Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Omituista että puhut vain äidistäsi.

Sanot että hän on vaurioitunut ihminen. Sitten on korkea aika tajuta, että sille sinä et mahda mitään eikä tarvitsekaan.

Huolehdi sen sijaan itsestäsi. Pikkulasten vanhemmat ajavat tässä maassa ohi kaikissa jonoissa. Sinäkin pääset vaikka terapiaan jos vain haet sitä. Äitiäsi et pysty muuttamaan. Anna hänelle anteeksi ja anna hänen sitten olla oma rajoittunut itsensä.

Lapsellasi on isäkin. Missä hän on? Entä muut läheiset? Onko sinulla sisaruksia, serkkuja, sukulaisia, ystäviä, kavereita, työkavereita, naapureita? Uusia ystäviä voi löytyä yllättävistä paikoista. Harrastukset on parhaita, entä äitiryhmät ja muut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän väsähtänyt vauvan äiti ei nyt sinällään ole lastensuojeluasia (ellei ole todella vauvalle vaaraksi), mutta kannattaa selvittää mahdollisuutta vaikka kotipalveluun tai voisiko äitisuhdetta käydä pohtimassa vaikka neuvolapsykologin luona.

Mutta sama kokemus minulla, vauvan saamisen jälkeen omat silmät oikein avautuivat omat äidin kylmyydelle. Sitä hän toki oli aina ollut, mutta silloin vasta itse tajusin asian. Jotain minun ja äitini suhteessa meni lopullisesti rikki. Vaikka isoäiti olisi miten kuormittunut itse, ei ole silti kovin suuri ponnistus vaikka osoittaa empatiaa sanomalla, että ”voi ei, kurja kuulla”.

Joo ei varmaan vielä varsinaisesti lastensuojelua tarvita, mutta varmaan neuvojat ovat tarkoittaneet noita kevyempiä sosiaalihuollon palveluita ja niiden tarjoamaa tukea. Lapsiperheiden tuki kun on melko epäselvästi osin sosiaalihuollon ja osin lastensuojelun alaista palvelua eri "luukuilta", niin usein on selkeämpää puhua vaan lasusta. Kun kyllähän ne sieltä lasusta ja lasuilmon jälkeen sitten ohjaa sellaisiin palveluihin, joista voi saada apua, niin helppo ohjata avun tarpeessa oleva (anonyymi) ihminen ottamaan yhteyttä lasuun, kun ei tarkemmin tämän asuinalueen palveluista tiedä.

Viranomsisille ei IKINÄ pidä mennä sössöttämään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä isä? Valita siltä hoitovastuuta äläkä äidiltäsi.

Monia isejä ei kiinnosta muu kuin joutilaana oleminen.

MIKSI isoäitejä sitten pitäisi kiinnostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että moni täällä on sitä mieltä, että ap:n äidin velvollisuus olisi jotenkin erityisesti tukea aikuista lastansa. Äiti on jo velvollisuutensa tehnyt. Nyt on ap:n vuoro tehdä oma osansa äitinä omalle lapselleen.

Yleensä sitä annetaan tukea ja empatiaa ihmisille, joita rakastaa. Se on normaaleissa perheissä/ihmissuhteissa itsestään selvyys.

Mutta ethän sinä tiedä yhtään mitään ap:n tilanteesta. Ap voi soittaa vaikka keskellä yötä ja valittaa ja valittaa ja valittaa. Ei aina ole jaksamista tuohon, edes äidillä.

Tässä ketjussa otetaan kantaa ap:n kuvailemaan tilanteeseen. Miksi sinä taas ajattelet, että ap ei olisi kertonut tilanteestaan totuuden mukaisesti? Epäiletkö aina ensimmäisenä ihmisten rehellisyyttä?

Jokainen ihminen kertoo vain oman tuntemuksensa kokemistaan asioista. Ap:n äidin versio voi olla aivan erilainen. Jos tänne kirjoittaa, niin haluaa tietenkin, että kaikki alkavat haukkua sitä äitiä ja kehuvat ap:ta. Siksi en ota kantaa puoleen ja toiseen rehellisyydestä.

Tää palstahan on sit ihan turha! Mihinkään ei voi ottaa kantaa. Eikä sitä voisi sun mukaan tehdä koskaan, jos ei ole ensin kuullut kaikkia osapuolia. Esim. et voisi tukea ystävääsi, jos hän haukkuu miehensä ja on onneton liitossaan ennen kuin olet jutellut miehen kanssa.

Ei ole turha. Haluan, että ap voisi miettiä myös sen äidin kannalta asioita. Että ei ole vain hänen ”bää, en jaksa ja äiti on ihan kakka, kun ei auta”. Sitähän tsemppausta saa täältä melkein kaikilta. Mutta jonkun on hyvä myös antaa toisenlaisia ajatuksia.

Tirrikka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että moni täällä on sitä mieltä, että ap:n äidin velvollisuus olisi jotenkin erityisesti tukea aikuista lastansa. Äiti on jo velvollisuutensa tehnyt. Nyt on ap:n vuoro tehdä oma osansa äitinä omalle lapselleen.

Tähän juuri kiteytyy mikä Suomessa on pielessä. Perhekeskeisyys ja lähimmäisistä huolehtiminen puuttuu, kaikessa pitää pärjätä yksin. Tämä on niin surullista.

Tsemppiä ap, tiedän miltä sinusta tuntuu ❤️

Suomessa on iät ja ajat ajateltu lasten olevan lähinnä välttämätön paha. Ihan vasta viime vuosina alettiin puhumaan positiivisesta kasvatuksesta. Ennen tätä sai huutaa, lyödä ja piiskata kenenkään puuttumatta. Aikanaan opettajatkin käyttivät karttakeppiä sekä nurkkaan laittamista pitääkseen oppilaat ojennuksessa.

Ei se ole ennenkään ollut mitenkään itsestäänselvää, että omilta vanhemmiltaan saisi apua esikoisen hoitoon.

Oman esikoiseni sain keväällä 1988. Olin vauvan kanssa yksin paljon, koska puolisoni oli kesätöissä ulkosaaristossa, kävi vain välillä pari päivää kotona. Molempien äidit olivat työelämässä (karjatilallisia) ja asuivat kaukana. ei tullut mieleenkään lähteä anoppilaan saati äidin ja isän luo vauvoineni. Mikäs minulla oli hätänä, vauvathan nyt kuitenkin nukkuvat enemmän kuin aikuiset, vaikkakin pätkissä. Äitiyshormonit auttavat siihen, että äiditkin kestävät pätkittäistä unta paremmin kuin ei-äitiystilassa olevat. Nukuin kun vauvakin nukkui, kotia ei sotkenut muut kuin minä ja vauva, kone pesi pyykit ja vaunujen kanssa pystyin käymään  lähikaupassa hakemassa ruokaa ja vaippoja.

Koska olin siihen asti tehnyt töitä jatkuvasti, ollut joka loman opiskelujen välissä jossain tissä, oli tämä kotonaolo todellista juhlaa. Luin kirjojakin vaikka kuinka paljon. Stressaavia päiviä olivat ainoastaan ne, onneksi harvat, kun vanhemmat tai apet tulivat pistäytymään ja heille piti keittää kahvia ja puhua joutavia.

Et kerro missä lapsen isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä isä? Valita siltä hoitovastuuta äläkä äidiltäsi.

Monia isejä ei kiinnosta muu kuin joutilaana oleminen.

MIKSI isoäitejä sitten pitäisi kiinnostaa?

Miksi ketään pitäisi kiinnostaa mikään? Katsos,tämän takia jätetään etenevissä määrin lisääntymättä. Turha vinkua alenevasta syntyvyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

1) Vauva ei tarvitse SINUA, vielä.

2) Äitiäsi et voi muuttaa - ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Et kerro missä lapsen isä

Varmaan viljelemässä siemeniään.

^-eri

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Oletko sanonut suoraan äidillesi, että olet niin väsynyt, että voisiko hän ottaa vauvan yhdeksi yöksi hoitoon, jotta saisit nukuttua hyvin. Tai jos hän ei ole valmis siihen, entä vauvan isä, tai olisiko sinulla muita läheisiä, jotka voisivat vaikka päiväseltään käydä vaunuttelemassa vauvan kanssa, jotta nukkuisit päikkärit?

Muista kuitenkin, että sinä olet lapsesi äiti ja hänen hyvinvointinsa ja oma jaksamisesi on sinun omalla vastuullasi. Äitisi hoiti sinut aikanaan ja nyt sinä puolestaan hoidat oman lapsesi. Et voi sysätä häntä äidillesi. Sinä olet nyt se aikuinen, joka kantaa vastuun ja pyytää tukea neuvolasta/ läheisiltä, jos sitä koet tarvitsevasi.

Vauva-aika ei ole aina herkkua, siitä on itsellänikin kokemusta. Koeta lohduttautua myös sillä faktalla, ettei koliikkiaika ole lopullista. Suhteesi lapseesi muodostuu, kasvaa ja kehittyy koko teidän yhteisen elämänne ajan, vielä aikuisiässäkin.

Jos koet, ettette ole nyt hyvässä synkassa lapsesi kanssa, niin koita muistaa, että kyseessä on vielä vauva. Syö, nukkuu, kakkaa. Itkee kun vatsaa koskee, itkee kun väsyttää, itkee itkee. Se on ainoa kommunikointikeino hänelle, kun ei osaa vielä puhua, eikä se ole mitään henkilökohtaista sinua kohtaan.

Olet tällä hetkellä tärkein henkilö lapsellesi. Jaksamista sinulle👍

Vierailija kirjoitti:

^-eri

50/52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän väsähtänyt vauvan äiti ei nyt sinällään ole lastensuojeluasia (ellei ole todella vauvalle vaaraksi), mutta kannattaa selvittää mahdollisuutta vaikka kotipalveluun tai voisiko äitisuhdetta käydä pohtimassa vaikka neuvolapsykologin luona.

Mutta sama kokemus minulla, vauvan saamisen jälkeen omat silmät oikein avautuivat omat äidin kylmyydelle. Sitä hän toki oli aina ollut, mutta silloin vasta itse tajusin asian. Jotain minun ja äitini suhteessa meni lopullisesti rikki. Vaikka isoäiti olisi miten kuormittunut itse, ei ole silti kovin suuri ponnistus vaikka osoittaa empatiaa sanomalla, että ”voi ei, kurja kuulla”.

Joo ei varmaan vielä varsinaisesti lastensuojelua tarvita, mutta varmaan neuvojat ovat tarkoittaneet noita kevyempiä sosiaalihuollon palveluita ja niiden tarjoamaa tukea. Lapsiperheiden tuki kun on melko epäselvästi osin sosiaalihuollon ja osin lastensuojelun alaista palvelua eri "luukuilta", niin usein on selkeämpää puhua vaan lasusta. Kun kyllähän ne sieltä lasusta ja lasuilmon jälkeen sitten ohjaa sellaisiin palveluihin, joista voi saada apua, niin helppo ohjata avun tarpeessa oleva (anonyymi) ihminen ottamaan yhteyttä lasuun, kun ei tarkemmin tämän asuinalueen palveluista tiedä.

Viranomsisille ei IKINÄ pidä mennä sössöttämään mitään.

Ap valitsi lisääntyä. Ei väsymyksen pitäisi tulla minään yllätyksenä. Ellet halua väsyä tai sössöttää, älä lisäänny.

Haluaisitko, että äitisi ottaisi vastuun siitä, että vauva ei ole käsissäsi tyytyväinen... Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Odotat mahdottomia, vaikka tiedät, että äitisi on psyykkisesti vammainen.

Eri helpotuskeinoja koliikkiin kannattaa hakea (new age -konstit kuten vyöhyketerapia väliin jättäen; jalkapohjien ja vatsan hieronta sinänsä rauhoittaa ja tuottaa hyvää oloa).

https://askelterveyteen.com/vauvan-koliikki-5-luonnollista-hoitoa/

https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/intiaanisokeria-vauvalle-ja-maha…

https://yle.fi/uutiset/3-10151557

https://www.jollyroom.fi/lastentarvikkeet/sitterit-koliikkikeinut/kolii…

Normisettiä. Mun äitini (tai vanhempani) ei ole koskaan auttaneet mitenkään mua. Kotoa piti muuttaa heti lukion jälkeen, ei autettu mitenkään, siis edes muutossa tai takuuvuokrassa. Koko aikuisuus mennyt ilman apua missään koskaan. Ei puhettakaan lainan takauksista, lastenhoitoavusta, muuttoavusta, yhtään mistään.

Nyt tulee ap se osio mikä kannattaa lukea tarkkaan. Vuosikymmet mahdollistin tuon tylyn paskakohtelun. Teeskentelin että ei se haittaa, ei se satu - vaikka sattui. Kun sisarus sai koko ajan apua ja huomattavaa rahallista tukea, katsoin muualle ja ajattelin että ei tässä ole mitään epäreilua. Siedin sen että lapsistani ei oltu kiinnostuttu ikinä, ei viitsitty tavata tai soitella tai pitää yhteyttä. Mä olin aina se joka laitteli lasten valokuvia (joilla vanhemmat leuhki muille miten he hoitaa ja auttaa, eli siis valehtelivat). Koko vähäinen yhteydenpito oli mun varassa. Mä joustin, taivuin, alistuin.

Vasta kun täytin 40 ja sisarukselle ostettiin lahjaksi asunto, raivostuin ja LOPETIN MAHDOLLISTAMISEN. En enää pitänyt yhteyttä, en enää alistunut paskaan kohteluun ja en enää mukisematta niellyt sitä että toinen lapsista saa 30 000 rempparahaa ja mä en saanut ikinä mitään.

Välithän meni sitten siinä. Mutta mä vahvistuin, sain itsetuntoni takaisin ja arvostan itseäni. Ikinä en enää ota tuota paskaa niskaan.

Isovanhempia ei lapsillani ole siis mun puolelta ollenkaa . Elossa ovat, muuta en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko, että äitisi ottaisi vastuun siitä, että vauva ei ole käsissäsi tyytyväinen... Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Odotat mahdottomia, vaikka tiedät, että äitisi on psyykkisesti vammainen.

Lisään, että en tarkoita pahalla! Haluan vain tuoda esille sen, minkä varmasti jo tiedätkin: äitisi on juuriaan myöten itsekäs, eikä osaa muuta - eli häntä ei voi syyttää.

Toiveesi äitisi muutoksesta on varsin ymmärrettävä, mutta täysin epärealistinen.

Älä tuhlaa aikaasi äitisi vammaisuuden miettimiseen. Eikö jän ole aiheuttanut jo tarpeeksi kärsimystä? Anna hänen elää omassa maailmassaan, ja elä sinä omassasi.

Jos äitisi saa sinut voimaan huonosti, ota hänestä etäisyyttä.

Neuvola antaa ohjeet, joiden mukaan

1) kaikki harrastukset seis, nyt keskitytään perheeseen (myös isä)

2) kaikki kodin ulkopuolinen seis, nyt keskitytään lepäämään jokainen mahdollinen hetki - eikä mitään selittelyjä, että jaksaa paremmin, kun pääsee tuulettumaan, ei jaksa!

3) täydellinen sometauko, koska ilman sitä nukkuu paremmin ja on aikaa nukkua

4) vähemmän sotkua, vähemmän siivoamista eli kaikki heti paikalleen

Näillä jaksaa paremmin, mutta onhan se kieltämättä tylsää, kun aikuiselle sanotaan, että puhelin pois ja pää tyynyyn, kun on kivampi syyttää äitiä.

Äitisi on oman kasvatustehtävänsä hoitanut. Se on mukavaa ekstraa, jos jotain apua saa. Velvollisuutta ei ole.

Kenen varaan laskit vauvan hoidon halutessasi lapsen. Äitisi? Lapsen isästä et ole maininnut sanaakaan.