Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välititkö sinä äitistäsi ennen lapsiasi, piditkö yhteyttä, kysyitkö kuulumisia muulloin kuin jos tarvitsit jotain? Sun äitillä on oma työ joka vie voimia. Ei 60 vee jaksa olla joka vapaapäivä lapsenvahtina vaikka haluaisi. Palautuminen vie aikansa, vuorotyö vielä kauemmin.
Mut eihän 20 vee sitä ymmärrä.
Aloittaja ei ole kertonut ikäänsä. En tuosta hänen tekstistä saa kyllä sellaista käsitystä, että olisi halunnut äippänsä olevan joka päivä lastenvahtina. Halusi äipältään ymmärrystä. Siitä emme tiedä mitään, miten paljon aloittaja on mahdollisesti äitiään auttanut ja tukenut, joten on turha olettaa asioita ja lähteä syyllistämään jostain, mistä ei mitään todellisuudessa tiedä.
No onhan hänelle ollut tässä ziljoona sivua aikaa...
Varmasti jättänyt ketjun seuraamisen sikseen. Niin minäkin olisin tehnyt. Suurin osa kommenteista on ilkeitä ja suorastaan vihamielisiä. Miksi hän täällä selittäisi elämäänsä näille ilkeilijöille yhtään enempää?
Tuskin tämä aloittaja nyt kylmiltään on tänne palstoille tullut avautumaan. Tarkoitan, että ihan tietoisen riskin ottaa jos tänne kirjoittelee. Vastaukset voivat olla ihan mitä vaan. Vauvapalstan kommenttien varaan kukaan normaali ihminen ei elämäänsä rakenna. Nykyiset äidit kyllä ovat niin valveutueita, että tietävät mistä voivat apua hakea. Minun mielestäni hän on saanut paljon myötätuntoakin. Tai voi olla tuulesta temmattu tarina, että saadaan keskustelua aikaiseksi. Monethan palstoilla ovat kertoneetkin, että provoilevat huvikseen milloin mistäkin aiheesta.
Nämä provoilijat voisivat mennä kyllä muualle, vaikka heitä ei tietenkään haluta sinnekään.
Ketjun aihe on hyvä ja vielä 3-4 vuotta sitten täällä olisi saanut täysin asiallisia vastauksia oikeilta ihmisiltä.
Valitettavasti sen jälkeen tänne on tullut epäsosiaalisia ja sivistymättömiä miehekkeitä jostakin kasapäin.
Suurimmalla osalla heistä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja ovat naisvihaa pursuavia (mistä johtuen eivät ole parisuhdetta saaneet). He tunkevat jokaisen ketjuun tursuttamaan vihaansa ja aukomaan tyhjää päätään asioista, joista eivät tiedä yhtään mitään.
No, et sinäkään kovin sivistyneeltä vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurille ikäluokille on tyypillistä, että he haluavat kuoria lastenlapsista vain kermat päältä ja noukkia rusinat pullista. Itse he ovat saaneet yleensä paljonkin apua sukulaisiltaan ja hoidattaneet omia lapsiaan jatkuvasti mummoloissa. Suurten ikäluokkien sukulainen on usein joutunut jopa ilmaiseksi ja päätoimiseksi lastenhoitajaksi.
Valitettavasti monet suurten ikäluokkien lapset eivät saa itsekkäiltä narsistivanhemmiltaan ikinä mitään apua mihinkään asiaan. Itse olemme oman 643perheemme tukiverkkomme hankkineet ja isovanhemmat eivät kuulu tukiverkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄
Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.
Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.
Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.
Vierailija kirjoitti:
Kuuskymppinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin eli sotien jälkeiseen sukupolveen.
Suomen suuret ikäluokat ja täällä palstoillakin jatkuvasti parjatut ovat 72 - 76 vuotiaita. Ilmeisesti nyt pienen vauvan mummot eivät enää ole tätä ikäluokkaa. Tai itse en kyllä uskaltaisi jättää vauvaani yli seisemänkymppisen mummon hoitoon. Kysy äidiltäsi suoraan, että mikä häntä vaivaa/on vaivannut kun lapsuutesi on mielestäsi mennyt pieleen. Minun äitini 58-vuotta on ollut erilainen.
OK, ehkä käytin termiä väärin, pahoittelut siitä. Vanhempani itse katsovat kuitenkin kuuluvansa suurten ikäluokkien joukkoon, vaikka ovat syntyneet 1950-luvun puolella.
Kun olen keskustellut näistä lapsuusasioista äitini kanssa, vastaanotto on ollut hyvinkin uhmakasta ja/tai välttelevää, luokkaa "itse halusit niin tehdä" (ei pidä paikkaansa), "nyt muistat väärin" (vaikka olisi kirjallista todistusaineistoa) tai "mitäs ottivat hoitoon". Hän itse ei tietenkään haksahda ketään auttamaan. Ja tämä asenne on tavattoman yleinen mitä olen omien ikätovereideni kanssa keskustellut, ja kuten tästä ketjustakin valitettavasti huomaa. Näkyy myös muissa aiheissa, esim. eläke- ja ilmastonmuutoskeskusteluissa. Heidän oma etunsa on tärkein, tulevat sukupolvet hoitakoot sotkut sitten myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama laulu kuin AP:n tilanteessa. "Jokainen hoitaa omat lapsensa, minä olen työni tehnyt". Ja kuitenkin on itselläni hyvässä muistissa se, kuinka usein äitini hoidatti minua missä milloinkin; mummoloissa, setien ja tätien luona, leireillä, kesäsiirtoloissa jne., aina oli tuuppaamassa muualle jos mahdollisuus tuli. Tosi usein palloilin isosiskoni tai jonkun kaverin kanssa ulkona teillä tietämättömillä, johonkin puistoihinkin saatettiin vaan tiputtaa lapset parkkipaikalla auton moottori käynnissä, ja haku sitten joskus tuntikausia myöhemmin. Mitään puhelimia ei todellakaan ollut. Etelänmatkoilla kaiken maailman tenavakerhot tulivat tutuiksi, ja siellä oltiin koko pitkä päivä aina kun kerho oli vaan auki.
Nyt kuusikymppisinä aktiivimatkustelevat monta kuukautta vuodesta, se toki heille sallittakoon mutta mistään raihnaisista eläkeläisistä ei siis ole kyse.
Mikähän noita suuren ikäluokan ihmisiä oikein vaivaa? Sotien trauma edelleen? Ymmärtäisin tietyllä tavalla, jos ehkäisyä ei olisi ollut ja lapsia olisi tullut halusi tai ei, mutta kyllä 80-luvulla lapset syntyivät pääsääntöisesti jo toivottuina.
Kuuskymppinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin eli sotien jälkeiseen sukupolveen.
Suomen suuret ikäluokat ja täällä palstoillakin jatkuvasti parjatut ovat 72 - 76 vuotiaita. Ilmeisesti nyt pienen vauvan mummot eivät enää ole tätä ikäluokkaa. Tai itse en kyllä uskaltaisi jättää vauvaani yli seisemänkymppisen mummon hoitoon. Kysy äidiltäsi suoraan, että mikä häntä vaivaa/on vaivannut kun lapsuutesi on mielestäsi mennyt pieleen. Minun äitini 58-vuotta on ollut erilainen.
Tuo jolle vastasit on kyllä vähän tietämätön isoista ikäluokista. Isot ikäluokat on syntyneet 1946-50 ja silti tämä sanoo, että vanhempansa ovat kuusikymppisiä, eli syntyneet sitten varmaan 60-luvulla, mutta kuuluvat isoihin ikäluokkiin?
Ja jos hänen vanhempansa ovat toimineet noin, se ei todellakaan tarkoita, että muutkin vanhemmat olisivat kasvattaneet lapsiaan noin leväperäisesti.
Ja tuo kirjoittajakin lienee jo nelissäkymmenissä, jos kerran on syntynyt 80-luvulla, niin eiköhän sitä tuossa iässä jo hetken pärjää, vaikka ei äiti ole koko ajan pitelemässä kädestä.
Jokainen hoitaa itse omat lapset.
Nykyaikana on jokin kummallinen käsitys että isovanhemmat hoitaisi lapsenlapset tai sisarukset tai tädit tai kummin kaimat. Aivan kuin jonkun muunkin täytyisi lasta hoitaa kuin vanhemman. Herätys, ei tarvitse ei todellakaan.
Jokainen p**** josta syntyy muksu hoidetaan 18v ja pidempääkin ja sen muksun hoitaa 2 henkilöä. Lapsen isä ja lapsen äiti. Pois lukien itselliset vanhemmat.
Jos joskus saa apua, pitää olla kiitollinen. Jos ei saa apua niin on ihan normaalissa tilanteessa missä suurin osa vanhemmista on. Itse hoidetaan mitä on hankittu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurille ikäluokille on tyypillistä, että he haluavat kuoria lastenlapsista vain kermat päältä ja noukkia rusinat pullista. Itse he ovat saaneet yleensä paljonkin apua sukulaisiltaan ja hoidattaneet omia lapsiaan jatkuvasti mummoloissa. Suurten ikäluokkien sukulainen on usein joutunut jopa ilmaiseksi ja päätoimiseksi lastenhoitajaksi.
Valitettavasti monet suurten ikäluokkien lapset eivät saa itsekkäiltä narsistivanhemmiltaan ikinä mitään apua mihinkään asiaan. Itse olemme oman 643perheemme tukiverkkomme hankkineet ja isovanhemmat eivät kuulu tukiverkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄
Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.
Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.
Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama laulu kuin AP:n tilanteessa. "Jokainen hoitaa omat lapsensa, minä olen työni tehnyt". Ja kuitenkin on itselläni hyvässä muistissa se, kuinka usein äitini hoidatti minua missä milloinkin; mummoloissa, setien ja tätien luona, leireillä, kesäsiirtoloissa jne., aina oli tuuppaamassa muualle jos mahdollisuus tuli. Tosi usein palloilin isosiskoni tai jonkun kaverin kanssa ulkona teillä tietämättömillä, johonkin puistoihinkin saatettiin vaan tiputtaa lapset parkkipaikalla auton moottori käynnissä, ja haku sitten joskus tuntikausia myöhemmin. Mitään puhelimia ei todellakaan ollut. Etelänmatkoilla kaiken maailman tenavakerhot tulivat tutuiksi, ja siellä oltiin koko pitkä päivä aina kun kerho oli vaan auki.
Nyt kuusikymppisinä aktiivimatkustelevat monta kuukautta vuodesta, se toki heille sallittakoon mutta mistään raihnaisista eläkeläisistä ei siis ole kyse.
Mikähän noita suuren ikäluokan ihmisiä oikein vaivaa? Sotien trauma edelleen? Ymmärtäisin tietyllä tavalla, jos ehkäisyä ei olisi ollut ja lapsia olisi tullut halusi tai ei, mutta kyllä 80-luvulla lapset syntyivät pääsääntöisesti jo toivottuina.
Kuuskymppinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin eli sotien jälkeiseen sukupolveen.
Suomen suuret ikäluokat ja täällä palstoillakin jatkuvasti parjatut ovat 72 - 76 vuotiaita. Ilmeisesti nyt pienen vauvan mummot eivät enää ole tätä ikäluokkaa. Tai itse en kyllä uskaltaisi jättää vauvaani yli seisemänkymppisen mummon hoitoon. Kysy äidiltäsi suoraan, että mikä häntä vaivaa/on vaivannut kun lapsuutesi on mielestäsi mennyt pieleen. Minun äitini 58-vuotta on ollut erilainen.Tuo jolle vastasit on kyllä vähän tietämätön isoista ikäluokista. Isot ikäluokat on syntyneet 1946-50 ja silti tämä sanoo, että vanhempansa ovat kuusikymppisiä, eli syntyneet sitten varmaan 60-luvulla, mutta kuuluvat isoihin ikäluokkiin?
Ja jos hänen vanhempansa ovat toimineet noin, se ei todellakaan tarkoita, että muutkin vanhemmat olisivat kasvattaneet lapsiaan noin leväperäisesti.
Ja tuo kirjoittajakin lienee jo nelissäkymmenissä, jos kerran on syntynyt 80-luvulla, niin eiköhän sitä tuossa iässä jo hetken pärjää, vaikka ei äiti ole koko ajan pitelemässä kädestä.
Vanhempani ovat syntyneet vuosina 1951 ja 1952, minä itse vuonna 1986.
Mutta hei, kiitos että tarjosit elävän esimerkin juuri kuvaamastani, ivallisesta asenteesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. sehän on sinun eikä äitisi lapsi. Hoitovastuu on sinun, äitisi on hoitanut JO sinut. Ihme vinkumista taas nykyäipältä kun ei pärjää oman jälkeläisensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Voi olla, että hänen työelämä on kevyttä, mutta minun äiti oli ihan loppu töiden jälkeen monta vuotta ennen eläkeikää. Hän jaksoi kotiin sohvalle ja nukahti sinne.
Yksi alainen töissä on 60, hänellä on uniongelmat, väsymys ja ahdistus. Hän hädin tuskin pystyy olemaan täysillä töissä. Onhan mahdollista, että hän ei ole sinulle vaan kertonut, kun sinulla on omat huolet.
En tiedä onko näin, mutta oletko jutellut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Voi olla, että hänen työelämä on kevyttä, mutta minun äiti oli ihan loppu töiden jälkeen monta vuotta ennen eläkeikää. Hän jaksoi kotiin sohvalle ja nukahti sinne.
Yksi alainen töissä on 60, hänellä on uniongelmat, väsymys ja ahdistus. Hän hädin tuskin pystyy olemaan täysillä töissä. Onhan mahdollista, että hän ei ole sinulle vaan kertonut, kun sinulla on omat huolet.
En tiedä onko näin, mutta oletko jutellut?
Minä olen yli kuudenkymmenen ja jaksan vielä hyvin, mutta minulla on viisikymppinen työkaveri saa rytmihäiriöitä ja on väliin hyvin väsynyt. On niin vaikea tietää toisen jaksamisesta ja stressistä.
Ei se sun äiti ole sitä vauvaa hankkinut vaan sinä. Turha ulista. Ihan oma päätös oli tehdä se vauva. Anna adoptioon jos äitiys ei ole sitä mitä kuvittelit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei te äidit (tai isät), jotka olette tehneet itse lapsen ja ette lapsestanne välitä tämän aikuistuttua. Miksi ylipäätään teitte lapsia, jos ette ole olleet valmiita tukemaan ja tarvittaessa auttamaankin lastanne läpi elämän? Miksi ette tue lastanne, kun hänellä on vaikea aika elämässä? Miksi ette halua olla läsnä lastenlastenne elämässä ja tukea myös heitä ja heidän kasvuaan? Ovat omaa lihaa ja vertanne. Lapsenne on olemassa siksi, että itse olette lapsenne tänne halunneet. Ei ole ollut lapsenne valinta syntyä tähän maailmaan. Täällä ei pitäisi kenenkään joutua olemaan yksin.
On todella satuttavaa sille aikuisellekin lapselle, jos ei saa vanhempansa hyväksyntää ja ymmärrystä. Se loukkaa sydänjuuria myöten. Äidin ja isän pitäisi olla ne henkilöt, joihin voi luottaa, vaikka kehenkään muuhun ei voisi.
Moni kommentti täällä on todella surullista luettavaa.
Sinähän sen lapsen äiti olet, ei äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kasvatus tähtää itsenäistymiseen? Miksi puhutaan aikuisista ihmisistä lapsina?
Vierailija kirjoitti:
Eikö kasvatus tähtää itsenäistymiseen? Miksi puhutaan aikuisista ihmisistä lapsina?
Kyllä me olemme aina jonkun lapsia aikuisinakin. Kiintymyssuhde, perhettä, sukua. Miksi omista aikuisiksi tulleista lapsista puhutaan, kuin he olisivat ventovieraita, joista ei tarvitse välittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kasvatus tähtää itsenäistymiseen? Miksi puhutaan aikuisista ihmisistä lapsina?
Kyllä me olemme aina jonkun lapsia aikuisinakin. Kiintymyssuhde, perhettä, sukua. Miksi omista aikuisiksi tulleista lapsista puhutaan, kuin he olisivat ventovieraita, joista ei tarvitse välittää?
Kehoittaisin sinua lukemaan ketjun "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä". Ymmärtäisit, että sukulaissuhteetkaan ei toimi aina kaikkia osapuolia tyydyttävästi. Moni haluaa myös hoitaa vauvansa ihan itse ja mummon ylenpalttinen kiintymys ja rakkaus lapsenlapseen voi mennä yli. Ihmiset ovat ihmisiä. Niin ne äidit ja tyttäret, anopit ja miniät puutteineen päivineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kasvatus tähtää itsenäistymiseen? Miksi puhutaan aikuisista ihmisistä lapsina?
Kyllä me olemme aina jonkun lapsia aikuisinakin. Kiintymyssuhde, perhettä, sukua. Miksi omista aikuisiksi tulleista lapsista puhutaan, kuin he olisivat ventovieraita, joista ei tarvitse välittää?
Se teidän perheenne ongelma, ei meidän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama laulu kuin AP:n tilanteessa. "Jokainen hoitaa omat lapsensa, minä olen työni tehnyt". Ja kuitenkin on itselläni hyvässä muistissa se, kuinka usein äitini hoidatti minua missä milloinkin; mummoloissa, setien ja tätien luona, leireillä, kesäsiirtoloissa jne., aina oli tuuppaamassa muualle jos mahdollisuus tuli. Tosi usein palloilin isosiskoni tai jonkun kaverin kanssa ulkona teillä tietämättömillä, johonkin puistoihinkin saatettiin vaan tiputtaa lapset parkkipaikalla auton moottori käynnissä, ja haku sitten joskus tuntikausia myöhemmin. Mitään puhelimia ei todellakaan ollut. Etelänmatkoilla kaiken maailman tenavakerhot tulivat tutuiksi, ja siellä oltiin koko pitkä päivä aina kun kerho oli vaan auki.
Nyt kuusikymppisinä aktiivimatkustelevat monta kuukautta vuodesta, se toki heille sallittakoon mutta mistään raihnaisista eläkeläisistä ei siis ole kyse.
Mikähän noita suuren ikäluokan ihmisiä oikein vaivaa? Sotien trauma edelleen? Ymmärtäisin tietyllä tavalla, jos ehkäisyä ei olisi ollut ja lapsia olisi tullut halusi tai ei, mutta kyllä 80-luvulla lapset syntyivät pääsääntöisesti jo toivottuina.
Kuuskymppinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin eli sotien jälkeiseen sukupolveen.
Suomen suuret ikäluokat ja täällä palstoillakin jatkuvasti parjatut ovat 72 - 76 vuotiaita. Ilmeisesti nyt pienen vauvan mummot eivät enää ole tätä ikäluokkaa. Tai itse en kyllä uskaltaisi jättää vauvaani yli seisemänkymppisen mummon hoitoon. Kysy äidiltäsi suoraan, että mikä häntä vaivaa/on vaivannut kun lapsuutesi on mielestäsi mennyt pieleen. Minun äitini 58-vuotta on ollut erilainen.Tuo jolle vastasit on kyllä vähän tietämätön isoista ikäluokista. Isot ikäluokat on syntyneet 1946-50 ja silti tämä sanoo, että vanhempansa ovat kuusikymppisiä, eli syntyneet sitten varmaan 60-luvulla, mutta kuuluvat isoihin ikäluokkiin?
Ja jos hänen vanhempansa ovat toimineet noin, se ei todellakaan tarkoita, että muutkin vanhemmat olisivat kasvattaneet lapsiaan noin leväperäisesti.
Ja tuo kirjoittajakin lienee jo nelissäkymmenissä, jos kerran on syntynyt 80-luvulla, niin eiköhän sitä tuossa iässä jo hetken pärjää, vaikka ei äiti ole koko ajan pitelemässä kädestä.
Vanhempani ovat syntyneet vuosina 1951 ja 1952, minä itse vuonna 1986.
Mutta hei, kiitos että tarjosit elävän esimerkin juuri kuvaamastani, ivallisesta asenteesta!
Kirjoitit aluksi, että vanhempasi nyt kuusikymppisinä matkustelevat aktiivisesti, mutta hei, jos he ovat syntyneet 1951 ja 1952 niin hehän ovat 70v. Tai toinen täyttää tänä vuonna ja toinen jo 71v. Kyllä he ihan eläkeläisiä olevat vaikka eivät ehkä raihnaisia.
Vanhemapsi ovat olleet jo 35v kun olet syntynyt, mutta ehkä he eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi, koska eivät ole osanneet sinusta huolehtia, kun olit lapsi, mutta kyllä suurin osa tuon ikäisistä vanhemmista on jo tuohon ikään kasvaneet vastuullisiksi kasvattajiksi.
Et voi omien vanhempiesi takia leimata kaikkia 50-luvulla syntyneitä huonoiksi vanhemmiksi. Ja itse siis en ole tuota ikäluokkaa vaan nuorempi.
Samaa mieltä. Isoisät ovat yhtälailla velvoitettuja auttamaan lastenhoidossa.
Alue: Aihe vapaa
Kuuskymppinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin eli sotien jälkeiseen sukupolveen.
Suomen suuret ikäluokat ja täällä palstoillakin jatkuvasti parjatut ovat 72 - 76 vuotiaita. Ilmeisesti nyt pienen vauvan mummot eivät enää ole tätä ikäluokkaa. Tai itse en kyllä uskaltaisi jättää vauvaani yli seisemänkymppisen mummon hoitoon. Kysy äidiltäsi suoraan, että mikä häntä vaivaa/on vaivannut kun lapsuutesi on mielestäsi mennyt pieleen. Minun äitini 58-vuotta on ollut erilainen.