Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa: nyt odotan toista lasta ja esikoinen on 3v, ja äitini on nykyään enemmän mukana ja jopa apuna elämässämme. Eli vauvavuosi ei kerro kaikkea, moni isoäiti ei vain pysty heti käsittelemään asiaa.

Aina näin ei kuitenkan käy, eli ei pidä luottaa ja odottee että se äiti muuttuu läheisemmäksi. Mulla kylmä ja välinpitämätön äiti ei välittänyt esikoisesta eikä myöskään niistä nuoremmista. Koskaan ei auttanut mitenkään eikä ollut lastemme elämässä mukana. 15 v aikana mitä lapsia on ollut, olen nähnyt äitini yhden käden sormilla laskettavan määrä. Lähinnä hautajaisissa tms. suvun kinkereillä.

Olen joutunut vuosien mittaan tekemään valtavan surutyön, tavallaan siitä että äiti on ”kuollut”. Nyt ei ole enää kaipuuta tai kaihoa äidin suuntaan. Eikä kyllä mitään velvollisuuden tunnetta äidin auttamisesta tai hoitamisesta. Se oli HÄNEN VALINTA olla omissa oloissaan 15 v, ei minun valintani. Seuraukset saa kantaa siis itse.

Etkö ollu edes tervetullut lapsinesi kyläilemään äidin luokse, vai menikö välit siinä, että ei auttanut lastenhoidossa? Oma äitini on jo kuollut, mutta kyllä me kyläilimme vanhempiemme luona ja seurustelivat lastemme kanssa, apua emme edes pyytäneet, koska olivat kiireisiä töidensä takia.

Ei halunnut kyläilyä kumminkaan päin, muutaman vuoden turhan kutsumisen jälkeen luovutin. Ei yksi ihminen voi väkisin pitää suhdetta pystyssä kun toinen ei sitä halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä AP! Koliikki ei onneksi kestä kovin kauaa, vaikka päivät kuluvatkin nyt hitaasti.

Itselläni oli myös koliikkivauva. Lapsen isä ei kestänyt koliikki-itkua ollenkaan, ei pystynyt edes kuulosuojaimet päässä olemaan samassa huoneessa huutavan vauvan kanssa. Se oli raskasta, koska kaikki vastuu kaatui omaan niskaani (koliikin päätyttyä miehestä on onneksi ollut isäksi).

Miehen vanhemmat asuvat toisessa maassa eivätkä tavanneet lasta kuin vasta vuosia myöhemmin. Omat vanhempani asuvat toisella paikkakunnalla, tulivat kyllä katsomaan vauvaa kun kotiuduimme synnäriltä, mutta silloinkin oli turha odottaa edes rotinoita saati muuta apua, istuivat passattavina ja odottivat notkuvaa kahvipöytää. Ilmoittivat myöhemmin, että ottavat lapsen hoitoon sitten kun koliikki on ohi eikä vaippoja enää tarvitse vaihtaa.

No, lapsi on nyt 8 v. ja välit molempiin isovanhempiin ovat kohteliaan etäiset. Ei ole koskaan ollut mummolassa yökylässä/yksin ilman meitä vanhempia eikä sitä myöskään kaipaa (emmekä me vanhemmatkaan, olemme hyväksyneet sen että turvaverkkoja ei ole eli ei myöskään parisuhteen hoitoa/treffi-iltoja, näillä mennään tämä vaihe). Vanhempani jaksavat kyllä valittaa, kun lapsi esim. kutsuu heitä etunimillä. Mieheni vanhemmat jakavat someen paljon juttuja lapsesta tuttavilleen, mutta kun matkustamme heidän luokseen, eivät hoida, tuskin edes noteeraavat lasta. Eli poimivat rusinat pullasta.

En itse henkilökohtaisesti pysty kuvittelemaan, että kohtelisin omaa lapsenlastani näin, mutta jokainen tekee omat valintansa ja seuraukset ovat sitten mitä ovat.

AP, ymmärrän pettymyksesi valtavan hyvin. Sinä kuitenkin pärjäät, usko pois.

Kiinnostaisi tietää, että vaikuttiko se, ettei lapsen isä kyennyt olemaan edes samassa tilassa itkevän lapsensa kanssa (siis tilanne oli ilmeisesti hänelle, aikuiselle ihmiselle niin ikävä, hellanlettas sentään) mitenkä teidän väleihinne? Siis siihen miten sinä sun miehesi näet? Koska mun on vaikea kuvitella miten voisin olla jollain tasolla halveksimatta miestä tuollaisen jälkeen.

Minulla on lapsena ollut niin paha hinkuyskäkohtaus, ettei yksi veljistäni pysty olemaan tilassa, missä lapsi itkee. Hän juoksee heti ovesta ulos. 

Joo no sun veljesi ei ole sinun isäsi ja voin jotenkin ymmärtää tämän reaktion nuorelle ihmiselle, mutta kun kyseessä on lapsen vanhempi joka ei saa otettua itseään niskasta kiinni huolehtiakseen jälkikasvustaan kun sen itku ei kuulosta kivalle, niin se on mielestäni eri asia.

Veljeni täyttää tänä vuonna 72 ja on isä, mutta on 9v säikähtänyt niin pahoin, ettei pysty hoitamaan itkevää lasta. Kertomusten mukaan olen jo muuttunut siniseksi kasvoiltani ja valahtanut veltoksi yskänkohtauksessa ja siitä on jäänyt niin paha trauma.

Ei ne suuret eläkkeet kaikille tule. Töitä olen tehnyt ja kolme lasta siinä sivussa ilman äitiyslomia. Ei ollut ketään auttamassa kun äiti ja koko suku hylänneet. Minun ikäluokkani miehet eivät lapsia juuri hoitaneet. Selvinnyt olen ja nut saan suuren 1100 euron eläkkeen josta maksan vuokrani, lääkkeeni + kaikki muut kulut. Yksin ollut jo 15 vuotta. Ei kannata kadehtia.

Se, kun etenkin nainen ei etukäteen mieti, mitä kaikkea lapsen hoitamiseen liittyy. 

Ei äitisi ole niitä vauvoja synnyttänyt. Äitisi vauva aika oli ja meni. 

Minun äiti kuoli ennen lasteni syntymää, ei siinä apuja tullut, enkä siitä narissut.

Ajat oli ankeemmat kuin tänä päivänä. Eipä ole tullut mieleenikään, että apuja jostain saisi, tai hakisi

Vierailija kirjoitti:

Se, kun etenkin nainen ei etukäteen mieti, mitä kaikkea lapsen hoitamiseen liittyy. 

Mutta kun se 'lollipop' on niin hyvää aika ison osan aikuiselämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne suuret eläkkeet kaikille tule. Töitä olen tehnyt ja kolme lasta siinä sivussa ilman äitiyslomia. Ei ollut ketään auttamassa kun äiti ja koko suku hylänneet. Minun ikäluokkani miehet eivät lapsia juuri hoitaneet. Selvinnyt olen ja nut saan suuren 1100 euron eläkkeen josta maksan vuokrani, lääkkeeni + kaikki muut kulut. Yksin ollut jo 15 vuotta. Ei kannata kadehtia.

Sinua ei kukaan auttanut, joten ihan piruuttasi et itsekään auta ketään? Hohhoijaa...

Olen kirjoittanut aiemmin ketjuun, että en saanut vanhemmiltani mitään lastenhoitoapua, mutta kyllä todellakin autan muita aina kun voin (omat lapset eivät vielä ole lapsentekoiässä, mutta aivan varmasti autan heitäkin kun aika tulee). Siitä saa hyvän mielen, ja se auttaa osaltaan työstämään sitä omaa hylätyksi tulemisen traumaa. Suosittelen sinullekin.

Todella erikoista että valtavan moni sanoo että en auta ketään, koska kukaan ei auttanut minua.

Asian pitäisi olla päinvastoin.

Mua ei ole kukaan auttanut, ei edes hirveässä hädässä. Ei vauvojen kanssa, eikö isompien, ja mitään myötätuntoa tai kanssaelämistä ei tullut isovanhemmilta, eikä edes yhdessäoloa tai yhteydenpitoa. Lapset on nyt koululaisia mutta muistissa on kurkkua kuristava hätä, pelko, kauhu, ja pidätetty itku, mitä lukemattomia kertoja koin. Tai uupumus joka oli jo sitä luokkaa että junaradan vieressä kävi mielessä hypätä raiteelle. Se yksin jätetyksi tulemisen hätä ja kipu. Sen tajuaminen että on aivan merkityksetön omille vanhemmille. Ja se että tajuaa ettei vanhehempia kiinnosta paskan vertaa olenko elossa vai en, olenko hädässä vai en, jaksanko vai en. Oma lapsi ja lapsenlpset kiinnosti heitä kuin ”kilo paskaa”.

Omia lapsia tulen auttamaan, totisesti. Otan vaikka palkatonta, vuorotteluvapaata, muutan vaikka toiseen kaupunkiin. En koskaan halua että lapseni kokee samaa

Tuo myös rikkoi pysyvästi suhteeni vanhempiini. En kykene enää koskaan kunnioittamaan, rakastamaan tai arvostamaan heitä, ja varsinkan en kykene heitä vanhuksina AUTTAMAAN. Autan vain omia lapsiani.

Kuule ap

Ei sun äiti sulle hyväksi vauvavuodeksi voi muuttua.

Itse sun on kelkkas suunta löydettävä.

Sun ja vauvan isän asia hoitaa omat asianne.

Äitis on syytön.

Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄

Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.

Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.

Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.

Täällä sama laulu kuin AP:n tilanteessa. "Jokainen hoitaa omat lapsensa, minä olen työni tehnyt". Ja kuitenkin on itselläni hyvässä muistissa se, kuinka usein äitini hoidatti minua missä milloinkin; mummoloissa, setien ja tätien luona, leireillä, kesäsiirtoloissa jne., aina oli tuuppaamassa muualle jos mahdollisuus tuli. Tosi usein palloilin isosiskoni tai jonkun kaverin kanssa ulkona teillä tietämättömillä, johonkin puistoihinkin saatettiin vaan tiputtaa lapset parkkipaikalla auton moottori käynnissä, ja haku sitten joskus tuntikausia myöhemmin. Mitään puhelimia ei todellakaan ollut. Etelänmatkoilla kaiken maailman tenavakerhot tulivat tutuiksi, ja siellä oltiin koko pitkä päivä aina kun kerho oli vaan auki.

Nyt kuusikymppisinä aktiivimatkustelevat monta kuukautta vuodesta, se toki heille sallittakoon mutta mistään raihnaisista eläkeläisistä ei siis ole kyse.

Mikähän noita suuren ikäluokan ihmisiä oikein vaivaa? Sotien trauma edelleen? Ymmärtäisin tietyllä tavalla, jos ehkäisyä ei olisi ollut ja lapsia olisi tullut halusi tai ei, mutta kyllä 80-luvulla lapset syntyivät pääsääntöisesti jo toivottuina.

Vierailija kirjoitti:

Luulen kyllä, että äitisi välittää sinusta ja lapsesta paljon. Hän ei vain nyt pysty auttamaan. Jokin psyykkinen juttu varmaankin.

Tai fyysinen. Kuten minulla.

Niinpä, mahdatko tietää millaista nykyinen työelämä on? Ja eihän niitä lapsia ole pakko tehdä, ken tekee hän myös hoitaa. Äitisi on jo tehnyt oma osuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄

Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.

Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.

Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.

Tuleeko sinulle hyvä mieli siitä, että tieten tahtoen "poimit rusinat pullasta" (omien sanojesi mukaan) ja jätät lapsesi vaille apua? Saatko aitoa iloa siitä, että lapsellasi on rankkaa ja voisit auttaa mutta et niin tee? Tätä ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun etenkin nainen ei etukäteen mieti, mitä kaikkea lapsen hoitamiseen liittyy. 

Se, ettei edes mieskään tuota tee. Lapsihan on molempien, ei vain äidin.

Ja se, ettei sitä ole lainkaan helppo etukäteen miettiä. Yksi syy on se, että on aika mahdoton kuvitella sen äitinä olemisen totaalisuutta. Ei ole vain yksittäisiä toimia, vaan se on koko aikaista. Lisäksi vauvat ovat "egoisteja", ne eivät neuvottele yhtään mistään, vaan nukkuvat silloin kuin nukkuvat ja syövät kun syövät, jos eivät jostain tykkää, niin se ei millään määrällä selittämistä miksikään muutu. Koko talon toimet määrittyvät sitten vauvan nukkumisten ja syömisten mukaan.

Toiseksi, nykypäivänä on pienet perheet. Muinoin lapset saattoivat seurata omien sisarustensa ja äitinsä touhuja niiden ympärillä. Siinä jäi jotakin takaraivoon. Nyt monille se oma on ensimmäinen vauva, jonka edes saa syliinsä ja sen kanssa sitten harjoitellaan ja ihmetellään, onko jokin normaalia ja mikä sillä nyt on.

Kaikki ei tule selväksi, vaikka lukisi kuinka monta kymmentä opasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välititkö sinä äitistäsi ennen lapsiasi, piditkö yhteyttä, kysyitkö kuulumisia muulloin kuin jos tarvitsit jotain? Sun äitillä on oma työ joka vie voimia. Ei 60 vee jaksa olla joka vapaapäivä lapsenvahtina vaikka haluaisi. Palautuminen vie aikansa, vuorotyö vielä kauemmin.

Mut eihän 20 vee sitä ymmärrä. 

Aloittaja ei ole kertonut ikäänsä. En tuosta hänen tekstistä saa kyllä sellaista käsitystä, että olisi halunnut äippänsä olevan joka päivä lastenvahtina. Halusi äipältään ymmärrystä. Siitä emme tiedä mitään, miten paljon aloittaja on mahdollisesti äitiään auttanut ja tukenut, joten on turha olettaa asioita ja lähteä syyllistämään jostain, mistä ei mitään todellisuudessa tiedä.

No onhan hänelle ollut tässä ziljoona sivua aikaa...

Varmasti jättänyt ketjun seuraamisen sikseen. Niin minäkin olisin tehnyt. Suurin osa kommenteista on ilkeitä ja suorastaan vihamielisiä. Miksi hän täällä selittäisi elämäänsä näille ilkeilijöille yhtään enempää?

Tuskin tämä aloittaja nyt kylmiltään on tänne palstoille tullut avautumaan. Tarkoitan, että ihan tietoisen riskin ottaa jos tänne kirjoittelee. Vastaukset voivat olla ihan mitä vaan. Vauvapalstan kommenttien varaan kukaan normaali ihminen ei elämäänsä rakenna. Nykyiset äidit kyllä ovat niin valveutueita, että tietävät mistä voivat apua hakea. Minun mielestäni hän on saanut paljon myötätuntoakin. Tai voi olla tuulesta temmattu tarina, että saadaan keskustelua aikaiseksi. Monethan palstoilla ovat kertoneetkin, että provoilevat huvikseen milloin mistäkin aiheesta.

Nämä provoilijat voisivat mennä kyllä muualle, vaikka heitä ei tietenkään haluta sinnekään.

Ketjun aihe on hyvä ja vielä 3-4 vuotta sitten täällä olisi saanut täysin asiallisia vastauksia oikeilta ihmisiltä.

Valitettavasti sen jälkeen tänne on tullut epäsosiaalisia ja sivistymättömiä miehekkeitä jostakin kasapäin.

Suurimmalla osalla heistä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja ovat naisvihaa pursuavia (mistä johtuen eivät ole parisuhdetta saaneet).  He tunkevat jokaisen ketjuun tursuttamaan vihaansa ja aukomaan tyhjää päätään asioista, joista eivät tiedä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄

Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.

Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.

Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.

Tuleeko sinulle hyvä mieli siitä, että tieten tahtoen "poimit rusinat pullasta" (omien sanojesi mukaan) ja jätät lapsesi vaille apua? Saatko aitoa iloa siitä, että lapsellasi on rankkaa ja voisit auttaa mutta et niin tee? Tätä ihmettelen.

Olen fyysistä sairas. En pysty, vaikka haluaisinkin. Joudun olemaan paljon sairaalassa.

On paha mieli, mutta onneksi välillä saan nauttia pienistä, ”poimia niitä rusinoita”

Ei ole oma valinta. Mieluummin olisin terve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välititkö sinä äitistäsi ennen lapsiasi, piditkö yhteyttä, kysyitkö kuulumisia muulloin kuin jos tarvitsit jotain? Sun äitillä on oma työ joka vie voimia. Ei 60 vee jaksa olla joka vapaapäivä lapsenvahtina vaikka haluaisi. Palautuminen vie aikansa, vuorotyö vielä kauemmin.

Mut eihän 20 vee sitä ymmärrä. 

Aloittaja ei ole kertonut ikäänsä. En tuosta hänen tekstistä saa kyllä sellaista käsitystä, että olisi halunnut äippänsä olevan joka päivä lastenvahtina. Halusi äipältään ymmärrystä. Siitä emme tiedä mitään, miten paljon aloittaja on mahdollisesti äitiään auttanut ja tukenut, joten on turha olettaa asioita ja lähteä syyllistämään jostain, mistä ei mitään todellisuudessa tiedä.

No onhan hänelle ollut tässä ziljoona sivua aikaa...

Varmasti jättänyt ketjun seuraamisen sikseen. Niin minäkin olisin tehnyt. Suurin osa kommenteista on ilkeitä ja suorastaan vihamielisiä. Miksi hän täällä selittäisi elämäänsä näille ilkeilijöille yhtään enempää?

Tuskin tämä aloittaja nyt kylmiltään on tänne palstoille tullut avautumaan. Tarkoitan, että ihan tietoisen riskin ottaa jos tänne kirjoittelee. Vastaukset voivat olla ihan mitä vaan. Vauvapalstan kommenttien varaan kukaan normaali ihminen ei elämäänsä rakenna. Nykyiset äidit kyllä ovat niin valveutueita, että tietävät mistä voivat apua hakea. Minun mielestäni hän on saanut paljon myötätuntoakin. Tai voi olla tuulesta temmattu tarina, että saadaan keskustelua aikaiseksi. Monethan palstoilla ovat kertoneetkin, että provoilevat huvikseen milloin mistäkin aiheesta.

Nämä provoilijat voisivat mennä kyllä muualle, vaikka heitä ei tietenkään haluta sinnekään.

Ketjun aihe on hyvä ja vielä 3-4 vuotta sitten täällä olisi saanut täysin asiallisia vastauksia oikeilta ihmisiltä.

Valitettavasti sen jälkeen tänne on tullut epäsosiaalisia ja sivistymättömiä miehekkeitä jostakin kasapäin.

Suurimmalla osalla heistä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja ovat naisvihaa pursuavia (mistä johtuen eivät ole parisuhdetta saaneet).  He tunkevat jokaisen ketjuun tursuttamaan vihaansa ja aukomaan tyhjää päätään asioista, joista eivät tiedä yhtään mitään.

Peukutan. Ihan sama näkyy miltei kaikissa palstan ketjuissa? Kuin suurin osa olisi mielenvikaisia tai terapoimassa omaa pahaa oloaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin hoidettavaksi tehty lapsi🙄

Kuule me mummot ollaan lapsemme hoitaneet. Poimitaan rusinat pullasta sitten kun on sen aika.

Lisäyksenä vielä että omilla lapsilla ei edes ollut isovanhempia. Olivat kuolleet ja yksi oli alkoholisti.

Koita nyt pärjätä vaan. Hae sitä apua neuvolasta ja anna äitisi olla. En ole lukenut ketjua, joten voi olla toistoa.

Tuleeko sinulle hyvä mieli siitä, että tieten tahtoen "poimit rusinat pullasta" (omien sanojesi mukaan) ja jätät lapsesi vaille apua? Saatko aitoa iloa siitä, että lapsellasi on rankkaa ja voisit auttaa mutta et niin tee? Tätä ihmettelen.

Valitettavaa tietysti jos omiin vanhempiin ei ole läheisiä välejä. Tuntuu vaan joillakin olevan se käsitys, että aikuisena lapsena saa vaatia huolenpitoa ja apua hamaan tappiin asti. Kyllä siinä kohtaa, kun lapsia saa, on etsittävä itse ne auttavat tahot. Ehkä juuri tuon vaativuuden takia ei äitisikään jaksa. Se auttaminen kun tuppaa muotoutua jatkuviksi vaateiksi ajasta, rahasta ym. Lapset ja lapsenlapset on rakkaita, mutta ”auttamisessakin” on rajansa. Kuulostaa ap siltä, että tarvitset jaksamiseesi jonkun muun kuin äitisi apuja.

Itselläni oli niin iäkäs ja sairas äiti, kun sain lapsia, että eipä ollut hänestä minkäänlaista apua. Päinvastoin minä jouduin auttamaan aina, kun menimme kylään. Sitä ihmettelen näin jälkikäteen, että äiti ei halunnut lukea edes kirjaa lapsenlapsilleen, piirtää, tehdä palapeliä tms., vaikka olisi ihan hyvin pystynyt, mutta kaikki eivät vain pidä lapsista. Eipä koskaan kovin kauaa pitänyt lapsia sylissään, kuvan sai juuri otettua ja siinä se. Eihän koskaan minullekaan lukenut eikä leikkinyt kanssani, vaikka aikaakin olisi ollut sylissä pitämisestä puhumattakaan.