Miksi olet hylännyt ystäväsi/kaverisi?

Koska osoittautui kieroksi selkäänpuukottajaksi. Yritti kaikin keinoin mun miestä, mikä on pahinta mitä voi ystävälle tehdä, jos ei nyt jotain ihan mahdotonta raakuutta lasketa. Kun ei onnistunut, niin otti naapurin miehen sitten, kun hänen vaimonsa sattui juuri "parahiksi" kuolemaan.

Toisesta ystävästä tuli toimittaja, jolla nousi pissat nuppiin. Aliarvioi minua ja muuttui julkkistyrkyksi. Voi myötähäpeää, kun ei häntä koskaan ns. hyväksytty näihin piireihin.

Olen niin epäsosiaalinen luonne että olen halunnut eroon kaikista ihmiskontakteista.

Ystävän mustasukkainen narsistipuoliso teki kaikkensa tuhotakseen välimme. Yritin aikani auttaa ja saada ystävän irti kaikin puolin sairaasta suhteesta, mutta päädyin lopulta jättämään yhteydenpidon.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 00:14"]Masennuin.
[/quote]
Sama täällä.

Yksi ei koskaan (=20 vuoteen) ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä, eikä tullut käymään toistuvista kutsuista huolimatta, vaan minä olin aina se joka kävi hänellä kylässä. Lopulta riitti.

Toinen ei vaivautunut pyynnöstäni huolimatta käymään mulle kaupassa leikkaukseni jälkeen kun en itse päässyt liikkeelle. Hän asui kahden kilometrin päässä, ja olisi ollut vapaa ko. aikana, joten pyyntöni ei mielestäni ollut kohtuuton. Kamalaa huomata, miten ystäväsi eivät ole ystäviäsi. Toivottavasti en itse ole tuottanut tuollaisia pettymyksiä kellekään!

Häpeän vuoksi. Minulla on edelleen opinnot kesken ja junnaan ties kuinks monennetta vuotta samassa elämäntilanteessa. Häpeän tätä ja siksi en enää ole yhteyksissä suurimpaan osaan ystävistäni. Sitten kun joskus saan itseäni niskasta kiinni ja valmistun, kehtaan jälleen ottaa yhteyttä. Toki ymmärrän, jos heitä ei enää silloin seurani kiinnosta.

Silmieni edessä salaperäiset pillerit vaihtoivat omistajaa. En halua sellaisia ihmisiä elämääni. Usein ikävöin häntä, mutten pysty olemaan ystävä hälle. Mulla on rajani. :(

[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 10:17"]

En "hylännyt" vaan otin etäisyyttä koska ennen olimme hyvät ystävät mutta aikuinen ihminen sai ihan käsittämättömiä kiukkukohtauksia, minusta riippumattomista syistä, joista sain sitten solvaamista ja haukkumista syyttä, ja oli mustasukkainen, kontrolloi elämääni, muut ystävät oli pahasta... Paljon hänessä ollut hyvääkin, mutta kun tarpeeksi pitkään saa kuulla kaikkea kamalaa ja kurjaa, repäisin itseni irti, ja syyn olen kertonut, mutta ei näe itsessään mitään väärää...

Pakko antaa olla vaikka koski minuakin.

[/quote]

tulee mieleen mun kaveri. Juuri tuo mustasukkaisuus, kontrollointi mennyt aivan liian pitkälle. Alan olla siinä pisteessä, etten jaksa enää. Alkoi ivaamaan, että minkä takia minä tai kukaan muukaan järjestämme polttareita eräälle henkilölle, jonka kavereihin tämä tyyppi ei kuulu. Kuulemma ihan naurettavaa ajanhukkaa istua alas ja suunnitella polttareita. Häntä siis ärsyttää, että minulla on muitakin menoja, jonka lisäksi yrittää kontrolloida mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja mitkä eivät.

Jos toinen ihan oikeasti yrittää estää tai on sitä mieltä, että minä en saisi suunnitella kaverini polttareita, niin kyllä tuossa joku raja on ylitetty. Tuo on kuitenkin vain yksi pisara meressä kuinka paljon hän solvaa tekemisiäni..lähtien siitä että pitäisi olla toisenlainen puoliso ja työ ja asunto. Ketä varten tätä elämää eletään? Omaa itseä vai jotain kaveria, jota ei edes ole kovin kauaa tuntenut..

Katkaisin ystävyyteni ihmiseen jolla ikää yli 40v. Perheen ainut lapsi. Hänellä on mielipide ihan kaikesta: miten joku pukeutuu,mies jutuista,sisustuksesta yms ja ei todellakaan pidä mielipiteitä omana tietonaan. Ihme merkkifriikki,kaikki pitää olla jotain merkkiä vaatteet yms. Lisäksi vetää ihan joka kerta tolkuttomat kännit ulkona ollessaan. Kuulemma työpaikallakin saanut palautetta käytöksestään. Ei tommosta pilalle hemmoteltua materialistia jaksa kuunnella. Tämän ikäisenä on jo muitakin arvoja kuin mitä joku asia maksaa tai onko takki Guess

Katosin ystäväni elämästä, koska hänellä oli aniharvoin minulle aikaa. Kun hän löysi miesystävän, siis nykyisen (?) miehensä, hän saattoi ehtiä pariksikymmeneksi minuutiksi kahvilaan kerran vuodessa. Hänen miehensä ei sietänyt minua, joten en voinut käydä hänen luonaan. Muutaman kerran yritin soittaa hänelle, mutta ymmärsin lopulta hänen vähäpuheisuudestaan, että hänen miehensä ei suvainnut sitäkään. Kerran hän miehensä suvun kanssa huijasi minua oikein kunnolla, ja kun ymmärsin eräästä lipsahtaneesta lauseesta, mitä hän oli minusta selkäni takana puhunut, päätin vain kadota.

Kavereita olen jättänyt jälkeeni useitakin, aina samasta syystä: kaveruus on perustunut sille, että minusta on ollut hyötyä. Minua on roikotettu puhelinnumerona verkostossa ja "vaihdettu kuulumisia" muutaman minuutin ajan vuodessa siltä varalta, että minusta saattaisi olla ammatillista hyötyä jonakin päivänä. Olen hyvä kuuntelija, mutta en halua olla terapeuttina vuodesta toiseen ja ottaa vastaan tunneiksi venyviä itkuhiprakkapuheluita, kun en muissa tilanteissa kelpaa juttukumppaniksi ollenkaan. Olen kätevä käsistäni, mutta en halua olla ilmaista työvoimaa. En myöskään halua olla itsetuntovaurioisten tai häijyjen ihmisten nyrkkeilysäkki, mutta olen hyväluontoisuuttani lipsahtanut siihen rooliin muutaman ikimuistoisen kerran.

Jotkut idealistit sanovat, että ystävyys kestää ihan mitä tahansa, mutta ei se kestä. Nähty on.

Pistin välit poikki kun masennuin ja tulin epäsosiaaliseksi. Nyt ei ole ystäviä ollut 10 vuoteen.

Vitutti ystävän jatkuva alemmuudentunne ja kateellisuus. Aivan kaikesta valitti ja jos mulle tapahtui jotakin hyvää (esim. sain töitä ja löysin nykyisen aviomieheni) niin siitä ei saanut mainita sanallakaan. Puheenaiheet pyörivät vain hänessä ja yritti koko ajan lytätä minua alemmas. Viimeinen pisara oli ettei tullut hääpäivänäni paikalle eikä edes ilmoittanut ettei pääse\halua paikalle. Tuon jälkeen tajusin etten tee tuollaisella "ystävällä" yhtään mitään, eipä olla enää missään yhteyksissä.

Lapsuuden ystävän jätin aikuisiällä, koska hänellä oli tapa pyrkiä manipuloimaan kaikkia, eikä hän edes ymmärtänyt miten läpinäkyvää se oli. Entisen seurustelukumppanin hylkäsin, koska hänen pihiytensä oli sietämätöntä, elämän näivettävää. En sanonut syytä suoraan, lopetin vaan suhteen

Hän vaati koko ajan erityiskohtelua. Minulla ei ollut varaa ostaa hänelle kaikkea sitä, mitä hän halusi minulla olevan. Aina, kun hän tuli kylään, hän naputteli kännykkäänsä koko ajan ja istui kannettavan tietokoneensa takana murjottamassa.

1. Koska hän muistutti minua nuoruusvuosistaan ja halusin niistä muistoista eroon. En ole kertonut hänelle syytä, en kehtaa. Välttelen vain.

2. Koska olin hänelle kateellinen enkä kestänyt sitä.

Viimeisin tänään. Olo on paska ja surullinen koska en tosiaan ollut toiselle mitään vaikka mulle ihminen oli tärkeä. En ollut hänelle muuta kuin roskis mihin jättää törkyuutiset eli miehensä selän takana paneskelut tai hehkuttamiset elämänsä ihanuudesta muiden, minua parempien ja selkeästi tärkeämpien ihmisten kanssa. En vain jaksanut roikkua ihmisen perässä joka ei huomaa edes ettei kuulu elämääni. En kelvannut mihinkään tekemiseen mukaan, tekosyitä miksi ei muttei kiinnostusta tai aikaa. 10 vuotta meni tuhkaksi, so be it. En tarvitse myöskään selkääntaputtelijaa kun asiat rullaa ja tietyistä asioista johtuen seurapiirielämässä joillekin on tärkeää tuolloin tulla nähdyksi toisten seurassa. Kerran en kelpaa tämmöisenä kuin olen niin ei sitten.

RAUKKAMAISTA hylätä ystävä sanomatta syytä. Eikö joillakin ihmisillä ole edes alhaisimpia käytöstapoja?

Tilanteissa on ainakin 2 näkemystä ihan aina. Itsekkään kertovat vain yksipuoleisen tarinan...

Mitenhän se hylätty ystävä koki sinut? 

Yksi kaveri jai kun han ei voinut sietaa yhta lastani. Han myos oletti etta on kaikille etuoikeus jos saa auttaa hanta, ja hyvaksikaytti monia ihmisia haikailematta.  Saalittava tapaus joka yritti lahes kaksi vuotta ottaa yhteytta toisiin ystaviini jotka han tunsi vain pintapuolisesti, ilmeisesti oli vain niin pirun yksinainen koska epailen etta hanen muutkin ystavat kaikkosivat samoihin aikoihin samasta syysta.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 23:23"]Masentuneille ja mulle reppanille sanon baibai.
[/quote]Jaa ja oikein itsellesikin"mulle", voi pientä.

Mulla oli yksi kaveri joka on hyvin raskas ja lapsellinen luonteeltaan. Sellainen minäminä-tyyppi ja käyttäytyykin kuin joku teini. Kaveriporukastamme jokaisella meni vuoronperään välit katki kyseiseen neitiin, ja minä vain jäin. Lopuksi olin hänen ainut ystävä kun kaikki ihmetteli miten jaksan kyseistä tyttöä. Olihan hän rasittava, mutta tarkoitti hyvää.
Mulla on harvoin lapsivapaata ja silloin kun on, en mene vain yhden kaverin kanssa ulos, vaan haluan nähdä kaikki ystäväni baarissa. No viimeksi tämä kyseinen kaikkien hylkäämä toveri tuli sitten kesken illan mukaan kun pyysin. En saanut mennä muiden kavereiden luokse, koska tämä ei ollut kenenkään ystävä :D Yhtä parkua ja huomionhakua koko ilta, ja ilta päättyi siihen kun hän heitti laukulla mua naamaan. Siihen päättyi meidänkin ystävyys. Nyt raukalla ei ole ystäviä, mutta en voi hänen kanssaan olla ennenkuin kasvaa aikuiseksi. Käyttäytyh kuin mikäkin 18wee.