oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Vierailija kirjoitti:

Jatkanpa vielä kun ärsyttää niin. Mies saattaa syödä meillä illassa ruoan lisäksi lähes kokonaisen leivän ja 400g juuston jos kehtaa. Jos tarjoan mitä tahansa herkkuja, syö kaiken tai lopettaa vasta kun laitan herkut pois. Ahmiminen ärsyttää ja se, ettei voi itse pitää ruokailuistaan huolta vaan tulee meille ahmimaan. Jos on itsekseen, koko päivän, hakee mättöannoksensa mäkkäristä. Ja joo, ylipainoa on. Sekin ärsyttää kun itse yritän syödä terveellisesti.

Miten ihmeessä sä jaksat katsoa tuollaista touhua etkä edes sano sille mitään???

Terkkuja sinne Kurikkaan! :D kirjoitti:

22 vuotiaana menin 1. kerran käymään silloisen poikaystäväni vanhempien luona. Nälkää sen viikonlopun ajan näin, minua ei pyydetty kertaakaan ruokapöytään, (ja suoraan sanottuna se tehtiin hyvin selväksi, että vain perhe syö). Söin vain leipää ja katselin telkkaria kun muut söivät.  Siinä vaiheessa ymmärsin että ko. poikakaveri ei mahda olla se lopullinen puoliso. 

No, ko. poikakaverin vanhemmat olivat tulossa ihan jo seuraavana viikonloppuna käymään Oulussa (paikkakunta, missä minä ja tämä silloinen hellu opiskelimme), ja minä olisin kuulema saanut ihan oikeudekseni tehdä poronkäristystä näille Etelä-Pohjanmaan herkkusuille, koska minä Lapin lapsena sen osaan tehdä. 

Kosto oli suloinen! Minä valmistelin poronkäristystä ja perunamuusia, kun hellu ohjasi vanhempiaan puhelimitse minun asunnolle. Kun ko. sakki (oli oikein hellun 2 veljeäkin mukana) tuli minun kämppääni, niin laitoin vain yhden lautasen pöytään. 

Tietysti tiesin sen olevan loppu minun ja sen kurikkalaisen idiootin suhteelle, mutta kylläpä tuntui hyvältä antaa samalla mitalla! 

Tuosta on aikaa jo yli 20 vuotta, mutta vieläkin naurattaa heidän epäuskoiset ilmeensä, ja hellun typertynyt (ja suoraan sanottuna järkyttynyt) ilme! 

Onko tämä oikeasti totta ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

" voi näitä nälkähäitä" on sopiva kommentti tuolloin poislähdössä.

"Nälkähäissä" olin kerran. Tarjoilu oli hääparin "näköinen". 40 hengelle 20 mustikkamarinoitua silakkaa tarjoilulautasella, eihän niitä kukaan edes kehdannut ottaa, kun näytti, ettei niitä riitä kaikille. Oli toki muutakin, yhtä "eksoottista", joita vanhempi väki katsoi kummeksuen.

Ruokahäissä osa ruuasta voi toki olla hääparin "näköinen", mutta täytyy ottaa huomioon myös vieraiden makutottumukset.

Sulhasen äiti haukkui tarjoilut ja pellonreunoilta pöytäkoristeiksi kerätyt  rikkaruohot jälkikäteen :-D

Hääpari taisi netota noista häistä, purkkiin kyllä raha kelpasi lahjojen lisäksi. Juomatarjoilussakin tuli säästöä, kun vieraat lähtivät muualle täyttämään mahaansa!

Sanomattakin selvää, että "minä-minä"-ihmisiä, siis hääpari!

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Anoppilassa aika useinkin, kun jotenkin hänen on niin vaikea ymmärtää, että lapsiperheessä syödään kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Kovasti aina pyytelevät viikonlopuksi tai pidemmäksikin aikaa kylään, mutta eipä kauheasti (muutenkaan) innosta. Kerran oltiin heille menossa ja ilmoitettiin, että syödään LOUNAS kotona KLO 11 ja lähdetään sitten ajelemaan. Siellä sitten iltapäivällä nälkäisinä mietittiin, että koskakohan olisi ruoka, mutta eipä sitä sitten ollut ollenkaan. Tämän jälkeen ilmoitin miehelle, että en suostu enää siellä kyläilemään ennen kuin mieheni juttelee äitinsä kanssa tästä asiasta. Näin mies sitten teki ja tehtiin vielä hyvin selväksi, ettei anopin itse missään nimessä ole pakko kahta ruokaa kokata, vaan voidaan ihan hyvin vaikka heittää pakastepizza uuniin tai tehdä itse makaronilaatikko, jota sitten syödään pari päivää lounaaksi. No nyt siellä sitten saa kaksi ruokaa (jotka anoppi kyllä tekee), mutta iltapäivisin hän kyllä muistaa kovaan ääneen pohtia, että mihin aikaan olisi hyvä syödä, koska HÄNELLÄ ei ainakaan ole yhtään nälkä, kun syötiin jo. Onneksi meidän keskimmäinen lapsi on aika suorapuheinen ja ilmoittaa välillä, että on ihan sairaan kova nälkä. Sen anoppikin sitten ymmärtää.

Hyvin toimeentulevalla keski-ikäisellä kaverilla (päällikkötehtävissä, ei koskaan ollut työttömänä, hintavat harrastukset, ei lapsiperheellinen, nämä siksi että kyse ei ole mistään vähävaraisesta henkilöstä) on outo käytäntö; hän pyytää kavereita kylään, mutta ei tarjoa mitään. Siis mitään. Ei edes kahvia, vaikka on kahvinjuoja ja kahvia siis kaapissa varmasti on. Joskus joku vei kahvipaketin mennessään tyyliin "tällaista uutta kahvia tullut kauppoihin", ei saanut sitä kahvia eikä mitään muutakaan :D

Taannoin siskonsa oli käymässä kun mentiin kylään. Siskonsa sitten tuumasi, että eiköhän keitetä kahvit ja sullahan oli joku piirakkakin tuolla. Kaveri sitten kiukkuisen oloisena tiuski koko kahvittelun ajan ja mulkoili siskoaan kun tämä kehtasi kahvia tarjota ja vielä sitä piirakkaakin.

Ja kyse ei siis ole siitä, että mentäisiin kutsumatta käymään ja tästä kaveri sitten osoittaisi mieltään, vaan ihan itse kutsuu eikä tarjoa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Ei taitaisi tulla itselläkään mieleen että tulipalokiireellä pitää heti aamiainen laittaa kun yksi vieraista on hereillä. Kai sitä nyt hetken jaksaa jutella ensin.

Miksi muuten oletat että tarjoilut kuuluvat itsestään selvästi vain perheen äidille?

Yläkerran naapurissa soi ain vain kitara

On uskovaista olevinaan kai perhe itara

Vaik puhelintaan käytän niin saan vain surua

Ei koskaan tarjota ei kahvia, ei pullanmurua!

Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että eikö ihmiset saa suutaan auki kavereidensa ja sukulaistensa luona?

Miksei voi sanoa suoraan, että tässä alkaa hiukoa, voinko vaikka itse laittaa jotain syömistä, tai mihinkäs aikaan syödään.

Ihan suora ilmaus että on nälkä, saako syötävää!

Ja mitä tämä isäntäväki on silloin tuumannut? Onko yhtään sellasta tarinaa?

Mä itse en kerran tajunnut kun sisko lapsineen oli kylässä, että he on tottuneet syömään pari lämmintä ateriaa päivässä ja välipalat päälle.

He tulivat joskus iltapäivästä, lähdimme ennalta sovitusti Ikeaan, missä sitten myös söimme.

Illalla juotiin hiukan viiniä, ja lapsille tein leipiä ja kananmunia, keitin puuroa, mitä nyt kukakin halusi. Sisko ei sanonut mitään, ja kun itse en illalla tapaa syödä, niin en hoksannut kysyä että teenkö samalla sullekin kun tässä lapsille kokkaan.

Kello tulee siinä sit 22 tai 23 ja sisko ramppaa hakemassa banaanin toisensa jälkeen. Kysyin että onko sulla nälkä, ja olihan sillä. Tein äkkiä syötävää ja taivastelin että miksei ollut sanonut että nälättää, sisaruksia kumminkin ollaan, eikä mitään ventovieraita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Ei taitaisi tulla itselläkään mieleen että tulipalokiireellä pitää heti aamiainen laittaa kun yksi vieraista on hereillä. Kai sitä nyt hetken jaksaa jutella ensin.

Miksi muuten oletat että tarjoilut kuuluvat itsestään selvästi vain perheen äidille?

No koska äitini oli sellainen hirmuvieraanvarainen, että kun vierashuoneesta kuului ensimmäiset heräämisen äänet, niin keitti kahvia, otti mehut ja kaakaot esille, teki voileipää ja laittoi muutenkin tarjolle yhtä sun toista. Itse olen samanlainen. Minusta olisi todella noloa, jos vieraanI (lapsi tai aikuinen) ihmettelisi miksei saa mitään suuhunsa.

Viimeksikin kun käytiin Virtasilla, ensimmäinen oli ihan ookoo, mutta se toinen chateaubriand oli paistettu niin yli, ettei sitä viitsinyt syödä. Heitin roskiin ja nälkähän siitä seurasi.

On ne kyllä ihan sikoja, pitäisivät nyt huolen siitä että ystäville riittää ruokaa!

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että eikö ihmiset saa suutaan auki kavereidensa ja sukulaistensa luona?

Miksei voi sanoa suoraan, että tässä alkaa hiukoa, voinko vaikka itse laittaa jotain syömistä, tai mihinkäs aikaan syödään.

Ihan suora ilmaus että on nälkä, saako syötävää!

Ja mitä tämä isäntäväki on silloin tuumannut? Onko yhtään sellasta tarinaa?

Minä juuri tuossa kerroin kaveristani, joka ei tarjoa mitään vaikka kutsuu käymään. Siskonsa kun sanoi, että keitetään kahvit ja myös ne keitti, tunnelma kahvipöydässä oli ankea muiden yrittäessä jutella mukavia tiuskivalle kaverille. Tätä ennen kaveri muuten kävi jotakin kahvia keittiössä keittävälle siskolleen kiukkuisella äänellä selittämässä, varmaankin että et ainakaan sitä piirakkaa tarjoa. Ja tarjosi kuitenkin :D

Vierailija kirjoitti:

Olemme vierailleet yhden ystäväni luona kerran kahdesti vuodessa. Hän asuu maalla. Olemme jo oppineet, että siellä kun vierailee täytyy olla hyvin omatoiminen. Ruokatavaroita on syytä tuoda mukana, jos meinaa vatsansa täyttää. Pelkkää kahvia aamusta iltaan tarjotaan, ei pullaa tai keksiä ym. Isäntäväki (ei lapsia) syö jos sattuvat muistamaan alkoholin nauttimisen seassa. Paras oli, kun järjestivät lapsensa valmistujaisjuhlat. Päivällä sai keittoa, salaattia ja kakkua. Osa vieraista jäi yöksi, heille ei tarjottu enää mitään syötävää. Nälissään olivat, kukapa sitä juhliin eväät ottaa... Me olimme aiempien kokemusten pohjalta ottaneet omaat eväät kylmälaukkuun. Mutta oli meillä aamupvällä noloa grillata omia makkaroitamme, kun lauma nälkäisiä ja krapulaisia istuu grillin ympärillä suurinpiirtein kuolaten... Talonväki tarjosi vain kaljut kahvit. Itse olen todella vieraanvarainen ja tarjoan, jopa tyrkytän🙄, ruokaa ja juomaa.

Nyt vaatii pientä hiomista.  Isäntäväki, jolla ei ole lapsia, järjestää lapsensa valmistujaisjuhlat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Ei taitaisi tulla itselläkään mieleen että tulipalokiireellä pitää heti aamiainen laittaa kun yksi vieraista on hereillä. Kai sitä nyt hetken jaksaa jutella ensin.

Miksi muuten oletat että tarjoilut kuuluvat itsestään selvästi vain perheen äidille?

No koska äitini oli sellainen hirmuvieraanvarainen, että kun vierashuoneesta kuului ensimmäiset heräämisen äänet, niin keitti kahvia, otti mehut ja kaakaot esille, teki voileipää ja laittoi muutenkin tarjolle yhtä sun toista. Itse olen samanlainen. Minusta olisi todella noloa, jos vieraanI (lapsi tai aikuinen) ihmettelisi miksei saa mitään suuhunsa.

Minusta taas on noloa olla koko ajan kärkkymässä ruokaa. Vielä nolompaa on syyttää vain emäntää tarjoilun puutteesta, "kun minun äiti aina..."

Vierailija kirjoitti:

Raskaana ollessani. Aamulla lähdettiin esikoisen kanssa toiselle puolelle kaupunkia sovitusti kyläilemään. Klo 13 emäntä keitti kahvit ja pöydällä oli keksipaketti josta kehtasin ottaa 2. Lapselle olin varannut pilttipurkin. Klo 15 minua alkoi jo heikottaa ja meinasin että nyt meidän on aika lähteä, mutta emäntä ehdotti toisia kahveja. No kamala nälkä oli ja jo tärisin. Joo, sain kahvia ja se sama keksipaketti oli pöydässä, tällä kertaa kehtasin ottaa 3 keksiä. Aika äkkiä me sitten lähdettiin. Asemalla syötiin lihis nakeilla eikä ole lihis koskaan maistunut niin hyvälle. Meillä kun kävivät kylässäniin kyllä oikea ruoka maistu.Minusta olisi tosi noloa jos vieraat olisivat nälässä meillä.

Tästä tuli mieleen kerta, kun mieheni sisko perheineen tuli yllätysvierailulle. En muista, mikä tilanne oli, meillä tais kyllä olla vauva niin ku niilläkin, mulla iski joku ihme blackout, enkä tajunnu laittaa/laitattaa miehellä pitkästä matkasta tulleille poikkeajille (kävivät vain nopeasti "kahvilla") edes voileipää tarjolle. Vasta jälkeen päin tajusin, että kyllä varmasti imettävällä äidillä oli ihan nälkä ja häpesin kyllä typeryyttäni. Jotenkin vaan mun aivotoiminta oli jossain univaje-imetys-sohjossa.

Joskus lähdin kaverin mukaan viikonloppureissuun, en ollu rahattomana lähdössä, mutta halus ihan välttämättä mut mukaan ja lupas maksaa. Oli aika vähäruokainen viikonloppu ja sen jälkeen päätin, että ei enää koskaan.

Toinen kerta oli pikkuveljen luona. Meitä oli yhteensä vajaa parikymmentä, kysyin, mitä tuodaan kaupasta, ei kuulemma tarvi mitään. Lopulta ruokaa oli ihan oikeasti määräpalat jokaiselle tyyliin nakkikastikkeesta 2 palaa nakkia yhdelle... Kävi mun miehen kans kaupassa ja ostivat yhden aito nakki paketin, eli 12 nakkia, eli kaikille ei ollu edes yhtä nakkia. Silloin päätin, että ikinä meillä ei tarvi olla nälässä, että aina on syötävää mielummin liikaa. Samoin lähden mukaan kauppaan ja maksan osan tai vien mennessäni ruokakassin.

Tosin en tykkää niistäkään oikeasti vieraista, jotka marssii suoraan keittiöön ja alkaa etsiä syötävää, en ite ikinä tekis niin. Yks miehen kaveri perheineen tuli meille (tunsin sen kaverin ulkonäöltä)ja sen vaimo marssi suoraan keittiöön ja alkoi penkoa kaapeista kaurahiutaleita jne.. Se oli tosi häkellyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Ei taitaisi tulla itselläkään mieleen että tulipalokiireellä pitää heti aamiainen laittaa kun yksi vieraista on hereillä. Kai sitä nyt hetken jaksaa jutella ensin.

Miksi muuten oletat että tarjoilut kuuluvat itsestään selvästi vain perheen äidille?

No koska äitini oli sellainen hirmuvieraanvarainen, että kun vierashuoneesta kuului ensimmäiset heräämisen äänet, niin keitti kahvia, otti mehut ja kaakaot esille, teki voileipää ja laittoi muutenkin tarjolle yhtä sun toista. Itse olen samanlainen. Minusta olisi todella noloa, jos vieraanI (lapsi tai aikuinen) ihmettelisi miksei saa mitään suuhunsa.

Minusta taas on noloa olla koko ajan kärkkymässä ruokaa. Vielä nolompaa on syyttää vain emäntää tarjoilun puutteesta, "kun minun äiti aina..."

Ymmärrätkö, että lapsi/teini totta kai luulee että muiden kotona toimitaan samalla tavalla kuin omassa kodissa? Vasta myöhemmällä iällä alkaa tajuta, että ihmisillä on omat tapansa tai ei niitä tapoja ollenkaan.

Eikä se ole mitään ruoan kärkkymistä, jos odottaa aamulla saavansa jotain suuhunsa, etenkin jos illallakaan ei ole saanut mitään syötävää. Ihan kuuluu normaaleihin käytöstapoihin tarjota aamiaista/iltapalaa.

Yleensä sairaalloisen nuukat ihmiset ovat niitä, jotka tarjoavat vähiten ruokaa kotonaan. Tai sitten uusavuttomat ihmiset. Minulla oli tapana laittaa runsas aamupala ja lounas ym. ruuat vierailleni. Kun minä olen mennyt yöksi tuttujeni luo, vieraanvaraisuus ei ole ollut samalla tasolla. Eräs tuttavani kysyi aina etukäteen, mitä söisin aamupalaksi. Yleensä siellä odotti joku yksi jogurttipurkki. Jos hyvä tuuri kävi sain syödä lounaaksi jotain sienipiirakkaa. Siinä ne koko päivän ruuat sitten olivat. Toinen tutuistani ei osaa (tai halua) laittaa ruokaa. Hänen miehensä tekee kaiken. Olen myös itse tuossa kyseisessä paikassa ostanut kaupasta ruuat ja kokannut muille. Usein vieraanvaraisuus periytyy. Jos lapsuudenkodissa ei ole ollut lämpöä ja vieraanvaraisuutta ei sitä kannata odottaa jälkikasvultakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saimme ystäväni kanssa yllättäen kutsun yhteisen ystävämme, jota emme olleet nähneet aikoihin, 30v synttäreille.  Tämä kutsun lähettäjä oli aina ollut innokas ja taitava  kokki/leipuri joka nuorempana ilmestyi usein bileisiin piirakka  kainalossa ja mietittiin jo vesi kielellä, mitä herkkuja saamme.

Kaveri oli muuttanut maalle ja asui keskellä metsää. Oli marraskuu. Käytiin huoltoasemalla kahvilla matkan varrella muttei syöty mitään kun ajateltiin, että "Mari" on taas pistänyt pöydän komeaksi. Meillä oli tuliaisena kukkia ja viinipullo. Kun päästiin perille ihmeteltiin kummitusmaisen synkkää taloa josta näkyi heikosti telkkarin valo, ihmeteltiin ollaanko oikeassa paikassa. Sitten ystävämme ilmestyi portaille. Halasi meitä vaisusti, ei kiittänyt tuliaisista ja ohjasi meidät kylmään taloon jossa ei ollut muita. Selvisi että olimme ainoat vieraat. Mistään juhlatunnelmasta ei ollut tietokaan. Keittiössä  "Mari" pisti kahvin tippumaan ja nosti pöytään  puoli pakettia sitkeitä kaurakeksejä,  oli selvää ettei mitään muuta tulisi. Meillä kurisi mahat ja minua palelsi joka paikasta, eniten varpaista. Kahvikin oli karmeaa. Vilkuiltiin epäuskoisina toisiamme ja tämä "Mari" jätti meidät juomaan kahvia ja  meni itse sohvalle katsomaan telkkaa. Suhisin että "Mä en jää tänne yöksi, varpaista läks tunto!"  Kaverini näytteli sitten migreeniä ja minä selitin pahoitellen että täytyy lähteä päivystykseen kun noin paha kohtaus hänellä päällä. Emäntäämme ei tuntunut kiinnostavan, että ainoat vieraat häipyivät. Kukkakimpunkin  viskasi ties minne.

Tapauksen muistelu hämmentää minua vieläkin, se ihminen siellä metsämökissä oli kuin varjo ihmisestä jonka muistin.

Ei sitten tullut mieleen kysellä, että mikä hänellä on? Vaikutti siltä, että menitte pelkkien tarjoilujen perässä, ettekä niinkään tapaamaan itse ihmistä?

Sain vaikutelman että olivat menossa bilettämään oikein tälläytyneinä, "fiilis päällä" ja sitten oli tuollainen vastaanotto.  Ei tarjottavia, ei kiitosta viinapullosta, ei muita vieraita, ei edes valoja  talossa! Vähemmästäkin hämmentyy niin ettei sanaa saa suustaan, etenkin jos on nuori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessa tuntui oudolta yhden kaverin äiti, joka ei koskaan tehnyt iltapalaa tai aamupalaa tyttärensä yövieraille, etenkin kun oma äitini oli sellainen, jolla oli aina pöytä koreana ihan sama kuka tuli käymään sovitusti tai yllättäen.

Kyse ei ollut siitäkään, että yövieraat olisivat olleet jotenkin ei-toivottuja, mutta ei se äiti vaan tajunnut, että voisi tarjota aamulla edes mehua, kahvia tai teetä. Leipäkin olisi maistunut. Itse yleensä heräsin aikaisemmin kuin kaverini, ja sit kuivin suin nälkäisenä ja janoisena seurustelin kaverin vanhempien kanssa siihen saakka, että kaveri heräsi ja tarjosi syötävää kun itsekin söi.

Sattumoisin vähän aikaa sitten vierailin kaverini kanssa pitkästä aikaa siellä hänen lapsuudenkodissaan ja yövyimme siellä ihan odotettuina vieraina. Veimme mennessämme aamiaistarpeet, mitkä tämä äiti äkkiä jemmasi kaappeihinsa ominaan. Aamulla taas kerran heräsin aiemmin kuin kaverini, mutta nyt aikuisena sentään kehtasin pyytää että saisko teetä keitellä. Totta kai sain, mutta ei se emäntä vieläkään olisi itse tajunnut kysyä että saisko olla jotain. Joistain se vieraanvaraisuus vaan puuttuu kokonaan.

Ei taitaisi tulla itselläkään mieleen että tulipalokiireellä pitää heti aamiainen laittaa kun yksi vieraista on hereillä. Kai sitä nyt hetken jaksaa jutella ensin.

Miksi muuten oletat että tarjoilut kuuluvat itsestään selvästi vain perheen äidille?

No koska äitini oli sellainen hirmuvieraanvarainen, että kun vierashuoneesta kuului ensimmäiset heräämisen äänet, niin keitti kahvia, otti mehut ja kaakaot esille, teki voileipää ja laittoi muutenkin tarjolle yhtä sun toista. Itse olen samanlainen. Minusta olisi todella noloa, jos vieraanI (lapsi tai aikuinen) ihmettelisi miksei saa mitään suuhunsa.

Minusta taas on noloa olla koko ajan kärkkymässä ruokaa. Vielä nolompaa on syyttää vain emäntää tarjoilun puutteesta, "kun minun äiti aina..."

Ymmärrätkö, että lapsi/teini totta kai luulee että muiden kotona toimitaan samalla tavalla kuin omassa kodissa? Vasta myöhemmällä iällä alkaa tajuta, että ihmisillä on omat tapansa tai ei niitä tapoja ollenkaan.

Eikä se ole mitään ruoan kärkkymistä, jos odottaa aamulla saavansa jotain suuhunsa, etenkin jos illallakaan ei ole saanut mitään syötävää. Ihan kuuluu normaaleihin käytöstapoihin tarjota aamiaista/iltapalaa.

Tarjottiinhan siellä aamiaista, kirjoittaja valitti kun sitä ei tullut heti paikalla.

Eikä itselläni ollut mitään vaikeuksia ymmärtää lapsena, että ihmisillä on eri tapoja.