vanhempien itsekkyys: pitääkö laivasta poistua hyökkäysvaunut etunenässä
Palasin aamulla risteilyltä. Muuten oli ihan mukavaa olla valtion tukemalla reissulla, mutta miksi ihmeessä perheet ovat ottaneet tavan estää muiden matkustajien etenemisen.
Sekä eilen Tukholmassa että tänään Helsingissä sama perhe asettautui hyvissä ajoin lähtöviivalle. Äidillä olu vaunuissa vauva, isällä rattaissa taapero ja lisäksi mukana oli noin 5v poika potkulautoineen. Laivasta he poistuivat etunenässä siten, että isä ja äiti kulkivat sivuilla, poika keskellä. Ohi ei päässyt, ellei väkisin koukannut sivusta. He muodostivat linnakkeen, joka piti muun porukan visusti takanaan. Onneksi he eivät voineet käyttää portaita, joten oli edes yksi kohta, jossa pääsi ripeästi matkaan.
Mutta sitten olikin edessä toisenlainen muuri eli vanhemmat ja lapset, joilla jokaisella oli vedettävä matkalaukku ja jotka kulkivat rinnan siten, että omaa laukkua vetämällä ei ohi päässyt vaan piti nostaa laukku "kainaloon", jotta pääsi hidastelijoiden ohi.
Miksi siellä ei ole ohjeita, joiden mukaan hitaat kulkevat oikeaa reunaa ja ohittajat vasenta? Ja vaikka näköalatasanteita niille, joiden mielestä on kiva välillä pysähdellä. Tai jos ei oikeasti ole kiire minnekään, niin neuvottaisiin odottamaan 10 min, jolloin jatkoyhteydelle pyrkivät olisi päässeet taksiasemalle asti sen sijaan että he yrittävät epätoivolla hidastelijoiden ohi.
Kommentit (102)
Mikä siinä on että lisääntyjät luulee että ovat oikeutettuja kaikkeen vain sen takia että ovat porsineet? "No mutku minä ja minun perhe!!!" Olettavat että saavat tehdä mitä haluaa ja etuilla ja sitten kauhistelevat kun lapsia tuupitaan jne ruuhkassa vaikka itse sinne ne vievät. Minä en anna heidän terrorisoida vaan siirrän joskus fyysisesti rattaat tai tukkeena olevan lapsen sivuun. Sama on myös jos lapsi juoksee kaupassa. Ei olisi ensimmäinen kerta kun rakkaudenhedelmä juoksee päin enkä väistä vaan seison kun muuri ja lapsi lentää rähmälleen minuun törmättyään. Sattuu enemmän lapseen kuin minuun. Jos emakko ei opeta porsastaan niin minä teen sen
Me poistutaan aina viimeisten joukossa, ei tarvitse kirota ja saa kulkea ihan rauhassa! :)