Mies lopetti yhteydenpidon
Outo tilanne. Erosin juuri 5 vuoden mittaisesta parisuhteesta, jossa itsetuntoni laski todella alas. Mies oli narsisti. Tapasin kolmisen kk sitten miellyttävän oloisen miehen ja kävi ilmi, että asumme 400 m toisistamme. Olemme tapailleet nyt muutaman kk ja mies on vaikuttanut vähän liian innostuneelta. On kertonut avoimesti kuinka hän haluaa kanssani vakavan suhteen yms. Olen ollut itse aika passiivinen yhteydenotoissa. Viime viikon hän oli työmatkalla ja soitti joka päivä ja laittoi viestiä. Vastasin silloin kun kerkesin. Perjantaina oli tarkoitus nähdä, mutta peruin tapaamisen ja sovimme treffit Lauantaille. Hän vielä laittoi, että on ollut ikävä kivaa tavata huomenna. Lauantaina laitoin ruokaa ja odottelin, että mies soittaa, mutta soittoa ei kuulunut. Lähetin viestin onko hän tulossa. Ei vastausta. Eilen soitin miehelle ja meni vastaajaan. En ymmärrä. Jos mies ei halua enää tavata, miksi ei voi edes laittaa viestiä, että tämä oli tässä. Eroni pitkästä suhteesta on saanut minut vainoharhaiseksi ja mietin mitä tein väärin. En ole hirveän kiinnostunut tästä miehestä, mutta jo muserretulle itsetunnolleni tämä ei tee hyvää. Mikä meni vikaan ihmiset????
Kommentit (18)
No ehkä se halusi antaa (hiukan lapsellisedti tosin) samalla mitalla sulle takasin. Siis tehdä oharit. Se on ilmeisesti nyt sisäistänyt sen, että sinä et ole ollut hirveän kiinnostunut ja päättänyt lopettaa löysässä hirressä roikkumisen. Sitä saa mitä tilaa.
Unohda se mies. Tuollainen käytös on merkki mulkkuudesta ja homma kannattaa jättää tähän ennen kuin se pahenee.
Tiedän, ettei minulta ole reilua odottaa, että mies "tyytyisi olemaan korvike", mutta niin paha ihminen kuin olenkin laittaisin edes viestin, että en halua enää tavata. Tuntuu kurjalta, kun hän sai ns."viimeisen sanan"
ap
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:08"]Tiedän, ettei minulta ole reilua odottaa, että mies "tyytyisi olemaan korvike", mutta niin paha ihminen kuin olenkin laittaisin edes viestin, että en halua enää tavata. Tuntuu kurjalta, kun hän sai ns."viimeisen sanan"
ap
[/quote]
No jos toi "viimeinen sana" on syy sun kurjaan oloon, ni ihan oikein sulle. Itse olet leikkinyt miehellä ja luultavasti monta kertaa matkan varrella loukannut miestä.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:08"]
Tiedän, ettei minulta ole reilua odottaa, että mies "tyytyisi olemaan korvike", mutta niin paha ihminen kuin olenkin laittaisin edes viestin, että en halua enää tavata. Tuntuu kurjalta, kun hän sai ns."viimeisen sanan" ap
[/quote]
Kuvauksestasi päätellen koko homma on kulkenut sinun ehdoillasi, joten tapailun loppuminen meni nyt miehen ehdoilla. Ymmärrän, että tuntuu pahalta, mutta ihan jo oman hyvinvointisikin vuoksi suosittelisin irtautumaan uhriasenteestasi.
Haha. Naiset aina haluaa sen "viimeisen sanan". Exä kilahti ihan totaalisesti kun selvisi, että olin paneskellut hänen parhaan frendinsä kanssa heti seuraavana päivänä, ja muutaman viikon ajan, kun meni poikki. Ja siis exä jätti mut, eikä toisinpäin.
Ei minulla ole "uhriasennetta" .Tykkään vain itse, että asiat kerrotaan suoraan. Olen ehkä vielä rikki edellisestä suhteesta ja sanoinkin miehelle, että tarvitsen aikaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:28"]
Haha. Naiset aina haluaa sen "viimeisen sanan". Exä kilahti ihan totaalisesti kun selvisi, että olin paneskellut hänen parhaan frendinsä kanssa heti seuraavana päivänä, ja muutaman viikon ajan, kun meni poikki. Ja siis exä jätti mut, eikä toisinpäin.
[/quote]
On teillä siellä laadukasta wt-meininkiä, kun exän kavereita paneskellaan...
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:28"]Haha. Naiset aina haluaa sen "viimeisen sanan". Exä kilahti ihan totaalisesti kun selvisi, että olin paneskellut hänen parhaan frendinsä kanssa heti seuraavana päivänä, ja muutaman viikon ajan, kun meni poikki. Ja siis exä jätti mut, eikä toisinpäin.
[/quote] olet oksettava.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:32"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:28"]Haha. Naiset aina haluaa sen "viimeisen sanan". Exä kilahti ihan totaalisesti kun selvisi, että olin paneskellut hänen parhaan frendinsä kanssa heti seuraavana päivänä, ja muutaman viikon ajan, kun meni poikki. Ja siis exä jätti mut, eikä toisinpäin.
[/quote] olet oksettava.
[/quote]
Olin sinkkumies. Enkä pettänyt ketään.
Pakko kysyä ap oletko tekemisissä sun exän kaa? Vsikuttaa siltä et oot kii siin edelleen
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:38"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:32"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:28"]Haha. Naiset aina haluaa sen "viimeisen sanan". Exä kilahti ihan totaalisesti kun selvisi, että olin paneskellut hänen parhaan frendinsä kanssa heti seuraavana päivänä, ja muutaman viikon ajan, kun meni poikki. Ja siis exä jätti mut, eikä toisinpäin.
[/quote] olet oksettava.
[/quote]
Olin sinkkumies. Enkä pettänyt ketään.
[/quote]
Ja siis tämä kaveri pokasi minut. Kun kuulemma halusi "tyypätä". WT-mimmi kyllä, mutta sen verran hyvännäköinen, että 90% miehistä olisi langennut. Liian villi tapaus vain, että olisi voinut seurustelua harkita. Hauskaa oli sen muutaman viikon.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:32"]Ei minulla ole "uhriasennetta" .Tykkään vain itse, että asiat kerrotaan suoraan. Olen ehkä vielä rikki edellisestä suhteesta ja sanoinkin miehelle, että tarvitsen aikaa.
ap
[/quote]
Yritähän nyt vaan päästä yli. Jos kerta miehellä ei ollut väliä, niin pääset äkkiä kyllä yli tuosta pienestä näpäytyksestä, joka kolahti vain ylpeyteen. Kuulostat itse aika kurjalta tyypiltä, olet välinpitämätön kunhan vaan itse saat viimeisen sanan. Ettet vaan olisi narsisti itse??
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 11:32"]
Ei minulla ole "uhriasennetta" .Tykkään vain itse, että asiat kerrotaan suoraan. Olen ehkä vielä rikki edellisestä suhteesta ja sanoinkin miehelle, että tarvitsen aikaa. ap
[/quote]
No et kirjoituksesi perusteella harrasta juurikan itse tuota suoraan kertomista, miksi odotat muilta käytöstä, johon et itse pysty?
Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. Juupaseipäs leikkisi tämän miehen kanssa loppui hänen toimesta nyt.
Käviköhän tässä nyt niin, että joku onnistui vihdoin jättämään sen sian, joka olikin tällä kertaa itse AP?
Kun luet aloituksesi uudestaan miehen näkökulmasta, saatat ymmärtää missä meni pieleen. Terve parisuhde ei ole kilpailu ja molemmat joustaa toisen tarpeisiin pitäen omista tarpeistaan kiinni.
Ehkä näin. En kyllä ole kurja tyyppi. Oon aika mahtava paketti
ap
No sinä olet vastaillut kun olet jaksanut. Ehkä mies on ymmärtänyt vihdoin tehdä sinulle samalla tavalla. Et ole edes kovin kiinnostunut hänestä, miksi pelleillä toisen tunteilla vaan kohottaakseen omaa itsetuntoaan. Aikasmoisen törkeää käytöstä aikuiselta ihmiseltä.