Ahdistavat pakkoajatukset

ap: Minulla on kans aina tarve pystyä kontrolloimaan asioita... Varmasti yhtään auta näiden vaivojen kanssa. On niin vaikea yrittää ohittaa pakkoajatuksia tai antaa niiden vaan olla, koska pelko on niin kovasti läsnä ja aiheuttaa ahdistusta. Järki sanoo miten asiat oikeasti ovat, mutta pelko yrittää jyrätä päälle..

ap: Lisään vielä, että sain ahdistukseeni lääkkeet, jotta tilani saataisiin vakautettua, jotta terapiassa voidaan alkaa käymään asioita läpi. Minunkin kohdallani ajatukset voivat hyvinkin johtua piilotetusta vihasta, en ole lähiaikoina uskaltanut tuntea vihaa tai muita negatiivisia tunteita vaan kuin itseäni kohtaan. Niin uskomatonta kuin se onkin niin rupesin esimerkiksi puolustamaan naista, jonka kanssa mieheni petti minua (''saatto se nainenki olla aika humalassa, enhän mä tiedä..'').

Taustaltani löytyy myös sairastettu anoreksia ja perheväkivalta, josta ensimmäistä kertaa sanoin vanhemmilleni olevani vihainen jokunen kuukausi sitten. Minulla tunnepuoli tuntunut olevan joko ääretön välinpitämättömyys ja kylmyys asioita kohtaan tai sitten täysin päinvastoin eli olen aivan heikkona henkisesti ja tunnen olevani lapsentasolla. Löytääpä se kuuluisa kultainen keskitie..

ap: 42, minulla kans on juurikin pelko siitä, ettei pystyisi vastustamaan pelkoa vaan kroppa alkaisi toimia sen mukaisesti. Tuo ajatus vasta ahdistava onkin! Ehkä tuo on kaiken takana myös osittain, kontrolli pettäisi ja tekisi jotain hirveää vastentahtoaan, alkaisi toimia pelon mukaan.

Apuja? :-(

-ap

Pelkään toimivani ajatusteni mukaan, mutta vain sen ajan kun olen tilanteessa jossa on sopiva kohde ajatuksille.

Esimerkiksi vauva sylissä aikaansai joskus kamalia ajatuksia ja tuli kiire laittaa vauva turvaan. Silloin ajatuksetkin lakkasivat. Sydämentykytys ja ahdistus pysyy aina päällä pitempään.

Sekoamisen pelko liittyy minulla siis vahvasti tilanteisiin, joissa jos sekoaisin pelkäämälläni tavalla, vahingoittaisin jotakin toista tai itseäni vakavasti.

Pako tilanteesta tai asetelman muuttuminen lopettaa ajatukset. Aina seuraavaan saakka.

ap: Minulla pelko on taas niin juurtunut, että ahdistus on läsnä vähän väliä.. Pelkään vauvan liikkeenkin aiheuttavan minussa "päässä napsahdus" -reaktion. Kai tähän vaikuttaa yleinen väsymys ja stressi niin ei ole voimia aina ottaa järkeä käteen ja katkaista pelkoajatuksia.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:27"]Pakko-oireisessa oireyhtymässä ahdistusta ei saisi pyrkiä lievittämään tekemällä jotain korvaustoimintaa, eli kuten sinulla tekemällä jotain hyviä asioita muille ettei tapahtuisi huonoja asioita itselle. Pitäisi vaan olla tekemättä mitään ja antaa ahdistuksen kasvaa ja mennä ohi, ja sitten huomata ettei mitään pahaa tapahtunutkaan vaikka vessapaperi repesi. Altistusterapia toimii hyvin OCD:ssä.
[/quote]

Ei asia ole näin yksinkertainen. Itsellä pakkoajatusten taustalla on sosiaaliset pelot. Pelkään lamaantuvani sosiaalisissa tilanteissa, jos toimin väärin ja olen myös lamaantunut pidemmäksikin aikaa, kun olen toiminut "väärin". Ehkä joissankin yksinkertsisissa tapauksissa tuo voi toimia, mutta epäilen tuloksellisuutta pitkällä aikavälillä.

Juuri julkaistun ruotsalaistutkimuksen mukaan ahdistuneisuushäiriöistä kärsivän, mihin pakko-oireisuuskin kuuluu, aivoissa on liikaa serotoniinia, ei liian vähän. Eli ahdistuneisuushäiriöisiä on turhaan lääkitty masennuslääkkeillä, jotka ilmeisesti voi pahentaa tilannetta.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:11"]Pakkoajatukset melko yleisiä,ajatukset häiritseviä mutta vertaistukea löytyy esim suomi24 terveys keskusteluista yritä ajatella kun tulee ikäviä ajatuksia että tämä johtuu sairaudesta tai häiriöstä aivoissa.lievä neuroosi vanhemmilla juuri näitä ajatuksia lapsiin eivät koskaan toteudu kirjallisuutta ja tutkimuksia löytyy voimia sulle
[/quote][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:11"]Pakkoajatukset melko yleisiä,ajatukset häiritseviä mutta vertaistukea löytyy esim suomi24 terveys keskusteluista yritä ajatella kun tulee ikäviä ajatuksia että tämä johtuu sairaudesta tai häiriöstä aivoissa.lievä neuroosi vanhemmilla juuri näitä ajatuksia lapsiin eivät koskaan toteudu kirjallisuutta ja tutkimuksia löytyy voimia sulle
[/quote]

EI! Se ei ole mikään suomi24, se on suoli24. Et mene sinne.... Se on paska keskustelupaikka.. Siellä hääräilee kaikenmaailman jonnet kirjottelemassa aivopieruja ja vastailee oikeasti hätäätarvitsevien ihmisten juttuihin kaikkea paskaa. En ois kyllä lähteny suomi24 ekana suosittelemaan.. Sori nyt vaan. Ei pahalla.

Mullakin on pakkoajatuksia.

Mutta kun EN VOI VAIKuTTAA TAPAHTUUKO JOTAIN PAHAA! En tiedä kuoleeko mun vanhemmat, saanko monoa yt-neuvotteluissa tai palaako naapurin asunto ja mun kämppä siinä samalla :(

Siis ihanaa että löysin tämän ketjun. Oon hävennyt noita mun pakkoajatuksia noin vuoden ajan, ne alkoi siitä kun lapsi syntyi ja meilläkin oli komplikaatioita että jouduin sairaalassa viipymään. Juurikin noita seksuaalisia ja väkivaltaisia pakkoajatuksia. Tiedän että en niitä tee, enkä KOSKAAN satuttaisi lasta tai eläimiäni. Ne ajatukset on hirveitä. Mulla muutenkin välillä tosipaljon ahdistusta. En halua mennä mihinkään lääkäriin, uskon että nämä helpottaa kun lapsi kasvaa. Ajatuksia tulee noin kerran viikossa, enemmän silloin kun olen muutenkin ahdistunut.

Mulla on aina ollut kauhea kuoleman pelko ja sen kautta ajatuksena että pakko tehdä, mennä, suorittaa.. Lapsi kun olin noon vuorotellen kuoli mummot, papat, setiä, serkku, naapureita.. Äitini muistutteli minulle koko ajan, kuinka elämä on katoavaista ja kuolema voi yllättää. Aina pitäisi tehdä kaikkea mitä haluaa, kuolo voi korjata vaikka huomenna.

Tämä yhdistettynä muutenkin tunnolliseen ja nöyrään luonteeseeni oli ihan kauheaa. Käänsin tästä pakkoajatuksia. Esimerkiksi jos vierailin talossa, minun piti käydä jokaisessa huoneessa tai jotain pahaa kävisi. Minun piti aina lähteä kaverin kanssa ulos jos he pyysivät ja saatoin sopia usean kanssa päällekkäin, ettei tarvisi sanoa ei. Illalla mun piti luetella kaikkien tuttujen nimet iltarukouksessa tai he kuolisivat pois.. Sairauksia pelkäsin yli kaiken ja luin kokoajan lääkärikirjoja joista tunnistin itselläni kaikki Aspergerin oireyhtymäsä syöpään. Raskasta. :-(

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:26"]Milloin olet aloittanut lääkkeet ja terapian? Ne auttavat ajan kuluessa, ei heti. Pakkoajatukset tosiaan ovat vain ajatuksia, vaikka niitä onkin vaikea hyväksyä. Ne uuvuttavat.  Itse kärsin tällä hetkellä kuolemanpelosta usean traumaattisen tapahtuman jäljiltä. Kai se aika auttaa. Tsemppiä!
[/quote]
Jätetään ongelma hoitamatta ja vedetään pää juntturaan lääkkeillä. Psykiatria toimii!

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 07:14"]Mullakin on pakkoajatuksia.

Mutta kun EN VOI VAIKuTTAA TAPAHTUUKO JOTAIN PAHAA! En tiedä kuoleeko mun vanhemmat, saanko monoa yt-neuvotteluissa tai palaako naapurin asunto ja mun kämppä siinä samalla :(
[/quote]
Niin. Sellasta voi käydä. Sulta voi pumppu petää tällä sekunnilla etkä ehdi edes tajuta sitä. Diilaa asian kanssa niin ei tarvitse popsia mömmöjä ja hakea sitä surullisen kuuluisaa psykoosidiagnoosia. Elämä on tollasta eikä mitään hollywoodfilmiä.

Pakkoajatuksia on ollu mullakin ihan valtavasti ja se häiritsee mua tosi paljon myös mut kai se on ihan normaalia luulisin. Esiintyy jokaisella jossain vaiheessa elämää.

Kiitos kaikille, jotka olette jakaneet kokemuksia. Tunnistin itsestäni samoja piirteitä, mutta mulla ei ole aiemmin ollut nimeä näille ajatuksille, vaikka niitä on ollut lapsuudessa paljon.
Omien lasten syntymän jälkeen pahin on ollut se, että en uskalla oikein antaa lapsia kellekään muulle, koska olen aivan varma, että he kuolevat. Kuitenkin pakottavista syistä olen antanut toisten hoitaa ja olen aina todella helpottunut kun mitään ei käynytkään. Olen yrittänyt puhua miehelleni, mutta hän ei oikein tajua tätä juttua.

Nämä ovat tyypillisiä juuri vauva-aikana. Normaalisti luonnossa vastasyntynyt on alituisessa hengenvaarassa ja vain emon valppaus suojelee. Olemme eläneet (evoluution kannalta) niin vähän aikaan nykyisessä turvallisessa ympäristössä että aivomme alkaa käydä ylikierroksilla ja kehittelee olemattomia vaaratilanteita.

Mulla kans samankaltaisia ollut. Kaikki helpottaa kun pääset nukkumaan taas kunnon yöunia. Älä syyllistä itseäs noista qjatuksista kerta ne ei ole tosia. Siinäpäs joku idioottipakkoajatus tunkeutuu sun mieleen se ei ole sun ajatus tai mielipide. Opi nauramaan niille pakkoajatuksille. Rakastat lastas ja mikää susta lähtönen ei tee pahaa hälle eikä kellekkään. Kerrasta poikki älä kertaakaan enää hiplaa sitä vessapaperia. Usko ettei sun pakkoqjatukset voi vahingoitttaa ketään. Se on kovaa työtä vierottautua pakkoneurooseista. Se lähtee siitä että ymmärrät et ne pakkoajtukset eibvahingoita ketään ja ne ei ole sun mielipiteitä äläkä syyllistä itteäs

Täällä kanssa yksi jolla on. Sairastin teininä anoreksian, johon kuuluu erilaiset pakkoajatukset ja toiminnat. Nykyään olen n. vuoden ikäisen tytön äiti ja mulla on aivan mielettömiä kuolemanpelkoon ja pakkoajatuksiin liittyviä juttuja. Pelkään erityisesti että lapselle käy jotain pahaa enkä näkisi enää tätä. Auto-onnettomuuspelko nousi raskausaikana eikä ole vieläkään hellittänyt, päinvastoin. Inhoan kulkea autolla jos minä tai lapsi on kyydissä. Pelkään kolareita. Joskus työntäessäni vaunuja kävelytiellä herään siihen kamalaan pelkoon auto-onnettomuuksista kun katson tiellä meneviä autoja. Mua hirvittää suomen liukas ja luminen talvi ja että jos meille kävisi autolla jotain. Ajoin viime talven liukkailla jopa kolarin ja se vaan vahvistanut entisestään pelkoa. En suostunut pariin kk rattiin enää ja nykyäänkin lähes sietämätöntä kun ahdistaa jos joku rattijuoppo, hirvi tms tulee päin. Pelkään kuolemaa niin kovasti :(. Aina jos jonkun kyydissä ollaan, saatan kommentoida jos menee vähänkin ylinopeuden puolelle ja myös ilmaantuu sydämentykytystä, hengityksen nopetutumista ja levottomuutta. En tiiä mistä nää johtuu! Mulle lääkäri määräsi raskausaikana lääkkeet kun sanottiin että pahempi se on jos sikiö stressaa. Äitiydestä nauttiminen on vähän niin ja näin kun vaan mietin näitä juttuja ja että jos lapselle käy teininä jotain tms. Ajatukset kelaa samaa rataa koko ajan. Sillon kun oli anoreksia niin oli ihan diagnoosi pakko-oireista ja masennuksesta.

Niin ja 35 jatkaa. Bussit on kamalia. Mietin aina jos kuski esim. Menettää hallinnan liukkaalla säällä jne. Se on kuitenkin niin iso laite ja varmaan vaikeampi hallita kuin tavallinen auto :(. En halua mennä lapsen kanssa bussin kyytiin.. Ja ahdistun heti jos jossain iltasanomissa uutinen kolarista, ulosajosta tms. Haluaisin nauttia äitiydestä kaikin rinnoin mutta tää on niin vaikeeta kun pelkää eikä luota kehenkään. Tiedän ettei saisi antaa peloille valtaa mutta minkäs teet kun lapsi on sulle se kaikki kaikessa. Ollaan isän kanssa kyllä yhdessä ja hän on yrittänyt parhaansa mukaan auttaa mua voittaan nämä pelot. Mutta mun mielestä se on huono neuvo käskeä voittaan omat pelot/ahdistukset tekemällä niitä asioita jotka saa tuntemaan noin.