Miksi joidenkin mielestä on niin tärkeää, että lapsi syntyy alkuvuodesta?
Moni perustelee tätä sillä, että kouluun mennessä tästä olisi muka jotain hyötyä, että lapsella on enemmän aikaa kypsyä ja olisi muka enemmän jotain valmiuksia kouluun, kun lapsi on vanhempi. Jotkut jopa kuvittelee, että alkuvuodesta syntyneet saa automaattisesti syntymäaikansa puolesta paremman pohjan koulunkäynnille.
Joo, onhan niillä lapsilla ikäeroa, mutta ihan oikeasti? Suomessa lapset aloittaa koulun muutenkin tosi myöhään, eskari 6-vuotiaana ja varsinainen koulu sitten sinä vuonna kun täyttää 7v. Lisäksi ne asiat, mitä ekaluokalla opetetaan, moni osaa jo jopa ennen esikoulua. Toki mm. sosiaalisia taitoja opitaan ja kehitetään koko ajan, mutta niistäkin voi olla jo kokemusta pienestä asti päivähoidossa olleella lapsella.
Suoraan sanoen, en siis usko, että syntymäajalla olisi suurtakaan merkitystä liittyen koulumenestykseen. Ikäeroa enemmän pärjäämiseen vaikuttaa lapsen persoona ja esimerkiksi ne sosiaaliset taidot. Onkohan nämä alkuvuonna syntymistä ihannoivat vanhemmat miettineet sitäkään, että oikeastaan heidän lapsukaisensa oppii sitten monia taitoja paljon ikätovereitaan myöhemmällä iällä? Ekaluokalla kouluvuoden alkaessa tammikuun alussa syntynyt on jo 7v. 7kk., mutta siellä se vaan edelleen tankkaa samoja asioita niiden juuri 7v. täyttäneiden ja jopa 6v 8kk lapsukaisten kanssa. Nämä nuoremmathan siis oppivat samat opetetut asiat paljon näitä tammikuussa syntyneitä aikaisemmin. Mitä hienoa siinä sitten on?
Kommentit (368)
Vierailija kirjoitti:
No kun geenit on huonot, pitää yrittää kikkailla lapsilleen paremmat mahdollisuudet.
Olihan tää sarkasmia, olihan?
Serkun lapsi syntyi ihan joulukuun lopussa. Hän kutsui luokkatovereitaan synttäreille, kun ekaluokalla täytti 7 vuotta. Viikkoa myöhemmin hän itse meni luokkatoverin synttäreille, hän täytti 8 vuotta. Onhan siinä iso ero tuossa vaiheessa, kun toinen on vuotta vanhempi.
Oma lapsi syntyi loppuvuodesta. Eniten harmia hänelle aiheutti se, kun kaverit sai mopot keväällä käyttöönsä ja hän joutui ajamaan pyörällä. Kaverit pörräsi mopoillaan ja oma poika tuli kotiin, kun ei tietenkään pysynyt vauhdissa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuvuodesta syntyneethän on juuri myöhässä taidoissa, koska ovat menneet kouluun niin myöhään.
Osaatko keksiä jonkin sellaisen tilanteen, jossa alkuvuoden lapset joutuisivat huomaamaan tämän myöhässä olemisensa?
Alkuvuoden lapsi saa ekaluokan käytyä ollessaan jo melkein 8,5v., joulukuussa syntynyt on vasta 7,5-vuotias. Silti molemmat on käyneet koulua yhtä paljon. Vanhempi on siis oppinut nämä tiedot vanhempana kuin tämä nuorempi.
Alkuvuoden lapset lusii peruskoulua vielä lähes 16,5-vuotiaina, kun joulukuun lapset on hoitaneet saman homman ollessaan 15,5v. Toiset pääsee ylioppilaiksi 18v., toisen juuri ennen kuin täyttää 20v.
jne.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sille mitään voi milloin lapsi syntyy. Niitä kun ei tekemällä oikein voi ajoittaa. Tai voi yrittää, mutta luonto antaa mitä antaa.
Meidän lapsi on syntynyt joulukuun lopussa ja kyllä se olisi ollut parempi jos olisi muutaman päivän myöhemmin syntynyt. On iso ero kehityksessä ja koulukypsyydessä verrattuna vuoden vanhempiin lapsiin. Onneksi tyttö on kuitenkin fiksu ja osasi mm lukea ja laskea hyvin ennen kouluun menemistä, mutta jonkun verran tuli sanomista siitä kun ei malttanut istua paikoillaan ja koulupäivät oli uuvuttavia 6-vuotiaalle.
Lapsen voi pitää yhden ylimääräisen vuoden eskarissa. Siten hän on koulun aloittaessaan luokkansa vanhin, jos tuntuu siltä, että on liian nuori samana vuonna syntyneiden joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
urheilijoille ja muusikoille hyötyä syntyä alkuvuodesta. Samoin koulussa on kypsyydestä hyötyä.
Mistä kypsyydestä?
Meidän luokalla oli tammikuun toinen päivä syntynyt tyttö, joka oppi viimeisenä lukemaan joskus ekaluokan jouluna, ei ollut liikunnallinen, käytös ei oli ihan päiväkotitasoista ja sosiaalisia taitoja ei nimeksikään.
Itse olen syntynyt joulupäivänä ja opin lukemaan 4-vuotiaana ja muutenkin aina pärjäsin koulussa hyvin.
Että ei se alkuvuodesta syntyminen takaa yhtään mitään.
Voi pöljä... Et sinäkään älynlahjoilla loista.
Vierailija kirjoitti:
No kun geenit on huonot, pitää yrittää kikkailla lapsilleen paremmat mahdollisuudet.
Jätetään lisääntymättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuvuodesta syntyneethän on juuri myöhässä taidoissa, koska ovat menneet kouluun niin myöhään.
Osaatko keksiä jonkin sellaisen tilanteen, jossa alkuvuoden lapset joutuisivat huomaamaan tämän myöhässä olemisensa?
Alkuvuoden lapsi saa ekaluokan käytyä ollessaan jo melkein 8,5v., joulukuussa syntynyt on vasta 7,5-vuotias. Silti molemmat on käyneet koulua yhtä paljon. Vanhempi on siis oppinut nämä tiedot vanhempana kuin tämä nuorempi.
Alkuvuoden lapset lusii peruskoulua vielä lähes 16,5-vuotiaina, kun joulukuun lapset on hoitaneet saman homman ollessaan 15,5v. Toiset pääsee ylioppilaiksi 18v., toisen juuri ennen kuin täyttää 20v.
jne.
Alkuvuonna syntyneet lapset menevät kouluun ollessaan 7,5 vuoden ikäisiä, loppuvuoden lapset ovat vielä 6-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Itse odotan maaliskuista ja tuntuu kyllä ihanalta kun lapsi syntyy kevään kynnyksellä. Alkaa ihanat ulkoilukelit, päivät pitenee ja valoisuus lisääntyy. Lisäksi oon ollut tosi onnellinen ettei oo tarvinnut esim. kesähelteillä olla viimeisillään raskaana, olo kun on ollut muutenkin jo tukala aika ajoin.
Lapsen näkökulmasta etuna mahdollisten mopokortin & ajokortin saaminen alkuvuodesta. Tästä tykkäsin itse kans, oon helmikuussa syntynyt. Muutoinkin tykkäsin kun synttärit oli alkuvuodesta. Mutta kouluajoilta en kyllä muista suurta eroa oppimisnopeudessa tms, kun vertaa alku- ja loppuvuodesta syntyneitä. Siihen vaikuttaa niin monet muutkin asiat kuin syntymisen ajankohta.
Kevään lapsilla on taas sit tilastollisesti eniten mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuvuodesta syntyneethän on juuri myöhässä taidoissa, koska ovat menneet kouluun niin myöhään.
Osaatko keksiä jonkin sellaisen tilanteen, jossa alkuvuoden lapset joutuisivat huomaamaan tämän myöhässä olemisensa?
Alkuvuoden lapsi saa ekaluokan käytyä ollessaan jo melkein 8,5v., joulukuussa syntynyt on vasta 7,5-vuotias. Silti molemmat on käyneet koulua yhtä paljon. Vanhempi on siis oppinut nämä tiedot vanhempana kuin tämä nuorempi.
Alkuvuoden lapset lusii peruskoulua vielä lähes 16,5-vuotiaina, kun joulukuun lapset on hoitaneet saman homman ollessaan 15,5v. Toiset pääsee ylioppilaiksi 18v., toisen juuri ennen kuin täyttää 20v.
jne.
Siinä vaiheessa, kun on ylioppilastutkinto kädessä, ei ketään kiinnosta, oletko 20 vai 19 vai 18. Silloin katsotaan ihan vain numeroita, että kenelle ovat aukeavat minnekin.
Nämä keskustelut ovat kyllä hulvattomia. Ensin loppuvuoden lasten vanhemmat tulevat pätemään kuinka heidän lapsensa on poikkeus sääntöön ja alkuvuoden lasten vanhemmat tulevat komppaanaan tutkimuksia. Tosielämässä sillä ei sitten oikeastaan ole mitään väliä milloin kukakin on syntynyt.
18-vuotiaana sitä alkuvuonna syntynyttä harmittaa kun ei pääse vielä baariin, kun paras kaveri ei ole vielä täysi-ikäinen, ja loppuvuodesta syntynyttä harmittaa kun kaverit jo pääsee ja itse ei. Samat ongelmat eri muodossa.
Valtaosa lapsista syntyy maalis-huhtikuussa, koska kesälomalla on enemmän aikaa paritella.

Tämä. En päässyt baariin kun piti odottaa muita enkä saanut mopoa tai mitään ajokorttia kun rahat ei riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lapsista syntyy maalis-huhtikuussa, koska kesälomalla on enemmän aikaa paritella.
Jostakin luin, että ennen syntyi eniten lapsia syksyllä, kun talvella pimeän aikaan ehti tekemään muutakin kuin töitä.
Meillä on alkuvuoden lapsi, joka on luokkansa nuorin. Just juteltiin asiasta, eikä koe kärsineensä. Tosin nuo mopojutut ja baarit eivät ole ajankohtaisia vielä. Harrastusporukoissa menee ikävuotensa ja on siellä vanhimmasta päästä, joten asia tasapainottuu sitten sillä tavalla. Jossain seurassa on nuorin, jossain vanhin. Eli ehkä joku tällainen ratkaisu olisi hyvä, myös loppuvuodesta syntyneille?
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lapsista syntyy maalis-huhtikuussa, koska kesälomalla on enemmän aikaa paritella.
Ei vaan moni miettii sitä, että kesää vasten on hyvä tehdä lapsi. Itsekin halusin kevätvauvan ja sellaisen sain.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lapsista syntyy maalis-huhtikuussa, koska kesälomalla on enemmän aikaa paritella.
Entisaikaan näin. Nykyään eniten lapsia syntyy kesällä, koska ihmiset laskeskelevat sen olevan kätevintä töiden kannalta. Varsinkin tuntemani opettajat suosivat kesävauvoja.
Aihetta on oikeasti tutkittu ja huomattu, että tilastollisesti alkuvuodesta syntyneet menestyvät paremmin opinnoissa ja työelämässä. Lisäksi urheilun puolella on alkuvuodesta syntyneet on vahvasti yliedustettuja joukkuelajien huipulla.
Kuulemma jotkut vanhemmat tekee sitä, että hakee lykkäystä lapsen koulunaloitukselle, vaikka lapsi olisi syntynyt tammi-helmikuussa, juuri sillä ajatuksella, että luokan vanhimpana lapsella olisi muka jotain etua. Mahtaa olla sitten lapsesta mukavaa opetella koulussa aakkosia ja yhteenlaskua yhdessä melkein kaksi vuotta nuorempien kanssa ja itse muita päätä pidempänä.
Jos vielä kertaisi pari kertaa jotkut luokat, niin sitten voisi loistaa koulussa oikein kunnolla 13-vuotiaana itseään 3-4 vuotta nuorempien seassa?

Näin kuulemma siellä Porvoossa?
Se on ainakin hyvä asia, että vastakkainen ääripää eli lapsen lähettäminen vuotta nuorempana kouluun piltin erinomaisuuden todistamiseksi on jo mennyt muodista.