Miksi työtätekevät ovat niin katkeria sosiaalieduista?
Viime päivinä esille tuodut leikkaukset ovat olleet kamalaa luettavaa. Aivan kuin yhdellä pommilla räjäytettäisiin koko hyvinvointi, mitä on rakennettu vuosikymmenet.
Siltikin gallupit näyttävät, että Keskustan kannatus vain nousee jatkuvasti.
Tämähän kertoo lähinnä siitä, että ihmiset ovat oikeasti iloisia leikkauksista ja katkeria köyhille, työttömille ja eläkeläisille heidän sosiaalieduistaan.
Miksi ihmiset ovat niin katkeria, jos joillekin maksetaan tukia? Eikö ihminen oikeasti ansaitse inhimillistä elämää olemalla tämän yhteiskunnan jäsen? Eivätkö ne voi tehdä enemmän, joilla rahkeet riittävät siihen?
Esimerkiksi nostamalla rikkaiden verotusta rajusti, oltaisiin hyvin saatu kiinni koko kestävyysvaje muutamassa vuodessa. Mutta ei, köyhiltä vain viimeiset tuhkat pesästä!
Kommentit (384)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:13"]
Hämmästyttävää, kuinka niin moni veroista ja sosiaalituista urputtava työssäkäyvä palkansaaja ei tajua, että nämä tuet ovat myös heidän turvaverkkonsa, jos huonosti käy. Näin nelikymppisenä korkeastikoulutettuna kaupunkilaisena - jota useat varmasti pitävät yhteiskunnan "menestyjänä" - olen ystäväpiirissäni nähnyt kymmeniä YT-neuvottelujen ja julkisten palvelujen tehostamisten jälkeen poispotkittuja diplomi-insinöörejä, ekonomeja, tutkijoita ja opettajia. Kaikki ovat olleet uutteria, ahkeria ja kunnollisia työntekijöitä, joilla on kymmenien vuosien työhistoria ja joille nyt vaan sattui jäämään lyhyempi tikku käteen, kun pinkkejä lappuja jaettiin. Ja heistä kaikki ovat saaneet apua työttömyyden aikaiseen toimeentuloon verorahoin kerätystä yhteisestä potista. Miksi se on monille nykyisille työntekijöille niin vaikea ymmärtää, että maksamalla veroja vakuutatte myös itsenne työttömyyden ja sairastumisen varalta? Vai eikö teistä kukaan koskaan jää työttömäksi tai sairastu?
[/quote]
Osa varmaan luulee olevansa haavoittumaton. Osa meistä aivan hyvin tietää, että saatamme itsekin tarvita väliaikaisesti näitä turvaverkkoja, ja toki haluamme silloin ottaa itsekin avun vastaan. Ero on siinä, että emme ajattele että olisi muiden velvollisuus antaa sitä ilmaista turvaverkkorahaa meille mahdollisimman paljon. Emme ajattele, että niiden työssäkäyvien ja terveiden pitäisi antaa mahdollisimman paljon omia rahojaan meille. Emme ajattele, että meillä olisi oikeus hyvää elintasoon muiden kustantamana, ainoastaan sellaiseen jolla pärjää jotta voi taas alkaa elättää itse itsensä - ja ne muut apua tarvitsevat.
Raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha raha ......
Sekö on oikeasti kaiken tämän arvoista elämässä.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Minä toivon, että aivan kaikki ihmiset ymmärtäisivät, että työnteko on elämän edellytys. Jos kaikki makaa vaan sohvalla, niin aika nopeasti kuollaan nälkään ja kylmään. Sosiaaliturvan tarkoitus on olla turvaverkkona niille, jota eivät pysty tekemään työtä. Tällaisena se on myös yleisesti hyväksytty ja sen rahoitukseen riittää halukkaita.
Sosiaaliturvan ei kuulu tarjota toimeentuloa elämäntapaintiaaneille, jotka katsovat oikeudekseen elää muiden siivellä kun "työnteko ei ole heitä varten". Järjestelmän väärinkäyttäjät kuormittavat systeemiä monella tavalla. Ensinnäkin heidän elättämisensä vie verorahoja, joilla olisi voitu tehdä jotakin järkevämpää. Ja mitä enemmän näitä intiaaneja on, sitä haluttomampia muut ovat rahoittamaan järjestelmää. Ja jos rahoitushalukkaita ei enää löydy, koko järjestelmältä menee pohja ja silloin oikeasti apua tarvitsevat ihmiset joutuvat ongelmiin.
Huhhuh. Olin itse töissä valmistumisen jälkeen vuoden, kunnes jouduin sitten työttömäksi. Alalla piti olla niin varma tilanne, etten edes ollut liiton jäsen.
Kun tulot on vaihdelleet 500 euron opintotuesta 1700 (netto) palkkatuloihin ja sitten 750 euron tukeen, niin voin kyllä sanoa että voihan jumalauta niitä ihmisiä jotka valittaa että pitää maksaa veroja! En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin työssäkäyvänä veronmaksajana! Tälläkin hetkellä käytän päivittäin tuntikausia siihen, että voisi joskus taas päästä veronmaksajien joukkoon. Tiedän, että kaikki eivät yrittämisestä huolimatta sinne mahdu.
Millaiset sairaat ihmiset ajattelee, että toisia pitäisi rankaista potkuista tai yt-neuvotteluista. Yksin asuvilla ei ole mitään kannustiloukkua. Työttömiltä lapsiperheiltäkö ne tuet pitäisi sitten viedä? Uskon, että kolmilapsinen perhe saa tukia paljon enemmän kuin mitä itse sain palkkaa. Silti tiedän, että se elämä ei ole niiden lasten kanssa kotona aina mitään herkkua. Tiedän myös, että jos niiltä vietäisiin vaikka katto pään päältä, ihan siis vain ettei tarvitse työssäkäyvien olla kateellisia, niin jouduttaisiin niistä veroista maksamaan aika paljon isompi lasku. Ja miksi olisin muutenkaan kateellinen, minullahan oli työpaikka ja tällaisella äidillä ei!
Kadehtikaa työssäkäyvät mieluummin niitä rikkaita, jotka saavat pääomatuloistaan maksaa pieniä veroja ja jotka saa pitää työpaikkansa johtoasemassa vaikka firmalla menisi miten huonosti. Vai ettekö uskalla? Pitääkö mieluummin lyödä lyötyä kun ei pokka riitä isokenkäisille uhitteluun?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:08"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:00"]
Muutama ystäväni elää sosiaalitukien varassa vapaaehtoisesti. Eivät pidä työnteosta ja ovat onnelisempia siten. Joten mua ei todellakaan haittaa! Tiedänpähän mihin osa verorahoistani menee. Hyviä ihmisiä ja ystäviä ovat joka tapauksessa.
[/quote]
Minua haittaa vain nämä vapaaehtoiset. Minä en halua heitä elättää.
[/quote]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Mutta sitä ei saa tehdä toisten kustannuksella. Ei kuulu syödä, ellei jaksa sen eteen tehdä mitään. Niinpä vastikkeellista sosiaaliturvaa oravanpyörästä pois pyrkiville. Kevyttä puuhaa, ettei totuus unohtuisi.
[/quote]
Tottakai saa. Ne tekee töitä ja luo uraa, joita se kiinnostaa. Ne jotka haluavat elää rauhassa ilman kiirrettä, voivat sen tehdä mun puolesta. Rahaahan se vain on.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:53"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:26"]
Jos ap ei ole ennen opiskellut kansantaloutta, tässä tiivistettyä tavaraa peruskurssista:
Suomen talous on ollut kuralla jo pitkään. Taloutta rasittaa todella kattavat sosiaalietuudet, jotka on luotu silloin, kun Suomella on mennyt hyvin. Nyt BKT:n nousun hiivuttua meillä ei yksinkertaisesti ole varaa pitää yllä sitä turvaverkkoa, johon meillä on aikaisemminkin ollut varaa. Jostain on saatava lisää rahaa budjettialijäämään.
Miksei sitten nostaa (taas) verotusta? Suomi saadaan "nousuun" vain ja ainoastaan työllä. Jos työnteko kannattaa ja on edullista yrityksille, palkkaavat he lisää työntekijöitä. Vastaavasti jos rikkaimmilta - jotka jo nyt maksavat veroja pahimmillaan palkkatuloistaan 35%-50% - otetaan vielä pieni siivu pois, on pelkona, että he karkaavat esimerkiksi ulkomaille. Korkea verotus ei myöskään kannusta työtä tekeviä ylenemään urallaan, sillä suurin osa palkankorotuksista uppoaa veroihin. Korkea verotus myöskin kannustaa ihmisiä yhä suuremmissa määrin jäädä lorvimaan kotiin, koska sosiaalietuuksia voi kuitenkin saada tekemättä mitään. Tarvitsemme tähän tilanteeseen uusia Nokioita ja Rovioita.
Nykyinen hallitus madaltaa kynnystä siirtyä sohvalta takaisin työelämään, niinkun sen pitäisikin. Suomen sosiaalietuudet ovat olleet ajatuksena kaunis, mutta tässä taloustilanteessa kertakaikkiaan liian kalliita. Jos Suomen taloudellista tilannetta saadaan korjattua, voidaan ainakin osa sosiaalietuuksista palauttaa. Rikkaat ovat toistaiseksi maksaneet käytännössä yksin huonon taloustilanteen aiheuttamia kustannuksia. Eikö ole nyt meidän köyhimpien aika ottaa osaa näihin samoihin talkoisiin?
t. Opiskelija
[/quote]
Voisitko vielä selventää minulle vähän yksinkertaisemmalle ihmiselle, että miten eläkeläisten asumistuesta leikkaaminen kannustaa työntekoon? Miten keliaakikoille maksettavan erityisruokakorvauksen poistaminen parantaa työllisyyttä? Miten eskarilaisilta lopetettava päivähoito vähentää työttömyyttä? Miten maksujen korottaminen poistaa kannustimia?
[/quote]
Opiskelija varsin ansiokkaasti ylhäällä asian esitti.
Kun eletään yli varojen, kuten Suomessa nyt tehdään, on kaksi vaihtoehtoa
1) lisätään verotusta => työnteko ja yrittäminen houkuttelee ihmisiä entistä vähemmän
2) leikataan etuja pois eli säästetään, jotta aktiivisten ihmisten mielenkiinto säilyä tuottavina olisi turvattu
Kohtaa 1 käytettiin Urpilaisen johdolla niin pitkään että melkein kaikki taloudentoimiliaisuus on saatu hävitettyä Suomesta. Nyt on kohdan 2 vuoro, jossa sosiaalietuisuuksia leikataan
[/quote]
Suomessa ei ole eletty yli varojen. Kaikilla valtioilla on velkaa ja Suomi vähiten velkaantuneiden maiden joukossa. Valtiontaloudessa rahaa luodaan tyhjästä, sitä ei "ansaita" samalla tavalla kuin kotitalouksissa. Lue mitä talousasiantuntijat kirjoittavat. Leikkaukset taantumassa ovat hulluutta, elvyttäminen taantumassa nostaa talouden nousuun. Tällä velkamantralla oikeisto sai nostettua itsensä suosioon kun kansa uskoo. Asiantuntijoiden tekstit ovat liian monimutkaisia kansan luettavaksi näköjään, ja siitä tulemme vielä kärsimään.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:30"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:28"]
Miksi köyhät ovat niin katkeria rikkaiden rahoista? Ne maksavat jopa puolet tuloistaan veroa ja silti pitäisi nyhtää vaan lisää? Miten paljon köyhää motivoisi se, että joka toinen työpäivä olisi käytännössä palkaton kun ne rahat menee veroihin? Jos veroja vielä korotettaisiin lähtisi hyvätuloiset aivan varmasti muualle, eikä silloin olisi nykyisiäkään verotuloja käytettävissä. Saa käyttää maalaisjärkeä ja miettiä miksi näin eikä vaan julistaa että rahat pois niiltä jotka ovat asemansa kovalla työllä hankkineet! Kyllä menestyksestä pitää voida nauttia! T. Työtön
[/quote]
Sietää maksaakin! Eihän kukaan ihminen oikeasti tarvitse yli 3000 euroa puhtaana käteen! 45 000 vuositulon jälkeen veroprosentti voisi olla 60. Saataisiin hetkessä kurottua umpeen tätä alijäämää!
[/quote]
Ja luulet nyt tosissaan, että kukaan suurituloinen jäisi tuollaisella verotuksella enää Suomeen töihin? Nytkin jo paetaan ulkomaille töihin Suomen korkeaa verotusta, tuolla veroprosentilla lähtee ne vikatkin. Mitäs sitten teet? Kiristät keskituloisten verotusta niin, että joutuvat hakemaan itse sosiaalietuuksia pärjätäkseen?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:45"]
En ymmärrä mitä se minulta on pois. Onko se kuitenkin jotain kateutta vai mitä. Ei kukaan elä perustoimeentulotuella hyvin, ainoastaan saa leivän pöydälle ja se oli siinä. Kituutusta ja jatkuvaa rahan kyttäämistä. Maksan mielelläni veroja, jotta kaikilla olisi hyvä olla.
[/quote]
Hyvä, tästä aivan samaa mieltä!
Minäkin olen iloinen veronmaksaja.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:08"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:00"]
Muutama ystäväni elää sosiaalitukien varassa vapaaehtoisesti. Eivät pidä työnteosta ja ovat onnelisempia siten. Joten mua ei todellakaan haittaa! Tiedänpähän mihin osa verorahoistani menee. Hyviä ihmisiä ja ystäviä ovat joka tapauksessa.
[/quote]
Minua haittaa vain nämä vapaaehtoiset. Minä en halua heitä elättää.
[/quote]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Miksi muiden pitäisi kustantaa tämä elämäntyyli?
Jos kynnät pellon, ostat viimeisillä rahoillasi siemeniä, kylvät ne, varjelet peltoa hallalta sytyttämällä hallaöisin kokkoja pellon reunoille, lannoitat, korjaat sadon, mylläät jauhoja ja leivot leipää, niin onko sinulle ok että naapurisi, joka on seurannut tekemisiäsi kädet taskuissa ajatuksella "minulle ei työnteko sovi", tulee pöytään syömään puolet ruoistasi?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Minä toivon, että aivan kaikki ihmiset ymmärtäisivät, että työnteko on elämän edellytys. Jos kaikki makaa vaan sohvalla, niin aika nopeasti kuollaan nälkään ja kylmään. Sosiaaliturvan tarkoitus on olla turvaverkkona niille, jota eivät pysty tekemään työtä. Tällaisena se on myös yleisesti hyväksytty ja sen rahoitukseen riittää halukkaita.
Sosiaaliturvan ei kuulu tarjota toimeentuloa elämäntapaintiaaneille, jotka katsovat oikeudekseen elää muiden siivellä kun "työnteko ei ole heitä varten". Järjestelmän väärinkäyttäjät kuormittavat systeemiä monella tavalla. Ensinnäkin heidän elättämisensä vie verorahoja, joilla olisi voitu tehdä jotakin järkevämpää. Ja mitä enemmän näitä intiaaneja on, sitä haluttomampia muut ovat rahoittamaan järjestelmää. Ja jos rahoitushalukkaita ei enää löydy, koko järjestelmältä menee pohja ja silloin oikeasti apua tarvitsevat ihmiset joutuvat ongelmiin.
[/quote]
Ne voi painaa duunia, joille se on niin kovin tärkeää. Elämää voi elää monella eri tapaa, eikä niistä yksikään ole väärä, jos on onnellinen.
Maksan mielelläni veroja, että saadaan eläkkeet, terveydenhuolto, kirjasto, koulutus ja muu yleishyödyllinen maksettua. Mutta en haluaisi maksaa veroja niin paljon kuin nyt maksan ja sopiva säästön paikka on minusta loisijoiden tuet. Näiden tukien tulisi olla väliaikaisia, eikä mahdollistaa koko elämän aikaista toimettomuutta niin kuin nyt. Myös ansiosidonnaiseen pitäisi puuttua, tunnen parikin tapausta, jotka tekee työtä juuri sen verran, että saavat liiton korvaukset nollattua ja elävät taas korvauksilla. Ja kyseiset tyypit todellakin käyttävät aikaa päivien laskemiseen. mahdollisuuksia vakituiseen työhön olisi ollut muutamankin kerran, mutta ovat itse hankkineet oikein tarkoituksella potkut, jotta ei tarvi käydä töissä.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:57"]
Nämä elämäntapa lorvijat ärsyttää. Täällä mesoava kapitalismin orjuutta vastustava. Ei ole oikeus vaan olla ja maksattaa muilla elämäänsä. Kannatan sosiaaliturvaa. Mutta ei ilman opiskelua, tukityötä tms elämään suuntaavaa toimintaa
[/quote]
Voi kyllä, opiskelisin mielelläni tai mitä tahansa muuta kuin lähettäisin näitä loputtomia työhakemuksia, joihin ei reagoida. Nykyjärjestelmässä se ei ole mahdollista. Minulta viedään kaikki tuet, jos opiskeluni katsotaan päätoimiseksi.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Minä toivon, että aivan kaikki ihmiset ymmärtäisivät, että työnteko on elämän edellytys. Jos kaikki makaa vaan sohvalla, niin aika nopeasti kuollaan nälkään ja kylmään. Sosiaaliturvan tarkoitus on olla turvaverkkona niille, jota eivät pysty tekemään työtä. Tällaisena se on myös yleisesti hyväksytty ja sen rahoitukseen riittää halukkaita.
Sosiaaliturvan ei kuulu tarjota toimeentuloa elämäntapaintiaaneille, jotka katsovat oikeudekseen elää muiden siivellä kun "työnteko ei ole heitä varten". Järjestelmän väärinkäyttäjät kuormittavat systeemiä monella tavalla. Ensinnäkin heidän elättämisensä vie verorahoja, joilla olisi voitu tehdä jotakin järkevämpää. Ja mitä enemmän näitä intiaaneja on, sitä haluttomampia muut ovat rahoittamaan järjestelmää. Ja jos rahoitushalukkaita ei enää löydy, koko järjestelmältä menee pohja ja silloin oikeasti apua tarvitsevat ihmiset joutuvat ongelmiin.
[/quote]
Multa tulee niin korvista ulos tämä jatkuva työttömien leimaaminen. Kyllä, minä ja kaikki tuntemani työttömät tekisimme töitä. En tunne yhtään ainutta "elämäntapaintiaania", mutta tunnen kymmeniä epätoivoisia työnhakijoita. Toivon, että te leimaajat joudutte kokemaan tämän saman.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:39"]

Jos elelee omavarataloudessa viljellen, metsästäen ja kalastaen ja rahaa tarvitsematta, niin ok. Mutta jos tuo elämäntapasi on sitä, että elelet tuilla maksattaen elämäsi veronmaksajilla, niin et todellakaan voi ajatella sinulla olevan siihen oikeus.
Miksi muilla olisi velvollisuus elättää aikuinen ja työkykyinen ihminen? Sairaat eri asia, heikoimmista tulee pitää huolta.
Tiesittekö että korvausten määrä lasketaan bkt:n ja mediaanitulojen mukaan, jotta olisi mahdollista pärjätä inhimillisesti. Suomi on saanut eulta jo nyt sapiskaa kun työttömyyskorvaus ei yksistään riitä elämiseen ollenkaan vaan moni saa muitakin tukia säännöllisesti. Joukossa on niitäkin jotka saavat vain tuon työttömyyskorvauksen jolla ei pärjää inhimillisesti. Näen kaduilla(puistoissa) näitä nuoria asunnottomia yleensä miehiä todella harvoin joku nainenkin. He ovat ryhmä jota ei edes yritetä auttaa. Jos putoat tähän tilanteeseen ei ole olemassa turvaverkkoja ollenkaan. Äläkä sinä kerro että ovat itse syyllisiä se osoittaa vain sinun tietämättömyymesi ja selittelysi, jotta totuutta ei tarvitsisi nähdä, oman agendansa julmuudesta. Ole edes rehellinen.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:38"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:08"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:00"]
Muutama ystäväni elää sosiaalitukien varassa vapaaehtoisesti. Eivät pidä työnteosta ja ovat onnelisempia siten. Joten mua ei todellakaan haittaa! Tiedänpähän mihin osa verorahoistani menee. Hyviä ihmisiä ja ystäviä ovat joka tapauksessa.
[/quote]
Minua haittaa vain nämä vapaaehtoiset. Minä en halua heitä elättää.
[/quote]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Miksi muiden pitäisi kustantaa tämä elämäntyyli?
Jos kynnät pellon, ostat viimeisillä rahoillasi siemeniä, kylvät ne, varjelet peltoa hallalta sytyttämällä hallaöisin kokkoja pellon reunoille, lannoitat, korjaat sadon, mylläät jauhoja ja leivot leipää, niin onko sinulle ok että naapurisi, joka on seurannut tekemisiäsi kädet taskuissa ajatuksella "minulle ei työnteko sovi", tulee pöytään syömään puolet ruoistasi?
[/quote]
Aika karkea esimerkki. Ja eikö tuo puolet ruuista ole hieman liioiteltua?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:19"]
Minä toivon, että valtaosa ihmisistä jonakin päivänä ymmärtäisi, ettei työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen.
[/quote]
Minä toivon, että aivan kaikki ihmiset ymmärtäisivät, että työnteko on elämän edellytys. Jos kaikki makaa vaan sohvalla, niin aika nopeasti kuollaan nälkään ja kylmään. Sosiaaliturvan tarkoitus on olla turvaverkkona niille, jota eivät pysty tekemään työtä. Tällaisena se on myös yleisesti hyväksytty ja sen rahoitukseen riittää halukkaita.
Sosiaaliturvan ei kuulu tarjota toimeentuloa elämäntapaintiaaneille, jotka katsovat oikeudekseen elää muiden siivellä kun "työnteko ei ole heitä varten". Järjestelmän väärinkäyttäjät kuormittavat systeemiä monella tavalla. Ensinnäkin heidän elättämisensä vie verorahoja, joilla olisi voitu tehdä jotakin järkevämpää. Ja mitä enemmän näitä intiaaneja on, sitä haluttomampia muut ovat rahoittamaan järjestelmää. Ja jos rahoitushalukkaita ei enää löydy, koko järjestelmältä menee pohja ja silloin oikeasti apua tarvitsevat ihmiset joutuvat ongelmiin.
[/quote]
Multa tulee niin korvista ulos tämä jatkuva työttömien leimaaminen. Kyllä, minä ja kaikki tuntemani työttömät tekisimme töitä. En tunne yhtään ainutta "elämäntapaintiaania", mutta tunnen kymmeniä epätoivoisia työnhakijoita. Toivon, että te leimaajat joudutte kokemaan tämän saman.
[/quote]
Tuossahan nyt vastattiin viestiin, jossa esitettiin asia niin ettei työelämä ole kaikkia varten ja että olisi ok jättäytyä omasta halustaan tukien varaan, koska " työnteko ole kaikkia varten. Ihmisellä on oikeus elää elämäänsä tahtomallaan tavalla, ja minusta on hienoa että suomessa on siihen mahdollisuus. Ei kaikkien tarvitse luoda uraa ja ahertaa hiki hatussa päivästä toiseen."
Tahtomattaan työttömiä on monia, eikä se ole mikään häpeä. Valtaosa kuitenkin hakee aktiivisesti töitä ja ennenkaikkea haluaa töihin.
Sen sijaan tuollainen "työelämä ei ole minua varten, haluan mielummin vain oleskella tukien varassa" -asenne o pelkkää vapaamatkustamista, jossa oletetaan muiden olevan vastuussa hänen elättämisestään.
Minä maksan kyllä mielelläni veroni työstäni, jos ne käytetään oikeiden asioiden hyväksi. Terveydenhuoltoon, ihmisille jotka oikeasti tarvitsevat apua... Mutta kyllä mua risoo ihmiset jotka elelevät kivasti tuilla ilman aikomustakaan hakea töitä! Esim pikkuveljeni. Yksinäinen poikamies, kiva asunto (vuokra 550e/kk) keskisuuressa kaupungissa, auto. Saa työttömyyskorvausta+asumistuen+toimeentulotukea 1200e/kk! Se on sama summa mitä moni tienaa työllään! Ei paljon kannusta menemään töihin.
Minä olen sairaanhoitaja (päivätyö) ja minulle jää verojen jälkeen 1800e/kk käteen. Joskus tulee mietittyä työn kannattavuutta kun lasten hoitomaksuja menee lähes 600e/kk... Mies myös tällainen perusduunari, mutta juuri menee bruttotuloista yli se korkein maksuluokka. Minusta suurin ongelma on nämä vuokramarkkinat. Järkyttävät vuokrat joihin suurin osa saa asumistukea valtiolta! Ja vuokranantaja rikastuu... Keskituloisena maksat kaikesta "täyden" hinnan ilman mitään tukia. Kyllä mua risoo ihan rehellisesti sanottuna!
Mutta toki sitten taas pitää tukea kun esim työpaikka menee alta. Minun miehellänikin meni ja ansiosidonnaisen ansiosta sai opiskeltua uuden ammatin ja nyt on hyvässä työpaikassa. Siis ei missään missä tienaisi miljoonia, mutta suht varmassa ja työssä mistä tykkää. Olisimme olleet ihan kusessa jos tällaista systeemiä ei olisi ollut koska asumme omakotitalossa (mistä on velkaa). Talo olisi varmaan pitänyt myydä!