Paluumuutto pilasi elämäni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

iltapäivähiki kirjoitti:

Kauna tulee helposti paluumuuttajia kohtaan pikkukaupungeissa siitä että siellä moni tekee raskasta työtä pikkupalkalla. Sitten "hesasta" tulee uudella sähköautolla merkkivaate-perhe ihastelemaan miten on rento meininki, ihanan ruuhkatonta ja narkkareita ei mailla halmeilla. Se ei lohduta paikallista jos rahat ei riitä itsellä.

Ja kotikaupunkin on voinut kehittyä "toiseen suuntaan" poissaolon aikana, kuten sinulle on käynyt ap. Porukoihin pääsee kun on itse "samaa maata".

Täällä maalla on omaisuutta, on pellot ja metsät, perintöjä monessa polvessa. Työtä osaamme kyllä tehdä ja arvostamme isänmaatani ja kotiseutua.

Tänne tulee alle sadantuhannen vuosituloilla joku elvistelemään niin me salaa nauramme.

Meitä ei teidän kanakoppeihin saa asumaan. Talossa pitää olla kokoa jampihassa myös. Puut omista metsistä, järvi alkaa siitä omasta rannasta.

Joku pikkuinsinööri vain naurattaa.

Ja sitten saastutatte sen järven parin vuosikymmenen aikana, kun ette välitä tippaakaan siitä luonnosta, jonka vartijoita olette.

Millä se järvi saastutetaan? Pakokaasullako?

Eli odotettiin että koko kylä tulee hymyssä suin vastaan ja tarjoaa apuaan kun eksoottinen perhe tulee ulkomailta asti suomeen?

Noh,ei olla 60 luvulla.

Toki voitte muuttaa takas   sinne mistä paluumuutitte.

Vierailija kirjoitti:

Se kaunis luonto ei paljon lämmitä jos ympärillä on pelkästään ahdasmielisiä juntteja. Maaseudulla sallitaan vain yksi mielipide.

no tuota. Riippunee aiheesta, esim joku metsästys on usein maalla oikein pyhä lehmä. Mutta kyllä mulla on vahvasti tullut käsitys, että pk-seudulla se muotti, johon ihmisen ajattelua ajetaan on huomattavasti suppeampi. Erilaiset vähemmistöjen tai tiettyjen arvojen asiaa ajavat "mielipidejohtajat" lähtevät julkisessa keskustelussa siitä, että joko olet näkyvästi ja äänekkäästi heidän puolellaan tai sitten olet heitä vastaan. Odotan koska pride-viikon aikana on pakollista kulkea sateenkaaritunnuksen kanssa tai muuten tulet vähintään lynkatuksi somessa..

Jotenkin tuntuu, ettei ihmisillä ole ymmärrystä sille, että jokaisella on se yksi tai kaksi itselle läheistä asiaa, joita haluaa edistää. Ei keskimääräisellä aikuisella ole aikaa eikä voimavaroja olla huutamassa jokaisen jonkun kokeman epäkohdan perään. Etenkään kun noista koetuista epäkohdista on näyttönä yksittäisen henkilön kertomus ja tulkinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tehtiin ratkaisu ja muutettiin viereiselle paikkakunnalle, ei siis sinne mistä alunperin muutettiin pois.

Syy oli juurikin tuo, mitä sinulle käynyt, ap. Alkuperäisellä kotipaikkakunnalla olisi ollut niitä katkeria, nokkaansa nyrpistäviä, vihamielisiä ja kettumaisia ihmisiä. Täällä viereisessä kaupungissa, missä nyt asutaan, samaa ei ole ollut havaittavissa. Rauhassa on saatu olla, nauttia kaupungin tarjonnasta, ulkoilupaikoista ja uusista tuttavuuksista.

Perhe ja osa ystävistä asuu pienen välimatkan päässä, mielelläni käyn heilläkin kylässä, mutta pienimuotoinen ahdistus puskee pintaan kun entisillä kotikulmilla on käymässä. Mikään ei näytä siellä muuttuneen ja ystävien puheista päätellen se pitää paikkansa. Helpotuksen huokaus pääsee, kun kotiin pääsee - onneksi tuosta kaupungista on muutettu pois.

Tämä on muuten itsesiassa todella hyvä idea myös! Lähikaupunkiin muuttaminen olisi varmasti ollutkin fiksumpaa.

Surullisinta tässä on se, että mikään ei ennakoinut tätä kun muuttoa takaisin teimme. Olimme siinä uskossa, että teemme elämämme parhaan teon ja muutto oli meille unelmien täyttymys. Luotimme myös ihmisiin, joita tunsimme entuudestaan, vanhoihin ystäviin yms. Jotain vain tapahtui, heti kun olimme saaneet muuttokuorman tuotua paikkakunnalle.

Ihmisten asenne tuli yllätyksenä. Voin rehellisesti sanoa, että en tehnyt mitään ansaitakseni sellaista. En voi käsittää, miten suuttuneita minua kohtaan jo oltiin heti alkuunsa, vaikka olin todella avoin ja ystävällinen, mutta jotain todella outoa näissä tilanteissa oli heti alkuunsa.

Olen miettinyt paljon, onko vika minussa. Uskon että tavallaan on, koska olen todella paljon muuttunut ja asia on juuri näin että sopeutuakseni tänne minun pitäisi muuttaa omaa nykyistä persoonaani todella paljon sellaiseen suuntaan josta en välttämättä pidä. Kokisin sen feikkinä, ja rakastan aitoutta.

Alkuperäinen Ap

Mä olen paluumuuttaja myös ja kysyisin, mikä oli suhteenne oikeasti noihin ihmisiin, jotka tunsit entuudestaan? Tarkoitan, että olitteko aktiivisesti heidän kanssaan tekemisissä muualla asumisen ajan?

Ainahan pikkukaupungissa on pienet ja omat piirit. En minä pikkukaupungissa asuessanikaan ollut enemmän ja syvällisemmin tekemisissä kuin oman piirini, perhe ja ystävät, kanssa syvällisemmin.  Ja ainahan pikkukaupungeissa joku tietää kaikki, mutta harvemmassa kumminkin ovat. Suurin osa näissäkin elää sitä ihan omaa elämää.

Mutta moni paluumuuttaja tekee sen virheen, että kuvittelee, että voi vaan sujahtaa takaisin ihmisten arkeen, tiistai-iltana kahvittelemaan. Ei se niin mene. Minä pidin koko muualla asumiseni ajan yhteyttä ystäviini, tapailtiin, jne. mutta ihan yhtä vaikeaa tapaamisten sovittelu on nyt kuin muualla asuessa. Ihmisillä on kiireensä, perheensä, jne.

Ja totta: kesti hieman, ennen kuin dynamiikka muuttui niin, että perhe x kutsuu perhe y ja z kylään, muistuu mieleen ja alkaa tuntumaan, että hei mekin voitais sopia siihen porukkaan. Ensin tuli nähtyä niitä lähimpiä, joiden kansa on yhteydet pidetty ja vasta jonkun ajan kuluttua kutsuja muualle.

Aioin juuri tulla kirjoittamaan. Oman kaveripiirin paluumuuttaja myös jotenkin kuvitteli, että kaikki voisi myös ystäväpiirissä vain jatkua samanlaisena kuin se oli ennen heidän muuttoaan. Hänkin varmaan tarkoitti hyvää, oli iloinen, avoin ja reipas, mutta kun se oma elämä oli todellakin jo täynnä ihan kaikkea, niin huomasin itsekin kylmeneväni hänen jatkuviin yhteydenottoihin ja kyselyihin tapaamisista, jne.

Ikävä myöntää sekin, että jos joskus sitten vapaata on, niin on vaan helppo kutsua ne samat tyypit kuin aina ja tietää, että kivaa on. Tästä olemme kyllä puhuneet, että mälsää meiltä ja seuraaviin iltajuttuihin saavat kutsun, jos nyt sitten vielä tulevat, en tiedä.

Mutta asia voi siis olla ihan näin pieni, joten älä nyt ihmeessä ajattele luonteesi olevan väärä tai pitäisi muuttua, mutta ehkä kumminkin pientä malttia vielä, yksi ystävä/perhe kerrallaan! Ja aina se pikkukylillä tuntuu, että juorutaan, ei siitä kannata välittää!

Minä myös paluumuuttaja ja tiedostan tuon, että muut on ehtineet opiskeluaikana sitoa tiiviit kaveriporukat, joihin en ihan helposti ole päässyt sisään. Enpä ole toisaalta hirveästi yrittänytkään. Viimeiset pari vuotta nyt on muutenkin olleet tällaista kotona hyssyttelyä, onneksi on ihanat metsät ja vesistöt ja mökki jossa viettää aikaa.

Olen varmaan niin tylsä, etten ole huomannut juoruiluakaan. Olihan mulla tässä tosin skandaalinkäryinen sivusuhde-erosotku, mutta en huomannut, että edes siitä olisi juoruiltu sen enempää kuin muistakaan, eli kun en moiseen osallistu niin ei yhtään.

Vähän tulee olo, että onkohan tässä aloittajalla nyt käynyt niin, ettei odotukset ja todellisuus kohtaa ja siksi paha mieli, ei niinkään siksi, että kaikki olisivat de facto jotenkin vihamielisiä?

Vierailija kirjoitti:

AP on tehnyt sen virheen että hän on ollut iloinen ja positiivinen.

Negatiivisten junttien seassa tällainen ihminen erottuu ja häntä katsotaan pahalla.

Kertoo jo paljon näiden maa-ihmisten mielenterveydestä että ilon näyttäminen saa aggression aikaiseksi.

Muistan miten laulaja Arja Korisevaa arvosteltiin liiasta nauramisesta. Just nämä juntit siitä häiriintyivät.

Liekö sisäsiittoisuutta, matalaa älykkyyttä, autismia vai kaikkia näitä yhdessä tuo henkinen vammaisuus mitä pienillä maalaispoika esiintyy.

Totta, aina Helsingissä käydessäni pistää oikein silmään kuinka hymyileviä ja ystävällisiä kaikki vastaantulevat kulkijat ovat. Yhteisöllisyys ja ihmisten avoimuus on todella sydäntä lämmittävää! Kenenkään ei koskaan ole liian kiire pysähtyä avaamaan aseman ovi seuraavalle kulkijalle tai vaihtamaan muutama sana odotellessa liikennevaloissa! Itä-Suomalainen tapani jutella muutama sana myyjän viikatessa ostamiani vaatteita otetaan vastaan iloisin hyvän päivän toivotuksin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin ennemmin käyttää rikottua pulloa anaalidildona kuin muuttaisin takaisin "kotiin" siihen pikkukaupunkiin itä-suomeen.

Et edes voisi muuttaa "kotiin", sillä sitä ei enää ole. Muistojen paikkakunta elää vain muistoissa. Vaikka moni luulee, ettei niin käy, elämä menee kuitenkin kaikkialla eteenpäin ja asiat muuttuvat. Vaikka maisema olisi tuttu, aika on kulunut ja kotia ei enää ole. Jos on halua, entiselle kotiseudulle voi kotiutua uudestaan, jos ymmärtää, että ei voi vain palata ja jatkaa, kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Tutut ihmiset eivät hyppää hyllylle odottamaan muuttumattomina sitä, että joku kenties ryhtyy haikailemaan paluusta entiseen.

Kukaan tuskin olettaa muuttumattomuutta. Eiköhän kaikki ole muuttuneet. Yhteydenpito ei tarkoita sitä, että olisi jäänyt hyllylle odottamaan ystävän palaamista. Minusta on julmaa sulkea takaisin palannut piirien ulkopuolelle. Sivusta. 

Mitä ihmeen piirejä ihmisillä oikein on? Asun pikkukaupungissa, enkä tunne edes naapureitani. Elän omaa elämääni, en ole tietoinen mistään piireistä ja kaikkein vähiten olen huomannut, että täällä kaikki muka tuntisivat toisensa vain siksi, että kaupunki on pieni. 

Minusta on tärkeää, että tästäkin puhutaan. Nyt korona-aikaan monet ovat etätyön takia perheineen muuttaneet joskus kauaskin kotiseuduilleen. Yleisesti kaikki niin tehneet puhuvat muuton hyvistä puolista, mutta en usko, että aina maisemanvaihdos on lapsillekaan helppo, lisäksi koronan jälkeinen osittainen lähityöhön paluu voi muuttaa elämää aika paljon, jos työmatka on tyyliin 400 km. 

Me harkitsimme vakavasti etätyön takia pk-seudulta kotiseudulle muuttamista, mutta lopulta päädyimme jäämään tänne. Toki muutto olisi voinut olla elämän paras päätös, eihän näistä tiedä. Emme kuitenkaan halunneet lapsille maisemanvaihdosta nyt, kun esikoinen menee kouluun ja pienempikin ollut samassa päiväkodissa monta vuotta. Me aikuiset olemme olleet pari vuotta etätöissä ja vaikka tuskin tämän jälkeen tulee olemaan paluuta jatkuvaan lähityöhön, ei ainakaan omassa työssäni jatkuva etäily ole mikään ideaalitilanne ja monen sadan kilometrin työmatka säännöllisesti tuntuisi aika raskaalta etenkin lapsiperheessä. Lisäksi haluan edetä uralla jossain vaiheessa, ja työmahdollisuudet täällä ovat paremmat. 

Lähdin kotipaikkakunnalta lukion jälkeen eikä minulla enää ole siellä tuttuja sukulaisia lukuunottamatta. Sosiaaliset piirit olisi pitänyt siis rakentaa uudelleen. Vaikka tavallaan olisi ihana ajatus asua omien vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja saada heiltä apua (ja olla itsekin apuna), on pakko sanoa, että vanhempieni vaikutus elämääni ei ole aina ollut pelkästään myönteinen ja ehkä pieni välimatka kuitenkin suojaa.  

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tärkeää, että tästäkin puhutaan. Nyt korona-aikaan monet ovat etätyön takia perheineen muuttaneet joskus kauaskin kotiseuduilleen. Yleisesti kaikki niin tehneet puhuvat muuton hyvistä puolista, mutta en usko, että aina maisemanvaihdos on lapsillekaan helppo, lisäksi koronan jälkeinen osittainen lähityöhön paluu voi muuttaa elämää aika paljon, jos työmatka on tyyliin 400 km. 

Me harkitsimme vakavasti etätyön takia pk-seudulta kotiseudulle muuttamista, mutta lopulta päädyimme jäämään tänne. Toki muutto olisi voinut olla elämän paras päätös, eihän näistä tiedä. Emme kuitenkaan halunneet lapsille maisemanvaihdosta nyt, kun esikoinen menee kouluun ja pienempikin ollut samassa päiväkodissa monta vuotta. Me aikuiset olemme olleet pari vuotta etätöissä ja vaikka tuskin tämän jälkeen tulee olemaan paluuta jatkuvaan lähityöhön, ei ainakaan omassa työssäni jatkuva etäily ole mikään ideaalitilanne ja monen sadan kilometrin työmatka säännöllisesti tuntuisi aika raskaalta etenkin lapsiperheessä. Lisäksi haluan edetä uralla jossain vaiheessa, ja työmahdollisuudet täällä ovat paremmat. 

Lähdin kotipaikkakunnalta lukion jälkeen eikä minulla enää ole siellä tuttuja sukulaisia lukuunottamatta. Sosiaaliset piirit olisi pitänyt siis rakentaa uudelleen. Vaikka tavallaan olisi ihana ajatus asua omien vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja saada heiltä apua (ja olla itsekin apuna), on pakko sanoa, että vanhempieni vaikutus elämääni ei ole aina ollut pelkästään myönteinen ja ehkä pieni välimatka kuitenkin suojaa.  

Se on ihan mitä arvostaa. Itse halusin takaisin Itä-Suomeen luonnon ja ilmapiirin vuoksi. Halusin, että lapsi saa kasvaa kohtuullisen turvallisessa ympäristössä, jossa muodikkuudella tai piireillä ei ole vielä niin merkitystä kuin monessa suuremmassa kaupungissa. En edes kuvitellut, että vanhat kaveripiirit muodostuu entisenlaisiksi, eikä perhekään täällä enää asu. Tiedän kyllä, että nykyisin vähemmän kylätellään tai tavataan kylillä joka paikassa, varmaan siksi kun on viihdepalvelut ja some.

Lisäksi entisen kotipaikkakunnan uskonnollisen herätysliikkeen läsnäolo kaikkialla vähän häiritsi, enkä toivonut sellaista kouluun pian menevälle lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tärkeää, että tästäkin puhutaan. Nyt korona-aikaan monet ovat etätyön takia perheineen muuttaneet joskus kauaskin kotiseuduilleen. Yleisesti kaikki niin tehneet puhuvat muuton hyvistä puolista, mutta en usko, että aina maisemanvaihdos on lapsillekaan helppo, lisäksi koronan jälkeinen osittainen lähityöhön paluu voi muuttaa elämää aika paljon, jos työmatka on tyyliin 400 km. 

Me harkitsimme vakavasti etätyön takia pk-seudulta kotiseudulle muuttamista, mutta lopulta päädyimme jäämään tänne. Toki muutto olisi voinut olla elämän paras päätös, eihän näistä tiedä. Emme kuitenkaan halunneet lapsille maisemanvaihdosta nyt, kun esikoinen menee kouluun ja pienempikin ollut samassa päiväkodissa monta vuotta. Me aikuiset olemme olleet pari vuotta etätöissä ja vaikka tuskin tämän jälkeen tulee olemaan paluuta jatkuvaan lähityöhön, ei ainakaan omassa työssäni jatkuva etäily ole mikään ideaalitilanne ja monen sadan kilometrin työmatka säännöllisesti tuntuisi aika raskaalta etenkin lapsiperheessä. Lisäksi haluan edetä uralla jossain vaiheessa, ja työmahdollisuudet täällä ovat paremmat. 

Lähdin kotipaikkakunnalta lukion jälkeen eikä minulla enää ole siellä tuttuja sukulaisia lukuunottamatta. Sosiaaliset piirit olisi pitänyt siis rakentaa uudelleen. Vaikka tavallaan olisi ihana ajatus asua omien vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja saada heiltä apua (ja olla itsekin apuna), on pakko sanoa, että vanhempieni vaikutus elämääni ei ole aina ollut pelkästään myönteinen ja ehkä pieni välimatka kuitenkin suojaa.  

Se on ihan mitä arvostaa. Itse halusin takaisin Itä-Suomeen luonnon ja ilmapiirin vuoksi. Halusin, että lapsi saa kasvaa kohtuullisen turvallisessa ympäristössä, jossa muodikkuudella tai piireillä ei ole vielä niin merkitystä kuin monessa suuremmassa kaupungissa. En edes kuvitellut, että vanhat kaveripiirit muodostuu entisenlaisiksi, eikä perhekään täällä enää asu. Tiedän kyllä, että nykyisin vähemmän kylätellään tai tavataan kylillä joka paikassa, varmaan siksi kun on viihdepalvelut ja some.

Lisäksi entisen kotipaikkakunnan uskonnollisen herätysliikkeen läsnäolo kaikkialla vähän häiritsi, enkä toivonut sellaista kouluun pian menevälle lapselleni.

Totta kai jokainen arvostaa eri asioita, sehän on selvä. Toisille paluumuutto sopii loistavasti ja toiset eivät enää sopeudu - tarkoitin kommentillani sitä, että ei palaaminen ole välttämättä mikään oikotie onneen, vaan joskus kannattaa myös jäädä. Harva nyt varmaan oikeasti kuvittelee, että mikään kaveripiiri olisi ollut valmiina odottamassa vuosikymmeniä, koska kyllähän kaveruus muuttuu ihmistenkin muuttuessa. On silti eri asia muuttaa paikkaan, jossa on tuttuja kuin jossa joutuu rakentamaan nollasta koko sosiaalisen verkostonsa.

- lainaamasi

Mitä suomalaisia pariskuntia ulkomailla olen seurannut, nainen on aina se, joka haluaa takaisin Suomeen, ja nainen on se, joka eniten pettyy sinne muuton jälkeen.

Itse pistin oven säppiin parin viikon ulkomaillaolon jälkeen mentaliteetilla "jos ei pakko ole, en muuta takaisin, ja lomatkin vietän muualla".

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun vierailemme opiskeluaikaisten kavereitten luona Helsingissä, siellä ne asuu 58 neliön kolmioissa toisiinsa kompastellen, siitä läävästä ovat maksaneet itsensä kipeäksi eivätkä pääse pankista eroon vuosikymmeniin, me olemme velattomia jo 40-vuotiaina. Niillä voi vaan käväistä kun sitä naapureitten metakkaa ei hiljaisuuteen ja laatuun tottunut omakotiasuja jaksa. Istuimme kahvilla niin naapurin kokkaaminen kuului selvästi, nauti siinä sitten.

Meillä on jo toinen itserakennettu talo, velaton ja rahaa jäi entisen myynnistä yli vaikka isompi tästä toisesta tehtiin. Puutavara omasta metsästä, eläkkeellä olevan isät ja sukulaismiehet apuna, kaveri teki sähköt, toinen LVI-työt. Toinen toistamme auttaen kustannukset pysyy kasassa. Ja lämäistään voi nauttia.

Ei tarvitse asua päällekkäin kuin kanat toistensa metakkaa kuunnellen . Minulle on liikaa tunti sellaisessa kerrostaloläävässä.

Ei täällä etelässäkään tarvitse asua ahtaasti tai päällekkäin, kun on riittävästi pelimerkkejä.

Jollekin ne omasta metsästä revityt hirsiseinät ovat valtavan tärkeät, ja toiselle olennaista on se, missä ne seinät sijaitsevat ja mitä niiden ulkopuolella on 24/7. Mitä kaikkea voi tehdä ja kokea, kun astuu ulos. Keitä tavata tai olla tapaamatta, keitä kutsua kotiinsa ja olettaa että myös helposti tulevat. Mistä eri harrastuksista ja työpaikoista valita, millä kulkuvälineillä kulkea. Vapaus ylipäätään.

Elämä on valintoja. Kiva kuitenkin että olet tyytyväinen omiin puitteisiisi, nyt kannattaa ehdottomasti pysyä siellä. Kutoa sukkaa ja itsekseen hykerrellä miten hienosti kaikki on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun vierailemme opiskeluaikaisten kavereitten luona Helsingissä, siellä ne asuu 58 neliön kolmioissa toisiinsa kompastellen, siitä läävästä ovat maksaneet itsensä kipeäksi eivätkä pääse pankista eroon vuosikymmeniin, me olemme velattomia jo 40-vuotiaina. Niillä voi vaan käväistä kun sitä naapureitten metakkaa ei hiljaisuuteen ja laatuun tottunut omakotiasuja jaksa. Istuimme kahvilla niin naapurin kokkaaminen kuului selvästi, nauti siinä sitten.

Meillä on jo toinen itserakennettu talo, velaton ja rahaa jäi entisen myynnistä yli vaikka isompi tästä toisesta tehtiin. Puutavara omasta metsästä, eläkkeellä olevan isät ja sukulaismiehet apuna, kaveri teki sähköt, toinen LVI-työt. Toinen toistamme auttaen kustannukset pysyy kasassa. Ja lämäistään voi nauttia.

Ei tarvitse asua päällekkäin kuin kanat toistensa metakkaa kuunnellen . Minulle on liikaa tunti sellaisessa kerrostaloläävässä.

Ei täällä etelässäkään tarvitse asua ahtaasti tai päällekkäin, kun on riittävästi pelimerkkejä.

Jollekin ne omasta metsästä revityt hirsiseinät ovat valtavan tärkeät, ja toiselle olennaista on se, missä ne seinät sijaitsevat ja mitä niiden ulkopuolella on 24/7. Mitä kaikkea voi tehdä ja kokea, kun astuu ulos. Keitä tavata tai olla tapaamatta, keitä kutsua kotiinsa ja olettaa että myös helposti tulevat. Mistä eri harrastuksista ja työpaikoista valita, millä kulkuvälineillä kulkea. Vapaus ylipäätään.

Elämä on valintoja. Kiva kuitenkin että olet tyytyväinen omiin puitteisiisi, nyt kannattaa ehdottomasti pysyä siellä. Kutoa sukkaa ja itsekseen hykerrellä miten hienosti kaikki on.

Joo, asun ihan pk-seudulla uudessa omakotitalossa rauhoitetun metsän vieressä ja päättyvän tien päässä, eikä tämä minusta nyt mitenkään hirveää ole. En ole velaton neljäkymppisenä, mutta toisaalta sitten taas tässä taloa maksellessa ja huoltaessa kerää mukavasti samalla omaisuutta. Eihän kukaan Helsingissäkään pakota asumaan kerrostalossa, vaan on paljon vaihtoehtoja, toki budjetista riippuen.

ihmisten kannattaa ottaa huomioon myös ruumiillinen hyvinvointi koska  elimistön epätasapaino ja sairaudet pilaavat enemmän kuin tylyt ihmiset. Ei ylipäätään kannata koskaan odottaa ihmiseltä jotain mitä hän ei luonnostaan ole. Mutta - valitettavasti huonoille  paikkaunnille ahjutuu myös huonot terveyskeskukset joissa henkilökunta tuntee potilaan paremmin kuin potilas itse vaikka on aivan vieras ja vasta muuttanut ja aikaisemmin ollut erikoisläkätreitten ja yksityisten hoidossa. Pienet paikkaunnat on hyvä lopettaa kokonaan. Yhdessäkin reilusta alle 5000 ihmisen pikkukaupungissa itsemurhaluvut ovat suomen suurimpia. Kyllä niissä pitää kasvaa ja elää koko ajan jos yleensä voi niissä olla.  Vasta kun näkee ns. parempia paikkoja näkee kaupunkinsa ankeuden. Ei toki kaikki nekään ole huonoja ja ankeita mutta osassa ei ole mitään minkä tähden niitä voi edes kutsua kaupungiksi. Ja jos jotain onkin se on huonointa mahdollista.