Lue keskustelun säännöt.
Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?
Odotan esikoista ja vähän ristiriitaisin fiiliksin olen lueskellut toisten äitien kirjoituksia siitä, kuinka kamalaa vauva-aika on, kun vauva ei viihdy muualla kuin sylissä tai tissillä, eikä äiti itse ehdi huolehtia perustarpeistaan - syödä, käydä suihkussa tai edes rauhassa vessassa. Eikö vauvaa tosiaan voi laittaa hetkeksikään esim. pinnasänkyyn, jotta äiti ehtisi pikaisesti lämmittää ruuan tai hoitaa vessakäynnin? Ajatuskin noin "läheisriippuvaisesta" vauvasta tuntuu ahdistavalta ja tällä hetkellä pohdin, pahentaako 24/7 sylissä pitäminen ja pieneenkin inahdukseen reagoiminen tilannetta, ettei vauva oikeasti osaa olla hetkeäkään itsekseen ilman äidin läheisyyttä? Tietenkään en pientä vauvaa dumppaisi yksin pitkäksi aikaa, mutta luulisi äidin oman jaksamisen olevan koetuksella, jos oikeasti joutuu tinkimään ravinnosta ym. perustarpeista.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aikana sitä aikaa on vaikka kuinka paljon. Ne ”ei voi käydä vessassa tai suihkussa”- ajat alkaa vasta kun lapsi liikkuu ja kiipeää.
Juuri näin 😅 Vauva ei lähde pinniksestä, mutta 11 kuinen kyllä. Ja tokihan silloinkin sitä aikaa on esim. suihkussa käyntiin, mutta se saako sen tehdä yksin, onkin sit eri asia jo.
Pitää muistaa, että vauvan ja lasten kasvatus on kuitenkin antoisaa ja ei se nyt ole niin vakavaa jos joka päivä ei ehdi vaahtokylvyssä makoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aikana sitä aikaa on vaikka kuinka paljon. Ne ”ei voi käydä vessassa tai suihkussa”- ajat alkaa vasta kun lapsi liikkuu ja kiipeää.
Juuri näin 😅 Vauva ei lähde pinniksestä, mutta 11 kuinen kyllä. Ja tokihan silloinkin sitä aikaa on esim. suihkussa käyntiin, mutta se saako sen tehdä yksin, onkin sit eri asia jo.
Pitää muistaa, että vauvan ja lasten kasvatus on kuitenkin antoisaa ja ei se nyt ole niin vakavaa jos joka päivä ei ehdi vaahtokylvyssä makoilla.
Useimmat 11-kuiset ei kyllä tule pinniksestä laitojen yli, yleensä se tapahtuu lähempänä 1,5-2,5. Ja vaikka tulisikin, niin suihkussa voi käydä lapsen päikkäriaikaan. Tarvittaessa itkuhälytin mukaan.
Mun kuopus nukkui vain 2x puolen tunnin päikkärit vaikka oli pieni keskonen. Tosi aktiivinen ja seurasi koko ajan mitä tein. Hyvin ehdin käymään suihkussa ja syömään, siivoamaan ja tekemään ruokaa. Eihän ollut muita vaihtoehtoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Sinäkään et siis usko?
-eri
Tosin itse olen samaa mieltä kuin isoäitini, 1800-luvulla syntynyt sanoi että lasten välillä pitäisi antaa paistaa kahden kesän auringon.
Isovanhemmillani oli neljä lasta, ei joka vuosi uutta vauvaa.
Vastaus aloituksen kysymykseen: EI VOI.
Jos sen teet, saat juuri sen takertuvuuden, johon pelkkä sylikään ei välttämättä riitä.
Sinun on opittava priorisoimaan, sovittamaan, joustamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän yrität pakottaa vauvan sopeutumaan, sitä enemmän joudut itse sopeutumaan - ironista, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mun tuli otettua vauva suihkuun mukaan. Istu siinä omassa kaukalossaan sen ajan. EN uskaltanut jättää esim. yksin sänkyyn.
Mikset? Kyllä minä jätin ja sitten itkuhälyttimestä kuuntelin että oliko vauvani hiljaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Sinäkään et siis usko?
-eriTosin itse olen samaa mieltä kuin isoäitini, 1800-luvulla syntynyt sanoi että lasten välillä pitäisi antaa paistaa kahden kesän auringon.
Isovanhemmillani oli neljä lasta, ei joka vuosi uutta vauvaa.
Uskon, mulla myös lasten kanssa asiat sujuneet hyvin, siksi mä olen kotona edelleen. Ja olen kunnes nuorinkin on suorittanut ekan luokan. Kommentoin vain miksi ihmiset ehkä eivät tätä äitiä ”usko” tai suhtautuminen on nuiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi voi olla kauhusta hiljaa, tullessaan hylätyksi. Ei häntä voi virkeänä vain jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
Haluaa ja se on täysin sallittua. Kuten sanoin, moni on samassa tilanteessa. Tapasi tyoda asia esiin vain saattaa selittää sen miksi ihmisten on vaikea ottaa se neutraalina kuvauksena teidän arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
En huomannut. Kukaan ei ole sanonut etteikö teillä olisi ollut noin. Kyllä minuakin pisti silmään tapasi puhua lapsistasi ja rutiineistasi. Mitä olisit tehnyt, jos joku lapsistasi olisikin ollut räiskyvämpi? Hänkö olisi sitten ollut se vaikea ja kaiken pilaava lapsi?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
Haluaa ja se on täysin sallittua. Kuten sanoin, moni on samassa tilanteessa. Tapasi tyoda asia esiin vain saattaa selittää sen miksi ihmisten on vaikea ottaa se neutraalina kuvauksena teidän arjesta.
Kiitos palautteesta. En ilmiselvästikkään ole taitava kynäilijä. Mutta ymmärsit kuitenkin mitä halusin kertoa. Voin luvata etten puhu ihmisille ihan noin asioistani, täällä netissä yritin vain pureutua olennaiseen. En tosin tajunnut että liian ytimekkäästi kirjoitettuna reaktiona on ärtymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
En huomannut. Kukaan ei ole sanonut etteikö teillä olisi ollut noin. Kyllä minuakin pisti silmään tapasi puhua lapsistasi ja rutiineistasi. Mitä olisit tehnyt, jos joku lapsistasi olisikin ollut räiskyvämpi? Hänkö olisi sitten ollut se vaikea ja kaiken pilaava lapsi?
-eri
Palaute ymmärretty. Eikös tässä puhuttu vauva-arjesta? Puhuikin juuri siitä. Meidän vauva-arki oli mukavaa ja helppoa, oli rutiinit ja vaikka mitä. Jatketaanko puhetta sitten lapsiarjesta? Minulla on 3 erityislasta, voi luvata että räiskyvyyttä riittää. Tuliko nyt parempi mieli?
Jos olet työskennellyt labrassa, osaat luultavasti organisoida. Silloin kykenet vähän ennakoimaan elämää vauvan kanssa, vaikka tilanne aina elääkin.
Aivan kuten labratyön suunnittelussa, vauvankin kanssa joudut käyttämään vähän järkeä. On esim. hyvä ottaa harso käden ulottuville, ennen imetyksen aloittamista. On hyvä miettiä, milloin todennäköisesti kannattaa käydä suihkussa, eikä toisaalta olla asian suhteen liian jäykkä.
Hylkääminen sillä tavalla, että vauva joutuu itkemään - ja asian pitäminen hyväksyttävänä - on tahallista, eli vauvan pahoinpitelyä. Se ei ole normaalia käytöstä äidiltä.
Vauvat ovat erilaisia ja heillä on erilaisia vaiheita. Aina keinot keksitään.
Neljän äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.
Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.
3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.
On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…
Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.
T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)
Harso on hyvä ottaa valmiiksi, sillä imetyksen aikana haluat minimoida häsläämisen. Haluat myös heti pyyhkiä, jos sinulle käy vahinko ja maitoa ruiskuu, tai et vielä osaa käsitellä vauvaa, ja hän puklaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-arki voi yllättää. Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla.
Kaikki lapset nukkui hyvin, söi hyvin ja olivat terveitä. Esikoinen sairastui ensimmäisen kerran 5 vuotiaana, keskimmäinen 2 vuotiaana ja kuopus on nyt 9 eikä ole sairastanut mitään minkä vuoksi olisi lääkärissä tarvittu käydä.En ole valvonut lasten takia yhtään yötä. Lapset oli tyytyväisiä ja sain syödä yhtäaikaa lämmintä ruokaa kuin muutkin ja mistään en joutunut tinkimään. Lapset meni nukkumaan n klo 20 joka ilta, minulla on monta tuntia omaa aikaa.
Kukaan ei ollut vaativa lapsi, hyvin helppoja olivat oikeastaan kaikessa. Nukahtivat kun vein sänkyyn tai vaunuihin. Sain tehdä kotitöitä kun vauva tai lapsi leikki tyytyväisenä vieressä. Tai ihan vaan vaikka neuloa.
Toki meillä oli hyvät rutiinit. Aamulla herättiin, syötiin ja ulkoiltiin (säästä huolimatta). Sitten taas syötiin ja nukuttiin. Taas syömistä ja ulkoilua. Kyllähän se ihan työstä kävi mutta voisin kuvitella että työläämpää olisi ollut ilman rutiineja.
En voi tästä kertoi oikeastaan kuin anonyyminä, olen huomannut että kukaan ei halua uskoa että tälläistä voi olla. Jotenkin kivempaa ilmeisesti kuulla että on hankalaa ja raskasta.
Mutta jos jotain hankalaa on keksittävä niin ehkä se että opin itsekkin nukkumaan päiväunet kun lapset oli nukkumassa, minun oli vaikeampi niistä vieroittua kuin lasten :)
Johtuisikohan nuiva suhtautuminen siitä, että kuvaat asiaa itsesi ylentäen? On paljon perheitä, joissa hommat toimii, mutta ei ole tarvetta kertoa miten itse on onnistunut täydellisesti. Lapset eivät ole mitään sisustuselementtejä tai robotteja, joista voi ottaa meriitit itselleen. Ja tuo ”helppo lapsi” on todella alentuva ilmaus lapsista. Ihan kuin he olisi huonompia, jos eivät sun ajatukseen temperamenttinsä kanssa sopisi.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vauvat oli helppoja, olkoonkin vaikka alentava ilmaus, ihan ilman omaa ansiotani. En varmasti osannut tehdä asioita oikein varsinkaan esikoisen kohdalla ja jokainen oli oma persoonansa alusta alkaen. Kun oli nälkä, ne söi, kun väsytti, ne nukkui.
Ympärillä olevat ihmiset päivitteli että minulla on varmasti rankkaa ja vaikka mitä kun on noin monta pientä yhtäaikaa. En kokenut asiaa niin mutta hyvin pian tuli selväksi että kannattaa vain nyökkäillä, kukaan ei edes olisi uskonut jos olisin kertonut. Ihmiset oletti vaikka mitä ja hyvin pian huomasin että todellakin kannattaa pitää suunsa kiinni. Ystävien kanssa puhuessa huomasin etten osannut neuvoa tai olla vertaistukena kun en ollut kokenut samaa.
Minulle lapset on kaikkea muuta kuin elementti minkä omistan. Me elettiin just niinkuin itsestä tuntui hyvältä.
Harmi kun tämä netissä juttelu on vähän tälläistä yleistämistä. Olisinko ollut uskottavampi tai olisiko saanut sympatiaa jos olisin kertonut raskaista asioista. Tässä ketjussa puhutaan elämästä pienten lasten/lapsen kanssa. Joten puhuin siitä, muut elämäni asiat tai tapahtumat on tässä toisarvoisia. Haluat jotenkin nyt ajatella että elämäni on vain kiiltokuvaa, olen joku supersuorittaja ja vailla huolen häivää.
Mutta kuten sanoin, ei kukaan halua kuulla tälläistä. Huomasitteko?
En huomannut. Kukaan ei ole sanonut etteikö teillä olisi ollut noin. Kyllä minuakin pisti silmään tapasi puhua lapsistasi ja rutiineistasi. Mitä olisit tehnyt, jos joku lapsistasi olisikin ollut räiskyvämpi? Hänkö olisi sitten ollut se vaikea ja kaiken pilaava lapsi?
-eri
Palaute ymmärretty. Eikös tässä puhuttu vauva-arjesta? Puhuikin juuri siitä. Meidän vauva-arki oli mukavaa ja helppoa, oli rutiinit ja vaikka mitä. Jatketaanko puhetta sitten lapsiarjesta? Minulla on 3 erityislasta, voi luvata että räiskyvyyttä riittää. Tuliko nyt parempi mieli?
Ymmärrän hyvin, että sua kismittää, varmasti on tuntunut pahalta jos sulle on annettu ymmärtää, että et olisi saanut kertoa vauva-ajan olleen ihana. Kukapa sellaista toivoisi, ulkopuolisuuden tunne on varmasti tullut usein. Täällä kiinnitettiin huomiota vain ulosantiisi, ei muuhun. Kaikkea hyvää jatkossakin.
Höpöhöpö, useimmat äidit syö ja käy suihkussa ja vessassa ihan ilman vauvan huudattamista. Naurettavaa pelottelua tällainen.