Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
No just joo. Ihmisiä ei kannata sulkea elämästä pois jos he eivät ole ilkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?
Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.
Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina .
Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.
Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?
Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?
Yllättäen isovanhempien kanssa voi jopa matkustaa. Ihmettelen myös sitä, että isovamhemmat eivät halua opettaa asioita ja omia taitojaan lapsenlapsilleen.
Tai esitellä paikkoja, kertoa omasta lapsuudestaan. Eivätkö nämä ole ilmiselviä asioita jotka tuovat iloa molemmille osapuolille. Lapsenlapset voivat myös opettaa asioita mummoilleen ja vaareilleen.
Kyllä täällä on ihmeellisiä mörököllejä ja tylsimyksiä liikkeellä. Onneksi oma lapsuus ei kulunut tuollaisten hölmäkkeiden kanssa. Isovanhempien kanssa oli kivaa ja kiinnostavaa. Heilläkin oli kivaa, siinä ei ollut mitään epäselvää.
Omilta vanhemmilta oli huoli poissa, kun tytär oli taatusti luotettavien ihmisten kanssa. En todellakaan tiedä miten muissa perheissä ratkaistiin tilanne kun lasten kesäloma oli 10 viikkoa ja vanhempien neljä. Jotkut oli kesäleireillä, mutta useimmat jossain maalla.
Minusta on ihan turha itkeä täällä, kun äiti ei auta vauvan kanssa. Jokainen varmaan tuntee äitinsä jo läpikotaisin siinä vaiheessa kun suunnittelee vauvan hankkimista, että onko tukea tulossa vai ei. Jos tietää jo etukäteen ettei tukea tule, eikä kykene äitiyteen ilman omaa äitiä, niin jättää sitten lapsen tekemättä
Jokaisella lapsella on myös isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon jotenkin järkyttynyt tän ketjun sävystä, miten kaikki on toisilleen vaan taakkoja. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että on etuoikeus saada kuulua lapsen elämään. Ja pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että läheisiä autetaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. En käsitä sitä, että täällä jotkut haluaa istua koko vsnhuutensakin yksin, ettei vain tarvitse tehdä mitään toisten eteen. Jos unohdetaan kaikki se hoitaminen, niin ettekö te koskaan ihan vain puhtaasti nauti teille rakkaiden ihmisten seurasta? Oli kyse sitten vauvasta tai vanhuksesta, tai omasta aikuisesta lapsesta?
No se on sitä sinulle. Sinä selvästi saat jotain siitä, että saat kuulua lapsen elämään. Joku toinen taas kokee, ettei saa siitä mitään muuta kuin vaivaa ja harmia. Monesti näillä avuntarvitsijoilla on vielä hyvin yksipuolinen näkemys asioista. Täälläkin monet meuhkaavat, "kun ei tarjottu sitä tai annettu tätä, niin päätin että pitäkööt tunkkinsa". Eli vaikka suhde on vain velvollisuudentunnosta yksipuolista antamista, niin silloinkin pitäsi osata ja haluta ihan itse päätellä, että mitä se toinen haluaa, ja antaa sitä pyytämättä.
Lisäksi tuo näkemys, että "tottakai mummulla on NAISENA ja ÄITINÄ erityisvelvollisuus olla avuksi ja huomaavaisempi jopa enemmän kuin lapsen isällä" on todella vastenmielinen.
Näinhän se on, omat vanhemmat ”jaksoi” lapsiaan 18v ikään asti, sitten heitti pois kotoa ja katkaisi yhteydenpidon. Ja olimme siis kilttejä, pelokkaita, ahkeria lapsia jotka yritti miellyttää vanhempia kaikin tavoin.
Vanhemmat ei ole olleet koskaan aikuiselämässäni mitenkään mukana. Koska he ei saa ilmeisesti mitään siitä itselleen. Ja se on ihan ok. Mutta asialla on se kääntöpuoli joka tulee seurauksena, että en minäkään saa yhtään mitään siitä että alkaisin olemaan vanhempieni seurassa. Joten ihan turha vanhuksena sitten yrittää saada mua mukaan elämään tai vaikka avuksi.
Omista valinnoista pitää kantaa SEURAUKSET.Onko sun vanhemmat sitten jotenkin osoittaneet, etteivät haluaisi kantaa näitä SEURAUKSIA, ja odottaneet sulta apua ja hoivaa?
Ja jos menet mihin tahansa vanhainkotiin/vuodeosastolle, löydät sieltä vanhuksia, jotka hoitivat lapsiaan ja olivat avuksi, mutta lapset eivät omilta kiireiltään ehdi käymään tai auttamaan ja ehkä asuvat kaukana muualla. Eli kyllä se vanhemman osa on monissa tapauksissa puhtaasti antajan roolissa olemista alusta loppuun. Kysymys on vain siitä, että kuinka kauan laillisten velvollisuutensa loppumisen tämä valitsee antaa.
Oman miehen lapseton isotäti, ei mikään kovin miellyttävä saati avulias pakkaus, joutui vuodeosastolle. Naapurivuoteessa oli toinen mummo.
Isotätiä käytiin katsomassa ja auttamassa ruokailussa (miehen äiti, jonka täti kyseessä, hänen kaksi siskoaan ja veljen vaimo, miehen veli+vaimo, mies ja hänen 3 muuta serkkuaan). Oltiin jaettu 'vuorot' jotta joku kävisi siellä säännöllisesti.
Naapurisängyn mummo kerran siinä ryhtyi kyselemään, miten monta lasta isotädillä oikein oli, hänellä kun oli kahdeksan lasta, eikä kukaan ollut 'ennättänyt' käymään kertaakaan (n 2kk aikana), kuusi heistä kuulemma vielä samalla paikkakunnalla.
Tuli hänen puolestaan surullinen olo. Eipä hän varmasti ollut ollut mikään "vuosisadan täydellisin äiti", mutta uskoisin hänenkin tehneen parhaansa hänelle annetuilla korteilla..
Mutta pointti siis ehkä tässä se, että "vanhusten luona vierailu" on kasvatuksen tulos, opittu tapa ja velvollisuus, mikä normaaleissa suvuissa kyllä kulkee odotusarvona, olipa ne vanhukset minkälaisia harppuja tahansa. Ei sitä 'ansaita' olemalla 'kiva äiti'.
Ei tässä nyt yksityislääkäriä tarvita. Neuvolalääkärille voi kertoa väsymyksestä. Sieltä käsinkin voi saada hoitoapua kerran pari viikossa varsinkin jos on yksinhuoltaja.
Koliikkiaika ei kestä ikuisuutta. Valoisampia hetkiä on tulossa ja äitisikin voi välillä hoidella hymyilevää lasta ;). Lapsi tarvitsee myös mummia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt myös tunteet herkässä kaiken uuden kanssa.
Ehkä äitisi ei ymmärrä, miten rankkaa sulla on ja mitä häneltä kaipaisit? Voisitko sanoa hänelle ihan suoraan, että mitä häneltää toivot tai tarvitset?
Musta ei ole uskottavaa, että vamhempi nainen joka on itsekin äiti ei muka tietäisi millaista äitiys on. Hän tietää kyllä.
Kas kun kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtä ilmeistä, mutta voi niin epämiellyttävää syytä: vahingonilo.
Nähdä toisen kärsivän jostain mistä itse aikanaan kärsi, mutta mikä nyt on itseltä turvallisesti ohi. Tietenkään hän ei ikipäivänä myönnä sitä.
Muistan äitini pilkalliset ja vähättelevät kommentit kun kuukautiset alkoivat. Makasin sängyssä krampissa naama harmaana. Hormonit heittelivät tunteita ja verta tuli hirveästi. Mua itketti ja äitiä nauratti surkeuteni. Koulusairaanhoitajan kuvaus (pieni tippa eikä koske yhtään) ei ollut totta.
Seuraava erä vahingoniloa: luin ylppäreihin. Silloin kun isosisko luki omiinsa, muut kävelivät varpaillaan ja puhuivat kuiskaten. Tv.n katsominen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Vaan nyt mä luin, äiti ja systeri ilakoivat keittiössä. Oli stressiä. Kävin pyytämässä että olisivat hiljempaa, niin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Sanoin systerilleni, että sunhan ei tarvii välittää yhtään kun sinä et tässä talossa enää mihinkään tenttiin lue!Tällaiset ikimuistoiset ilkeydet, kun käytetään hyväksi toisen haavoittuvaa tilaa olipa se mikä hyvänsä, ei unohdu.
Tää on aivan totta ja oma äitini on myös erittäin vahingoniloinen. Hän ilkkui ja v*ttuili kun sain potkut yt:ssä, nauroi ja pilkkasi kun sain keskenmenon, ja erityisesti ilkkui ja ivasi kun muutin asumuseroon. Ei koskaan tietenkään auttanut vauvan/lasten kanssa (vaikka itse sai aikanaan valtavasti apua äidiltään ja anopiltaan). Sitten se lateli ilkeitä sananlaskuja tyyliin niin makaa kuin petaa, mitäs läksit.
Olin aivan sydän riekaleina noissa tilanteissa, siis esim ne potkut ja keskenmeno. Olisin kaivannut edes lempeää sanaa, jos ei muuta apua ja tukea. Ja sain vain loukkauksia. Hirveää tajuta että oma äiti haluaa pahaa ja sitten vastoinkäymisissä vain kääntää puukkoa haavassa.
Äitini on sanonut myös pari kertaa että mut olisi pitänyt abortoida. Itkettää vieläkin kun muistelen noita.Olen tullut tulokseen että äiti ei ole ihan täysin terve tai on jotenkin vaurioitunut. Kuulostaako noi ilkkumiset ja abortin jälkikäteen toivomiset mielestänne normaalilta?
Ei ole normaalia. Olen pahoillani että olet kokenut tuon kaiken, olisit ansainnut tukea ja rohkaisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?
Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.
Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina .
Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.
Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?
Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?
Yllättäen isovanhempien kanssa voi jopa matkustaa. Ihmettelen myös sitä, että isovamhemmat eivät halua opettaa asioita ja omia taitojaan lapsenlapsilleen.
Tai esitellä paikkoja, kertoa omasta lapsuudestaan. Eivätkö nämä ole ilmiselviä asioita jotka tuovat iloa molemmille osapuolille. Lapsenlapset voivat myös opettaa asioita mummoilleen ja vaareilleen.Kyllä täällä on ihmeellisiä mörököllejä ja tylsimyksiä liikkeellä. Onneksi oma lapsuus ei kulunut tuollaisten hölmäkkeiden kanssa. Isovanhempien kanssa oli kivaa ja kiinnostavaa. Heilläkin oli kivaa, siinä ei ollut mitään epäselvää.
Omilta vanhemmilta oli huoli poissa, kun tytär oli taatusti luotettavien ihmisten kanssa. En todellakaan tiedä miten muissa perheissä ratkaistiin tilanne kun lasten kesäloma oli 10 viikkoa ja vanhempien neljä. Jotkut oli kesäleireillä, mutta useimmat jossain maalla.
Näin.
Tosin, minä käytännössä asuin mummolassa aina kun mahdollista, koska itse halusin. Siellä tuli mummolta aamulla ohjeistus, että "älä tule tänne itkemään, jos tapat ittes" ja niin sitä tuli tehtyä kaikenlaista, mitä kuuna päivänä en olisi antanut omien lasteni enää vapaasti tehdä - vai miltä kuulostaa osallistuminen esikouluikäisenä kylän äijien metsästysretkelle tai papan mopon takatarikalla ilman kypärää kulkeminen toisten ukkojen luo lyömään korttia ja polttamaan vihreää norttia posket lommolla (siis minä en tehnyt sentään kumpaakaan, mutta kuuntelin korvat kierossa äijien sotajuttuja)
Ja toisaalta, ainakin omat lapset antavat koko lailla tarkat 'toimintaohjeet' kun heidän lapsi hoidossa - ei se lapsi mitenkään siinä sivussa enää kulje kun itse tekee töitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt myös tunteet herkässä kaiken uuden kanssa.
Ehkä äitisi ei ymmärrä, miten rankkaa sulla on ja mitä häneltä kaipaisit? Voisitko sanoa hänelle ihan suoraan, että mitä häneltää toivot tai tarvitset?
Musta ei ole uskottavaa, että vamhempi nainen joka on itsekin äiti ei muka tietäisi millaista äitiys on. Hän tietää kyllä.
Kas kun kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtä ilmeistä, mutta voi niin epämiellyttävää syytä: vahingonilo.
Nähdä toisen kärsivän jostain mistä itse aikanaan kärsi, mutta mikä nyt on itseltä turvallisesti ohi. Tietenkään hän ei ikipäivänä myönnä sitä.
Muistan äitini pilkalliset ja vähättelevät kommentit kun kuukautiset alkoivat. Makasin sängyssä krampissa naama harmaana. Hormonit heittelivät tunteita ja verta tuli hirveästi. Mua itketti ja äitiä nauratti surkeuteni. Koulusairaanhoitajan kuvaus (pieni tippa eikä koske yhtään) ei ollut totta.
Seuraava erä vahingoniloa: luin ylppäreihin. Silloin kun isosisko luki omiinsa, muut kävelivät varpaillaan ja puhuivat kuiskaten. Tv.n katsominen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Vaan nyt mä luin, äiti ja systeri ilakoivat keittiössä. Oli stressiä. Kävin pyytämässä että olisivat hiljempaa, niin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Sanoin systerilleni, että sunhan ei tarvii välittää yhtään kun sinä et tässä talossa enää mihinkään tenttiin lue!Tällaiset ikimuistoiset ilkeydet, kun käytetään hyväksi toisen haavoittuvaa tilaa olipa se mikä hyvänsä, ei unohdu.
Tää on aivan totta ja oma äitini on myös erittäin vahingoniloinen. Hän ilkkui ja v*ttuili kun sain potkut yt:ssä, nauroi ja pilkkasi kun sain keskenmenon, ja erityisesti ilkkui ja ivasi kun muutin asumuseroon. Ei koskaan tietenkään auttanut vauvan/lasten kanssa (vaikka itse sai aikanaan valtavasti apua äidiltään ja anopiltaan). Sitten se lateli ilkeitä sananlaskuja tyyliin niin makaa kuin petaa, mitäs läksit.
Olin aivan sydän riekaleina noissa tilanteissa, siis esim ne potkut ja keskenmeno. Olisin kaivannut edes lempeää sanaa, jos ei muuta apua ja tukea. Ja sain vain loukkauksia. Hirveää tajuta että oma äiti haluaa pahaa ja sitten vastoinkäymisissä vain kääntää puukkoa haavassa.
Äitini on sanonut myös pari kertaa että mut olisi pitänyt abortoida. Itkettää vieläkin kun muistelen noita.Olen tullut tulokseen että äiti ei ole ihan täysin terve tai on jotenkin vaurioitunut. Kuulostaako noi ilkkumiset ja abortin jälkikäteen toivomiset mielestänne normaalilta?
Ei ole normaalia. Olen pahoillani että olet kokenut tuon kaiken, olisit ansainnut tukea ja rohkaisua.
Kiitos. Tämä aidosti lämmitti sydäntä. Halaus sinulle!
T. Tuo jolle vastasit
Minähän sanoi jo aiemmin, että 70-luvun sekoilijat taas täällä rättisulkeisiaan pitävät. Orgasmeissaan voihkivat lapsuuspornoa muistellessaan. YÄK
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minähän sanoi jo aiemmin, että 70-luvun sekoilijat taas täällä rättisulkeisiaan pitävät. Orgasmeissaan voihkivat lapsuuspornoa muistellessaan. YÄK
Menepäs nyt ottamaan iltalääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Minähän sanoi jo aiemmin, että 70-luvun sekoilijat taas täällä rättisulkeisiaan pitävät. Orgasmeissaan voihkivat lapsuuspornoa muistellessaan. YÄK
Juu, ei oma ketju enää kanna, niin valloittavat kaikki lapsi/vanhempi -ketjut omilla ulinoillaan. Kait nuo luulevat ip-lehtien tarttuvan aiheeseen. Mutta turha toivo, kyllähän noiden sekoilijoiden toistuvat turinat jo tunnetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minähän sanoi jo aiemmin, että 70-luvun sekoilijat taas täällä rättisulkeisiaan pitävät. Orgasmeissaan voihkivat lapsuuspornoa muistellessaan. YÄK
Juu, ei oma ketju enää kanna, niin valloittavat kaikki lapsi/vanhempi -ketjut omilla ulinoillaan. Kait nuo luulevat ip-lehtien tarttuvan aiheeseen. Mutta turha toivo, kyllähän noiden sekoilijoiden toistuvat turinat jo tunnetaan.
Nuohan ne just siellä 70-luku ketjussa muille kateellisina kiljuvat : MITÄ TE TULETTE TÄNNE PILAAMAAN HYVÄN KETJUN, itse sitten tunkevat ällötyksineen joka ketjuun.
Ette ilmeisestikkään ole tajunneet että AP ei halua kertoa isästä eikä paljon muustakaan.
Vain hyviä ja fiksuja neuvoja hänelle please.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minähän sanoi jo aiemmin, että 70-luvun sekoilijat taas täällä rättisulkeisiaan pitävät. Orgasmeissaan voihkivat lapsuuspornoa muistellessaan. YÄK
Juu, ei oma ketju enää kanna, niin valloittavat kaikki lapsi/vanhempi -ketjut omilla ulinoillaan. Kait nuo luulevat ip-lehtien tarttuvan aiheeseen. Mutta turha toivo, kyllähän noiden sekoilijoiden toistuvat turinat jo tunnetaan.
Nuohan ne just siellä 70-luku ketjussa muille kateellisina kiljuvat : MITÄ TE TULETTE TÄNNE PILAAMAAN HYVÄN KETJUN, itse sitten tunkevat ällötyksineen joka ketjuun.
Olet paranoidi jos luulet tunnistavasi jokaisen kirjoittajan syntymävuoden. Ei mulla muuta…
Vierailija kirjoitti:
Ette ilmeisestikkään ole tajunneet että AP ei halua kertoa isästä eikä paljon muustakaan.
Vain hyviä ja fiksuja neuvoja hänelle please.
Apn kohtalosta emme tiedä mitään.
Mutta hänen äitinsä tietää.
On kovin vaikea ottaa kantaa toimiiko äiti 'oikein' vaiko 'kelvottomasti'. Saattaa olla, että heillä on paljonkin erimielisyyttä (pinnan alla) siitä, tulisiko isän ottaa roolia js oliko ok apn kenties hankkia lapsi ilman isää jne.
Ap, kuinka se että äitisi hokisi ”kuinka raskasta” sinulla on, helpottaisi sinun nykyistä tilannettasi?
Sellaisia ne äidit ovat. Ottavat vain rusinat pullasta, eivätkä lähde mukaan lastensa syyllistämis- ja uhrautumisleikkeihin.
Aika moni ap ei saa mitään apua koskaan vanhemmiltaan, se on valitettavasti meidän sukupolvelle yleistä. Meillä kummankaan vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet yhtään mitenkään, eivät ole edes lapsia halunnut tavata. Tiedettiin tämä kyllä jo etukäteen, ettei isovanhempia sitten ole, joten sikäli ei tullut yllätyksenä. Sun kannattaa nyt ap hyväksyä se tosiasia, että apua ja tukea et tule samaan ja sun pitää järjestää asiasi sen mukaan, että itse huolehdit itsestäsi ja hankit apua. Kyllä joku ystävistä tai sukulaisista varmasti auttaa ja jos ei auta niin palkkaa apua pahimpaan hätään.
Sellainen vielä, että tiedän tasan tarkkaan miltä koliikki tuntuu ja kun olet sen keskellä tuntuu että kuolet väsymykseen ja kaikkeen tähän, mutta se aika menee sitten kuitenkin hyvin hyvin nopeasti ohi ja jaksat kyllä. Nyt on todella rankkaa, kohta helpottaa ja saat nauttia lapsesta. Selviät kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt myös tunteet herkässä kaiken uuden kanssa.
Ehkä äitisi ei ymmärrä, miten rankkaa sulla on ja mitä häneltä kaipaisit? Voisitko sanoa hänelle ihan suoraan, että mitä häneltää toivot tai tarvitset?
Musta ei ole uskottavaa, että vamhempi nainen joka on itsekin äiti ei muka tietäisi millaista äitiys on. Hän tietää kyllä.
Kas kun kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtä ilmeistä, mutta voi niin epämiellyttävää syytä: vahingonilo.
Nähdä toisen kärsivän jostain mistä itse aikanaan kärsi, mutta mikä nyt on itseltä turvallisesti ohi. Tietenkään hän ei ikipäivänä myönnä sitä.
Muistan äitini pilkalliset ja vähättelevät kommentit kun kuukautiset alkoivat. Makasin sängyssä krampissa naama harmaana. Hormonit heittelivät tunteita ja verta tuli hirveästi. Mua itketti ja äitiä nauratti surkeuteni. Koulusairaanhoitajan kuvaus (pieni tippa eikä koske yhtään) ei ollut totta.
Seuraava erä vahingoniloa: luin ylppäreihin. Silloin kun isosisko luki omiinsa, muut kävelivät varpaillaan ja puhuivat kuiskaten. Tv.n katsominen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Vaan nyt mä luin, äiti ja systeri ilakoivat keittiössä. Oli stressiä. Kävin pyytämässä että olisivat hiljempaa, niin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Sanoin systerilleni, että sunhan ei tarvii välittää yhtään kun sinä et tässä talossa enää mihinkään tenttiin lue!Tällaiset ikimuistoiset ilkeydet, kun käytetään hyväksi toisen haavoittuvaa tilaa olipa se mikä hyvänsä, ei unohdu.
Äitiys ei ole samanlaista jokaiselle naiselle ja vauvatkin ovat hyvin erilaisia. Maailma on erilainen nykyäideille kuin meidän äideille aikanaan. Todellakin voi olla, että ap:n äiti ei näe tilannetta samoin eikä välttämättä sanomatta ymmärrä, mitä tytär häneltä odottaa.
Tuo, mitä kerrot omasta äitisuhteestasi on hyvin surullista. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista.
Alue: Aihe vapaa
Aika harva kertoo kenellekään kaikista vaikeuksistaan - sairauksista, ongelmista kumppanin kanssa, vaikeuksista lapsien kanssa, työn raskaudesta, suruistaan. Vuosia sitten eräs vanhempi rouva sanoi minulle: Sinulla on ollut niin paljon vaikeuksia, että kyllä tuo X:n kolari olisi saanut jäädä sattumatta. Ymmärrän, että hän halusi ilmaista tukensa, mutta minulle tuli tunne säälistä, joka loukkasi kovasti. Kuinka moni haluaa kertoa ongelmista puolisoiden välillä lapsilleen.
Useimmat antavat sen tuen, mihin omat voimat riittävät.