Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Nälkä silä on, anna ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Se oma työkin voi olla hyvin raskasta. Kälyni teki toimistotyötä ja päivittäin, hän joutui levähtämään työpäivän jälkeen 1/2 - 1 tuntiin sängyssä, ennen kuin jaksoi edes syödä. Minä olen kolmivuorotyössä ja autan lastenhoidossa pojan perheessä. Olen pohtinut mielessäni, miten 20-40 vuotiaat suhtautuisivat siihen, jos he vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa auttaisivat vanhempiaan. Minulla on kuukaudessa 8-10 vapaata pitkien vuorojen vuoksi, niistä hoidan lapsia 2-6 päivää. 

Anna äitisi luoda lapseen suhdetta pikku hiljaa. Äidilläsi ei ehkä ole tottumusta tai tapaa, miten reagoida toisen tunteisiin ja vaikeaan tilanteeseen.

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

En menisi koskaan päättelemään tuollaista kenenkään kohdalla. Että ei ole ole kirjoittanut mistään. Me emme tiedä sukulaistenkaan elämästä ja kuormittumisesta pätkääkään. Osa kykenee salaamaan ja peittelemään eikä kerro kenellekään ikävistä asioista elämässään.

Koska on työssäkäyvä voi työpaikalla olla jos jonkinmoista kärhämää mikä rasittaa. Jos asuu kerrostalossa, talossa voi olla kärhämiä ja ikäviä kuluttavia asioita ja tekijöitä. Tiedän erään tapauksen jossa asukas sai herjauslapun naapuriltaan, eikä ollut nimeä alla vaan ns kaikki. Tuollaisia järjettömiä ihmisiä voi olla kiusaamassa työssä tai muualla ja kyllä ne vaikuttavat hyvinvointiin. Vaikka kuin pyrkisi olemaan kunnollinen ja sellainen ettei minua kosketa mikään.

Joten itse en voisi kuvitellakaan että tuntisin äitini kuin kenenkään muun läheisen elämän ja hänen jaksamisensa. Äitisi haluaa elää tavallaan ja siihen hänellä on oikeus. Sinä olet aikuinen ja sinun kuuluu elää omaa elämääsi ja kasvattaa lapsesi kun olet halunnut lapsen saada.

Lopeta valitus ja kanna oma vastuusi. Nyt on sinun vuorosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko, että äitisi ottaisi vastuun siitä, että vauva ei ole käsissäsi tyytyväinen... Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Odotat mahdottomia, vaikka tiedät, että äitisi on psyykkisesti vammainen.

Lisään, että en tarkoita pahalla! Haluan vain tuoda esille sen, minkä varmasti jo tiedätkin: äitisi on juuriaan myöten itsekäs, eikä osaa muuta - eli häntä ei voi syyttää.

Toiveesi äitisi muutoksesta on varsin ymmärrettävä, mutta täysin epärealistinen.

Älä tuhlaa aikaasi äitisi vammaisuuden miettimiseen. Eikö jän ole aiheuttanut jo tarpeeksi kärsimystä? Anna hänen elää omassa maailmassaan, ja elä sinä omassasi.

Jos äitisi saa sinut voimaan huonosti, ota hänestä etäisyyttä.

Tää on hyvä ohje ja ainoa oikea ohje. Älä tee niinkuin minä, joka 45 v ikään asti toivoi ja sala odotti että äiti muuttuu - ja samalla annoin koko ajan äitini talloa ja kaltoinkohdella minua.

Ja liki 15v ajan yritin kamppailla yksipuolisesti että äitini kiinnostuisi lapsista. Turhaan. Kaikki turhaa .

Lääpensä itsekäs narsistinen ihminen ei muutu. Ei vaikka se aikuinen lapsi vääntyy mille mutkalle ja tekee mitä tahansa voidakseen kohentaa tilannetta.

Olen kohta lähestymässä 50v ikää ja arvaa mikä mua kaduttaa elämässä eniten? Se että koko aikuisuuteni on mennyt siihen että olen yrittänyt turhaan saada äitiäni muuttumaan inhimillisemmäksi.

Ajtelkaa mitä olisin voinut saavuttaa kun olisin käyttänyt tuon energian johonkim muuhun? Nio ponnistelut kohdistanut muualle? Nyt kaikki vaiva ja aika meni hukkaan, mitään lopputulosta ei syntynyt.

Pitää tajuta ja sisäistää tämä yksi lause;

Kaikille ei riitä hyviä äitejä.

Tuon kun pitkän ajan päästä tajusin, lopetin samantien kaikki ponnistelut ja suhde hiipui ilman mitään riitaa. Äiti ei ole ottanut nyt moneen vuoteen yhteyttä. En aio minäkään ottaa sinne enkä todellakaan ala auttamaan häntä vanhuksena. Saa pärjätä itsekseen ja hoitakoon apunsa itse. Niin mäkin olen aina joutunut tekemään, jopa lapsena. Äiti ei ole koskaan, edes lapsuudessa, ollut oikea äiti.

Vierailija kirjoitti:

Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.

Tsemppiä!

Perheestä ei voi tehdä lastensuojeluilmoitusta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Kyllä sellainen isovanhempi ON välinpitämätön joka ei koskaan halua hoitaa, tarjoa apuaan, kutsu kylään, soittele lapsilleen. Meillä tällaisia piittaamattomia on KAHDET eli molemmat isovanhemmat.

Kaikin tavoin on tehty selväksi ettei kiinnosta. En todellakaan ala anelemaan apua tuollaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Typerys. Ihan kuin mun anoppi. Odotti 15 vuotta ja koskaan ei sitä hoitamista tapahtunut, eikä myöskään suhdetta lapsenlapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Kyllä sellainen isovanhempi ON välinpitämätön joka ei koskaan halua hoitaa, tarjoa apuaan, kutsu kylään, soittele lapsilleen. Meillä tällaisia piittaamattomia on KAHDET eli molemmat isovanhemmat.

Kaikin tavoin on tehty selväksi ettei kiinnosta. En todellakaan ala anelemaan apua tuollaisilta.

Ap nyt kuitenkin kirjoittaa, että äiti käy kylässä. Ja hän myös kirjoittaa, että äiti on vaurioitunut ihminen. Ei kirjoita, että miten. Mutta äiti voi olla arka ihminen tarjoutumaan, pelkää tytärtä. Se on ihan mahdollista. Ei kysyminen ole mitään anelemista, vaan normaalia kanssa käymistä. Jos äiti sanoo ei, niin sitten on aika tehdä johtopäätökset. Kaikki ihmiset ei ymmärrä vihjailuja, ihan oikeasti.

Näissä keskusteluissa puhutaan aina äidistä tai mummosta, missä ovat isät ja ukit? Kyllä naisen osa on kova, hoidat lapsesi, hoidat lapsenlapsesi, hoidat myös vanhempasi. Kyllä miehet pääsee helpolla!

Onhan sitä nyt muitakin ilmaisia apuja kuin lastensuojelu. Meillä päin ainakin löytyy lapsiperheiden kotipalvelu, josta saa apua arkeen.

Et sinäkään mitenkään empaattiselta kuulosta. Oletko kysynyt, miten äitisi jaksaa? Oletko soittanut ja kysynyt? Odotat äidiltäsi telepaattisia kykyjä, hänen pitäisi sanoa oikeat sanat ja tehdä oikeat teot. Olen kyllä nähnyt nuorissa äideissä saman jutun usein: he odottavat että heidän vauvansa on maailman napa, koska se on sitä heille.

Avaanpa sulle vähän keski-ikäisen ihmisen todellisuutta. Meidän vanhemmissa on paljon tunnevammaisia ihmisiä. Meidän lapsuudessamme sanonta kuului, että likapyykki pestään kotona. Tämä tarkoitti sitä, että kotona saattoi olla monenlaista ongelmaa, mistä ei puhuttu kellekään. Sinun äitisikin on todennäköisesti kasvatettu pärjäämään, olemaan reipas ja tottelevainen. Useimmat nyt keski-ikäiset ovat eläneet lapsuutensa oloissa, joita nyt pidettäisi heitteillejättönä.

Äitisi on oletettavasti vähintään viisikymppinen. Siinä iässä ihmisen vanhemmat ovat iäkkäitä, monet sairaita, mikäli ovat edes elossa. Vaihdevuodet tulevat ja tuovat mukanaan parisenkymmentä ikävää muutosta, joista ei meidän nuoruudessa puhuttu mitään. Vieläkin vaihdevuosia häpeillään ja vaivoja vähätellään. Jos ihminen on siihen asti ollut terve, keski-iässä alkaa tulla yhtä sun toista. Sitä ei vain jaksa enää samalla tavalla kuin ennen, mikä on ikävä yllätys. Maailma muuttuu kiivasta vauhtia, eikä siinä ole helppoa pysyä mukana. Parisuhde, mikäli sellaista on, voi rakoilla. Vaikka on tehnyt töitä ikänsä, alkaa pelottavasti näyttää siltä, että luvassa ei ole lokoisia eläkepäiviä. Jos sattuu menettämään työnsä, kuten monille käy, tilalle tulee automaatti tai liuta halpatyöläisiä. Alkaa tuntua ikävästi siltä, että elämä ei ole millään lailla turvattu. Eikä se olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Typerys. Ihan kuin mun anoppi. Odotti 15 vuotta ja koskaan ei sitä hoitamista tapahtunut, eikä myöskään suhdetta lapsenlapsiin.

Miksi ette kysyneet? Olitte niin ylpeitä, ettette nähneet toisen arkuutta tarjoutua? Nyt anoppi ajattelee, että ei kelvannut, ette halunneet edes kysyä.

On kyllä ihan helkkarin mänttiä touhua tämä suomalainen puhumattomuus ja vihjailu.

Mulla äiti sanoi jo raskausaikana että hänellä on sitten periaate ettei auta ketään, ei edes hädässä, eikä missään tilanteessa, kun pian pitää auttaa toistekin.

Se uhkaus on pitänyt. Ei ole tosiaan edes pahassa hädässä auttanut jossa apu olisi ollut se että olisi ottanut perheeni pakkasyöstä (omaan asuntoon ei päässyt, talotekniikkavahinko) hänelle pariksi tunniksi lämpimään. Löi luurin korvaan sanoen että ”johan sanoin että mulla on se periaate”

Tän jälkeen en ole paljon yhteyksiä pidellyt. Tapahtumasta jo 12 vuotta ja äitini ei tunne lapsiani lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään mitenkään empaattiselta kuulosta. Oletko kysynyt, miten äitisi jaksaa? Oletko soittanut ja kysynyt? Odotat äidiltäsi telepaattisia kykyjä, hänen pitäisi sanoa oikeat sanat ja tehdä oikeat teot. Olen kyllä nähnyt nuorissa äideissä saman jutun usein: he odottavat että heidän vauvansa on maailman napa, koska se on sitä heille.

Avaanpa sulle vähän keski-ikäisen ihmisen todellisuutta. Meidän vanhemmissa on paljon tunnevammaisia ihmisiä. Meidän lapsuudessamme sanonta kuului, että likapyykki pestään kotona. Tämä tarkoitti sitä, että kotona saattoi olla monenlaista ongelmaa, mistä ei puhuttu kellekään. Sinun äitisikin on todennäköisesti kasvatettu pärjäämään, olemaan reipas ja tottelevainen. Useimmat nyt keski-ikäiset ovat eläneet lapsuutensa oloissa, joita nyt pidettäisi heitteillejättönä.

Äitisi on oletettavasti vähintään viisikymppinen. Siinä iässä ihmisen vanhemmat ovat iäkkäitä, monet sairaita, mikäli ovat edes elossa. Vaihdevuodet tulevat ja tuovat mukanaan parisenkymmentä ikävää muutosta, joista ei meidän nuoruudessa puhuttu mitään. Vieläkin vaihdevuosia häpeillään ja vaivoja vähätellään. Jos ihminen on siihen asti ollut terve, keski-iässä alkaa tulla yhtä sun toista. Sitä ei vain jaksa enää samalla tavalla kuin ennen, mikä on ikävä yllätys. Maailma muuttuu kiivasta vauhtia, eikä siinä ole helppoa pysyä mukana. Parisuhde, mikäli sellaista on, voi rakoilla. Vaikka on tehnyt töitä ikänsä, alkaa pelottavasti näyttää siltä, että luvassa ei ole lokoisia eläkepäiviä. Jos sattuu menettämään työnsä, kuten monille käy, tilalle tulee automaatti tai liuta halpatyöläisiä. Alkaa tuntua ikävästi siltä, että elämä ei ole millään lailla turvattu. Eikä se olekaan.

Ok Karen.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mä tajusin, miten paska äiti mulla oli, niin en odottanut häneltä mitään. Tsemppiä ap! Valis

Et kovin ihanalta vaikuta itsekään. Ihmissuhteissa on aina kaksi, oletkoä ollut aina äidillesi mukava, tuskin kun noin rumasti kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään mitenkään empaattiselta kuulosta. Oletko kysynyt, miten äitisi jaksaa? Oletko soittanut ja kysynyt? Odotat äidiltäsi telepaattisia kykyjä, hänen pitäisi sanoa oikeat sanat ja tehdä oikeat teot. Olen kyllä nähnyt nuorissa äideissä saman jutun usein: he odottavat että heidän vauvansa on maailman napa, koska se on sitä heille.

Avaanpa sulle vähän keski-ikäisen ihmisen todellisuutta. Meidän vanhemmissa on paljon tunnevammaisia ihmisiä. Meidän lapsuudessamme sanonta kuului, että likapyykki pestään kotona. Tämä tarkoitti sitä, että kotona saattoi olla monenlaista ongelmaa, mistä ei puhuttu kellekään. Sinun äitisikin on todennäköisesti kasvatettu pärjäämään, olemaan reipas ja tottelevainen. Useimmat nyt keski-ikäiset ovat eläneet lapsuutensa oloissa, joita nyt pidettäisi heitteillejättönä.

Äitisi on oletettavasti vähintään viisikymppinen. Siinä iässä ihmisen vanhemmat ovat iäkkäitä, monet sairaita, mikäli ovat edes elossa. Vaihdevuodet tulevat ja tuovat mukanaan parisenkymmentä ikävää muutosta, joista ei meidän nuoruudessa puhuttu mitään. Vieläkin vaihdevuosia häpeillään ja vaivoja vähätellään. Jos ihminen on siihen asti ollut terve, keski-iässä alkaa tulla yhtä sun toista. Sitä ei vain jaksa enää samalla tavalla kuin ennen, mikä on ikävä yllätys. Maailma muuttuu kiivasta vauhtia, eikä siinä ole helppoa pysyä mukana. Parisuhde, mikäli sellaista on, voi rakoilla. Vaikka on tehnyt töitä ikänsä, alkaa pelottavasti näyttää siltä, että luvassa ei ole lokoisia eläkepäiviä. Jos sattuu menettämään työnsä, kuten monille käy, tilalle tulee automaatti tai liuta halpatyöläisiä. Alkaa tuntua ikävästi siltä, että elämä ei ole millään lailla turvattu. Eikä se olekaan.

Ok Karen.

Pissa-Liisaan kolahti. 😅

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.

Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.

Typerys. Ihan kuin mun anoppi. Odotti 15 vuotta ja koskaan ei sitä hoitamista tapahtunut, eikä myöskään suhdetta lapsenlapsiin.

Miksi ette kysyneet? Olitte niin ylpeitä, ettette nähneet toisen arkuutta tarjoutua? Nyt anoppi ajattelee, että ei kelvannut, ette halunneet edes kysyä.

On kyllä ihan helkkarin mänttiä touhua tämä suomalainen puhumattomuus ja vihjailu.

Ihan siksi kun kaikki anopissa henki sitä ettei sitä kiinnosta. Ei soitellut, ei käynyt meillä, ei kutsunut kylään, ei huomioinut lasten synttäreitä, ei tullut jouluna, ei pitänyt yhteyttä muutenkaan. Et sinäkään tuollaiselta apua pyydä kun kaikin tavoin näytetään että EVVK

Vierailija kirjoitti:

Mulla äiti sanoi jo raskausaikana että hänellä on sitten periaate ettei auta ketään, ei edes hädässä, eikä missään tilanteessa, kun pian pitää auttaa toistekin.

Se uhkaus on pitänyt. Ei ole tosiaan edes pahassa hädässä auttanut jossa apu olisi ollut se että olisi ottanut perheeni pakkasyöstä (omaan asuntoon ei päässyt, talotekniikkavahinko) hänelle pariksi tunniksi lämpimään. Löi luurin korvaan sanoen että ”johan sanoin että mulla on se periaate”

Tän jälkeen en ole paljon yhteyksiä pidellyt. Tapahtumasta jo 12 vuotta ja äitini ei tunne lapsiani lainkaan.

Kertoiko hän koskaan, mikä auttamisessa pelottaa?

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Äidilläni on omat asiansa huolehdittavana. Sinulla omasi. Lapsesi on sinun itsesi ja isänsä vastuulla. Ei kenenkään muun.