oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Kyllä. Entisessä appiukkolassa 7v ajan, kunnes opin että ennen lähtöä pitää syödä hyvin koska tarjolla on vain jaffakeksejä. Pihalla hienot savustuspöntöt ja systeemit, mutta ei niin ei.

Vierailija kirjoitti:

Muuan perhe otti oikein kunnolla ahnehtiakseen kyläillessään. Vanhus olisi jäänyt kokonaan ilman, jos en olisi täyttänyt hänen lautastaan ensin, sitten ottivat kyläilijät, kaapivat astiat lähes puhtaiksi, ja kun ruokaa oli jäljellä pari lusikallista kysyttiin jotta otatko sinä vai annetaanko X:lle. No, en ottanut, tarvitsihan kasvava lapsi senkin vähän. Ja ei, ruokaa ei ollut sarjassamme kitsaasti. Tämä toistui niin usein, että söin itse ensin.

Enkä ymmärrä toistakaan perhettä, heidän tullessaan kahvipöytä on aina katettuna, mutta ennen kuin ehdin edes henkäistä, he ovat jo tekemässä voileipää. Ja jos mitä hyvää jää yli, vihjaistaan, että kyllä se kotimatkan jälkeen maistuisi.

Viimeinen lause! Tämä on toistunut monessa tarinassa, vai oliko osa siinä moukkamaisin vieras -ketjussa. Siis että vieras lähtiäisikseen kerjää jämiä mukaansa, joka ärsyttää emäntää.

Onko ihan oikeasti tällaista tapahtunut jossain? En mitenkään voi kuvitella. Ihan korkeintaan voisi kotona käymässä oleva parikymppinen opiskelija ehdottaa tuollaista. Sekin meillä menee toisin päin, eli minä tuputan lapsille ruokaa mukaan.

Outoa!

N52

Vierailija kirjoitti:

Mun miesystävä tulee meille aina tyhjentämään kaapit. On päivällä kotonaan saattanut syödä esim vain pari porkkanaa ja pannullisen kahvia, ja jos oon laittanut esim lasagnea, syö usein kaiken ja kokonaisen leivän juustoinern jne päälle. Ärsyttää kun vaikkapa se lasagne riittäisi minulle ja lapselleni tyyliin 3-4 päiväksi mutta jos mies on syömässä, pitää kokata taas uusi ruoka seuraavana päivänä. Tarjoutuu kyllä käymään kaupassa ja ostamaan ruokaa, mutta ei se poista sitä ärsytystä että jos oon suunnitellut ruokaa, käynyt kaupassa ja sit laittanut sitä ruokaa 1-2h, niin kaikki menee yhdellä istumalla. Jos pyydän häntä kokkaamaan niin hakee valmis pitsaa tai maksalaatikkoa. Ärsyttää mutta mikäs teet.

Minkäs teet? Saanko kysyä miksi helvetissä koet, että ton possun on oikeutettua syödä sun laskuun ja tyyliin ruuat sun lapsen suusta? Oletko tyhmä?

Meillä oli tapana tehdä mökkireissuja kaveriporukalla, ensin kaikki sujui sovussa, kaikki veivät sovitut ruoat, naposteltavat ja omat juomat. Sitten kaveriporukan kokki keksi että hän tuo kaiken syötävän ja sitten jaetaan lasku. Yhdessä kokattiin kuitenkin. Lasku ala carte kokoisista annoksista oli noin 40€ per naama, aamupalakin oli mitoitettu 2 leipäsiivua.. vitutti ja nälätti, onneksi oli sentään omat viinat.. välit meni myöhemmin eikä haittaa, tää lokkeili kokin työpalkan itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tukevasti ylipainoinen kaveri.

Jostain syystä aina kun hän on tulossa meille kylään hän on dieetillä.

Tiedän ettei hänellä ole ruokarajoitteita.

Kuitenkaan hän ei syö kunnolla, siirtelee ruokaa lautasella.

Yhteiselle kaverillemme hän oli sanonut että näki meillä nälkää, kun ei kehdannut syödä meidän ruokapöydässä.

Oli kuitenkin ennen meille tuloa syönyt 2 kääretorttua.

Tarjosin hyvää ruokaa, uuni broileria, riisiä ja kasviksia sekä salaattia.

Taitaa joillain olla itse aiheutettua nälkää.

Oletko itse langanlaiha, ellet peräti anorektisen kokoinen? En minäkään kehtaisi syödä jos emäntä on sen kokoinen että tuuli kaataa. Tai valitteletko jatkuvasti rahapulaa?

Joskus nuorempana kyllä, moniakin kertoja, mutt nyt huomaan, että elämä on niin muuttunut, ettei siihen enää kuulu 'vieraiden' ihmisten luona kyläilyä käytännössä ollenkaan. Ne ystävätkin, jotka luona käy, saa mieluusti sanoa että hei nyt olis muuten vähän nälkä, ja saa vaikka itse avata kaappeja. Nautin itse asiassa tosi paljon tämmöisestä rennosta elämästä, jossa ei tarvitse olla 'vieras' kenenkään läheisen kanssa, vaan asioista voi sanoa ääneen, ja sitten niille tehdään jotain.  Toki tulee tarjottua ruokia, jos joku tulee käymään, ja vietyä viemisiä, jos itse menen. Mutta tykkään, että siinä on epävirallisuuden tuntu. Luojan kiitos ei ehkä ole enää pakko koskaan (?) mennä 'vieraaksi kylään' mihinkään...Mutta ymmärrän että, jos joku nauttii siitä, niin en halua sitä kritisoidakaan.

En ymmärrä kylässä ollessa talon kaapille menoa. Loukkaantuisin jos joku minun kaappeja penkoisi. Ruoat tarjotaan pöydässä.

Jos joku on tosi laiha, mainostaa syövänsä kuin lintu ja olevansa aina laihdutuskuurilla, niin sellaisellehan ei pitopöytää kannata kattaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Torttunaamaeinari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kun isäntäväki mussutti itse suurimman osan tarjottavista ensimmäisenä iltana, tultiin kaupan kautta ruokakassien kanssa ja ajateltiin miehen kanssa että ne riittää neljälle hengelle koko viikonlopuksi ihan hyvin. Erikoisoluet isäntäpariskunta oli juonut kahdestaan sen jälkeen kun pitkän ajomatkan sisältäneen perjantain jälkeen mentiin jo heidän aikataululla varhain nukkumaan. Juustosiivut ja kinkut maistui suoraan paketista likaisilla käsillä kahmien. Sipsit eivät olleet oikeaa merkkiä ensin ja siitä tuli nurinaa, ne oli silti syöty myös sillä aikaa kun nukuttiin. Meille oli jäänyt aamupalaksi paahtoleipäpussin kantapalat ja yksi pikarijogurtti sekä banaani puoliksi. 

Ihan ilman sarvia ja hampaita - ei tullut mieleen, että ehkäpä ne teidän "ruokakassit" oli aivan alimittaiset, siis siihen nähden jos olitte muka suunnitelleet ko. ruokien riittävän neljälle hengelle ja koko viikonlopuksi. Sellaista pariskuntaa olekaan, joka olisi voinut oikeasti vetää yhdessä illassa koko viikonlopun ja neljän hengen satsin sapuskaa.

Haisee vahvasti nälässäpitäjältä ja tyypiltä, jolta voisi odottaa kommenttia: "hei mä söin kirsikkatomaatin ja puolikkaan grillimakkaraa, pötsi ihan piukassa ja ensi kerran syön viikon päästä" ja joka odottaa, että kaikki on samanlaisia.

Joo voin sanoa että on :D Niitä jogurtteja oli esimerkiksi kahdeksan pikaria, paahtoleipäpussi ei ollut mikään mini, banaaneja tuotiin tertullinen ja oluitakin 9 kpl. 1,5l appelsiinimehua, aamulla vain tyhjä tölkki pöydällä. Leivänpäällisistä jäljellä oikeasti rippeet, ehkä kolme siivua kalkkunaa? Tästä pariskunnasta varsinkin mies söi kirjaimellisesti ihan sikanaan ja oli my 600lb life-kokoluokkaa. Ideana oli että tuodaan omat aamupalat ja snäksit, varsinainen pääruokailu hoidettiin ulkona. 

Se, että "ruokakassit" tarkoittikin yhtäkkiä vain aamupaloja ja snäksejä, ei käynyt mitenkään ilmi alkuperäisestä viestistä.

Jep. Edes lapselle ei oma-aloitteisesti tarjottu mitään.Lapsi oli 2-vuotias.Aamulla pyysin lapselle puuroa.Pitkin naamoin sitten emäntä keitti.Itse söivät kyllä ympärillä ja keittelivät kaffetta...Luojan kiitos lapsella oli vellejä mukana,söi niitä nälkäänsä sitten..

Vierailija kirjoitti:

Jep. Edes lapselle ei oma-aloitteisesti tarjottu mitään.Lapsi oli 2-vuotias.Aamulla pyysin lapselle puuroa.Pitkin naamoin sitten emäntä keitti.Itse söivät kyllä ympärillä ja keittelivät kaffetta...Luojan kiitos lapsella oli vellejä mukana,söi niitä nälkäänsä sitten..

Mainitsen vielä,että kyläpaikkaan oli meiltä n.500km.matkaa suuntaansa.

Vierailija kirjoitti:

En olisi ilman tätä ketjua aiemmin ajatellut, että näemmä useimmilla ihmisillä on tarve syödä 2-3 tunnin välein. Itse syön 2-3 kertaa päivässä. Mikäli tällaiset parin tunnin välein syöpöttelytarvetta kokevat ihmiset lähtevät useamman päivän vierailuille, voisivatko he itse tuoda tarpeet mukanaan näihin aamu- väli- ja iltapaloihinsa?  

Entäs jos itse kutsujan ominaisuudessa ihan tarkastelee omaa toimintaansa kriittisesti ja miettii onko se ns. normaalia. Nimittäin ihan useammankin asiantuntija suositus on, että päivän aikana syödään 5 kertaa; aamupala, aamun välipala, lounas, päiväruoka, välipala ja iltapala. Se, että sulla on "tarve" leikkiä muita parempaa ihmistä syömällä 2-3 kertaa päivässä, on epänormaalia ja normaaleiden ihmisten "pakottaminen" omaan, pölvästiin, tapaasi on puhdasta junttiutta.

Ja jos tuntuu siltä, ettei lompakko anna myöden kutsua ja tarjota ruokia kutsutuille, niin jätä kutsumatta. Istu ennemmin yksin pimeässä, sähköä säästäen ja ryystä kerran päivässä (varastetulla) pillillä sitä kasviskeittoasi, josta olet perannut pois turhat palsternakat, porkkanat, sipulit ja perunat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa. Kerrankin yksillä lapsen synttäreillä pöydässä oli viidelle aikuiselle kolme pullaa, 2 viineriä ja kaupan pieni keksipaketti. Pullat ja viinerit laitettiin keskeltä kahtia, että kaikille riitti, isäntäväen lapset söivät kaikki keksit ja sitten lopuksi juhlien emäntä ihmetteli että kuinka kaikki tarjottavat menivät. Hyvävarainen perhe kyseessä, rahasta ei tarjoilut ainakaan olleet kiinni.

Minä olen itse saanut sellaisen mallin, että aina kun tulee vieraita, pöydässä on tarjottavaa. Jos ei pakkasesta löydy, niin alle tunnissa pyöräyttää vaikka piirakan. Jos tulee vieraita pitkän matkan päästä, kysyn erikseen pysähtyvätkö matkalla syömään, vai laitetaanko ruoka valmiiksi. Yleensä vastaus on että kyllä kiitos.

Olen huomannut eron eri puolilta Suomea tulevien ihmisten välillä. Osa ei tarjoa mitään koskaan, osa aloituksen kaltaisen setin ja osa (yleensä sukulaiset ja lapsuudenkaverit) koko setin.

Jospa kuitenkaan ei ollut hyvätuloinen perhe vaan rahat oli loppu. Toiseksi kaupankassana olen usein nähnyt hyvin erilaisia vanhempia/aikuisia ostamassa vierasvaraa ja juhlaherkkuja. Eräs (anorektinen) äiti osti joulunavauspäivänä irtokarkkeja tarjouksesta lapsille ehkä noin 10 kpl, sillä karkit kolisivat pussin pohjalla (lapset alakouluikäisiä kaikki) ja ohje oli että vasta kotona saa pussin avata. Samaan aikaan muut samanikäiset lapset ostivat täyden paperipussillisen jokainen itselleen ja heti maksun jälkeen alkoi mässäys. Samoin kotona monet tarjoaa kaksi kylmää riisipiirakkaa ilman voita ja toinen leipoo ison piirakan, valmistaa aterian salaatteineen. Jokaisella meillä on erilainen suhde ruokaan ja itsekin olen huomannut usein tarjoavani liian vähän syötävää kun vieraat on kertoneet käyneensä kebabilla meiltä lähdön jälkeen. Minulla vain ei aina ole ollut varaa ruokkia kerralla suursyömäriperhettä.

Varma tieto, että rahaa kyllä olisi. Olen käynyt muinakin ajankohtina ko. perheen luona ja tarjoilut ovat aina hyvin minimaaliset jos lainkaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että se on opittu tapa. Esimerkiksi, monissa paikoissa ensimmäinen kysymys on, että keitetäänkö kahvit. Tuossa paikassa ei koskaan. Yleensä pöytään ilmestyy silloin jotain, kun perheen omat lapset alkavat kyselemään että milloin saa mehua kun on vieraitakin. Ei sillä, kaikki tavallaan ja en ota sitä yhtään pahalla että kitsastelevat. Itse toimin toisin ja joku saattaakin siitä pahoittaa mielensä, että aina kun sinne menee niin tuputetaan jotakin. 

1990-luvun puolivälissä minulla oli naisena monia miespuolisia nettituttuja, siis tuttuja, joiden kanssa siihen aikaan keskustelin. Eräs heistä kutsui minut käymään luonaan ja sovittiin tapaaminen hänen luonaan.

Oli perjantai-ilta ja minulla takana täysin buukattu työpäivä. Olin kertonut tilanteeni, että tulen junalle suoraan työstä tyhjin vatsoin ja olin kysynyt, mitä voisin tuoda tullessani. Herra rauhoitteli minua ja kertoi tarjoavansa minulle herkkuruokiaan, joten minun ei tarvitse tuoda yhtään mitään. Hän hoitaa ateriat.

No joo, perjantai-illalla puolen tunnin automatkan jälkeen asemalta ollaan sitten perillä ja isäntä ryhtyy kattamaan pöytää herkkuruoillaan minulle, susinälkäiselle. Valinnanvaraa oli kaksi: joko Saarioisten  tms. peruspizza tai saman firman jauhelihalaatikko, molemmat puolitettuna. Ne ovat kuulemma hänen herkkujaan ja toinen vaihtoehto jää sitten huomiselle lounaaksi.

Valitsin pizzanpuoliskon ja sitten isäntä ilmoitti iloisena, että hänellä on pizzalle lisukkeitakin, haluanko? No totta Mooses, luulin, että sieltä lopulta tulee salaatteja ja muuta täydennystä kuivalle pizzälätylle. Isäntä toi pöytään ketsuppi- ja sinappituubit.

Loppuillasta voin kertoa, että menin aikaisin ja tyhjällä vatsalla nukkumaan. 

Aamulla heti aamiaisen (kahvi ja pitkopullanpala, sekin kuulemma herkkua) jälkeen pyysin tyypiltä nopean palautukseni Tampereen rautatieasemalle ja marssin silloisen Stockmannin herkkuosastolle. Muistan ostaneeni runsaasti ruokaa, mm. savustetun kalkkunanjalan. Jyrsin sitä jo junassa kotimatkan ajan enkä yhtään hävennyt.

Tuo on tosijuttu siitä, miten "lisukkeita" -sanan käyttö joskus nykyisinkin herättää tutuissani naurunpyrskeitä, kun tarjolla on sinappia tai ketsuppia. Olen tämän jutun kertonut siksi, että aina pitäisi olla jonkinlainen takaportti selviytymiseen. Laukussa voi pitää ravintoa ja ruokaa sopivassa muodossa, jos tilanteesta ei muuten pääse irti. Mutta miten valmistautua, kun isäntä iloisena kertoo, että hommat on hanskassa?

Lisukkeita, anyone?

Saimme ystäväni kanssa yllättäen kutsun yhteisen ystävämme, jota emme olleet nähneet aikoihin, 30v synttäreille.  Tämä kutsun lähettäjä oli aina ollut innokas ja taitava  kokki/leipuri joka nuorempana ilmestyi usein bileisiin piirakka  kainalossa ja mietittiin jo vesi kielellä, mitä herkkuja saamme.

Kaveri oli muuttanut maalle ja asui keskellä metsää. Oli marraskuu. Käytiin huoltoasemalla kahvilla matkan varrella muttei syöty mitään kun ajateltiin, että "Mari" on taas pistänyt pöydän komeaksi. Meillä oli tuliaisena kukkia ja viinipullo. Kun päästiin perille ihmeteltiin kummitusmaisen synkkää taloa josta näkyi heikosti telkkarin valo, ihmeteltiin ollaanko oikeassa paikassa. Sitten ystävämme ilmestyi portaille. Halasi meitä vaisusti, ei kiittänyt tuliaisista ja ohjasi meidät kylmään taloon jossa ei ollut muita. Selvisi että olimme ainoat vieraat. Mistään juhlatunnelmasta ei ollut tietokaan. Keittiössä  "Mari" pisti kahvin tippumaan ja nosti pöytään  puoli pakettia sitkeitä kaurakeksejä,  oli selvää ettei mitään muuta tulisi. Meillä kurisi mahat ja minua palelsi joka paikasta, eniten varpaista. Kahvikin oli karmeaa. Vilkuiltiin epäuskoisina toisiamme ja tämä "Mari" jätti meidät juomaan kahvia ja  meni itse sohvalle katsomaan telkkaa. Suhisin että "Mä en jää tänne yöksi, varpaista läks tunto!"  Kaverini näytteli sitten migreeniä ja minä selitin pahoitellen että täytyy lähteä päivystykseen kun noin paha kohtaus hänellä päällä. Emäntäämme ei tuntunut kiinnostavan, että ainoat vieraat häipyivät. Kukkakimpunkin  viskasi ties minne.

Tapauksen muistelu hämmentää minua vieläkin, se ihminen siellä metsämökissä oli kuin varjo ihmisestä jonka muistin.

10-vuotiaana luokkatoverini kutsui synttäreilleen.

Oli vähän huonosta perheestä.

Oli itse järjestänyt juhlansa ja ainoa tarjottava oli "kakku" jonka oli itse leiponut 10v taidoillaan.

Oli sekoittanut jauhoa, vettä ja sokeria ja paistanut sen. Ja sivellyt vaniljajäätelöä päälle joka oli sulanut sen tekeleen sisälle ja velliksi lautaselle.

Kukaan ei syönyt sitä mutta kaikki olivat niin hienotunteisia ettei kukaan myöskään kritisoinut mitenkään. Itse vain muistan vatsani kurinan kun "kutsut" kestivät kauan enkä ollut juuri syönyt kotona kun piti olla herkkupöytä odottamassa.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tukevasti ylipainoinen kaveri.

Jostain syystä aina kun hän on tulossa meille kylään hän on dieetillä.

Tiedän ettei hänellä ole ruokarajoitteita.

Kuitenkaan hän ei syö kunnolla, siirtelee ruokaa lautasella.

Yhteiselle kaverillemme hän oli sanonut että näki meillä nälkää, kun ei kehdannut syödä meidän ruokapöydässä.

Oli kuitenkin ennen meille tuloa syönyt 2 kääretorttua.

Tarjosin hyvää ruokaa, uuni broileria, riisiä ja kasviksia sekä salaattia.

Taitaa joillain olla itse aiheutettua nälkää.

Oletko itse langanlaiha, ellet peräti anorektisen kokoinen? En minäkään kehtaisi syödä jos emäntä on sen kokoinen että tuuli kaataa. Tai valitteletko jatkuvasti rahapulaa?

Ihme sekoilija vastaus!!!

Pysyhän aiheessa!

Odotin esikoistani ja kyläilin ystäväni luona. Hän alkoi laittaa ruokaa ja olin mielissäni, sillä olin tosi nälissäni. Mutta ehei, hän teki ruokaa valmiiksi miehelleen, joka oli tulossa töistä kotiin. Olin aivan äimänä ja kun lähdin pois niin kaasu pohjassa lähimpään markettiin ostamaan syötävää.

Toinen kerta oli kun meidät oli kutsuttu kavereitten mökille pitkähkön ajomatkan päähän, olimme lähteneet jo aamulla ajelemaan. Noh, ruokaa saimme joskus illalla, aivan hirveä tilanne.

Näitten kokemusten jälkeen olen aina ottanut käsilaukkuuni esim suolapähkinöitä tai välipalapatukoita kun ollaan lähdetty kylään. 

Nämä ovat niin uskomattomia tarinoita, että jos minulla ei olisi omakohtaisia kokemuksia, niin tuskin edes uskoisin että joku voi olla tarjoamatta vieraille syötävää!!

Vierailija kirjoitti:

Kun neljälle aikuiselle tehdään joku broilerkeitto, jossa noin 300 g broilerroippeita, kaksi porkkanaa siivuina, eikä yhtään perunaa, sillä "peruna lihottaa". Sopan kera 1 siivu vähähiilihydraattista leipää per ruokailija... Joillakin on syömisen perimmäinen tarkoitus pahemman kerran hukassa, jos ruoka pitää tehdä mahdollisimmaan vähäenergisistä aineksista ja niitäkin vielä annostella ruokailijoille laihialaisen pieninä annoksina.

Lisäyksenä mainittakoon, että jokainen ruokailija maksoi neljänneksen raaka-aineista ja soppakin tehtiin yhdessä... Onneksi mukanani oli jotain pähkinöitä, niin sain edes niillä nälkää lykättyä kauemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Saimme ystäväni kanssa yllättäen kutsun yhteisen ystävämme, jota emme olleet nähneet aikoihin, 30v synttäreille.  Tämä kutsun lähettäjä oli aina ollut innokas ja taitava  kokki/leipuri joka nuorempana ilmestyi usein bileisiin piirakka  kainalossa ja mietittiin jo vesi kielellä, mitä herkkuja saamme.

Kaveri oli muuttanut maalle ja asui keskellä metsää. Oli marraskuu. Käytiin huoltoasemalla kahvilla matkan varrella muttei syöty mitään kun ajateltiin, että "Mari" on taas pistänyt pöydän komeaksi. Meillä oli tuliaisena kukkia ja viinipullo. Kun päästiin perille ihmeteltiin kummitusmaisen synkkää taloa josta näkyi heikosti telkkarin valo, ihmeteltiin ollaanko oikeassa paikassa. Sitten ystävämme ilmestyi portaille. Halasi meitä vaisusti, ei kiittänyt tuliaisista ja ohjasi meidät kylmään taloon jossa ei ollut muita. Selvisi että olimme ainoat vieraat. Mistään juhlatunnelmasta ei ollut tietokaan. Keittiössä  "Mari" pisti kahvin tippumaan ja nosti pöytään  puoli pakettia sitkeitä kaurakeksejä,  oli selvää ettei mitään muuta tulisi. Meillä kurisi mahat ja minua palelsi joka paikasta, eniten varpaista. Kahvikin oli karmeaa. Vilkuiltiin epäuskoisina toisiamme ja tämä "Mari" jätti meidät juomaan kahvia ja  meni itse sohvalle katsomaan telkkaa. Suhisin että "Mä en jää tänne yöksi, varpaista läks tunto!"  Kaverini näytteli sitten migreeniä ja minä selitin pahoitellen että täytyy lähteä päivystykseen kun noin paha kohtaus hänellä päällä. Emäntäämme ei tuntunut kiinnostavan, että ainoat vieraat häipyivät. Kukkakimpunkin  viskasi ties minne.

Tapauksen muistelu hämmentää minua vieläkin, se ihminen siellä metsämökissä oli kuin varjo ihmisestä jonka muistin.

Eikö teillä oikeasti tullut mieleen kysyä: "Mikä hätänä? Miten voit?"

Pääasia tuntui olevan et toi Mari olisi laittanut pöydän koreaksi, ruoka tärkeintä, viis marin voinnista