Elämäsi paras päätös?

Tukan leikkauttaminen lyhyeksi, nyt olen nätti!

Jätin mun avopuolison, maailman kilteimmän ja mukavimman miehen jolla oli tarjota mulle velaton omakotitalo kodiksi, kesämökki ym varma tulevaisuus. Luoja että mä olin onnellinen kun muutin pois. Siitä seuras se että sain rakastua ensimmäisen kerran elämässäni kun tapasin uuden miehen. Nyt ollaan kyllä senkin kanssa jo erottu, mutta oli tosi upee kokemus :)

Muutto pois Suomesta, parempi duuni, parempi palkka, mukavempia ihmisiä.

jäin vapaaehtoisesti työttömäksi. nyt elämä on ihanaa.

En muista tehneeni mitään erityisiä päätöksiä koskaan.

Muutin ulkomaille.

Menin lukion jälkeen ammatilliseen koulutukseen kun en päässyt yliopistoon. Ala oli kiinnostava ja sain kiitettäviä arvosanoja. Suoritin loppuun tutkinnon alalle, jossa on huono työllisyystilanne, mutta en ole ollut työttömänä päivääkään :) nyt olen monen mutkan kautta päässyt työhön jossa on hyvät etenemismahdollisuudet ja parempi palkka kuin omalla alallani. Opiskelen työn ohella ammattikorkeatutkintoa. Kaikki lyhyetkin kurssit jotka olen elämäni aikana suorittanut, ovat jossain vaiheessa olleet hyödyksi. Suosittelen muitakin haahuilijoita tekemään hyvin sen mitä tekee, eikä murehtimaan liikaa jos asiat ei mene kuten itse suunnitteli.

Elämäni pelottavin ja samalla paras päätös oli, kun päätin hoidattaa harvinaisen syöpäni lääketieteen keinoin, ei luontaishoidoilla, joista olin silloin kiinnostunut. Leikkaus oli rankka, samoin toipuminen, mutta paranin. Siitä on nyt 10 vuotta. Hyvää hoitoa sain, osin melkein kokeellista ja välillä tuntui kuin olisin jossain scifi-leffassa ollut. Rankkuudesta tietää vain saman kokeneet, muille on melko turha selostaakaan.
Tällainen päätös pitää tehdä sisäisen tuntemuksen mukaan. En suinkaan usko, etteikö jotakuta voi myös tietyissä tapauksissa luontaishoidot auttaa, mutta se vaatii esim. sen että pääkoppa ja elämä on hyvässä tasapainossa, ja on ihmisiä joiden kanssa jakaa kokemus (esim. klinikka) mitä minulla ei silloin ollut. Ilman tuota päätöstä en tätä kirjoittaisi, vaan olisin mullan alla. 

Päätin alkaa laihduttamaan, siis sillä tavalla että olin ensimmäistä kertaa tosissani asian kanssa. Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta sitten. Elämään on tullut niin paljon enemmän värejä kun koko sosiaalista elämää ei varjosta se "mä oon niin läski, en voi puhua tolle, oonkohan ainoo läski täällä, miksi muut on niin laihoja vaikka nekin syö herkkuja ja mä oon tällänen" ajattelu. Uskalsin puhua miehillekin paremmin kun olin laihempi ja taustalla ei ollut koko ajan ajatus "ajatteleekohan tuo että mä oon helppo koska oon lihava, onkohan se yrittänyt jo jotain muuta ennen mua". Tapasin mieheni koska uskalsin mennä puhumaan hänelle (en olisi pulleampana ikinä voinut mennä puhumaan niin komealle miehelle!) , vietetään ihanaa aktiivista elämää, kehtaan käydä kesällä rannalla ja pitää semmoisia vaatteita kun huvittaa, on vetävämpi olo ja ei väsytä koko ajan. Saan siis elää vaan elämää ilman, että koen olevani huonompi kuin kaikki muut.

Tämä ei ole mikään lyttäyskirjoitus lihavuudesta, vaan minun tarinani siitä, että sain itselleni "oikean" elämän kun itsetuntoni löytyi. Tämä tapahtui siis tässä kymmenen vuoden aikana, ja se vaati paljon muutakin kuin laihtumisen. Ehkä pelkästään "aikuistuminen" olisi riittänyt, mutta minulle painoni oli varmaan myös suojamuuri, jonka takaa en uskaltanut päästää irti huonoista ystävistä ja hankkia uusia, puhua miehille, aloittaa uusia harrastuksia jne.

Elämässäni kaksi päätöstä on kirkkaasti yli muiden: opiskelupaikan vaihto ja se, että päätin hankkia lapsen vastoin aiempia aikomuksiani. Opiskelupaikan vaihto oli niistä ajallisesti ensimmäinen ja johti siihen, että tapasin mieheni, jonka kanssa myöhemmin sitten perustin perheen - joten siinä mielessä se oli hivenen parempi päätös noin niinkuin logiikan kannalta.

En osaa päättää vain yhtä asiaa, sillä koen päättäneeni monessa asiassa oikein, vaikkakin täysin erilailla kuin minulta odotettiin. Muutto maalle, elämänlaatu parantui huimasti. Päätös lähteä omalle alalle - lääketieteelliseen (sisällä ollaan). Päätös lähteä toiselle puolelle Suomea vanhempaa miestä katsomaan, 16-vuotiaana. Nyt olemme olleet 6v yhdessä, vaikka 16-vuotiaana läheiset olivat kovin huolissaan 8 vuoden ikäerosta. 

Muutto kotikaupungista, liian pienet piirit ja paskajuorut liikku. Ompahan vapautunut olo

Jätin lapset tekemättä. Enemmän hyviä vaikutuksia kuin jaksaa luetella.

Kauneusleikkaus täälläkin. Katsoin kieroon ja vanhempani eivät pitäneet sitä pahana asiana. Yritin julkisella korjausleikkaukseen , ei onnistunut .

 Menin hampurilaisravintolaan töihin ja työskentelin lähes 2 vuonna viikonloput, kunnes sain rahat kokoon. Yo kuvissa ei ole enää kierot silmät. Vanhempani yrittivät loppuun asti mua käännyttää, mutta heti kun kirjoitukset olivat ohi, menin leikkaukseen ja parin vuoden päästä vielä uuteen. 

Vanhemmilla on rahaa mutta eivät pitäneet sitä tarpeellisena vaikka itse kärsin siitä kovasti.

oli ihana mennä Helsinkiin yliopistooon, uudet ystävät ja itsevarma minä.

En suostunut tapaamaan vainohullua, vaikka hän kuinka kohteliaasti vetosi, ettei tarvitse olla yksin vaan...

Ulkomaille muuttaminen työn perässä koska Suomessa ei ole alani töitä. Jätin kaiken enkä ole katunut hetkeäkään.

niita on kaksi. eka kun muutin ulkomaille 22v sitten ja toinen on tupakoinnin lopettaminen. lapsiakin tuli tehtya... 

Jätin juopon miehen

Työharjoittelu ulkomailla suhteestani huolimatta. Mies pysyi rinnalla ja sain tosi hyvää kokemusta työstäni.

Ulkomaille muutto heti lukion jalkeen. Siita seurasi haasteita, mutta myos todella hyvia juttuja. Tuntuu, etta kliseisesti sanottuna "loysin itseni". Suomessa koin itseni ahdistuneeksi ja masentuneeksi.

Toinen paatos oli palata koulunpenkille 30-vuotiaana. Kohta on aiempaa paremmat paperit kourassa ja voin keskittya taysin uran luontiin. Jes!