oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Joskus lapsena parhaan ystäväni vanhemmat eivät koskaan tarjonneet minulle ruokaa kun olin yökylässä. Kaveri pyydettiin syömään ja minulle sanottiin "Odota sä vaan täällä yläkerrassa."

En kyllä vieläkään voi ymmärtää, miksi pieni ekaluokkalainen otettiin yökylään mutta ei tarjottu mitään ruokaa koko kyläilyaikana! Ei edes aamupalaa tai iltapalaa. Eikä puhuttu mitään että pitäisi omia eväitä ottaa. Ja kyse ei ollut mistään ettei heillä olisi ollut varaa ruokkia ylimääräistä lasta, asuivat hulppeassa omakotitalossa ja kaikki oli viimeisen päälle.

Tämä ystävä oli usein meillä yökylässä ja omat vanhempani kyllä ruokkivat hänetkin ihan mukisematta, vaikka vähävaraisia oltiinkin.

Niille jotka tietävät ettei kylässä saa ruokaa ja tuliaiset katoavat jonnekin niin viekää ne ruokatuliaiset itselle. Ota mukaan sellaista evästä joka säilyy laukussa. Voit sitten tilaisuuden tullen syödä vaikka sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Olen... Oli kamala kyläily. Olin vielä kaksi yötä.. Söin nälkääni laukussani  olleita pähkinöitä.

Onneksi ei kuitenkaan laukkua tarvinnut syödä!

Vierailija kirjoitti:

Mun äidilla alkaa vähän määrät vipata päässä. Ennen mitään tällaista ei tapahtunut, vaan määrät olivat aina sopivia ja jopa yli. Ja perinteisesti on myös AINA sen jälkeen kun ollaan oltu aikuisia, jaettu ruokakustannukset vaikka juuri juhannuksena, pääsiäisenä tms. jos isommalla porukalla kokoonnutaan.

Hän mainosti viime juhannuksena, että tarjoaa sitten kaikille oikeen kunnon pihviaterian, älkää missään nimessä tuoko lihaa. Että se on hänen osuutensa. Tosi ok. Kun päästiin mökille, niin tää pihviateria kaikille oli joku 750 g ulkofilepala "makurasvalla" (eli suomeksi poistettavaa ihraa oli about 200 g) ja meitä oli 10 henkilöä, pieni pussi uusia perunoita, yksi jääsalaattipussi, pari tomaattia ja kurkku. 

Oltiin hiukan hämmentyneitä broidin kanssa. Lapset ovat siis jo teinejä, eli joku 55 g pihvi on aika vähän, varsinkin jos sen kaveriksi on kaksi pingispallon kokoista perunaa ja lusikallinen salaattia.

Veli ja mun mies kävivät sitten hakemassa kilon lisää lihaa ja vähän muutakin tykötarvetta. Tää oli ihan ok meille tuttujen kesken, mutta toivottavasti ei nyt vieraille ala tarjoilla jotain 20 g kalaa ja yksi peruna tyyppisiä juttuja. Ei muuten mitään muistisairauden tms. oiretta, mutta kun asuu yksin, niin ei vaan osaa ajatella. Eikä ole mikään pieniruokainen lintunen.

Äitisi oli toki hankkinut lihaa aivan liian vähän, mutta miten perunoita ja salaattiaineksiakin oli noin vähän, jos ne olivat sinun ja veljesi perheen vastuulla?

Ekan kerran tulevat appivanhemmat tavatessani (oltiin seurusteltu silloin n. 3kk) olimme saman tien kylässä 4-5 päivää, sillä he asuvat usean sadan kilometrin päässä. Olin sen verran ujo, etten oikein uskaltanut pyytää ruokaa, saati hakea kaapilta. Ruokaa oli tosi paljon tarjolla, mutta koska oli loma-aika, ja ruoka-ajat sijoittuivat tosi tiheään n. klo 9.30 ja 18.30 väliin. 9.30 aamiainen, 13 lounas, 15 kahvi monine kahvileipineen ja 18 maissa sitten päivällinen. Itse olen aamuvirkku ja herään viikonloppunakin 7 ja 8 välillä, ja oli kidutusta odottaa että porukka (miehen sisarukset puolisoineen, appivanhemmat) heräävät. Päivällisen söimme syömme edelleen mieheni kanssa 20-21 maissa, usein myöhemminkin, joten klo 18 oli vaikea syödä riittävästi, erityisesti päiväkahvileipien jälkeen. Nyt kun kaikilla on lapsia ja erilaiset rytmit, anoppilassa syödään kyllä yhdessä, mutta kaikki ravaavat tekemässä yöeväitä ja välipaloja vapaasti :-). Itse syön itsekseni varhaisaamiaisen klo 7 ja sitten toisen seuran vuoksi kun porukka vääntäytyy sängyistä.

Mentiin kerran ystävän kanssa yhden toisen ystävän mökille töiden jälkeen. Kamala nälkä oli heti saavuttaessa, koska matkaa oli kuitenkin pari sataa kilometriä takana. Tämä ystävä, joka oli kutsunut meidät mökilleen, oli sanonut, että hän hommaa ehdottomasti sapuskat, grillataan sitten kun tulette. Ei tullut mieleenkään epäillä mitään, koska ystävä oli hyvin mukava ihminen ja vielä hyvissä varoissa. No, eipä grillattu sillä emäntä oli ihan hirveässä kännissä eikä puhettakaan, että hän olisi tajunnut varata jotain grillattavaa. Me oltiin kaiken kukkuraksi viety ihan runsaat tuliaiset, mutta kaikkea muuta kuin ruokaa, mm. erilaisia viinejä, joita ei olisi kyllä tarvittu enää yhtään lisää. Siinä sitten syötiin sipsejä nälkäämme ja juotiin sitä viiniä. Aamupalat oli ihan hyvät ja ajattelimme, että tilanne korjaantuu, mutta mitä vielä. Päivän edetessä emäntämme veti taas sellaiset kännit, että iltapäivään mennessä emme olleet saaneet mitään syötävää emmekä tienneet olisiko sitä ollutkaan. Tajusimme hätäisesti keksiä jonkin tekosyyn, jonka varjolla piti lähteä kotiin suunniteltua aikaisemmin. Kiittelimme kovasti 'vieraanvaraisuudesta' ja ajoimme lähimmälle huoltoasemalle syömään.

Vierailija kirjoitti:

Mä pidän yhtä lihavaa kaveria nälässä kun se tulee meille. Sillä on aina joku uusi allergia tai ruokavalio, joka vaihtuu. Käymme siksi aina yhdessä kaupassa kun se tulee meille, mutta ei kehtaa syödä tarpeeksi ruokapöydäsdämme koska itse syön neljänneksen hänen annoksestaan!

Miksiköhän syöt hänen annoksesta neljänneksen... syötkö suoraan hänen lautasellaan vai siirrätkö ruoan ensin omalle....

Minun kaverini kylläkin ihmettelisivät moista, mutta kaikilla on tapansa kohdella vieraita.

Kaverin luona saa aina olla nälässä. Inhottaa kun hän vaatimalla vaatii aina yökylään toiselle paikkakunnalle kun on niin seurankipeä. Yritän aina kieltäytyä, mutta kerran vuodessa mielenhäiriöissä käyn kuitenkin. Ja aina saa olla nälässä, kaveri syö kuin varpunen.

Aamulla saatetaan syödä joku isompi aamupala, ja loppupäivä kierrellään kaupungilla. Puheissa yleensä on, että käydään syömässä kaupungilla. Kaveri ei meinaa malttaa ikinä pysähtyä sinne syömään, vaikka monet kerrat hänelle sanon, että nyt olisi ihan tosissaan nälkä. Yksikin kerta mentiin aamupalan voimin iltaan asti, niin että kotosalla laitettiin ruoka uuniin joskus klo21. Kierrettiin päivä kaupungilla, ja aina kaveri sanoi että "kohta pysähdytään syömään, joo kohta". Nykyisin tajuan ottaa mukaan patukoita, joita sitten mussutan. Ja kaveri syö siis vaan sen aamupalan, ja yhden lämpimän aterian, ei mitään muuta.

Eikä kyse ole mistään varattomasta henkilöstä joka välttelee ulkonasyömistä, saati ettemmekö voisi syödä hänen luonaan, mutta tuntuu että hänellä on niin vauhti päällä, ettei ehdi pysähtyä syömään, eikä tunne minkäänlaista nälkää!

Tulipa tämä ketju mieleen, kun tapasin kaveria viikonloppuna. Kaveri oli matkustanut kolmisensataa kilometria kummipoikansa 5-vuotissynttäreille tänne samaiseen kaupunkiin, missä minä asun, ja vietti koko iltapäivän synttäreillä. Tavattiin illalla sitten sovitusti kahden kesken juhlien jälkeen, ja kaveri oli nääntymäisillään nälkään. Vaikka hän oli ihan sovitusti viettänyt tosiaan sen viitisen tuntia juhlissa, siellä ei ollut tarjolla kuin kakkua. Jossain vaiheessa juhliin oli tilattu yksi pitsa, mutta koska vieraita oli ollut niin paljon, kaveri ei ollut viitsinyt ottaa ollenkaan. Aikamoiset juhlat siis. Kaikille ei kai tule mieleen, että olisi kohteliasta tarjota ruokaa etenkin jos vieras tulee pitkästä matkasta. No, mentiin sitten äkkiä ravintolaan, että sai jotain suuhunsa.

Viime kesänä minut kutsuttiin hyvän ystäväni vanhempien mökille, joka oli saaressa josta ei siis päässyt pois muuten kuin veneellä, jota ei tietenkään saa tai osaa muut ajaa kuin isäntäväki. Ystäväni on aina ollut isoruokainen kuten minäkin, syödään monta kertaa päivässä molemmat ja aika paljon kerralla vaikkei mitään ylipainoisia ollakaan. Tarkoitus oli viipyä 1-2 vuorokautta säästä riippuen.

Kysyin, mitä voin tuoda tullessani ja sain tehtäväkseni tuoda sipsit ja limsoja, he toisivat kaikki ruuat. Ostin 4 henkilölle 10 isoa pussia sipsejä ja 10 isoa pulloa limsaa.

Ajoin mökille 3 tunnin matkan päästä ja siihen päälle puolen tunnin veneily saareen, perillä ei tarjottu mitään. Onneksi minulla oli varalla myslipatukoita ja banaaneja laukussa.

Illalla klo 21 aikaan ”grillattiin” eli jokaiselle oli 2 ohutta olutnakkia, nälkä jäi mutta muuta ruokaa ei koko saarella ollut. Sen jälkeen söimme yhdet muffinsit ja pussillisen karkkia neljään pekkaan. Yöllä nakersin banaanejani. Juomakelpoista vettä oli neljää henkilöä varten varattu koko ajalle 5 litraa, itse juon normaalisti 3 litraa päivässä tai enemmän jos olen nauttinut alkoholia/harrastanut liikuntaa. Saarella ei ollut siis vesijohtoja ja merivettä ei oikein voi juoda. Janoon juotiin sitten tuomiani limsoja, kun vesi loppui.

Aamulla nousin noin tunnin muiden jälkeen pienessä krapulassa vieläpä (pyysin heitä herättämään minut kun herään itse, nukuttiin erillisissä mökeissä niin toisten ääniin ei herännyt). Eivät herättäneet. Menin mökkiin kahvinjanoisena ja hirmunälässä huonovointisena, kävi ilmi että muut olivat kahvinsa juoneet eivätkä tehneet elettäkään että keittäisivät minulle, varmaan kaikki loputkin vedet oli jo menneet. Mitään ruokaa ei ollut lähimaillakaan, nakersimme kilpaa tuomiani sipsejä jotka loppuivatkin sitten aamun aikana (huom. toin 10 PUSSIA, jotka vedimme 1 vrk aikana).

Enme todellakaan olisi selvinneet siellä kahta päivää, onneksi alkoi sataa kaatamalla ja lähdimme kaikki koteihimme. Kotimatkalla kävin hakemassa kaksi hampurilaisateriaa ja vedin ne autossa.

Toivon, että ystäväni olisi sanonut, että tuo omat ruuat jos heillä oli rahat niin tiukalla tms. En keksi muuta syytä kuin rahanpuute, sillä ystäväni on myös tosiaan ruuan perään kuten minäkin, ja miehensä on urheilullinen nuori mies joka tietääkseni syö 3 valtavaa lämmintä ateriaa päivässä normaalisti.

Lisää näitä

Mieheni sukulaispariskunta kutsui grillaamaan ja painoittivat, että laittavat kunnon grillimätöt, ettei kandee syödä lounasta ennen. No mätöt olivat sitten jokaiselle kaksi luuta ribsejä ja vihersalaatti. Viinaa ja kaljaa oli kyllä yllin kyllin ja tuputtivat vaikka olimme autolla. Lapsemme ei syönyt ribsejä erikoisen kastikkeen vuoksi ja kittasi mehua kurnivaan vatsaansa. Lähdettyämme kiisimme Mäkkärin drive iniin 😅

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui eräässä lähisuvun perheessä. Isovanhemmat tulivat muutaman sadan kilometrin päästä katsomaan lapsenlapsiaan lauantaina yhdeksi yöksi. Sunnuntaiaamuna lapset nukkuivat vielä, lasten isä oli koiran kanssa aamulenkillä ja miniä istui keittiön pöydän ääressä kinkkuvoileivällä ja kahvilla ja lukemassa lehteä kiinnittämättä mitään huomiota ympärilleen. Anoppi kysyi varovasti, olisiko appivanhemmillekin aamiaista, ja miniä huitaisi kädellään kaappeihin päin katsomatta silmiin ja sanomatta sanaakaan. Ilmeisesti oli huono päivä alkamassa ja miehen poissaollessa voi näyttää todelliset tunteensa.

Voi raukka-anoppia, kun itse joutui kaapista aamupalan itselleen tekemään. Voimia nyt kovasti sinne! 

Aina anoppilassa! Olen itse lapsesta asti tottunut tasaiseen ruokarytmiin, viisi kertaa päivässä. Myös mieheni ja lapsemme ovat tottuneet syömään näin. Appivanhemmat tekevät hyvää ruokaa, mutta syövät milloin sattuu, yleensä kai aamiaisen ja päivällisen, niiden välillä napostelevat.

Syömme koko perhe kasvisruokaa (huom! Liittyy asiaan, en kerro vain huvikseni 😅), joten syömme myös isompia annoksia kuin joka aterialla lihaa syövät appivanhemmat. Erityisesti lapset tarvitsevat ruokaa usein, jotta proteiinintarve täyttyy.

Nauratti tuo jonkun aiempi kommentti, että täytyy käydä salaa kaupungilla syömässä - niin mäkin teen, muuten loukkaantuisivat! Mies on yrittänyt puhua asiasta ja joka kerta tarjoudutaan kokkailemaan, mutta eivät suostu. Nyt sitten opetellaan sitä heidän tyyliään, napostelua... Eli käytännössä kokkaan puolisalaa lounaan ja välipalan "lapsille", syön sitten itse kokatessani, ja mies käy vähän väliä jääkaapilla.

Naurettavaltahan tämä nyt kirjoitettuna tuntuu, miksi onkin niin vaikea sanoa suoraan 😂

Ärsyttävää tämä on silloin, kun lapset ovat hoidossa - anoppi ihmettelee miksi lapset ovat niin kiukkuisia, kun ei tajua antaa ruokaa ennen kuin itselleen tulee nälkä. Eikä sitä oikein kehtaa jatkuvasti muistuttaa, kun kuitenkin ollaan kiitollisia että välillä hoitaa.

Kummilapsen luona kyläillessä on poikkeuksetta keksejä ja kakkua, vaikka ajan vartavasten kauempaa. Mutta, lapsen äidille tulee aina joku ihan oma pieni nälkä ja tekee itselleen 1-2 voileipä kysymättä koskaan maistuisiko muille.

Tilanne on hupaisa koska en tykkää makeasta ja kohteliaisuudesta väkisin yritän syödä palan ylimakeata kakkua samalla kun himoitsen hänen mutustamaansa kinkkuvoileipää.

Lapsena äidin kanssa sukuloimaan Vantaalle, tätini oli ja on hyvin laiha ihminen jolla ehkä syömishäiriö, miehensä oli reissussa ja ainoa lapsensa muuttanut jo pois kotoa joten tädin ei tarvinut huolehtia kuin omista syömisistään. Oli kuitenkin törkeää ja käsittämätöntä, ettei ollut varannut meille MITÄÄN vaikka tiesi tulostamme. Juna-asemalta taksilla perille, äiti sai kahvit ja minä lasin vettä . Kun äiti alkoi puhella että Tiinalla taitaa olla jo nälkä, niin tätini  heitti auton avaimet ja käski kauppaan. Äitini ei ollut ikinä liikkunut Vantaalla, eikä  tiennyt missä siellä on kauppa! Olisi varmaan päätynyt johonkin kehä kolmoselle ... Kun äiti ilmoitti ettei todellakaan uskalla lähteä mihinkään ajalemaan  tätini alkoi nurista ,mutta tilasi lopulta pitsan jonka äitini piti maksaa.  Ja aamupalaksi oli taas vettä ja kahvia. Lähdimme samana päivänä vaikka tarkoitus oli ollut olla vielä yksi yö. Jälkeenpäin tämä tätini soitti ja valitteli, että harmi kun teille tuli niin kiire pois.. 

Minkälaisia ihmisiä te oikein olette. Jos olen ystävän kanssa kaupungilla ja mulle tulee nälkä, niin menen syömään. Olen aikuinen ihminen ja osaan kyllä sanoa suoraan, että nyt pitää mennä, tuli ystävä sitten mukaan tai ei. En ole mikään ystäväni tossukka, jota hän raahaa väkisin mukanaan koko päivän ruokkimatta.

Toisekseen lapseni kummit on valittu hyvistä ystävistä ja sukulaisista, jos ei kummilapsensa äidille kehtaa aikuinen ihminen sanoa, että saisiko välipalaa, niin huonosti on kummit valinnut.

Ei sitä aina kehtaa jos on kylässä niin ruveta vaatimaan ruokia. Jotenkin sitä tuntee itsensä suursyömäriksi ja ahneeksi. Sitä odottaa että isäntäväki tajuaisi ihan oma-aloitteisesti.

Kaupungilla taas jos viidettä kertaa ehdottaa ystävälleen että joko nyt mentäisiin haukkaamaan jotain syömistä ja edelleen tulee vastaus että "joo, ihan kohta" niin eiköhän se oma nälkäkin ole jo tipotiessään ja pelkkä vitytys jää koko hommasta.

Tosin enpä tuollaisiin paikkoihin mene tai tuollaisten ystävien kanssa ole, jotka ovat noin minä minä minä keskeisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui eräässä lähisuvun perheessä. Isovanhemmat tulivat muutaman sadan kilometrin päästä katsomaan lapsenlapsiaan lauantaina yhdeksi yöksi. Sunnuntaiaamuna lapset nukkuivat vielä, lasten isä oli koiran kanssa aamulenkillä ja miniä istui keittiön pöydän ääressä kinkkuvoileivällä ja kahvilla ja lukemassa lehteä kiinnittämättä mitään huomiota ympärilleen. Anoppi kysyi varovasti, olisiko appivanhemmillekin aamiaista, ja miniä huitaisi kädellään kaappeihin päin katsomatta silmiin ja sanomatta sanaakaan. Ilmeisesti oli huono päivä alkamassa ja miehen poissaollessa voi näyttää todelliset tunteensa.

Voi raukka-anoppia, kun itse joutui kaapista aamupalan itselleen tekemään. Voimia nyt kovasti sinne! 

Sitä nyt vaan pidetään töykeänä mennä toisen jääkaapille, joten oletusarvoisesti emäntä tai isäntä laittaa esille sen mitä saa ottaa tai sitten ilmoittaa kysymättä, että jääkaapista saa ottaa itse.

Minut laitettiin lapsena (olisinko ollut 8-9 vuotias) kesälomalla viikoksi serkkuni luokse hänen seurakseen.

Isäntä vaan oli pihiäkin pihimpi ja emäntä oli huonoakin huonompi kokki. Aikuiset olivat päivät töissä ja me lapset keskenämme kotona. Serkullani on diabetes ja tarvitsi päivänmittaan välipaloja.

Ruokani oli: Aamulla lautasellinen kaurapuuroa ja lasi vettä, Päivällä katselin päältä kun serkku veti välipaloja jotka hänelle oli erikseen laitettu - minulle ei oltu varattu mitään, Päivällinen joskus kello 18:00 luruakin lurumpaa nakkikeittoa jota sai yhden lautasellisen eikä lisää sopinut ottaa, iltapalaksi kuiva leivänpuolikas ja laihaa teetä. Näin meni koko viikko, päivällinen tosin vaihtui mutta häävi se ei ollut yhtenäkään päivänä ja annoskoko oli minimaalinen. Jääkaapilla ei sopinut käydä se oli tullut selväksi. Odotin vain että pääsisin jo kotiin.