Lue keskustelun säännöt.
Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?
01.02.2022 |
Ihmettelen suuresti tätä ghostaamista koskevaa juttua ja psykoterapeutin lausuntoja asiasta tai lähinnä sitä mitä hän sanoo ystävyydestä. Eli että pitäisi mennä pariterapiaan kun ystävyyden haluaa päättää? Siis mitä ihmettä?
Näistä ystävyyden katkaisemista koskevia juttuja on ollut jo useampi, missä ystävyyden loppumisesta syytetään sitä osapuolta, joka ei halua ystävyyttä jatkaa. Vaikka
1. Ystävyys on aina vapaaehtoista.
2. Suurin osa ystävyyksistä päättyy, vain hyvin pieni osa säilyy läpi elämän (tutkimustulos)
Kun käytetään nimitystä ghostaus ja syyllistetään siitä, niin hyväksytään täysin toisen osapuolen näkemys ystävyydestä ja sen päättymisestä. Ja sittenkö vielä pitäisi mennä pariterapiaan ihmisen kanssa, jonka kanssa ystävyys ei kiinnosta juuri sen vuoksi, ettei ystävyys ole vastavuoroinen.
Avioliitossa on sentään menty naimisiin ja koettu sen verran yhteistä. Ystävyys joka katkaistaan ghostaamalla on usein sellainen, missä ghostaaja ei koskaan ole kokenut toista hyväksi ja luotettavaksi ystäväksi. Tai on tapahtunut jotain sellaista, ettei luottamusta enää ole tai ei ole mitään yhteistä enää.
Hämmentävän yksipuolinen näkemys terapeutilta.
Kommentit (900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla ghostaajilta, että miten he suhtautuvat seuraavissa tilanteissa.
Suomi on todella pieni maa ja moniin on tutustuttu yhteisten harrastusten parissa. Kun henkilö on nyt ghostattu, niin pakostikin törmätään yhteisissä tilanteissa. Moikataanko silloin vai ignoorataanko kokonaan henkilö, eikä edes tervehditä häntä?
Mä suutuin kerran ystävättärelleni ja koska hän oli pitkävihainen, hän ei puhunut minulle mitään yli 2 vuoteen. Oli todella kiusallista käydä samoissa tilaisuuksissa, ja välttelin tilanteita, jossa olisin joutunut hänen parikseen. Pari vuotta siinä kyräilyssä meni, ja sitten jatkettiin ihan normaalisti, ikään kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollut.
Minusta tervehditään normaalisti, mutta ei enempää. Jos on ghoustattu, ystävyyttä voi jatkaa joskus myöhemmin jos MOLEMMAT niin haluaa. Jos pitää jonkun melodramaattisen monologin ja perustelee miksi nyt katkaisen välit sinuun, paluuta ei ole.
Ei, ghostaamisen jälkeen EI tervehditä eikä ystävyyttä jatketa enää myöhemmin.
Noin toimitaan luontevasti käyneen etääntymisen/hiipumisen jälkeen, ei ghostauksen.Tuntuu, ettei ketjun ihmisistä monikaan edes ymmärrä mitä koko ghostaus tarkoittaa, kunhan vaan haluavat purkaa ikävien ihmisten aiheuttamia traumoja ihme jutuilla.
TÄH? Ei kai normaali kohteliaisuus ole kiellettyä, vaikka ystäviä ei enää olla? Mistä sä revit nämä säännöt, ja millä perusteella?
Olen eri, mutta jos ghostaat jonkun (tiedäthän mitä ghostaus on? Että ignoraa viestit ja on kun toinen ois ilmaa) niin ei sen jälkeen yhtäkkiä voi moikkailla toista.
Tottakai voi tervehtiä ihan normaalisti. Ollaan vaan palattu siihen työkaveri tai tuttavatasoon, ei olla enää ystäviä. Mutta ei nyt vihamieskään tarvitse olla. Aika naurettavaa olisi teeskennellä, ettei tunne toista.
Mutta käsitätkö siis kuitenkin, mitä "ghostaaminen" on?
Mitä mieltä itse olet, jos joku kaveri lakkaa täysin vastaamasta viesteihisi, laittaa numerosi estoon, estää sinut somessa, ei ole näkevinään kun tulet kadulla vastaan, jne. Ja sitten vuoden päästä tulee vastaan jossain Prismassa ja tervehtii kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan?
Vaikuttaisiko sinusta erityisen tasapainoisen ihmisen toiminnalta?
-eri
Tässä keskustelussa varmaan on kyse eri sukupolvistakin. Tuli mieleen, että olen sitten ilmeisesti ghostannut ihmisiä tarkoittamattani, kun olen poistanut heitä somesta ja ollut vastaamatta viesteihin, haasteisiin ym sälään, jota on lähetetty. Siitä huolimatta olen tervehtinyt noita ihmisiä ja jutellut aivan normaalisti, jos olen heitä jossain nähnyt. Joku voi siis antaa tuollaiselle somepalveluissa tehdylle asialle aivan toisen merkityksen kuin minä itse vain siksi, että käyttää noita palveluita ja minä en. Tämä liittyy myös käsitteeseen ghostata eli nuo mainittiin lehtijutussakin esimerkkeinä tylystä käytöksestä.
Alun perin ghostaaminen tarkoitti kai deittailussa häviämistä kuin tuhka tuuleen ilman selityksiä pienen tapailun jälkeen. Ap
Ja tämä oli ihan normaalia mun nuoruudessani 1970- ja 1980-luvulla. Ei sitä alettu lankapuhelimella soittelemaan (kun jokainen puhelu maksoi), että en nyt halua enää lähteä sun kanssasi yhtään minnekään. Eikä ollut somea, mistä olisi voinut ketään stalkatakaan. Sitä vaan huomasi jääneensä nuolemaan näppejään, joten ei muuta kuin seuraavana viikonloppuna taas diskoon.
Olet muuten oikeassa. Somejutuissa huomaa monesti muutenkin, että voi ei, too much information. Jollain tapaa rajat ovat hämärtyneet siinä mistä kaikesta on velvoitettu muita informoimaan ja tsemppaamaan.
Joku kirjoitti, etteivät miehet harrasta ghostaamisesta pöyristymistä vieläkään. Eivät ainakaan minun tuntemani miehet, joille kaveruus on ilmeisesti huomattavasti simppelimpää kuin monille naisille. Ollaan yhteyksissä kun molemmille käy, mitään draamoja ei siihen liity. Vasta äsken tapasimme mieheni ystävän, jonka olemme viimeksi nähneet yli 10 vuotta sitten. Mieheni ei vastaa juuri mihinkään viesteihin (on vielä huonompi siinä kuin minä), mutta siitä huolimatta tuo ystävä jatkoi kuin olisimme tavanneet eilen ja sovimme kyläilystä siltä seisomalta.
Tältä pohjalta ghostaajien paheksunta ja dramatisointi (parisuhdeterapiaan!?) tuntuu vähän erikoiselta. Ap
Mä tapasin muutama vuosi sitten opiskeluaikaiset ystäväni ensimmäisen kerran 28:aan vuoteen. Valmistumispäivänä niin vannottiin kyyneleet silmissä, että pidetään yhteyttä. Noh, kaikki hävisi jonnekin, eri puolille Suomea ja maailmaakin. Muutama kirje laitettiin ja sitten jo vaihtui osoitteetkin, joillain vaihtui sukunimikin, ja kun ei ollut nettiä, sähköposteja, somea, kännyköitä eikä muutakaan, niin se pahvikantinen osoitekirjakin hävisi jonnekin. Kyllähän sitä joskus harmitteli, että yhteystiedot olivat hävinneet, mutta ei kukaan ajatellut, että nyt oli tapahtunut jokin traumaattinen ghostaaminen. Niin vain kävi eikä yhteyttä voinut pitää, vaikka olisi halunnutkin. Kun sitten lopulta löysimme toisemme somen kautta, tapaamisesta ei huomannut millään tavalla, että edellisestä kerrasta oli kulunut 28 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oli ihan fiksusti selitetty, mistä erilaisista syistä ghostaamista tapahtuu ja miten ghostatun kannattaisi asia käsitellä. Ja kuten jutussa sanottiin, ghostaamista on tapahtunut aina.
564 kirjoitti:
Yleensä olisi hyvä pystyä sanomaan suoraan. Valitettavasti se ei ole isolle osalle ihmisistä luontevaa.
Niin, se ei silti tee ghostaamisesta oikeutettua. En ole yhtään ripustautuva, saati sosiokopaatti, mutta minusta ihminen joka ei pysty asiallisesti sanomaan miksi ei halua olla enää yhteydessä ja päättää läheisen ihmissuhteen, on selkärangaton. Tietysti on eri asia jos vastapuolena on oikeasti vaativa sosiopaatti. Mutta itseasiassa luin tutkimuksen, jossa kerrottiin ghostaajan omaavan nimenomaan enemmän psykopaattisia piirteitä ja onhan siinä järkeäkin. Jos psykopaatti ei tarvitse sinua enää mihinkään, hän voi vain jättää läheisenkin ihmissuhteen mitään selittelemättä.
Päiväkodista, kun kaverin äiti pakottaa poikansa päiväkotitovereiden vanhempia vaihtamaan puhelinnumeroita kanssaan ja stalkkaa, koska he tulevat autostaan ulos, jotta voi rupatella metsäretkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
564 kirjoitti:
Yleensä olisi hyvä pystyä sanomaan suoraan. Valitettavasti se ei ole isolle osalle ihmisistä luontevaa.
Niin, se ei silti tee ghostaamisesta oikeutettua. En ole yhtään ripustautuva, saati sosiokopaatti, mutta minusta ihminen joka ei pysty asiallisesti sanomaan miksi ei halua olla enää yhteydessä ja päättää läheisen ihmissuhteen, on selkärangaton. Tietysti on eri asia jos vastapuolena on oikeasti vaativa sosiopaatti. Mutta itseasiassa luin tutkimuksen, jossa kerrottiin ghostaajan omaavan nimenomaan enemmän psykopaattisia piirteitä ja onhan siinä järkeäkin. Jos psykopaatti ei tarvitse sinua enää mihinkään, hän voi vain jättää läheisenkin ihmissuhteen mitään selittelemättä.
Mutta eikö psykopaatit ole myös juuri niitä, jotka valehtelevat sujuvasti omaksi edukseen? Miksi haluaisit kuulla "selityksen" psykopaatilta? Jos sut ghostataan, ajattelet vain, että ghostaaja oli psykopaatti ja jatkat elämääsi. Ghostaajaa tuskin kiinnostaa, mitä sinä ajattelet hänestä.
Minulla ei ole ystäviä nyt joten siinä mielessä vaikeaa kirjoittaa mitään. Silti minäkin kyllä arvostan jotain selitystä miksi toinen ei haluaisi enää yhteyttä pitää. Yksi lapsuuden kaveri jonka kanssa lähinnä kirjoittelimme lähetti teki vähän ihmeellisen jutun. Piti ensin kirjoittelussa väliä pitkään (luulin jo, että suuttui jostain mitä kirjoitin yms). Lähetin sitten viesti jossa kysyin asiaa. Vastasi siihen, että oli vaan ollut kiirettä. Sen jälkeen kaikki hetken ok. Sitten lähetti itse minulle viestin taas pitkän ajan kuluttua jossa kaikki ihan normaalisti. Sitten, kun taas vastasin siihen niin ei enää hän vastannut mitään. Sen jälkeen en enää ole kirjoittanut mitään. Ajattelen niin, että miksi väkisin sitten pitää yhteyttä. Ymmärrän toisaalta sen, mutta samalla aina mietin teinkö jotain väärin ja kirjoitin niin tylsähti yms ettei toista kiinnostanut. Elämäni on hyvin tavallista joten en saa siitä irti mitään hyvin erikoista kerrottavaa. Lisäksi monesti hänen kanssaan meni niin, että hän kertoi jostakin ikävästä jutusta tai että voi huonommin. Itse siihen kerran sorruin ja hän "teki" minusta heti masentuneen. Vaikeita juttuja. Itse olen kerran kirjoittanut yhdelle toiselle, että voin huonommin nyt ja en ehkä jaksa pitää niin paljon yhteyttä. Minusta sekin reilua toista kohtaan. Joskus on hyvä minusta selittää asioita. Yksikin lause on parempi kuin hiljaisuus minusta. Minulle riittäisi sekin toiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa ei ole ystäviä, vaan fast friendshippiä fast foodin tapaan. Tehdään jotain nopeasti yhdessä, sitten uudet tuulet jonkun muun kanssa tai jopa yksinoloa. Se on tehokasta ja kiinnostavaa. Miksi ihmisiä pitää kahlita, jotta jotain välittämistä voisi syntyä toiseen? Kyllä ne kokemuksien laatu merkkaa enemmän kuin määrä.
Tämä voisi toimia. Juuri tässä olen huomannut, kun kaksi tuttua ovat vakavien terveydellisten ongelmien äärellä (puhutaan siis mahdollisesta kuolemasta ja pysyvästä invalidisoitumisesta), että välitän todella paljon, ja olen huolissani. Kumpikaan ei ole edes varsinaisesti ystävä, toista en ole koskaan edes kasvotusten tavannut. Toisen olen tuntenut ohimennen yli 20 vuotta (alkuun sama harrastus, myöhemmin yhteisiä tuttavia joiden kautta olemme viime vuosina satunnaisesti olleet samoissa paikoissa samaan aikaan ja jutelleet jotakin). En siis ole kummankaan kanssa ”sidottu” minkäänlaiseen ihmissuhteeseen, mutta silti voin välittää ja olla huolissani heistä, toivoa että kummatkin selviävät ongelmistaan ja auttaa jos he pyytävät. Ei välittäminen vaadi mitään sitoutumista toiseen ihmiseen, ja toisinaan ei jaksa välittää vaikka olisikin sitoutunut. Ihmismieli on kummallinen, ja joskus hyvin epälooginen.
Olen katkaissut välini äitiini. Hän on selittänyt suvulle (ja ystävilleni joita tuntee), että katosin vain yhtäkkiä ilman selitystä, ts. ghostasin. Hän on kritisoinut minua ja elämänvalintoja koko ikäni, ja on melkoinen draamakuningatar. Minun piti aina olla kuuntelemassa hänen murheitaan, ja hirveä huuto ja kiukuttelu tuli aina, jos en esimerkiksi pystynyt tapaamaan kun hän halusi. Monet kutsuisivat häntä todennäköisesti narsistiksi, mutta sanoisin, että hän on paljon narsistisia piirteitä omaava henkilö.
Omilleni muutettuani olin hänen kanssaan tekemisissä lähinnä, koska ajattelin että äitiään ei voi hylätä. Kun aikuistuttuani kunnolla tajustin miten pielessä asiat ovat, yritin keskustella mielestäni rakentavasti. Kaikki palaute käytöksestä päätyi raivoamiseen ja kiroamiseen, kuinka hankala ja kiittämätön olen. Jossain vaiheessa sitten väsyin yrittämiseen ja tulin siihen tulokseen, että käytös tuskin tulee koskaan muuttumaan ja vähensin asteittain yhteydenpitoa. En pitänyt mitään "tästä syystä laitan välimme poikki" -puhetta, koska en uskonut sen johtavan mihinkään hyödylliseen. Näin ollen sitten ulkopuolisille on selitetty, että hylkäsin ilman syytä ja yllättäen.
Veikkaisin, että samankaltainen kuvio yksinkertaistettuna saattaa toistua myös ystävyyssuhteissa: jokin on ollut kauan pielessä, mutta toinen osapuoli ajattelee, että eihän pitkäaikaista ystävää noin vain voi jättää. Hankalalle ystävälle tulee yllätyksenä, kun yhtäkkiä saa palautetta ja ei kykene käsittelemään sitä. Kun toinen sitten päättää katkaista yhteydenpidon, toinen jää ihmettelemään "ghostausta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa ei ole ystäviä, vaan fast friendshippiä fast foodin tapaan. Tehdään jotain nopeasti yhdessä, sitten uudet tuulet jonkun muun kanssa tai jopa yksinoloa. Se on tehokasta ja kiinnostavaa. Miksi ihmisiä pitää kahlita, jotta jotain välittämistä voisi syntyä toiseen? Kyllä ne kokemuksien laatu merkkaa enemmän kuin määrä.
Tämä voisi toimia. Juuri tässä olen huomannut, kun kaksi tuttua ovat vakavien terveydellisten ongelmien äärellä (puhutaan siis mahdollisesta kuolemasta ja pysyvästä invalidisoitumisesta), että välitän todella paljon, ja olen huolissani. Kumpikaan ei ole edes varsinaisesti ystävä, toista en ole koskaan edes kasvotusten tavannut. Toisen olen tuntenut ohimennen yli 20 vuotta (alkuun sama harrastus, myöhemmin yhteisiä tuttavia joiden kautta olemme viime vuosina satunnaisesti olleet samoissa paikoissa samaan aikaan ja jutelleet jotakin). En siis ole kummankaan kanssa ”sidottu” minkäänlaiseen ihmissuhteeseen, mutta silti voin välittää ja olla huolissani heistä, toivoa että kummatkin selviävät ongelmistaan ja auttaa jos he pyytävät. Ei välittäminen vaadi mitään sitoutumista toiseen ihmiseen, ja toisinaan ei jaksa välittää vaikka olisikin sitoutunut. Ihmismieli on kummallinen, ja joskus hyvin epälooginen.
Hyviä pohdintoja. Mulla on yksi kaveri, jonka elämä on vaikeaa. Ei ole rahaa, ei terveyttä eikä ystäviäkään. Välit omiin lapsiinsa on mennyt poikki jo vuosia sitten. Tiedän, että hänelle on tärkeää saada puhua elämästään ja vaikeuksistaan jollekin. Mulla on asiat oikein hyvin (ei ole aina ollut, mutta nyt on), joten hänen vuodatuksensa eivät ahdista eikä rasita mua. Jaksan kuunnella ja tsempata häntä. Emme ole ystäviä emmekä millään tasolla sitoutuneita toisiimme. Mutta olen hänen käytettävissään, kun hän tarvitsee kuuntelijaa. En odota kaveruudeltamme vastavuoroisuutta enkä sitä, että kaveruudesta kehittyisi yhtään mitään tämän enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta pitää nykyään mennä terapiaan.
Voisi tuo moderaattori mennä terapiaan. Poistaa juuri nyt aloituksia, minkä kerkeää. Ei mitään harkintakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä nyt joten siinä mielessä vaikeaa kirjoittaa mitään. Silti minäkin kyllä arvostan jotain selitystä miksi toinen ei haluaisi enää yhteyttä pitää. Yksi lapsuuden kaveri jonka kanssa lähinnä kirjoittelimme lähetti teki vähän ihmeellisen jutun. Piti ensin kirjoittelussa väliä pitkään (luulin jo, että suuttui jostain mitä kirjoitin yms). Lähetin sitten viesti jossa kysyin asiaa. Vastasi siihen, että oli vaan ollut kiirettä. Sen jälkeen kaikki hetken ok. Sitten lähetti itse minulle viestin taas pitkän ajan kuluttua jossa kaikki ihan normaalisti. Sitten, kun taas vastasin siihen niin ei enää hän vastannut mitään. Sen jälkeen en enää ole kirjoittanut mitään. Ajattelen niin, että miksi väkisin sitten pitää yhteyttä. Ymmärrän toisaalta sen, mutta samalla aina mietin teinkö jotain väärin ja kirjoitin niin tylsähti yms ettei toista kiinnostanut. Elämäni on hyvin tavallista joten en saa siitä irti mitään hyvin erikoista kerrottavaa. Lisäksi monesti hänen kanssaan meni niin, että hän kertoi jostakin ikävästä jutusta tai että voi huonommin. Itse siihen kerran sorruin ja hän "teki" minusta heti masentuneen. Vaikeita juttuja. Itse olen kerran kirjoittanut yhdelle toiselle, että voin huonommin nyt ja en ehkä jaksa pitää niin paljon yhteyttä. Minusta sekin reilua toista kohtaan. Joskus on hyvä minusta selittää asioita. Yksikin lause on parempi kuin hiljaisuus minusta. Minulle riittäisi sekin toiselta.
Saattaisin hyvin käyttäytyä noin sellaista ihmistä kohtaan, jota pidän tuttavana. Eikä tuttavuus minulle ole mikään huono asia, päinvastoin. Tuttavista voi tulla ystäviä, ystävistä tuttuja, tiet eroavat ja risteävät elämässä parhaimmillaan useita kertoja. Ellei siihen tule mitään erikoisempia draamoja, jolloin olisi vähän vaikea jatkaa siitä mihin jäätiin. Tuollaisena draamana pitäisin sitä, jos joku vaatisi minua tilille siitä miksi pidän yhteyttä niin vähän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla ghostaajilta, että miten he suhtautuvat seuraavissa tilanteissa.
Suomi on todella pieni maa ja moniin on tutustuttu yhteisten harrastusten parissa. Kun henkilö on nyt ghostattu, niin pakostikin törmätään yhteisissä tilanteissa. Moikataanko silloin vai ignoorataanko kokonaan henkilö, eikä edes tervehditä häntä?
Mä suutuin kerran ystävättärelleni ja koska hän oli pitkävihainen, hän ei puhunut minulle mitään yli 2 vuoteen. Oli todella kiusallista käydä samoissa tilaisuuksissa, ja välttelin tilanteita, jossa olisin joutunut hänen parikseen. Pari vuotta siinä kyräilyssä meni, ja sitten jatkettiin ihan normaalisti, ikään kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollut.
Minusta tervehditään normaalisti, mutta ei enempää. Jos on ghoustattu, ystävyyttä voi jatkaa joskus myöhemmin jos MOLEMMAT niin haluaa. Jos pitää jonkun melodramaattisen monologin ja perustelee miksi nyt katkaisen välit sinuun, paluuta ei ole.
Ei, ghostaamisen jälkeen EI tervehditä eikä ystävyyttä jatketa enää myöhemmin.
Noin toimitaan luontevasti käyneen etääntymisen/hiipumisen jälkeen, ei ghostauksen.Tuntuu, ettei ketjun ihmisistä monikaan edes ymmärrä mitä koko ghostaus tarkoittaa, kunhan vaan haluavat purkaa ikävien ihmisten aiheuttamia traumoja ihme jutuilla.
TÄH? Ei kai normaali kohteliaisuus ole kiellettyä, vaikka ystäviä ei enää olla? Mistä sä revit nämä säännöt, ja millä perusteella?
Olen eri, mutta jos ghostaat jonkun (tiedäthän mitä ghostaus on? Että ignoraa viestit ja on kun toinen ois ilmaa) niin ei sen jälkeen yhtäkkiä voi moikkailla toista.
Tottakai voi tervehtiä ihan normaalisti. Ollaan vaan palattu siihen työkaveri tai tuttavatasoon, ei olla enää ystäviä. Mutta ei nyt vihamieskään tarvitse olla. Aika naurettavaa olisi teeskennellä, ettei tunne toista.
Mutta käsitätkö siis kuitenkin, mitä "ghostaaminen" on?
Mitä mieltä itse olet, jos joku kaveri lakkaa täysin vastaamasta viesteihisi, laittaa numerosi estoon, estää sinut somessa, ei ole näkevinään kun tulet kadulla vastaan, jne. Ja sitten vuoden päästä tulee vastaan jossain Prismassa ja tervehtii kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan?
Vaikuttaisiko sinusta erityisen tasapainoisen ihmisen toiminnalta?
-eri
Tässä keskustelussa varmaan on kyse eri sukupolvistakin. Tuli mieleen, että olen sitten ilmeisesti ghostannut ihmisiä tarkoittamattani, kun olen poistanut heitä somesta ja ollut vastaamatta viesteihin, haasteisiin ym sälään, jota on lähetetty. Siitä huolimatta olen tervehtinyt noita ihmisiä ja jutellut aivan normaalisti, jos olen heitä jossain nähnyt. Joku voi siis antaa tuollaiselle somepalveluissa tehdylle asialle aivan toisen merkityksen kuin minä itse vain siksi, että käyttää noita palveluita ja minä en. Tämä liittyy myös käsitteeseen ghostata eli nuo mainittiin lehtijutussakin esimerkkeinä tylystä käytöksestä.
Alun perin ghostaaminen tarkoitti kai deittailussa häviämistä kuin tuhka tuuleen ilman selityksiä pienen tapailun jälkeen. Ap
Ja tämä oli ihan normaalia mun nuoruudessani 1970- ja 1980-luvulla. Ei sitä alettu lankapuhelimella soittelemaan (kun jokainen puhelu maksoi), että en nyt halua enää lähteä sun kanssasi yhtään minnekään. Eikä ollut somea, mistä olisi voinut ketään stalkatakaan. Sitä vaan huomasi jääneensä nuolemaan näppejään, joten ei muuta kuin seuraavana viikonloppuna taas diskoon.
Olet muuten oikeassa. Somejutuissa huomaa monesti muutenkin, että voi ei, too much information. Jollain tapaa rajat ovat hämärtyneet siinä mistä kaikesta on velvoitettu muita informoimaan ja tsemppaamaan.
Joku kirjoitti, etteivät miehet harrasta ghostaamisesta pöyristymistä vieläkään. Eivät ainakaan minun tuntemani miehet, joille kaveruus on ilmeisesti huomattavasti simppelimpää kuin monille naisille. Ollaan yhteyksissä kun molemmille käy, mitään draamoja ei siihen liity. Vasta äsken tapasimme mieheni ystävän, jonka olemme viimeksi nähneet yli 10 vuotta sitten. Mieheni ei vastaa juuri mihinkään viesteihin (on vielä huonompi siinä kuin minä), mutta siitä huolimatta tuo ystävä jatkoi kuin olisimme tavanneet eilen ja sovimme kyläilystä siltä seisomalta.
Tältä pohjalta ghostaajien paheksunta ja dramatisointi (parisuhdeterapiaan!?) tuntuu vähän erikoiselta. Ap
Mä tapasin muutama vuosi sitten opiskeluaikaiset ystäväni ensimmäisen kerran 28:aan vuoteen. Valmistumispäivänä niin vannottiin kyyneleet silmissä, että pidetään yhteyttä. Noh, kaikki hävisi jonnekin, eri puolille Suomea ja maailmaakin. Muutama kirje laitettiin ja sitten jo vaihtui osoitteetkin, joillain vaihtui sukunimikin, ja kun ei ollut nettiä, sähköposteja, somea, kännyköitä eikä muutakaan, niin se pahvikantinen osoitekirjakin hävisi jonnekin. Kyllähän sitä joskus harmitteli, että yhteystiedot olivat hävinneet, mutta ei kukaan ajatellut, että nyt oli tapahtunut jokin traumaattinen ghostaaminen. Niin vain kävi eikä yhteyttä voinut pitää, vaikka olisi halunnutkin. Kun sitten lopulta löysimme toisemme somen kautta, tapaamisesta ei huomannut millään tavalla, että edellisestä kerrasta oli kulunut 28 vuotta.
Tämä ja tuo AP:n miehen keissihän ei liity mitenkään aiheeseen, eli ghostaamiseen.
Suurin osa teidän vanhusten viesteistä ei koske ghostaamista mitenkään, ja yritätte väkisillä vääntää tuollaisesta ihan normaalista asiasta jotain ghostaukseen liittyvää, vaikka näin ei ole.
Toistan: sinun esimerkkisi tai AP:n miehen 10 vuoden takainen ystäväjuttu eivät liity ghostaamiseen.
Koko ketju on aika koominen kun ottaa huomioon, miten moni ei edes tajua mistä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
https://mielenihmeet-fi.cdn.ampproject.org/v/s/mielenihmeet.fi/rakkaus-…
Lukekaapas
Vilkaisin nopeasti ja voin sanoa, että en edes kaipaa ikuista ystävyyttä. Ihmiset muuttuvat elämänsä varrella enkä halua vaatia keneltäkään enkä halua kenenkään vaativan minulta, että jos muutumme, muutumme sitten samaan suuntaan, tai muussa tapauksessa pitää 70-vuotiaanakin olla vielä samanlainen kuin oli 15-vuotiaana, kun ystävyys alkoi.
Siitä kuitenkin olen jutun kanssa samaa mieltä, että on ihan järkevää pitää elämässään puolison, lasten ja omien lähisukulaisten lisäksi myös ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla ghostaajilta, että miten he suhtautuvat seuraavissa tilanteissa.
Suomi on todella pieni maa ja moniin on tutustuttu yhteisten harrastusten parissa. Kun henkilö on nyt ghostattu, niin pakostikin törmätään yhteisissä tilanteissa. Moikataanko silloin vai ignoorataanko kokonaan henkilö, eikä edes tervehditä häntä?
Mä suutuin kerran ystävättärelleni ja koska hän oli pitkävihainen, hän ei puhunut minulle mitään yli 2 vuoteen. Oli todella kiusallista käydä samoissa tilaisuuksissa, ja välttelin tilanteita, jossa olisin joutunut hänen parikseen. Pari vuotta siinä kyräilyssä meni, ja sitten jatkettiin ihan normaalisti, ikään kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollut.
Minusta tervehditään normaalisti, mutta ei enempää. Jos on ghoustattu, ystävyyttä voi jatkaa joskus myöhemmin jos MOLEMMAT niin haluaa. Jos pitää jonkun melodramaattisen monologin ja perustelee miksi nyt katkaisen välit sinuun, paluuta ei ole.
Ei, ghostaamisen jälkeen EI tervehditä eikä ystävyyttä jatketa enää myöhemmin.
Noin toimitaan luontevasti käyneen etääntymisen/hiipumisen jälkeen, ei ghostauksen.Tuntuu, ettei ketjun ihmisistä monikaan edes ymmärrä mitä koko ghostaus tarkoittaa, kunhan vaan haluavat purkaa ikävien ihmisten aiheuttamia traumoja ihme jutuilla.
TÄH? Ei kai normaali kohteliaisuus ole kiellettyä, vaikka ystäviä ei enää olla? Mistä sä revit nämä säännöt, ja millä perusteella?
Olen eri, mutta jos ghostaat jonkun (tiedäthän mitä ghostaus on? Että ignoraa viestit ja on kun toinen ois ilmaa) niin ei sen jälkeen yhtäkkiä voi moikkailla toista.
Tottakai voi tervehtiä ihan normaalisti. Ollaan vaan palattu siihen työkaveri tai tuttavatasoon, ei olla enää ystäviä. Mutta ei nyt vihamieskään tarvitse olla. Aika naurettavaa olisi teeskennellä, ettei tunne toista.
Mutta käsitätkö siis kuitenkin, mitä "ghostaaminen" on?
Mitä mieltä itse olet, jos joku kaveri lakkaa täysin vastaamasta viesteihisi, laittaa numerosi estoon, estää sinut somessa, ei ole näkevinään kun tulet kadulla vastaan, jne. Ja sitten vuoden päästä tulee vastaan jossain Prismassa ja tervehtii kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan?
Vaikuttaisiko sinusta erityisen tasapainoisen ihmisen toiminnalta?
-eri
Tässä keskustelussa varmaan on kyse eri sukupolvistakin. Tuli mieleen, että olen sitten ilmeisesti ghostannut ihmisiä tarkoittamattani, kun olen poistanut heitä somesta ja ollut vastaamatta viesteihin, haasteisiin ym sälään, jota on lähetetty. Siitä huolimatta olen tervehtinyt noita ihmisiä ja jutellut aivan normaalisti, jos olen heitä jossain nähnyt. Joku voi siis antaa tuollaiselle somepalveluissa tehdylle asialle aivan toisen merkityksen kuin minä itse vain siksi, että käyttää noita palveluita ja minä en. Tämä liittyy myös käsitteeseen ghostata eli nuo mainittiin lehtijutussakin esimerkkeinä tylystä käytöksestä.
Alun perin ghostaaminen tarkoitti kai deittailussa häviämistä kuin tuhka tuuleen ilman selityksiä pienen tapailun jälkeen. Ap
Ja tämä oli ihan normaalia mun nuoruudessani 1970- ja 1980-luvulla. Ei sitä alettu lankapuhelimella soittelemaan (kun jokainen puhelu maksoi), että en nyt halua enää lähteä sun kanssasi yhtään minnekään. Eikä ollut somea, mistä olisi voinut ketään stalkatakaan. Sitä vaan huomasi jääneensä nuolemaan näppejään, joten ei muuta kuin seuraavana viikonloppuna taas diskoon.
Olet muuten oikeassa. Somejutuissa huomaa monesti muutenkin, että voi ei, too much information. Jollain tapaa rajat ovat hämärtyneet siinä mistä kaikesta on velvoitettu muita informoimaan ja tsemppaamaan.
Joku kirjoitti, etteivät miehet harrasta ghostaamisesta pöyristymistä vieläkään. Eivät ainakaan minun tuntemani miehet, joille kaveruus on ilmeisesti huomattavasti simppelimpää kuin monille naisille. Ollaan yhteyksissä kun molemmille käy, mitään draamoja ei siihen liity. Vasta äsken tapasimme mieheni ystävän, jonka olemme viimeksi nähneet yli 10 vuotta sitten. Mieheni ei vastaa juuri mihinkään viesteihin (on vielä huonompi siinä kuin minä), mutta siitä huolimatta tuo ystävä jatkoi kuin olisimme tavanneet eilen ja sovimme kyläilystä siltä seisomalta.
Tältä pohjalta ghostaajien paheksunta ja dramatisointi (parisuhdeterapiaan!?) tuntuu vähän erikoiselta. Ap
Mä tapasin muutama vuosi sitten opiskeluaikaiset ystäväni ensimmäisen kerran 28:aan vuoteen. Valmistumispäivänä niin vannottiin kyyneleet silmissä, että pidetään yhteyttä. Noh, kaikki hävisi jonnekin, eri puolille Suomea ja maailmaakin. Muutama kirje laitettiin ja sitten jo vaihtui osoitteetkin, joillain vaihtui sukunimikin, ja kun ei ollut nettiä, sähköposteja, somea, kännyköitä eikä muutakaan, niin se pahvikantinen osoitekirjakin hävisi jonnekin. Kyllähän sitä joskus harmitteli, että yhteystiedot olivat hävinneet, mutta ei kukaan ajatellut, että nyt oli tapahtunut jokin traumaattinen ghostaaminen. Niin vain kävi eikä yhteyttä voinut pitää, vaikka olisi halunnutkin. Kun sitten lopulta löysimme toisemme somen kautta, tapaamisesta ei huomannut millään tavalla, että edellisestä kerrasta oli kulunut 28 vuotta.
Tämä ja tuo AP:n miehen keissihän ei liity mitenkään aiheeseen, eli ghostaamiseen.
Suurin osa teidän vanhusten viesteistä ei koske ghostaamista mitenkään, ja yritätte väkisillä vääntää tuollaisesta ihan normaalista asiasta jotain ghostaukseen liittyvää, vaikka näin ei ole.Toistan: sinun esimerkkisi tai AP:n miehen 10 vuoden takainen ystäväjuttu eivät liity ghostaamiseen.
Koko ketju on aika koominen kun ottaa huomioon, miten moni ei edes tajua mistä puhutaan.
Mä kyllä tajuan, mitä ghostaaminen tarkoittaa. Mutta sä et näytä tajuavan, että meille vähän iäkkäämmille on ollut elämässä ihan normaalia, että ystävyyssuhde ilman mitään selityksiä loppuu. Eipä silloin aikoinaan tullut ensimmäisenä mietittyä, mitä on tehnyt väärin tai onko ystävä sittenkin pyskopaatti vaan ensimmäinen ajatus oli, että ystävä oli vaan hukannut mun puhelinnumeroni. Kun ei ne ystävien numerot olleet lankapuhelimessa muistissa. Ja hengissä selvittiin, ihan ilman traumojakin vielä.
Minusta ghostauksessa on kyse pelkuruudesta ja raukkamaisuudesta. Ei uskalleta eikä haluta ottaa vastaan reaktiota toiselta, kun tulisi eteen ystävyyden lopetus. Se on huonoa köytöstä ja etenkin vielä niin, ettei edes yhdellä viestillä kerrota, että yhteydenpito loppuu eikä jaksa enää jatkaa yhteydenpitoa ja ystävyyttä!! Täällä on todella psykopaattisia ihmisiä, jotka puolustavat ghostausta! Tämä on todella sairas palsta, joka vetää puoleensa sairaita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä nyt joten siinä mielessä vaikeaa kirjoittaa mitään. Silti minäkin kyllä arvostan jotain selitystä miksi toinen ei haluaisi enää yhteyttä pitää. Yksi lapsuuden kaveri jonka kanssa lähinnä kirjoittelimme lähetti teki vähän ihmeellisen jutun. Piti ensin kirjoittelussa väliä pitkään (luulin jo, että suuttui jostain mitä kirjoitin yms). Lähetin sitten viesti jossa kysyin asiaa. Vastasi siihen, että oli vaan ollut kiirettä. Sen jälkeen kaikki hetken ok. Sitten lähetti itse minulle viestin taas pitkän ajan kuluttua jossa kaikki ihan normaalisti. Sitten, kun taas vastasin siihen niin ei enää hän vastannut mitään. Sen jälkeen en enää ole kirjoittanut mitään. Ajattelen niin, että miksi väkisin sitten pitää yhteyttä. Ymmärrän toisaalta sen, mutta samalla aina mietin teinkö jotain väärin ja kirjoitin niin tylsähti yms ettei toista kiinnostanut. Elämäni on hyvin tavallista joten en saa siitä irti mitään hyvin erikoista kerrottavaa. Lisäksi monesti hänen kanssaan meni niin, että hän kertoi jostakin ikävästä jutusta tai että voi huonommin. Itse siihen kerran sorruin ja hän "teki" minusta heti masentuneen. Vaikeita juttuja. Itse olen kerran kirjoittanut yhdelle toiselle, että voin huonommin nyt ja en ehkä jaksa pitää niin paljon yhteyttä. Minusta sekin reilua toista kohtaan. Joskus on hyvä minusta selittää asioita. Yksikin lause on parempi kuin hiljaisuus minusta. Minulle riittäisi sekin toiselta.
Saattaisin hyvin käyttäytyä noin sellaista ihmistä kohtaan, jota pidän tuttavana. Eikä tuttavuus minulle ole mikään huono asia, päinvastoin. Tuttavista voi tulla ystäviä, ystävistä tuttuja, tiet eroavat ja risteävät elämässä parhaimmillaan useita kertoja. Ellei siihen tule mitään erikoisempia draamoja, jolloin olisi vähän vaikea jatkaa siitä mihin jäätiin. Tuollaisena draamana pitäisin sitä, jos joku vaatisi minua tilille siitä miksi pidän yhteyttä niin vähän. Ap
Ps. Pidän siis hyvin epätodennäköisenä, että tämän kaverisi käytös johtuisi jostain sinun kirjeisiisi liittyvästä asiasta tai sinusta muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla ghostaajilta, että miten he suhtautuvat seuraavissa tilanteissa.
Suomi on todella pieni maa ja moniin on tutustuttu yhteisten harrastusten parissa. Kun henkilö on nyt ghostattu, niin pakostikin törmätään yhteisissä tilanteissa. Moikataanko silloin vai ignoorataanko kokonaan henkilö, eikä edes tervehditä häntä?
Mä suutuin kerran ystävättärelleni ja koska hän oli pitkävihainen, hän ei puhunut minulle mitään yli 2 vuoteen. Oli todella kiusallista käydä samoissa tilaisuuksissa, ja välttelin tilanteita, jossa olisin joutunut hänen parikseen. Pari vuotta siinä kyräilyssä meni, ja sitten jatkettiin ihan normaalisti, ikään kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollut.
Minusta tervehditään normaalisti, mutta ei enempää. Jos on ghoustattu, ystävyyttä voi jatkaa joskus myöhemmin jos MOLEMMAT niin haluaa. Jos pitää jonkun melodramaattisen monologin ja perustelee miksi nyt katkaisen välit sinuun, paluuta ei ole.
Ei, ghostaamisen jälkeen EI tervehditä eikä ystävyyttä jatketa enää myöhemmin.
Noin toimitaan luontevasti käyneen etääntymisen/hiipumisen jälkeen, ei ghostauksen.Tuntuu, ettei ketjun ihmisistä monikaan edes ymmärrä mitä koko ghostaus tarkoittaa, kunhan vaan haluavat purkaa ikävien ihmisten aiheuttamia traumoja ihme jutuilla.
TÄH? Ei kai normaali kohteliaisuus ole kiellettyä, vaikka ystäviä ei enää olla? Mistä sä revit nämä säännöt, ja millä perusteella?
Olen eri, mutta jos ghostaat jonkun (tiedäthän mitä ghostaus on? Että ignoraa viestit ja on kun toinen ois ilmaa) niin ei sen jälkeen yhtäkkiä voi moikkailla toista.
Tottakai voi tervehtiä ihan normaalisti. Ollaan vaan palattu siihen työkaveri tai tuttavatasoon, ei olla enää ystäviä. Mutta ei nyt vihamieskään tarvitse olla. Aika naurettavaa olisi teeskennellä, ettei tunne toista.
Mutta käsitätkö siis kuitenkin, mitä "ghostaaminen" on?
Mitä mieltä itse olet, jos joku kaveri lakkaa täysin vastaamasta viesteihisi, laittaa numerosi estoon, estää sinut somessa, ei ole näkevinään kun tulet kadulla vastaan, jne. Ja sitten vuoden päästä tulee vastaan jossain Prismassa ja tervehtii kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan?
Vaikuttaisiko sinusta erityisen tasapainoisen ihmisen toiminnalta?
-eri
Tässä keskustelussa varmaan on kyse eri sukupolvistakin. Tuli mieleen, että olen sitten ilmeisesti ghostannut ihmisiä tarkoittamattani, kun olen poistanut heitä somesta ja ollut vastaamatta viesteihin, haasteisiin ym sälään, jota on lähetetty. Siitä huolimatta olen tervehtinyt noita ihmisiä ja jutellut aivan normaalisti, jos olen heitä jossain nähnyt. Joku voi siis antaa tuollaiselle somepalveluissa tehdylle asialle aivan toisen merkityksen kuin minä itse vain siksi, että käyttää noita palveluita ja minä en. Tämä liittyy myös käsitteeseen ghostata eli nuo mainittiin lehtijutussakin esimerkkeinä tylystä käytöksestä.
Alun perin ghostaaminen tarkoitti kai deittailussa häviämistä kuin tuhka tuuleen ilman selityksiä pienen tapailun jälkeen. Ap
Ja tämä oli ihan normaalia mun nuoruudessani 1970- ja 1980-luvulla. Ei sitä alettu lankapuhelimella soittelemaan (kun jokainen puhelu maksoi), että en nyt halua enää lähteä sun kanssasi yhtään minnekään. Eikä ollut somea, mistä olisi voinut ketään stalkatakaan. Sitä vaan huomasi jääneensä nuolemaan näppejään, joten ei muuta kuin seuraavana viikonloppuna taas diskoon.
Olet muuten oikeassa. Somejutuissa huomaa monesti muutenkin, että voi ei, too much information. Jollain tapaa rajat ovat hämärtyneet siinä mistä kaikesta on velvoitettu muita informoimaan ja tsemppaamaan.
Joku kirjoitti, etteivät miehet harrasta ghostaamisesta pöyristymistä vieläkään. Eivät ainakaan minun tuntemani miehet, joille kaveruus on ilmeisesti huomattavasti simppelimpää kuin monille naisille. Ollaan yhteyksissä kun molemmille käy, mitään draamoja ei siihen liity. Vasta äsken tapasimme mieheni ystävän, jonka olemme viimeksi nähneet yli 10 vuotta sitten. Mieheni ei vastaa juuri mihinkään viesteihin (on vielä huonompi siinä kuin minä), mutta siitä huolimatta tuo ystävä jatkoi kuin olisimme tavanneet eilen ja sovimme kyläilystä siltä seisomalta.
Tältä pohjalta ghostaajien paheksunta ja dramatisointi (parisuhdeterapiaan!?) tuntuu vähän erikoiselta. Ap
Mä tapasin muutama vuosi sitten opiskeluaikaiset ystäväni ensimmäisen kerran 28:aan vuoteen. Valmistumispäivänä niin vannottiin kyyneleet silmissä, että pidetään yhteyttä. Noh, kaikki hävisi jonnekin, eri puolille Suomea ja maailmaakin. Muutama kirje laitettiin ja sitten jo vaihtui osoitteetkin, joillain vaihtui sukunimikin, ja kun ei ollut nettiä, sähköposteja, somea, kännyköitä eikä muutakaan, niin se pahvikantinen osoitekirjakin hävisi jonnekin. Kyllähän sitä joskus harmitteli, että yhteystiedot olivat hävinneet, mutta ei kukaan ajatellut, että nyt oli tapahtunut jokin traumaattinen ghostaaminen. Niin vain kävi eikä yhteyttä voinut pitää, vaikka olisi halunnutkin. Kun sitten lopulta löysimme toisemme somen kautta, tapaamisesta ei huomannut millään tavalla, että edellisestä kerrasta oli kulunut 28 vuotta.
Tämä ja tuo AP:n miehen keissihän ei liity mitenkään aiheeseen, eli ghostaamiseen.
Suurin osa teidän vanhusten viesteistä ei koske ghostaamista mitenkään, ja yritätte väkisillä vääntää tuollaisesta ihan normaalista asiasta jotain ghostaukseen liittyvää, vaikka näin ei ole.Toistan: sinun esimerkkisi tai AP:n miehen 10 vuoden takainen ystäväjuttu eivät liity ghostaamiseen.
Koko ketju on aika koominen kun ottaa huomioon, miten moni ei edes tajua mistä puhutaan.
Mä kyllä tajuan, mitä ghostaaminen tarkoittaa. Mutta sä et näytä tajuavan, että meille vähän iäkkäämmille on ollut elämässä ihan normaalia, että ystävyyssuhde ilman mitään selityksiä loppuu. Eipä silloin aikoinaan tullut ensimmäisenä mietittyä, mitä on tehnyt väärin tai onko ystävä sittenkin pyskopaatti vaan ensimmäinen ajatus oli, että ystävä oli vaan hukannut mun puhelinnumeroni. Kun ei ne ystävien numerot olleet lankapuhelimessa muistissa. Ja hengissä selvittiin, ihan ilman traumojakin vielä.
Miksi sitten jauhatte tuollaisista keisseistä, jotka eivät liity ghostaamiseen mitenkään?
Eihän se ole ghostaamista, että ystävyyssuhde vaan luontevasti hiipuu pois, eikä siitä käydä mitään keskusteluita.
Totta. Kai minä vain jotenkin oletan, että jos jonkinlainen puheyhteys on vielä olemassa, Minna osaisi kyllä sanoa, jos jokin mättää. Täydellinen mykkäkoulu jättää paljon omituisemman fiiliksen. Että jotain isoa on nyt jäänyt välistä, ja se häiritsee.