Lue keskustelun säännöt.
Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?
Odotan esikoista ja vähän ristiriitaisin fiiliksin olen lueskellut toisten äitien kirjoituksia siitä, kuinka kamalaa vauva-aika on, kun vauva ei viihdy muualla kuin sylissä tai tissillä, eikä äiti itse ehdi huolehtia perustarpeistaan - syödä, käydä suihkussa tai edes rauhassa vessassa. Eikö vauvaa tosiaan voi laittaa hetkeksikään esim. pinnasänkyyn, jotta äiti ehtisi pikaisesti lämmittää ruuan tai hoitaa vessakäynnin? Ajatuskin noin "läheisriippuvaisesta" vauvasta tuntuu ahdistavalta ja tällä hetkellä pohdin, pahentaako 24/7 sylissä pitäminen ja pieneenkin inahdukseen reagoiminen tilannetta, ettei vauva oikeasti osaa olla hetkeäkään itsekseen ilman äidin läheisyyttä? Tietenkään en pientä vauvaa dumppaisi yksin pitkäksi aikaa, mutta luulisi äidin oman jaksamisen olevan koetuksella, jos oikeasti joutuu tinkimään ravinnosta ym. perustarpeista.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vatsakipuja vauvalla monta kuukautta niin aika hirveetä se aika on!!! Varsinkin jos asut kerrostalossa. Oma lapsi huusi naama punaisena pitkin päivää ja öitä. Oikeasti, meinasin seota. Sylissä ja vatsaa hieroessa oli vähän aikaa hiljaa. Nukkui alle tunnin pätkissä.
Mikä häben kipunsa aiheutti, ja miksi sitä ei kyetty hoitamaan?
Varmaan siksi, että monilla vauvoilla vatsakivut voivat johtua ihan vaan suoliston tai mahanportin kypsymättömyydestä. Voi aina kokeilla imetysdieetit, lääkevalmisteet ja allergiakorvikkeet, mutta ne ei välttämättä tuo apua.
Kipu on varmaa vain, jos sille on todettu fysiologinen syy.
Varmaan näinkin, mutta eipä aikuistenkaan kipujakaan lähtökohtaisesti kyseenalaisteta jos niille ei löydy selkeää todennettavaa syytä, esimerkiksi ihan tavallinen päänsärky tai jännityksestä kipeä vatsa.
Pienten lasten kanssa ongelman selvitys on aina ihan hakuammuntaa, kun eivät pysty kovin tarkasti tuntemuksiaan analysoimaan tai kertomaan. Paha koliikki-itku voi johtua vatsakivuista, synnytyksessä tulleista lihasjumeista tai ihan vaan tähtien asennosta, siitä vaan sitten kokeilemaan auttaisiko mikään vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Normaali vauva ei kyllä todellakaan ole kauhusta hiljaa, se ei ole pienelle vauvalle luontainen tapa reagoida ikäviin tuntemuksiin. Ja useimmat äidit osaa kyllä lukea vauvaa sen verran että tajuaa onko lapsella hätä vai ei. Jos lapsi esim. leikkii tyytyväisenä varpaillaan ja jokeltelee, niin ei se ole kauhuissaan. Ihan naurettavia juttuja täällä.
Kyllä on, kun se on hänelle "opetettu". Lasittunut katse, velttous, jne.
Haluaisinpa nähdä vauvan, joka käyttäytyy mainitsemallasi tavalla yksin jätettynä.
Mainitsemasi kaltainen lapsi ei olekaan normaali vaan hiljaiseksi huudattamalla traumatisoitu. Lapsi ei enää huuda, koska hänelle on opetettu että itku on turhaa, kukaan tule. Normaalin vauvan ensimmäinen reaktio se ei todellakaan ole. Vauva, jolla on perusturvallisuus kunnossa ilmoittaa kyllä itkulla kun on paha olla. Ja iän karttuessa tällainen vauva kestää myös lyhyitä aikoja ilman jatkuvaa näkökontaktia äitiin. Esimerkiksi pinnasängyssä ennen nukahtamista tai juuri herättyään saattaa jokellella iloisesti.
Nimenomaan!!!
Jaa, minä ymmärsin ensimmäisen kirjoittajan tekstistä, ettei hänen mielestään vauvaa voi jättää hetkeksikään silmistään koska äiti ei voi tietää onko vauva hiljaa paniikissa vai tyytyväinen. Minä väitän, että jos terveen vauvan tarpeisiin on vastattu normaalisti, voi olla melkoisen varma ettei se panikoidessaan tuijottele katatonisena kattoon vaan ilmaisee että on paha olla. Ja etenkin jos vauva hyväntuulisena leikkii ja kenties jokeltelee, niin se poissulkee kyllä aika suurella todennäköisyydellä syvän paniikin.
Ei todellakaan. Lapsi kannattaa opettaa heti siihen että tilanteet vaihtelee, välillä on jonkun muun sylissä, sängyssä, lattialla, sitterissä jne.
Ja toisaalta, kun on vain yksi lapsi, saa hyvin kaikenlaista tehtyä niin että vauva on toisella käsivarrella jos ei sitten hommaa ihan jotain reppuhommelia tai liinaa. Kaksosten kanssa vähän haastavampaa.
Itselläni ei koskaan ole ollut edes kaksosten kanssa niin että en olisi päässyt vessaan tai suihkuun, minulla on ibs, ja kun vessaan pitää mennä, niin sinne pitää mennä heti ja nopeasti. Lapsi pinnasänkyyn tai olohuoneessa olevaan matkasänkyyn, ja syöksy vessaan. Jos lapsi itkee, niin sitten itkee.
Lapsi itkee usein siksi että tuntee turvallisuutensa olevan uhattuna, ja se johtuu yleensä epävarmasta vanhemmasta. Lapsi vaistoaa ja tuntee sen jos vanhempi on jännittynyt, ärtyisä, levoton jne. Se kuuluu biologiaan, kymmeniä tuhansia vuosia lapsen henki on ollut kiinni siitä että se on itkemällä kiinnittänyt aikuisen huomion itseensä ettei häntä unohdeta matkasta kun paetaan jotain vaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Minä epäilen kyllä, että jos lapsi kokisi jatkuvasti päiväkodissa jotain "hirveää" niin se näkyisi myös ulospäin.
Uskon kyllä, ettei päiväkoti ole täydellinen paikka. Mutta harva kotikaan on täydellinen. Edellä sanottiin, että päiväkodissa aikuiset on uupuneita. Kuka sanoi, että vaihtoehtona kotona on virkeä ja hyvinvoiva äiti? Varmaan ne, joilla on mahdollisuus tällainen äiti lapsilleen olla on sitä jo. Ne, jotka vie hyvin pienen lapsen päivähoitoon on yleensä niitä, joilla on jaksamisen ja/tai taloudellisen pärjäämisen kanssa isoja haasteita. Näiden syyllistäminen kotiin ei läheskään aina olisi edes lapsen paras.
Joo, toki ihan eri asia jos molemmilla vanhemmilla on uupumusta ja eivät oikein jaksa hoitaa omaa lastaan. Silloin päiväkoti voi olla ihan ok vaihtoehto lapselle. Mutta jos tilanne on se, että vanhempi ei ole uupunut ja hänellä on ihan tavanomaiset kasvatustaidot, niin en missään nimessä veisi ihan pientä lasta päiväkotiin.
Tiedän ja tunnen paljon sellaisia pienten lasten vanhempia entisten töiden kautta ja muualtakin, jotka haluavat tehdä uraa ja tienata. On korkeakoulututkinto ja vakinainen hyväpalkkainen työpaikka kummallakin vanhemmalla, auto ja omistusasunto, ja ei haluta pienempiä tuloja pariksi vuodeksi. Alle vuoden ikäinen lapsi viedään päiväkotiryhmään, jotta ei paria vuotta tarvitse olla pienemmillä tuloilla… Se ei ole lapsen edun mukaista.
Se entinen varhaiskasvatuksen opettaja
Ja sinä tiedät faktana etteivät näiden perheiden vanhemmat ole uupuneita? Toiseksi, omistusasunnon kanssa se ei ole aina ihan yksinkertainen ratkaisu laskea vaan tuloja pariksi vuodeksi. Monella se tarkoittaisi asunnon myymistä ja muuttamista vuokralle tai selvästi pienempään, kenties myös halvemmalle alueelle kauas tukiverkoista. Sekään ei ole pienten lasten kanssa mikään pieni projekti. Ja minä ymmärrän, jos joku ei halua parin vuoden takia myydä kotiaan. En minäkään halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Minä epäilen kyllä, että jos lapsi kokisi jatkuvasti päiväkodissa jotain "hirveää" niin se näkyisi myös ulospäin.
Uskon kyllä, ettei päiväkoti ole täydellinen paikka. Mutta harva kotikaan on täydellinen. Edellä sanottiin, että päiväkodissa aikuiset on uupuneita. Kuka sanoi, että vaihtoehtona kotona on virkeä ja hyvinvoiva äiti? Varmaan ne, joilla on mahdollisuus tällainen äiti lapsilleen olla on sitä jo. Ne, jotka vie hyvin pienen lapsen päivähoitoon on yleensä niitä, joilla on jaksamisen ja/tai taloudellisen pärjäämisen kanssa isoja haasteita. Näiden syyllistäminen kotiin ei läheskään aina olisi edes lapsen paras.
Joo, toki ihan eri asia jos molemmilla vanhemmilla on uupumusta ja eivät oikein jaksa hoitaa omaa lastaan. Silloin päiväkoti voi olla ihan ok vaihtoehto lapselle. Mutta jos tilanne on se, että vanhempi ei ole uupunut ja hänellä on ihan tavanomaiset kasvatustaidot, niin en missään nimessä veisi ihan pientä lasta päiväkotiin.
Tiedän ja tunnen paljon sellaisia pienten lasten vanhempia entisten töiden kautta ja muualtakin, jotka haluavat tehdä uraa ja tienata. On korkeakoulututkinto ja vakinainen hyväpalkkainen työpaikka kummallakin vanhemmalla, auto ja omistusasunto, ja ei haluta pienempiä tuloja pariksi vuodeksi. Alle vuoden ikäinen lapsi viedään päiväkotiryhmään, jotta ei paria vuotta tarvitse olla pienemmillä tuloilla… Se ei ole lapsen edun mukaista.
Se entinen varhaiskasvatuksen opettaja
Ja sinä tiedät faktana etteivät näiden perheiden vanhemmat ole uupuneita? Toiseksi, omistusasunnon kanssa se ei ole aina ihan yksinkertainen ratkaisu laskea vaan tuloja pariksi vuodeksi. Monella se tarkoittaisi asunnon myymistä ja muuttamista vuokralle tai selvästi pienempään, kenties myös halvemmalle alueelle kauas tukiverkoista. Sekään ei ole pienten lasten kanssa mikään pieni projekti. Ja minä ymmärrän, jos joku ei halua parin vuoden takia myydä kotiaan. En minäkään halunnut.
Anteeksi, mutta miksi perustetaan perhe, jos kotona ollessa on koti vaakalaudalla? Miksi hankkia alunperinkään asunto, johon ei ole varaa?
Aina ei ehdi. Mä en ehtinyt. Vauva ei nukkunut ollenkaan päiväunia kl8-16 välillä, ei edes vaunuissa. Viihtyi vain sylissä haijauksessa ja tissillä (ja söi 1-3h kerrallaan), muualla huusi ttäysillä. Oli vatsaongelmia ja refluksit. Ja kun tarpeeksi kovaa itkee, siihen itkuun meinaa tukehtua, joten en kyllä uskaltanut jättää yksin huutamaan esim sänkyyn. Vessassa ehdin käydä, suihkussa en, syödä en pystynyt. Yöt sentään nukkui hyvin kun päivät valvoi.
Eikä ole kasvatuskysymys. Seuraava lapseni oli täysin erilainen, ns helppo vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nämä läheisriippuvaiset mammat imettää lastaan lähes kouluikään saakka, samoin nukkuu samassa sängyssä ties kuinka vanhaksi. Alkaa olla jo epätervettä moinen, lapsenkin pitää itsenäistyä vanhemmasta!
Tuosta tulikin mieleen, että voisiko joku täällä kertoa, mitä hyötyä on lapsen imettämisestä kolmevuotiaaksi ja vielä reippaasti ylikin? Olen tähän asti kuullut vain melko ympäripyöreästi, että se on "täysin luonnollista" tai että lapsi ei ole vielä halunnut lopettaa, joten imetystä on siksi jatkettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nämä läheisriippuvaiset mammat imettää lastaan lähes kouluikään saakka, samoin nukkuu samassa sängyssä ties kuinka vanhaksi. Alkaa olla jo epätervettä moinen, lapsenkin pitää itsenäistyä vanhemmasta!
Tuosta tulikin mieleen, että voisiko joku täällä kertoa, mitä hyötyä on lapsen imettämisestä kolmevuotiaaksi ja vielä reippaasti ylikin? Olen tähän asti kuullut vain melko ympäripyöreästi, että se on "täysin luonnollista" tai että lapsi ei ole vielä halunnut lopettaa, joten imetystä on siksi jatkettu.
Nuo on erittäin hyviä syitä. Lisäksi:
https://www.vau.fi/vauva/imetys/miksi-taaperoimetys-on-tabu-asiantuntij…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nämä läheisriippuvaiset mammat imettää lastaan lähes kouluikään saakka, samoin nukkuu samassa sängyssä ties kuinka vanhaksi. Alkaa olla jo epätervettä moinen, lapsenkin pitää itsenäistyä vanhemmasta!
Tuosta tulikin mieleen, että voisiko joku täällä kertoa, mitä hyötyä on lapsen imettämisestä kolmevuotiaaksi ja vielä reippaasti ylikin? Olen tähän asti kuullut vain melko ympäripyöreästi, että se on "täysin luonnollista" tai että lapsi ei ole vielä halunnut lopettaa, joten imetystä on siksi jatkettu.
Nuo on erittäin hyviä syitä. Lisäksi:
https://www.vau.fi/vauva/imetys/miksi-taaperoimetys-on-tabu-asiantuntij…
Ok, no taaperoimetys on vielä ymmärrettävää. Koululaisen imettäminen alkaakin sitten mennä jo tosi oudoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nämä läheisriippuvaiset mammat imettää lastaan lähes kouluikään saakka, samoin nukkuu samassa sängyssä ties kuinka vanhaksi. Alkaa olla jo epätervettä moinen, lapsenkin pitää itsenäistyä vanhemmasta!
Tuosta tulikin mieleen, että voisiko joku täällä kertoa, mitä hyötyä on lapsen imettämisestä kolmevuotiaaksi ja vielä reippaasti ylikin? Olen tähän asti kuullut vain melko ympäripyöreästi, että se on "täysin luonnollista" tai että lapsi ei ole vielä halunnut lopettaa, joten imetystä on siksi jatkettu.
Nuo on erittäin hyviä syitä. Lisäksi:
https://www.vau.fi/vauva/imetys/miksi-taaperoimetys-on-tabu-asiantuntij…
Ok, no taaperoimetys on vielä ymmärrettävää. Koululaisen imettäminen alkaakin sitten mennä jo tosi oudoksi.
Itsekin puhuit kolme vuotiaasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä esimerkki ketjusta, jossa keskustelu on alkanut järkevästi ja hyvässä hengessä, mutta viimeiset sivut ovatkin sitten jo jotain täysin muuta. Toivottavasti AP ei enää lue tätä, eikä kukaan muukaan esikoistaan odottava.
Vauvat on erilaisia joo, mutta kahden vaikean vauvan kokemuksella sanon silti: kukaan ei pissaa housuunsa, kuole nälkään tai sairastu huonon hygienian vuoksi vauvavuotena, vaan keinot kyllä löytyy aina. Yh:lla tietysti hankalampaa. Enemmän se on se väsymys ja uupumus, mikä tekee sen, ettei jaksaisi raahautua pesulle (silti kyllä kannattaa, tulee parempi olo).
Meillä esikoisella oli todella pahat allergiat ja vielä vuoden iässäkin nukkui max 15min kerrallaan.Ja huusi, todella paljon. Huusi sylissä, huusi rattaissa, huusi ja huusi.
Nyt toinen näyttää melko samanmoiselta, aikaa kyllä kulunut välissä niin etten ihan tarkkaan muista. Nyt vauva 2kk. Ekat pari viikkoa meni ihanasti, vauva nukkui melkein vuorokauden ympäri, lojuin sängyssä imettämässä ja taas nukuttiin. Mutta sitten alkoi vatsavaivat ja huuto. Tällä hetkellä joka ilta huutaa noin 5h. Kun vihdoin nukahtaa, syö öisin vähän väliä. Sitten saattaa kukkua tyytyväisenä hereillä esimerkiksi klo 4-6, ja esikoinen herää 7. Eli unet jää varsin vähäisiksi.
Päivisin tämä vauva nukkuu kantorepussa tai liikkuvissa vaunuissa. Herää huutamaan heti, kun vaunut pysähtyy. Mitään päiväunia ei siis ole toivoakaan ottaa, ellei mies ole kotona.
Mies vaan sattumalta tekee 13 tuntisia työpäiviä, toki on onneksi useampi vapaapäiväkin viikossa. Kuitenkin paljon päiviä, kun herään aamulta 7, vien esikoisen päiväkotiin vauvan kanssa, koko päivän kärryttelen ja kantelen vauvaa, haetaan esikoinen, viihdytän esikoista illan ajan, samalla kantaen vauvaa.
Illalla mies tulee kotiin, vauva huutaa 5h, ja sama aamulla uudestaan.
On kuitenkin paljon kikkoja millä helpottaa arkea, kaikille ei samat jutut toki toimi. Mutta kyllä minä halutessani pääsen joka pvä suihkuun, saan syötyä 5x päivässä, saan tehtyä ruuan (noin 8 eri ruokaa viikossa)... Vähän olen räjähtäneen näköinen joka päivä, mutta se on enemmän jaksamisesta kiinni.
Meillä helpotuksen päiviin tuo kantoreppu, jossa viihtyy melkein koko päivän. Saan tehtyä ruuan, tehtyä kotityöt. Suihkuun otan vauvan mukaan. Makaa peiton päällä kun pesen hiukset jne, viihtyy siinä ihan hyvin kun on tarpeeksi lähellä ja vesi suhisee. Sitten lopuksi otan hänet suihkuun/kylpyyn mukaan, siellä rauhottuu ja viihtyy. Meillä on myös sitteriä ja stokken baby settiä, mutta niissä ei parhaillaan viihdy. Rattaat on sisällä päivisin, laitan niihin jos en jaksa kantaa. Ja keinutan jalalla kun teen jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Minä epäilen kyllä, että jos lapsi kokisi jatkuvasti päiväkodissa jotain "hirveää" niin se näkyisi myös ulospäin.
Uskon kyllä, ettei päiväkoti ole täydellinen paikka. Mutta harva kotikaan on täydellinen. Edellä sanottiin, että päiväkodissa aikuiset on uupuneita. Kuka sanoi, että vaihtoehtona kotona on virkeä ja hyvinvoiva äiti? Varmaan ne, joilla on mahdollisuus tällainen äiti lapsilleen olla on sitä jo. Ne, jotka vie hyvin pienen lapsen päivähoitoon on yleensä niitä, joilla on jaksamisen ja/tai taloudellisen pärjäämisen kanssa isoja haasteita. Näiden syyllistäminen kotiin ei läheskään aina olisi edes lapsen paras.
Joo, toki ihan eri asia jos molemmilla vanhemmilla on uupumusta ja eivät oikein jaksa hoitaa omaa lastaan. Silloin päiväkoti voi olla ihan ok vaihtoehto lapselle. Mutta jos tilanne on se, että vanhempi ei ole uupunut ja hänellä on ihan tavanomaiset kasvatustaidot, niin en missään nimessä veisi ihan pientä lasta päiväkotiin.
Tiedän ja tunnen paljon sellaisia pienten lasten vanhempia entisten töiden kautta ja muualtakin, jotka haluavat tehdä uraa ja tienata. On korkeakoulututkinto ja vakinainen hyväpalkkainen työpaikka kummallakin vanhemmalla, auto ja omistusasunto, ja ei haluta pienempiä tuloja pariksi vuodeksi. Alle vuoden ikäinen lapsi viedään päiväkotiryhmään, jotta ei paria vuotta tarvitse olla pienemmillä tuloilla… Se ei ole lapsen edun mukaista.
Se entinen varhaiskasvatuksen opettaja
Mä taas tiedän hyvätuloisen perheen, jossa lapsia ei missään kohtaa haluttu laittaa "kamalaan päiväkotiin", vaan olivat kouluikään saakka kotihoidossa. Todella pahoja sosiaalisia ongelmia oli kyseisillä lapsilla siinä vaiheessa, kun menivät eskariin/kouluun. Minut on aikanaan laitettu pakon edessä 8kk ikäisenä perhepäivähoitajalle, eikä ole syntynyt traumoja tai mitään henkisiä ongelmia tuosta.
Jos opettaa vauvan olemaan koko ajan kiinni ihmisessä ja vielä myöhemminkin lapsena niin kokemusperäisesti voin sanoa että tulee roikkumaan vanhemmissaan aina jatkossakin.
Yksi sukulaispoika on semmoinen ja luultiin jo että tuliko siitä kaiken lisäksi homo, muttei sentään.
Mutta onneton luuseri tuntuu olevan vaikka on kouluja käynyt.
Olin itse tosi kiinni. Vauvan pystyi jättämään, mutta lapseni alkoi liikkumaan aikaisin. Itselläni oli kädet täynnä ja muistan kuin johonkin lähtiessä, hississä ehdin itse vilkaisemaan peiliin. Näin puurot hiuksissa yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.
Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.
Minä epäilen kyllä, että jos lapsi kokisi jatkuvasti päiväkodissa jotain "hirveää" niin se näkyisi myös ulospäin.
Uskon kyllä, ettei päiväkoti ole täydellinen paikka. Mutta harva kotikaan on täydellinen. Edellä sanottiin, että päiväkodissa aikuiset on uupuneita. Kuka sanoi, että vaihtoehtona kotona on virkeä ja hyvinvoiva äiti? Varmaan ne, joilla on mahdollisuus tällainen äiti lapsilleen olla on sitä jo. Ne, jotka vie hyvin pienen lapsen päivähoitoon on yleensä niitä, joilla on jaksamisen ja/tai taloudellisen pärjäämisen kanssa isoja haasteita. Näiden syyllistäminen kotiin ei läheskään aina olisi edes lapsen paras.
Joo, toki ihan eri asia jos molemmilla vanhemmilla on uupumusta ja eivät oikein jaksa hoitaa omaa lastaan. Silloin päiväkoti voi olla ihan ok vaihtoehto lapselle. Mutta jos tilanne on se, että vanhempi ei ole uupunut ja hänellä on ihan tavanomaiset kasvatustaidot, niin en missään nimessä veisi ihan pientä lasta päiväkotiin.
Tiedän ja tunnen paljon sellaisia pienten lasten vanhempia entisten töiden kautta ja muualtakin, jotka haluavat tehdä uraa ja tienata. On korkeakoulututkinto ja vakinainen hyväpalkkainen työpaikka kummallakin vanhemmalla, auto ja omistusasunto, ja ei haluta pienempiä tuloja pariksi vuodeksi. Alle vuoden ikäinen lapsi viedään päiväkotiryhmään, jotta ei paria vuotta tarvitse olla pienemmillä tuloilla… Se ei ole lapsen edun mukaista.
Se entinen varhaiskasvatuksen opettaja
Ja sinä tiedät faktana etteivät näiden perheiden vanhemmat ole uupuneita? Toiseksi, omistusasunnon kanssa se ei ole aina ihan yksinkertainen ratkaisu laskea vaan tuloja pariksi vuodeksi. Monella se tarkoittaisi asunnon myymistä ja muuttamista vuokralle tai selvästi pienempään, kenties myös halvemmalle alueelle kauas tukiverkoista. Sekään ei ole pienten lasten kanssa mikään pieni projekti. Ja minä ymmärrän, jos joku ei halua parin vuoden takia myydä kotiaan. En minäkään halunnut.
Anteeksi, mutta miksi perustetaan perhe, jos kotona ollessa on koti vaakalaudalla? Miksi hankkia alunperinkään asunto, johon ei ole varaa?
Koska olosuhteet on muuttuneet, taloudellinen tilanne on raskausaikana muuttunut, esim. puolison koronalomautus syö säästöt ennenkuin äitiysloma ehtii edes alkamaan? Tai äiti joutuu jo varhain raskauskomplikaatioiden takia sairaslomalle ja äitiysraha romahtaa? Onhan näitä tilanteita. Aina se elämä ei mene suunnitelman mukaan.
Me kyllä hankittiin kolmas täysin tietoisena siitä että hän joutuu yksivuotiaana päiväkotiin. Asunto oli ostettu ekan lapsen kohdalla toisessa taloudellisessa tilanteessa. Kyllä, yksi vaihtoehto olisi ollut jättää kolmas lapsi kokonaan hankkimatta koska ei ollut varaa jäädä vuosikausiksi kotiin. Me ei kuitenkaan nähty sitä niin, että olisi parempi luopua koko lapsihaaveesta kuin viedä se lapsi päiväkotiin. Jos jollekin muulle se päivähoito on niin hirveä peikko niin hän varmaan tekee omat ratkaisunsa. Aika monelle se lapsiluku on kuitenkin iso asia. Jos ei nähdä järkeväksi myydä asuntoa parin vuoden takia, niin vielä vähemmän ajattelen että on järkeä supistaa lapsilukua parin tiukemman vuoden takia, se kun kuitenkin on suurempi päätös.
Vierailija kirjoitti:
Aina ei ehdi. Mä en ehtinyt. Vauva ei nukkunut ollenkaan päiväunia kl8-16 välillä, ei edes vaunuissa. Viihtyi vain sylissä haijauksessa ja tissillä (ja söi 1-3h kerrallaan), muualla huusi ttäysillä. Oli vatsaongelmia ja refluksit. Ja kun tarpeeksi kovaa itkee, siihen itkuun meinaa tukehtua, joten en kyllä uskaltanut jättää yksin huutamaan esim sänkyyn. Vessassa ehdin käydä, suihkussa en, syödä en pystynyt. Yöt sentään nukkui hyvin kun päivät valvoi.
Eikä ole kasvatuskysymys. Seuraava lapseni oli täysin erilainen, ns helppo vauva.
Ei ihme että vauva oli tissillä jopa kolme tuntia putkeen ja väliajat huusi nälkää. Luultavasti maitoa tuli niukasti ja/tai se oli vetistä. Ei imettävä äiti voi laiminlyödä syömistä, se ei ole pelkästään itsestä huolehtimista vaan se on myös osa vauvasta huolehtimista.
En siis tarkoita jälkiviisastella, vaan herätellä tuoreita äitejä jotka ajattelee että on ok jättää syömättä jos kokee ettei ehdi/jaksa. Ei ole jos aikoo imettää. Riittävästi nestettä niin maito riittää ja riittävästi rasvaa ja proteiinia niin maito on ravitsevaa eikä vetistä litkua.
Riippuu täysin vauvasta. Omat lapseni ovat olleet koliikkivauvoja tai muuten hyvin vähäunisia ja kyllä siinä monesti niin kävi, että lämmitetty ruoka jäi lautaselle ja suihkukin hävisi jollekin muulle puuhalle. Itsellä ei siis mitään kokemusta vauvoista, jotka nukkuvat tuntitolkulla. Enemmän sellaisia 30 min näpsyt -tyyppejä ovat olleet.
Esikoinen jätti päiväunet lopullisesti pois alle 2-vuotiaana, ei mikään nukuttaminen tai unirytmin muutokset siihen auttaneet. Kuopus heräsi ensimmäisen elinvuotensa tunnin välein ja kyllä siinä oli työtä, ettei tullut hulluksi silkasta unenpuutteesta. Täyttä kidutusta.
Helposti tällaisessa tilanteessa ne omat tarpeet putoavat listan viimeiseksi, kun yrittää pitää arjen jotenkin kasassa.
Se on sääli, kun miettii, kuinka kriittisestä ajasta on kyse.