Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistavat pakkoajatukset
20.06.2015 |
Kaipaisin suuresti muiden kokemuksia pakkoajatuksista tai niiden pelosta! Olen päälle 6kk vauvan äiti ja koko aika synnytyksen jälkeen ollut enemmän ja vähemmän rankkaa, kaikki lähti ensin sairaus/kuolemafobiasta ja seuraavaksi ilmeni pakkoajatuksia, esimerkiksi vessapaperiin ei saa jäädä repeämiä, koska muuten voi tapahtua jotain pahaa ymym. Olen aina ollut todella kiltti ja jokseenkin perfektionisti ja kiltteys on korostunut entisestään raskauden jälkeen. Uskon, että mitä enemmän teen kilttejä asioita muille niin minullekaan ei tapahdu mitään pahaa (mutta tästä on tullut jo vaiva..) Lisäksi pelkään seksuaalisia pakkoajatuksia lastani kohtaan (tämä on pahin!). Tiedän, etten tekisi koskaan mitään pahaa lapselleni, mutta pelko siitä on todella ahdistava.
Käyn terapiassa ja minulla on lääkitys ahdistuneisuushäiriöön, silloin kun oloni on vahva ja olen nukkunut hyvin niin kaikki on kunnossa mielessänikin, mutta heti kun stressi ja väsymys iskee niin iskevät myös pelot päälle. Onko muita? JA en kaipaa syyllistäviä kommentteja, olo on jo muutenkin huono!
Kommentit (78)
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:16"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 06:41"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:27"]Pakko-oireisessa oireyhtymässä ahdistusta ei saisi pyrkiä lievittämään tekemällä jotain korvaustoimintaa, eli kuten sinulla tekemällä jotain hyviä asioita muille ettei tapahtuisi huonoja asioita itselle. Pitäisi vaan olla tekemättä mitään ja antaa ahdistuksen kasvaa ja mennä ohi, ja sitten huomata ettei mitään pahaa tapahtunutkaan vaikka vessapaperi repesi. Altistusterapia toimii hyvin OCD:ssä. [/quote] Ei asia ole näin yksinkertainen. Itsellä pakkoajatusten taustalla on sosiaaliset pelot. Pelkään lamaantuvani sosiaalisissa tilanteissa, jos toimin väärin ja olen myös lamaantunut pidemmäksikin aikaa, kun olen toiminut "väärin". Ehkä joissankin yksinkertsisissa tapauksissa tuo voi toimia, mutta epäilen tuloksellisuutta pitkällä aikavälillä.
[/quote]
Sinulla ei olekaan OCD, vaan joku muu ahdistushäiriö, todennäköisesti julkisten paikkojen pelko.
[/quote]
Mulla on kyllä ihan diagnosoitu pakkoajatuspaintteinen pakko-oirehäiriö, joten älä sä tuu mulla sanomaan jonkun nettiviestin perusteella, mikä mulla on kuin olisit lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti työni puolesta. Ärsyttää tollaset "nettipsykiatrit", jotka kuvittelee voivansa tehdä ihmisille diagnooseja, jättäkää se asiantunteville lääkäreille.
Huh! Hyvä että tämä ketju tuli vastaan sillä itse kärsin myös juuri samanlaisista pakko ajatuksista välillä kun mitä ap kuvasi. Esimerkiksi juuri että jos en lue jotain tekstiä loppuun niin tapahtuu jotain kamalaa, tai saanko hulluuskohtauksen nukkuessani ja hyppään unissani vaikka ikkunasta yms. Olen siis täysin terve mukavassa työssä käyvä 20v nainen ja omistan paljon ystäviä ja poikaystävän mutta välillä tällaiset oudot ajatukset valtaavat pääni vaikka tiedostan tilanteessakin ettei niissä ole mitään järkeä..
ap: 60, minulla on kans tuo tekstin lukemisenpakko! Ja kaikki "lihavalla" kirjoitetut täytyy lukea myös.. 57, määräsikö lääkäri juuri pakko-oireisiin lääkkeet? Olen itse miettinyt auttaisiko nykyisen lääkitykseni (Ketipinor 50mg) nosto tähän vaivaan, ahdistus kun lisää pelkoa ja pelko ahdistusta jne...
Terapeuttini uskoo, että minulta löytyy taustalta jotain, jonka yritän haudata peloilla ja pakkoajatuksilla. Minulla juuri pahin pakkoajatus ja pelko on se, että muuttuisin yhtäkkiä lapsestani väärällä tavalla kiinnostuneeksi. Tuo ajatus tulee juurikin kun pelko on päällä, mutta kun olo on normaali ja vahva niin ajattelee kuinka järjetön moinen ajatus edes olisi. Iso kysymysmerkki on miksi edes pelkään moista kun ikinä en voisi lapsestani kuvitella saavani mitään seksuaalisiaviihdykkeitä, hirveä edes ajatella ja saa pelkän ajatuksentasolla oksettamaan, ennemmin tekisin itselleni jotain kuin lapselleni! Tällä hetkellä kohdallani epäillään löytyvän itseltäni kokemusta hyväksikäytöstä (minä siis kohteena), mutta tämä kun olisi mahdollisesti tapahtunut ollessani pieni niin eipä tuota muistikuvaa liiemmin ole..
Olen miettinyt, että voisikohan tämä olla toisaalta kohdallani yhäkin jonkin asteista sairauspelkoa.. Niin inhottavaa joka tapauksessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap: 58, minulla juuri sama, järki yrittää taustalla sanoa miten asiat oikeasti ovat, mutta pelko yrittää jyrätä päälle.
ap: Vielä lisään, voikohan kaiken takana olla myös yksinkertaisesti se, etten ole nukkunut yli puoleenvuoteen kokonaisia yöunia, koska imetys (nekin hormoonit vielä).... Tuntuu, että tässä mennään ihan äärirajoilla kokoajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 21:19"]
ap: Vielä lisään, voikohan kaiken takana olla myös yksinkertaisesti se, etten ole nukkunut yli puoleenvuoteen kokonaisia yöunia, koska imetys (nekin hormoonit vielä).... Tuntuu, että tässä mennään ihan äärirajoilla kokoajan.
[/quote] ÄÄRIRAJOILLE, WOO-oo-ooouu
Mun pakkoajatukset puhuu pahaa ja yhtä aikaa puolustelee minulle rakasta henkilöä, pakkoajattelen pahaa hänestä vaikken haluaisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä on ollut nuoruudesta asti pakkoajatuksia. Hän kärsi niistä kolmikymppiseksi saakka kertomatta kenellekään, mutta onneksi otti asian puheeksi meidan tavattuamme. Sittemmin hän kävi pitkässä terapiassa ja on saanut sillä tavalla ajatukset hallintaan. Tai hallinnasta kai ei kannata puhua, koska niitä ajatuksia kaiketi ei numenomaan pitäisi yrittää hallita, vaan antaa niiden olla. Ajatuksiahan ne vaan ovat. On tosi hyvä, jos voitte puhua ajatuksistanne jonkun kanssa. Lähetän teille kaikille asiasta kärsiville tosi paljon lämpimiä ajatuksia, koettakaa hyväksyä itsenne ja ajatuksenne!
Liittyykö pakkoajatuksiin pelko ajatusten toteuttamisesta? Voiko itsessään pelko teon tekemisestä olla pakkoajatus, esimerkiksi kun pelkää tekevänsä pahaa toiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi pakkoajatusten vaivaama ilmoittautuu. Olen kärsinyt vastaavista oireista vuosia, ne alkoivat niillä main kun kirjoitin ylioppilaaksi. Pakkoajatusten aiheet ovat vaihdelleet auton alle jäämisen pelosta terävien esineiden pelkoon. Oireet ovat ilmenneet pahiten aina iltaisin ja häirinneet nukahtamista. Kävin useammassa erityyppisessä terapiassa vaihtelevin tuloksin. Lopulta parasta apua olen saanut lääkityksestä (Efexor/Venlaflaxin). Lääkkeet avasivat ikäänkuin oven elämään uudelleen ilman jatkuvasti häiritseviä oireita. Mietin että tällaistakö "normaalien" ihmisten elämä on, ihanaa :) Välillä olen pitänyt lääkkeistä pitkiäkin taukoja ja palannut niihin kun oireet ovat palanneet. Yritän hyväksyä sen, että tällainen mä vaan oon, ja olen onnellinen että lääkkeistä on apua. Arvelen että tämä on mun aivojen tapa myös reagoida erilaisiin isoihin elämänmuutoksiin ja kriiseihin.
Nyt minulla on pieni tytär. Kun odotin ja hän syntyi, pärjäsin vielä ilman lääkkeitä. Osasin odottaa että synnytys laukaisisi pakkoajatuksia - ja niin tapahtuikin, aivan hirveitä, fyysisiä ja iljettäviä. En viitsi edes kirjoittaa niitä auki koska en halua muistella. Vei todella paljon voimia selvitä niiden kanssa, onneksi mies oli tukena ja kannatteli. Jotenkin kuitenkin pystyin silloin suhtautumaan niihin: ne olivat stressireaktiota muutokseen ja synnytyksen aiheuttamaan shokkiin.
Kun lapsi oli noin vuoden ikäinen, omat voimat alkoi olla jo loppu, kun oli pitänyt selvitä koliikista, unikouluista ja korvatulehduskierteestä - en pystynyt enää omin voimin pitämään pakkoajatuksia loitolla. Kelasin esimerkiksi jatkuvasti syyllisyydentunnetta siitä että kerran ylitin varomattomasti tien raskaana ollessani, ja kun olin erossa lapsesta ja miehestä, pakkoajatusten tulva oli niin paha että tuntui kuin olisi seissyt luotisateessa. Kävin neuvolalääkärillä ja sain tutut lääkkeet takaisin - elämä alkoi palata taas uomiinsa. Nyt menee hyvin, syön edelleen lääkkeitä ja tyttö in 2 v, elämä on rauhallista. Mietin lääkkeiden lopettamista jossain vaiheessa.
Tsemppiä ap:lle, kyllä kaikki järjestyy. Lääkityksen annostakin voi muuttaa, jos siitä olisi apua. Ihmisen selviytymiskyky on uskomaton,voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:28"]
Liittyykö pakkoajatuksiin pelko ajatusten toteuttamisesta? Voiko itsessään pelko teon tekemisestä olla pakkoajatus, esimerkiksi kun pelkää tekevänsä pahaa toiselle?
[/quote]
Mulla liittyy jonkun tunnetason pelko, vaikka järki sanookin taustalta että ei, et sinä niin tee. Kuitenkin siinä on sellainen kontrollin menettämisen ja sekoamisen pelko mukana, että niin, ehkä en vielä tee, mutta entä jos sekoan ja teen kumminkin hulluuden puuskassa. Olen sairastanut aiemmin paniikkihäiriötä ja pakkoajatus ja siihen liittyvät tunteet ovat minusta hyvin läheistä sukua paniikkihäiriölle. Lievempi muoto tavallaan vaan.
Mulla ei ole omiin tekoihin liittyviä pakkoajatuksia, mutta kaikenlainen kärsimyksen näkeminen tai ajatteleminen jää helposti kiertämään päähän ja ahdistaa. Nyt olen ihan sykkyrällä kun näin videon niistä kiinan koiranlihafestivaaleista, ja siinä videolla koiria keitettiin ELÄVÄLTÄ ja ne huusivat sydäntäsärkevästi. Vaikka video on jo kauan sitten mennyt ohi, minun päässäni kiertää ne koirien huudot ja ilmeet ja tunne-elämässäni empatian kautta tunnettu tuska. Ahdistaa.
Ap, kontrollin menettämisen pelko, siltä tämä juuri tuntuu!
Hyvä, että tästä puhutaan. Tuntuu, että aiheesta ei löydy tietoa sitten millään.
-42
Hulluksi tulemisen pelko mikä liittyy ajatukseen tai sanaan. Jos ei tee jotain rituaalia ja pientäkään "korjaavaa" tekoa luulee tulevansa hulluksi. Myös aggressiiviset ajatukset painaa mitkä eivät ole mitenkään järjellisiä. Syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita ja täydellisyyden tavoittelua, hylätyksi tulemisen pelkoa.
Mullakin taitaa olla pakkoajatuksia. Usein mietin, että mitä jos vaikka lyön itseäni veitsellä joka on kädessäni, juon kloriittia, hyppään alas jostain korkealta jossa olen ym. Lähes aina joku tuollainen tulee mieleen jos käsittelen "vaarallisia" esineitä tai aineita tms. Auton kyydissä "näen" aina että joku hyppää eteen tai edessä oleva tekee äkkijarrutuksen tms. Autossa nuo pakkoajatukset on niin pahoja että vältän autolla kulkemista, enkä voi itse ajaa. Nuo mielikuvat jää usein pyörimään päähän ahdistavasti. Kun lapseni oli pieni, ajattelin usein että satutan häntä. Onneksi ajatuksista on todella pitkä matka tekoihin, mutta kun ne ajatukset tulee niin pelkään että jotenkin sekoan ja teen niinkuin ajattelen. :(
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 04:03"] Kun lapseni oli pieni, ajattelin usein että satutan häntä. Onneksi ajatuksista on todella pitkä matka tekoihin, mutta kun ne ajatukset tulee niin pelkään että jotenkin sekoan ja teen niinkuin ajattelen. :(
[/quote]
Silloin kun on turvallisessa tilanteessa eikä ajatuskierre ole päässä, ne todella tuntuvat hulluilta ajatuksilta. Tiwtäähän sitä itsekkin, että kyse on vain ajatuksista ja niiden käynnistämästä ahdistus ja/tai paniikkikohtauksesta.
Mutta kun tilanne tulee päälle, kaikki järkeily on mahdotonta. On vain ajatus ja pelko. Kova tarve päästä heti pois ajatuksia aiheuttavasta paikasta tai tilanteesta.
Voisiko siedätys oikeasti toimia? Mitä tapahtuisi, jos voisi rauhassa olla korkealla paikalla, vaikkapa parvekkeella, jossa olisi muutaman metrin päässä alapuolella suojaverkko ja joku auttamassa varmuuden vuoksi.
Tulisiko silloinkin hyppäämisen pelko, vai tekisikö turvallisuus tilanteesta sellaisen, ettei ajatuskierre käynnisty?
Tahtoisin tällaiseen kontrolloituun harjoitteluun, mutta eihän sellaista järjestetä.
Turvaköysiin ja valjaisiin en luota, mikäli on pienikin mahdollisuus siihen, että itse saa lukon auki tai valjaat pois.
Luotan muihin enemmän kuin kykyyni kontrolloida ajatuksiani ja kehoani :(
Alue: Aihe vapaa
10 lisää vielä, että tästä on todella vaikea päästä eroon enkä itse usko, että mistään terapiasta saa pysyvää apua. Itse olen jotenkin hyväksynyt asian ja oppinut elämään sen kanssa. Lääkkeistä kokeilisin tuota Lyricaa, jos voisin,se ei ole samanlaista myrkkyä kuin masennuslääkkeet.