Tuntuuko muista että työnteko estää elämästä haluamaansa elämää?

Minusta ei tunnu vaikka en työstäni hirveästi nautikkaan. Haluaisin vain saada enemmän palkkaa että saisin perheelleni parasta. Nyt pitää aina tyytyä ja tyytyä. Arkeni on mukavaa ja en kaipaa siihen mitään ihmeellistä, mutta haluaisin että kaikki arkinen mikä minulla on, olisi parasta laatua ja luksusta. Olin juuri pitkällä sairauslomalla ja töihin palaaminen paransi mielialaani suunnattomasti (tuntui uskomattomalle koska en juurikaan työstäni välitä.) Mutta siis lisää palkkaa ja joustavammat työajat niin olisin aivan älyttömän onnellinen nykyiseen tilanteeseeni.

Vierailija kirjoitti:

Sitähän se on.  Vuorotöissä elämä rytmittyy epäsäännöllisesti ja lyhytjänteisesti. Joinakin päivinä ei näe miestä ollenkaan, kun toinen nukkuu toisen tullessa kotiin ja toinen nukkuu toisen lähtiessä töihin. Lapsia näkee joinakin aikoina vaan pari hassua tuntia vuorokaudessa. Harrastuksiin on vaikea osallistua jos niissä on vaan tietty osallistumisaika. Ja unihäiriöt on mulla yleisiä, kun rytmi ei ole säännöllinen. Olen usein melko väsynyt, fyysisestikin mut erityisesti niin, ettei kotona meinaa riittää hyvää tuulta ja innostusta uusiin asioihin.

Aina kun näen sellaisia hokemia, kuten "harrasta liikuntaa ja syö monipuolisesti niin jaksat töissäkin paremmin" näen punaista. Aivan kuin tässä jo ei mentäisi työn ehdoilla, sen lisäksi pitäis liikkua ja syödäkin vaan että ois vieläkin parempi työntekijä, ei sen vuoksi että siitä sais itse iloa.

Juuri niin, joka ainoa asia valjastetaan että tee jotain , niin jaksat töissä! Ik

ään kuin pitäisi suorittaa elämää niin että jaksaa vain töitä! Että muulla elämällä ei niin väliä, omilla hengähdystauoilla, omilla harrastuksilla, perheellä,

Kyllä normaalisti syövä ihminen jaksaa sen 8 h , miksi pitää erikseen toitottaa että nyt syöt niin jaksat ainakin töissä. Mites harrastuksissa jaksaminen? Ei kuntosalille voi raahautua rättipoikki töistä.

Monen ajatusmaailma pyörii vain töissä. Ei tajuta että kukaan ei tule kuolinvuoteella kiittämään hyvin tehdystä työstä. Korkeintaan sähköpostissa pyörii muistoa kunnioittaen viesti.

Jos miettii, että minkä sijan antaa ajatuksissaan työlle ja vielä stressaa niistä niin eiköhän se elämä mennyt sitten siinä,töistä stressaten, halleluja.

Kuinka moni voi sano tehneensä matkoja tai viettäneensä aikaa perheen kanssa ja kuinka moni painii työn otteeesa ja valvoo yökaudet availlen sähköpostia kun " joku" sitä vaatii.

Miksiköhän aina joitain se joku vaatii ja joitain ei... että jotkut pystyvät viett

mään viikonloput avaamatta posteja harrastaen ja jotkut eivät saa konetta kiinni millään...

On tietysti töitä joissa pitää olla, mutta nämä ns, läppäri-narkomaanit tietotyössä ovat erikseen.

Itse teen välillä muutaman kuukauden töitä, ja sitten vietän työttömänä suurimman osan vuodesta liiton rahoilla ja harrastelen mitä haluan. Sopii minulle, eikä kiinnosta vittuakaan mitä muut ajattelee.

Vakitöihin en lähde.

Olen iltavirkku ja paras antini jää kokonaan käyttämättä. Tykkään työstäni, mutta vituttaa herätä klo6, että ehtii 8 aikoihin toimistolle. Periaatteessa ei ole mitään syytä, että työajan on pakko olla klo 8-16. Sen on vaan joku jossain historian lehdillä päättänyt, että näin se on ja sitä on noudatettava. Eli tavallaan joo, työ estää elämästä haluamaani elämää. Mieluusti tekisin töitä klo 16-00. Sama 8 tuntia, mutta itselleni suotuisampaan aikaan!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ennen tuntui siltä, mutta ei enää. Nyt kun olen osa-aikatyössä, niin jää aikaa muullekin elämälle. Tosin tämäkin työ on vaan väliaikaista, yritän kouluttautua uudelleen jollekin mielekkäälle alalle, jota yhä etsin. Olen kokenut myös pitkän työttömyysjakson, ja kuulun niihin parjattuihin, jotka olivat ns. onnellisia työttömiä. Nautin kun sain vastaanottaa lapset koulusta pannukakku tai tuoreet pullat valmiina, minulla oli heille aikaa, enkä koskaan kokenut itseäni tarpeettomaksi. Tuolloin opin että minun onneni ei rakennu palkkatyön varaan, vaan siihen että minulla on aikaa raikkaimmilleni. Nyt kun olen osa-aikatyössä, niin koen että omaa vapaa-aikaa jää tarpeeksi jotta elämästä ehtii nauttia. Tulen toimeen hyvin pienellä palkalla, koska elämäni laatu ei vaadi suurtakaan rahan kulutusta, kunhan saan asumisen ja ruoan hankittua ja silloin tällöin jotain pientä. En ole mukana kulutuksen oravanpyörässä enkä kilpavarustelussa.

Itse olin yllättynyt, kun tein jonkin aikaa osa-aikaisuutta, kuinka vähän rahassa hävisi, kun veroprosentti tipahti niin paljon. Oli aikaa ja käteen ei jäänyt paljoakaan vähempää, kuin kokoaikaisena.

Sama kyllä kostautui sitten toisin päin, kun aloin tehdä täyttä päivää ja paiskin yhden vuoden ylitöitä. Veroprosentti nouse niin korkeaksi, että en nähnyt mitään järkeä tehdä hulluna töitä, koska käteen jäävä raha ei niin iso ollut.

Joten nyt on löytynyt kultainen keskitie. Teen töitä hieman keskiarvoa vähemmän ja siten saan vähemmän palkkaa, mutta veroposenttikin taas laski. Samoin laski työmatkakulut ja työpaikkaruokailut yms. joten rahaa periaatteessa jää käteen sama, kuin jäisi kokoaikaisenakin. Mutta vapaata ja omaa aikaa on enemmän

Työnteko mahdollistaa sellaisen elämän kuin haluan.

Mua lähinnä pelottaa, että koko elämä menee ihan ohi. Sen kummempaa sisältöä mun elämässä ei tällä hetkellä ole, ja se "elämä" jonka työnteko estää, ei ole millään tasolla realistinen (eli haluaisin vaan matkustaa ja ratsastella omalla hevosella päivät pitkät jne. mihin ei ole varaa ilman töitä). Mutta se pelottaa, että havahdun 20 vuoden päästä, ettei mulla ole vieläkään mitään muuta sisältöä elämässä kuin työt. Mun työpäivät on keskimäärin klo 9-20, ja pahimmillaan 7.30-2.30 tms., joten siinä ei ehdi elää millään tavalla. Tästä on vaan tosi vaikea päästä irti, kun työ sinänsä on mielekästä, mutta en halua, että se on elämän ainut sisältö. Kukaan ei kuolinvuoteellaan muistele onnellista elämäänsä, jos sen elämän ainoat kohokohdat ovat ne projektit, jotka saatiin maaliin.

Yli vuoden ollut nyt työttömänä. Välillä tehnyt n. 2 viikon työpätkän. Välillä käynyt tekemässä sen 300e/kk minkä saa tehdä tuen päälle. Eipä ole kiirettä työelämään takaisin.

Asun mieheni asunnossa mistä ei tarvitse maksaa mitään. Ruokia ostan n. 150e/kk joten hyvin jää rahaa säästöön/hunpuukiin. Täällä Helsingissä oikeastaan koko kuukauden ruuat saisi haettua ruokajako paikoista mitkä on tarkoitettu työttömille ja muille vähävaraisille.

Käyn salilla mikä maksaa 19.90e/kk. Bussilippuun menee 54e/kk koska haluan käydä eri paikoissa ja tapahtumissa. Muuten voisi pyöräillä matkat mutta ei ihan paukut riitä kun ulkoilutan koiria pitkiä lenkkejä päivittäin. Kesällä ehkä harkitsen asiaa.

Aamulla saa nukkua niin pitkään kuin lystää. Voi lähteä eri kaupunkeihin ystäville/vanhemmille kylään. Voi matkustella milloin lystää miehen työreissujen perusteella ja seikkailla siellä oman maun mukaan kun mies on omissa hommissaan.

Voi nautiskella luonnosta. Itse ajattelin myös opiskella avoimessa yliopistossa lisää. Keikkatyötäkin löytyy eri aloilta täällä tosi hyvin jos haluaa välillä tehdä töitä. Ei ole se 8-16 homma oikein minua varten.

Kyllä tuntuu, ihan karmeaa. Onneksi työni on määräaikainen. Tämä kun loppuu niin en aio ikinä enää hakea kokoaikaiseen työhön, tai ehkä mihinkään...