Opiskelijat kasvavista mielenterveysongelmista: "Sukupolven verran ihmisiä suoraan valmistumisesta työkyvyttömyyteen"

Vierailija kirjoitti:

Taas tuota samaa valitusta. Aina jonkun muun (yhteiskunnan?) pitäisi kantaa vastuu ihmisen omasta elämästä. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä, uhriudutaan, vajotaan masennukseen ja itketään tiedotusvälineissä kun on taas niin rankkaa. Kuka tuollaisia haluaa töihin, tai edes kaveriksi?

Entäpä kuka haluaa kaltaisesi toksisen empatiakyvyttömän kiusaajan työkaveriksi tai kaveriksi? Ei varmaan kovin moni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Mielestäni on erittäin suuri ongelma mielenterveyden kannalta jos tulevaisuudenusko puuttuu. Ja nykyään se puuttuu, ei ole positiivista visiota, vain maailmanlopun enteitä poliitikoilta.

Ilmastoahdistus esim on ihan opettussuunnitelmaan rakennettu. Minä en oikein ymmärrä mitä teini-ikäinen lapsi esim hyötyy siitä, että hän alkaa pelätä tulevaisuudessa talouden romuttumista ja siirtolaisvirtojen aiheuttamia levottomuuksia ja sotia? Samaan aikaan markkinavoimat kilpailee entistä raaemmin maksavista asiakkaista ja nuorelle tuputetaan joka puolelta, että pitää ostaa sitä ja tätä, että on hyvä elämä. Aika ristiriitaista.

Mitäpä jos mieluummin vaikka nyt siinä opetussuunnitelmassa olisi tempauksia konkreettisten toimenpiteiden muodossa, tyyliin kierrätetään turhat vaatteet koulussa uusille iloisille omistajille; fiksataan yhdessä polkupyöriä ja potkulautoja; tampataan talvipolkuja liikuntapäivänä; opetellaan kasvisherkkujen valmistusta; keksitään jouluksi aineettomia lahjoja (palveluseteleitä lähimmille jne)

Toivoa ja uskoa luo se, että ei tunne itseään voimattomaksi vaan tuntee, että pystyy itse konkreettisesti vaikuttamaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuota samaa valitusta. Aina jonkun muun (yhteiskunnan?) pitäisi kantaa vastuu ihmisen omasta elämästä. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä, uhriudutaan, vajotaan masennukseen ja itketään tiedotusvälineissä kun on taas niin rankkaa. Kuka tuollaisia haluaa töihin, tai edes kaveriksi?

Entäpä kuka haluaa kaltaisesi toksisen empatiakyvyttömän kiusaajan työkaveriksi tai kaveriksi? Ei varmaan kovin moni.

Uhriutumisen Suomen mestari.

Jos kokonainen sukupolvi jää työkyvyttömyyseläkkeelle valmistuttuaan, niin jokin oikeasti on vialla, mutta enpä usko oikean muutoksen tapahtuneen koko sukupolven mielenterveydessä, vaan asenteissa. Lorviminen on ok, miukumaukumalla lääkärille saa eläkkeen, ei ole vastuuntuntoa vaan on totuttu että joku muu huolehtii ja itsellä on pelkkiä oikeuksia jne. Kukaan ei uskalla sanoa vastaan tällaiselle, vaan aina pari kyyneltä tirauttamalla aikuislapsi saa tahtonsa läpi.

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuota samaa valitusta. Aina jonkun muun (yhteiskunnan?) pitäisi kantaa vastuu ihmisen omasta elämästä. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä, uhriudutaan, vajotaan masennukseen ja itketään tiedotusvälineissä kun on taas niin rankkaa. Kuka tuollaisia haluaa töihin, tai edes kaveriksi?

Entäpä kuka haluaa kaltaisesi toksisen empatiakyvyttömän kiusaajan työkaveriksi tai kaveriksi? Ei varmaan kovin moni.

En ratkaise itse itsellesi luomaasi ongelmaa sinun puolestasi = empatiakyvytön? Hieno asenne sinullakin.

-eri

Pian ollaan taas kuin sata vuotta sitten. Äkkiä ne oppivat.

Vierailija kirjoitti:

Kukaanhan ei tiedä, mistä on kyse eli mikä on sortanut hyvinvointivaltion runsaiden palvelujen keskellä elävät mielenterveysongelmiin. Sekö, että ei olevoinut bilettää 24/7?

Laitetaan ne kesäksi niittämään tienvarsia, siellä on kavereita, tarpeellisuudenkokemusta ja raitista ilmaa.

Terve Susanna risusavotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuota samaa valitusta. Aina jonkun muun (yhteiskunnan?) pitäisi kantaa vastuu ihmisen omasta elämästä. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä, uhriudutaan, vajotaan masennukseen ja itketään tiedotusvälineissä kun on taas niin rankkaa. Kuka tuollaisia haluaa töihin, tai edes kaveriksi?

Entäpä kuka haluaa kaltaisesi toksisen empatiakyvyttömän kiusaajan työkaveriksi tai kaveriksi? Ei varmaan kovin moni.

Uhriutumisen Suomen mestari.

Jos kokonainen sukupolvi jää työkyvyttömyyseläkkeelle valmistuttuaan, niin jokin oikeasti on vialla, mutta enpä usko oikean muutoksen tapahtuneen koko sukupolven mielenterveydessä, vaan asenteissa. Lorviminen on ok, miukumaukumalla lääkärille saa eläkkeen, ei ole vastuuntuntoa vaan on totuttu että joku muu huolehtii ja itsellä on pelkkiä oikeuksia jne. Kukaan ei uskalla sanoa vastaan tällaiselle, vaan aina pari kyyneltä tirauttamalla aikuislapsi saa tahtonsa läpi.

Nimenomaan just tää. Jos osalla varmaan onkin erilaisia mt-ongelmia joiden ratkaisu voi olla hankalaa niin vaikea uskoa että niitä on oikeasti koko sukupolvella. Enemmän kannattaa tuossa kohtaa ruveta miettimään mistä nää on tämän asenteensa oppineet ja miksi.

Toisaalta fakta on sekin ettei tässä maassa ole pitkään aikaan ollut riittämiin avoimia työpaikkoja kaikille halukkaille, esim. valmistuville niin voi olla että valmistumisen jälkeinen tuleva työttömyys ei ainakaan paranna noiden asennetta ja tulevaisuudenuskoa. Ja hallitukset vaan näpertelee koska ekonomistit ei tunnu ymmärtävän sitä mikä työttömyyden todellinen juurisyy on (spoiler: ei ole riittävästi työpaikkoja). Sen sijaan nuo menee vääristeltyjen tilastojen harhaan ja kuvittelee että maassa on työvoimapula kun jotkut työnantajat itkee kovaan ääneen työntekijöiden puutetta.

Luulisi muuten että joku alan tohtori olisi tuonkin ilmiön tutkinut tässä noin 20 vuoden aikana kun työvoimapulasta on huudeltu samalla kun maassa on suurtyöttömyys vai eikö ole riittävän eksoottinen tutkimusaihe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Mistä? Mistä löytyy, anna vinkkejä. Kerron sitten opetusministerillekin, että täältä löytäisitte sellaista myönteistä sisältöä opetukseen.

Itsellä ja läheisillä kun on noita teinejä niin heissä nyt vaan näkyy se liian suuri huoli tulevaisuudesta. Olen itsekin todella huolissani lapsen tulevaisuuden puolesta ja skannaan koko ajan uutisvirtaa ja mietin, että pitäisikö muuttaa pois Euroopasta hänen kanssaan, koittaa saada hänet ulkomaille opiskelemaan, ainakin säästää hänelle edelleen sijoitustiliä.. mitä muuta(?) Olen todella onnellinen, ettemme asu pk-seudulla, siellä poliitikkojen tekemät virhearviot tulevat jo todella iholle saakka ja en ihmettele yhtään, että nuoret ovat toivottomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Ja mitäs sellainen Päivi 15v tai Tomi 13 koki itse henkilökohtaisesti mahtavansa ydinpommeille tai kommunisteille Amerikassa?

Mutta kun nyt nuoria koitetaan puskea siihen uskoon, että tulevaisuuden toivottomuus johtuu heidän valinnoistaan. Samaan aikaan heille tuputetaan joka paikassa uutta ostettavaa kun pitäähän talouden myös kasvaa. Opiskella pitäisi, jotta saa sellaisen työpaikan, joka vielä tulevaisuudessakin työllistää ja työn hedelmillä kuuluu sitten pelastaa maailman heikompiosaiset. En kyllä omassa nuoruudessa muista tällaista ilmapiiriä ollenkaan, että ponnistele ponnistele, mutta mitään et tule työstäsi hyötymään. Sitähän ajateltiin, että kituutetaa opiskelijana nyt niin päästään sitten muutaman vuoden päästä omille tienesteille ja sitten voi ostaa ne haaveensa todeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Mistä? Mistä löytyy, anna vinkkejä. Kerron sitten opetusministerillekin, että täältä löytäisitte sellaista myönteistä sisältöä opetukseen.

Itsellä ja läheisillä kun on noita teinejä niin heissä nyt vaan näkyy se liian suuri huoli tulevaisuudesta. Olen itsekin todella huolissani lapsen tulevaisuuden puolesta ja skannaan koko ajan uutisvirtaa ja mietin, että pitäisikö muuttaa pois Euroopasta hänen kanssaan, koittaa saada hänet ulkomaille opiskelemaan, ainakin säästää hänelle edelleen sijoitustiliä.. mitä muuta(?) Olen todella onnellinen, ettemme asu pk-seudulla, siellä poliitikkojen tekemät virhearviot tulevat jo todella iholle saakka ja en ihmettele yhtään, että nuoret ovat toivottomia.

https://www.reddit.com/r/UpliftingNews/

Esim. tuossa yksi. Googlella löytyy lisää. Muutenkin voi lopettaa pelkän pääuutislähetyksen seuraamisen ja lisätä esim. yleistajuisia tiedeuutisia koska niissä yleensä asiat kehittyy ja tieto lisääntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Ja mitäs sellainen Päivi 15v tai Tomi 13 koki itse henkilökohtaisesti mahtavansa ydinpommeille tai kommunisteille Amerikassa?

Mutta kun nyt nuoria koitetaan puskea siihen uskoon, että tulevaisuuden toivottomuus johtuu heidän valinnoistaan. Samaan aikaan heille tuputetaan joka paikassa uutta ostettavaa kun pitäähän talouden myös kasvaa. Opiskella pitäisi, jotta saa sellaisen työpaikan, joka vielä tulevaisuudessakin työllistää ja työn hedelmillä kuuluu sitten pelastaa maailman heikompiosaiset. En kyllä omassa nuoruudessa muista tällaista ilmapiiriä ollenkaan, että ponnistele ponnistele, mutta mitään et tule työstäsi hyötymään. Sitähän ajateltiin, että kituutetaa opiskelijana nyt niin päästään sitten muutaman vuoden päästä omille tienesteille ja sitten voi ostaa ne haaveensa todeksi.

Kyllä suomessakin neuvostoliiton rahoittama rauhanliike ja vastaavat kommunistijärjestöt teki kaikkensa että 80-luvun suomalaisteinikin pelkäisi pahoja amerikan ydinohjuksia. Amerikassa ydinpommeista varoittelu oli paljon pahempaa kuten 60- ja 70-luvun dokumenttielokuvakoosteet on näyttäneet.

Sittemminhän mukaan tuli ympäristöstä varoittelupolitiikka happosateista lähtien. Sama luontoilmiöistä varoittelu on vaan kiihtynyt vuosikymmenten mittaan kokonaiseksi miljardien arvoiseksi pelotteluprosessiksi jossa vuosittain saadaan raporttia siitä miten kaikki on entistä pahemmin päin .... ja lisää rahaa pitää saada aiheen tutkimiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Mistä? Mistä löytyy, anna vinkkejä. Kerron sitten opetusministerillekin, että täältä löytäisitte sellaista myönteistä sisältöä opetukseen.

Itsellä ja läheisillä kun on noita teinejä niin heissä nyt vaan näkyy se liian suuri huoli tulevaisuudesta. Olen itsekin todella huolissani lapsen tulevaisuuden puolesta ja skannaan koko ajan uutisvirtaa ja mietin, että pitäisikö muuttaa pois Euroopasta hänen kanssaan, koittaa saada hänet ulkomaille opiskelemaan, ainakin säästää hänelle edelleen sijoitustiliä.. mitä muuta(?) Olen todella onnellinen, ettemme asu pk-seudulla, siellä poliitikkojen tekemät virhearviot tulevat jo todella iholle saakka ja en ihmettele yhtään, että nuoret ovat toivottomia.

https://www.reddit.com/r/UpliftingNews/

Esim. tuossa yksi. Googlella löytyy lisää. Muutenkin voi lopettaa pelkän pääuutislähetyksen seuraamisen ja lisätä esim. yleistajuisia tiedeuutisia koska niissä yleensä asiat kehittyy ja tieto lisääntyy. 

Joo, kävin katsomassa ekat 10 uutista. Ihan kivaa silleensä, että kadonnut kissa on Amerikassa löytänyt takaisin kotiinsa ja mustaihoinen ihminen on voittanut olympiakultaa sekä Amerikkalaisen kampuksen rakenukselta on poistettu siviilisodan aikaisen paikallissankarin nimi ja nimetty uudelleen mustaihoisen opiskelijan mukaan.

Löytyihän sieltä myös ohjeet, kuinka rakentaa itsestään henkilöbrändi sosiaalisessa mediassa.

Onpa heti toivorikkaampi olo!

Vierailija kirjoitti:

Kukaanhan ei tiedä, mistä on kyse eli mikä on sortanut hyvinvointivaltion runsaiden palvelujen keskellä elävät mielenterveysongelmiin. Sekö, että ei olevoinut bilettää 24/7?

Laitetaan ne kesäksi niittämään tienvarsia, siellä on kavereita, tarpeellisuudenkokemusta ja raitista ilmaa.

Jos/kun sinä joskus sairastut niin muista olla valmiina viikate kädessä!

Niitettävää riittää sinullekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten tässä huolestuttaa se että opiskelu paljon, siis todella paljon, helpompaa ja leppoisampaa kuin työelämä. Jos jo opiskelu aiheuttaa nykyisille opsikelijoille noin paljon henkisiä ongelmia, miten ihmeessä nämä koskaan tulevat pärjäämään työelämässä?

t. 2kpl tutkintoa ja kolmannen opinnot suorittanut yliopistotasolla

Vaikka opiskelu on helpompaa ja leppoisampaa, monille juuri se elämänvaihe aiheuttaa suuremmat paineet, mistä sitten johtuukaan. Itselleni opiskelu oli älyllisesti helppoa mutta opiskeluvaihe oli silti henkisesti raskas. Työni vaatii enemmän ja välillä liikoja mutta olo on selkeämpi kuin opiskelijana. 

Minun mielestäni opiskelu on monin verroin työläämpää ja kuormittavampaa kuin työssä käynti.

Minä voin työpäivän jälkeen levätä ja harrastaa ja tehdä mitä lystää ennen seuraavaa työpäivää. Tyttäreni opiskelee ja koko ajan on esseitä tehtävänä, kirjoja luettavana, analyysejä tehtävänä ja niitä on niin paljon, että edes viikonloput eivät ole täysin vapaita. Olen monesti katsonut tuota opiskelijan työmäärää ja huokaissut, että onneksi ei enää tarvitse opiskella, en jaksaisi!

Vierailija kirjoitti:

Voisiko woketus ja kolmas vuosi koronavouhotuksen kanssa olla yhtenä syypäänä kenties? Porno, median syytämä maksullisten naisten, polyamorian ja kimppakivojen ihanuus kenties? Avioerojen ihanuus? Somen muokatut tissi perse hauis sixpack voimaantumis kuvat? Eihän näistä yksikään voi olla osasyyllisenä lisääntyviin nuorten mt ongelmiin. Eihän?

Kysymys kuuluu: MIKSI nuoret noista em. asioista välittää?

Kouluissa on annettu kasvatusta mediakriittisyyteen ja nuoret itsekin tietää, miten kuvia muokataan. Eivätkö he vieläkään tajua, että kaikki mediakuvasto on harhaa ja SoMe-kirjoittelu valhetta? Miksi tämä suollettu sisältö otetaan niin tosissaan, että siihen pyritään itse mukaan?

Missä on nuorison Who Cares? -asenne? Mistä tulee tuo laumasieluisuus ja heikko itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LadyLuck kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu se, että mikään ei riitä. Suomessa aloitetaan jo pieniltä lapsilta se kysely "mikä susta tulee isona?" ja yläkoulussa painotetaan käytännössä "loppuelämän valintaa" (ja tästä pitäisi luopua, koska se valinta ei ole koko loppuelämän valinta). Teet koulussa töitä sen, eteen että pääset jatko-opiskelemaan. Kova kilpailu kuitenkin voi jättää ilman paikkaa tai ainakin ilman yhtään kiinnostavaa paikkaa.

Oli se sitten lukio tai ammattikoulu, teet paljon ja kovasti töitä, että saat hyvät arvosanat. Lukiosta on vaikea työllistyä, joten sen jälkeen tarvitaan todennäköisesti vielä joku tutkinto. Ammattikoulustahan selviää helposti - paitsi ettei selviäkään. Läpi pääsee pienemmällä vaivalla, korkeammat arvosanat vaatii jo paljon. Harjoittelupaikoista kova kilpailu, ja opiskelija saattaa kokea ettei oma osaaminen kuitenkaan ole riittävän korkealla tasolla. Sitä paitsi niillä arvosanoilla on merkitystä, jos haluaa vielä jatko-opintoja ja siltikin saat tehdä töitä pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa voitaisiin mainita nuoriso-opiskelijoiden olevan nuoria, osa saattaa vaihtaa paikkakuntaa kokonaan. Kun kasvokkain järjestettyjä tunteja ei ole, jää kontaktien kehittyminen todella paljon vajavaisemmaksi (tutkimusten mukaan kuitenkin kahden ihmisen välisessä kontaktoitumisessa kuitenkin jo pelkkä läppäri välissä luo esteen, joten mitähän mahtaa koko etäily tehdä). Sosiaalisten kontaktien puute altistaa syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

No mutta, siirrytään työnhakuun. Etenkin koronan aikana monella alalla on ollut todella kova kilpailu työpaikoista. Edelleen etenkin nuorten kohdalla, ne sosiaaliset kontaktit! Sitten on toki aloja, joille pääsee helpommin, kuten terveydenhuolto, mutta siinä onkin omat ongelmansa (toki joka alalla) ja teit mitä vain niin jonkun mielestä se menee väärin. Jonkun mielestä työ on vain työtä ja mitä tahansa paskaa voi tehdä. Sitten kannattaakin laskea, että kuinka ison osan elämästä se 40 tuntia viikossa syö. Haluaako joku oikeasti tuhlata sen ajan työhön, jota inhoaa?

Kolmannen asteen tutkinnot noudattaa aika hyvin tätä kilpailun ja koronan aikaisten kontaktien puutteen linjaa. Pääsykokeisiin kova työ ja silti saatat jäädä useamman vuoden ilman paikkaa. Vaikka korkeakoulutuksen painotus onkin jäänyt vähemmälle, arvostaa osa vain sitä. Paine meidän nuorille siis kasvaa tässäkin.

Lisäksi on mahtavaa, että nykyisin ihmiset alkaa nähdä niitä puutteita omassa työssään ja sen ympäristössään. Niitä pitää tuoda esille ja omasta hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta.

Ja niille, jotka valittavat että ennen kestettiin sama paine paljon paremmin: kestettiinkö, vai siirrettiinkö ne ongelmat kasvatuksessa yms. perittynä trauman seuraaville sukupolville, joista nyt viimeisin älähtää ja pysäyttää sen kulun?

Mietin, että onkohan iso syy tämän korona-ajan mt-ongelmien kasvulle se, että media toitottaa kokoajan maailmanloppua ja tulevaisuuden usko loistaa poissaolollaan ihan kaikessa keskustelussa? Sitten lisätään soppaan se, että etäillessä on isolla osalla opiskelijoista puuttunut vertaistuki käytännössä kokonaan, niin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia ei ole saanut oikein laitettua perspektiiviin vertaistensa kanssa.

Liian monelle yhteydenpito muihin typistyy someen ja käsi sydämelle: koska näit viimeksi somessa jotain mieltä lämmittävää, joka loi toivoa ja uskoa kaikille lukijoilleen, eikä vaan maalaillut uhkakuvia tai korostanut sitä kuinka juuri julkaisijalla pyyhkii mahtavasti?

Kylmän sodan aikaan uhkana oli ydinpommit, amerikassa kommunistit jotka 90-luvulla vaihtui terroristeiksi. Aiemmin oli maailmansotia parikin eikä niiden välillä hirveän rauhallista ollut. 1800 luvulla sodittiin eri puolilla pienempiä sotia, oli nälkävuosia ja suomessa varsinkin venäjän hallinto koitti pakottaa niskuroivaa kansaa ruotuun väkisin.

Ei tässä ajassa ole muuta erilaista kuin se, että tietoa välitetään nopeammin ja enemmän. Nykyään voi uutismassasta poimia haluamansa uutiset eli jos haluaa synkistellä toivottomuuden keskellä niin se onnistuu. Toiveikkaampaakin uutisointia kyllä löytää jos sitä haluaa löytää.

Mistä? Mistä löytyy, anna vinkkejä. Kerron sitten opetusministerillekin, että täältä löytäisitte sellaista myönteistä sisältöä opetukseen.

Itsellä ja läheisillä kun on noita teinejä niin heissä nyt vaan näkyy se liian suuri huoli tulevaisuudesta. Olen itsekin todella huolissani lapsen tulevaisuuden puolesta ja skannaan koko ajan uutisvirtaa ja mietin, että pitäisikö muuttaa pois Euroopasta hänen kanssaan, koittaa saada hänet ulkomaille opiskelemaan, ainakin säästää hänelle edelleen sijoitustiliä.. mitä muuta(?) Olen todella onnellinen, ettemme asu pk-seudulla, siellä poliitikkojen tekemät virhearviot tulevat jo todella iholle saakka ja en ihmettele yhtään, että nuoret ovat toivottomia.

https://www.reddit.com/r/UpliftingNews/

Esim. tuossa yksi. Googlella löytyy lisää. Muutenkin voi lopettaa pelkän pääuutislähetyksen seuraamisen ja lisätä esim. yleistajuisia tiedeuutisia koska niissä yleensä asiat kehittyy ja tieto lisääntyy. 

Joo, kävin katsomassa ekat 10 uutista. Ihan kivaa silleensä, että kadonnut kissa on Amerikassa löytänyt takaisin kotiinsa ja mustaihoinen ihminen on voittanut olympiakultaa sekä Amerikkalaisen kampuksen rakenukselta on poistettu siviilisodan aikaisen paikallissankarin nimi ja nimetty uudelleen mustaihoisen opiskelijan mukaan.

Löytyihän sieltä myös ohjeet, kuinka rakentaa itsestään henkilöbrändi sosiaalisessa mediassa.

Onpa heti toivorikkaampi olo!

Vaikutat ihmiseltä joka hakemalla hakee tilaisuutta rypeä synkistelemässä, eli toisin sanoen ongelmasi ei ratkea millään ulkoisesti tarjotuilla linkeillä vaan omaa asennettasi korjaamalla. 

Osa syynsä on koko korona hysterialla ja niillä tartuttavuus mantroilla. Maalaisjärki flunssan suhteen kadonnut ja pelkkä aivastuskin koetaan surmanloukuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjetön kilpailu opiskelu- ja työpaikoista, some, joka tuutista annetaan ymmärtää että elämän pitäisi olla pelkkää suffelia ja jos ei ole se on katastrofi, jos et näytä venezualaiselta huippumallilta se on katastrofi, huumeita tyrkyllä enemmän kuin koskaan, kaikki on mahdollista mutta mikään ei ole enää pysyvää. Tuohon päälle vähän ylisukupolvista traumaa. Joo, mikä prkl noita nuoria vaivaa, menisivät peltotöihin!!

Ei nuoria voi syyttää siitä, että heidän vanhempansa ovat opettaneet tuollaiset arvot ja näkemykset lapsilleen. 

Kyllä ne paineet ja odotukset tulee ihan jostakin muualta kuin kotoa ja koti kasvatuksesta!

Vaikka kuinka yrittää selittää nuorelle, miten hulluja ja absurdeja nuo heidän vaatimuksensa ovat ja poikkeavat täysin siitä mitä heille on opetettu ja mitä esimerkkejä annettu, niin se ei välttämättä mene perille. Itsellä ei ole sen ikäisiä lapsia, mutta tuttavaperhe on mielestäni ihan normaaleilla arvoilla varustettuja ja heidän tyttärellään menee omat odotukset ja vaatimukset joskus pahasti yli.

Nuoriso hajoaa burn outtiin!

En yhtään ihmettele, kun pitää jo päiväkodista asti harrastaa vakavasti vähintään kahta harrastusta, treenejä 4:nä iltana viikossa ja viikonloppuisin pelireissut päälle. Koko ajan pitää parantaa ja olla paras.

Sama opinnoissa, koulussa on pakko menestyä, että pääset jatkoon yliopistokarsinnoissa.

Yliopistossa huipputuloksin opiskelukaan ei auta, koska työelämässä pitää hakea yhtä paikkaa 150 muun kanssa ja osaamisen pitää olla prikulleen kohillaan ja vähän ekstratutkintoja päälle.

Ulkoisesti pitää olla kaunis, treenattu ja terve, luonne täydellinen. Myös parisuhdemarkkinoilla pitää kelvata ja löytää jättipotti.

Työura vie kaikki mehut ja ajan. Mikään ei riitä, kiivi eteenpäin!

Kehity koko ajan, joka hetki joku ehtii edelle. Voin kuvitella, että Kiinassa tämä on yhtä helvettiä. Milloin ehtii elää? Burn outissa saa vihdoinkin aikaa hengähtää ja voi hypätä ulos oravanpyörästä.