Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Valitsenko hyvän avioliiton vai unelman elämäni rakkaudesta?
08.06.2015 |
Elän avioliitossa ja olen ihastunut vahvasti toiseen mieheen. Olen yrittänyt päästä eroon ihastuksen tunteista, mutta en ole onnistunut, sillä joudun olemaan miehen kanssa läheisissä tekemisissä työn merkeissä. Mies on vallannut kaikki ajatukseni, enkä kykene elämään normaalia elämää kotona. Tätä on jatkunut kohta kaksi vuotta. Tiedän, että tämä mieskin ainakin jollain tavalla pitää minusta ja olen havainnut pienistä merkeistä, että jotain tunteita voisi hänenkin puoleltaan olla ilmassa. Hänkin tosin elää omalla tahollaan avoliitossa (ei lapsia). Kuitenkin minulla ja tällä miehellä on niin paljon yhteistä ja aivan mieletön kemia välillämme, että tuntuu, että sanattomasti me molemmat tiedetään olevamme toisillemme oikeita. Tältä tuntuu vahvasti, mutta voin olla väärässäkin. En ole paljastanut miehelle tunteitani enkä aio paljastaa niitä niin kauan kuin elän toisen kanssa. En usko, että tämä mieskään haluaa pettää puolisoaan tai rikkoa perhettäni. Mutta mitä jos tämä mies on tarkoitettu minulle ja ollaan toistemme suuri rakkaus? En olisi ikinä uskonut tapaavani tällaista miestä kun menin naimisiin omani kanssa...
Olen kertonut omalle miehelleni tunteistani toista miestä kohtaan, koska en enää kestänyt elää valheessa. Toivoin, että tilanne jotenkin helpottaisi, mutta olen yhä ihan hajalla asian takia. Minun pitäisi tehdä päätös mitä teen asian kanssa, jotta saamme mieheni kanssa asiassa rauhan... Eroanko miehestäni jota rakastan syvästi, vaikken olekaan rakastunut? Onko oikein elää avioliitossa jos on ihastunut näin vahvasti toiseen? Jos eroan, voisinko kertoa tälle toiselle miehelle tunteistani? Vai jäisinkö vain odottamaan jos hän eroaisi myös omasta suhteestaan ilman myötävaikutustani? Vai onko teillä keinoja miten pääsen tunteesta eroon ja saan rakkauden omassa liitossa syttymään? Tuntuu, että kaikkea on yritetty. Työpaikan vaihtaminen on käynyt mielessä, mutta se olisi tällä alalla erittäin vaikeaa...
Tuntuu, että tämä toinen mies on elämäni tosirakkaus. Kadunko loppuelämäni jos en anna mahdollisuutta rakkaudelle välillämme? Vai kadunko loppuelämäni sitä, että rikoin perheeni ja jätin hyvän miehen jota kaikesta huolimatta rakastan? En tiennyt että tällaisia tunteita on olemassakaan kun solmin avioliiton mieheni kanssa aikanaan.
Nyt on hyvät neuvot kalliit!
Kommentit (91)
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 17:01"]Jos oikeasti tunnet sen toisen miehen aika hyvin, olet mielestäni velkaa teille kaikille osapuolille sen, että kerrot tunteistasi. Teet selväksi, että et aio alkaa pettämään, mutta sinun on PAKKO saada tietää, että onko mieskin kiinnostunut sinusta. Jos on, tiedätte miten edetä. Jos ei, unohdat miehen. Et voi unohtaa häntä paitsi sitten jos kuulet hänen suustaan, että hän haluaa jatkaa vaimonsa kanssa. Jos kyseessä kuitenkin onkin sielumkumppanisi, et voi päästää häntä käsistäsi ilman että tiedät mikä on asian laita!!!
[/quote]
Sielunkumppani. Ihana tekosyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä eroa aviomiehestäsi, se on väärin. Jumalan kasvojen edessä olet luvannut rakastaa miestäsi myötä -ja vastoinkäymisissä. Olet onnellisempi kun pysyt lujana ja noudatat Jumalan tahtoa.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:00"]Voisi olla myös jäin, kadun, tilaisuuteni meni...
[/quote]
Jossitella voi aina.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:07"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 17:38"]Avioliitossa tulee aina jossain vaiheessa arki vastaan. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka haluavat elää tässä arjessa ja halveksivat kaipuuta muualle. Ja niitä joille tämä arki on liikaa ja kaipaavat muualle. Luulen, että suurin osa ihmisistä kuuluu sisimmissään ryhmään kaksi. On melko luonnotonta rakastaa vain yhtä ihmisistä lopunelämän. Itse suosittelen keskustelemaan tähän ihastuksen kanssa ja kysymään, haluaisiko tän teille yhteisen tulevaisuuden. Jos ei niin jää avioliittoosi. Jos kyllä niin mieti, mitä teet. Harvan puoliso on aidosti kenellekään "se oikea". Se on ollut "se oikea sillä hetkellä" kun on menty naimisiin. Ja niinhän elämä kulkee. [/quote] Tuolla periaatteella tämä uusikin mies menee vaihtoon, kun kilometrit tulee täyteen... [/quote] No mitä sitten vaikka menisikin. Tälläistä se elämä vaan on.
[/quote]
Toivottavasti kenekään elämä lapsien kannsa ei ole noin epävakaata...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:06"]Sitäkö se elämä sitten parhaillaan on, jokaisen virheen ja harha-askeleen välttämistä keinolla millä hyvänsä? Silläkin uhalla, että kaipuu raastaa rintaa vuodesta toiseen? Kerran polulta hairahtaneet ja polvilleen pudonneet antavat epäilemättä vilpittömiä neuvoja sen suhteen mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Mutta, olisivatko he itsekään samoja ihmisiä ilman tekemiään virheitä? Olisiko kaikki se elämä ollut enemmän elämisen arvoista ilman suuria tunteita ja niitä seuraavia myrskypilviä? Mene ja tiedä.
[/quote]
Aikuinen ihminen pystyy ajattelemaan muitakin. Eikä ole huuman vietävissä.
No, minä rakastuin toiseen. Mies tuli ja vei jalat alta. Erosin aviomiehestä ja syöksyin suoraan uuteen suhteeseen. Ja oli ihanaa aikansa. Uusi mies osoittautui kuitenkin vääräksi, vaikka hyvä tyyppi olikin.
Mutta, en kadu. Avioliitto oli alun alkaenkin virhe ja täysin toimimaton. Niin oli se uusi suhdekin, mutta se kaikki vaan piti kokea. Olisin loppuikäni miettinyt sitä miestä ja tulen kyllä hänet muistamaankin erittäin hyvällä vaikka suhde ei toiminutkaan.
Niinkuin joku tuolla ylempänä kirjoittikin että kuuluuko elämän olla jatkuvaa harha-askelien välttämistä ja olisimmeko samoja ihmisiä ilman näitä kokemuksia? Itse voin sanoa että kaikki tuo oli äärimmäisen kasvattavaa ja mulle joku itsenäistymisvaihe, ts.kolmenkympinkriisi. Laitoin tuossa tohinassa koko elämäni kerralla uusiksi ja itsenäistyin niin, että nyt seison todella tukevasti omilla jaloillani ja onnellisena. En kaipaa uutta suhdetta enkä tarvitse miestä tekemään minua onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä helvetistä ne erot johtuu, kun maailma on täynnä näin järkeviä mammoja??
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:21"]Mistä helvetistä ne erot johtuu, kun maailma on täynnä näin järkeviä mammoja??
[/quote]
No sanopa muuta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika olennainen tieto olisi se, onko ap:llä ja miehellään lapsia vai ei. Jos on, niin pakota itsesi unohtamaan se toinen mies. Jos taas ei ole, niin omalla riskillä voit kokeilla, toimisiko homma toisen miehen kanssa vai ei.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:20"]
No, minä rakastuin toiseen. Mies tuli ja vei jalat alta. Erosin aviomiehestä ja syöksyin suoraan uuteen suhteeseen. Ja oli ihanaa aikansa. Uusi mies osoittautui kuitenkin vääräksi, vaikka hyvä tyyppi olikin. Mutta, en kadu. Avioliitto oli alun alkaenkin virhe ja täysin toimimaton. Niin oli se uusi suhdekin, mutta se kaikki vaan piti kokea. Olisin loppuikäni miettinyt sitä miestä ja tulen kyllä hänet muistamaankin erittäin hyvällä vaikka suhde ei toiminutkaan. Niinkuin joku tuolla ylempänä kirjoittikin että kuuluuko elämän olla jatkuvaa harha-askelien välttämistä ja olisimmeko samoja ihmisiä ilman näitä kokemuksia? Itse voin sanoa että kaikki tuo oli äärimmäisen kasvattavaa ja mulle joku itsenäistymisvaihe, ts.kolmenkympinkriisi. Laitoin tuossa tohinassa koko elämäni kerralla uusiksi ja itsenäistyin niin, että nyt seison todella tukevasti omilla jaloillani ja onnellisena. En kaipaa uutta suhdetta enkä tarvitse miestä tekemään minua onnelliseksi.
[/quote]
Mulle kävi samoin. Mutta olen vielä siinä vaiheessa, etten ole siitä laastarista päässyt eroon. Miten sinä sait voimia alkaa seistä omilla jaloillasi? Olitko pitkään sen toisen kanssa ja oliko hänkin laastari? Voi kun saisi jostakin kasvatettua itsetunnon takaisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tiedän ja tunnen pari sellaista pariskuntaa joista vain näkee ja tuntee sen suuren jutun, mikä heitä on yhdistänyt alusta saakka. Ihan vuosienkin päästä. Näistä osa on juurikin sellaisia jotka olivat ennen ihan hyvissä suhteissa mutta sitten kohdatessaan toisensa, kumpikin on tajunnut ennen pitkää että ei sellaista yhteyttä vain voi ohittaa.
Jokaiselle varmasti tulee kyllä kiusauksia pitkän suhteen aikana, ei sitä käy kieltäminen. Mutta ei myöskään sitä että jokaiselle ei valitettavasti tule vastaan "se tietty" ihminen, jolloin on helppo lähteä tuomitsemaan kaikki huumat samaksi puuroksi. Näin se ei ole. Joskus olosuhteet eivät ole otolliset tällaisen suhteen onnistumiseen lopulta, ja joskus olosuhteista huolimatta suhde loppuu. Mutta joskus se on kiistatta parasta mitä koskaan tapahtui. Sielunkumppanin voi löytää varattunakin. Kaikki eivät vain kohtaa niitä. Sielunkumppanit ei kasva puissa. Että semmosta...
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:26"]Itse tiedän ja tunnen pari sellaista pariskuntaa joista vain näkee ja tuntee sen suuren jutun, mikä heitä on yhdistänyt alusta saakka. Ihan vuosienkin päästä. Näistä osa on juurikin sellaisia jotka olivat ennen ihan hyvissä suhteissa mutta sitten kohdatessaan toisensa, kumpikin on tajunnut ennen pitkää että ei sellaista yhteyttä vain voi ohittaa.
Jokaiselle varmasti tulee kyllä kiusauksia pitkän suhteen aikana, ei sitä käy kieltäminen. Mutta ei myöskään sitä että jokaiselle ei valitettavasti tule vastaan "se tietty" ihminen, jolloin on helppo lähteä tuomitsemaan kaikki huumat samaksi puuroksi. Näin se ei ole. Joskus olosuhteet eivät ole otolliset tällaisen suhteen onnistumiseen lopulta, ja joskus olosuhteista huolimatta suhde loppuu. Mutta joskus se on kiistatta parasta mitä koskaan tapahtui. Sielunkumppanin voi löytää varattunakin. Kaikki eivät vain kohtaa niitä. Sielunkumppanit ei kasva puissa. Että semmosta...
[/quote]
Sinäkin tykkäät kioskikirjallisuudesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:06"]Sitäkö se elämä sitten parhaillaan on, jokaisen virheen ja harha-askeleen välttämistä keinolla millä hyvänsä? Silläkin uhalla, että kaipuu raastaa rintaa vuodesta toiseen? Kerran polulta hairahtaneet ja polvilleen pudonneet antavat epäilemättä vilpittömiä neuvoja sen suhteen mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Mutta, olisivatko he itsekään samoja ihmisiä ilman tekemiään virheitä? Olisiko kaikki se elämä ollut enemmän elämisen arvoista ilman suuria tunteita ja niitä seuraavia myrskypilviä? Mene ja tiedä. [/quote] Aikuinen ihminen pystyy ajattelemaan muitakin. Eikä ole huuman vietävissä.
[/quote]
Pystyy niin, eikä jokaiseen hullaantumiseen tarttuminen varmaan onnellisuutta pitkällä tähtäimellä lisääkään. Mielestäni tämä on kuitenkin asia, joka jokaisen ihmisen on harkittava tilannekohtaisesti itse ja moraalioppien sijaan syndäntään kuunnellen. En ymmärrä tätä moraaliin nojautuvan "uhrautumisen" ihannointia - kuka siitä lopulta hyötyy, jos ihminen antaa oman elämänsä lipua ohitse yhteenkään tilaisuuteen tarttumatta vaikka sydän muuta koko ajan sanookin? Mitä suurta rakkautta tällainen uhrautuminen oikein osoittaa kumppania kohtaan? Kumppania, joka ei oikein osaa muotoilla sisällään vellovaa epävarmuuden tunnetta katsellessaan vuodesta toiseen, kuinka toinen taistelee kaipuuta vastaan.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:36"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:26"]Itse tiedän ja tunnen pari sellaista pariskuntaa joista vain näkee ja tuntee sen suuren jutun, mikä heitä on yhdistänyt alusta saakka. Ihan vuosienkin päästä. Näistä osa on juurikin sellaisia jotka olivat ennen ihan hyvissä suhteissa mutta sitten kohdatessaan toisensa, kumpikin on tajunnut ennen pitkää että ei sellaista yhteyttä vain voi ohittaa.
Jokaiselle varmasti tulee kyllä kiusauksia pitkän suhteen aikana, ei sitä käy kieltäminen. Mutta ei myöskään sitä että jokaiselle ei valitettavasti tule vastaan "se tietty" ihminen, jolloin on helppo lähteä tuomitsemaan kaikki huumat samaksi puuroksi. Näin se ei ole. Joskus olosuhteet eivät ole otolliset tällaisen suhteen onnistumiseen lopulta, ja joskus olosuhteista huolimatta suhde loppuu. Mutta joskus se on kiistatta parasta mitä koskaan tapahtui. Sielunkumppanin voi löytää varattunakin. Kaikki eivät vain kohtaa niitä. Sielunkumppanit ei kasva puissa. Että semmosta...
[/quote]
Sinäkin tykkäät kioskikirjallisuudesta
[/quote]
En lue koskaan sellaisia. Tosielämä on joskus tarua ihmeellisempää. Se sanonta ei ole syntynyt tyhjästä. Mutta on kuitenkin totta että jos ihminen on kovin paatunut, silloin on myös pienemmät mahdollisuudet elämän pieniin tai suuriin ihmeisiin. Ei tarvitse uskoa Peter Paniin tai Helinäkeijuun, riittää että katsoo ennenkuin tuomitsee.
Onko uuden ihmisen kanssa rauhallinen ja lämmin olo? Ovatko arvonne samanlaiset? Pystyisitkö tekemään hänen kanssaan elämässä jotain? Jos kyllä, niin suhde voi olla todellinen. Muutoin olet vaan tavannut karismaattisen tyypin ja olet vähän hullaantunut ja omissa fantasioissa elelevä ja nähtävästi liittoonsa kyllästynyt nainen. Ja niin muuten, jos mieheksi on ottanut uutisen ihastumisesta tyynesti, niin voipi olla että hänellä on toinen.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:26"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 18:20"]
No, minä rakastuin toiseen. Mies tuli ja vei jalat alta. Erosin aviomiehestä ja syöksyin suoraan uuteen suhteeseen. Ja oli ihanaa aikansa. Uusi mies osoittautui kuitenkin vääräksi, vaikka hyvä tyyppi olikin. Mutta, en kadu. Avioliitto oli alun alkaenkin virhe ja täysin toimimaton. Niin oli se uusi suhdekin, mutta se kaikki vaan piti kokea. Olisin loppuikäni miettinyt sitä miestä ja tulen kyllä hänet muistamaankin erittäin hyvällä vaikka suhde ei toiminutkaan. Niinkuin joku tuolla ylempänä kirjoittikin että kuuluuko elämän olla jatkuvaa harha-askelien välttämistä ja olisimmeko samoja ihmisiä ilman näitä kokemuksia? Itse voin sanoa että kaikki tuo oli äärimmäisen kasvattavaa ja mulle joku itsenäistymisvaihe, ts.kolmenkympinkriisi. Laitoin tuossa tohinassa koko elämäni kerralla uusiksi ja itsenäistyin niin, että nyt seison todella tukevasti omilla jaloillani ja onnellisena. En kaipaa uutta suhdetta enkä tarvitse miestä tekemään minua onnelliseksi.
[/quote]
Mulle kävi samoin. Mutta olen vielä siinä vaiheessa, etten ole siitä laastarista päässyt eroon. Miten sinä sait voimia alkaa seistä omilla jaloillasi? Olitko pitkään sen toisen kanssa ja oliko hänkin laastari? Voi kun saisi jostakin kasvatettua itsetunnon takaisin...
[/quote]
En tiedä. En osaa itsekään sanoa. Tuli vain niin vahva tunne kaikesta mitä piti tehdä ja näin kliseisesti sanottuna tein vain niinkun sydän sanoi. Ja kannatti.
On tässä aika paljon funtsittavaa. Sydän sanoo toista ja järki toista. Tiedän, että jos jätän mieheni on hyvinkin mahdollista, että mitään suhdetta toisen miehen kanssa ei edes tule ja saatan jäädä yksin. Silti en tiedä miksi on hirveä hinku kokeilla toisenlaista elämää. En haluaisi kertoa tunteistani toiselle miehelle niin kauan kun olen aviolitossa, koska se tuntuisi pettämiseltä. Vaikken olisi, tuntuisi hieman väärältä kertoa tunteista varatulle miehelle, vaikka olenkin sitä mieltä, että mies olisi tietysti sitten itse ainoastaan vastuussa naiystävälleen. Mitään pelehtimistä en varatun kanssa harjoittaisi. Pitää nyt vaan tarkasti miettiä mitä haluan ja tehdä päätös. Uskallanko jäädä tyhjän päälle ja haluanko sitä... silloin olisi edes pieni mahdollisuus että päätyisin joskus yhteen tämän sielunkumppanini kanssa... T: ap.
Miksi et kerro sille ihastuksellesi? Pelkäätkö kuplan rikkoutuvan? Pettämään Ei kannata ruveta.oletpa kinkkisessäntilanteessa. Mitäs sinun miehesi... Entä jos hän haluaakin lähteä? Olisiko se sinulle helpompi? mkuullostaa turvalliselta mieheltä. Mutta entä, jos hän olisikin loukkaantunut ja päättäisi, ettei tässä kakkosena kauaa kiiku. Etsii oma kodin lasten kanssa. Tai sinä saat etsiä. Muuta veks. Ja kerro ihastuksellesi . Katso mihin se tie vie. Ja katso sitten mitä on jäljellä. Ehkä parempi liikahtaa johonkin suuntaan kuin lillua tuossa haaveessa.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 17:38"]Avioliitossa tulee aina jossain vaiheessa arki vastaan. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka haluavat elää tässä arjessa ja halveksivat kaipuuta muualle. Ja niitä joille tämä arki on liikaa ja kaipaavat muualle. Luulen, että suurin osa ihmisistä kuuluu sisimmissään ryhmään kaksi. On melko luonnotonta rakastaa vain yhtä ihmisistä lopunelämän. Itse suosittelen keskustelemaan tähän ihastuksen kanssa ja kysymään, haluaisiko tän teille yhteisen tulevaisuuden. Jos ei niin jää avioliittoosi. Jos kyllä niin mieti, mitä teet. Harvan puoliso on aidosti kenellekään "se oikea". Se on ollut "se oikea sillä hetkellä" kun on menty naimisiin. Ja niinhän elämä kulkee.
[/quote]
Tuolla periaatteella tämä uusikin mies menee vaihtoon, kun kilometrit tulee täyteen...
[/quote]
No mitä sitten vaikka menisikin. Tälläistä se elämä vaan on.