Alkaisitko suhteessen kaksisuuntaista

Hyvin voisin ryhtyä, on tässä ennenkin nähty jos jonkinlaista sekopäätä. Nämä tuskin ovat pahimpia. Seksi tällaisen ihmisen kanssa on kyllä aivan mahtavaa.

Miksi en?

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 15:59"]

Kyllä näköjään edelleen on suuret ennakkoluulot mielenterveysongelmaisista vielä 2000-luvulla, mutta sehän vaan johtuu tietämättömyydestä. Hulluksi kutsuminen on kyllä pahin loukkaus. Bipolaarihäiriö on sairaus siinä missä vaikka diabeteskin. Lääkkeet on vain otettava, niin voi hyvin. Meillä eletään ihan normaalia elämää ja puolisoni rakastaa minua sellaisena kuin olen. Ikinä ei voi tietää kuka sairastuu ja mihin ja milloin. Niin on terveilläkin niitä hyviä tai huonoja jaksoja/päiviä.

[/quote]

Totta voi olla tuokin. Itse voin tuoda esille toisenlaisen tarinan nyt jo edesmenneestä isästäni, jollla sopivaa lääkitystä ei koskaan löydetty. Tasapainoisia päiviä oli vuodessa ehkä kahden viikon ajan, loppuaika oli joko äärimmäistä depistä tai vastaavaa maniaa. Ei riittänyt että lääkkeet eivät toimineet kuten piti, vaan ne myös toivat runsaasti hankalia sivuoireita. Myös alkoholi tuli jossain vaiheessa kuvioon.

Ei myöskään jäänyt paljon hyvää sanottavaa tämän kaupungin mielenterveyspalveluihin: potilas jää ihan unholaan jos ei itse tai omaisten avulla jatkuvasti vaadi hoitoa. Ja itsehän he eivät sitä maniassa mielestään koskaan tarvitse, tai masiksessa kertakaikkiaan jaksa hakea. Omaisten oikeus saada tietoa tai edes varata lääkäriaikaa puolesta on aika hankalaa, kun potilas itse on virallisesti oikeustoimikelpoinen.

Tämä sairaus tuhosi isältäni avioliiton ja paljon ystävyyssuhteita. Iso omaisuus tuhlautui taivaan tuuliin.

Isä sairasti tätä koko lapsuuteni ja ja aikuisikäni viime vuoteeen saakka, kunnes kuoli syöpään. Syöpäkin pääsi leviämään ihan huomaamatta hoitamattomaan kuntoon, kun mielenterveyspotilaan oireita ei ajoissa uskottu fyysisiksi. isä itse sanoikin että kaksisuuntaisen takia hänellä ei ole juuri halua elää, mutta ei kyllä olisi halunnut kuolla syöpäänkään. Hän nyt sai molemmat vaivat,mutta jos olisi ollut pakko valita toinen, olisi hän ottanut sen syövän. Sitä sentään voi kunnolla hoitaa ja yleensä toivoa parantuakin on.- ja jos ei parane, armollinen kuolema korjaa nopeaan. Kaksisuuntainen ei sisällä mitään toivoa mistään.

Joten vastaus ap:n kysymykseen on että en alkaisi uuteen suhteeseen. Mutta jos nykyinen mieheni sairastuisi, en tietenkään jättäisi häntä ellei oma tai lasten elämä olisi vaarassa.

Ehtoja minulla kyllä olisi: vaatisin yhteisen omaisuutemme hallintaa yksin minulle,ja mahdollisuutta rajoittaa miehen rahankäyttöä jopa omalta tililtään, koska olen nähnyt miten nopeaan maaninen ihminen hupuloi perheen ruoka-ja säästörahat herraties minne. Omaisuuden hallintaa pitää rajoittaa, koska on todella helppoa esim. pantata omaisuutta harkitsemattoman lainan vuoksi. Vaikka panttaisi vain omaa omaisuuttaan, iso laina olisi kuitenkin koko perheen riesa jos se ehditäään kuluttaa taivaan tuuliin jne.

Elämä opettaa. Kyllä siitä selviää, mutta vaatii omaiselta paljon ymmärrystä ja kattavan valtakirjan potilaalta hoitaa hänen asioitaan niin hoitoa auttavasti kun muita toimia rajoittavasti.

Tuttua sinänsä, että äitini sairastaa kaksisuuntaista, joka sitten periytyi minulle. Yksi syy sekin, että en omia lapsia halua, koska on mahdollista, että se olisi hänelläkin. Pelkät lääkkeet eivät tietenkään pelkästään hyvää hoitotasoa takaa. Pitää olla terveelliset elämäntavat, ei stressiä ja säänöllinen unirytmi. Hyvin monet bipolaarit käyttävät alkoa ja on selvää, että se toimi ollenkaan sairauden ja lääkkeiden kanssa.

en ole itse niin vahva että jaksaisin. veljelläni on bibo ja toivon että hänen vaimollaan on todella paljon voimaa kestää mitä veljeni touhuaa. voisi olla mallillaan ehkä JOS kävisi terapiassa ja ottaisi lääkkeet mutta ei taida tehdä niin. käyttää alkoa, on maanista vaihetta ja depisvaiheessa yritellään itsemurhaa.

:(

Luin kiinnostavan artikkelin, jossa kerrottiin erilaisten mt-sairauksien diagnostointikriteereistä eri maissa. Muistaakseni siinä oli nimenomaan juttua mm. kaksisuuntaisesta, jonka kriteerit ovat esim. Etelä-Amerikassa paljon korkeammalla kuin Suomessa. Myös narsismia esiintyy USA:ssa paljon enemmän kuin Suomessa. Lähes puolet yhdysvaltalaisista näyttelijöistä täyttäisivät narsismi-diagnoosin kriteerit.

Henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi saanut kyseisen diagnoosin, mutta tämänkin ketjun perusteella voisin hyvin kuvitella, että Suomessa hiukan temperamenttisempi ihminen leimataan paljon helpommin "mielisairaaksi" kuin jossain toisessa kulttuurissa.

Oman sukuni otannalla sanoisin, että myös aika moni alkoholisti on saanut virallisesti masennus-diagnoosin...

Itse sairastan kaksisuuntaista, ja olen parisuhteessa. Ei ole varmasti aina helppoa miehellekään, ja vaatii minulta paljon itsekuria, päättäväisyyttä ja itsetuntemusta, jotta suhde on mahdollinen, toimiva ja reilu. Molemmat ovat tässä täysillä mukana, muuten ei tulisi mitään. Itse en alkaisi suhteeseen toisen samanlaisen kanssa. Olen siinä onnekkaassa asemassa, että lääkitys toimii tehokkaasti, mutta kaikki tapaukset eivät ole yhtä "helppoja".

Kauhea sairaushan tämä on pahimillaan. Mania vaiheessahan ihminen on elämänsä kunnnossa eikä todellakaan suostu lähtemään mihinkään lääkäriin ja vaan sekoilee eikä nuku. Itse olen päättänyt, että jos mies joskus minusta eron haluaa sairauteni takia ottaa, niin elän loppuelämäni yksin. Yksin on helpompi kärvistellä omissa oloissaan eikä tarvitse selitellä mitään kenellekään.

Valitettavasti en. Tunnen kaksi bipoa läheisesti, nämä riittävät.

Ensimmäinen mieheni oli bipo, oli välillä todella raskasta. Hänen jälkeensä tapasin miehen, josta tajusin, että bipo myöskin. Olen ollut äärimäisen onnellinen hänen kanssaan. Bipo ei esiinny aina samanlaisena. 

Kokemuksesta sanon, että ehdottomasti en. Exän kanssa oli sellaista pyöritystä, että huhhuh... Kannattaa harkita todella tarkkaan, ottaa selvää millaista bipo pahimmillaan on ja sitten ottaa jalat alle ja juosta. Edelleen olen exän kanssa ystävä, mutta ikinä enää en ryhtyisi bipon kanssa parisuhteeseen.

En alkaisi omien kokemusten jälkeen. Miehellä oli hyvä vaihe,kun aloimme seurustella.Hän ei kertonut totuutta sairaudestaan. Asuimme jo yhdessä ja olin raskaana, kun oireet alkoivat näkyä arjessa. Mies oli jättänyt lääkkeet ottamatta ja alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja arvaamattomasti. Rakastuneena yritin auttaa ja ymmärtää, mutta lopulta sairastuin itsekin masennukseen. Viimeinen pisara oli, kun mies uhkasi pudottaa yhteisen 4kk vauvan portaisiin, jos en tekisi niinkuin hän tahtoi.Mies joutui psyk.osastolle, koska oli sius psykoosissa ja oli siellä 2kk, jonka aikana itse muutin lasten kanssa pois yhteisestä asunnosta.

Erosta on nyt jo 5 vuotta, mutta helppoa ei ole, koska meillä on yhteinen lapsi. Isä manipuloi muita ja on taitava peittelemään sairauttaan. Hänen läheisimmät ystävänsäkin ovat aivan henkisesti riekaleina. On varmasti kaksisuuntaista sairastavia, jotka pystyvät lääkityksen ja terapian avulla elämään suht normaalia elämää,mutta itse en enää moiseen lähtisi.

Kannattaa myös muistaa, että mielensairaudet eivät todellakaan näy aina päälle päin. Minäkin olen kotoa lähtiessäni aina hyvin huoliteltu ja aina yritän olla iloinen ja sosiaalinen seurassa, vaikka en jaksaisikaan. Moni onkin sanonut, että eivät ikinä olisi minusta uskoneet, että sairastan tätä tautia, jos siitä jollekin olen avautunut.

Up

seurustelen, en vaihtaisi miestäni ikinä. maailman ihanin.

Muistakaa, ettei mielenterveydelliset sairaudet ole koskaan sen sairastuneen vika ja lääkkeillä sekä hoidolla voidaan pitää sairaudet kurissa.

Minun eksäni syyllisti minua, kun sairastuin burnoutiin (olen jo parantunut) ja kohteli kuin arvotonta paskaa jättäessään minut Facebookissa. Ymmärrän, että se oli varmasti raskasta hänelle ja en tainnut olla itsekään valmis vielä uuteen suhteeseen, mutta tuntui todella pahalta kuulla hänen syyttelyjään ja haukkumista. Minulla oli muutenkin itsetunto ihan maassa, kärsin unettomuudesta ja hirveästä väsymyksestä.

Vastaus itse kysymykseen, voisin alkaa, jos oikeasti rakastaisin kuten joku täällä aiemminkin ilmaisi.

En. T: Psyk.sh