Lue keskustelun säännöt.
ujo ja varautunut poikaystävä
18.06.2015 |
Olen seurustellut reilut kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, joista yhdessäasumista puoli vuotta. Asiat suhteessamme on periaatteessa ok... ja kuitenkaan ei ehkä ole?
Poikaystäväni on erittäin ujo, ja se vaikeuttaa melkoisesti sosiaalista kanssakäyntiä esim ystävieni tai perheenikin kanssa. Hän ei koskaan tee aloitetta keskusteluihin, joten vastapuolen tulee olla rempseämpi osapuoli ja hän tulee hieman mukaan. Tiedän että minet pitävät minua nyt hieman itsekkäänä, kun sanon että asia vaivaa minua.
Tunnen olevani jollakin tasolla vastuussa hänen viihtymisestään porukassa, kun olen itse avoin ja puhelias. Toisaalta ymmärrän hyvin jänen ujouttaan; olin itse teininä ja parikymppisenäkin vielä todella ujo. En pitänyt tästä piirteestä, joten päätin "oppia pois" siitä. Matkustelin, asuin ulkomailla, menin tilanteisiin ja tilaisuuksiin jotka tuntuivat pelottavilta jne. Pikkuhiljaa muutuin, ja nykyään päälle kolmekymppisenä olen aivan erilainen tässä asiassa.
Rakastan poikaystävääni, mutta tämä asia on kyllä jonkinlainen mörkö suhteessa. Seksihaluni ovat melko kateissa, en tiedä johtuneeko se ko.asiasta vai mistä.
Toisekseen uskon että hänen ujoutensa/itsetuntonsa takia hän ei ole uskaltanut tavoitella itselleen kiinnostavaa ammattia (opiskeli vanhempirn painostuksesta ammatin alle parikymppisenä), vaan hän tekee fyysisesti raskasta työtä, josta ei omien sanojensa mukaan saa mitään. Itse olen opiskeluni opiskellut ja harmittaa katsoa kun toinen elää sumussa ja turtana tylsässä työssä.
Välillä tuntuu kuin olisin eteenpäin puksuttava juna ja hän perävaunu joka tulee perässä.
Haluaisin sanoa, että olen täysin tyytyväinen suhteeseemme, mutta tämä asia hiertää aika ajoin. Meillä on paljon hyvääkin; samanlaiset elämäntavat ja arvot , hän on todella komea jne. Ymmärrämme toisiamme hyvin samankaltaisuuksiemme kautta.
Tiedän kyllä etten itsekään ole täydellinen; osaan olla lyhytpinnainen ja itsekäs joissin asioissa. Tästäkin asiasta valittaminen tuntuu itsekkäältä. Ehkä haluaisin kuulla jos kellään on vastaavia kokemuksia tai on itse suhteessa ujo osapuoli. Oletteko suhteessa vai onko hän ex?
Kommentit (54)
Mäkin oon aika ujo etenkin uudessa porukassa. Mies tulee toimeen oikeastaan kaikkien kanssa ja mun vanhempien kanssa tuli alusta asti hyvin juttuun. Itse taas hänen vanhemmillaan kyläillessämme en alkuvaiheissa saanut sanaa suustani, jännitti ja ujostutti ihan hirveästi. Mies kuitenkin ymmärsi, että se vaan on mun luonteeni. Tsemppasi sanomalla, ettei tarvitse yhtään jännittää ja että vanhempansa oppisivat tuntemaan minut mielellään. Ajan saatossa olenkin lämmennyt enkä enää niin jännitä, toki voisin aloittaa itse keskusteluja enemmän.. Mutta ehkä se sieltä aikanaan vielä tulee :)
Mutta pointtina se, että huomasin tietty miehestä, että toivoisi minun tulevan juttuun hänen vanhempiensa kanssa kun ovat miehellekkin hyvin läheisiä. Mies ei kuitenkaan koskaan painostanut, vaan lähestyi aihetta positiivisen kautta, kuten: "Olet niin ihana persoona, että olisi hienoa, jos vanhempanikin oppisivat tuntemaan sinut entistä paremmin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilainen sosiaalinen käyttäytyminen on tutkimusten mukaan yks keskeisimpiä eron syitä.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 12:11"]
Erilainen sosiaalinen käyttäytyminen on tutkimusten mukaan yks keskeisimpiä eron syitä.
[/quote]
onks lähteitä? ihan mielenkiinnosta olisi kiva lukea. Oisitko ystävällinen ja linkkaisit? Kiitos ;)
Parasta olisi, jos pystyisit oppia hyväksymään hänen ujoutensa.
Miksi pitäisi osata/kyetä/haluta seurustella toisen sukulaisten ja kavereiden kanssa?
Mun mielestä tuollaisessa ei mitään pahaa ole, kunhan edes vastaa kun kysytään ja että käytös tavat ovat kunnossa.
Se ettei keksi toisten kanssa puhuttavaa yms ole merkki huonosta käytöksestä. Joo olen itsekin sellainen hiljainen ja ujo tyyppi. Joidenkin ihmisten kanssa pystyy puhumaan omaaloitteisesti ja luontevasti kunhan tutustuu ja joidenkin heti ja sitten on niitä joiden kanssa ei ole mitään puhuttavaa, muuta kuin hei ja näkemiin.
Ne on ne kemiat katsos...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen 24 vuotias nainen. poikaystäväni on todella ujo. olemme seurustelleet noin 6 puolivuotta ja siinä vuoden kohdalla olin jo hyväksynyt kumppanini ujouden. itse olen hyvin oma-aloitteinen ja reipas. nykyään myös poikaystäväni on rohkeampi.:)
Olen itse ujo / introvertti. Mutta minä en mitenkään kärsi ujoudestani enkä halua muuttua. Olen hyväksynyt täysin tämän ominaisuuteni, ja jos kumppani alkaisi painostaa erilaiseksi, häipyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia vastauksista, oli mukavaa saada asiallistakin palautetta. Hyviä vinkkejä myös. Lempeästi olen kannustanut häntä menemään mukavuusalueen ulkopuolelle näissä sosiaalisissa tilanteissa. Työ on hänellä myös sellaista joka ei auta tässä "pelkojen kohtaamista" vaan on paremminkin monotonista ja tylsää. Kauheata myöntää mutta joskus nolottaa kun hän vaikuttaa tylyltä minulle tärkeiden ihmisten seurassa, vaikka niin kuin joku sanoi, on juuri fitä ettei hän tiedä mitä sanoa.
Ei kannata odottaa että toinen muuttuisi tai yrittää muuttaa häntä. Ainoastaan itseään voi muuttaa. Mulle kävisi kyllä pelimiesten jälkeen ujo kaveri, varsinkin jos on söpö. ❤ Eli laitapa kiertoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä seurustelin puolisen vuotta erään jäbän kanssa. Kuvailemasi tilanne istuu hyvin minun tilanteeseen, eksälläni vaan oli sosiaalisesti jotenkin muutenkin rajoittunut persoona. Joku muiden ihmisten ymmärrys puuttui. Empatia? Ehkä. Itse kyllästyin aika pian siihen peräkärrynvetämistunteeseen ja jätin hänet. Koin suurta ahdistusta siitä että hän TARVITSI minua moniin asioihin kun ei itse uskaltanut/kyennyt. Iso soppa ja monia syitä eroon mutta pointtina se, että itse en ujoudesta pois opetelleena ja nykyään varsin sosiaalisena avoimena ihmisenä pystynyt suhteeseen täyden vastakohdan kanssa.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:10"]
Kiitoksia vastauksista, oli mukavaa saada asiallistakin palautetta. Hyviä vinkkejä myös. Lempeästi olen kannustanut häntä menemään mukavuusalueen ulkopuolelle näissä sosiaalisissa tilanteissa. Työ on hänellä myös sellaista joka ei auta tässä "pelkojen kohtaamista" vaan on paremminkin monotonista ja tylsää. Kauheata myöntää mutta joskus nolottaa kun hän vaikuttaa tylyltä minulle tärkeiden ihmisten seurassa, vaikka niin kuin joku sanoi, on juuri fitä ettei hän tiedä mitä sanoa.
[/quote]
Oletko nyt ap varma että mies HALUAA "rohkaistua" tai mennä mukavuusalueen ulkopuolelle tai olla sosiaalisempi? Jos hän haluaa niin ok, kiva että autat. Mutta moni ujo on oikein tyytyväinen elämäänsä ja itseensä sellaisena kuin hän on eikä halua muuttua. Siinä tapauksessa tuollainen puoliso on äärimmäisen ahdistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaiset ihmiset leikkii parhaiten yhdessä. Sekä minä että mieheni olemme jonkun asteen aspergereita ja introverttejä. Enää ei tarvi esittää mitään. Aikaisemmissa suhteissa kauheat paineet olla sosiaalinen ja hyvä tyyppi. Nyt olen onnellinen.
Jos asia oikeasti haittaa sua, niin ei ero ole huono vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:22"]
Samanlaiset ihmiset leikkii parhaiten yhdessä. Sekä minä että mieheni olemme jonkun asteen aspergereita ja introverttejä. Enää ei tarvi esittää mitään. Aikaisemmissa suhteissa kauheat paineet olla sosiaalinen ja hyvä tyyppi. Nyt olen onnellinen. Jos asia oikeasti haittaa sua, niin ei ero ole huono vaihtoehto.
[/quote]
Samaa mieltä. Olen itse hyvin introvertti, en niinkään ujo mutta epäsosiaalinen ja sisäänpäin kääntynyt, en pidä ihmisseurasta enkä halua puhua ihmisille. Joskus kun seurustelin sosiaalisen ihmisen kanssa se oli tosi ikävää, juuri koska koko ajan vaistosi toisesta että hän häpeää minua ja toivoisi minun olevan erilainen. Nyt on toinen samanlainen erakonjurrikka parina ja hyvin menee!
EI ujot ja kiltit miehet sytytä naisia, sen vuoksi seksihalusi ovat kateissa. Etsit itsellesi sen pillusi ja mielesi hamuavan matchn, ja lopetat tuon suhteen.