Lue keskustelun säännöt.
Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?
Odotan esikoista ja vähän ristiriitaisin fiiliksin olen lueskellut toisten äitien kirjoituksia siitä, kuinka kamalaa vauva-aika on, kun vauva ei viihdy muualla kuin sylissä tai tissillä, eikä äiti itse ehdi huolehtia perustarpeistaan - syödä, käydä suihkussa tai edes rauhassa vessassa. Eikö vauvaa tosiaan voi laittaa hetkeksikään esim. pinnasänkyyn, jotta äiti ehtisi pikaisesti lämmittää ruuan tai hoitaa vessakäynnin? Ajatuskin noin "läheisriippuvaisesta" vauvasta tuntuu ahdistavalta ja tällä hetkellä pohdin, pahentaako 24/7 sylissä pitäminen ja pieneenkin inahdukseen reagoiminen tilannetta, ettei vauva oikeasti osaa olla hetkeäkään itsekseen ilman äidin läheisyyttä? Tietenkään en pientä vauvaa dumppaisi yksin pitkäksi aikaa, mutta luulisi äidin oman jaksamisen olevan koetuksella, jos oikeasti joutuu tinkimään ravinnosta ym. perustarpeista.
Kommentit (406)
Rupeankin käyttämään sanaa lastenTARHA.
Olen kuullut järkyttäviä tapauksia lasten kohtaloista, kun kädet kastentarhoissa eivät yksinkertaisesti riitä ( tarhojen omistajien / kunnan ahneus!) Lapset mahdollisesti traumatisoituvat sellaisesta, vaikka eivät siitä puhu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Normaali vauva ei kyllä todellakaan ole kauhusta hiljaa, se ei ole pienelle vauvalle luontainen tapa reagoida ikäviin tuntemuksiin. Ja useimmat äidit osaa kyllä lukea vauvaa sen verran että tajuaa onko lapsella hätä vai ei. Jos lapsi esim. leikkii tyytyväisenä varpaillaan ja jokeltelee, niin ei se ole kauhuissaan. Ihan naurettavia juttuja täällä.
Ehkä heidän on tarkoituskin traumatisoitua, vrt. "YouTuben häiriintyneet lastenkanavat". Tämä muottiin sullominen, johon hylkääminen kuuluu, palvelisi samaa ideaa.
Bisneksen tekijät ja valtiot, win-win.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Normaali vauva ei kyllä todellakaan ole kauhusta hiljaa, se ei ole pienelle vauvalle luontainen tapa reagoida ikäviin tuntemuksiin. Ja useimmat äidit osaa kyllä lukea vauvaa sen verran että tajuaa onko lapsella hätä vai ei. Jos lapsi esim. leikkii tyytyväisenä varpaillaan ja jokeltelee, niin ei se ole kauhuissaan. Ihan naurettavia juttuja täällä.
Kyllä on, kun se on hänelle "opetettu". Lasittunut katse, velttous, jne.
Haluaisinpa nähdä vauvan, joka käyttäytyy mainitsemallasi tavalla yksin jätettynä.
Voit laskea vauvan nukkumaan, ilman mitään valmistelua, ha ilman että vauva vastustelee, kun hän on traumatisoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Hyvä kirjoitus!
Kiitos. Ja anteeksi nyt vain niille pienen lapsensa päiväkotiin vieneille…
Olen vain henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa. Vaikka olen hankkinut korkeakoulututkinnon kasvatusalalla ja tiedän ammattikasvattajana, miten vaikkapa erityistä tukeakin tarvitsevia lapsia kannattaa ohjata ja kasvattaa, niin päiväkodeissa ei valitettavasti pysty toteuttamaan niitä oppeja. Laiminlyöntejä tapahtuu jatkuvasti.
Kuka pystyisi kotona hoitamaan neljää, jopa kuutta, alle vuoden ikäistä yksin samaan aikaan ja tarjoamaan lapselleen yksilöllistä hoivaa ja huolenpitoa? Niinpä.
Jokainen perusvalmiudet omaava lapsestaan välittävä vanhempi (jolla ei ole esim. hoitamatonta masennusta, joka luultavasti vaikeuttaa itsestä ja lapsesta huolehtimista), joka pitää lapsensa kotona kotihoidontuella, onnistuu kyllä antamaan lapselleen eväät hyvään elämään. Se vaatii vain aikaa ja rakkautta, kiinnostusta lapsen asioihin, ja ehkä parin vanhemman oppaan lukemista, jotta hyvän ja turvallisen perusarjen osaa luoda lapselle (jos esim. aiempaa kokemusta ei lapsista ole). Siihen ei tarvita korkeastikoulutettua, lapselle vierasta aikuista, joka kiireessä yrittää pitää ryhmän lapset hengissä tai edes ilman suurempia haavereita.
Päiväkoti on varmasti paljon huonompi vaihtoehto, jos lapsella ei ole erityistarpeita ja/tai vanhemmilla jaksamisen haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Normaali vauva ei kyllä todellakaan ole kauhusta hiljaa, se ei ole pienelle vauvalle luontainen tapa reagoida ikäviin tuntemuksiin. Ja useimmat äidit osaa kyllä lukea vauvaa sen verran että tajuaa onko lapsella hätä vai ei. Jos lapsi esim. leikkii tyytyväisenä varpaillaan ja jokeltelee, niin ei se ole kauhuissaan. Ihan naurettavia juttuja täällä.
Kyllä on, kun se on hänelle "opetettu". Lasittunut katse, velttous, jne.
Haluaisinpa nähdä vauvan, joka käyttäytyy mainitsemallasi tavalla yksin jätettynä.
Mainitsemasi kaltainen lapsi ei olekaan normaali vaan hiljaiseksi huudattamalla traumatisoitu. Lapsi ei enää huuda, koska hänelle on opetettu että itku on turhaa, kukaan tule. Normaalin vauvan ensimmäinen reaktio se ei todellakaan ole. Vauva, jolla on perusturvallisuus kunnossa ilmoittaa kyllä itkulla kun on paha olla. Ja iän karttuessa tällainen vauva kestää myös lyhyitä aikoja ilman jatkuvaa näkökontaktia äitiin. Esimerkiksi pinnasängyssä ennen nukahtamista tai juuri herättyään saattaa jokellella iloisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu kuule AP ihan vauvasta, nekin kun on ihmisiä ja erilaisia. Eli ei ehkä tarvitse tehdä kovin pitkällisiä suunnitelmia ennen kuin pääset tapaamaan vauvan ja näkemään millainen hän on.
Itsekin ihmettelin esikoisen kanssa, että mitä väsyneet äitikaverini oikein keuhkoavat. Vauva söi hyvin, nukkui monen tunnin päiväunia ja yölläkin pitkät pätkät. Päivisin viihtyi sitterissä ja lelukaaren alla.
Oli tämä mamma ihmeissään kun seuraava syntyi. Päikkärit nukkui 20min. pätkissä jos ei ollut liikkuvissa vaunuissa, yöt heräiltiin koko eka vuosi tunnin-kahden välein vaikka mitä yritettiin. 5kk kohdalla pakkonukutettiin huudon kanssa pätkäunilleen pinnasänkyyn kun en jaksanut enää unenpuutteessa vaunurallia. Leluista ei piitannut ollenkaan, lattialla viihtyi 5min. jos joku koko ajan viihdytti. Muu aika huutoa, samoin joka ilta ~3 tunnin konsertti toimenpiteistä riippumatta. Varmaan hänellä johonkin koski tai muuten v*tutti, mutta ei löytynyt ikinä lääkärissä syytä eikä ruokavaluokokeilut sun muut auttaneet mitään. Ei jäänyt kovin ruusuiset tunnelmat siitä vauva-ajasta, onneksi en muista juuri mitään kun väsytti niin. Yöt täyttä h*lvettiä ja esikoisen kanssa kuudelta ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Normaali vauva ei kyllä todellakaan ole kauhusta hiljaa, se ei ole pienelle vauvalle luontainen tapa reagoida ikäviin tuntemuksiin. Ja useimmat äidit osaa kyllä lukea vauvaa sen verran että tajuaa onko lapsella hätä vai ei. Jos lapsi esim. leikkii tyytyväisenä varpaillaan ja jokeltelee, niin ei se ole kauhuissaan. Ihan naurettavia juttuja täällä.
Joo, "NORMAALI" vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu kuule AP ihan vauvasta, nekin kun on ihmisiä ja erilaisia. Eli ei ehkä tarvitse tehdä kovin pitkällisiä suunnitelmia ennen kuin pääset tapaamaan vauvan ja näkemään millainen hän on.
Itsekin ihmettelin esikoisen kanssa, että mitä väsyneet äitikaverini oikein keuhkoavat. Vauva söi hyvin, nukkui monen tunnin päiväunia ja yölläkin pitkät pätkät. Päivisin viihtyi sitterissä ja lelukaaren alla.
Oli tämä mamma ihmeissään kun seuraava syntyi. Päikkärit nukkui 20min. pätkissä jos ei ollut liikkuvissa vaunuissa, yöt heräiltiin koko eka vuosi tunnin-kahden välein vaikka mitä yritettiin. 5kk kohdalla pakkonukutettiin huudon kanssa pätkäunilleen pinnasänkyyn kun en jaksanut enää unenpuutteessa vaunurallia. Leluista ei piitannut ollenkaan, lattialla viihtyi 5min. jos joku koko ajan viihdytti. Muu aika huutoa, samoin joka ilta ~3 tunnin konsertti toimenpiteistä riippumatta. Varmaan hänellä johonkin koski tai muuten v*tutti, mutta ei löytynyt ikinä lääkärissä syytä eikä ruokavaluokokeilut sun muut auttaneet mitään. Ei jäänyt kovin ruusuiset tunnelmat siitä vauva-ajasta, onneksi en muista juuri mitään kun väsytti niin. Yöt täyttä h*lvettiä ja esikoisen kanssa kuudelta ylös.
Asiat voi mennä pieleen jo raskaudessa. Ja kun vauvan tarpeisiin ei osata vastata, asiat voi mennä todella hulluiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aikana sitä aikaa on vaikka kuinka paljon. Ne ”ei voi käydä vessassa tai suihkussa”- ajat alkaa vasta kun lapsi liikkuu ja kiipeää.
Juuri näin 😅 Vauva ei lähde pinniksestä, mutta 11 kuinen kyllä. Ja tokihan silloinkin sitä aikaa on esim. suihkussa käyntiin, mutta se saako sen tehdä yksin, onkin sit eri asia jo.
Pitää muistaa, että vauvan ja lasten kasvatus on kuitenkin antoisaa ja ei se nyt ole niin vakavaa jos joka päivä ei ehdi vaahtokylvyssä makoilla.
Taaperoaika oli ihanaa, sillä refluksivauva oli vihdoin tyytyväinen muuallakin kuin sylissä ja nukkui välillä jopa päiväunia. Ensimmäiset puoli vuotta oli yhtä helvettiä, kun lapsi ei nukkunut yli tunnin pätkiä, ja päiväunet olivat korkeintaan vartin mittaisia. Hereillä ollessaan vauva oli rauhallinen lähinnä, kun sitä kantoi ja hytkytteli, muuten se itki niin kovin, että meinasi tukehtua. Jos jotain hyvää hakee, niin se taaperoaika tosiaan tuntui todelliselta lomalta rankan alun jälkeen, vaikka silloinkin valvottiin usein öisin korvatulehdusten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kuskasi vauvan mihin menikin. Oppi nopeasti olemaan luonnollisesti ei ympäristöissä. Lisäksi annoin vauvan isän hoitoon ihan alusta asti ja hän sai kokonaan hoitaa vauvan kylvetykset. Kaikki meni hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Tämä on juuri se pointti. Psykologiaa lukeneena ei pysty käsittämään, miten joku voi viedä pienen lapsensa päiväkotiryhmään sullottavaksi. Sama kuin veisi lapsensa tehotuotantomaatilalle häkkiin ja illalla hakisi illalla kotiin elossa olevan lapsen.
Vanhemmat eivät ikinä tule näkemään sitä, mitä kauheuksia päiväkotipäivän aikana tapahtuu, kun eivät itse ole paikalla… Kaikki tuntemani empaattiset ammattikasvattajat ovat lähteneet alalta, kun päiväkotien arki on selvinnyt… Usein siellä on todella kyynisiä ja inhottavia ihmisiä, jotka hymyilevät lastaan hakevalle vanhemmalle - todellisuus paljastuu, kun työyhteisö jää ilman vanhempien katseita. Lastenhoitajien puhetyylit lapsille eivät aina ole sitä mitä kasvatusoppaissa sanotaan.
Jaa itsestäsi puhuit... luin nopeasti ja luulin, että kirjoitit tuttavasta. Mut joo, kun asiat menee riittävän pitkälle huonoon suuntaan, mikään ei enää auta (päinvastoin, stressaa vauvaa enemmän).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Minä epäilen kyllä, että jos lapsi kokisi jatkuvasti päiväkodissa jotain "hirveää" niin se näkyisi myös ulospäin.
Uskon kyllä, ettei päiväkoti ole täydellinen paikka. Mutta harva kotikaan on täydellinen. Edellä sanottiin, että päiväkodissa aikuiset on uupuneita. Kuka sanoi, että vaihtoehtona kotona on virkeä ja hyvinvoiva äiti? Varmaan ne, joilla on mahdollisuus tällainen äiti lapsilleen olla on sitä jo. Ne, jotka vie hyvin pienen lapsen päivähoitoon on yleensä niitä, joilla on jaksamisen ja/tai taloudellisen pärjäämisen kanssa isoja haasteita. Näiden syyllistäminen kotiin ei läheskään aina olisi edes lapsen paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Tämä on juuri se pointti. Psykologiaa lukeneena ei pysty käsittämään, miten joku voi viedä pienen lapsensa päiväkotiryhmään sullottavaksi. Sama kuin veisi lapsensa tehotuotantomaatilalle häkkiin ja illalla hakisi illalla kotiin elossa olevan lapsen.
Vanhemmat eivät ikinä tule näkemään sitä, mitä kauheuksia päiväkotipäivän aikana tapahtuu, kun eivät itse ole paikalla… Kaikki tuntemani empaattiset ammattikasvattajat ovat lähteneet alalta, kun päiväkotien arki on selvinnyt… Usein siellä on todella kyynisiä ja inhottavia ihmisiä, jotka hymyilevät lastaan hakevalle vanhemmalle - todellisuus paljastuu, kun työyhteisö jää ilman vanhempien katseita. Lastenhoitajien puhetyylit lapsille eivät aina ole sitä mitä kasvatusoppaissa sanotaan.
Olen tekemässä yhtä projektia aiheeseen liittyen. Jos sinua kiinnostaa osallistua, voidaan miettiä aihetta s-postitse. Osoitteeni on (vähän typerä, mut tätä varten ja aluksi anonyymi) marmelotti38@gmail.com
Jos on vatsakipuja vauvalla monta kuukautta niin aika hirveetä se aika on!!! Varsinkin jos asut kerrostalossa. Oma lapsi huusi naama punaisena pitkin päivää ja öitä. Oikeasti, meinasin seota. Sylissä ja vatsaa hieroessa oli vähän aikaa hiljaa. Nukkui alle tunnin pätkissä.
Hyvä kirjoitus!