Lue keskustelun säännöt.
Olen nainen ja katkera/kateellinen muille naisille
28.01.2022 |
Siis semmoisille joilla on rakastavat vanhemmat, kivat sisarukset, sitten lähestulkoon aina saa halutessaan kivan kumppanin jolla myös kiva perhe, ja pääsee tietty alle kolmikymppisenä naimisiin ja mies ehdottomasti haluaa lapsia juuri tämän naisen kanssa (eikä esim ala ehdotella kolmenkimppaa heti ekoilla treffeillä kuten minun ihanat deittiyritelmäni), kerta kaikkiaan naisille joille sataa joka puolelta koko ajan rakkautta ja sitten hän vielä luulee että hänet tekee onnelliseksi pienet asiat kuten lämpimät villasukat, vaikka oikeasti ne sukat ei tuntuisi yhtään miltään ilman tätä valtavaa rakkauden määrää, jonka lähtökohta on ollut ne rakastavat, rakastettavan luonteen tarjoamat vanhemmat.
Kommentit (229)
Ymmärrän aloittajaa, en ihmettele hänen tapaansa ajatella. Sitä onkin vaikeaa tajuta sellaisen, jolla ei koskaan ole vastaavia kokemuksia ollut. On niin helppoa heittää se ensimmäinen kivi ja syytää aivan tolkuttomia ohjeita. Onneksi viesteissä on mukana myös viisaita ohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.
Lisään, että ihminen ei selviä ilman rakkautta. Lapsi ei kehity ilman rakkautta. Tällainen lapsi kun tulee aikuiseksi, niin ei hänelle edelleenkään ole sitä kykyä luoda elämä ja onni tyhjästä.
Keskity itseesi ja omaan etenemiseesi kaikilla elämänalueilla. Työelämä, opiskelu, henkinen hyvinvointi.
Kateuden ongelma on se, että keskitytään muiden asioihin eikä omiin, mutta kateus voi olla hyvin hankala selättää ilman psykoterapiaa ja omaa halua päästä eroon kateellisen asenteesta. Siis uhrin elämänasenteesta.
Ihan luonnollista että tulee kateus tuommoisesta. Sinä kuitenki tunnistat tämä itsessäsi joten voit työstää asiaa. Mielestäni sinulla on arvot kohdillaan. Et ole kateellinen turhamaisuuksista vaan elämän elinehdoista, rakkaudesta, turvallisista vanhemmista jne. On epäreilua ettei tosiaan kaikki ihmiset saa osakseen kultalusikkaa suuhun.
Pystytkö ottamaan etäisyyttä ihmisiin, joiden seurassa tunnet riittämättömyyttä ja pahaa oloa? Suosittelen lämpimästi. On niin helppo ajatella, että ei ole toisen vika että hänellä on niin onnellinen elämä täynnä kaikkea kivaa, tokihan minulla on velvollisuus ihastella ja kehua jne.
Olen vaan huomannut yhden jutun, tehtyäni suursiivouksen ihmissuhteissa, jonka seurauksena suurin osa lensi pois elämästäni. Ihmiset eivät mitenkään sattumalta muista mainita sijoituksistaan, puolisostaan, lapsistaan, palkankorotuksestaan jne juuri sinulle. He kertovat näistä asioista juuri sinulle koska sinulla ei ole niitä samoja asioita. He nauttivat siitä paremman tyypin roolista.
En minä vaan leuhki mistään kenellekään. Ei tulisi mieleenkään. Mutta joillekin tulee, ja se on ihan tahallista loukkaamista. "Muista paikkasi, köyhä ja ruma!". Sitä siinä haetaan. Ja se tehdään niin viattomasti, hymyillen ja ehkä jotenkin alentavasti kehuen "sinunkin kannattaa /sinäkin voit / sinullakin varmasti on / " jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ei olisi kannattanut otsikossa painottaa sanoja kateus ja katkeruus koska kimppuusi hyökkää heti ne joiden mielestä ne on välittömästi tukahdutettava ja joilla on takataskussa muutama muu pahaa oloa lisäävä ikivanha sananlasku.
Vanhempien sorsimaa lasta voi myös sisarukset alkaa kiusaamaan, jos perheen tunne-elämässä on kaikki pielessä. Se on kova kohtalo. Aiemmin tarinoissa joita pahoista vanhemmista kerrottiin oli perheessä aina joku pelastaja tai suvussa tai naapurissa. Avataan nyt silmät sille että joidenkin lasten elämässä ei ole ketään oikeasti rakastavaa. Voi olla siihen suuntaan mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvää että pysyisi suunnilleen ehjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.
Lisään, että ihminen ei selviä ilman rakkautta. Lapsi ei kehity ilman rakkautta. Tällainen lapsi kun tulee aikuiseksi, niin ei hänelle edelleenkään ole sitä kykyä luoda elämä ja onni tyhjästä.
Kaikki luovat onnensa oman itsensä avulla eikä suurimmalla osalla ole turvallista kiintymyssuhdetta. Tutkimusten mukaan näin on vain alle kolmanneksella, mutta kuitenkin suurin osa pystyy elämään mielekästä elämää. Onnea ei tuo onnen tavoittelu, vaan mielekkäiden tavoitteiden asettaminen ja niiden eteen työskentely, tutkimustietoa tuokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisi käynyt niin että Vilja-Eerika olisi jäänyt henkiin ja kirjoittaisi täällä aikuisena nimettömänä, mitä sanoisitte hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni onnekkaaksi, koska oli hyvät vanhemmat ja turvallinen koti.
Rakkautta ei ole ollut aikuisiällä, mutta ei ole ollut tarvetta tavoitella sitä loputtomiin. Tarve hyväksyntään voi olla rasite, mikä pilaa elämän.
En koe tarvetta tehdä kaikkea samoin kuin muut, ja se johtuu luultavasti juuri turvallisesta lapsuudesta.
Ymmärrän hyvin ap:tä.
Sama homma minulla. Mutta joitain ihmisiä tuntuu häiritsevän tai ärsyttävän aivan suunnattomasti, kun et tee asioita samalla tavalla tai samassa järjestyksessä, kuin kaikki muutkin. Tai sitten se on jonkinlaista kateutta, että pärjää siltikin, vaikka asiat eivät menisi aina helpoimman kautta.
Ja kun ei ole rakkautta lapsena saanut niin sitä on pakko saada aikuisena. Se rakkauden astia on saatava täyteen joko lapsuudessa tai sitten keinolla millä hyvänsä aikuisen. Väkivaltainen suhde tai ihan mitä vaan, millä saisi sen tarpeen täytettyä. Rakkaudettomuus vie niin paljon energiaa, että vaikea keskittyä mihinkään muihin tavoitteisiin tai hankkia hyvää koulutusta ja työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.
Lisään, että ihminen ei selviä ilman rakkautta. Lapsi ei kehity ilman rakkautta. Tällainen lapsi kun tulee aikuiseksi, niin ei hänelle edelleenkään ole sitä kykyä luoda elämä ja onni tyhjästä.
Kaikki luovat onnensa oman itsensä avulla eikä suurimmalla osalla ole turvallista kiintymyssuhdetta. Tutkimusten mukaan näin on vain alle kolmanneksella, mutta kuitenkin suurin osa pystyy elämään mielekästä elämää. Onnea ei tuo onnen tavoittelu, vaan mielekkäiden tavoitteiden asettaminen ja niiden eteen työskentely, tutkimustietoa tuokin.
Nyt en usko sinua enkä tutkimuksiasi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa, en ihmettele hänen tapaansa ajatella. Sitä onkin vaikeaa tajuta sellaisen, jolla ei koskaan ole vastaavia kokemuksia ollut. On niin helppoa heittää se ensimmäinen kivi ja syytää aivan tolkuttomia ohjeita. Onneksi viesteissä on mukana myös viisaita ohjeita.
Tämä vain ei pidä paikkansa. Suurimmalla osalla suomalaisista on esimerkiksi turvaton kiintymyssuhde. Suurin osalla ihmisistä on traumakokemus jonkinlainen, mutta niiden kohdalla vaikuttaa spontaaniparaneminen eli resilienssi.
On harhaa väittää, että kaikilla muilla on ollut paremmin. Se ei ole fakta, mutta tuolta voi tuntua silti, mutta ikävä puoli tuossa on se, että silloin asettuu muiden ihmisten kanssa yläpuolelle oman kärsimyksensä ansioilla eikä näe heitä samanlaisina ihmisinä kuin itsensäkin eli ihmisinä, joilla on omat vaikeutensa ja traumansa.
Jopa vaikeimpien lapsuudenkokemusten kanssa voi nähdä muita samanlaisia, tarkoitan huostaanotettuja ja raakaa kohtelua osakseen saaneita lapsia ja nuoria, joilla kuitenkaan ei ole kehittynyt kiintymyssuhdehäiriötä itsellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.
Lisään, että ihminen ei selviä ilman rakkautta. Lapsi ei kehity ilman rakkautta. Tällainen lapsi kun tulee aikuiseksi, niin ei hänelle edelleenkään ole sitä kykyä luoda elämä ja onni tyhjästä.
Kaikki luovat onnensa oman itsensä avulla eikä suurimmalla osalla ole turvallista kiintymyssuhdetta. Tutkimusten mukaan näin on vain alle kolmanneksella, mutta kuitenkin suurin osa pystyy elämään mielekästä elämää. Onnea ei tuo onnen tavoittelu, vaan mielekkäiden tavoitteiden asettaminen ja niiden eteen työskentely, tutkimustietoa tuokin.
Nyt en usko sinua enkä tutkimuksiasi.
Ei ole pakko uskoa, mutta noin asia kuitenkin on, olen tutkinut noita asioita (olen tutkija).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.
Höpö höpö, minulla oli hirveä lapsuus mutta aikuisuus on hyvä, koska olen sitä järjestelmällisesti rakentanut. Menetetyn lapsuuden sijaan olen keskittynyt hankkimaan hyvän ammatin, kivoja harrastuksia joista on löytynyt se puolisokin sitten. Ei olisi löytynyt, jos olisin jäänyt jankkaamaan samaan "epäreilua" -ajatteluun. Toki paska lapsuus on kamalaa, mutta lapsuus meni jo, kannattaa keskittyä aikuisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Jep, otsikointi oli selvästi väärä, toisten onni on se laukaiseva tekijä mutta ei oikea ongelma
2. Rakkausko ei ole ehdotonta? Ettekö rakastakaan lapsianne ehdottomasti? Miltä tuntuisi ajatus, että te esim kuolisitte ja lapsenne laitettaisi perheeseen, jossa kukaan ei rakasta häntä vaan pilkkaa, moittii, pahoinpitelee fyys psyyk ja/ tai seksuaalisesti? Ajattelisitteko, että no kyllä se siitä sitten kunhan hän vaan 18 v muuttaa pois kotoa ja "ajattelee positiivisesti"?
3. Olen käynyt terapiassa, 3 v kahteen eri otteeseen. Ne tekivät minusta suht koht toimintakykyisen mutta mitään positiivisia tunteita en koe, lisäksi terapeutista ei tule minulle miestä, perhettä, ystäviä, tukijoukkoja jne
4. Jep, työelämän hyväosaiset, joiden mitättömiä pikku HR ongelmia pitää kuunnella, ja samalla niitä jatkuvia viittauksia kaikkeen ihanaan oikeasti tärkeään jota minulla ei tietenkään ole, koska minua ei voi rakastaa koska olen vääränlainen koska minua ei ole koskaan rakastettu mutta eihän minua voi rakastaa koska olen vääränlainen koska minua ei ole koskaan rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni onnekkaaksi, koska oli hyvät vanhemmat ja turvallinen koti.
Rakkautta ei ole ollut aikuisiällä, mutta ei ole ollut tarvetta tavoitella sitä loputtomiin. Tarve hyväksyntään voi olla rasite, mikä pilaa elämän.
En koe tarvetta tehdä kaikkea samoin kuin muut, ja se johtuu luultavasti juuri turvallisesta lapsuudesta.
Ymmärrän hyvin ap:tä.
Sama homma minulla. Mutta joitain ihmisiä tuntuu häiritsevän tai ärsyttävän aivan suunnattomasti, kun et tee asioita samalla tavalla tai samassa järjestyksessä, kuin kaikki muutkin. Tai sitten se on jonkinlaista kateutta, että pärjää siltikin, vaikka asiat eivät menisi aina helpoimman kautta.
Ja kun ei ole rakkautta lapsena saanut niin sitä on pakko saada aikuisena. Se rakkauden astia on saatava täyteen joko lapsuudessa tai sitten keinolla millä hyvänsä aikuisen. Väkivaltainen suhde tai ihan mitä vaan, millä saisi sen tarpeen täytettyä. Rakkaudettomuus vie niin paljon energiaa, että vaikea keskittyä mihinkään muihin tavoitteisiin tai hankkia hyvää koulutusta ja työtä.
No ei tasan ole noin, on kokemusta. Lapsuutta on vaan niin kätevä syyttää kun ei hotsita opiskella tai yrittää tosissaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Keskity itseesi ja omaan etenemiseesi kaikilla elämänalueilla. Työelämä, opiskelu, henkinen hyvinvointi.
Kateuden ongelma on se, että keskitytään muiden asioihin eikä omiin, mutta kateus voi olla hyvin hankala selättää ilman psykoterapiaa ja omaa halua päästä eroon kateellisen asenteesta. Siis uhrin elämänasenteesta.
Tulihan se vähättelevä sana sieltä: uhri. Uhriutuminen. Tiesitkö että on oikeita uhreja, älä takerru siihen sanaan. Se sisältää yhden ihmisen elämän. Kiusaajien keksimä tapa saada kiusattu vielä kerran liiskattua maan rakoon, ja päästä itse pälkähästä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi käynyt niin että Vilja-Eerika olisi jäänyt henkiin ja kirjoittaisi täällä aikuisena nimettömänä, mitä sanoisitte hänelle?
Tuollaisen lapsuuden eläneelle ei kehity niinkään kateutta, vaan vakava kiintymyssuhdehäiriö, jossa muut ihmiset unohdetaan ja keskitytään omien välittömien tunneimpulssien rauhoitteluun eri tavoin.
Muutamia ajatuksia tästä heräsi. Ensinnäkin se, että on todellakin totta että lapsuuden huonot kokemukset määrittelevät useimpia koko elämän, tiedosti tämän tai ei. Lapsuudessa tapahtunut trauma, tai pitkäaikainen stressi/kaltoinkohtelu/vaikeudet voivat vaikuttaa todella vahvasti siihen minkälainen henkilöstä kasvaa isona.
Sen sijaan on näköalatonta ajatella ettei asialle voisi tehdä mitään. Vaikkakin monet parjaavat täällä terapiaa, niin voin kertoa että se on ainoa asia joka on itseäni auttanut pääsemään lapsuuden kokemuksien yli. Käytin KELA:n kolme vuotta, jonka jälkeen jouduin jatkamaan terapiaa omakustanteisesti vielä vuosia. Taloudellisesti tilanne oli kestämätön ja jouduinkin venyttämään penniä ihan tosissaan (asuin soluasunnossa, tein satunnaisia työkeikkoja ja pyysin vanhemmiltani rahallista tukea esim. joululahjojen sijaan). Nykyään koen olevani terve, mikä on lähes uskomatonta kun vertaa siihen paniikkihäiriöiseen, ahdistuneeseen ja masentuneeseen hahmoon...
Vaikka voin niinkin surkeasta vuosikausia, olen varma että monet ympäristössäni olisivat määrittäneet minut "onnelliseksi" tai "kultalusikka suussa syntyneeksi". Olen aina tiedostanut että tarvitsen kumppanin, joten sellainen minulla on aina ollut: etsimään olen lähtenyt ajatuksella "kaikki käy" ja ottanut heistä parhaan mahdollisen. Jollain ihmeen lailla kaikki kumppanini ovat olleet todella ihania ja rakastettavia ihmisiä. Olen myös yrittänyt ylläpitää jonkinlaisia kaverisuhteita, vaikka voimat olivat niin vähissä että tapasin heitä ehkä vain kerran vuodessa noina vuosina. Opintoni junnasivat vuosikausia, mutta jäin silti roikkumaan niihin ja sain ne valmiiksi kun vointini vuosien jälkeen parani.
Voin myöntää itsekin tunteneeni syvää katkeruutta noina vuosina kun voin kaikkein huonoiten. Pystyin kuitenkin työstämään nämä tunteeni terapiassa, ja ymmärtämään että kaikki me täällä taplaamme niillä korteilla mitä on jaettu. Ei naapurini ole valinnut syntyä rikkaaseen mutta tunneköyhään perheeseen: yhtä lailla itsekin olen sattuman armoilla ja joudun elämään näillä eväillä mitä minulle on annettu.
Eniten kuitenkin minua on kaikkina vuosina loukannut se kateus mitä olen osakseni saanut, sillä niin paljon paskaa olen joutunut kärsimään henkihievereissäni etten usko kenenkään tietoisesti valitsevan osaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni onnekkaaksi, koska oli hyvät vanhemmat ja turvallinen koti.
Rakkautta ei ole ollut aikuisiällä, mutta ei ole ollut tarvetta tavoitella sitä loputtomiin. Tarve hyväksyntään voi olla rasite, mikä pilaa elämän.
En koe tarvetta tehdä kaikkea samoin kuin muut, ja se johtuu luultavasti juuri turvallisesta lapsuudesta.
Ymmärrän hyvin ap:tä.
Sama homma minulla. Mutta joitain ihmisiä tuntuu häiritsevän tai ärsyttävän aivan suunnattomasti, kun et tee asioita samalla tavalla tai samassa järjestyksessä, kuin kaikki muutkin. Tai sitten se on jonkinlaista kateutta, että pärjää siltikin, vaikka asiat eivät menisi aina helpoimman kautta.
Ja kun ei ole rakkautta lapsena saanut niin sitä on pakko saada aikuisena. Se rakkauden astia on saatava täyteen joko lapsuudessa tai sitten keinolla millä hyvänsä aikuisen. Väkivaltainen suhde tai ihan mitä vaan, millä saisi sen tarpeen täytettyä. Rakkaudettomuus vie niin paljon energiaa, että vaikea keskittyä mihinkään muihin tavoitteisiin tai hankkia hyvää koulutusta ja työtä.
No ei tasan ole noin, on kokemusta. Lapsuutta on vaan niin kätevä syyttää kun ei hotsita opiskella tai yrittää tosissaan mitään.
Sinulla on vaikeuksia yrittää tosissaan mitään ja heijastat sen kaikkiin samankaltaisiin. Muista että on eri vaikeusasteita huonoissa kotioloissa, sinulla oli vielä tuuria kun et menettänyt kykyjäsi.
Elää sitä elämää NYT ja nauttia niistä pienistä asioista? Niistä pystyvät nauttimaan vain ne, jotka eivät ole sisältä kuolleet rakkauden puutteeseen. Tätä juuri on mahdotonta niiden ymmärtää, joilla on ollut normaali elämä.