Mitä se masennus ihan oikeasti on?

Masentuneena sitä on jotenkin yli-itsekäs. Ainakin ajoittain tuntuu, että se oma paha olo nousee niin valtavaksi, ettei jaksa ajatella muiden tunteita. Sitä haluaisi vain huutaa, että etkö tajua, miten paha olo minulla on? Ei jaksaisi mitään tyhjän päiviäisiä napinoita likaisista astioista, kun olo on niin tyhjä ja väsynyt.

Pahinta masennuksessa on mielestäni se, ettei osaa tunnistaa syytä pahalle ololle. Sitä vain on paha olla, muttei tiedä miksi. Sitten yrittää purkaa sitä ahdistusta kehittämällä riidan jostain ihan pienestä asiasta, joka normaaliolosuhteissa ei olisi mikään juttu.

Miusta tuntuu, etten ole toipunut masennuksesta koskaan. Se on pysyvä olotila, johon kuuluu parempia päivä ja jaksoja :D Lopetin lääkityksen n. kuukausi sitten, ja tuntuu, että kannattaisi ehkä jatkaa vielä sittenkin. Lopetin lääkityksen sellaisessa tilanteessa, että tulin raskaaksi ja halusin olla raskauden ilman lääkkeitä, jos vain kykenen. Sain kuitenkin 1,5 viikkoa sitten keskenmenon, ja sen aiheuttama paha mieli on taas vienyt niin mukanaan, etten tiedä, uskallanko olla ilman lääkkeitä enää pidempään. Pelottaa, että tilanne menee taas yhtä pahaksi kuin aikaisemmin.

t. 9

Vierailija:

Kuulostaa tutulta. Onko sulla masis uusiutunut montakin kertaa?

Itsekin jaksoin aiemmissa masennusjaksoissa vielä tsempata ja ns. näytellä asioiden olevan paremmin kuin ne ovatkaan. Se vie vaan niin tuhottomasti voimia kun ei voi olla oma masentunut itsensä :( Olen huomannut, ettei monikaan ihminen ymmärrä masennusta. Nykyään kuitenkin olen nostanut oman elämäni ykkössijalle ja en jaksa välittää muiden mielipiteistä. Keskitän kaikki voimani tästä masennuksesta ylös nousemiseen. Se on muiden ongelma jos eivät sitä tajua.

Laiskuus ja masennus on kaksi aivan eri asiaa.. Masennus on sairaus, laiskuus luonteenpiirre.

ei ne sillä tavalla tee onnelliseksi, että olisi ihan onnessaan jatkuvasti. Vaan ne palauttaa ihmisen normaalitilaan.

Ei siis mitään ohi menevää. Olen ilmeisesti masentunut? Mikään ei huvita, väsyttää ja itkettää, en saa kuitenkaan nukuttua. Olen eristänyt itseni muista ihmisistä.

masennuskaudet kuuluvat elämään, mutta kun se masennus kestää eikä ulospääsyä siitä noidankehästä ole, on kyseessä oikea masennus.



On ihan normaalia olla välillä vähemmän sosiaalinen ja käpertyä itseensä, jos osaa palata taas elämään kiinni. Masentunut ei välttämättä tajua olevansa masentunut, vaan on niin turtunut omaan pahaan oloon, että pitää sitä täysin normaalina, ohimenevänä vaiheena eikä tosiaan tajua sen kestäneen jo kuukausia.



Masennus myös hiipii pikkuhiljaa ja syvenee, vaikka eilen olisi ollut parempi päivä. Se on kuin lumipalloefekti, se kasvaa ja kasvaa ja lopulta on niin suuri, ettei sitä yksin jaksa kantaa.

Se olisi jo julmaa, väärin ja sadistista.

Mitä pahempi masennus, sen mustemmissa syövereissä möyrii. Lievä masennus menee ohi puhumalla ja tekemällä ehkä elämäntapamuutoksia, muuttamalla omaa ajattelua jne. lepäämällä ym. normaaleilla konsteilla. Vaikea masennus vaatii tietääkseni aina lääkityksen JA terapiaa. Keskivaikea on siitä väliltä.

Sen jälkeen olen tavattoman onnellinen ja kun tulee taas painetta väsyn ja masennun:(

-uneton,yöllä kylpi hiessä,huolehti ja murehti kaiken maailman asioita vainoharhaisuuteen asti

-eristäytyi,mihinkään ei enää mielellään olisi lähtenyt,ennen sosiaalinen,tomera ja pärjäävä muuttui kuin pikkulapseksi ja hätääntyi ja pelkäsi joutuvansa eksyksiin,takertui meihin läheisiin

-koki valtavaa syyllisyyttä osittain aivan syyttä

-väsynyt,haluton,saamaton,tuijotteli kattoon tai liikuskeli levottomana

-psykoottinen,pelkotiloja taloudellisesta ym. katastrofeista(syyttä),pelkäsi vastata puhelimeen,oli varma että viranomaiset soittavat ja syyttävät jostakin

-ääni muuttui käheäksi," piipittäväksi"

-ruokahaluttomuutta,laihtui,ihon väri muuttui jotenkin harmahtavaksi

Käyn läpi parhaillaan vaikeaa masennusjaksoa, joten voin kuvata hieman oloa. Olen käynyt terapiassa vuosia eli osaan aika hyvin jo analysoida tunteitani. Lisäksi masennus on uusiutunut niin monesti, että pystyn jotain asioita tekemään, esim. kirjoittamaan.



Pahinta ehkä on kun kokemuksesta tiedän, ettei tämä itsestään parane mitenkään nopeasti ja suunta on koko ajan alaspäin. Tunnen olevani jotenkin hiljaisuuden ympäröimänä kuten kuplassa. Eristäytyneenä muista ihmisistä. Vähän kuin näkymätön.



Ei todellakaan huvita tavata ihmisiä, puhua puhelimessa, käydä missään. Olen vaan lähinnä kotona ja käyn lähikaupassa. Tiedän, että masis on ohimenevää joten tilani ei pelota enää nykyään itseäni. Kuitenkaan en jotenkin halua näyttäytyä ulkomaailmassa tämän näköisenä: kuoleman väsynyt, totinen, mykkä, epäsiisti ulkonäkö... Kun normaalisti on laitettu, huoliteltu, siististi pukeutunut...Vastakohta.



Keskittymiskyky asioihin 5-10 min maksimissaan.



Päätöksenteko vaikeaa. Asiat unohtuu, pää on kuin tyhjä. Muisti tuntuu lähes nollatulta.



Kiteytettynä on kuin elävä kuollut. Kamala tila todellakin. Ei kellekään tälläistä toivoisi.



Tästäkin tekstistäni ehkä huomaa ajattelun kankeuden. Ei muistu sanoja mieleen ja kaikkea saa hakea, tökkökirjoitusta.