Tunnetteko ihmisiä, jotka eivät tunnu elävän realiteeteissa? Ovat jääneet osittain lapsen tasolle?

Heimopukukansassa paljonkin näitä. Tuntemani sosiaalialalla työskentelevät ihmiset ovat kohdanneet heitä paljon ja kertoneet, kuinka tunteet ovat heillä samalla tasolla kuin pienillä lapsilla.

Suurin osa palstalla kirjoittelevista. 

Uskovaiset ovat yleensä tällaisia joiden mieli ei kykene kohtaamaan realiteetteja. Pelko, tuska, mikä syynä sitten onkaan.

Ihana ketju. Päästään taas kaikki kuvailemaan halveksimiemme ihmisten tapoja ja elämää sellaisena KUIN ME, kypsät hienot aikuiset, ne näemme.

Samalla pudistelemme päätämme ja mutristamme paheksuvasti suutamme. Ja taas voimme mennä unten maille hyvillä mielin.

Vierailija kirjoitti:

Heimopukukansassa paljonkin näitä. Tuntemani sosiaalialalla työskentelevät ihmiset ovat kohdanneet heitä paljon ja kertoneet, kuinka tunteet ovat heillä samalla tasolla kuin pienillä lapsilla.

Heillä olisi kyllä älyllistä kapasiteettia mutta kulttuuri kieltää kaiken tunteilun ja ihmissuhteiden syvenemisen, jäykät tavat ja pakotettu rooli pitävät heitä ikuisina lapsina. Se on sääli. 

No, tuommoinen noin 80 prosenttia ihmisistä vain. Nielivät kaiken mitä Big Pharma kusetti ihmepiikistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihana ketju. Päästään taas kaikki kuvailemaan halveksimiemme ihmisten tapoja ja elämää sellaisena KUIN ME, kypsät hienot aikuiset, ne näemme.

Samalla pudistelemme päätämme ja mutristamme paheksuvasti suutamme. Ja taas voimme mennä unten maille hyvillä mielin.

Tällaisista, ystävien, tuttavien, sukulaisten, naapureiden ja työkavereiden haukkumisistahan tämä palsta pääosin muodostuu. Surullinen paikka.

Vierailija kirjoitti:

"Great minds discuss ideas, average minds discuss events, small minds discuss people."

Sinä tulit juorupalstalle juorulankaan jeesustelemaan

Exäni. Luulee olevansa edelleen joku 15-vuotias vaikka on jo lähes 40-vuotias. Elää jossain fantasiamaailmassa missä rakkaus on ruusun terälehtiä ja perhosia. Ärsyttää hänen naiiviutensa. 

Sukupuolenkorjaus selkeästi taannuttaa lapsen tasolle, mitä olen katsonut "translapsesta", Jazz Jenningista, kertovaa sarjaa. On ihan esiteinin asteella merenneitojuttuineen, vaikka on parikymppinen. Saman taantumisen huomaa suomalaisesta Mona Blingistä, joka kolmekymppisenäkin puhuu "pimppajutuista" kuin pikku lapset. 

Niilo22, koti sisustettu turtles-verhoilla ja tarvitsee vielä äitiä jeesaamaan. 

En. Tunnetko sinä, ap?

Olen rupenut pohtimaan, että mitä jos oikeasti olen jämähtänyt vähintään teinin tasolle. Olen sellaisena pitänyt itseäni aiemminkin ja nyt tuntuu, että mitä jos epäilykseni osuvat oikeaan. Varsinkin mitä tuli nähtyä Youtubesta videoita Michael Jacksonista, joissa hänen lapsenomainen puoli tulee esiin, niin niitä katsoessa on herännyt kysymyksiä että mitä jos minäkin olen samanlainen vaikkei minua sentään näe leikkimässä vesipyssyleikkejä lasten kanssa tai kiipeämässä puuhun. Enkä ole myöskään menossa ostoskeskukselle perseilemään ja haistattelemaan vartijoille tehtyäni jotain todella typerää tai nuorisotalolle hengailemaan. Ei siitä mitään pelkoa ole, että olisin muita vaatimassa minua kohtelemaan nuorempana. Korkeintaan pukeutumisessa ja olemuksessani nuorekkuuteni näkyy kantaessani vieläkin EMP:stä ostettua kissalaukkua ja pukeutuessani tyttömäisesti sekä olemalla tarkka siitä, että en rusketu ja käytän aina aurinkosuojaa ja pysyn sirona, mikä toki huolestuttaa että enhän vain liikaa kontrolloimaan ulkonäköä kun mietin, kuinka koululaisena kärsin ulkonäköpaineista ja haaveilin olevani jopa 40-kiloinen. Oli toki se vaihe, jolloin tarkkailin syömisiäni ja laihdutin, havittelin jopa 40 kilon painoa. Jotain ortorektista taipumusta se luultavasti oli. 

Olen siis tosiaan nyt 30-vuotias ja se, minkä takia minua epäilyttää teinin tasolle jääminen, on, että en kokenut lapsuudessa kaveruutta/ystävyyttä lukuun ottamatta serkun ja hänen kaverin kanssa olemista sekä yhtä peruskouluaikaista luokkatoveria, jonka kanssa tulin toimeen. Ja tämän kruunaa se, että olin kiusattu jo ala-asteelta alkaen (neljänneltä luokalta alkaen, kaikkein pahinta olivat hyväksikäytöstä pään aukominen sekä vammaiseksi ja vajakiksi haukkuminen, joista jälkimmäiset jatkui yläasteelle joidenkin laverrellessa asiaa). Myös h-sana oli tuttu, jollaiseksi haukuttiin viidennellä luokalla. Ujouduin aivan syystäkin ja sen muistan, että ujoutuminen alkoi viidennellä luokalla. Äiti, erityisopettaja, lääkärit ja psykologit yhdessä pui kaverittomuuttani mielenterveyden järkkymisen ja kognitiivisten taitojen (oli jopa diagnosoitu lievä älyllinen kehitysvamma kunnes se kumottiin yläasteella myöhemmin minua tutkineen kehitysvammapsykologin ollessa aivan eri mieltä) lisäksi, mutten koskaan uskaltanut sanoa olevani ujo pelätessäni muiden negatiivisia reaktioita ja sitä, että minun olisi käsketty "painua v**ttuun".

Ainoa paikka, jossa uskalsin olla, oli internet, jossa koin ettei siellä kukaan huutanut, ei tarvinnut pelätä negatiivisia reaktioita. Kirjoitin ala-astelaisena jopa Lasten ja nuorten netille omista tuntemuksista, peloistani (isän naisystävä, joka käytti väkivaltaa isääni kohtaan ja uhkaili jopa, minkä nähdessäni purskahdin helposti itkuun. Aina kun menimme sinne isän kanssa, en uskaltanut sanoa mitään vastaan, en ainakaan suoraan miksi, sanoin vain ettei mennä sinne) ja kaverittomuudestani, joihin sain vastauksia mutten koskaan näyttänyt niitä vastauksia kenellekään, vaikka ehkä olisi pitänyt, kun en osaa ilmaista itseäni puhein, mitä nyt muistan niitä tilanteita, joissa minulta on kysytty jotain (esim. miksi en kertonut aikaisemmin siitä tapauksesta, jolloin hiljenin koska pelkäsin äidin raivonneen, tai väitin poliisille yhdestä sanasta, etten tiedä mitä se tarkoittaa vaikka jotain hajua oli, mutta ajattelin etten sellaisista asioista saanut tietää tai äiti suuttuu). 

Anteeksi pitkä tekstini. Jatkan sitä vielä ja sanon jo etukäteen, että kirjoitusvirheitä voi lipsahtaa kuivasilmäisyyteni takia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen rupenut pohtimaan, että mitä jos oikeasti olen jämähtänyt vähintään teinin tasolle. Olen sellaisena pitänyt itseäni aiemminkin ja nyt tuntuu, että mitä jos epäilykseni osuvat oikeaan. Varsinkin mitä tuli nähtyä Youtubesta videoita Michael Jacksonista, joissa hänen lapsenomainen puoli tulee esiin, niin niitä katsoessa on herännyt kysymyksiä että mitä jos minäkin olen samanlainen vaikkei minua sentään näe leikkimässä vesipyssyleikkejä lasten kanssa tai kiipeämässä puuhun. Enkä ole myöskään menossa ostoskeskukselle perseilemään ja haistattelemaan vartijoille tehtyäni jotain todella typerää tai nuorisotalolle hengailemaan. Ei siitä mitään pelkoa ole, että olisin muita vaatimassa minua kohtelemaan nuorempana. Korkeintaan pukeutumisessa ja olemuksessani nuorekkuuteni näkyy kantaessani vieläkin EMP:stä ostettua kissalaukkua ja pukeutuessani tyttömäisesti sekä olemalla tarkka siitä, että en rusketu ja käytän aina aurinkosuojaa ja p

Jatkan. 

Itse asissa olin oppinut tietokoneen käytön pienestä pitäen, minkä käyttö meni huolestuttavaan suuntaan ollessani jatkuvasti tietokoneella. Ihan selkeät nettiriippuvaisen oireet minulla oli: jos en päässyt tietokoneelle, tulin kärttyisäksi kuin alkoholistit, jotka eivät saa viinaa. Tämä, jos mikä saa minut epäilemään jälkeenjäämistä sosiaalisissa taidoissa vaikka on myös autismi-diagnoosilla osaa ja arpaa asiaan. Parhaat ikävuodet hukattu tietokoneen äärellä tekemättä mitään hyödyllistä, kun muut kohtasi kasvokkain toisiaan. En toki lintsannut koulusta lukuun ottamatta satunnaisia kertoja, silti tietokoneella oli selkeästi vaikutuksia mielenlaatuun, vireyteen ja mahdollisesti levottomuuteen, sillä muistan vieläkin hyvin ja sama seikka tulee esiin viidennen luokan aikaisessa lausunnossa, kuinka minulla oli motorista levottomuutta ja väsymystä, ellei sitten kyse ole oikeasti ADHD:sta, mikä ilmenee tytöillä ja naisilla eri lailla. Kukaan ei koskaan sellaista edes epäillyt ottaen tietysti huomioon, että olin 2000-luvulla vielä lapsi, ja ADHD yhdistettiin ylivilkkauteen. Ota tuosta nyt sitten selvää, mutta sen tiedän, että aina on ollut jotain häikkää, on ollut muuttuvia diagnooseja matkan varrella ja tämän hetkiset diagnoosini ovat laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja autismin kirjo epätasaisine kykyprofiileineen.

Pitää vielä jatkaa kolmannessa viestikentässä. 

Esim. palstan inkkelit ja tasoteoreetikot on näitä huvittavia, säälittäviä ja rasittavia lapsen tasolle jääneitä änkkääjiä. Aivan pihalla kaikesta todellisesta, mutta riivatun jääräpäisiä ja kyvyttömiä omaksumaan uutta tietoa tai ymmärtämään perusteluita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen rupenut pohtimaan, että mitä jos oikeasti olen jämähtänyt vähintään teinin tasolle. Olen sellaisena pitänyt itseäni aiemminkin ja nyt tuntuu, että mitä jos epäilykseni osuvat oikeaan. Varsinkin mitä tuli nähtyä Youtubesta videoita Michael Jacksonista, joissa hänen lapsenomainen puoli tulee esiin, niin niitä katsoessa on herännyt kysymyksiä että mitä jos minäkin olen samanlainen vaikkei minua sentään näe leikkimässä vesipyssyleikkejä lasten kanssa tai kiipeämässä puuhun. Enkä ole myöskään menossa ostoskeskukselle perseilemään ja haistattelemaan vartijoille tehtyäni jotain todella typerää tai nuorisotalolle hengailemaan. Ei siitä mitään pelkoa ole, että olisin muita vaatimassa minua kohtelemaan nuorempana. Korkeintaan pukeutumisessa ja olemuksessani nuorekkuuteni näkyy kantaessani vieläkin EMP:stä ostettua kissalaukkua ja pukeutuessani tyttömäisesti sekä olemalla tarkka siitä,

Eipä toisaalta ihmetytäkään teinin tasolle jääminen, kun miettii noita diagnooseja. Aikuinen "teini", joka osaa omillaan, tietää kuitenkin mitä tehdä jos ei voi maksaa laskuja ajoissa sen sijaan, että päättää jättää maksamatta, kun ei nyt huvita, tai tietää, miten haetaan töitä, miten tehdään CV ja mitä asioita ei tarvitse välttämättä työpaikkailmoituksissa mainita, ja työelämässä, johon edes jotenkin olen saanut kosketuspintaa vaikka oli ollut alamäkiä alkuun ammattikoulun aloittaessa ja ensimmäisessä työssäoppimispaikassa, en ole tasankaan kieltäytynyt tekemästä jotakin, kun en nyt vain halua tai ei kiinnosta saati perseile muutenkaan työpaikalla. No, myönnettäköön toki 19-vuotiaan minän vastahakoisuus ammattikoulussa vastenmielistä, pakollista tutkinnon osaa (à la carte-tarjoilu) kohtaan, jolloin opettajille jopa itkin kuinka en halunnut "siihen painajaiseen" lykätessäni kyseistä harjoittelua monta kertaa pelkojeni takia ja sama inho tuli palvelutalon keittiöllä, jossa ilmaisin työpaikkaohjaajalle suoraan kuinka en pitänyt kyseisestä työssäoppimisjaksosta, koska en voinut keskittyä kun oli niin vastenmielistä. Vapisevaa kättä, jonka sain muistoksi "painajaisesta" lukuun ottamatta olen tuostakin kapinavaiheesta päässyt yli ja siitä ajattelen, että 18-20-vuotias on aika lapsi vielä ja aivotkin kehittyvät vielä 25:een ikävuoteen saakka, joten laitettakoon tuo vastahakoisuus iän piikkiin.

Silti minua mietityttää, että onkohan minun mahdollista keskustella jonkun kanssa mahdollisesta ikäregressiostani. Niin paljon kun on nyt ollut pinnalla kaipuu nuoruuteen ja halu olla taas yläastelainen, vaikka tiedän etten voi nuorentua ja hyväksyn ikääntymisen. Tämä kaipuu on jopa näkynyt siten, että haluaisin käydä yläasteen uudelleen aloittaen puhtaalta pöydältä ja tehdä asiat sillä tavalla kuin minä olisin halunnut: vapautus ryhmätöistä kokiessani ne kidutukseksi ja pelotti oma-aloitteisesti ryhmätehtävissä kysyä vihamiehiltä, vieläkin muistan yhden tilanteen, jossa opettaja määräsi minut vihamiehen pariksi ja kun tästä muodostui eripuraa, niin olin vain hiljaa kun taas vihamieheni jotain kiukutteli. Opettaja pyysi minua olemaan ystävällinen, mutta en mitään vastannut - vaikenin, koska en uskaltanut sanoa mitään vastaan. En uskaltanut pyytää yksilötehtävää lukuun ottamatta yhtä tehtävää, jolloin koin voivani hyvin kun sain tehdä itse. Jopa niinkin typerä ajatus käynyt aiemmin mielessä, että opiskelisin joitain yläasteen oppimääriä iltakoulussa näyttääkseni mihin pystyn, vaikka keskiarvo oli sieltä päästyäni 7,5 ja oli yksittäisiä yksilöllistettyjä aineita. Toisaalta tuohonkin todennut, että se juna meni jo. 

Vierailija kirjoitti:

Virheet ja niiden kannattajat.

Leijuu tukevasti ainakin metri maan pinnasta 😂😂

Persut.  Lijuivat vaaleissa kaksi kolmasosaa pohjamutiin tippuen ..🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

"Great minds discuss ideas, average minds discuss events, small minds discuss people."

Johan on ylevää.

Kyllä ihmisistä puhuvat fiksutkin ihmiset, mutta pahaa puhuminen ei ole fiksua. Hyvääkin puhutaan paljon :)

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ovat yleensä tällaisia joiden mieli ei kykene kohtaamaan realiteetteja. Pelko, tuska, mikä syynä sitten onkaan.

Ai yleensä. Kuinka monta meistä ylipäänsä tunnet?

onnellinen uskis

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolenkorjaus selkeästi taannuttaa lapsen tasolle, mitä olen katsonut "translapsesta", Jazz Jenningista, kertovaa sarjaa. On ihan esiteinin asteella merenneitojuttuineen, vaikka on parikymppinen. Saman taantumisen huomaa suomalaisesta Mona Blingistä, joka kolmekymppisenäkin puhuu "pimppajutuista" kuin pikku lapset. 

Vai oliko kuitenkin toisin päin? Ensin lapsen tasolla ja sitten ajatteli "korjaamalla" saavansa elämänsä palikat kuntoon?