Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ujo ja varautunut poikaystävä
18.06.2015 |
Olen seurustellut reilut kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, joista yhdessäasumista puoli vuotta. Asiat suhteessamme on periaatteessa ok... ja kuitenkaan ei ehkä ole?
Poikaystäväni on erittäin ujo, ja se vaikeuttaa melkoisesti sosiaalista kanssakäyntiä esim ystävieni tai perheenikin kanssa. Hän ei koskaan tee aloitetta keskusteluihin, joten vastapuolen tulee olla rempseämpi osapuoli ja hän tulee hieman mukaan. Tiedän että minet pitävät minua nyt hieman itsekkäänä, kun sanon että asia vaivaa minua.
Tunnen olevani jollakin tasolla vastuussa hänen viihtymisestään porukassa, kun olen itse avoin ja puhelias. Toisaalta ymmärrän hyvin jänen ujouttaan; olin itse teininä ja parikymppisenäkin vielä todella ujo. En pitänyt tästä piirteestä, joten päätin "oppia pois" siitä. Matkustelin, asuin ulkomailla, menin tilanteisiin ja tilaisuuksiin jotka tuntuivat pelottavilta jne. Pikkuhiljaa muutuin, ja nykyään päälle kolmekymppisenä olen aivan erilainen tässä asiassa.
Rakastan poikaystävääni, mutta tämä asia on kyllä jonkinlainen mörkö suhteessa. Seksihaluni ovat melko kateissa, en tiedä johtuneeko se ko.asiasta vai mistä.
Toisekseen uskon että hänen ujoutensa/itsetuntonsa takia hän ei ole uskaltanut tavoitella itselleen kiinnostavaa ammattia (opiskeli vanhempirn painostuksesta ammatin alle parikymppisenä), vaan hän tekee fyysisesti raskasta työtä, josta ei omien sanojensa mukaan saa mitään. Itse olen opiskeluni opiskellut ja harmittaa katsoa kun toinen elää sumussa ja turtana tylsässä työssä.
Välillä tuntuu kuin olisin eteenpäin puksuttava juna ja hän perävaunu joka tulee perässä.
Haluaisin sanoa, että olen täysin tyytyväinen suhteeseemme, mutta tämä asia hiertää aika ajoin. Meillä on paljon hyvääkin; samanlaiset elämäntavat ja arvot , hän on todella komea jne. Ymmärrämme toisiamme hyvin samankaltaisuuksiemme kautta.
Tiedän kyllä etten itsekään ole täydellinen; osaan olla lyhytpinnainen ja itsekäs joissin asioissa. Tästäkin asiasta valittaminen tuntuu itsekkäältä. Ehkä haluaisin kuulla jos kellään on vastaavia kokemuksia tai on itse suhteessa ujo osapuoli. Oletteko suhteessa vai onko hän ex?
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:47"]
Temperamentista ei eroon pääse.
[/quote]
Temperamentti on eri asia kuin ujous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:47"] Temperamentista ei eroon pääse. [/quote] Voi oppia ja kehittyä todella paljon. [/quote] Miksi olisi kehittymistä tai oppimista olla ekstrovertimpi tai ulospäinsuuntautuneempi? Nämä on täysin kulttuurisidonnaisia juttuja. [/quote] Näin on. Lue Susanna Cainia ja Keltinkangas-Järvistä.
[/quote]
Miksi sotket introverttiyttä tähän? Kyllä, introverttiys on temperamentti ja siksi pysyvä. Ujous ei ole temperamenttipiirre, vaan kyse on siitä, ettei uskalleta olla rennosti muiden seurassa, vaikka ehkä halutaan. Ekstrovertti voi hyvin olla ujo, mikä on tietysti ekstrovertille tuskallista.
Introvertti taas voi olla sosiaalisesti erittäin taitava, vähintään introvertti kykenee ihan normaaliin peruskohteliaisuuteen, siinä kuin kuka tahansa muukin. Tästähän aloituksessa oli kyse, ei mistään temperamentin muuttamisesta.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:59"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:47"] Temperamentista ei eroon pääse. [/quote] Voi oppia ja kehittyä todella paljon. [/quote] Miksi olisi kehittymistä tai oppimista olla ekstrovertimpi tai ulospäinsuuntautuneempi? Nämä on täysin kulttuurisidonnaisia juttuja. [/quote] Näin on. Lue Susanna Cainia ja Keltinkangas-Järvistä.
[/quote]
Miksi sotket introverttiyttä tähän? Kyllä, introverttiys on temperamentti ja siksi pysyvä. Ujous ei ole temperamenttipiirre, vaan kyse on siitä, ettei uskalleta olla rennosti muiden seurassa, vaikka ehkä halutaan. Ekstrovertti voi hyvin olla ujo, mikä on tietysti ekstrovertille tuskallista.
Introvertti taas voi olla sosiaalisesti erittäin taitava, vähintään introvertti kykenee ihan normaaliin peruskohteliaisuuteen, siinä kuin kuka tahansa muukin. Tästähän aloituksessa oli kyse, ei mistään temperamentin muuttamisesta.
[/quote]
Lue ja opi
Introvertti, sellainen kait minäkin olen, kyllästyttää kuunnella ja alkaa vituttaa puheripulia sairastavat joilla ei mitään sanottavaa oikeasti ole, tyhjänpäiväistä lässytystä typeriä/lapsellisia puheenaiheita ei vaan jaksa kuunnella.
M
39 & 40, tässä vähän uutta tietoa teille
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/08/17/pitaako-ujoudesta-parantua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en mörököllimiestä katselisi, tosin olen itsekin ujo ja hiljainen. Mutta olen eri mieltä siinä, etteivätkö ujo ja ekstrovertti sopisi yhteen. Minusta tuollainen suhde on parhaimmillaan antoisa ja toisiaan täydentävä. Itse olen kaikkein mielekkäimmät sosiaaliset kontaktini saavuttanut ekstroverttien parissa, koska heidän sosiaalisuutensa tsemppaa ja kannustaa minuakin, sen sijaan toisten ujojen seura on pahimmillaan todellista kidutusta kun kukaan ei tiedä mitä sanoisi/tekisi.
Moni ujo ihminen haluaa muuttua. Introvertti sensijaan ei välttämättä koe tarvetta muutokseen, jos hänen sosisaalisten kontaktiensa määrä on hänelle riittävä. Ujolla sosiaalisia kontakteja ei ehkä ole tarpeeksi, jos ujous vaikeuttaa sosiaalisia tilanteita.
Ujoudesta pois murtautuminen ei vaan helppoa, ja monella ujolla on taustalla traumaa tai mielessä jonkinlaista asennevammaa, kuten ajatuksia "ihmiset on perseestä", "kaikki ovat pinnallisia", "mä yritän ja yritän mut mikään ei muutu". Ujon on todella tuskallistakin välillä ylittää rajansa. Aloittajan pitää nyt harkita haluaako hän tukea miestään ja katsella vierestä ehkä vaikeaakin opetteluprosessia...
Ymmärrän aloittajaa. Sosiaaliset tilanteet menee yleensä sen ujon ehdolla; parisuhteen puheliaampi osapuoli ei jaksa aina olla vastuussa toisen viihdyttämisestä koska se on raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas nimenomaan haluan ujon ja rauhallisen kumppanin. Ihastun lähes aina ujoihin ja introvertteihin. Olen itse ekstrovertti ja äänekäs, mutta haluan suhteen toisen osapuolen olevan tyynempi ja rauhallisempi. Minua viehättää kumppanissani ujous, se on jotenkin tosi suloista ja seksikästä. Kaikissa suhteissani kumppanini on ollut ujo ja rauhallinen.
Joten, jos poikaystävällesi ei ole oma ujoutensa ongelma, älä yritä muuttaa häntä mitenkään ja anna hänen olla oma itsensä. Jos taas on, voit korostaa hänelle, että se on täysin fine olla ujo. Musta ujous ei ole piirre, josta pitäisi päästä eroon. Heitäkin tarvitaan tähän maailmaan ja heidät tulee hyväksyä sellaisina kuin ovat.
Minun mieheni on myös ujo ja varautunut, ja se hidasti suhteemme alkamistakin aika pitkään. Ajan kuluessa aloimme kuitenkin seurustella, ja kun hän tapasi kavereitani ja perhettäni, hän oli todella vetäytyvä ja sivussa oleva. Ei osallistunut keskusteluun muuta kuin silloin kun häneltä kysyttiin jotain tms. Äitini mielestä hän oli minulle vääränlainen (en ole itsekään mikään ulospäinsuuntautunein, mutta aika monessa jutussa mukana, voimakastahtoinen jne.). Äitini sanat tuntuivat todella loukkaavalta, sillä se, millainen hän on tuntemattomien / puolituttujen seurassa ei kerro meidän suhteessa itsessään mitään. Yritin jonkin aikaa rohkaista ja vähän painostaakin häntä osallistumaan enemmän keskusteluun ym. kunnes tajusin, että kyse on enemmän siitä mitä ajattelen muiden ajattelevan hänestä, tai siis millaisen mielikuvan minä ajattelen kavereideni saavan minun miehestäni, ei siitä mitä itse haluan. Olenkin päättänyt antaa tuon asian olla kokonaan, ja aika vasta ystäväni puhuivat jossain illanvietossa siitä, kuinka ihanan miehen olen itselleni löytänyt. Samoin myös sisarusteni lapset tykkäävät miehestäni paljon, ja sisarukseni nyt kun tuntevat häntä. Ja hän lähti isäni kanssa kalaan aivan vasta, joka oli minusta aivan ihana juttu! Siellä ei tarvikkaan jutella paljon :)
Mieti tarkkaan kannattaako toista kannustaa olemaan jotain mitä hän ei oikeasti ole, ja hyötyykö hän itse siitä jotain? Vai onko kyse siitä mitä sinä haluat, ja tekeekö se onnellisemmaksi sinut kuin miehesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
47: todella kaunis tarina! Harrastan kyllä itsereflektointia, ja olenkin miettinyt että johtuuko tämä fiilis mikä on vallalla siitä, että näen paljon hänessä itseäni. Me olemme molemmat erityisherkkiä introverttejä. Hän on ikäänkuin siinä "vaiheessa" ,missä itse olin alle parikymppisenä. Moni joka ei minua tunne, yllättyisi tietäessään että olen introvertti. Vaikka small talkia aina parjataan "pinnalliseksi" yms, niin olen kyllä huomannut että siitä on myös todella paljon enemmän hyöytyä kuin ihmiset ajattelevat. Esim. koskaan et voi tietää vaikka juttelisit tulevan työnajtajasi kanssa, tai joskus bussipysäkillä aloitettu keskustelu voi johtaa ystävyyteen :).
En todellakaan odota, että miehestä tulisi sosiaalinen kyläluuta yhtäkkiä, pikkuisen rohkeutta vain lisää. Toisaalta olen iloinen, ettei hän vetäydy jäämällä kotiin, vaan lähtee aina mukaan. Tiedän että ujous on asia, joka on ja pysyy (vaikka joku muuta väittääkin). Eri asia on se, pystyykö ujouttaan hallitsemaan. Vieraille ihmisille puhumaan meneminen on itselleni aina jännittävä asia, mutta pystyn tekemään sen aina kuin sen niin päätän. Kauas on tultu niistä ajoista, kun en uskaltanut jutella vs sukupuolta oleville ollenkaan.
Ehkä joskus myös sattuu se, kun toinen ei pysty pitämään puoliaan. Välillä tulee aina vastaan ihmisiä, jotka ovat todella ilkeitä ja hän ei sano mitään takaisin. Maailma on julma paikka, ja joskus pitää osata olla kova. Tai pinnasta kova, sisältä pehmeä, niin kuin Tommy Tabermann (ainakin suunnilleen) sanoi.
En ole koskaan sanonut hänelle suoraan, että tämä asia vaivaa todella minua, enkä ole painostanut sillä tiedän kuinka ärsyttävää on se, jos toinen sanoo "puhut nyt vaan jotain" tms. Sain itsekin aikoinaan niitä kommentteja.
ap.
Jos voit, lähtekää jossain välissä pariksi kuukaudeksi ulkomaille (mikäli hän tykkää matkustella?), siellä oppii selviytymään kinkkisissäkin tilanteissa kun on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ujo enkä jotenkin osaa osallistua monen ihmisen ryhmäkeskusteluihin, varsinkaan silloin, jos en tunne näitä muita kovin hyvin tai en koe heitä samanhenkisiksi ihmisiksi. En keksi puhuttavaa tarpeeksi nopeasti enkä osaa ottaa puheenvuoroa oikeaan aikaan. Häpeän tätä piirrettä ja koen, että ihmisen velvollisuus olisi hankkia sellaiset keskustelutaidot, joilla pärjää kaikissa tilanteissa. Onneksi kehitystä on jo tapahtunut. Tässä on auttanut mm. se, että olen nyt kahtena kesänä ollut työssä, jossa täytyy jatkuvasti kommunikoida eri ihmisten kanssa ja kysellä kaikenlaista. Työpaikallani on myös noin 35-vuotias, selvästi ujoksi tunnistettava mies, joka aina kuitenkin moikkaa ja välillä juttelee oma-aloitteisesti, vaikka vähän takelteleekin. Arvostan sitä, ettei hän ole "luovuttunut" tuon ujoutensa takia.
Myös ap:n miehelle voisi olla hyväksi vaihtaa työpaikkaa tai työtehtävää sellaiseen, joka ei olisi mitään ihmistyötä tai asiakaspalvelua, mutta jossa kuitenkin joutuisi kommunikoimaan muiden kanssa enemmän kuin nykyisessä työssä. Jo se, että vaihtaisi saman alan sisällä hieman toisentyyppisiin tehtäviin, voisi auttaa.
Minä olen se ujo. Vaikka 10 vuotta oltu yhdessä en esim. vieläkään oikein osaa seurustella miehen suvun kanssa.
Mies taas on meillä se avoin ja kaikkien kaveri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni "jätä se nynnerö vastaukset" ovat lähestulkoon yhtä hyödyllisiä kuin haistatteleminen. Siksi ongelmista avaudutaan jotta voi saada ns apua ja vetaiskokemuksia. Tuollaisen kommentinn jättäjä ei kuulosta itse miltään ruudinkeksijältä. Vähä-älyisyys on paljon pahempaa kuin ujous.
2: osaatko eritellä miksi sosiaaliset tilanteet aiheuttaa pakokauhua? Miten poikaystäväsi suhtautuu asiaan? Letko kehittynyt sosiaalisissa taidoissa suhteenne aikana vai ovatko pelot niin suuria ettet uskalla?
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 11:34"]2: osaatko eritellä miksi sosiaaliset tilanteet aiheuttaa pakokauhua? Miten poikaystäväsi suhtautuu asiaan? Letko kehittynyt sosiaalisissa taidoissa suhteenne aikana vai ovatko pelot niin suuria ettet uskalla?
[/quote]
No en osaa jutella, en siis keksi mitään puhumista ja tunnen alemmuutta toisia kohtaan. Toisinaan henki menee ihan ahtaalle jännityksestä ja paniikki iskee :D tiiän, hölmöä mutta olen alkanut työstämään ongelmaani.
Mies on muutaman kerran maininnut minulle asiasta lähinnä silloin kun joku on ihmetellyt minun "töykeää" käytöstäni. Joutuu siis välillä selittelemään miksi vaimonsa on niin tympeä ja leuhka ihminen :D vaikka en siis ole, en vain saa sanaa suusta.
Ikävä kyllä muutos lähtee sisältä. Vaikka miehesi ei ole tyytyväinen täysin itseensä tai työhönsä, niin se ei tule muuttumaan ellei itse ota vastuuta omasta toiminnastaan ja edes yritä. Sinun tehtävänäsi on joko tukea toista, tai sitten miettiä onko asia oikeasti sellainen, että muutut itse vain vuosi vuodelta tyytymättömämmäksi.
Voin taata, että komeita, normaalin sosiaalisia ja sinua ymmärtäviä miehiä on kyllä pilvin pimein. Että siinä mielessä tuntuu vähän elämän hukkaamiselta olla yhdessä sellaisen kanssa, joka ei edes yritä.
t. Itse samasta ongelmasta kärsivä/kärsinyt, mutta olen kuitenkin aina yrittänyt muuttua.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:47"]
Temperamentista ei eroon pääse.
[/quote]
Voi oppia ja kehittyä todella paljon.
[/quote]
Miksi olisi kehittymistä tai oppimista olla ekstrovertimpi tai ulospäinsuuntautuneempi? Nämä on täysin kulttuurisidonnaisia juttuja.
[/quote]
Näin on. Lue Susanna Cainia ja Keltinkangas-Järvistä.
[/quote]
Siis *Susan