Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Kerran äiti - aina äiti. En itse osaisi kuvitellakaan, että en olisi lapseni elämässä mukana tämän aikuistuttua. En osaa kuvitella, että en tapaisi lastenlapsiani, auttaisi aina välillä, tukisi lastani vanhemmuudessa. Kyllä se on meidän vanhempien tehtävä. Minulle tärkeää, että saan lapseni kanssa olla ja viettää aikaa. Lastenlapset varmasti myös suuri ilo, jos joskus lastenlapsia saan. Ei se poissulje sitä nyt tai varmasti myöhemminkään, että voin itse harrastaa ja myös nauttia omasta itsenäisestä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin soittamisesta kommentoisin sen verran, että meidän perheessämme on vuorotyöntekijöitä ja soittaja on se, joka on illassa, tai yössä ettemme vain herätä. Monikaan ei soita mielellään vauva-aikana ettei vain herätä nukkuvia.
Ilkeitä nämä mitäs teit lapsia ja vastuu on sinun -kommentit. Alku pienen ihmisen kanssa on sanoinkuvailemattoman raskasta, jos vauvalla on koliikkia. Tämän itse kokeneena.
Apua ja tukea kuuluu jokaisen saada elämän eri vaiheissa. Ei kukaan meistä olisi selvinnyt vauvasta aikuiseksi ilman muiden ihmisten apuja ja tukea. Eikä selviä vanhuudesta hautaankaan ilman muiden ihmisten apua ja tukea. Hoitokoti hoitaa - jos hoitaa.
Aika usein kuulee sanottavan että kun ne omat lapset on jo hoidettu ei enää halua siihen rumbaan iäkkäänä joutua eli olisiko tästä pohjimmiltaan kysymys kun äitisi ei tarjoa hoitoapuaan.
Lapsi on vanhempiensa vastuulla ja koliikkivauvan hoidon voisi jakaa niin että isä välillä hoitaa ja äiti voi sillä aikaa levätä. Onko sitten niin ettei lapsen isä halua tai pysty auttamaan. Nämä asiat pitäisi puhua ennen lasten hankkimista ettei sitten käy niin että yksin joutuu hoitamaan lapsen ja huushollin.
Toivottavasti saat miehesi myös osallistumaan jatkossa lapsenne hoitoon.
Hän on hoitanut omansa, hoida sinä omasi.
Mitä kaipaat, sääliä?
Äitisi käy töissä, ei varmasti jaksa hoitaa. Näitä asioita pitäisi miettiä etukäteen. Keneltä saa apua. Nyt olet olettanut jotain mitä ei tapahdukaan ja olet pettynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää tehkö niitä äpäriä jos ette kerran jaksa hoitaakaan
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Työelämä voi olla viimeisinä vuosina naiselle ihan hirveän raskasta. Ja elämä muutenkin jos on vaikka vaihdevuosioireita tms. Äitisi voi olla hyvin väsynyt. Ja ajatella että on oman osuutensa yövalvomisista jo tehnyt.
Pienen vauvan hoito on myös vaikeaa jos vauva itkee äitiään koko ajna.
Mutta äidit voivat olla myös aika kauheita. Oma äitini hyökkäsi vauva-aikoina kotiimme haukkumaan asuntoamme epäsiistiksi ja minua huonoksi äidiksi. Aina oli joku asia huonosti. Yritin lähinnä pitää hänet poissa.
Erityisesti äitiäni raivostutti se että imetin onnelisesti lastani pitkään.
Myöhemmin hän kyllä ihan mielellään haki isäni kanssa lastani tarhasta. Se oli kevyempää ja he pääsivät siinä vähän kävelylle.. Oli siitäkin paljon apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Työelämä voi olla viimeisinä vuosina naiselle ihan hirveän raskasta. Ja elämä muutenkin jos on vaikka vaihdevuosioireita tms. Äitisi voi olla hyvin väsynyt. Ja ajatella että on oman osuutensa yövalvomisista jo tehnyt.
Pienen vauvan hoito on myös vaikeaa jos vauva itkee äitiään koko ajna.Mutta äidit voivat olla myös aika kauheita. Oma äitini hyökkäsi vauva-aikoina kotiimme haukkumaan asuntoamme epäsiistiksi ja minua huonoksi äidiksi. Aina oli joku asia huonosti. Yritin lähinnä pitää hänet poissa.
Erityisesti äitiäni raivostutti se että imetin onnelisesti lastani pitkään.Myöhemmin hän kyllä ihan mielellään haki isäni kanssa lastani tarhasta. Se oli kevyempää ja he pääsivät siinä vähän kävelylle.. Oli siitäkin paljon apua.
Monesti hieman isomman lapsen kanssa auttaminen onkin helpompaa kuin koliikkisen vastasyntyneen. Se vauva-aika on vaan vanhempien itse lusittava. Eihän se koliikkisen kään loputtomiin kestä.
Vierailija kirjoitti:
Ilkeitä nämä mitäs teit lapsia ja vastuu on sinun -kommentit. Alku pienen ihmisen kanssa on sanoinkuvailemattoman raskasta, jos vauvalla on koliikkia. Tämän itse kokeneena.
Apua ja tukea kuuluu jokaisen saada elämän eri vaiheissa. Ei kukaan meistä olisi selvinnyt vauvasta aikuiseksi ilman muiden ihmisten apuja ja tukea. Eikä selviä vanhuudesta hautaankaan ilman muiden ihmisten apua ja tukea. Hoitokoti hoitaa - jos hoitaa.
Aivan. Se vauvasta aikuiseksi vaihe on niiden omien vanhempien vastuulla. Hautaan hoitaa yhteiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on vihamielisiä kommentteja. Joskus olisi hyvä pysähtyä lukemaan se oma kommentti ennen lähettämistä, ja miettiä, miltä toisesta tuntuu lukea se. Ja myös: miksi kommentti on niin aggressiivinen, ja miksi suhtaudun asiaan näin negatiivisella tunteella.
On täysin normaalia kaivata apua tai edes empatiaa elämän vaikeissa vaiheissa. Kautta aikain isovanhemmat ovat olleet mukana hoitamassa jälkikasvua. Toki on aina ollut myös poikkeuksia, ja on ihan oikeutettua surra tai olla harmissaan siitä, että tuoreena vanhempana ei saa tukea omilta vanhemmiltaan (edes siis sanallista tukea).
Toki, jos joutuu kokemaan tällaisen pettymyksen, on hyvä yrittää päästä siitä yli. Pettymykset ihmisiä kohtaan ovat yleensä sitä isompia, mitä enemmän meillä on odotuksia heitä kohtaan. Jos pystyy luopumaan odotuksista, voi jonain päivänä ilahtua ihan pienistäkin käden ojennuksista. Helppoa se ei tietenkään ole ja vie aikaa.
Helppohan se olisi auttaa, jos olisi kotiäitinä tai eläkkeellä. Mutta nykyajan 50+ ikäiset on usein helisemässä siellä työelämässä, monenlaista kremppaa on, vaihdevuodet vie yöunet eikä muutenkaan jaksa.
Jos siinä sitten tytär ehdoin tahdoin tekee lapsen yksin, ja sitten valittaa kun se pitäisi myös hoitaa yksin, niin voisin minäkin todeta että ei onnistu hoitoapu noilla ehdoilla. Ei ainakaan siinä mitassa, missä sitä nyt vaaditaan, ei siis pyydetä vaan vaaditaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdatkohan muistella 1960- vai 1970-lukua? Suuret ikäluokat hoidattivat lapsiaan mummoloissa.
Miten vanhemmat järjestävät koululaisten hoidon kesällä? Olen hoitanut kotiäitinä alle kouluikäiset ja koululaiset kesällä itse. Isovanhempien apuja ei kysellä eikä tarvita. Lapset ovat kesälomalla oman perheen kanssa kotona. Lapsia ei hoidateta mummoloissa tai kesäleireillä 24/7.
Lapsiperheet järjestävät alakoululaisten hoidon kesällä eri tavoin. Osalla on toinen vanhempi kotona joko vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla. Osa vanhemmista tekee vuorotöitä ja työajat on eri aikaan. Vanhemmat vuorottelevat myös kesälomia. Osa vanhemmista pystyy tekemään etätöitä kotona.
Kunta, seurakunta ja urheiluseurat järjestävät alakoululaisille päiväleirejä. Päiväleireillä on ohjattua toimintaa, leikkejä, pelejä, ulkoilua, ruoka ja välipalat kello 9-15. Joissakin kunnissa koululaisille järjestetään ohjattua leikkikenttätoimintaa arkipäivisin. Kotiin on mahdollista palkata nuori lastenhoitajaksi ja saada palkkaukseen kotitalousvähennystä. Myös naapuriperheet auttavat toisiaan lastenhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?
Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.
Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina .
Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.
Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?
Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?
Yllättäen isovanhempien kanssa voi jopa matkustaa. Ihmettelen myös sitä, että isovamhemmat eivät halua opettaa asioita ja omia taitojaan lapsenlapsilleen.
Tai esitellä paikkoja, kertoa omasta lapsuudestaan. Eivätkö nämä ole ilmiselviä asioita jotka tuovat iloa molemmille osapuolille. Lapsenlapset voivat myös opettaa asioita mummoilleen ja vaareilleen.Kyllä täällä on ihmeellisiä mörököllejä ja tylsimyksiä liikkeellä. Onneksi oma lapsuus ei kulunut tuollaisten hölmäkkeiden kanssa. Isovanhempien kanssa oli kivaa ja kiinnostavaa. Heilläkin oli kivaa, siinä ei ollut mitään epäselvää.
Omilta vanhemmilta oli huoli poissa, kun tytär oli taatusti luotettavien ihmisten kanssa. En todellakaan tiedä miten muissa perheissä ratkaistiin tilanne kun lasten kesäloma oli 10 viikkoa ja vanhempien neljä. Jotkut oli kesäleireillä, mutta useimmat jossain maalla.
Olen enemmän kylmä. Äitisi tietää missä mennää mutta ei välitä. Tänne ei kannata pahemmin kirjottaa puolet samanlaisia omaa napaa tujottavia.
Ens kerralla kun tulee kylään niin sanot että lähde akuutisti kauppaan sopiiko että jää siksi hetkeksi vauvan kanssa? Vastauksesta riippuen sitten päätät jääkö mummo elämäänne vai ei?
Tähän sopis hyvin se kommenti, jätä se sika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhe, puhe, puhe. Puhu suoraan tunteistasi äidillesi. Voit saada hänessäkin aikaan vuosien patoumien purkauksen. Voi olla, että hänen omat traumat vauvavuosistaan estävät häntä esittämästä tunteitaan tai reagoimaan oikein. Ehkä hän itsekin vasta siten ymmärtää ja näkee oman kylmyytensä. Ilman puhetta kaikki on pelkkiä arvauksia vain. Tämä tunteidesi kertominen voi tuntua raskaalta ja pelottavalta. Luota itseesi, pystyt kyllä siihen. Olet vahva ja pärjäät. Olet kasvanut huimasti tullessasi äidiksi. Välillä vanhempammekin kaipaavat ohjausta, vaikka se oudolta tuntuisi. Rakkaus voittaa.
Toinen näkökanta loppuun koska en jaksanut lukea kaikkia 32 sivua jotta tietäisin tarkalleen kuvion: ehkä äitisi näkee että miehesi ei auta ja hän haluaa siksi pysyä etäällä. Kunnes miehesi ottaa vastuuta vauvasta ja sinusta myös. Vasta sitten hän astuu peliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kannattaa varautua myös siihen että se äiti ei ole mukana taaperovuosina, pikkulapsivuosina, alakouluvuosina, yläastevuosina, eikä yhtään minään muinakaan vuosina. Vauvavuosi ei siis ole se ainoa raskas.
Raskainta oman kokemuksen mukaan on, kun tämä isoäiti tulee vanhaksi. Kyllä häntä pitää auttaa ja palvoa, koko ajan. Ja voi kuinka vaikeaa hänen elämänsä on........
Muutin työn perässä kauas kotimaakunnasta, sisarukseni perustivat perheensä syntymäpaikkakunnalle. Mummu kulki heidän perheissä hoitamassa lapsia, meillä kävi kyläilemässä max kerta vuodessa. Kävin töissä, hoidin kodin ja suhasin työpaikan, kaupan ja hoitopaikan väliä, puoliso oli osin reissutyössä, lapsia 4. Mieleeni on jäänyt kuva äidistäni pyyhkimässä pitsinenäliinaan pölyä kaapinpäältä....meillä oli yo-juhlat, en siis ollut siivonnut riittävän hyvin. Nyt äidillä/mummolla/isomummolla ikää on lähes 90, lastenlapsia asuu lähellä eikä heru apua. Minulle soittaa, kun kaupassa pitäisi käydä kilometrin päässä( minun välimatka 150 km sivu), syyllistää, kun en ' pääse'.
Vierailija kirjoitti:
Olen enemmän kylmä. Äitisi tietää missä mennää mutta ei välitä. Tänne ei kannata pahemmin kirjottaa puolet samanlaisia omaa napaa tujottavia.
Ens kerralla kun tulee kylään niin sanot että lähde akuutisti kauppaan sopiiko että jää siksi hetkeksi vauvan kanssa? Vastauksesta riippuen sitten päätät jääkö mummo elämäänne vai ei?
Tähän sopis hyvin se kommenti, jätä se sika.
No niin, tuolla tavallahan sitä tukea ja apua saa lisää. Vai kannattaisiko sittenkin toimia vähän toisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon jotenkin järkyttynyt tän ketjun sävystä, miten kaikki on toisilleen vaan taakkoja. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että on etuoikeus saada kuulua lapsen elämään. Ja pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että läheisiä autetaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. En käsitä sitä, että täällä jotkut haluaa istua koko vsnhuutensakin yksin, ettei vain tarvitse tehdä mitään toisten eteen. Jos unohdetaan kaikki se hoitaminen, niin ettekö te koskaan ihan vain puhtaasti nauti teille rakkaiden ihmisten seurasta? Oli kyse sitten vauvasta tai vanhuksesta, tai omasta aikuisesta lapsesta?
No se on sitä sinulle. Sinä selvästi saat jotain siitä, että saat kuulua lapsen elämään. Joku toinen taas kokee, ettei saa siitä mitään muuta kuin vaivaa ja harmia. Monesti näillä avuntarvitsijoilla on vielä hyvin yksipuolinen näkemys asioista. Täälläkin monet meuhkaavat, "kun ei tarjottu sitä tai annettu tätä, niin päätin että pitäkööt tunkkinsa". Eli vaikka suhde on vain velvollisuudentunnosta yksipuolista antamista, niin silloinkin pitäsi osata ja haluta ihan itse päätellä, että mitä se toinen haluaa, ja antaa sitä pyytämättä.
Lisäksi tuo näkemys, että "tottakai mummulla on NAISENA ja ÄITINÄ erityisvelvollisuus olla avuksi ja huomaavaisempi jopa enemmän kuin lapsen isällä" on todella vastenmielinen.
Sain lopulta lapsenlapsen, kolmannen, samalle paikkakunnalle, kaksi asuu puolen Suomen päässä. Olen käytettävissä, kun he tarvitsee apuani, en tyrkytä. Vauvana oli huono nukkuja, isä kysyi, lähdenkö vaunulenkille, jotta he saa nukkua....tulivat minun luo nukkumaan, minä vauvan kanssa lenkille. Tätä tehtiin viikonloppuisin usein, nyt lapsi on reipas kaksivuotias ja välillä mummolla hoidossa, isä yleensä pyytää, ei tyttäreni. Olen leski, pappa oli tyttärelle läheisempi.
Vierailija kirjoitti:
Mahdatkohan muistella 1960- vai 1970-lukua? Suuret ikäluokat hoidattivat lapsiaan mummoloissa.
Miten vanhemmat järjestävät koululaisten hoidon kesällä? Olen hoitanut kotiäitinä alle kouluikäiset ja koululaiset kesällä itse. Isovanhempien apuja ei kysellä eikä tarvita. Lapset ovat kesälomalla oman perheen kanssa kotona. Lapsia ei hoidateta mummoloissa tai kesäleireillä 24/7.
Lapsiperheet järjestävät alakoululaisten hoidon kesällä eri tavoin. Osalla on toinen vanhempi kotona joko vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla. Osa vanhemmista tekee vuorotöitä ja työajat on eri aikaan. Vanhemmat vuorottelevat myös kesälomia. Osa vanhemmista pystyy tekemään etätöitä kotona.
Kunta, seurakunta ja urheiluseurat järjestävät alakoululaisille päiväleirejä. Päiväleireillä on ohjattua toimintaa, leikkejä, pelejä, ulkoilua, ruoka ja välipalat kello 9-15. Joissakin kunnissa koululaisille järjestetään ohjattua leikkikenttätoimintaa arkipäivisin. Kotiin on mahdollista palkata nuori lastenhoitajaksi ja saada palkkaukseen kotitalousvähennystä. Myös naapuriperheet auttavat toisiaan lastenhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?
Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.
Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina .
Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.
Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?
Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?
Yllättäen isovanhempien kanssa voi jopa matkustaa. Ihmettelen myös sitä, että isovamhemmat eivät halua opettaa asioita ja omia taitojaan lapsenlapsilleen.
Tai esitellä paikkoja, kertoa omasta lapsuudestaan. Eivätkö nämä ole ilmiselviä asioita jotka tuovat iloa molemmille osapuolille. Lapsenlapset voivat myös opettaa asioita mummoilleen ja vaareilleen.Kyllä täällä on ihmeellisiä mörököllejä ja tylsimyksiä liikkeellä. Onneksi oma lapsuus ei kulunut tuollaisten hölmäkkeiden kanssa. Isovanhempien kanssa oli kivaa ja kiinnostavaa. Heilläkin oli kivaa, siinä ei ollut mitään epäselvää.
Omilta vanhemmilta oli huoli poissa, kun tytär oli taatusti luotettavien ihmisten kanssa. En todellakaan tiedä miten muissa perheissä ratkaistiin tilanne kun lasten kesäloma oli 10 viikkoa ja vanhempien neljä. Jotkut oli kesäleireillä, mutta useimmat jossain maalla.
Tuo piti paikkansa, mutta vain jos isovanhemmat olivat ja asuivat maalla. Miltei kaikilla viljelijöiden tiloilla oli kesäisin lapsia ja eikä ollut mitään valvontaa. Ei lapsetkaan olleet aivan pieniä kouluikäisiä olivat. Saivat olla vapaasti ulkona, mennä järven tai joenrantaan, oli uimista, marjojen poimintaa metsistä ja marjapensaista. Kivaa oli. Kauppa- auto kulki ainakin kerran viikossa ja sieltä sai ostaa karkkia ja jäätelöä. Uitiin paljon, eikä koskaan sattunut mitään ikävää onnettomuutta.
Aika nostalgista, kun nyt muistelee niitä aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä isä? Valita siltä hoitovastuuta äläkä äidiltäsi.
Monia isejä ei kiinnosta muu kuin joutilaana oleminen.
Tämän takia kannattaisi hieman miettiä kenen kanssa lisääntyy.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä täällä niitä samoja tarinoita kerrotaan. Tunnistan myös. Haukutaan kaikki äidit ja äitien puolustajat myös. Mitäs tänne tulit pätemään ja toivotetaan hornan tuuttiin.