Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistavat pakkoajatukset
20.06.2015 |
Kaipaisin suuresti muiden kokemuksia pakkoajatuksista tai niiden pelosta! Olen päälle 6kk vauvan äiti ja koko aika synnytyksen jälkeen ollut enemmän ja vähemmän rankkaa, kaikki lähti ensin sairaus/kuolemafobiasta ja seuraavaksi ilmeni pakkoajatuksia, esimerkiksi vessapaperiin ei saa jäädä repeämiä, koska muuten voi tapahtua jotain pahaa ymym. Olen aina ollut todella kiltti ja jokseenkin perfektionisti ja kiltteys on korostunut entisestään raskauden jälkeen. Uskon, että mitä enemmän teen kilttejä asioita muille niin minullekaan ei tapahdu mitään pahaa (mutta tästä on tullut jo vaiva..) Lisäksi pelkään seksuaalisia pakkoajatuksia lastani kohtaan (tämä on pahin!). Tiedän, etten tekisi koskaan mitään pahaa lapselleni, mutta pelko siitä on todella ahdistava.
Käyn terapiassa ja minulla on lääkitys ahdistuneisuushäiriöön, silloin kun oloni on vahva ja olen nukkunut hyvin niin kaikki on kunnossa mielessänikin, mutta heti kun stressi ja väsymys iskee niin iskevät myös pelot päälle. Onko muita? JA en kaipaa syyllistäviä kommentteja, olo on jo muutenkin huono!
Kommentit (78)
37: itse olen kiltti suorittaja. Sisälläni on paljon vihaa, katkeruutta, raivoa.
Äitini on perisuomalainen kyyninen ja katkeranoloinen nainen, joka kärsii masennuskausista. Hoitoa hän ei tarvitse missään nimessä omasta mielestään. Isäni ja äitini on tuurijuoppoja, nyt taas parempi kausi päällä. Lapsena pelkäsin, että vanhempani eroavat tai tappavat toisensa kännipäissään. Meillä oli kotona jatkuva jännite päällä ja elin katastrofin keskellä sisarusteni kanssa.
Viime vuonna isäni sairastui alkoholin takia ja jouduin näkemään isäni psykoosissa ja kuoleman rajamailla vakavan infektion takia. Järkytyin erittäin paljon nimenomaan psykoosin näkemisestä. Kuinka ihminen muuttuu aivan erilaiseksi...
Nyt, kun asiat alkavat olemaan takanapäin, minut on vallannut kuolemanpelko. Ajatus pyörii päässäni, varsinkin jos olen stressaantunut ja väsynyt. En ole hakenut apua, ainakaan vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo piilotettu agressiivisuus voisi omalla kohdallani olla hyvinkin järkeenkäypä selitys näille pakoajatuksille. Minulla siis väkivaltais painotteisia. Olen kokenut elämässäni seksuaalista häirintää sekä paljon epäoikeudenmukaisuutta, joista olen ikuisesti katkera ja vihainen. Uskon, että kaikesta tästä on jäänyt sisälleni suurtaa vihaa ja noita agressiivisia ajatuksia. Nyt, kun elämässä on näm omat lapset, maailman rakkaimmat ihmiset, nämä pakkoajatukset liittyvät heidän satuttamiseensa, vaikka se olisi viimeinen asia mitä tekisin. Pitänee koittaa taas viedä asiaa eteenpäin, lääkkeistä on kyllä apua, muttei lopullista apua. Voimia kaikille!
Tsemppiä sulle ap ihan kamalasti. <3 Mua myös vaivaa ihan kamalat pakkoajatukset ajoittain, nykyään onneksi jo vähemmän. Vaikeasti masentuneena tilanne oli paljon pahempi. Puhu ajatuksistasi terapiassa. Ja vaikka se on vaikeaa, yritä muistaa että ne on vain ajatuksia. Ne tulevat ja menevät, paino sanalla MENEVÄT. Ne mene ohi. Nauti vauva-arjesta ja ihanaa kesää teille. Toivon sydämestäni että vointisi kohenee pian.
40 lisää: minua välillä auttaa, kun ajattelen että ne pakkoajatukset on kuin häiriöitä radioaalloilla. Niitä nyt välillä tulee ja ne särisevät siinä aikansa ja menevät pois.
39, piilotettu aggressio kuulostaa hyvältä. Olen ns. Passiivis-aggressivinen vaikka kuinka yritän sitä välttää.
Olen kärsinyt hetkittäin työkyvyttömyyteen saakka pakkoajatuksista. Ne alkoivat aikuistumisen kynnyksellä, lukion jälkeen ja ovat jatkuneet 20 vuotta.
Minulla ajatukset ovat liittyneet pahantekoon tai itsetuhoisuuteen. Pahimpina aikoina mikä tahansa impulssi saattoi laukaista hirvittävän ajatuskierteen, jossa koin osan mielestäni haluavan tehdä jotakin kiellettyä ja kehoni fyysisesti yriträvän tehdä jollen taistele tarpeeksi kovasti vastaan.
Esimerkiksi näen tulitikut pöydällä. Päähän tulee ajatus, että niillä voi sytyttää tulipalon. Sitten pelkäänkon jo tulevani hulluksi ja sytyttäväni tulipalon. Alkaa loputtomalta tuntuva ahdistuskohtaus jonka aikana pelkään häviäväni pelolle.
Samanlaisia ovat vaikka pelko, että lyö bussissa vieressä istuvaa, koskee seksuaalisesti, ottaa omat vaatteet pois, alkaa vaikka nauramaan itsekseen, mitä milloinkin.
Opiskeluista ei tullut mitään, koska opetustilaisuudessa iski aina heti joku pakkoajatuskohtaus. Vaikka ajatus huutamisesta hullun lailla, masturboinnista julkisesti, ulostamisesta, .. :(
Pelkäsin myös vahingoittavani muita. Veitsi keittiössä ja heti oli pelko, että puulotan jonkun. Junalaiturilla pelkäsin tönäiseväni jonkun junan eteen.
Itsetuhoisuuteen liittyviä ovat mm. Pelko, että hyppään juna-asemalla junan eteen. Pelko, että hyppään laivasta veteen. Pelko, että hyppään korkealta kuolemaan.
Vuosia kestin ja ajauduin masennukseen. Hoitoa sain, selvisin masennuksesta jaloilleni, mutta pakkoajatuksista en ole päässyt.
Ovat ne toki paljon lieventyneet. Ehkä iän, ehkä lääkityksen myötä.
Silti en pysty kävelemään edes siltojen yli koska tulee tunne, että jalat haluavat minun juoksevan yli aidan ja syöksyvän. Parvekkeista puhumattakaan!
Ap:lle ei muuta kuin tsemppiä. Pakloakatusten kanssa voi elää, ja ilmeisesti selvitä niistä kokonaankin.
Monesti sanotaan, ettei pakkoajatuksista kärsivä koskaan toteuta ajatuksiaan. Hän on siihen liian kiltti. Kehoitetaan jopa "antamaan mennä", silloin huomaa että mitään pahaa ei tapahdu ja paranee.
Voi kunpa uskaltaisin luottaa tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 06:41"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:27"]Pakko-oireisessa oireyhtymässä ahdistusta ei saisi pyrkiä lievittämään tekemällä jotain korvaustoimintaa, eli kuten sinulla tekemällä jotain hyviä asioita muille ettei tapahtuisi huonoja asioita itselle. Pitäisi vaan olla tekemättä mitään ja antaa ahdistuksen kasvaa ja mennä ohi, ja sitten huomata ettei mitään pahaa tapahtunutkaan vaikka vessapaperi repesi. Altistusterapia toimii hyvin OCD:ssä. [/quote] Ei asia ole näin yksinkertainen. Itsellä pakkoajatusten taustalla on sosiaaliset pelot. Pelkään lamaantuvani sosiaalisissa tilanteissa, jos toimin väärin ja olen myös lamaantunut pidemmäksikin aikaa, kun olen toiminut "väärin". Ehkä joissankin yksinkertsisissa tapauksissa tuo voi toimia, mutta epäilen tuloksellisuutta pitkällä aikavälillä.
[/quote]
Sinulla ei olekaan OCD, vaan joku muu ahdistushäiriö, todennäköisesti julkisten paikkojen pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap: Minulla kans pelkotilanteessa usein täytyy kuulla muilta ihmisiltä järkipuhetta, omissa ajatuksissa kun pelko ja järki käyvät kamppailua. Harmittaa muidenkin puolesta kun aina saavat olla latomassa samoja asioita uudelleen ja uudelleen..
ap: Te, joilla on pakkoajatuksia satuttamisesta tai vääränlaisesta seksuaalisuudesta niin mitä ajattelette niistä? Pelkäättekö, että alatte toimimaan ajatustenne mukaan tai muuta? Minulla suurinpana pelkona on yhtäkkinen halu tehdä lapselleni jotain pahaa ja sitä kautta muutun pedofiiliksi tai muuten sairaaksi. Ihan kauhea ajatus ja ahdistaa niin pirusti! Tällä hetkellä olen muutenkin herkillä niin pelot pääsee niin helposti jyräämään päälle.
Kuulisin mieluusti lisää kokemuksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap: Taas tuli huonompi vaihe.. 5kk meni paremmin niin heti kun alat elämään normaalisti niin johan iskee pakkoajatukset, koska väsymys. Ei vielä oikein huomaa milloin menee liian lujaa :-(
Olisko täällä ketään vielä jakamassa vinkkejä kuinka päästä tästä taas eroon...? Ahdistaa! Niin pienestä lähtee ja kun väsymys päällä niin ei osaa järkeistää ajatusta vaan säikähtää ja homma lähtee taas pelkotilan puolelle.
Vieläkö ap olet täällä keskustelun äärellä? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mnuakin kiinnostaa aihe kun itsekin näistä kärsin. Yllättävää että pakko-ajatukset ovat näinkin yleisiä. Mutta eihän näistä kauheasti puhuta, koska oireet hävettävät pakko-oireisia.
Olin toss iltalenkin jälkeen käymässä ruokakaupassa ja tuli siellä sellainen pakkoajatus ihan puskista, että jos katson erästä täysin tuntematonta kauppaan kanssani melko samaan aikaan tullutta ihmistä päin, niin hänelle tapahtuu jotain kamalaa.
Välttelin sitten kyseiseen ihmiseen katsomista koko reissun ajan. Kassoilla hän tuli sitten perääni jonossa, mutta jatkoin loppuun asti häneen katsomisen välttelyä. Kukaan ulkopuolinen ei varmasti nähnyt käytöksessäni mitään outoa. Itselleni kokemus vain oli ahdistava ja rasittava.
Kotiin päästyä sitten googlailin pakkoajatuksista ja löysin tänne. Tiesin hakea hakusanalla pakkoajatus, koska olen kuullut aiheesta aiemmin ja itselläni on ollut lieviä pakkoajatuksia lapsesta asti aina ajoittain. Stressi ja väsymys lisää itellä riskiä saada tommosia. Mitään diagnoosia en ole koskaan hakenut/saanut.
Täytyy kyllä sanoa, että tosi kummalline ilmiö. Suorastaan veemäinen. Itellä ei ainakaan nyt ois aikaa mihinkään tällaiseen vaivaan.
Mua niin suututtaa, että tällaisia turhanpäiväisiä häiriöitä on. Ja voin niin kuvitella kuin ahistavaa on joku vauvaan liittyvä pakkosetti. Pysykää vahvoina! :) Ette oo kamalia ihmisiä, teidän ajatukset vaan temppuilee.
Itellä oli lapsena lemmikin satuttamiseen liittyväpakkoajatus. Silloin laitoin aina söpön ja maailman ihanimman lemmikkini pihalle (asuttiin maalla ja iso oma piha) kun ajatuksia tuli. Jossain kohtaa ne meni ohi ja otin lemmikin takaisin sisälle ja pidin sitä sylissä ja silittelin ja rapsuttelin sitä onnellisena.
Eli omat pakkoajatukset on näköjään pelkoa siitä, että satuttaisin muita. Ja tiedän etten iki maailmassa satuttaisi ketään tai mitään. Mulla kova raju liikunta auttaa näihinkin. Harrastan monipuolisesti liikuntaa ja esim. kamppailulajien treeneissä tekeminen on niin rajua, että tällaiset pakkoajatukset saa tehokkaasti päästä pois ja treenien jälkeenkään niitä ei koskaan ole.
Tsemppiä muillekin näiden kanssa painiville. Ja ikää on itellä reilu 30.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut kaikkia viestejä lukea. Mun tyttärellä (teini-ikäinen), on tourette (motorisia ja äänellisiä ticejä) ja OCD (pakko-oireyhtymä), ja pakkoajatukset on tytöllä liiankin tuttu aihe. Yksin kotona ollessa tyttö pelkää kuollakseen. Ei uskalla välttämättä liikkua huoneestaan jääkaapille tai vessaan tms. Tämä on ongelma, jos tyttö on kotona sairaana enkä voi palkallista vapaata siitä saada. Myös koulumatkat on pelottavia ja oikeastaan kaikki muukin yksin ollessa.
Tytöllä on lääkitys aloitettu, mutta en sanoisi sen olevan riittävän tehokas. Risperidon. Lisäksi melatoniini nukahtamista auttamaan. Tyttö käy lastenpsykiatrian poliklinikalla viikoittain, psykoterapiaan on jonottamassa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kaikkia viestejä lukea. Mun tyttärellä (teini-ikäinen), on tourette (motorisia ja äänellisiä ticejä) ja OCD (pakko-oireyhtymä), ja pakkoajatukset on tytöllä liiankin tuttu aihe. Yksin kotona ollessa tyttö pelkää kuollakseen. Ei uskalla välttämättä liikkua huoneestaan jääkaapille tai vessaan tms. Tämä on ongelma, jos tyttö on kotona sairaana enkä voi palkallista vapaata siitä saada. Myös koulumatkat on pelottavia ja oikeastaan kaikki muukin yksin ollessa.
Tytöllä on lääkitys aloitettu, mutta en sanoisi sen olevan riittävän tehokas. Risperidon. Lisäksi melatoniini nukahtamista auttamaan. Tyttö käy lastenpsykiatrian poliklinikalla viikoittain, psykoterapiaan on jonottamassa.
Myös sellaista, että pelkää jotain pahaa tapahtuvan, jos ei tee jotain tiettyä "rituaalia" vaikka ennen nukkumaanmenoa, tai ei sammuta valoja tietyllä tavalla. Valonkatkasijaa pitää rämpätä esim. kuusi kertaa ja ovea kokeilla kolmeen kertaan, onko varmasti lukossa. Jne. vessassa ollessa oven lukkoa täytyy rämpätä ja samalla pyörähtää ympäri ja uudestaan rämpätä lukkoa. Jne. Jos keskeyttää tällaisia toimintoja, pitää ne aloittaa alusta. Ja saada tehtyä rauhasss loppuun. Muuten tulee sellainen tunne, että jotain pahaa tapahtuu. Tai tulee tosi ahdistava olo, mutta ei osaa kunnolla selittää, miksi.
Onneksi löysin tällaisen ketjun!
Minulla on 2 lasta, toinen kouluikäinen ja toinen ihan pieni vielä ja nyt on taas ollut näitä hirveitä ajatuksia. Lähes aina ajatukset kohdistuvat juuri näihin kaikkein rakkaimpiin, mieheeni ja lapsiini.
"Näen" kamalia asioita, joita tekisin mutta tosiaan tiedän etten koskaan tule tekemään.
Minulla oli näitä ensimmäisen kerran joskus 8 vuotta sitten ehkä.
Nyt ajatukset taisivat tällä kertaa alkaa siitä, kun luin uutisen missä äiti yritti polttaa lapsensa taloon ja isoveli pelasti kaikki. Järkytyin kovasti, kun uutisessa luki miten äiti oli käynyt nuoremman lapsen ovella varmistamassa että ovi on auki ja poistunut sanomatta sanaakaan.
Joo, en jatkossa lue enkä katso mitään tuollaisia.
Minä en pelkää toteuttavani mitään mitä ajatukset näyttävät. Minua pelottaa, ahdistaa ja suututtaa vain se, että nämä ajatukset ylipäätään tulevat. Minulla on ihanat lapset ja mies, olen onnellinen. Vihaan vain nuita ajatuksia, koen olevani sairas ja hullu niiden vuoksi. Olen kiltti ja huolehtivainen ihminen ja varsin herkkä, ehkä siksi nämä ajatukset vaivaavatkin? En tiedä.
En ole uskaltanut kertoa kenellekään. Pelkään hullun leimaa ja sitä, mitä tapahtuisi jos neuvolassa kertoisin. Jos minua pidettäisikin jonain uhkana lapsilleni, mitä en todellakaan ole.
Isäni on sairastanut masennusta ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Epäilen että oli myös jotain muita pakkoajatuksia, koska hän ei uskaltanut ottaa lastenlapsia hoitoon. Mietin että hän voisi olla ainoa, jonka kanssa puhuisin, mutta en toisaalta halua hänen ahdistustaan lisätä kun hänellä on nyt mennyt paremmin.
Hei. Vieläkö löytyy lisää ihmisiä, jotka kärsivät pakkoajatuksista? Onko tosiaan niin, ettei oöe toivoa, että ne lähtisivät pois? Kärsin todella voimakkaista rakkaisiin, lapsiin ja kaikkeen tärkeään liittyvistä pakkoajatuksista. Olen näiden takia hyvin itsetuhoinen ja on monenkin mielestä ihme, että olen enää hengissä. Olen uskovainen ihminen ja rukoilen, että tämä loppuisi, mutta koska tätä on jatkunut kohta pari vuotta ja olen ollut kolme ja puoli vuotta mm ahdistuksen ja traumaperäisen stressihäiriön takia sairaaloissa. Onko mitään toivoa, että pakkoajatukset hellittäisi?
Alue: Aihe vapaa
Hei aloittaja ja kaikki muutkin! Itselläkin toisinaan pakkoajatuksia ja käyn terapiassa monimutkaisen ongelmavyyhden takia. Oma terapeuttini kertoi, että (ainakin minun kohdallani) pakkoajatukset voivat johtua piilotetusta aggressiivisuudesta. Minäkin olen kiltti ja patoan vihaa sisälleni iän kaiken, koska en uskalla räjähtää. Olen omaksunut kiltin tytön roolin. Olenkin nyt koittanut purkaa raivoani ulos rakentavin keinoin. Kirjoittaminen, fyysinen rääkki jne. Voisiko sinullakin olla kyse tukahdetusta aggressiosta? En siis tiedä, onko tämä aggre-teoria joku yleispätevä pakko-oireisissa häiriöissä, mutta minun kohdallani uskon sen pitävän paikkansa. Kun saan purettua raivoa ulos enkä patoa niitä sisälleni, jää energiaa muuhunkin eikä se raivo syö sisältä ja tule ulos muunneltuna muotona. Tsemppiä sulle!