omat vanhemmat ja reippaina kulkevat töissä, kun heidän eläkeikä on 70 v
Me surkea ikäpolvi uuvumne työelämässä ja krempoissa ja omien vanhempien hoidossa ja haluamme joskus levätä vapaapäivänämme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi välittäisi? Olet aikuinen ihminen ja vastuussa itsestäsi ja lapsestasi.
Kamalaa jos oma äiti ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
No eikö se tässä mennyt niin, että isä ei mukana kuviossa lainkaan. Ihan oma valinta tehdä lapsi noin, ja ihan oma vastuu myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
No eikö se tässä mennyt niin, että isä ei mukana kuviossa lainkaan. Ihan oma valinta tehdä lapsi noin, ja ihan oma vastuu myös.
Mistä tiedät, että isä ei ole ollut kuvioissa ja että asiasta ei olisi päätetty yhdessä? Kyllä se usean kohdalla on niin, että isä ei vain osallistu, vaikka olisi yhdessä lapsi hankittu. Erokin on voinut tulla, niin kuin monella ja vastuu kaatunut yksin äidille. Äidin oma vastuu, ilman minkäänlaisia sympatioita tai apuja keneltäkään läheiseltä?
Vierailija kirjoitti:
Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.
Tsemppiä!
Nimenomaan -apua neuvolasta.
Tämän lisäksi kannattaa nukkua, kun vauva nukkuu ja valvoo kun vauva valvoo,
jos vauvalla on koliikkia. Kuivat housut, ruokaa ja seurustelua/leikkiä - mikä voi mennä vikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.
Tsemppiä!
Nimenomaan -apua neuvolasta.
Tämän lisäksi kannattaa nukkua, kun vauva nukkuu ja valvoo kun vauva valvoo,
jos vauvalla on koliikkia. Kuivat housut, ruokaa ja seurustelua/leikkiä - mikä voi mennä vikaan?
Jos vauva nukkuu vaikka 1-1,5 h pätkiä ja itkee näissä väleissä tuntikausia, ja tätä jatkuu vuorokauden ympäri, päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen, niin on sanomattakin selvää, että siinä hoitava ihminen jo hajoaa. Läheskään kaikki eivät saa edes nukuttua silloin kuin haluaisivat, vaikka vauva pienen hetken olisikin unessa. Umpiväsyneenä ja tuota pyörittäessä monikin asia voi mennä vikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
No eikö se tässä mennyt niin, että isä ei mukana kuviossa lainkaan. Ihan oma valinta tehdä lapsi noin, ja ihan oma vastuu myös.
Mistä tiedät, että isä ei ole ollut kuvioissa ja että asiasta ei olisi päätetty yhdessä? Kyllä se usean kohdalla on niin, että isä ei vain osallistu, vaikka olisi yhdessä lapsi hankittu. Erokin on voinut tulla, niin kuin monella ja vastuu kaatunut yksin äidille. Äidin oma vastuu, ilman minkäänlaisia sympatioita tai apuja keneltäkään läheiseltä?
Niin tuolla aiemmin sanottiin. Voi se tietysti olla kenen tahansa sanoma, mutta sama valittava aggressiivinen tyyli kun aloituksessa.
Totta tuokin, mutta ei ne vanhemmatkaan loputtomiin jaksa aikuisia lapsia tukea, kun tulee jo vanhempana oma jaksaminen vastaan.
AP:kin kirjoitti, että äitinsä on 60v (?) ja tekee täytty tyäpäivää. Eikä kuulema muita velvotteita ole, mutta kyllä ainakin minulla 61v on ihan täysi työ jaksaa tehdä täyttä työpäivää.
Nukkuminen on vanhemmiten mennyt ihan onnettomaksi ja töiden jälkeen ei monesti jaksa muuta kuin nukkua, vaikka haluaisi tehdä muutakin. Viikonloppuna ei ehdi enää palautua, eikä edes kesäloma riitä. Aina väsyttää. Onneksi ei ole lapsenlapsia, en hirveästi jaksaisi heitä hoitaa, kun aina vaan haluasi nukkua, nukkua , nukkua......
Ihmiset on tietenkin eri kuntoisia, mutta kun eläkeikä sen kun nousee, itsekin pääsen eläkkeelle 64,5 vuotiaana niin kyllähän sitä aika sipissä sitten jo on. No ehkäpä sitä sitten eläkkeellä piristyy ja jaksaa hoitaa niitä lapsenlapsiakin, jos niitä ilmestyy.