Potkut tuli :( ja aivan puun takaa
Sain varoituksen kuukausi sitten, että olen vastannut sähköpostiin liian hitaasti (ei akuuttia vastausta vaativa, vastasin seuraavana aamuna kun faktat oli selvillä 100 %) ja olin lähettänyt erään materiaalin asiakkaalle päivää myöhemmin kuin asiakas odotti (kuitenkin viikkoa ennen deadlinea). Tänään pomo laittaa klo 10 sähköpostia hymynaamoin varustettuna että tosi kiva juttu ja tuntia myöhemmin tulee ilmoitus, että irtisanominen maanantaina ja syynä yrityksen toiminnan vaarantaminen liittyen varoitukseen. Olen järkyttynyt ja aivan paskana. En ole koskaan saanut missään työpaikassani mitään moitteita enkä tiedä tehneeni mitään väärää. Olen jopa tehnyt enemmän kuin on pyydetty ja venynyt myöhäisiin iltoihin töissä.
-
Työterveyslääkäri ja asianajaja suosittelivat, että en mene maanantain kuulemistilaisuuteen nöyryyttämään itseäni, koska se on se ja sama mitä sanon, en voi puolustautua. Asian voi toimittaa kirjallisesti minulle.
-
Esimieheni on kokematon ja tiimissä on järkyttävän huono henki. Tavallaan irtisanominen on helpotus, mutta tämä epäoikeudenmukaisuus! Tiedän, että en ole tehnyt mitään väärää ja olen oikeasti tunnollinen työntekijä. Asianajaja sanoi että ehdottomasti riitautetaan asia, ei ole perusteita.
-
En olisi ikinä koskaan kuvitellut olevani tässä tilanteessa. Hirveä järkytys ja paha olla. Sain viikon sairaslomaa ja rauhoittavat lääkkeet ja lääkäriltä tsempit, että tällainen epäreilu savustaminen selittämättömistä syistä on tosi yleistä.
-
Kohtalotovereita?
Kommentit (86)
Se paperinpyörittely on juuri sitä näkymättömintä työtäja moni ei sitä arvosta, vaikka jos nyt rehellisiä ollaan niin ilman paperinpyörittelyä ei olisi edes niitä käden töitä.
Ihmeellistä että tällaista tapahtuu ja vielä palstalaiselle. Täällähän kaikki ovat korvaamattomia, työpaikka on ikuinen, yllätyksiä ei tule...
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 10:43"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 23:55"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 23:09"]Sama nro 32, 35 jne. (joka listasi yllä nuo henkilöön kohdistuvat irtisanomisperusteet, joilla ei ole mitään tekio taloudellisten irtisanomisperusteiden kanssa) jatkaa vielä sen verran, että olen tismalleen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että lopulta on sinun onnesi, että pääset pois työpaikkasi ikävästä ilmapiiristä. Olen itse edelleen työtön korkeakoulutettu, mutta vähine rahoineninikin olen nykyään paljon onnellisempi, kuin naama punaisena huutavan esimiehen kera entisessä työpaikassani. Jos aiempi esimies olisi saanut jatkaa... Jos olisin onnistunut voittamaan uuden esimieheni luottamuksen... Jos uusi esimieheni ei olisi ollut vaihdevuosista kärsivä nainen... Jos, jos, jos. Ei kannata jossitella, vaan elää elämää eteenpäin mahdollisimman onnellisena. Pamauttaisin silti edelleenkin itse entistä esimiestäni varmaan päin pläsiä, jos se sattuisi kävelemään kadulla vastaan. Monia muitakin "kostoja" olen haudutellut. Mutta paras "kosto" on elää omaa elämäänsä eteenpäin, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, entistä onnellisempana. Näin ainakin tolkutan itse itselleni joka viikko uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, kun kostot pyörivät mielessä, ihminen on vielä sidoksissa vihaan ja entiseen. Uusi elämä edellyttää puhdasta paperia ja uutta alkua, siitäkin huolimatta että elämä ei ole aina oikeudenmukainen - Sitä se ei todellakaan ole. [/quote] Allekirjoitan täysin. Eihän tuosta ilmoituksesta ole kuin puoli vuorokautta, mutta näen tulevaisuuden valoisana ja tämä on mulle tavalla tai toisella onnenpotku. Näen sen vielä myöhemmin. - Tiedän että olen hyvä tyyppi ja hyvä työntekijä. Ei edes hävetä kertoa että sain potkut - ystävät ja perhe tsemppaavat ja sanovat että ihan helvetisti parempi näin. Olinkin kuulemma masentuneen oloinen. - Jos jos ja jos. Samaa minäkin pyörittelin päässäni. Nyt kuitenkin tuntuu, että muutama kuukausi js voin vaan kiittää entistä työnantajaani siitä, että olen pian onnellisempi kuin ikinä. - Vielä kerran kiitos kaikille hyvistä näkökulmista. Itsepähän tiedän miten asiat on ja kuinka olen työni hoitanut - helvetin hyvin. Jos nämä evät tajunneet mun potentiaalia niin harmi. - Uskon enkeleihin, elämän tarkoitukseen, merkkeihin ja kaikkeen tän tyyppiseen. Pari viikkoa sitten yksi ilta olin syömässä ja samassa ravintolassaa kanssani oli Hilkka ahde. Syystä tai toisesta meidän katseet kohtasivat ja katsottiin toisiamme tosi pitkään. Otan sen vaan merkkinä että en ole ihan väärässä ja se oli merkki joltain ylemmältä. Kaikella on tarkoituksensa. - Kiitos vielä kaikille. Olen saanut perspektiiviä. En olisi ikinä voinut jatkaa tossa yrityksessä, mun tulevaisuus oli siellä taputeltu ja musta ei vaan pidetty. Hyvä kuulla että en ole yksin ja on ihmisiä jotka on mun puolella. Syyt todellakin kun ovat juuri noi mitä kerroin, jättämättä mitään kertomatta. Nämä on näitä. Koskaan ei voi uskoa, että itse olisi tässä tilanteessa, mutta oppia ikä kaikki. Nyt tiedän miltä tuntuu saada potkut ja se on lopulta ihan ok. Ei mua kukaan arvostanut alun alkaenkaan : Ap.
[/quote]
Niin pitkälle kuulosti hyvältä juttu, mutta jos alkaa Hilkka Ahdetta pitämään enkelinä, johon katse kohtaa, niin aloin kyllä miettimään, että ehkä sittenkin niihin potkuihin oli oikea syy
[/quote]
En ole ap, mutta et ymmärtänyt asian pointtia ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:07"]
Ihmeellistä että tällaista tapahtuu ja vielä palstalaiselle. Täällähän kaikki ovat korvaamattomia, työpaikka on ikuinen, yllätyksiä ei tule...
[/quote]
Lapsellista. Kyllä jokainen on potkuistaan järkyttynyt, jos ne tulevat puun takaa.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 10:43"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 23:55"] [quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 23:09"]Sama nro 32, 35 jne. (joka listasi yllä nuo henkilöön kohdistuvat irtisanomisperusteet, joilla ei ole mitään tekio taloudellisten irtisanomisperusteiden kanssa) jatkaa vielä sen verran, että olen tismalleen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että lopulta on sinun onnesi, että pääset pois työpaikkasi ikävästä ilmapiiristä. Olen itse edelleen työtön korkeakoulutettu, mutta vähine rahoineninikin olen nykyään paljon onnellisempi, kuin naama punaisena huutavan esimiehen kera entisessä työpaikassani. Jos aiempi esimies olisi saanut jatkaa... Jos olisin onnistunut voittamaan uuden esimieheni luottamuksen... Jos uusi esimieheni ei olisi ollut vaihdevuosista kärsivä nainen... Jos, jos, jos. Ei kannata jossitella, vaan elää elämää eteenpäin mahdollisimman onnellisena. Pamauttaisin silti edelleenkin itse entistä esimiestäni varmaan päin pläsiä, jos se sattuisi kävelemään kadulla vastaan. Monia muitakin "kostoja" olen haudutellut. Mutta paras "kosto" on elää omaa elämäänsä eteenpäin, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, entistä onnellisempana. Näin ainakin tolkutan itse itselleni joka viikko uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, kun kostot pyörivät mielessä, ihminen on vielä sidoksissa vihaan ja entiseen. Uusi elämä edellyttää puhdasta paperia ja uutta alkua, siitäkin huolimatta että elämä ei ole aina oikeudenmukainen - Sitä se ei todellakaan ole. [/quote] Allekirjoitan täysin. Eihän tuosta ilmoituksesta ole kuin puoli vuorokautta, mutta näen tulevaisuuden valoisana ja tämä on mulle tavalla tai toisella onnenpotku. Näen sen vielä myöhemmin. - Tiedän että olen hyvä tyyppi ja hyvä työntekijä. Ei edes hävetä kertoa että sain potkut - ystävät ja perhe tsemppaavat ja sanovat että ihan helvetisti parempi näin. Olinkin kuulemma masentuneen oloinen. - Jos jos ja jos. Samaa minäkin pyörittelin päässäni. Nyt kuitenkin tuntuu, että muutama kuukausi js voin vaan kiittää entistä työnantajaani siitä, että olen pian onnellisempi kuin ikinä. - Vielä kerran kiitos kaikille hyvistä näkökulmista. Itsepähän tiedän miten asiat on ja kuinka olen työni hoitanut - helvetin hyvin. Jos nämä evät tajunneet mun potentiaalia niin harmi. - Uskon enkeleihin, elämän tarkoitukseen, merkkeihin ja kaikkeen tän tyyppiseen. Pari viikkoa sitten yksi ilta olin syömässä ja samassa ravintolassaa kanssani oli Hilkka ahde. Syystä tai toisesta meidän katseet kohtasivat ja katsottiin toisiamme tosi pitkään. Otan sen vaan merkkinä että en ole ihan väärässä ja se oli merkki joltain ylemmältä. Kaikella on tarkoituksensa. - Kiitos vielä kaikille. Olen saanut perspektiiviä. En olisi ikinä voinut jatkaa tossa yrityksessä, mun tulevaisuus oli siellä taputeltu ja musta ei vaan pidetty. Hyvä kuulla että en ole yksin ja on ihmisiä jotka on mun puolella. Syyt todellakin kun ovat juuri noi mitä kerroin, jättämättä mitään kertomatta. Nämä on näitä. Koskaan ei voi uskoa, että itse olisi tässä tilanteessa, mutta oppia ikä kaikki. Nyt tiedän miltä tuntuu saada potkut ja se on lopulta ihan ok. Ei mua kukaan arvostanut alun alkaenkaan : Ap. [/quote] Niin pitkälle kuulosti hyvältä juttu, mutta jos alkaa Hilkka Ahdetta pitämään enkelinä, johon katse kohtaa, niin aloin kyllä miettimään, että ehkä sittenkin niihin potkuihin oli oikea syy [/quote] En ole ap, mutta et ymmärtänyt asian pointtia ollenkaan.
[/quote]
Kyllä ymmärsin. Jos töissä on enkeleihin uskovia hörhöjä, jotka näkevät Hilkka Ahteen syömisessäkin ennusmerkkejä, niin ehkä potkuja oli mietitty jo kauan ja nyt saatiin edes jonkinlainen syy.
Itse olen työskennellyt joskus tällaisen huuhaatyypin kanssa ja oli todella raskasta ja hommat aina viivästyi, kun oltiin yliluonnollisiin yhteydessä ja painostettiin työkavereita myös tällaisiin. Onneksi sekosi ja jäi saikulle ja sairaseläkkeelle tämän jälkeen
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 09:35"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 22:02"]
Mulla ihan samalla tavalla. Kutsuivat vaan varoittamatta huoneeseen. Sanoivat että työsuhde päättyy nyt. Jos et lähde itse mustamaalataan sun maine tai lähdet ja kaikki on hiljaa. Uhkailivat perhettä yms ihan sairasta että saivat mun nimen paperiin. Olin vielä viikon päästä jäämässä äitiyslomalle. Liiton lakimies ei voi kuulemma mitään kun ei todistajia ja olen itse irtisanoutunut. Tästä vähän yli vuosi ja yhä ahdistaa tilanne. Ole varovainen
[/quote]
Uhkailivat perhettä? Oliko työpaikkasi Sisiliassa vai muussa mafian pesäpaikassa? Ei kai kukaan suomalainen voi ottaa tosissaan tuollaisia. Se on kuitenkin selvää, että yksi ei mennä mihinkään sellaiseen tilaisuuteen, jossa työnantaja on vastassa.
Alkoholinkäyttö työaikana ei muuten ole irtisanomisperuste. Tästä on olemassa aika monta oikeuden päätöstä, eli työntekijä on ensin ohjattava hoitoon.
[/quote]
Ihan suomessa :) sanoi että pilaa mun maineen ja tekaisee syyn että lähettää poliisit mun kotiin. Totesi vielä että sullahan on pieni lapdi siellä..taitaa säikähtää. Oli aivan sairas mieleltään. Jäi itse seuraavalla viikolla eläkkeelle..
Voi hyvä luoja mitä kitinää AP.. Eikö se oo välillä ihan kivaa lusmuilla työttömänäkin? Miks vitussa kaikki aina hokee sitä että töitä pitää tehdä ja työ sitä ja työ tätä.. Vittu.. Oon 30v ja ollu työttömänä vuositolkulla enkä ees haluais enään takas siihen paska rumbaan. Elämä on ihanampaa kun ei tartte tehä töitä, vaikka rahaa onkin vähemmän.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:20"] Ihan suomessa :) sanoi että pilaa mun maineen ja tekaisee syyn että lähettää poliisit mun kotiin. Totesi vielä että sullahan on pieni lapdi siellä..taitaa säikähtää. Oli aivan sairas mieleltään. Jäi itse seuraavalla viikolla eläkkeelle..
[/quote]
Olin itsekin sellaisen TJ:n alaisena. Hän mahtaili, miten hyvin hän tuntee ihmisiä eri aloilta ja väläytti, ettei uuden työpaikan saaminen tule olemaan helppoa. Pyysin puhelimessa häntä selittämään tarkemmin, mitä hän oikein tarkoitti sähköpostin välityksellä. Ei uskaltanut - sen sijaan tuli sähköpostiin tokaisu masennuksesta. Vastasin, etten tiedä kenestä tässä on kyse, mutta olen innoissani, kun pääsen siirtymään uusien haasteiden pariin muualle ja sehän on fakta :) Ei sellaiseen simputukseen tarvitse alistua ja sellaista iloa en suo kenellekään niin pahantahtoiselle ihmiselle! Nykyään lafka on vielä pystyssä, mutta nettisivujen perusteella siellä on ainoastaan TJ töissä.
Aiheeton varoitus ja laiton irtisanominen. Pomosi on todella kokematon, tämä tulee firmalle kalliiksi. Vaadi kunnon korvaukset.
Sama tehtiin minulle, tosin YT:n yhteydessä. Potkujen syynä oli se, että työni oli keskitetty toiseen yksikköön. Kuitenkin seuraavalla viikolla pomo pyysi listaa kaikista niistä tehtävistä, joita olin tehnyt, jotta voidaan selvittää, kuka ne tekee kun olen lähtenyt. Ilmoitin iloisesti, että tehtävät on kaikki keskitetty (niin minulle sanottiin kuulemisessa), joten minulta jääviä tehtäviä ei ole.
Kuukautta myöhemmin ne oli kusessa, koska en ilmoittanut, että sähköinen järjestelmä uudistui. Olin lomalla, asia ei enää minulle kuulunut.
Minua yritettiin savustaa myös ulos. Suhteellisen nuori ihminen ja vasta muutaman vuoden ollut työelämässä. Kadehti paikkaani ja aloitti mielettömän parjauskampanjan. Lopulta tilanne kärjistyi puhutteluun. Mutta siellä pystyttiin kaikki väitteet todistamaan vääräksi. Mutta oli todella rankkaa aikaa, koska pahinta minusta oli se, että istuin yksin syytettyjen penkillä kuuntelemassa mitä mielikuvituksellisimpia syytteitä ja minulla ei ollut ketään tukena. Pääluottamusmieskin yritti melkein pöydän alle mennä piiloon, ettei tarvitse ottaa vastuuta mistään ja sekaantua mihinkään.
Minua ei potkittu ulos, mutta psyykkisesti toipua kyseisestä vei monta kuukautta ja en tiedä, olenko vieläkään ihan kunnossa. Koko ajan olen ollut kuitenkin töissä, mutta sen päätin, että kyseiseen työpaikkaan en ole enää mitään velkaa. Teen vain sen, minkä laki käskee, mutta kaikki ylimääräinen ja sitoutuneisuus ovat loppu ja lähden heti, kun saan petattua itselleni paremman paikan.
Teitä tyhjänpäiväisiä paperinpyörittelijöitä ja kahvinkeittäjiä on jo ihan liikaa. jostakin se on karsittava ja sinä lähdit nyt, et ole ainoa ja lista jatkuu vielä pitkään.
Toimi juuri niin kuin asianajajasi sanoo. Minusta yllättävää, että hän neuvoo olemaan pois kuulemisesta, mutta hän on lain ammattilainen.
Minä en jäisi sairaslomalle ja menisin sinne tilaisuuteen. Pitäisin pään pystyssä jos en olisi tehnyt mitään väärää. Ylpeys, ylpeys!
Ei, et tietenkään mene tilaisuuteen! Anna niiden miettiä housut tutisten siellä mitä on tulossa... taisteluasennetta!!
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 21:27"]
Minä en jäisi sairaslomalle ja menisin sinne tilaisuuteen. Pitäisin pään pystyssä jos en olisi tehnyt mitään väärää. Ylpeys, ylpeys!
[/quote]
Ne on tilaisuuksia, joissa ilmoitetaan tilanne, ei siellä mitään kuulemista ole. Harva kestää kuulla sen, että irtisanomisen syynä on toisen valehtelu. Helpompaa viedä suoraa oikeuteen ja sovitteluun.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 21:27"]
Minä en jäisi sairaslomalle ja menisin sinne tilaisuuteen. Pitäisin pään pystyssä jos en olisi tehnyt mitään väärää. Ylpeys, ylpeys!
[/quote]
Sama. Erimielisyydet esimiehen kanssa on yksi ICD-luokitus (en sano, että ap:lla on tämä, vaan voi olla akuutti stressireaktio tms.), mutta nuo työpaikan ristiriidoista johtuvat poissolot ei ole palkallisia. Siksikään en jäisi kotiin. En jäisi kotiin myöskään siksi, ettei nilkki saisi lisää perusteluja tehottomuudelleni, varsinkaan jos diagnoosi ei ole varsinainen sairaus.
Mutta me ihmiset olemme erilaisia, kaikki ei pysty tuossa tilanteessa menemään työpaikalle.
Kuuluthan ammattiliittoon? Luottamusmies mukaan kuulemiseen.
No eipä tuommoisen firman perään itkeä kannata.
Menetelmät kuin keskiajalta, ei ole kuin ajan kysymys milloin pulju on nurin.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 21:22"]Teitä tyhjänpäiväisiä paperinpyörittelijöitä ja kahvinkeittäjiä on jo ihan liikaa. jostakin se on karsittava ja sinä lähdit nyt, et ole ainoa ja lista jatkuu vielä pitkään. [/quote] Sä oot tietty yksi niistä, jotka noissa työttömyysketjuissa uhoaa, että kyllähän nyt tekevälle töitä löytyy?
[/quote]En. Silti olen sitä mieltä että virkamies koneistoa on pakko vähentää. aloittaja on hyvä esimerkki, asiat toimii erinomaisesti ilman hänen tuomaa byrokratia soppaakin. Hakeutuu nyt alaloille missä tarvitaan näkyvää tulosta, käden työtä eikä paperin pyörittelyä.
[/quote]
Miten helvetissä virkamieskoneisto tähän liittyy? Ap sanoi heti ekassa viestissään olevansa töissä YRITYKSESSÄ. Ei hyvää päivää...
Paljon tsemppiä ap:lle!