Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi joidenkin mielestä on niin tärkeää, että lapsi syntyy alkuvuodesta?

Vierailija
27.01.2022 |

Moni perustelee tätä sillä, että kouluun mennessä tästä olisi muka jotain hyötyä, että lapsella on enemmän aikaa kypsyä ja olisi muka enemmän jotain valmiuksia kouluun, kun lapsi on vanhempi. Jotkut jopa kuvittelee, että alkuvuodesta syntyneet saa automaattisesti syntymäaikansa puolesta paremman pohjan koulunkäynnille.

Joo, onhan niillä lapsilla ikäeroa, mutta ihan oikeasti? Suomessa lapset aloittaa koulun muutenkin tosi myöhään, eskari 6-vuotiaana ja varsinainen koulu sitten sinä vuonna kun täyttää 7v. Lisäksi ne asiat, mitä ekaluokalla opetetaan, moni osaa jo jopa ennen esikoulua. Toki mm. sosiaalisia taitoja opitaan ja kehitetään koko ajan, mutta niistäkin voi olla jo kokemusta pienestä asti päivähoidossa olleella lapsella.

Suoraan sanoen, en siis usko, että syntymäajalla olisi suurtakaan merkitystä liittyen koulumenestykseen. Ikäeroa enemmän pärjäämiseen vaikuttaa lapsen persoona ja esimerkiksi ne sosiaaliset taidot. Onkohan nämä alkuvuonna syntymistä ihannoivat vanhemmat miettineet sitäkään, että oikeastaan heidän lapsukaisensa oppii sitten monia taitoja paljon ikätovereitaan myöhemmällä iällä? Ekaluokalla kouluvuoden alkaessa tammikuun alussa syntynyt on jo 7v. 7kk., mutta siellä se vaan edelleen tankkaa samoja asioita niiden juuri 7v. täyttäneiden ja jopa 6v 8kk lapsukaisten kanssa. Nämä nuoremmathan siis oppivat samat opetetut asiat paljon näitä tammikuussa syntyneitä aikaisemmin. Mitä hienoa siinä sitten on?

Kommentit (368)

Vierailija
41/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun lapsi on joulukuun lapsi. Ei mitään ongelmia koulussa pärjäämisessä, oppiaineissa tai keskittymisessä. On ollut aina 9-10 oppilas.

Mutta sosiaalissa suhteissa muiden luokan tyttöjen kanssa huomasi, että lähes vuoden ikäerolla joihinkin muihin tyttöihin oli merkitystä. Vuotta vanhemmat tytöt olivat monilta osin vuotta vanhempia ja isompia tyttöjä.

Tämä ikäero tasoittui oikeastaan täysin vasta yläasteella.

No tämä tietysti vain meidän tytön kohdalla näin, moni loppuvuodesta syntynyt voi sosiaalisestikin olla yhtä kypsä kuin alkuvuodesta syntynyt. Kaikki asiat tulevat niin omaan tahtiin ihmisillä, joten enpä tuosta nyt niin huolisi missä kuussa lapsi syntyy.

Vierailija
42/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällainen juttu löytyi muutaman vuoden takaa: "Vuoden vilkkaimmat päivät synnytyslaitoksilla ovat olleet yhdeksän kuukautta joulun ja uudenvuoden pyhien jälkeen. Suosituin syntymäkuukausi suomalaisvauvoilla oli heinäkuu."

Lähde: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201806062200995898

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma jotkut vanhemmat tekee sitä, että hakee lykkäystä lapsen koulunaloitukselle, vaikka lapsi olisi syntynyt tammi-helmikuussa, juuri sillä ajatuksella, että luokan vanhimpana lapsella olisi muka jotain etua. Mahtaa olla sitten lapsesta mukavaa opetella koulussa aakkosia ja yhteenlaskua yhdessä melkein kaksi vuotta nuorempien kanssa ja itse muita päätä pidempänä.

Jos vielä kertaisi pari kertaa jotkut luokat, niin sitten voisi loistaa koulussa oikein kunnolla 13-vuotiaana itseään 3-4 vuotta nuorempien seassa?

Näin kuulemma siellä Porvoossa?

Se on ainakin hyvä asia, että vastakkainen ääripää eli lapsen lähettäminen vuotta nuorempana kouluun piltin erinomaisuuden todistamiseksi on jo mennyt muodista.

Nykymuoti onkin se, että erinomaisin piltti on muita luokkalaisiaan puoli metriä isompi ja vähintään kaksi vuotta vanhempi?

Vierailija
44/368 |

Siellä Porvoossa?

Vierailija
45/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinkahan moni ei nykyään osaa lukea vielä koulun alkaessa?

Nykylasten lukutaito on heikentynyt, joten lukemaan oppiminenkin lienee myöhentynyt. Joskus ysärillä oli ihan tavallista, että ekaluokissa oli pari lukutaidotonta, muut osasi lukea jo koulun alkaessa. Nykyään tuntuu, että lukutaidottomia tai todella aputasoisia lukutaitoisia on vielä toisella ja kolmannellakin luokalla.

Vierailija
46/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myöhäistetyt koulunaloitukset pitäisi kieltää. Johan lapsetkin pelkää itseään paljon vanhempaa ja isompaa mörssäriä, joka ei edes vielä osaa mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.

Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.

Vierailija
48/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sillä on ns. hitaammin kypsyville merkitystä ja apua. Tosin vanhemmat eivät voi tietää millaisen lapsen saavat.

Fiksu alkuvuodesta syntynyt voi tylsistyä koulussa, jos ei eriytetä tai laiteta seuraavalle luokalle. Eikä sekään helppoa ole. Oma lapseni on loppuvuodesta syntynyt ja silti ehdotettiin luokan yli hyppäämistä. On taitava opettaja, mutta silti lapsi turhautuu ja kyllästyy välillä. Ei sillä syntymäkuukaudella ole oikeasti kyllä mitään väliä.

Ne hitaammin kypsyvät kertaa eskarin, eli ei ole edes siihen merkitystä. Oman lapseni luokalla on yksi 1.1. Syntynyt lapsi, joka on luokkansa nuorin. Päiväkoti ja vanhemmat oli sitä mieltä, että on niin koulukypsä, että lähti kouluun näiden 2011 syntyneiden kanssa, vaikka oli syntynyt 2012. Pärjää aivan yhtä hyvin kuin oma 31.12.2011 syntynyt lapseni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut ovat kyllä hulvattomia. Ensin loppuvuoden lasten vanhemmat tulevat pätemään kuinka heidän lapsensa on poikkeus sääntöön ja alkuvuoden lasten vanhemmat tulevat komppaanaan tutkimuksia. Tosielämässä sillä ei sitten oikeastaan ole mitään väliä milloin kukakin on syntynyt.

18-vuotiaana sitä alkuvuonna syntynyttä harmittaa kun ei pääse vielä baariin, kun paras kaveri ei ole vielä täysi-ikäinen, ja loppuvuodesta syntynyttä harmittaa kun kaverit jo pääsee ja itse ei. Samat ongelmat eri muodossa.

Minun paras kaveri on lähes päivälleen yhtä vanha mitä minä, joten baariin päästiin yhtä aikaa. Ei harmittanut vaikka loppuvuoden lapsia oltiin.

Vierailija
50/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aihetta on oikeasti tutkittu ja huomattu, että tilastollisesti alkuvuodesta syntyneet menestyvät paremmin opinnoissa ja työelämässä. Lisäksi urheilun puolella on alkuvuodesta syntyneet on vahvasti yliedustettuja joukkuelajien huipulla.

Näinhän se on. Koulussa ja urheilulajeissa katsotaan sitä syntymävuotta eikä syntymäkuukautta, joten tammi-maaliskuussa syntyneet luetaan samaan ikäluokkaan loka-joulukuussa syntyneiden kanssa. Se miten hyvin joku lapsi pärjää peruskoulun 1. luokalla on kylläkin enemmän riippuvainen vanhempien kiinnostuksesta koulukäyntiä kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenellekään ei ole tärkeää mihin aikaan vuodesta lapsi syntyy. Olet idiootti, poistu tältä palstalta välittömästi, kuulitko???

No kummasti ainakin minun lapsuudessani minua kovasti säälittiin kun muutamaa päivää ennen joulua synnyin ja olin aina luokkani nuorin oppias peruskoulussa. Monien ihmisten mielestä kun olisi ollut niin paljon parempi että olisin syntynyt pari viikkoa myöhemmin tammikuun alussa jolloin olisin mennyt kouluun vasta vuotta myöhemmin ja olisin ollut todennäköisesti luokkani vanhin oppilas. Olisin kuuleman mukaan pärjännyt niin paljon paremmin koulussa tammikuussa kuin joulukuussa syntyneenä ja ilmeisesti noin 8½ keskiarvo todistuksissa ei ollut kyllin hyvä keskiarvo. Samaa sanoi lukiossa samalla luokalla kanssani ollut oppilas joka hän oli syntynyt pari päivää ennen vuodenvaihdetta. Hänen syntymäänsä juuri joulukuun lopulla surkuteltiin ja olisi ollut monien mielestä niin paljon parempi että hän olisi syntynyt tammikuun alussa tai aloittanut ainakin koulun vuotta myöhemmin kuten minunkin olisi pitänyt ilmeisesti monien mielestä tehdä eli aloittaa koulu vasta sen vuoden elokuussa kun joulukuussa täytin 8 eikä sinä vuonna kun täytin 7. Eli kyllä monen mielestä sillä oli merkitystä milloin ainakin me 2 synnyimme.

Vierailija
52/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.

Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.

Mitä fyysistä etua?

Ei kai koulussa fyysistä kokoa niinkään tarvita?

Eri asia kai sitten, jos ei osaa asioitaan muuten hoitaa.

Ajattele vaikkapa koulun liikuntatunteja tai ketkä joutuvat kiusatuksi. Ainakin pojalle on etua fyysisestä koosta ja pituuskasvusta jos haluaa harrastaa vaikkapa jotain urheilua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse odotan maaliskuista ja tuntuu kyllä ihanalta kun lapsi syntyy kevään kynnyksellä. Alkaa ihanat ulkoilukelit, päivät pitenee ja valoisuus lisääntyy. Lisäksi oon ollut tosi onnellinen ettei oo tarvinnut esim. kesähelteillä olla viimeisillään raskaana, olo kun on ollut muutenkin jo tukala aika ajoin.

Lapsen näkökulmasta etuna mahdollisten mopokortin & ajokortin saaminen alkuvuodesta. Tästä tykkäsin itse kans, oon helmikuussa syntynyt. Muutoinkin tykkäsin kun synttärit oli alkuvuodesta. Mutta kouluajoilta en kyllä muista suurta eroa oppimisnopeudessa tms, kun vertaa alku- ja loppuvuodesta syntyneitä. Siihen vaikuttaa niin monet muutkin asiat kuin syntymisen ajankohta.

Kevään lapsilla on taas sit tilastollisesti eniten mt-ongelmia.

Lähde?

Vierailija
54/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.

Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.

Mitä fyysistä etua?

Ei kai koulussa fyysistä kokoa niinkään tarvita?

Eri asia kai sitten, jos ei osaa asioitaan muuten hoitaa.

Kyllä fyysinen nokkimajärjestys/dominointi on osa urospuolisten ihmislasten elämää peruskoulussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.

Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.

Mitä fyysistä etua?

Ei kai koulussa fyysistä kokoa niinkään tarvita?

Eri asia kai sitten, jos ei osaa asioitaan muuten hoitaa.

Ajattele vaikkapa koulun liikuntatunteja tai ketkä joutuvat kiusatuksi. Ainakin pojalle on etua fyysisestä koosta ja pituuskasvusta jos haluaa harrastaa vaikkapa jotain urheilua.

Ei kai ne koulun liikuntatunnit mitään sumomatseja ole?

Kiusaaminen taas on sellainen asia, että siinä syyllinen on kiusaaja, ei kiusattu. Kiusaaminen on noloa kiusaajalle ja kertoo tämän sosiaalisten taitojen puutteesta. Mutta ehkäpä kiusaaja voi kerrata luokkansa ja siirtyä opiskelemaan itseään nuorempien kanssa, niin ehkä sitten henkinen puolikin saisi kehittyä rauhassa.

Vierailija
56/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aihetta on oikeasti tutkittu ja huomattu, että tilastollisesti alkuvuodesta syntyneet menestyvät paremmin opinnoissa ja työelämässä. Lisäksi urheilun puolella on alkuvuodesta syntyneet on vahvasti yliedustettuja joukkuelajien huipulla.

Olen syntynyt tammikuun alussa, opinnoissani olen menestynyt hyvin, mutta työelämässä en ole juuri ollut valmistumiseni jälkeen. Joukkueurheilussa en ikinä loistanut.

M33

Vierailija
57/368 |

Ymmärrät varmaan mitä tarkoittaa tilastollisesti.

Vierailija
58/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.

Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.

Meidän luokalla vanhin, tammikuussa syntynyt, oli luokan lyhin ja hentorakenteisin.

Vierailija
59/368 |

Ihan tosi??? 😮 Mutta sehän tarkoittaa, että ei ne tammikuussa syntyneet ole KESKIMÄÄRIN isompia kuin joulukuussa syntyneet, vai?

Vierailija
60/368 |
27.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Loppuvuosi on paras. Koska on muita nuorempi, muut ovat vanhuksia ja siten elinaikaa enemmän. ;)

No johan on oletus.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kuusi