Lue keskustelun säännöt.
Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?
Odotan esikoista ja vähän ristiriitaisin fiiliksin olen lueskellut toisten äitien kirjoituksia siitä, kuinka kamalaa vauva-aika on, kun vauva ei viihdy muualla kuin sylissä tai tissillä, eikä äiti itse ehdi huolehtia perustarpeistaan - syödä, käydä suihkussa tai edes rauhassa vessassa. Eikö vauvaa tosiaan voi laittaa hetkeksikään esim. pinnasänkyyn, jotta äiti ehtisi pikaisesti lämmittää ruuan tai hoitaa vessakäynnin? Ajatuskin noin "läheisriippuvaisesta" vauvasta tuntuu ahdistavalta ja tällä hetkellä pohdin, pahentaako 24/7 sylissä pitäminen ja pieneenkin inahdukseen reagoiminen tilannetta, ettei vauva oikeasti osaa olla hetkeäkään itsekseen ilman äidin läheisyyttä? Tietenkään en pientä vauvaa dumppaisi yksin pitkäksi aikaa, mutta luulisi äidin oman jaksamisen olevan koetuksella, jos oikeasti joutuu tinkimään ravinnosta ym. perustarpeista.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä uskaltanut jättää omiani hetkeksikään. Hyvä kun vauvan nukkuessa maltoin itse nukkua kun piti tuijottaa että eihän se nyt kierähdä naamalleen ja tukehdu tmv. Se suojeluvietti oli niin valtavan vahva, että untakin piti ”kuunnella”.
Suihkuun otin mukaan, samoin vessassa istui sylissä. Tavaramerkkini olikin mikrosta ja eri tasoilta löytyviä kylmiä täysiä teemukeja, joita toiveikkaina olin ehtinyt valmistaa, mutten juuri koskaan juoda. Sitten vein mikroon ja lämmitin, mutten taaskaan ehtinyt juoda 😅.
Ihan normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi, vaikka minussa vauvan myötä heräsi leijonaäiti. Se vauva vaan oli niin suurta ja ihmeellistä ettei siitä saanut eikä halunnut silmiään irrottaa. Eikä itkua vaan pystynyt kuuntelemaan, se sattui fyysisesti. Oman vauvan saamisen jälkeen muidenkin vauvojen itkut herätti ahdistusta ja painetta rintoihin. Se oli hämmentävää.
Kai se kaikki vahtiminen oli myös suurta menettämisen pelkoa, joka lapsen synnyttyä vanhemmalla herää.
"Normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi" - ei kai se vauvaa haittaakaan että äiti vahtii jatkuvasti. Mutta kovin voimakas "riippuvuus" vauvasta voi altistaa äidin uupumukselle ja raskauden jälkeiselle masennukselle ja nämä voivat heijastua vauvaan. Ei se poikkeuksellinen voimakas huoli siis aina täysin vaaratontakaan ole. Sinulle ei mitä ilmeisimmin käynyt niin. Mutta hieman karsastan sitä, että tuoreille äideille luodaan kuvaa että se överiksi menevä huoli on ihan normaalia ja okei. Joskus se on. Joskus taas on niin, että jatkuva vauvan vahtaustarve ja esim. tukehtumispelko on ensimmäisiä oireita siitä että äidin pää on pettämässä ja tarvitaan apua. Pahimmillaan kyseessä voi olla jopa alkava lapsivuodepsykoosi.
Joo siinä kohtaa on syytä huolestua, jos ei itse pysty edes nukkumaan kun täytyy koko ajan vahdata vauvaa. Tai jos alkaa olla ylihuolissaan esim. siitä, että vauva yhtäkkiä lopettaa hengittämisen.
Minä pelkään että vauva lopettaa hengittämisen. Mistä voisin saada apua? Neuvolassa sanottiin vaan voi voi kyllä se siitä. Vauvani nukkuu epätavallisen hyvin, mutta en pysty tästä nauttimaan kun tarkistelen että hengittää. Pelkään kätkytkuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä uskaltanut jättää omiani hetkeksikään. Hyvä kun vauvan nukkuessa maltoin itse nukkua kun piti tuijottaa että eihän se nyt kierähdä naamalleen ja tukehdu tmv. Se suojeluvietti oli niin valtavan vahva, että untakin piti ”kuunnella”.
Suihkuun otin mukaan, samoin vessassa istui sylissä. Tavaramerkkini olikin mikrosta ja eri tasoilta löytyviä kylmiä täysiä teemukeja, joita toiveikkaina olin ehtinyt valmistaa, mutten juuri koskaan juoda. Sitten vein mikroon ja lämmitin, mutten taaskaan ehtinyt juoda 😅.
Ihan normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi, vaikka minussa vauvan myötä heräsi leijonaäiti. Se vauva vaan oli niin suurta ja ihmeellistä ettei siitä saanut eikä halunnut silmiään irrottaa. Eikä itkua vaan pystynyt kuuntelemaan, se sattui fyysisesti. Oman vauvan saamisen jälkeen muidenkin vauvojen itkut herätti ahdistusta ja painetta rintoihin. Se oli hämmentävää.
Kai se kaikki vahtiminen oli myös suurta menettämisen pelkoa, joka lapsen synnyttyä vanhemmalla herää.
"Normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi" - ei kai se vauvaa haittaakaan että äiti vahtii jatkuvasti. Mutta kovin voimakas "riippuvuus" vauvasta voi altistaa äidin uupumukselle ja raskauden jälkeiselle masennukselle ja nämä voivat heijastua vauvaan. Ei se poikkeuksellinen voimakas huoli siis aina täysin vaaratontakaan ole. Sinulle ei mitä ilmeisimmin käynyt niin. Mutta hieman karsastan sitä, että tuoreille äideille luodaan kuvaa että se överiksi menevä huoli on ihan normaalia ja okei. Joskus se on. Joskus taas on niin, että jatkuva vauvan vahtaustarve ja esim. tukehtumispelko on ensimmäisiä oireita siitä että äidin pää on pettämässä ja tarvitaan apua. Pahimmillaan kyseessä voi olla jopa alkava lapsivuodepsykoosi.
Joo siinä kohtaa on syytä huolestua, jos ei itse pysty edes nukkumaan kun täytyy koko ajan vahdata vauvaa. Tai jos alkaa olla ylihuolissaan esim. siitä, että vauva yhtäkkiä lopettaa hengittämisen.
Ja yksi varoitusmerkki on se ajatus, että vain äiti itse osaa hoitaa lasta oikein. Tietysti äidillä voi vauvaa enemmän hoitavana olla hyviä vinkkejä isälle, mutta oma lukunsa on nämä äidit, jotka ei uskalla edes puolison vahtivuorolla levätä koska pitää koko ajan vahdata ettei mies vaan hoida väärin. Jos ei se puoliso ole umpihullu narkki vaan suunnilleen normaali ihminen, niin sen verran täytyy opetella luottamaan että antaa puolison rauhassa hoitaa omalla tavallaan. (Ja jos se on umpihullu narkki niin sen paikka ei ole samassa asunnossa pikkuvauvan kanssa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia, että vauva on 24/7 kiinni äidissä. Älä opeta vauvaa, että nukahtaa vain tissille tai syliin. Pienet vauvat nukkuvat todella paljon, hyvin ehdit tehdä normaaleja toimia sillä aikaa. Ja toki myös vauvan hereilläkin ollessa.
Tai sitten eivät nuku. En tiennyt miten vähän jo vastasyntynyt voi nukkua ennenkuin sain vauvan.
Ja miten kovaa sellainen voi karjua ilman syliä.
Meillä sama, ekat 2 viikkoa nukuttiin max 20min pätkissä koko pari viikkoa yötä päivää. Siinä tuli muutama itku itsellekkin. Selvisi, että vauvalla maitoallergia ja refluksi. Kun saatiin nämä kuntoon alkoi nukkua kuin tukki.
Vierailija kirjoitti:
Näillä on muitakin ongelmia kuin vain "vaativa" vauva.
Normaali ihminen ei seiso suihkussa tuntikausia, istu pytyllä koko päivää tai suorita mitään muutakaan megalomaanisen hitaasti.
Vauvaa ei ole tarkoitus kantaa 24/7.
?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä uskaltanut jättää omiani hetkeksikään. Hyvä kun vauvan nukkuessa maltoin itse nukkua kun piti tuijottaa että eihän se nyt kierähdä naamalleen ja tukehdu tmv. Se suojeluvietti oli niin valtavan vahva, että untakin piti ”kuunnella”.
Suihkuun otin mukaan, samoin vessassa istui sylissä. Tavaramerkkini olikin mikrosta ja eri tasoilta löytyviä kylmiä täysiä teemukeja, joita toiveikkaina olin ehtinyt valmistaa, mutten juuri koskaan juoda. Sitten vein mikroon ja lämmitin, mutten taaskaan ehtinyt juoda 😅.
Ihan normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi, vaikka minussa vauvan myötä heräsi leijonaäiti. Se vauva vaan oli niin suurta ja ihmeellistä ettei siitä saanut eikä halunnut silmiään irrottaa. Eikä itkua vaan pystynyt kuuntelemaan, se sattui fyysisesti. Oman vauvan saamisen jälkeen muidenkin vauvojen itkut herätti ahdistusta ja painetta rintoihin. Se oli hämmentävää.
Kai se kaikki vahtiminen oli myös suurta menettämisen pelkoa, joka lapsen synnyttyä vanhemmalla herää.
"Normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi" - ei kai se vauvaa haittaakaan että äiti vahtii jatkuvasti. Mutta kovin voimakas "riippuvuus" vauvasta voi altistaa äidin uupumukselle ja raskauden jälkeiselle masennukselle ja nämä voivat heijastua vauvaan. Ei se poikkeuksellinen voimakas huoli siis aina täysin vaaratontakaan ole. Sinulle ei mitä ilmeisimmin käynyt niin. Mutta hieman karsastan sitä, että tuoreille äideille luodaan kuvaa että se överiksi menevä huoli on ihan normaalia ja okei. Joskus se on. Joskus taas on niin, että jatkuva vauvan vahtaustarve ja esim. tukehtumispelko on ensimmäisiä oireita siitä että äidin pää on pettämässä ja tarvitaan apua. Pahimmillaan kyseessä voi olla jopa alkava lapsivuodepsykoosi.
Joo siinä kohtaa on syytä huolestua, jos ei itse pysty edes nukkumaan kun täytyy koko ajan vahdata vauvaa. Tai jos alkaa olla ylihuolissaan esim. siitä, että vauva yhtäkkiä lopettaa hengittämisen.
Minä pelkään että vauva lopettaa hengittämisen. Mistä voisin saada apua? Neuvolassa sanottiin vaan voi voi kyllä se siitä. Vauvani nukkuu epätavallisen hyvin, mutta en pysty tästä nauttimaan kun tarkistelen että hengittää. Pelkään kätkytkuolemaa.
Hanki vauvamonitori, jossa videokuvaa niin voit tuijottaa niin kauan, että uskallat päästää irti. Hanki myös sellainen vauvan sänky, jonka läpi voi hengittää esim. dock a tot tai ensisänky villaisella patjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan kuopuksen kanssa olisi edes pystynyt 24/7 keskittymään pelkästään vauvaan, kun kotona oli samaan aikaan myös taapero jonka tarpeista nyt ainakin oli pakko huolehtia.
Tämä!
Ei siis lapsia pienellä ikäerolla. Ei todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ehtii.Sitterissä tai kaukalossa mukaan kylppäriin,keittiöön tms jos ei muuten.Jotain leluja viihdykkeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja samaan aikaan jotkut miehet kehtaavat vaatia seksiä tai muuten jättävät perheen. Äiti kun ei ehdi edes perustarpeitaan tyydyttää niin mies vonkuu vielä vieressä.
Jos äiti ei ehdi perustarpeita tyydyttämään, niin usein se on itseaiheutettua, joskus johtuu siitä ettei puoliso hoida hommiaan. Hyvin harvoin vauva oikeasti vaatii äidiltä 24/7 vahtaamista.
Öö vauva nimenomaan vaatii 24/7 vahtaamista? Toki se ei tarkoita sylissä 10cm päässä.
Ei vaadi. 24/7 vahtaaminen tarkoittaisi sitä, että vauvan nukkuessakin pitäisi jonkun koko ajan istua vieressä tuijottamassa. Jos näin olisi, ei vauvan hoitaminen kotona 1-2 aikuisen voimin olisi pitemmän päälle mitenkään mahdollista, vaan tarvittaisiin kolmivuoroa tekevä henkilökunta pyörittämään valvontaa. Ihmisten kun pitää nukkua ja syödäkin joskus. Normaali vauva kuitenkin pääsääntöisesti osannee itse kiinnittää aikuisen huomion, jos kaipaa jotain :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan kuopuksen kanssa olisi edes pystynyt 24/7 keskittymään pelkästään vauvaan, kun kotona oli samaan aikaan myös taapero jonka tarpeista nyt ainakin oli pakko huolehtia.
Tämä!
Ei siis lapsia pienellä ikäerolla. Ei todella.
Niin, kun se taapero voi häiritä hyvää vauvanvahtauspsykoosia. Huoh.
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.
En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneks nykyään ei sentään tarvi minnekään navettaan rientää niinkuin ennen vanhaan
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Juurikin näin, hyvistä kokemuksista ei saa kertoa tai niitä ei uskota. Ei vanhemmuus ja lapset tarkoita aina ja vain pelkkää hirveää kaaosta. Asiat voi olla myös tosi kivasti ja sujua hyvin. Paljon riippuu siitä, kuinka paljon jaksaa itse nähdä vaivaa rutiinien eteen, ne ovat lasten kanssa avain onneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aikana sitä aikaa on vaikka kuinka paljon. Ne ”ei voi käydä vessassa tai suihkussa”- ajat alkaa vasta kun lapsi liikkuu ja kiipeää.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vauvasta. Osa ei edes huuda, jos äiti haluaa käydä vessassa ja jättää vauvan siksi aikaa vaikka sänkyyn. Mutta osa huutaa sitten hereillä ollessaan koko ajan ellei saa olla sylissä. Ainakin syöminen on sellainen toiminto, joka kannattaa opetella tekemään yhdellä kädellä vauva sylissä. Osa äideistä ei päivisin syö muuta kuin kylmää ruokaa, koska kuuma ruoka voi polttaa vauvaa pudotessaan sen päälle, mutta henkilökohtaisesti en olisi pysynyt tuollaisella ruokavaliolla järjissäni.
Meillä isoin ongelma tuli siitä, että en voinut nukkua päivisin vauvan kanssa samaan aikaan, koska se ei nukkunut muualla kuin liikkuvissa vaunuissa. Kävelin pahassa univelassa (koska vauvalla oli koliikki, eikä se nukkunut öisinkään kuin max 2 tunnin pätkiä) sitten ympäri kaupunkia päivät. Ja siinä ei voinut pysähtyä esim. syömään jotain tai käymään vessassa, koska huuto alkoi heti vaunujen pysähdyttyä ja muut ihmiset eivät kestä julkisella paikalla vauvan huutoa yhtään.
Minua ei haittaa muiden vauvojen itkut lainkaan. Vauvat itkevät. Piste.
Juu4 kirjoitti:
Onneks nykyään ei sentään tarvi minnekään navettaan rientää niinkuin ennen vanhaan
Eikö? Kyllä me maatilojen emännät nykyäänkin tehdään vauvoja :)
Vierailija kirjoitti:
Ihan riippuu siitä, minkä verran oma pää kestää kuulla oman vauvan itkua.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Juurikin näin, hyvistä kokemuksista ei saa kertoa tai niitä ei uskota. Ei vanhemmuus ja lapset tarkoita aina ja vain pelkkää hirveää kaaosta. Asiat voi olla myös tosi kivasti ja sujua hyvin. Paljon riippuu siitä, kuinka paljon jaksaa itse nähdä vaivaa rutiinien eteen, ne ovat lasten kanssa avain onneen.
Tai sitten joutuu kuuntelemaan sitä iänikuista vertailua. Tiettyjen kavereiden kysellessä kuulumisia mietin aina, pitäisikö valehdella kun ei jaksa kuunnella sitä puolen tunnin päivittelyä siitä kuinka helppoa meillä on ja kuinka kamalaa kysyjällä itsellään oli aikanaan. Toki ymmärsin että raskaasta vauva-ajasta haluttiin puhua, mutta kun joidenkin kanssa keskustelu oli pelkästään sitä. Siis vaikka kyseisten äitien vauva-ajoista oli vuosia. Tuli jopa syyllinen olo siitä, että miten me ollaankin kehdattu saada näin helppoja vauvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Kyllä ja ei. Meillä ei refluksinen vauva viihtynyt yhtään selällään tai vatsallaan, eikä myöskään sitterissä. Aina piti pitää sylissä MUTTA, pienet nukkuu paljon päikäreitä, joten kyllä tasan ehtii syömään, suihkuun ja tekemään omia juttuja. Taapero on se, jolta et saa hetken rauhaa, kun pieni pers kärpänen haluaa oppia ja kokeilla kaikkea yhdessä koko ajan, mutta hellyyttävä sekin.
Kiinnitä tosiaan huomiota siihen, että syliin ei nukahdeta ja aina omaan sänkyyn, aina sama rytmi nukkumaan mennessä, niin päikkärit ja yöunet alkaa sujua = saat aikaa huolehtia itsestäsi.