Lue keskustelun säännöt.
Miksi olet hylännyt ystäväsi/kaverisi?
07.06.2015 |
Itse hylkäsin juorujen takia ja siittä on kohta vuosi. Olen myös hylännyt kaikki ex työkaverit. Ikävä toisinaan kavereita ja ex ystäviä, muta täytyy porskuttaa eteenpäin kohti UUsia pettymyksiä.
Kommentit (87)
Ei ollut enää mitään puhuttavaa. Minua ei kiinnosta vaipat, perhe-elämä, tai vaimolle alistuminen kaikessa mahdollisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karistin ripustautujan, joka pyrki käyttämään minua ilmaisena terapeuttina. Ei onnistu!
Miksei ystävyyden hiipumista hyväksytä yhtä hyvin kuin rakkauden hiipumista? Ystävän jättäminen aiheuttaa paheksuntaa, mutta miehen jättäminen selkääntaputtelua.
Kateellinen, mustasukkainen, minun olis kaikesta pitänyt olla tälle tilivelvollinen. Meni siinä isokin kaveripiiri samassa, mutta helpompi hengittää näin. Tästä on 3 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:11"]
Alkoholistin hylkäsin parin varoituksen jälkeen. Dokatessaan vyörytti niskaani kaikenlaista.
[/quote]
Normitouhua. Oliko kovasti lainaa vailla?
-m35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
74, ei se rahaa ollut vailla vaan henkistä likasankoa.
Lakkasin pitämästä yhteyttä sen jälkeen, kun kävin hänen luonaan ja hän istui käytännössä koko ajan sohvalla läppäri sylissä. Ei tuntunut seurani kiinnostavan. Tämä oli viimeinen niitti, jo pidempään oli häirinnyt jatkuva valittaminen paskasta työpaikasta (usean vuoden ajalta) sekä vittuileva kuittailu, jos nähdessämme minulla oli päälläni jotain muuta kuin farkut tai verkkarit. En jaksanut kuunnella enää. Ja viimeisimmän kahden vuoden aikana kaverini yhteydenotot koskivat vain sitä, että hän tarvitsi koirilleen hoitajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siirryin takavasemmalle, koska ystävääni kiinnosti valittaminen, narina, viina ja ulkomaalaiset pojat.. Mitä enemmän sen parempi, tyhjät lupaukset ja minä minä asenne. Lapseni kuulemma muistuutavat paskasta isästään (joka on kusipää) mutta HÄN ei voi lapsia katsoa.. No älä katso.. Eipä ole sen jälkeen nähty. Kerran soitin ja halusin kertoa uutisia elämästäni ja kuulla hänestä.. Vastaus oli, että mä oon niin väsynyt, mä oon niin kypsä, mä oon sitä ja tätä.. No moikka sitten!
Itsekäs minäminä-tyyppi, joka oli kaiken lisäksi vielä tyhmä eikä hänellä ollut mitään suhteellisuudentajua. Kuvitteli (ja räyhäsi minulle siitä) esim. että olisi oikeutettu samanlaiseen palkkaan, kuin minä, joka uurastin itselleni yliopisto tutkinnon. "Ystävälläni" on vain joku vuoden kestänyt ammattitutkinto, ei edes sitä toisen asteen tutkintoa käytynä. Ja en pidä tyhmänä siksi, ettei ole tutkintoa, vaan siksi, että tosissaan kuvitteli, että hänen kuuluisi saada samaa palkkaa, vaikka työtehtävät ovat aivan eri luokkaa kassalla, kun itse teen johtotehtäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut kuunnella jatkuvaa itsekehua ja ylimielistä asennetta muita ihmisiä kohtaan.
Rehellisesti, olen hiljalleen hiivuttanut useita ystävyyssuhteitani ihan siksi, että olen epäsosiaalinen.
Joudun aina ystävieni roska-astiaksi, koska vedän puoleeni pölöttäjiä ja lopulta väsyn taakan alla.
Heissä ei siis sinällään ole ollut mitään vikaan.
Olen myös huomannut olevani melko huono antamaan todella anteeksi pahimpia loukkauksia. Pahimmat sanomiset jäävät kummittelemaan ja se syö lopulta ystävyyden rippeetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovasti bilettävistä kavereista olen erkaantunut. En ole koskaan itse juonut enkä jaksa enää kuunnella juttuja pelkästään heidän kännisekoiluistaan.
Pelkään vastavuoroisesti tylsistyttäväni heidät vauvahöpinöilläni. Olen 21 v. ja mulla on jo perhe, monilla (entisillä) kavereilla ei.
En varsinaisesti hylännyt, jäin vain odottamaan hänen yhteydenottoaan. Ei kiinnostanut olla aina se, joka soitti tai meni kylään ja hoiti asiat. Jos häntä pyysi kylään, vastaus oli aina että "joo vois, katellaan", eikä sitten taas kuulunut mitään. Soitti mulle silloin kun tarvitsi kyytiä tai rahaa. Niinpä päätin odottaa että milloin tyyppi päättää tulla kylään. Pari vuotta olen odotellut soittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:50"]Kovasti bilettävistä kavereista olen erkaantunut. En ole koskaan itse juonut enkä jaksa enää kuunnella juttuja pelkästään heidän kännisekoiluistaan.
Pelkään vastavuoroisesti tylsistyttäväni heidät vauvahöpinöilläni. Olen 21 v. ja mulla on jo perhe, monilla (entisillä) kavereilla ei.
[/quote]
Sama homma! Ei oikein ole enää yhteistä niiden entisten baarikavereiden kanssa, kun itsellä on perhe.
Eräästä paljastui persu. Pois sellaiset.
En enää viitsi pitää väkisin yhteyttä. Tuli tunne että hän ei ehkä halua olla ystäväni, koska vain minä soitin ja pyysin kylään tms. Huomasin että hän ei koskaan soittanut minulle eikä enää muutamaan viimeiseen vuoteen pyytänyt koskaan heille.
Mitä muutakaan tuosta voi päätellä. No lopetin yhteydenpidon. Eikä hänestä ole kuulunut mitään. Tuli vain tunne että tuputan seuraani. Enkä todellakaan ollut jatkuvasti pyytelemässä kylään tai kahville. Max. 3-5 kertaa vuodessa.
En vaan jaksanut pitää yhteyttä tai käydä missään.
Skitsofrenia ja ei huoli lääkkeitä tai terapiaa. Oli 4 kk laitoksessa, mutta kun ei halunnut apua, kotiutui sekavana. .
.
On pelottavan agressiivinen, kokee välillä läheiset vihamiehiksi ja noitavoimia omaaviksi.
.
En hylännyt, nutta itse en ota yhteyttä enkä siedä yhtään syytöksiä jostain ihan hulluista jutuista.
Erään ystävän lastensaanti katkaisi suhteen, syystä että ystävää ei enää kiinnosta mikään muu kuin oma perhe, hän ei ole enää mitään muuta kuin äiti.
Kerran kun tavattiin, olin saapunut juuri kuukauden reppureissulta Etelä-Amerikasta, mutta ystäväni ei kysynyt siitä mitään tai edes yleisellä tasolla kysynyt mitä minulle kuuluu. Puhui vain ja ainoastaan lapsistaan ja itsestään, minun kuulumisillani ei ollut mitään väliä. Tuo tapahtuma katkaisi kamelin selän, en ole sen jälkeen yrittänyt pitää suhdetta yllä. Ja tosiaan ollaan ihan aikuisia, yli kolmekymppisiä, ja vastaavaa ongelmaa ei ole ollut muiden lisääntyneiden kavereideni kanssa, kukaan muu ei ole uponnut niin totaalisesti äitikuplaan... Ehkäpä tuokin tokenee jos ja kun palaa joskus työelämään, nyt tosin elänyt jo kahdeksan vuotta kotiäitinä sisäänpäin kääntyneenä.