Lue keskustelun säännöt.
Olen nainen ja katkera/kateellinen muille naisille
28.01.2022 |
Siis semmoisille joilla on rakastavat vanhemmat, kivat sisarukset, sitten lähestulkoon aina saa halutessaan kivan kumppanin jolla myös kiva perhe, ja pääsee tietty alle kolmikymppisenä naimisiin ja mies ehdottomasti haluaa lapsia juuri tämän naisen kanssa (eikä esim ala ehdotella kolmenkimppaa heti ekoilla treffeillä kuten minun ihanat deittiyritelmäni), kerta kaikkiaan naisille joille sataa joka puolelta koko ajan rakkautta ja sitten hän vielä luulee että hänet tekee onnelliseksi pienet asiat kuten lämpimät villasukat, vaikka oikeasti ne sukat ei tuntuisi yhtään miltään ilman tätä valtavaa rakkauden määrää, jonka lähtökohta on ollut ne rakastavat, rakastettavan luonteen tarjoamat vanhemmat.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä tämän. Monet vastoinkäymiset, joiden kanssa itse olen elänyt 20 vuotta, ovat täysin vieraita eräälle ystävälleni, jolla tietysti on omat hankaluutensa, ns. isoissa asioissa ei ongelmaa: Avioliitto kunnossa, mies kunnollinen, lapsia haluttu määrä, kaikki terveitä, isovanhemmat varakkaita ja tukeneet aina esim. asutojen hankinnassa ja hankalissa elämänvaiheissa, tukiverkkoja on, päässyt töihin jossa panostetaan ihmisten osaamiseen ja hyvään esimiestyöhön.
Sitten hän kovaäänisesti ihmettelee, kun muilla on niin vaikeaa töissä ja kotona, ja "mikä siinä nyt on niin vaikeaa olla työelämään tyytyväinen". Aivan järkyttävää kun toisella ei vaan ole mitään käsitystä siitä, miten sujuvasti oma elämänsä kulkee.
Voihan tähänkin sanoa, että varmaan hänen onnellisuutensa on omaa ansiota ja on positiivinen elämänasenne toisin kuin itselläni, joka olen tietenkin häneen verrattuna negatiivinen ruikuttaja.
Yäk, en voi sietää negatiivisia vertailijoita ja ruikuttajia. Heidän kivensä on pysähtynyt tai jos se liikkuu, niin taaksepäin ja sammaloituu ennen aikojaan. Vierivä kivi ei sammaloidu, vaan se löytää aina omat kolot ja reitit, joista pääsee, vaikka ehkä joskus hieman ahdasta onkin.
Normaali ihminen ei sano yäk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä tämän. Monet vastoinkäymiset, joiden kanssa itse olen elänyt 20 vuotta, ovat täysin vieraita eräälle ystävälleni, jolla tietysti on omat hankaluutensa, ns. isoissa asioissa ei ongelmaa: Avioliitto kunnossa, mies kunnollinen, lapsia haluttu määrä, kaikki terveitä, isovanhemmat varakkaita ja tukeneet aina esim. asutojen hankinnassa ja hankalissa elämänvaiheissa, tukiverkkoja on, päässyt töihin jossa panostetaan ihmisten osaamiseen ja hyvään esimiestyöhön.
Sitten hän kovaäänisesti ihmettelee, kun muilla on niin vaikeaa töissä ja kotona, ja "mikä siinä nyt on niin vaikeaa olla työelämään tyytyväinen". Aivan järkyttävää kun toisella ei vaan ole mitään käsitystä siitä, miten sujuvasti oma elämänsä kulkee.
Voihan tähänkin sanoa, että varmaan hänen onnellisuutensa on omaa ansiota ja on positiivinen elämänasenne toisin kuin itselläni, joka olen tietenkin häneen verrattuna negatiivinen ruikuttaja.
Yäk, en voi sietää negatiivisia vertailijoita ja ruikuttajia. Heidän kivensä on pysähtynyt tai jos se liikkuu, niin taaksepäin ja sammaloituu ennen aikojaan. Vierivä kivi ei sammaloidu, vaan se löytää aina omat kolot ja reitit, joista pääsee, vaikka ehkä joskus hieman ahdasta onkin.
Siedätkö positiivisia vertailijoita ja toisten kurjuuden ihmettelijöitä vai oletko kenties sellainen? Tässä olikin kyse siitä, että henkilö, jolla itsellään on merkittävällä tavalla kaikki helvetin hyvin, ihmettelee, miten ihmeesä muilla voi muka olla vaikeeta, miksi ei voi vaan iloita pienistä asioista (vaikka niistä hemmetin villasukista)?
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitää ryhtyä itse itsellesi sellaiseksi rakastavaksi vanhemmaksi jota et saanut. Kannattaa mennä terapiaan. Tasan ei käy onnenlahjat tässä maailmassa, mutta on asioita joihin pystyy myös itse vaikuttamaan ja tämä asia on sellainen, joka ei ole vaikutuspiirisi ulkopuolella. Avun kanssa pystyt korjaamaan itsesi. On vaikea rakastaa ihmistä, joka ei rakasta itseään. Siksi sinun on nyt aikuisena vain opeteltava rakastamaan itseäsi. Katkeruus ei auta jos haluat saavuttaa toisenkin ihmisen rakkauden tässä elämässä. Ensisijaisesti sinun pitää saavutta oma rakkautesi.
Olen käynyt terapiassa mutta sitä pitäisi jatkaa sen kolmen vuoden lisäksi vuosia eikä minulla ole rahaa juuri nyt.
On helvetin epäreilua että on ensin syntynyt kaltoinkohteleville vanhemmille, sitä myöten muuttunut sellaiseksi jota ei teidänkin sanojenne mukaan voi rakastaa, ja sitten pitää maksaa itsensä kipeäksi siitä että saisi muutettua vanhempien pilaaman persoonan oikeanlaiseksi, jotta sitten ansaitsisi sitä rakkautta ja välittämistä toisilta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä tämän. Monet vastoinkäymiset, joiden kanssa itse olen elänyt 20 vuotta, ovat täysin vieraita eräälle ystävälleni, jolla tietysti on omat hankaluutensa, ns. isoissa asioissa ei ongelmaa: Avioliitto kunnossa, mies kunnollinen, lapsia haluttu määrä, kaikki terveitä, isovanhemmat varakkaita ja tukeneet aina esim. asutojen hankinnassa ja hankalissa elämänvaiheissa, tukiverkkoja on, päässyt töihin jossa panostetaan ihmisten osaamiseen ja hyvään esimiestyöhön.
Sitten hän kovaäänisesti ihmettelee, kun muilla on niin vaikeaa töissä ja kotona, ja "mikä siinä nyt on niin vaikeaa olla työelämään tyytyväinen". Aivan järkyttävää kun toisella ei vaan ole mitään käsitystä siitä, miten sujuvasti oma elämänsä kulkee.
Voihan tähänkin sanoa, että varmaan hänen onnellisuutensa on omaa ansiota ja on positiivinen elämänasenne toisin kuin itselläni, joka olen tietenkin häneen verrattuna negatiivinen ruikuttaja.
Niinpä. Koko aloitukseni lähti juuri tämänkaltaisesta ihmettelystä tai arvostelusta, ihmiseltä jota on rakastettu lapsena yli kaiken vaikka tuskin hän sen parempi lapsi on ollut kuin minäkään, jolta se rakkaus on evätty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On helvetin epäreilua että on ensin syntynyt kaltoinkohteleville vanhemmille, sitä myöten muuttunut sellaiseksi jota ei teidänkin sanojenne mukaan voi rakastaa, ja sitten pitää maksaa itsensä kipeäksi siitä että saisi muutettua vanhempien pilaaman persoonan oikeanlaiseksi, jotta sitten ansaitsisi sitä rakkautta ja välittämistä toisilta.
Yhteen aikaan oli tapana hokea: jokainen voi tehdä itselleen uuden lapsuuden.
Tarkoitti psykologien mielestä kai juuri sitä, että pitää oppia itse rakentamaan mielikuva itsestään, eikä pidä rakentaa sitä muistojen varaan.
Kirjastosta löytyy varmasti kirjoja siihen tarkoitukseen, jos ei halua juosta terapiassa.
Olen pahoillani. Katkeruus voi kuitenkin osittain olla valinta, ja siitä voi päästä kovalla työllä eroon.
Itse periaatteessa kuulun noihin kuvailemiisi naisiin, mutta elämässäni on silti paljon sellaista, johon en ole tyytyväinen. Lapsuus- ja nuoruusaikani ei ollut helppoa, ja olen katkera monille ihmisille ja paljosta kokemastani. Eräänlainen tyhjyyden ja arvottomuuden tunne vaivaa silloin tällöin. Ulospäin tämä ei ehkä näy, mutta mieheni on joutunut kärsimään tästä (lähinnä siksi, että puran ajatuksiani hänelle). Olen siksi alkanut ihan tietoisesti työstää traumojani ja opettelen positiivisempaa asennoitumista.
Elämästä tulee paljon miellyttävämpää ja helpompaa, kun päästää irti katkeruudesta ja on iloinen siitä, mitä itsellä nyt on. Sillä tavalla omalle polulle todennäköisesti alkaa osua lisää positiivisia asioita, ja ihmisetkin alkavat nähdä sinua paremmassa valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Mikään määrä katkeruutta tai valitusta ei muuta ap elämääsi ja sitä, miten se on mennyt.
Sinun kannattaa surra kokemasi menetys ja jatkaa eteenpäin. Uhriutuminen on jumiin jäänyttä, purkautumatonta surua. Se tekee sinut katkeraksi.
Mikään määrä katkeruutta ei muuta sitä, mitä olet kokenut . Pahassa lapsuudessa ei voi nähdä mitään hyvää. Sinä päätät pilaako paha lapsuus elämäsi nyt ja tulevaisuudessa, vai annatko itsellesi luvan tulla onnelliseksi ja elää täyttä elämää.
Näin.
Ap, olet ollut katkera ja kateellinen ilmeisesti kauan ja osaat varmasti myöntää itsellesi, että se ei ole auttanut sinua ollenkaan. Siitä katkeruudesta ei ole ollut sinulle yhtään apua millään tavoin, joten miksi ihmeessä jatkat vain katkerana olemista? Miksi juokset päin seinää uudestaan ja uudestaan, vaikka se ei auta?
Täällä on annettu monia hyviä neuvoja. Jos et niitä pysty nyt käsittelemään selkeästi ja ajatuksen kautta, niin ota vaikka kuvakaappauksia ja tallenna ne jonnekin parempaan paikkaan, josta löydät ne, kun tilanne on sopiva. Lue ohjeita ajatuksella aamuin illoin ja jätä ne muhimaan päähäsi. Ajattele myönteisesti ja jätä kielteiset asiat muihin vertailuineen kokonaan taaksesi. Muut ovat muita, sinä olet sinä. Työstä hyviä ajatuksia joka ikinen päivä ja jos on murheita, niin päätä, että murehdit niitä vaikka alkuun kolme kertaa päivässä 10 minuutin ajan ja sen jälkeen keksityt hyviin asioihin. Syö terveellisesti, ulkoile ja tee nukkumisesta mahdollisimman mukavaa. Ennen nukahtamista ajattele hyviä asioita. Jotkut ovat kirjoittaneet ns. kiitoskirjaa, sekin auttaa.
Ap, ymmärrän sinua. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja sinun ikäisenä olin hirveän katkera samanikäisille naisille joilla oli perhe, lapsia ja lisää tulossa, normaali lapsuus, ystäviä, vanhemmat tukena jne.
Tein sosiaalisen ja taloudellisen luokkanousun ja kun pääsin työelämään, yhtäkkiä minulle avautui ihan erilainen maailma: keskiluokkaisten, keskiluokkaisista perheistä tulevien "normaalin" (eli ei-traumaattisen lapsuuden) kokeneiden maailma. Kun minulle normaalia oli tunnekylmä koti, perheen mielenterveysongelmat, alkoholismi, koulukiusaaminen, yksinäisyys, köyhyys... suvussani normaalimpaa oli kuolla alkoholin aiheuttamiin komplikaatioihin kuin valmistua maisteriksi yliopistosta.
Muista että olet arvokas ja rakastettava ihminen, vaikka et ole saanut arvostusta ja rakkautta silloin kun sitä olisit eniten tarvinnut lapsuudessasi. Ja se on hyvä merkki että olet kateellinen, sillä sisimmässäsi ymmärrät että ansaitsisit samaa mitä kadehtimillasi ihmisillä on!
Hae keskusteluapua:
mielenterveystalo.fi
mieli.fi
Hyvää ja parempaa vuotta sinulle! Voin kertoa kokemuksesta: kyllä ne hyvät asiat sieltä tulevat elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sekopään horinaa
Niin, tällaista sitä kuulee kaiken tähän mennessä tapahtuneen pskan lisäksi. Tässäkin asiassa pätee sanonta raha tulee rahan luo, eli jos on saanut paljon rakkautta lapsena niin sen määrä vaan lisääntyy kun persoonasta on tullut helposti rakastettava.
Lapsuus ja lapsuus. Jos lakkaisi märisemästä sitä mennyttä ja eläisi tätä päivää. Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä jokaiselle oikeasti aikuiselle. Pitää vaan elää sitä elämää NYT ja tehdä siitä elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Lapsuutta ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi.
Tämä ja moni muukin vastaus. Olet ap aikuinen, joten älä käyttänyt kuin pahainen kakara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja sinun ikäisenä olin hirveän katkera samanikäisille naisille joilla oli perhe, lapsia ja lisää tulossa, normaali lapsuus, ystäviä, vanhemmat tukena jne.
Tein sosiaalisen ja taloudellisen luokkanousun ja kun pääsin työelämään, yhtäkkiä minulle avautui ihan erilainen maailma: keskiluokkaisten, keskiluokkaisista perheistä tulevien "normaalin" (eli ei-traumaattisen lapsuuden) kokeneiden maailma. Kun minulle normaalia oli tunnekylmä koti, perheen mielenterveysongelmat, alkoholismi, koulukiusaaminen, yksinäisyys, köyhyys... suvussani normaalimpaa oli kuolla alkoholin aiheuttamiin komplikaatioihin kuin valmistua maisteriksi yliopistosta.
Muista että olet arvokas ja rakastettava ihminen, vaikka et ole saanut arvostusta ja rakkautta silloin kun sitä olisit eniten tarvinnut lapsuudessasi. Ja se on hyvä merkki että olet kateellinen, sillä sisimmässäsi ymmärrät että ansaitsisit samaa mitä kadehtimillasi ihmisillä on!
Hae keskusteluapua:
mielenterveystalo.fi
mieli.fiHyvää ja parempaa vuotta sinulle! Voin kertoa kokemuksesta: kyllä ne hyvät asiat sieltä tulevat elämään!
Siis juuri täällä keskiluokkaisessa pumpulikonttorissa valitetaan ihan typeristä työasioista ja sitten mainitaan ohimennen että ollaan taas koko perheen voimin menossa talvilomalla Thaimaaseen ja ensi viikonloppu onkin kiva kun molempien vanhemmat tulee auttamaan uuden omakotitalon kattoterassin rakentamisessa ja uima-altaan täyttämisessä ja voi vitsi missähän välissä kävisi lukuisten ystävien kanssa vähän olusilla jne jne.
Lapsuuden yksittäiset muistot ei nyt ole se mikä tässä on ongelma. Tämäkin pitää joillekin teille rautalangasta vääntää. Ongelma on minun persoonani, joka lapsuuden myötä on sellainen, ettei sitä selvästikään kukaan voi rakastaa. Voisi olla niinkin, että lapsuus oli kiva mutta päähäni putosi piano ja se olisi muuttanut persoonani. Joka tapauksessa olen tehnyt persoonani muuttamiseksi, sen hyväksymiseksi sellaisenaan jne jne vaikka mitä mutta ainoa mikä vähän auttaa on se jos joku välittää, vaan kun ei välitä.
AP tiedän mistä puhut ja pystyn samaistumaan noihin fiiliksiin.
Sinun olisi hyvä puhua ammattilaiselle. Kateus on aivan sekundaarista, pääasiallinen ongelmasi on ilmeisesti turvaton lapsuus ja kyvyttömien vanhempien aiheuttamat tuhot itsetuntoon ja mielenterveyteen.
Noita asioita on mahdollista hoitaa eri tavoilla ja yrittää löytää elämästä jotain hyvääkin. Tasapainoiset miehet eivät varmasti löydä luoksesi, jos olet itse ihan solmussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni onnekkaaksi, koska oli hyvät vanhemmat ja turvallinen koti.
Rakkautta ei ole ollut aikuisiällä, mutta ei ole ollut tarvetta tavoitella sitä loputtomiin. Tarve hyväksyntään voi olla rasite, mikä pilaa elämän.
En koe tarvetta tehdä kaikkea samoin kuin muut, ja se johtuu luultavasti juuri turvallisesta lapsuudesta.
Ymmärrän hyvin ap:tä.
Sama homma minulla. Mutta joitain ihmisiä tuntuu häiritsevän tai ärsyttävän aivan suunnattomasti, kun et tee asioita samalla tavalla tai samassa järjestyksessä, kuin kaikki muutkin. Tai sitten se on jonkinlaista kateutta, että pärjää siltikin, vaikka asiat eivät menisi aina helpoimman kautta.
Vierailija kirjoitti:
On helvetin epäreilua että on ensin syntynyt kaltoinkohteleville vanhemmille, sitä myöten muuttunut sellaiseksi jota ei teidänkin sanojenne mukaan voi rakastaa, ja sitten pitää maksaa itsensä kipeäksi siitä että saisi muutettua vanhempien pilaaman persoonan oikeanlaiseksi, jotta sitten ansaitsisi sitä rakkautta ja välittämistä toisilta.
Pystytkö ymmärtämään, että rakkaus ei ole ehdotonta? Voitko itse rakastaa ketä tahansa, vaikka se toinen ihminen olisi todella tyly, ilkeä tai aggressiivinen? Elämä on todella epäreilua, siihen ei voi itse vaikuttaa mitkä lähtökohdat on annettu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja sinun ikäisenä olin hirveän katkera samanikäisille naisille joilla oli perhe, lapsia ja lisää tulossa, normaali lapsuus, ystäviä, vanhemmat tukena jne.
Tein sosiaalisen ja taloudellisen luokkanousun ja kun pääsin työelämään, yhtäkkiä minulle avautui ihan erilainen maailma: keskiluokkaisten, keskiluokkaisista perheistä tulevien "normaalin" (eli ei-traumaattisen lapsuuden) kokeneiden maailma. Kun minulle normaalia oli tunnekylmä koti, perheen mielenterveysongelmat, alkoholismi, koulukiusaaminen, yksinäisyys, köyhyys... suvussani normaalimpaa oli kuolla alkoholin aiheuttamiin komplikaatioihin kuin valmistua maisteriksi yliopistosta.
Muista että olet arvokas ja rakastettava ihminen, vaikka et ole saanut arvostusta ja rakkautta silloin kun sitä olisit eniten tarvinnut lapsuudessasi. Ja se on hyvä merkki että olet kateellinen, sillä sisimmässäsi ymmärrät että ansaitsisit samaa mitä kadehtimillasi ihmisillä on!
Hae keskusteluapua:
mielenterveystalo.fi
mieli.fiHyvää ja parempaa vuotta sinulle! Voin kertoa kokemuksesta: kyllä ne hyvät asiat sieltä tulevat elämään!
Enpä tiedä, tulevatko. Täällä yksi 37-vuotias, väkivaltaisesta suhteesta eronnut lapseton. Kiire tulee enää mitään hyvää ehtiä saamaan. Töissäkään en ole oppinut normaalien ihmisten tavoille, katson työkavereita kuin emme edes olisi samaa ihmislajia. He menevät kihloihin, naimisiin, saavat lapsia ja nauttivat niiin niistä villasukista yms. Minä olen maksunaisena lahjoille, joita työyhteisössä aina hankitaan kaikille näille jo ennestään onnelliselle ja hyväosaisille, jotka saavuttavat näitä normaalille ihmiselle itsestäänselviä etappeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä esittää mitään, mutta ei pidä myöskään kaataa omaa historiaansa muiden niskoille. Rehellisyys on hyvä asia ja kannattaa yrittää pysyä positiivisena kaikesta huolimatta. Kenenkään elämä ei ole helppoa ja yksinkertaista, jos jotkin asiat on hyvin, löytyy kyllä ongelmia muualta. Jos lähtee vertailemaan omaa elämäänsä muihin, löytyy aina paremmin pärjänneitä ihmisiä joita voi katkerana ja kateellisena ajatella.
Yritä tehdä tästä päivästä parempi kuin eilisestä, kehittää itseäsi hiljalleen. Jos joka päivä saat elämääsi vähänkin eteenpäin, vuodessa muutut jo valtavasti. Mieti mihin suuntaan haluat mennä, älä pelkästään jumita siinä missä olet.
Olen ulkoisissa asioissa kuten työ ym jutuissa muuttunut paljonkin mutta ei se poista häiriintynyttä luonnetta.
Ympäristö vaatii sinua muuttumaan sellaiseksi kuin rakkautta saaneet ovat, muista muista edes näytellä positiivista! Vaikka olisit täysin uupunut elämääsi.
Aina ehdotetaan terapiaa. Suurin osa varmasti näin tuntevista on jo käynyt terapiassa. Itsekin vuosia... arviolta n. 10 vuotta olen ollut terapiassa. Ei se määräänsä enempää korjaa tai kaikkia auta. Itse tarvitsisin jotakin syvää henkistä parantamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä esittää mitään, mutta ei pidä myöskään kaataa omaa historiaansa muiden niskoille. Rehellisyys on hyvä asia ja kannattaa yrittää pysyä positiivisena kaikesta huolimatta. Kenenkään elämä ei ole helppoa ja yksinkertaista, jos jotkin asiat on hyvin, löytyy kyllä ongelmia muualta. Jos lähtee vertailemaan omaa elämäänsä muihin, löytyy aina paremmin pärjänneitä ihmisiä joita voi katkerana ja kateellisena ajatella.
Yritä tehdä tästä päivästä parempi kuin eilisestä, kehittää itseäsi hiljalleen. Jos joka päivä saat elämääsi vähänkin eteenpäin, vuodessa muutut jo valtavasti. Mieti mihin suuntaan haluat mennä, älä pelkästään jumita siinä missä olet.
Olen ulkoisissa asioissa kuten työ ym jutuissa muuttunut paljonkin mutta ei se poista häiriintynyttä luonnetta.
Ympäristö vaatii sinua muuttumaan sellaiseksi kuin rakkautta saaneet ovat, muista muista edes näytellä positiivista! Vaikka olisit täysin uupunut elämääsi.
Jos on täysin uupunut elämäänsä ja häiriintynyt luonne niin siinä kannattaa keskittyä ihan muihin asioihin kuin rakkauden etsimiseen
Yäk, en voi sietää negatiivisia vertailijoita ja ruikuttajia. Heidän kivensä on pysähtynyt tai jos se liikkuu, niin taaksepäin ja sammaloituu ennen aikojaan. Vierivä kivi ei sammaloidu, vaan se löytää aina omat kolot ja reitit, joista pääsee, vaikka ehkä joskus hieman ahdasta onkin.