Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Paluumuutto pilasi elämäni
03.02.2022 |
Olen aivan näköalaton ja masentunut.
Haaveilimme perheenä vuosia paluusta vanhaan kotikaupunkiimme pohjoisempaan Suomeen monen etelässä vietetyn vuoden jälkeen. Halusimme turvata lapsille puhtaampaa ilmaa, koulutusmahdollisuuksia ja ihmissuhteita, joiden kuvittelimme olevan aktiivisia ja lämpimiä vanhalla asuinpaikallamme.
En kuitenkaan osannut edes kuvitella, kuinka pieleen kaikki voisi mennä. Henkinen isku muuton jälkeen oli jo valtava. Tunsin todella voimakasta tunnetta siitä, että olemme tehneet elämämme pahimman virheen ja koko muutto tuntui kauhealta. Olimme myyneet ihanan kotimme etelä-Suomessa, ja yhtäkkiä mikään vanhassa kotikaupungissa ei tuntunut tutulle. Tuntui kuin kaikki tuntemani ihmiset olisivat menneet johonkin psykoosiin. He olivat ilottomia, innottomia ja jopa vihamielisiä meitä kohtaan muuttomme jälkeen.
Aloin kärsiä eri asteisista huimausoireista, sain itkukohtauksia, yritin kertoa ihmisille pahasta olostani ja muutoksen vaikeudesta. Lopputulos : minua kohdeltiin entistä vihamielisemmin.
Pikkukaupungin asenne oli ja on edelleen todella tyly ja koen vaikeuksia edelleen viihtyä täällä. Tänä keväänä muutostamme tulee jo useita vuosia, enkä vieläkään koe sopeutuneeni. Olen järkyttynyt kaikesta, mitä olemme täällä kokeneet. Ystävyyssuhteita on katkennut, minut on jätetty tylysti porukan ulkopuolelle ja suurin osa tapaanistani ihmisistä tuntuu olevan jollain lailla todella vihaisia meidän perhettä kohtaan.
En tiedä mitä tässä oikein voi tehdä. Lapset ovat koulussa ja päiväkodissa, mutta muuten minusta on alkanut tuntua että olisi parempi palata sinne mistä tulimme. Tämä paluu ei ollut hyvä juttu.
Kommentit (193)
Ovatko lapset sopeutuneet? Katkesiko heidän vanhat ystävyyssuhteet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun mielenterveys siis petti kun pikkukaupungin ihmiset ei olleetkaan jämähtäneet siihen aikaan millaisena heidät ennen tunsit?
Ei kannata, olla, missään tekemisissä noiden pikkukaupunkilaisten kanssa.
Ovat juoppoja köyhiä ja katkeria ihmisiä.
Feel you… tein saman virheen, hieman pakon edessä kylläkin joten odotukset ei olleetkaan sinänsä korkealla, mutta vuosia jo kulunut enkä vaan sopeudu vanhalle paikkakunnalleni! Hammasta purren odotan tilaisuutta muuttaa pois, sillä eiköhän tämä ole jo nähty ettei tämä miksikään muutu. Olen ihan lukossa ja paranoidi kaikkien suhteen :D puhu perheesi kanssa vaihtoehdoistanne ja muiden tuntemuksista asiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos, ap, sinusta tuntuu noin pahalta, kannattaa muuttaa takaisin etelään, jos elämä siellä kuitenkin tuntui siedettävältä. Keskustele tästä muun perheen kanssa. Toinen vaihtoehto on yrittää löytää uusia ystäviä - ehkä pikkukaupunki on kuitenkin sen verran iso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutatte takaisin? Kai niitä kouluja ja päiväkoteja on muuallakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koti on siellä missä sydän asuu! Ei vältämättä siellä mistä on lähtöisin.
Muutto pois sieltä. Sinne missä tuntuu enemmän kodilta. Mitäpä sitä jossittelemaan enempää, menoX.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein, jos tuntuu siltä, että kaikki muut käyttäytyvät kummallisesti, kannattaa pohtia, käyttäytyykä itse jollain erityisellä tavalla. Joskus vika on niissä kaikissa muissa, mutta joskus vika voi löytyäkin ihan muualta.
Olisi erittäin kummallista, ettei yhtään normaalisti käyttäytyvää ihmistä löytyisi edes pikkupaikkakunnalta.
Näin se elämä heittelee. Sanoisin kuitenkin että pilasit elämäsi ihan itse. Unohda passiivi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asutte siellä useaman vuoden voi se alkaakin tuntua kodilta.
Minä-minä-minä.
Mitä jos katsoisit välillä peiliin ja miettisit mitä sinä voisit tehdä heille, etkä odota että he tekevät asioita sinulle?
Kun itse olen ajatellut muuttoa vanhalle kotipaikkakunnalleni, olen aina ajatellut, etten tunne sieltä ketään enää. Se on vaan kaupunki muiden joukossa (tosin söpö sellainen).
Vierailija kirjoitti:
Jos asutte siellä useaman vuoden voi se alkaakin tuntua kodilta.
V ttu näitä kommentteja.
Ettekö lue yhtää vai ymmärrä aloitusta!?
Aloituksessa sanottiin:
Vierailija kirjoitti:
Tänä keväänä muutostamme tulee jo useita vuosia, enkä vieläkään koe sopeutuneeni.
Kiitos vastauksista! Ihana kuulla tavallaan myös se, että saman ”virheen” tehneitä löytyy.
Tämä on totta, että tuntuu uskomattomalta se että kaikki täällä tuntuvat käyttäytyvän oudosti. Olen huomannut, nyt hetken täällä asuttuani, että asenneilmapiiri muokkaa ihmisiä. He eivät uskalla olla omia itsejään, eivät oikein kertoa kuulumisiaan, eivätkä olla ihan rennosti. Se on varmaan pikkukaupungin ongelma. Minä taas varmaan vaikutin liian vauhdikkaalta ja innokkaalta tänne palattuani, pursusin intoa ja iloa, juttelin niitä näitä ja olin omasta mielestäni ihan oma itseni, kunnes huomasin yhteneväisiä käytösmalleja muissa ihmisissä.
On aika hankala tilanne yrittää tulla toimeen, jos vastapuoli kokee kuulumisten kyselyn uteluna ja oman jutteluni ahdistavana. Siis he eivät tykkää liiasta puheliaisuudestakaan, vaan aletaan osoittaa mieltä ja näyttää nyrpeää naamaa. Reagointi heillä on vaikeaa, saattavat jäädä suu auki tuijottamaan, jos erehtyy kertomaan jotakin henkilökohtaisempaa elämästään, siis sellaista joka aiemmassa asuinpaikassani kuului ihan normaaliin arkiseen jutusteluun että välillä saattoi tulla ilmi siinä keskustelun edetessä jotain syvällisempää.
Tykkään itse pohtia ilmiöitä ja asioita, täällä ei saa pohtia. Eriävä mielipide tai edes ääneen sanottu pohdinta koetaan hyökkäyksenä ja vastapuoli saattaa ruveta mököttämään kesken keskustelun. Olen tosiaan erään aiemmin vastanneen tavoin ruvennut olemaan täys paranoidi itsekin, ihan vainoharhainen olo yrittää täällä tulla toimeen ihmisten kanssa.
Jopa entiset ystävät ovat olleet vihamielisiä minua kohtaan, Tulivat käymään uudessa kodissamme, mutta istuivat hiljaa suuttuneena sohvalla. Laittelin sitten kahvia ja tarjoiluja pöytään, yritin ylläpitää keskustelua, mutta kun eivät halunneet kertoa mitään itsestään eivätkä kuulla minun kuulumisia. Meni aika hankalaksi. Sen verran sai suutaan auki yksi ystävistä, että alkoi vittuilla virne naamallaan uuden asuntomme koosta, miten se hänestä oli liian pieni meidän nelihenkiselle perheelle.
Tämä on ollut aivan katastrofi koko muutto. En tiennyt itsekään miten paljon olin muuttunut, ehkä vika ei ole todellakaan muissa vaan siinä, että minä olen tänne ihan vääränlainen.
Vierailija kirjoitti:
Minä-minä-minä.
Mitä jos katsoisit välillä peiliin ja miettisit mitä sinä voisit tehdä heille, etkä odota että he tekevät asioita sinulle?
Kyse ei ole tästä. Tiedostan ja tunnistan kyllä omat virheeni ja tapani. Kyse on siitä, että koko asuinpaikan tunnelma on yhteneväinen ja luulen että asenneilmapiiri on muokannut yksilöitä toimimaan tietyllä tavalla, jonka ulkopuolisena vain herkemmin huomaan.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Kaukaa katsottuna pikkupaikkakunta voi tuntua rauhan tyyssijalta, mutta pinnan alla kyteekin paljon vanhoja kaunoja. Joskus tuntuu, että ihmiset ovat silkasta tylsyydestä toistensa kimpussa. Pääkaupunkiseudulle muuttaessa meistä tuntui,että on vihdoin tilaa hengittää, vaikka ihmiset voivat täällä olla ehkä toisella tavalla tylyjä.