oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

En ole koska en kylälle enkä päästä luokseni ketään. Haluan olla yksin rauhassa:)

Yhdessä kyläpaikassa aikoinaan oli aina suuria kestejä, missä grillattiin hyvää lihaa ja tarjottavaa oli yleensä runsaasti. Harmi vain, että minä olin vieraista ainoa, joka ei syö lihaa ollenkaan. :/

Kerran esim. muut söivät taas runsaan ja mahtavan liha-aterian. Minulle emäntä oli varannut arstisokkaa. Siis sellaisen oikean artisokan nupun, jonka hän oli ostanut ja huolella sekä taidolla minulle erikoiseksi herkuksi keittänyt. Sinänsä siis hieno ajatus, mistä olinkin oikein otettu: olihan artisokka tosiaan harvinainen ja kallis ruoka, varsinkin vielä tuolloin, parikymmentä vuotta sitten!

Se vain, että tuo kyseinen artisokka sattui olemaan aika pienikokoinen, ja mitään muuta en sen kanssa saanut. Artisokastahan syödään vain ne kukkapohjan heteet sekä kuoritaan niitä "suomuja" yksi kerrallaan irti. Niiden juuresta imeskellään sitten "sisälmyslihaa", jota jokaisessa suomussa on hyvin vähän. Suomujen suurin osa on muuta, hukkaan menevää kuituista päällysosaa.

Noh, bilepäivä oli vasta alussaan, ja kuitenkin odotettavissa oli juhlintaa ja seurustelua pitkälle aamuyöhön.

Viimein emäntä sitten puoilenyön maissa lämmitteli vielä kaikille yöpalaksi ison padallisen kasvissosekeittoa ja paistoi sen kylkeen leipäkrutonkeja... Sain osakseni muutamia paheksuvia katseita, kun otin keittoa aika paljon ja vielä lisääkin! :O - Ei muistettu enää sitä, että muuthan olivat syöneet alkuillasta suuren, täyttävän liha-aterian, joten heillä ei ollut vieläkään kova nälkä - mutta minulla, aiemmin hyvin vähän syöneenä sen sijaan oli ollut huutava nälkä jo pitkän aikaa ennen yöpalan aikaa!

Eniten minua ihmetyttivät ne muiden moralisoivat katseet, ikään kuin olisin tehnyt suurenkin rikoksen, kun söin niin paljon sosekeittoa (jota kyllä oli kaikille riittävästi), vaikka muut itse olivat aiemmin mässäilleet suurella liha-aterialla! :D

Toinenkin muisto tähän aiheeseen: teininä olin yhtenä kesänä pari viikkoa kaverini luona sillä aikaa, kun omat vanhemmat olivat "aikuisten lomalla" kaukana kotoa. Muuten kaikki oli hyvin ja meillä oli tosi kivaa - mutta ruokaa en saanut tarpeeksi. :/

Ensimmäisinä päivinä otin totutusti ruokaa yhtä paljon kuin kotonakin, eli sen verran, mikä piti minut nälättömänä seuraavaan ruokaan. Olin lapsena hyvin hoikka, mutta söin aika hyvin kuitenkin... Ilmeisen vilkas aineenvaihdunta tai huono imeytyminen tai jotain! :D

No muutamana päivänä merkitseviä katseita saatuani, ja kaverin huomautettua nolaavasti koko porukan kuullen, että "jätä nyt muillekin", tajusin, että en saa ottaa niin paljon kuin tarvitsisin.

Huomasin, että kahdelle aikuiselle ja kahdelle teinille oli aina varattu tosi vähän ruokaa yhteensä. Päivän ainoa pääruoka oli muutenkin aina yksipuolinen. Lämpimiä ruokia tehtiin muistini mukaan vain kahta erilaista: oli joko makaronilaatikkoa tai sitten muusia ja jauhelihakastiketta... Salaatteja ei muistaakseni ollut tarjolla koskaan, muuta kuin ehkä pari siivua tomaattia ja/tai kurkkua.

Aamulla syötiin puuroa ja teetä, tai sitten valkoista höttöleipää ja teetä. Illalla syötiin taas pari siivua leipää ja juotiin teetä. Siinä kaikki.

Iltaisin nukkumaan mentyä mahani kurni isoon ääneen, mitä kaverini pilkkasi, ja kauhistelihyvin paheksuvasti jotain, että "Miten sulla kurisee maha noin?! Ei kai sulla voi olla TAAS/VIELÄKIN nälkä, kun vasta syötiin iltapala?!" :O

No tämähän sai minut häpeämään nälkääni ja mahan kurinaani kauheasti. Stressasin tuskissani illat, kun yritin epätoivoisesti saada vatsani olemaan kurisematta. :( Mikä ei tietenkään voi koskaan onnistua: maha kurisee nälkäänsä juuri silloin, kun se kurisee! Nälissään ei tahtonut unikaan tulla silmään.

Laihduin kahdessa viikossa varmaan ainakin 5 kiloa, ja kun vanhempani olivat tuona aikana muualla, onnellisen tietämättöminä tyttärensä nälästä, niin minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia esim. pyytää heitä käymään ja tuomaan minulle jotain välipalasyötävää tai rahaa, jotta voisin ostaa itselleni välipaloja.

Tuolloin ei vielä edes ollut kännyköitä eikä nettipankkeja tms.

Minulla piti olla täysi ylläpito ja kaikki hyvin, niin vanhemmatkaan eivät olleet tajunneet jättää minulle itselle juuri taskurahaa (typeryyttä heiltä). En viitsinyt edes jälkikäteen valittaa vanhemmilleni, etten saanut tuona aikana riittävästi syödäkseni... Koska sitten en ehkä olisi päässyt niin usein tuon kaverin luo kouluarkenakaan yöksi. - Ja sen normaalin yhden tai kaksi yötähän siellä aina silloin tällöin kesti vähän vähemmälläkin syömisellä, kun muuten oli ihan mukavaa, ja "isolla kylällä" erilaista & vilkkaampaa menoa kuin kotona maalla. ;)

Muutenkin jännä, miten helposti sitä lapsena alistuu ja pitää asioita noloina, omana syynään! Varsinkin jos joku sattuu vähän pilkkaamaan asioista, jotka eivät oikeasti ole edes omaa syytä. Ja missä pitäisi ihan jonkun muun (eli aikusten) hävetä ja kantaa paremmin vastuuta lapsesta/nuoresta. :(

 

En, koska olen sen verran avoin että sanon kyllä suoraan jos on nälkä ja kysyn voisinko tehdä vaikka leivän. Tai sitten vaikka lähden itse käymään kaupassa. Yleensä jos jonnekkin yökylään menen niin kaupan kautta menenkin.

Ex-miehen kanssa asuttiin kaukana kaupungista ja oltiin siihen aikaan todella vähätuloisia. Pärjäilimme aika pienellä ja monesti piti odotella palkkapäivää että sai jääkaappiin täytettä. Kuitenkin jos sukulaisia tuli kauempaa niin että ilmoittivat tulostaan, mielelläni leivon tarjottavaa sekä suolaista että makeaa. Oma sukuni aina ilmoittikin ja koskaan ei nälkää meillä nähnyt, kunhan vain minulla oli sitä aikaa käydä kaupassa ja leipoa ja oli ilolla kestitä vieraita.

Kerran sitten miehen lähes tuntematon sukulainen perheineen tuli illalla myöhään yllätyskäynnille ja perheen äiti ilmoitti rempseästi ovella että tuo "Juhani" tuossa meinasi että mennään pitseriaan mutta minäpä sanoin että eikös sun sukulaisesi asu täälläpäin että mennään sinne syömään niin säästyy meiltä rahaa!

Ja tämä on tosi, kehtaisi ihan oikeasti asian näin tökerösti pamauttaa.

Oltiin huulet pyöreänä että mitäs nyt tehdään, jääkaappi oli tyhjä, kello jo paljon, eikä sen puoleen olisi ollut edes rahaa käydä siellä kaupassa.

Tilanne tuntui itsestäkin nololta koittaa selittää että anteeksi meillä ei nyt ole edes leipää tarjota kun palkkapäivä vasta tulossa ja kaapit tyhjät.

Pieni lapsensa alkoi illan mittaan itkemään nälkäänsä ja onneksi löysin pikapuurooannoksen kaapin perältä lapselle.

Varmaan meistäkin siis saisi kauhutarinan aikaan mutta kun ei ollut tarjota ja jos olisivat ilmoittaneet tulostaan vähän aiemmin että olisi ehtinyt jotain edes yrittää tehdä jos olisivat kertoneet tulevansa meille syömään. Kellokin oli jo melkein yhdeksän illalla ja me olimme menossa nukkumaan kun ovelle koputettiin ja kaapit oli siis todella tyhjät, ei edes voita leivän päälle.

Ensimmäinen yö ihastuksen luona. Mies lupasi tehdä jotain upeita pihvejä ja kermaperunoita...olikin yksi Panini, josta minä sain 1/3. 😂😂😂

En ole, koska en oleta, että ystäväni tai sukulaiseni ruokkisivat minut yökylässä Joka perheessä on omat aikataulut, tavat ja tottumukset (ja ruoka-annosten koot). Vien aina mukanani esimerkiksi leipää ja päällisiä, ja voin hyvällä omalla tunnolla niitä syötä jos nälättää. Ja jos tekee mieli jotain muuta, niin kysyn maistuuko muillekin ja tilaan 

Vierailija kirjoitti:

Ex-miehen kanssa asuttiin kaukana kaupungista ja oltiin siihen aikaan todella vähätuloisia. Pärjäilimme aika pienellä ja monesti piti odotella palkkapäivää että sai jääkaappiin täytettä. Kuitenkin jos sukulaisia tuli kauempaa niin että ilmoittivat tulostaan, mielelläni leivon tarjottavaa sekä suolaista että makeaa. Oma sukuni aina ilmoittikin ja koskaan ei nälkää meillä nähnyt, kunhan vain minulla oli sitä aikaa käydä kaupassa ja leipoa ja oli ilolla kestitä vieraita.

Kerran sitten miehen lähes tuntematon sukulainen perheineen tuli illalla myöhään yllätyskäynnille ja perheen äiti ilmoitti rempseästi ovella että tuo "Juhani" tuossa meinasi että mennään pitseriaan mutta minäpä sanoin että eikös sun sukulaisesi asu täälläpäin että mennään sinne syömään niin säästyy meiltä rahaa!

Ja tämä on tosi, kehtaisi ihan oikeasti asian näin tökerösti pamauttaa.

Oltiin huulet pyöreänä että mitäs nyt tehdään, jääkaappi oli tyhjä, kello jo paljon, eikä sen puoleen olisi ollut edes rahaa käydä siellä kaupassa.

Tilanne tuntui itsestäkin nololta koittaa selittää että anteeksi meillä ei nyt ole edes leipää tarjota kun palkkapäivä vasta tulossa ja kaapit tyhjät.

Pieni lapsensa alkoi illan mittaan itkemään nälkäänsä ja onneksi löysin pikapuurooannoksen kaapin perältä lapselle.

Varmaan meistäkin siis saisi kauhutarinan aikaan mutta kun ei ollut tarjota ja jos olisivat ilmoittaneet tulostaan vähän aiemmin että olisi ehtinyt jotain edes yrittää tehdä jos olisivat kertoneet tulevansa meille syömään. Kellokin oli jo melkein yhdeksän illalla ja me olimme menossa nukkumaan kun ovelle koputettiin ja kaapit oli siis todella tyhjät, ei edes voita leivän päälle.

Ai kauhee, miten törkeää vierailta! :O :(

Ei jatkoon kirjoitti:

Ensimmäinen yö ihastuksen luona. Mies lupasi tehdä jotain upeita pihvejä ja kermaperunoita...olikin yksi Panini, josta minä sain 1/3. 😂😂😂

Ai kauhee! :'D

Jos näistä tarinoista puoletkaan on totta, niin moni suomalainen on ruokia pursuavien kauppojen keskellä yllättävän pieniruokainen. Mistä ruokahävikki sitten oikein syntyy? Ja moni suomalainen on myös hyvin epävieraanvarainen ja suorastaan epäkohtelias tai ainakin miltei sairaalloisen itsekeskeinen, koska ei osaa yhtään ajatella vieraansa tarpeita. Näitä juttuja pitäisi opettaa koulussa vaikka kotitaloustunneilla.

Ikävintä oli lukea kuvauksia lapsivieraiden nälässäpitämisestä. Kasvavista lapsista varsinkin pitäisi pitää huolta, että saavat varmasti kunnolla energiaa. Murrosiässä ruokaa voi mennä paljonkin, ja se on ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ex-miehen kanssa asuttiin kaukana kaupungista ja oltiin siihen aikaan todella vähätuloisia. Pärjäilimme aika pienellä ja monesti piti odotella palkkapäivää että sai jääkaappiin täytettä. Kuitenkin jos sukulaisia tuli kauempaa niin että ilmoittivat tulostaan, mielelläni leivon tarjottavaa sekä suolaista että makeaa. Oma sukuni aina ilmoittikin ja koskaan ei nälkää meillä nähnyt, kunhan vain minulla oli sitä aikaa käydä kaupassa ja leipoa ja oli ilolla kestitä vieraita.

Kerran sitten miehen lähes tuntematon sukulainen perheineen tuli illalla myöhään yllätyskäynnille ja perheen äiti ilmoitti rempseästi ovella että tuo "Juhani" tuossa meinasi että mennään pitseriaan mutta minäpä sanoin että eikös sun sukulaisesi asu täälläpäin että mennään sinne syömään niin säästyy meiltä rahaa!

Ja tämä on tosi, kehtaisi ihan oikeasti asian näin tökerösti pamauttaa.

Oltiin huulet pyöreänä että mitäs nyt tehdään, jääkaappi oli tyhjä, kello jo paljon, eikä sen puoleen olisi ollut edes rahaa käydä siellä kaupassa.

Tilanne tuntui itsestäkin nololta koittaa selittää että anteeksi meillä ei nyt ole edes leipää tarjota kun palkkapäivä vasta tulossa ja kaapit tyhjät.

Pieni lapsensa alkoi illan mittaan itkemään nälkäänsä ja onneksi löysin pikapuurooannoksen kaapin perältä lapselle.

Varmaan meistäkin siis saisi kauhutarinan aikaan mutta kun ei ollut tarjota ja jos olisivat ilmoittaneet tulostaan vähän aiemmin että olisi ehtinyt jotain edes yrittää tehdä jos olisivat kertoneet tulevansa meille syömään. Kellokin oli jo melkein yhdeksän illalla ja me olimme menossa nukkumaan kun ovelle koputettiin ja kaapit oli siis todella tyhjät, ei edes voita leivän päälle.

Yllätysvieras ei voi odottaa täysihoitoa. Kuvaamasi perhe olisi voinut tuoda jotain syötävää mukanaan, teille tuliaisiksi ja pöytään laitettavaksi, mutta näemmä vierailun päätarkoitus olikin vain rahan säästäminen.  

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kehuu kuinka vähän syövät ja kuinka on niin ihanan kevyt olo ja sitten menevät kylään ja odottavat pitopöydän notkuvan alvariinsa jos jonkinlaista. Outoa!

Mutta ei niin outoa kuin se, että sinä oletat kyseessä olevan samat ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei ole maailman tärkein asia. Kukaan ei kuole nälkään parissa päivässä.

Selvästikin maha täynnä kirjoitettu mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lokit kirkuu. 

Varsinkin nämä nykymaailman täysin käsittämättömät muka-allergioista kärsivät. "Koska olen _niin_ erikoinen, en voi syödä lihaa, kalaa, kanaa, gluteiinia, munaa, maitoa, laktoosia, pähkinöitä, sokeria, papuja, perunaa, sitrushedelmiä." Lista on loputon.

Olen joutunut järkkämään kokouksia tälle porukalle. Jossain vaiheessa teki mieli lyödä näiden tärkeilijöiden eteen ruuaksi kannullinen vettä. Siitäkin olisi varmaan löytynyt valittamisen aihetta.

En haluaisi olla misogyyni (olen itse nainen) mutta useimmiten tämä ruokahysteria ja sitä kautta itselle vaaditun palvelun ja tärkeyden tunne liittyy naisiin. On joukossa kyllä miehiäkin. Koko porukkaa yhdistää joku itsetuntovamma.

Ruoalla säätämisellä laitetaan toiset ihmiset palvelijoiksi. Tulee olo, että on tärkeä ja että on valtaa. 

”Anteeksi, mutta siinä jälkiruoassa on pähkinää. Rouvahan sanoi olevansa sille allerginen!”

”Juu, mutta kun näytti niin hyvältä, niin oli pakko ottaa.”

🙄

Tuota lainausta käytetään niin paljon joka paikassa, että on ilmiselvästi täysin keksitty tilanne.  Juuri tuo fraasi "näytti niin hyvältä" toistuu vuodesta toiseen tuossa keksityssä jutussa. Sitä käyttävät jopa ravintola-alan ammattilaiset haastatteluissa. Oikeasti kyse on vain siitä, että laiskat työntekijät eivät jaksaisi erityisjärjestelyjä.

Fraasia ”oikeasti kyse” käytetään yleensä silloin, kun yritetään peittää se, ettei oman olettaman tueksi oikeastaan ole mitään todisteita.

Jaanuli kirjoitti:

Anopilla, joka vallan hyvin tiesi, että olen ollut kasvissyöjä viimeiset 20 vuotta. Olin hänet ilmeisesti jostain suututtanut, sillä tarjolla oli jotain lihapataa, josta oli mahdoton kaivella erilleen perunat ja kasvikset. Muka yllättyneenä siinä sitten totesi, että ”ai, Jaanalle ei nyt olekaan tällä kertaa mitään.” Sama ihminen kertoi yksi vuosi ylpeänä, kuinka oli valmistellut jouluruoat laktoosittomina. Tosin kysyi perään, että ei kai joulupuuroa tarvitse laktoosittomana tehdä? Ei tokikaan, jos minun tai hänen lapsenlapsensa ei ole tarkoitus sitä syödä. Vaikutelmaksi jäi, että ihan hänen kiusakseen tällaista laktoositonta ruokavaliota noudatamme.

Maito tulee lehmästä, joten puurohan keitetään silloin kasvissyöjälle tietenkin veteen.

Meidän vieraat tuovat tullessaan kaljapäkit ja sihauttelevat niitä illan mittaan auki. Olen huomannut niiden maistuvan paremmin kuin meikäläisten pöperöt. Miehille tosin maistuu ruoka(kin).

Vierailija kirjoitti:

jokutonttu kirjoitti:

Aina sisareni luona. Hänen ruokavalionsa koostuu usein vetisestä porkkana tai peruna-purjo keitosta, lapset saavat iltapalaksi banaanin puoliksi jne.  Aamulla keitetään kaurapuuro, jota saa jälkiruokakulhollisen, ei ruokalautasellista. Kahvia puoli mukia jne. Hän itse syö niin eikä kai tajua, että muut kaipaavat enemmän ruokaa. Jos menen yökylään, jemmaan laukkuuni välipalakeksejä ja juomaa, matkalla syön tukevasti. Sisko on rakas, ja mielelläni käyn hänen luonaan, mutta nälissään on kyllä tympeä olla.

Onko siskolla syömishäiriö vai oikeasti poikkeuksellisen pieni energiantarve?

Entä lapset, ei kai nekin voi olla luonnostaan noin pieniruokaisia, että pelkkää porkkana popsivat. Ruokavalinnat kuulostavat paitsi energia- myös ravintoköyhiltä kasvavan lapsen tarpeisiin.

Miten niin poikkeuksellisen pieni energiantarve? Laihdutusketjuissa aina haukutaan läskejä, että syövät liikaa, mutta entäs jos sillä geenilotossa voittaneen ruokavaliolla joutuisi kärsimään ainaista nälkää?

Toisin sanoen noissa ketjuissa ei myönnetä, että ihmisillä olisi erilainen energiantarve

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistin sen nälän tunteen äsken miltä se tuntuu.

Onneksi löysin syötävää omasta huushollista.

Oon valvonut melkein aamuyöhön joskus nälän takia kylässä.

Joskus 80-luku.Oli perjantai työstä kotia.Ukkokin työmatkalta.Oli viikot pois. Perunat kiehumassa,soossi valmiina.Ukko katto ikkunasta.Taas sun ystäväs tulee kakaroiden kanssa syömään ruoka aikana. Nyt häivytään.Puhelimet olemassa,miksi hän tulee soittamatta aina ruoka aikaan?Niin siitä lennosta,omat lapset mukaan.Eteisessä vaateet päällä lähdössä.Hän oven takana.Sanoimme meillä on sovittu meno,olen pahoillamme ,sitä ei voi perua. Niin lähdetiin ukon autolla.Hän sanoi menee sit kylään naapuri talo.OK.( siellä ei ruokaa koskaan,henkilö haki lout ruokamme minulta aina.mitä jäi) Mentiin kylään.Siellä oltiin siihen asti kun alaovet sulkeutuu ja alaovita ei talon rappuun pääse.Kahvia,kahvia kahvia.Suolet kurni nälkää.Eväs leivät töissä syöty kello 11. Kotona olitiin kello 21.30 vihdoin ruokaa.

Siis te näitte kylässä nälkää, koska ette itse halunneet tarjota vieraille kotona ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisin kotona ollessani en välttämättä yhtään lämmintä ateriaa. Ei vain ole nälkä. Mutta jos liikun jossain, maha kurnii ja kunnollinen ruoka tulee tarpeeseen. Ei siis riitä mikään vähän broilerinroippeita sisältävä liemi, vaan pitää saada perunaa ja ruisleipää ruoaksi. Rasvaa tai yletöntä lihamäärää en kaipaa.

Yletön hiilihydraattien popsinta on elimistön sokeriaineenvaihdunnalle pahempi kuin rasva.

Vierailija kirjoitti:

Ex-miesystävä ei ollut mikään keittiöihminen. Ruoanlaitto lähinnä pakastepitsaosastoa. Saattoi myös tehdä sen pizzansa vain itselleen, vaikka kumpikaan ei oltu syöty koko päivänä mitään. 

Aika nopeasti opin, että ei kannata odottaa kutsua, vaan käydä vaan ruokaan kiinni, jos sellaista harvinaisuutta siellä näki. Tai tilata Woltista. Lempi ei niin kovin kukoistanut, että olisin itse mitään viitsinyt alkaa kokkailla ja siellä keittiössä ei edes ollut mitään välineitä siihen.

Miten ”tehdään” pakastepitsa? Ai niin, muutit kesken kaiken kirjoitusasuksi pizza. Niin aivan eri ruokahan se on.