Onko muita, joilla aurallinen ja särytön migreeni?
Ensin alkaa kadota puolet kirjaimista, jos lukee tai on koneella. Sitten vilkkuu kohta vähän näkökentässä, sitten tulee sahalaita, joka suurenee. Hikoiluttaa ja oksettaa. Lopulta sahalaita täyttää koko näkökentän ja kun se loppuu, on ihan väsynyt loppupäivän.
Ei ole kiva tuokaan oire, vaikka kivuton onkin.
Kommentit (69)
Migreenin lisäksi näköhäiriöt voivat liittyä myös esim kilpirauhasen ongelmiin. Mulla oli just tuollainen sahalaita-aura usein kilpirauhasen liikatoiminnan aikana. Loppui kun hormonitasapaino löytyi.
Minulla on ollut n 12-vuotiaasta asti se aurallinen migreeni, joss näkökenttä katoaa, mutta ei ole tullut päänsärkyä. Se loppui n 25/30-vuotiaana. Nyt tänä vuonna tuli yllättäen taas kerran pitkällisen tauon jälkeen, olen viisikymppinen. Sitä edelsi n puoli tuntia aiemmin voimakas palelu ja väsymys, ne ovat näköjään kohtausta edeltäviä oireita.
Vierailija kirjoitti:
Jostain olen lukenut, että se ei ole ns. oikea migreeni. Minulla myös auroja silloin tällöin. E-pillerit pannassa varmuuden vuoksi.
Migreenin oireet voivat olla monenlaisia. Yhteistä niille on se, että niiden aiheuttajana on verenkiertohäiriö aivoissa. Alla olevassa linkissä on lisää tietoa.
https://www.terve.fi/artikkelit/migreeniaura-voi-olla-saryton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain olen lukenut, että se ei ole ns. oikea migreeni. Minulla myös auroja silloin tällöin. E-pillerit pannassa varmuuden vuoksi.
Migreenin oireet voivat olla monenlaisia. Yhteistä niille on se, että niiden aiheuttajana on verenkiertohäiriö aivoissa. Alla olevassa linkissä on lisää tietoa.
https://www.terve.fi/artikkelit/migreeniaura-voi-olla-saryton
https://migreeni.org/tietoa/migreeni/
Taidat sekoittaa migreenin nyt TIA-kohtaukseen.
Minulla on ollut aurallista migreeniä 12-vuotiaasta asti eli ilmeisesti liittyy hormoneihin. Nuorena sain aina tosi kovan päänsärynkin mutta viimeiset 10 vuotta pää on vain vähän sekava ja lähinnä niskan lihakset tulevat jonkin verran kipeiksi. En ole ikinä oksentanut kohtausten yhteydessä.
Täällä yksi. Stressitilanteet laukaiset tämän joskus. Toisinaan myös puheentuottamiseen ilmaantuu vaikeuksia. Kun yritän sanoa esim. migreeni, niin saatan sanoa mirgeeni...enkä löydä oikeita sanoja. Se on pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Migreenin oireet voivat olla monenlaisia. Yhteistä niille on se, että niiden aiheuttajana on verenkiertohäiriö aivoissa. Alla olevassa linkissä on lisää tietoa.
https://www.terve.fi/artikkelit/migreeniaura-voi-olla-saryton
https://migreeni.org/tietoa/migreeni/
Taidat sekoittaa migreenin nyt TIA-kohtaukseen.
En sekoita. Mutta muistin väärin, että migreenin aiheuttaa verenkiertohäiriö, ei sähkökemiallinen häiriö, vaikka juuri luin että mm. aura on jälkimmäisen aiheuttama. Johtunee migreenistä. Mutta eipä tästä taida pahempaa särkyä tulla. Kuten ei viimeksikään kun näkyi aura.
Tuo oli kyllä outo tuo tunne että omat kädet eivät ole omat kädet, mikä edelsi auraa. Joskus on ollut vähän samantyyppisia tuntemuksia, mutta ei yhtä voimakkaana.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi. Stressitilanteet laukaiset tämän joskus. Toisinaan myös puheentuottamiseen ilmaantuu vaikeuksia. Kun yritän sanoa esim. migreeni, niin saatan sanoa mirgeeni...enkä löydä oikeita sanoja. Se on pelottavaa.
Pelottavaa on myös näköhäiriön alkaminen, kun ei voi vielä tietää, onko kysymyksessä jokin häiriö silmässä, esim. näköhermossa, vaiko migreeniaura. Istut siinä sitten kauhusta kalpeana etkä viitsi soittaa minnekään ennen kuin tiedät mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pelkkä aura, ei muuta. Aivot tuntuvat auran aikana vähän takkuisilta, eikä esimerkiksi lukeminen oikein onnistu. Ei särkyä, eikä pahoinvointia. Ei myöskään nukuta.
Sama, olen yrittänyt keksiä mikä ruoka-aine voisi laukaista. Tällä hetkellä chili on ehdolla. Nyt pitäisi uskaltaa testata kun pari viikkoa ollut kohtaukset poissa. Salmiakki auttaa toipumaan kohtauksesta.
Minulla on kahdenlaista migreeniä. Eka laji: Herään aamuyöllä kaameaan toispuoleiseen särkyyn. Ei näköoireita. Mahdollisimman pian migreenilääke ja sitten on pakko nukkua puoleen päivään. Työelämässä tämä oli hankalaa, sillä todennäköisesti minua pidettiin valesairaana.
Toinen laji: Näköhäiriöitä, sahalaitaa, osittaista sumenemista useimmiten oikeassa silmässä. Ei särkyä. Nappi naamaan taas ja hetken levon jälkeen menoksi, jos on pakko.
Onneksi pääsin tk-eläkkeelle!
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen yrittänyt keksiä mikä ruoka-aine voisi laukaista. Tällä hetkellä chili on ehdolla. Nyt pitäisi uskaltaa testata kun pari viikkoa ollut kohtaukset poissa. Salmiakki auttaa toipumaan kohtauksesta.
Minulla mausteista kohtauksen laukaisee curry. Ostin kerran currykanakeiton ja ajattelin että onpas hyvää, ja jonkin ajan pasta alkoi todella ilkeä silmäsärky, joka muuttui migreeniksi. Muita laukaisevia tekijöitä ovat stressi, jännitys, melu ja kirkkaat valot. Ensimmäinen migreeni minulla oli joskus 5-6-vuotiaana, kun jännitin kyläreissulla. Minulla on siitä valokuvakin kun pitelen otsaani sohvalla istuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... ja jonkin ajan pasta alkoi todella ilkeä silmäsärky,
.Ja tuon piti olla: "jonkin ajan päästä", kuten kirjoitinkin, mutta automaattinen virheenkorjaus oli toista mieltä.
Kummallista, mulla oli ennen myös noita aurallisia, kivuttomia migreenikohtauksia, mutta ei enää sen jälkeen kun olen vaihtanut ruokavalion gluteenittomaan?? Voikohan tuolla olla merkitystä vai onko sattumaa
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, mulla oli ennen myös noita aurallisia, kivuttomia migreenikohtauksia, mutta ei enää sen jälkeen kun olen vaihtanut ruokavalion gluteenittomaan?? Voikohan tuolla olla merkitystä vai onko sattumaa
Voi olla merkitystä, jatka vaan tutkimusta! Näistä oivalluksista on paljon hyötyä muillekin jotka voi kokeilla omaa reagointiaan.
Päädyin tähän ketjuun googlailtuani erilaisia migreenioireita, ja hieman helpotti että jollakin muulla on saman tyyppisiä oireita! Tästäkään ketjusta ei löytynyt tismalleen samoja, joten listaan omani ja toivon että joku saman tyyppisillä oireilla elelevä tänne eksyy.
Minulla on ollut ns perinteistä migreeniä (aura, migreenipäänsärky, valoherkkyys) 15 vuotiaasta n. 25 vuotiaaksi n. kerran pari vuodessa. Nyt olen 28, ja viime vuosina migreenini on muuttunut miltei ainoastaan auralliseki, ilman migreenipäänsärkyä, mutta kohtauksia on paljon useammin. Välillä menee kuukausia ilman, välillä kerran päivässä useamman viikon ajan. Nyt on tullut uusia oireita, jotka pelottavat. Minulla on välillä pitkäänkin ns epätodellinen olo, sellainen aivosumu, tuntuu ettei ajatus kulje. Tätä voi kestää pahimmillaan päiviäkin, välillä helpottaa ja sitten on taas sumuista. Minulla ei ole kuitenkaan koskaan ollut vaikeuksia tuottaa puhetta tai muuta, mitä joillakin, vaan sumuinen olo liittyy enemmän asioiden hahmottamiseen ja ehkä muistiin.
Ajattelin ensin, että johtuu stressistä, mutta minulla on nyt useamman kuukauden ollut stressitöntä ja silti tämä jatkuu. Lääkäri vain sanoi että pitää elää stressittömämmin mutta ei ole auttanut. Pää kuvattiin ja aivosähköt otettiin, ei löydäksiä. Auraoireet toki turhauttavat mutta nuo sumuiset olot ovat se ongelma, ne on tosi pelottavia kun ovat välillä niin pitkäkestoisia ja tuntuu että olenko enää koskaan järjissäni. Olen vaativassa asiantuntijatyössä ja työnteko on välillä ihan mahdotonta kun sumut iskee päälle.
Menen asiasta uudelleen lääkäriin, jos ei ala helpottaa, vaikkei minua siellä tosissaan otetakkaan. Mutta sattuisiko olemaan ketään kohtalotoveria??
Minulla on aurallinen, särytön migreeni. Se muuttui sellaiseksi n. 50 vuotiaana. Sitä ennen oli kohtaukset kamalia. Nykyisin on kohtauksen jälkeen väsynyt ja pöllö olo, niin kuin moni muukin on kuvannut. Aura kestää n. puoli tuntia. Särkylääkettä en tarvitse.
Pari kertaa nyt viisikymppisenä on tullut särytön aurallinen migreeni. Ensimmäinen kerta fyysien rasituksen jälkeen, joten luulin tulleen siitä. Pelottava tunne ja pulssi reilusti yli sadan. Tosin pulssin kiihtyminen todennäköisesti johtui enemmänkin säikähdyksestä ja pelosta kuin itse migreenistä. Molemmalla kerralla meni alle puolessa tunnissa ohi lähinnä lepäillen ja pitäen silmiä kiinni ettei tarvinnut katsella sahalaitaista väreilyä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas auraoireet ovat hiukan epätyypilliset. Ei sahalaitaa tai muutakaan , mutta kovat äänet, ja kirkkaat värit sekä valo alkavat tehdä pahaa, sekä voimakkaat tuoksut. Sitten tulee särky, ja se on samanlaista kun tossa edellä joku kuvaillut, tulee niin kova särky, että pelkää kuolevansa siihen. Oksentaminen auttaa hetkeksi mutta ei kauaa. Mulla neurologin ohjeen ottaa max. määr buranaa ( 800 mg) ja Parasetamolia ( 1000mg) heti, sekä täsmälääke ( Imigran) joka on nenäsumutteena tuon oksentelun takia. Sitten pitää päästä pitkäkseen, ja nukahtaa, muuten ei mene ohi. Estolääkkeenä beetasalpaaja. Serkullani vaikeampi muoto, joka pelottavakin. Tulee nimittäin aivoinfarktin oireet. Toinen puoli kehosta puutuu kokonaan. :(
Buranaa voi ottaa sen 1200 mg kerralla +tähän lisäksi se 1 g Parasetamolia.
Tällaisen ohjeen itse sain aikoinaan lääkäriltä, kun migreenikohtaukset alkoivat eikä mulla vielä ollut toimivaa täsmälääkettä.
Vierailija kirjoitti:
On, ja kun viimein pääsin isomman kohtauksen vuoksi magneettikuvaukseen, löytyi tuoreen aivoinfarktin lisäksi "useita vanhoja infarkteja". Migreeniin vaikuttavat hormonit ja sitä on usein tiettyyn aikaan kuukaudesta. Vaihdevuosien jälkeen helpottaa, eli hyvinkin endometrioosilla voi olla jotain vaikutusta.
Minulla on myös löydetty magneettikuvassa useita pieniä vanhoja aivoinfarkteja. Aurallinen särytön migreenikohtaus tulee ehkä kerran vuodessa. Lapsena minulla oli auratonta migreeniä kovalla säryllä ja oksentelulla. Tämä loppui murrosikään.
Onneksi särkyä ei enää ole, mutta kohtaus on hurjan epämiellyttävä silti. Ensin tulee aura yhdeltä laidalta, joka leviää hetken päästä koko silmään, enkä näe mitään kuin blurria. Menetän puhekykyni, kroppa tuntuu vieraalta ja väsyttää kovasti.
Olen aika varma, että migreenillä ja noilla tukosilla on yhteys. Oireet muistuttaa Tiaa, mutta silti se diagnosoidaan migreeniksi.
Mulle ilmaantui migreenintapainen vasta n. 50 -vuotiaana.
EI onneksi päänsäarkyä, eikä oikeastaan mitään muutakaan huonovointisuutta useimmiten. Näkökenttä alkaa vain säröillä ja muutaman minuutin päästä kaikki väreilee kuin jossain sähköaallossa. Tätä jatkuu sitten joskus pitempään, joskus selviän lyhyelläkin kohtauksella. Tosin lyhyen kohtauksen jälkeen voi kohtaus uusiutua. Olen kiitollinen, että ei ole päänsärkyä ja vain muutaman kerran ollut jotain pahoinvointia. Toivon vain, etten saa kohtausta jossain ulkona, koska aika heikkoa olisi meno, jos ei pääse mihinkään edes istumaan. En ole kohtauksen jälkeen mitenkään erityisen väsynytkään.