nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun vanhojen tanssit. Vieläkään en kestä kunnolla edes ajatella tilannetta. Kukaan luokkatasomme pojista ei halunnut tanssia kanssani. Sen tilanteen ajatteleminen auttaa minua arvostamaan aviomiestäni entistä enemmän. Tuntuu aivan mahdottoman upealta, että sittenkin löysin itselleni miehen, joka on rakastanut minua jo yli vuosikymmenen. (ei kuitenkaan Suomesta)

löysit siis miehesi afrikasta?

Maailmassa on 196 maata, tai 195 jos ei laske Taiwania. Afrikan maita on 54.

En ole ylläkirjoittanut, mutta mulla on mm. ihan valkonaamainen saksalainen ex-puoliso, ensimmäinen vakava suhteeni ikinä.

Ulkomaita on hemmetisti, valtaosa niistä sijaitsee muualla kuin Afrikan mantereella. Afrikkalaiseksi olettaminen paljastaa lähinnä olettajan persumaisen mielenlaadun.

Vierailija kirjoitti:

Mut jätti kuski bussista Hki-Vantaalla, kun yritin maksaa 20€ setelillä seutulippua. Katsoi kuin halpaa makkaraa ja sanoi osta tuosta automaatista ja kun menin ostamaan, kaasutti paikalta. Oli kiva sen takia myöhästyä seminaarista, johon olin työn takia menossa. Tuota jälkeenpäin selvittelin kun otti pattiin, niin linja on ettei 20€ suurempaa tarvi hyväksyä, mut tuo olisi pitänyt. Eipä kyllä HKL:ltä tullut kuin vaisut pahoittelut.

Varmaan siksi kun HKL vastaa pelkästä raitio- ja metroliikenteestä nykyisin.

Kokeile valittaa HSL:lle, menee ehkä viesti perillekin.

Vierailija kirjoitti:

Kutsuin ala-asteella luokanopettajaa äidiksi... Ja tietenkin täysin hiljaisessa luokassa kun muut ahersi vielä annettua tehtävää ja minä nohevana sain tehtävän jo tehtyä ja kysyin mitä voin tehdä seuraavaksi.

Eiks tää oo ihan perus? :D Itekki ihan vaan muutamat kerrat kutsunu opettajaa äidiksi/ isäksi. Kyllähän siinä aina vähän nolottaa, mut on sitä pahempaaki sattunu. En kyllä just nyt keksi mitään... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin on pakko kääntää aina kaikki keskustelut mun virheisiini. Kerran esim. äidin ystävä kertoi että tyttärensä on mennyt kihloihin ja äiti alkoi luetella mun vikoja, että "Tuo meidän "Inka" tuskin ikinä pääsee kihloihin asti kun sillä on se skolioosi ja akne." Äidin ystävä kysyi multa mitä opiskelen ja äiti vastasi mun puolesta, että "Harmi kun tuosta meidän tytöstä ei tuu mitään oikeaa kun siellä humanistisessa vaan jotain kieliä lukee". Niin joo ei, opettaja vain.

Sorry, sisäinen kyökkipsykologini heräsi tuota viestiäsi lukiessa, äitisi kuulostaa pahasti persoonallisuushäiriöiseltä, on mitä luultavimmin narsisti. Heillä on tapana vähätellä toisia ihmisiä, he ovat myös usein kateellisia toisten ihmisten ominaisuuksista, saavutuksista ja menestymisestä. Noita äitisi ikäviä kommentteja ei kannata olla kuulevinaankaan, anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tsemppiä!

Muutaman lauseen perusteella oot sitä mieltä että pahasti persoonallisuushäiriöinen? Ookoo.. Ethän sä tiedä puoliakaan siitä millainen tuo ihminen oikeasti on? Mun mielestä kuulostaa vaan todella röyhkeältä kusipäältä. Se ei aina tee ihmisestä narskua :D

En missään vaiheessa sanonutkaan että hänen äitinsä on persoonallisuushäiriöinen tai narsisti, vaan saattaa olla, kannattaa lukea viesti ajatuksella ennen kuin hyppää johtopäätöksiin. Ja ymmärrän kyllä että ihminen voi olla inhottava olematta narsisti mutta tuo hänen viestinsä nosti niin ikäviä muistoja pintaan omasta äidistäni että tuo oli sellainen ajatus mikä tuli mieleen, oma äitini on juuri tuollainen muiden mitätöijä. Jotta narsismin diagnostiset kriteerit täyttyvät, täytyy henkilöllä olla muitakin piirteitä, jotka sopivat kuvaukseen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Terveisin 62/105

Mä olin jo vuosia ollut yhdessä mieheni kanssa ja kaks yhteistä lastakin oli. Vessassa käynti ei ollut ongelma ja toisen kaasutkin oli tulleet tutuksi.

No, kävi sitten niin että sairastuin noroon. Tavaraa tulee ylä- ja alapäästä jatkuvalla syötöllä. Mä istuin pöntöllä ripuloimassa ja samalla oksensin ämpäriin, ei siinä se nolo juttu ollut vaan siinä että mies meni mun jälkeen vessaan, mutta syöksy sieltä samantien ulos, yökkäili silmät vedessä karmeen hajun takia. Se ei pystynyt käydä vessassa, lähti suoraan töihin.

Vaikka olin kipeä, niin silti hävetti ihan hulluna.

Olin kaupan kassajonossa viimeisilläni raskaana. Kuului poks ja lapsivedet tulivat. Ei mitään pikkuista tiputtelua vaan holahtivat lataköksi asti.

Esikoinen (6v) parkaisi hätääntyneesti että äidiltä tuli pissat housuun. Jonossa olleet ihmiset ja kassa kääntyivät tuijottamaan märkiä housujani ja lattialla olevaa lammikkoa.

Seisoin nolona paikoillani enkä osannut tehdä mitään.

Tilanteen pelasti aivan ihana vähän vanhempi pariskunta. Mies kiiruhti paikalle ja huusi vaimolleen "Ritva! Täällä rouvalta meni lapsivedet, käyppäs hakemassa auto lähemmäs niin viedään rouva lapsineen sairaalaan".

He hössöttivät kuin tulevat isovanhemmat konsanaan, onnittelivat esikoista että hänestä tulisi pian isosisko, soittivat miehelleni ja lupautuivat jo ottamaan esikoisen hoitoon jos ei heti saataisi ketään tuttua kiinni :)

Minä siinä vollotin kun niin ihania ihmisiä!

Kaikkein nöyryyttävin oli, kun olimme tuttavaperheiden kanssa perheinä kesämökillä. Oma mies otti hirveät kaatokännit vaikka oli luvannut olla kunnolla, ja loukkasi itsensä, niin että paikalle piti kutsua ambulanssi. Ambulanssimiehet veivät hänet mökkiin tutkittavaksi, mutta siellä olikin lapsia nukkumassa. Yksi ambulanssimies katseli ympärilleen juuri ja juuri halveksuntansa peittäen, että onko täällä ketään paikalla joka on selvin päin. Olinhan minä, kun lapsiakin oli, mutta ajattelin että jos katsoisin sitä touhua ulkoapäin niin minäkin ajattelisin että roskasakkia ja lapset heitteillä. Sen jälkeen en enää lähtenyt miehen mukaan mihinkään mökkireissuun. Noita tempauksia oli vaikka kuinka paljon, ja nykyisin on ex.

Juuri luin keskustelun siitä että opettajia ei pitäisi saada muistaa raskaan kouluvuoden päätteeksi. On ihmiset niin saatanan tyhmiä.

Mulla näitä riittää:

Vanhemmat nolasivat julkisesti huomauttamalla ulkonäöstä muiden kuullen, erityisesti painosta tai ihon huonosta kunnosta.

Aikuisiällä yliopistossa pari opettajaa nolasi julkisesti ja arvioivat työni eri tavoin kuin muiden. Minulle tehtiin hyvin selväksi kuinka tyhmä olen.

Ihastukseni vedätyi minua. Hän oli jo jonkun toisen kanssa vakavasti yhdessä, mutta "unohti" kertoa tästä minulle ja antoi minun nolata itseni biesteillä ja yhteydenotoilla. Lisäksi kommentoi välillä piikikkäästi ja ilkeästi.

Tässä ne satuttavimmat. Ja olen jo keski-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Olin kaupan kassajonossa viimeisilläni raskaana. Kuului poks ja lapsivedet tulivat. Ei mitään pikkuista tiputtelua vaan holahtivat lataköksi asti.

Esikoinen (6v) parkaisi hätääntyneesti että äidiltä tuli pissat housuun. Jonossa olleet ihmiset ja kassa kääntyivät tuijottamaan märkiä housujani ja lattialla olevaa lammikkoa.

Seisoin nolona paikoillani enkä osannut tehdä mitään.

Tilanteen pelasti aivan ihana vähän vanhempi pariskunta. Mies kiiruhti paikalle ja huusi vaimolleen "Ritva! Täällä rouvalta meni lapsivedet, käyppäs hakemassa auto lähemmäs niin viedään rouva lapsineen sairaalaan".

He hössöttivät kuin tulevat isovanhemmat konsanaan, onnittelivat esikoista että hänestä tulisi pian isosisko, soittivat miehelleni ja lupautuivat jo ottamaan esikoisen hoitoon jos ei heti saataisi ketään tuttua kiinni :)

Minä siinä vollotin kun niin ihania ihmisiä!

Ihana kertomus, melkein tuli itselläkin tippa linssiin.

Aika monella todella huono pidätyskyky tai sitten vaan huonot käytöstavat ja /tai kyvyttömyys ymmärtää, miten vesiklosetti toimii.

Ei kylään tai ystävien luokse mennä paskomaan pönttöä täyteen, sen voi hoitaa (toivottavasti ilman putken tukkeumia) ihan omassa kotona.

Mä ainakin hoidan isot asiat aamulla himassa ja se riittää. Ei sun joka pierua tartte käydä suurella kouhotuksella paskomassa. Elimistöä voi totuttaa tiettyyn rytmiin.

Ällöttäviä nuo pönttö täyteen ja hihihhih -jutut.

Mu

Vierailija kirjoitti:

Olin nousemassa ensimmäistä kertaa suuremman suuremman kaupungin, Turun paikallisbussiin. Tervehdin kuskia - en saanut vastausta. Ojensin kuskille kolikoita, koska en tiennyt, ettei niitä anneta käteen vaan ne laitetaan siihen tasolle. Kuski katsoi minua pitkään vihaisella ilmeellä ja löi sitten kämmenellään sitä tasoa, jolloin ymmärsin, että raha pitää laittaa siihen. Kuski otti rahan siitä, kirjaimellisesti löi kuitin käteeni ja huokaisi teatraalisesti ja kaasutti heti niin, että olin heilahtaa nurin.

Samalla kerralla ylitin vahingossa suojatien pyöräilijöiden puolelta, jolloin minut takaa ohittava pyöräilijä huusi "Ei vittu! Tää on pyörille!" ja mulkaisi vihaisesti.

Nim. Maalainen

Mulle kävi täsmälleen samat Turkuun muuttaessa!!! Toki nyt jo olen mukavasti kotiutunut.

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin keskustelun siitä että opettajia ei pitäisi saada muistaa raskaan kouluvuoden päätteeksi. On ihmiset niin saatanan tyhmiä.

Ainoa tyhmä taidat olla itse, tai sitten sisälukutaito puuttuu. Siinä keskustelussa ei kukaan kieltänyt lahjojen ostoa, eikä pitänyt sitä millään tavalla huonona asiana. Lahjan ARVO oli se mikä puhututti.

Se, kun menin ostamaan kissanhiekkaa ja palasin kuitenkin takaisin autoon ilman sitä. Poikaystävä alkoi huutaa kovaan ääneen, miten en osaa edes kissanhiekkaa ostaa saatanavittujumalauta. Viereisessä autossa istunut nuori mies kuuli kaiken (koska ikkunat auki), ja huomasin säälivän ilmeen. Otin hetkeksi katsekontaktin, vaikka hävetti oma osaamattomuus todella paljon. Mua nolotti sillä hetkellä siis ihan hirveästi, etten osannut ostaa kissanhiekkaa, ja luulin että vieras mies mietti samaa, mut todellisuudessa sitä taisi kyllä säälittää poikaystäväni posketon käytös sillä hetkellä enemmän. 

Näitä julkinöyryytystilanteita tuli usein milloin mistäkin. Lopulta se meni sellaiseen julkisella paikoilla kontrollointiin, et en vain voinut liikkua pikaystävän kanssa missään enää. Se parasta oli Myllyssä, kun nousin penkiltä hakeakseni ilmaisjakelulehden, poikaystävä alkoi mylvimään siitäkin minne olen menossa ja mitä tekemään, ennen kuin se huomasi että otin lehden jota selailin. 

Samalla Myllyn reissulla parasta oli kun huomioin ohikulkevia ihmisiä ja mainitsin jotain jonkun vaatteista, mitkä olivat oikeasti aivan mauttomat, niin poikaystävä ärähti, että turpa kiinni ja lakkaa haukkumasta ihmisiä. Seuraavaksi hän itse alkoi aukoa naamaansa mahdollisimman kovaan ääneen eikä lopettanut. Milloin kukakin käveli paskat housuissa tai näytti vain rumalta. Me muut nousimme pöydästä, koska emme kestäneet kuunnella sitä ja ettei kukaan luule että kuulumme samaan sakkiin.. 

117 jatkaa, pari lapsusta taisi livahtaa sekaan. Siis viimeisimmästä kappaleesta saisi sen kuvan, että toi oli poikaystävän tapa vittuilla mutta todellisuudessa se käyttäytyi aina noin, että se teki itse sitä mistä se haukkui muita. Poikaystävä on onneksi entinen. 

puluparka kirjoitti:

Kaikesta noloimmalta on kuitenkin tuntunut se, kun viidennellä luokalla ollessani olin ainoa, joka ei saanut kutsua luokkalaiseni "pommisynttäreille", muistan vieläkin noiden kutsujen nimen ja kutsukortin ulkonäön. Kun ihmettelin, mitä nuo pulpetteihin jaetut kortit olivat ja minne "Teron" juhliin kaikki sanovat menevänsä perjantaina, niin se porukan ilme ja kiusaantuneisuus oli jäätävää ja ikimuistettavaa. Sain lopulta luvan tulla kutsuille, kun olin täysin viattomana ihmetellyt että miksi olin ainoa kutsumaton. Teron vanhemmat sanoivat että olivat ajatelleet, etten minä varmaan haluaisi tulla juhliin kun en ole sellaista juhlijatyyppiä. Huoh, harmittaa vieläkin että menin paikan päälle ja vein hienon lahjankin synttärisankarille, vaikka kaikki tiesivät ja kyräilivät, kuka se ainoa kutsumaton ja lopulta säälistä kutsun saanut vieras oli. Mutta toisaalta, ehkä se osoitti luonnetta kun menin silti sinne. Tiedä häntä.

Minutkin "unohdettiin" kutsua luokan suosituimman tytön syntymäpäiville. Muut puhuivat innoissaan synttäreistä ruokatunnilla ja joku kysyi minulta jotain juhliin liittyvää. Sanoin, etten ole saanut kutsua ja syvä hiljaisuus laskeutui. Syntymäpäiväsankari sanoi, että on unohtanut kutsua minut ja saan tulla juhliin, jos haluan. Tiesin, ettei se ollut totta, koska en ollut saanut aikaisempinakaan vuosina kutsua. Vetosin siihen, ettei minulla ole hänelle lahjaa, joten en viitsi mennä. Pahinta oli se hän asui naapurissa ja katsoin ikkunasta, kun muut leikkivät pihalla ja pitivät hauskaa.

Joulujuhlissa ala-asteella oli perinteenä, että 6.luokkalaiset pitivät pienen näytelmän. Minä esitin kukkakauppiasta ja olin valinnut ylleni kauniin kukkamekon. Juhlan jälkeen teimme lähtöä kotiin ja lähdin jo takahuoneesta pois, mutta unohdin hanskani sinne ja palasin hakemaan niitä. Jouduin kuulemaan, kun muut nauroivat minulle: "näittekö, kuinka ruma X oli?".

Ajokoulutus teininä oli nöyryyttävää kun ensin suurin osa ajotunneista käytiin keski-ikäisen miesopettajan kanssa hyvässä hengessä ja naureskellen ja vitsaillen ja sitten yhtäkkiä äijä ikäänkuin heräsi ja tajusi että inssihän on kulman takana ja sinä olet ihan paska kuljettaja ja etkö sä nyt oikeasti tajua näitä juttuja. En tänä päivänä ymmärrä mitä siinä oikein tapahtui. Nyt jälkeenpäin olen miettinyt että kuvitteliko se mies että meillä on jotain sutinaa siinä kun oli niin hauskaa ja sitten jokin sai ymmärtämään ettei tässä nyt olekaan nuorta naista tarjolla (mies itse oli 40-50 v). Minulle ei tullut oikeasti mieleenkään pitää miestä mahdollisena sutinakumppanina. Vai oliko hän jotenkin löysäillyt opetuksessa ja sitten suuttui minulle kun yhtäkkiä tulikin kiire. Oli kummin päin tahansa, ei kiva purkaa kiukkuaan oppilaaseen. Inssistä pääsin läpi ensimmäisellä yrityksellä.

Se hetki, kun vuosituhat oli vaihtumassa muutaman tunnin päästä ja vanhemmat riitelevät puhelimessa, kumman vastuulla minä olen. Oli nimittäin käynyt niin, että kaikki kolme kaveriani olivat menossa isoihin bileisiin, jonne nimenomaan juuri minä en ollut tervetullut. Isä oli naisystävän ja tämän aikuisten lasten kanssa menossa juhlimaan, ja äidillä oli AA-kerhon vetovuoro sinä iltana. 

Reippaana 17-vuotiaana tyttönä sanoin ettei tarvi tapella, pärjään kyllä yksin kotona ja pitäkää hauskaa ja ei tässä mitään hätää. Itkin kuitenkin koko illan ja pitkälle aamuyöhön. Silloin en onneksi vielä tiennyt, että kavereita ei koskaan tullut uusia niin hyviä, että kelpaisin juhlaseuraksi. Enkä tiennyt, miten pahaksi äidin tilanne meni ja miten isä erkaantui minusta nopeasti kun muutin seuraavana vuonna pois kotoa. Mutta sydän minulla kyllä tuolloin millenuimina särkyi, eikä koskaan ole palannut entiselleen. 

Nykyisessä työpaikassani nöyryyttävät tilanteet on tulleet enemmän kuin tutuksi. Pahin lienee jokin aika sitten tapahtunut:

Olimme yhdessä neljän muun työntekijän kanssa käyneet läpi erästä kokonaisuutta, ja palaveeranneet siitä tiheästi päättääksemme kuinka ko. kokonaisuuden tulisi toimia ja kuinka se toteutetaan. Minä kirjasin päätökset ylös, ja joka kerta vielä lähetin muille osallistujille ko. dokumentin tarkistettavaksi että kaikki varmasti menee jokaisen mielestä juuri niinkuin sovittu.

Eräs päivä minulle lähetettiin kuitenkin eri dokumentti samasta asiasta, jossa ko. toiminnot ja kokonaisuus oli myös kuvattu, mutta hyvin isolta osalta eri lailla kuin olimme yhteisesti sopineet. Tämän lähetti minulle yksi näistä neljästä ihmisestä, joiden kanssa olimme ko. asiaa käyneet läpi, minun olisi pitänyt vain kuulema oikolukea se. Ihmettelin että miten tämä nyt näin, kun kokonaisuus oli jo käyty yhdessä läpi ja sovittu toimivan eri lailla. Sain sitten sovittua asian käsittelyksi palaverin, jotta katsottaisiin mikä on oikea tapa - se mitä oli jo aiemmin ryhmässä sovittu ja jonka mukaan kokonaisuus oli jo isolta osin toteutettu, vain tämä toisen dokumentin tapa.

No, tästä se nöyryytys sitten alkoikin: palaverissa minulle tiivistettynä ilmoitettiin esim. että "näitä asioita on kuule käsitelty paljon ennen sinun aikaasi, "Sirpa"", ja "Tämä Sirpan dokumentti on kirjoitettu suomeksi, miksi se ei ole englanniksi, tällä Sirpan dokumentilla ei tee mitään", ja kun yritin vastalauseena sanoa kuinka tämä ei kylläkään ole yksin minun päättämäni asia vaan ryhmässä käyty läpi ja tilanteesta jo mieleni pahoittaneena lopulta sanoin "minua kyllä nyt ottaa  tosissaan päähän että tämä tuntien työ menee ihan hukkaan" niin minut keskeytettiin "nyt loppuu puhe tuollaisista päähän ottamisista, ollaan tässä kuitenkin kaikki aikuisia"! Ylipäätään tehtiin hyvin selväksi että nuo yhdessä päätetyt asiat olivat vain minun yksin keksimiäni, yhdessä tarkistettu dokumentti vain minun tekemäni, eikä minulla ollut mitään kompetenssia niistä määrätä, ja kuinka olin kerrassaan typerä kun en tiennyt että oli olemassa tämä toinenkin dokumentti ko. asiasta. Ja kuinka asiasta harmistumiseni oli lapsellista ja epäammattimaista.

Ja mikä pahinta - kaikki nämä ryhmäni jäsenet olivat myös samassa palaverissa, mm. oma esimieheni, ja he kaikki vain katselivat seinille. Kukaan ei sanonut yhtään mitään eikä tukenut minua, eikä esim. sanonut että he todellakin olivat mukana päättämässä asioista, ja minä toimin lähinnä kirjurina ja siksi ko. dokumentti oli minun tallentamani. Lopulta istuin vain hiljaa ja sanoin kaikkeen joo, ok, koska (minunkin) työni ja ammattitaitoni lytättiin niin totaalisesti, ja tuntui että koko palaverin tarkoituskin oli vain osoittaa kuinka typerä olin luullessani että voisin (muka) yksin niistä asioista päättää. Minulta meni täysin luotto kaikkiin näihin kollegoihin ja esimieheeni, ja aloin ko. tapahtuman jälkeen etsiä uutta työpaikkaa.. jota en ikävä kyllä ole vieläkään löytänyt, joten tässä vielä kitkutellaan moisten paskiaisten keskellä :(.

Sirpa kirjoitti:

Nykyisessä työpaikassani nöyryyttävät tilanteet on tulleet enemmän kuin tutuksi. Pahin lienee jokin aika sitten tapahtunut:

Olimme yhdessä neljän muun työntekijän kanssa käyneet läpi erästä kokonaisuutta, ja palaveeranneet siitä tiheästi päättääksemme kuinka ko. kokonaisuuden tulisi toimia ja kuinka se toteutetaan. Minä kirjasin päätökset ylös, ja joka kerta vielä lähetin muille osallistujille ko. dokumentin tarkistettavaksi että kaikki varmasti menee jokaisen mielestä juuri niinkuin sovittu.

Eräs päivä minulle lähetettiin kuitenkin eri dokumentti samasta asiasta, jossa ko. toiminnot ja kokonaisuus oli myös kuvattu, mutta hyvin isolta osalta eri lailla kuin olimme yhteisesti sopineet. Tämän lähetti minulle yksi näistä neljästä ihmisestä, joiden kanssa olimme ko. asiaa käyneet läpi, minun olisi pitänyt vain kuulema oikolukea se. Ihmettelin että miten tämä nyt näin, kun kokonaisuus oli jo käyty yhdessä läpi ja sovittu toimivan eri lailla. Sain sitten sovittua asian käsittelyksi palaverin, jotta katsottaisiin mikä on oikea tapa - se mitä oli jo aiemmin ryhmässä sovittu ja jonka mukaan kokonaisuus oli jo isolta osin toteutettu, vain tämä toisen dokumentin tapa.

No, tästä se nöyryytys sitten alkoikin: palaverissa minulle tiivistettynä ilmoitettiin esim. että "näitä asioita on kuule käsitelty paljon ennen sinun aikaasi, "Sirpa"", ja "Tämä Sirpan dokumentti on kirjoitettu suomeksi, miksi se ei ole englanniksi, tällä Sirpan dokumentilla ei tee mitään", ja kun yritin vastalauseena sanoa kuinka tämä ei kylläkään ole yksin minun päättämäni asia vaan ryhmässä käyty läpi ja tilanteesta jo mieleni pahoittaneena lopulta sanoin "minua kyllä nyt ottaa  tosissaan päähän että tämä tuntien työ menee ihan hukkaan" niin minut keskeytettiin "nyt loppuu puhe tuollaisista päähän ottamisista, ollaan tässä kuitenkin kaikki aikuisia"! Ylipäätään tehtiin hyvin selväksi että nuo yhdessä päätetyt asiat olivat vain minun yksin keksimiäni, yhdessä tarkistettu dokumentti vain minun tekemäni, eikä minulla ollut mitään kompetenssia niistä määrätä, ja kuinka olin kerrassaan typerä kun en tiennyt että oli olemassa tämä toinenkin dokumentti ko. asiasta. Ja kuinka asiasta harmistumiseni oli lapsellista ja epäammattimaista.

Ja mikä pahinta - kaikki nämä ryhmäni jäsenet olivat myös samassa palaverissa, mm. oma esimieheni, ja he kaikki vain katselivat seinille. Kukaan ei sanonut yhtään mitään eikä tukenut minua, eikä esim. sanonut että he todellakin olivat mukana päättämässä asioista, ja minä toimin lähinnä kirjurina ja siksi ko. dokumentti oli minun tallentamani. Lopulta istuin vain hiljaa ja sanoin kaikkeen joo, ok, koska (minunkin) työni ja ammattitaitoni lytättiin niin totaalisesti, ja tuntui että koko palaverin tarkoituskin oli vain osoittaa kuinka typerä olin luullessani että voisin (muka) yksin niistä asioista päättää. Minulta meni täysin luotto kaikkiin näihin kollegoihin ja esimieheeni, ja aloin ko. tapahtuman jälkeen etsiä uutta työpaikkaa.. jota en ikävä kyllä ole vieläkään löytänyt, joten tässä vielä kitkutellaan moisten paskiaisten keskellä :(.

Sinuna pyytäisin jonkun näistä ihmisistä (fiksuimman ja neutraaleimman) vaikka kahville ja pyytäisin kertomaan että mikä tuossa oikein kiikasti. Voihan olla että sulla meni oikeasti jotain pahasti pieleen eikä kukaan kehtaa sanoa sitä ääneen. Ihmiset mokaa ja toisaalta taas joku voi hyvinkin jyrätä jo kerran sovitut asiat. Mä en ehkä pystyisi jättämään tilannetta tuohon kysymättä jonkun toisen näkemystä tilanteesta.