nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut

Olin synnyttänyt neljännen lapseni ja jonkun aikaa synnytyksestä päätin lähteä lenkille. Lenkkeillessä sitten alkoi tuntua, että paskattaa ja eipä siinä kauan mennyt, kun tuli löysät housuun. Siellä sitten lenkkipolulla lyllersin paskat housuissa kotiin ja pelkäsin niin pirusti, että näkisin jonkun. Yksi noloimmista kokemuksista elämässäni. Onneksi kuitenkin ainutlaatuinen.

Työskentelen lääkärin parina ja hän haukkuu mua koko ajan potilaiden edessä, kaikkesta olen väärässä ja mitään en osaa. Potilaat katsoo välillä vinoon että mitä tuo tuolla tekee jos ei kerta osaa. Ja virhe jonka lääkäri teki (ei siis paha, vaan kirjausvirhe jonka lääkäri oli tehnyt) niin potilas selitti kovaan ääneen kuinka sen täytyi olla minun virhe, no ei ihme kun lääkäri haukkunut joka kerta mut lyttyyn. En malta odottaa maanantaita.

Kaverini sanoi aikoinaan suoraan, että olen kauhean pahoillani, mutta en mitenkään nyt vaan voi kutsua sinua läksiäisiini. Olin ainoana auttanut häntä muuttamaan pari viikkoa aiemmin ja saanut flunssan. Sitten kasvatin selkärangan ja hankkiuduin eroon ns. kaverista.

Vierailija kirjoitti:

Koulun vanhojen tanssit. Vieläkään en kestä kunnolla edes ajatella tilannetta. Kukaan luokkatasomme pojista ei halunnut tanssia kanssani. Sen tilanteen ajatteleminen auttaa minua arvostamaan aviomiestäni entistä enemmän. Tuntuu aivan mahdottoman upealta, että sittenkin löysin itselleni miehen, joka on rakastanut minua jo yli vuosikymmenen. (ei kuitenkaan Suomesta)

löysit siis miehesi afrikasta?

Olin juuri allekirjoittanut työsopimuksen, noustiin ylös pöydän vastakkaisella puolilla ja uusi pomoni heitti jotain hauskaa kun oltiin kätelty. Naurahdin silleen nenän kautta ulos voimakkaasti ja nopeasti hengittäen, ja kuinkas ollakaan, nenästäni lensi keskelle pöydällä olevaa paperia sellanen puoliksi kova ja puoliksi limainen räkäpaakku. Tilannetta ei voinut seivata, ei sitten millään. Otin sen pinon päällimmäisenä olevan sopimuskappaleen siitä itselleni. Taittelin sen vaan siitä laukkuuni. Kotona raaputtelin räkää irti sopparista ja odotin innolla ensimmäistä työpäivää.. Vittu että hävetti.

Mut jätti kuski bussista Hki-Vantaalla, kun yritin maksaa 20€ setelillä seutulippua. Katsoi kuin halpaa makkaraa ja sanoi osta tuosta automaatista ja kun menin ostamaan, kaasutti paikalta. Oli kiva sen takia myöhästyä seminaarista, johon olin työn takia menossa. Tuota jälkeenpäin selvittelin kun otti pattiin, niin linja on ettei 20€ suurempaa tarvi hyväksyä, mut tuo olisi pitänyt. Eipä kyllä HKL:ltä tullut kuin vaisut pahoittelut.

pasksaa kirjoitti:

Työskentelen lääkärin parina ja hän haukkuu mua koko ajan potilaiden edessä, kaikkesta olen väärässä ja mitään en osaa. Potilaat katsoo välillä vinoon että mitä tuo tuolla tekee jos ei kerta osaa. Ja virhe jonka lääkäri teki (ei siis paha, vaan kirjausvirhe jonka lääkäri oli tehnyt) niin potilas selitti kovaan ääneen kuinka sen täytyi olla minun virhe, no ei ihme kun lääkäri haukkunut joka kerta mut lyttyyn. En malta odottaa maanantaita.

No jos juttelisit esimiehelle?

Kun piti käydä lääkärillä tyhjennyttämässä ällöä mätää oleva paise, joka oli häntäluun seudulla. Tunsin itseni niin epähygieeniseksi siinä tilanteessa. Juu ei ollut hauskaa, mutta jälkeenpäin oli hyvä mieli kun sai sen kammotuksen pois

Taapero karkasi uimahallin pukuhuoneesta allasosaston puolelle, pakko oli juosta perään ilman uikkareita, jos olisin yrittänyt kiskoa märkiä uikkareita takaisin päälle tai lähtenyt hakemaan pyyhettä laps olis jo ehtinyt tippua altaaseen... Onneksi sain sen kiinni nopeasti joten viuhahdus jäi lyhyeksi.

Aamulla melkein heti herättyämme ryhdyimme seksiin vielä melko tuoreen poikaystäväni kanssa. Alkulämmittelyksi sai riittää pelkkä pussailu ja pieni hipelöinti, joten en huomannut missään mitään poikkeavaa. Minä siinä päällä aikani ratsastelin kunnes poikaystävä ehdotti 69:ä; nousin, ja olin jo kääntämässä peräni kohti hänen naamaansa kun huomasin hänen peniksensä ja sen ympäristön reisiä myöden olevan kauttaaltaan veressä. Menkat (hyvin epäsäännölliset sellaiset) sitten olivat ilmeisesti päättäneet alkaa kesken touhun, verta kun ei ollut missään muualla. Poikaystävä oli kyllä ymmärtäväinen, mutta että kyllä hävetti! Onneksi huoneessa oli valoisaa ja asia huomattiin, muuten olisi molemmilla ollut aika karmaiseva yllätys alkaessamme siihen kuusysiin...

Vierailija kirjoitti:

Olin nousemassa ensimmäistä kertaa suuremman suuremman kaupungin, Turun paikallisbussiin. Tervehdin kuskia - en saanut vastausta. Ojensin kuskille kolikoita, koska en tiennyt, ettei niitä anneta käteen vaan ne laitetaan siihen tasolle. Kuski katsoi minua pitkään vihaisella ilmeellä ja löi sitten kämmenellään sitä tasoa, jolloin ymmärsin, että raha pitää laittaa siihen. Kuski otti rahan siitä, kirjaimellisesti löi kuitin käteeni ja huokaisi teatraalisesti ja kaasutti heti niin, että olin heilahtaa nurin.

Samalla kerralla ylitin vahingossa suojatien pyöräilijöiden puolelta, jolloin minut takaa ohittava pyöräilijä huusi "Ei vittu! Tää on pyörille!" ja mulkaisi vihaisesti.

Nim. Maalainen

Hä, mäkin muutin maalta 5v sitten Turkuun enkä kyllä vieläkään tiennyt, että rahat pitää pistää siihen tasolle 😁 No se selittääkin, miks moni kuski laittaa rahat siihen tasolle. Itse olen puistellut siinä vaiheessa päätäni ja pitänyt hiukan epäkohteliaana

Nöyryyttävimmistä tilanteista yksi oli sellainen, että jouduin menemään trombioottisen peräpukaman takia sairaalaan päivystävälle kirurgille. Siellä sitten housut pois ja jalat levälleen ja kirurgi teki pukamaan haavan ja poisti mömmön pois. Minä yritin keräillä itsekunnioitukseni rippeitä samalla, kun vedin housuja jalkaa. Täydet pisteet kuitenkin aivan superasialliselle ja empaattiselle nuorelle kirurgille.

ihmetyttää kyllä millaisia paskapäitä on olemassa jos jätetään esimerkiksi yksi porukasts kutsumatta polttareihin tai häivytään pöydästä kun työkaveri istuu viereen? en mäkään kaikista tykkää mutta en pystyisi olla mukana peittelemässä niitä polttareita. Ihan keskenkasvuisten touhua.

Vierailija kirjoitti:

Paras kaverini oli menossa naimisiin. Yritin saada aikaan polttarit, kyselin hänen läheisiltä serkuiltaan, jos pitäisimme sellaiset pienet, kaverilla oli kuitenkin alle vuoden ikäinen lapsi. Innostusta ei ollut, sitä perusteltiin juuri pienellä lapsella ja sillä, että häälahjaan menee jo paljon rahaa.

Häissä sitten harmittelin yhteiselle ystävälle, kun polttarit jäi pitämättä, että vietäisiinkö kaveri sitten vaikka syömään näin jälkikäteen. ystävä katsoi minua silmät pyöreinä ja sanoi, että olihan ne polttarit, hänkin oli siellä, sisar tietysti, ne serkut ja muutama kaverille ei niin tuttu.

Lähdin heti kotiin, jossa itkin illan. En vieläkään tiedä, miksi minua ei kutsuttu. Morsiamen sisar oli siellä kysellyt, miksen ollut paikalla, mutta ei hänkään saanut vastausta.

Jatkuiko teidän kaveruus tästä oharista huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

Äidin on pakko kääntää aina kaikki keskustelut mun virheisiini. Kerran esim. äidin ystävä kertoi että tyttärensä on mennyt kihloihin ja äiti alkoi luetella mun vikoja, että "Tuo meidän "Inka" tuskin ikinä pääsee kihloihin asti kun sillä on se skolioosi ja akne." Äidin ystävä kysyi multa mitä opiskelen ja äiti vastasi mun puolesta, että "Harmi kun tuosta meidän tytöstä ei tuu mitään oikeaa kun siellä humanistisessa vaan jotain kieliä lukee". Niin joo ei, opettaja vain.

Minunkin äitini harrastaa julkista nöyryyttämistä, mieluiten vielä silloin kun kuulijoita on mahdollisimman paljon, kuten koko suvun joulupöydässä. Esim. lukion jälkeen en päässyt haluamaani opiskelupaikkaan, joten menin sitten töihin siivoojaksi, sillä eihän lukiopohjalta paljon muuta työtä saa. Joulupöydässä äitini totesi  kuuluvasti, että se sinun "Tiina"-serkkusi pääsi ensiyrittämällä valtiotieteelliseen, mutta montakos vessaa sinä peset päivässä? Ja kun sama serkku meni kihloihin, alkoi äitini ruotimaan, että eihän sinua nyt kukaan huoli kun olet lyhyt, lihava, silmälasipäinen ja aknekin löytyy. Näitä tarinoita riittää, mutta en edes jaksa muistella enempää kun alkaa vain vituttamaan.

Kylässä oli pakko käydä aamulla paskalla ja vessa ei sitten vetänyt. Melkein kuolin häpeään

Minulla on kyllä monia sellaisia tilanteita joita jälkikäteen olen ajatellut että elämänkevät, esim. norovirusta sairastaessani kuivuin todella pahasti, ja ambulanssi tuli hakemaan minua tiputukseen sen jälkeen kun tajuni oli mennyt jo pari kertaa (ykköstyypin diabeetikoille se oli erityisen vaarallinen tila). Makasin alastomana kirjaimellisesti onsennukseni keskellä (en ollut ehtinyt vessaan viimeisellä kerralla) ja kun ensihoitaja nosti minut ylös pyörätuoliin, järkyttävä ryöpsähdys ripulia räjähti ja lorahti hoitajaparan käsille, jaloille ja vaatteille. Siinä hetkessä olin jo niin hämärän mailla ettei hävettänyt laisinkaan, jälkikäteen ajattelin että voi reppanaa.

Kaikesta noloimmalta on kuitenkin tuntunut se, kun viidennellä luokalla ollessani olin ainoa, joka ei saanut kutsua luokkalaiseni "Pommisynttäreille", muistan vieläkin noiden kutsujen nimen ja kutsukortin ulkonäön. Kun ihmettelin, mitä nuo pulpetteihin jaetut kortit olivat ja minne Aleksin juhliin kaikki sanovat menevänsä perjantaina, niin se porukan ilme ja kiusaantuneisuus oli jäätävää ja ikimuistettavaa. Sain lopulta luvan tulla kutsuille, kun olin täysin viattomana ihmetellyt että miksi olin ainoa kutsumaton. Teron vanhemmat sanoivat että olivat ajatelleet, etten minä varmaan haluaisi tulla juhliin kun en ole sellaista juhlijatyyppiä. Huoh, harmittaa vieläkin että menin paikan päälle ja vein hienon lahjankin synttärisankarille, vaikka kaikki tiesivät, kuka säälistä kutsun saanut vieras oli. Mutta toisaalta, ehkä se osoitti luonnetta kun menin silti sinne. Tiedä häntä.

Toinen todella nolo tilanne ajoittuu kuudennelle luokalle, kun olimme leirikoulussa. Minä istuin lukemassa Aku Ankkaa leiritalon olohuoneessa kun yhtäkkiä luokkamme suosituin poika tulee nauraen ja naama punastellen luokseni ja oven takana hihittelevät luokkalaiseni kuvaavat kännyköillään tilannetta, kun tämä poika sanoo minulle että "Sä olet, Puluparka, tosi nätti" ja sitten ryntää muiden luokse. Kuulin kuinka he sanoivat että miten äijä kehtasi tehdä ton, toi vaati jo pokkaa ja hatunnosto sulle. Hetken aikaa luulin että poika oli tarkoittanut sitä, ehkä hän oli aina pitänyt minua nättinä mutta että täällä muut saivat hänet rohkaistuksi sanomaan sen. Tipuin pilvilinnoista samana iltana kun opettaja tuli tätä poikaa taluttaen huoneeseeni ja sanoi "Kuulin että täällä oli leikitty pullonpyöritystä ja että sua kiusattiin täällä. Topias, pyydä anteeksi." ja selvisi siis että tehtävänä oli mennä kehumaan minua nätiksi muiden katsoessa. Tämän jälkeen Topias pyysi anteeksi ja heti lähdettyään seinän takana alkoi kälätys: "Siis se meni valittamaan itse opettajalle, vitun nolo" yms. Ja kyseessä oli ruokalan kokki, joka oli mennyt kertomaan opettajalle, en minä, sillä minähän edelleen luulin että se oli aito, joskin kömpelö kehu. Tuo on yksi elämäni noloimmista hetkistä.

Nuorena minun oli hyvin vaikea pitää itseäni viehättävänä, kun olin aina ollut vastakkaiselle sukupuolelle pelkkää ilmaa, tai korkeintaan vitsin aihe. Sitten 18 vuotiaana ensimmäinen poikaystäväni töksäytti minulle johonkin peliin tms. lapselliseen liittyvän väittelyn (ei edes oikean riidan) aikana kevyesti naureskellen, että "jätä mut vaan jos ahdistaa, mä voisin saada kenet vaan haluaisin". Varsinkin kun jätkä hyvin tiesi huonosta itsetunnostani viehättävyyteni suhteen, eikä väittelyssämme ollut millään lailla tullut ero edes puheeksi, koko lause tuli aivan puun takaa ja kuin märkä rätti vasten kasvoja. Tuntui, että jätkän piti vain jollain tasolla väittelyn "voittaakseen" muistuttaa, että hän on minua parempi. Ja koko tilanteesta teki vielä nöyryyttävämmän se, että emme olleet yksin kotona vaan julkisissa tiloissa, ja paras kaverini istui siinä vieressä miettien, että miten päin olla (kun oli meidän molempien ystävä, ja koko tilanteesta oli yhtäkkiä tullut niin valtavan kiusallinen).  Siinä minä sitten istun itku kurkussa ja mietin, että välittääkö tuo, elämäni ensimmäinen rakkaus minusta paskaakaan vai olenko pelkkä lohdutuspalkinto parempaa odotellessa, ja kaveri katsoo vieressä vuoroin minua ja vuoroin jätkää, jonka voitonriemuinen hymy alkaa hyytyä, kun huomasi miten tilanne jäätyi. Joo, typerä väittelymme loppui kuin seinään, mutta siinä meni myös mukava ilta minulta pilalle, ja tosi pitkään tuon kommentin jälkeen kyseenalaistin, että milloinkohan jätkä jättää minut kun löytää paremman. Tokihan jätkä sitten lohdutteli järkytykseni huomattuaan, että "hei läppä vaan, en mä nyt oikeesti", ja minä kiltti ja epävarma tyttö teeskentelin antaneeni tilanteessa anteeksi, mutten vuosien jälkeenkään unohtanut tuota kommenttia, vaikka yhdessä jatkettiin. Joo, nyt on jo eksä, kun ei ollut ainoa "letkautus".

Koko ala-asteen kestänyt koulukiusaaminen, ja kun viidennellä luokalla järjestettiin kiusaamiskysely ja keskustelutuokiot, niin opettajat väittivät, että olen keksinyt kaiken päästäni. "Ettei vain sinulla *nimi* olisi vähän vilkas mielikuvitus..." Minua oli haukuttu päivittäin, huudeltu törkeyksiä, hyljeksitty, lyöty, tönitty ja kaadettu, syrjitty, netissä levitelty perättömiä juttuja... Ja sama meno jatkui vielä yläasteella. Terveiset Kellarpellon koulun "ammattitaitoisille" opettajille.

Yksi on ainakin se, kun mieheni alkoi suureen ääneen kommentoida herkkuostoksiani kesken kauppareissun. Ei nyt sentään huutanut kuten aiemmin kerrotussa omenakeississä, mutta suurieleisesti heilutteli, kommentoi ja syynäsi nappaamiani herkkuja.

Syynä kommentoitiin ylipainoni, joka häntä vaivaa kovin.